Olipa kerran: Tahtomatta tahdon | K-11 | Ficletsarja | 14. luku 1.8

[Crys]

Nimi: Tahtomatta tahdon
Kirjoittaja: Crysted
Fandom: Olipa kerran/Once Upon a Time // Beyond lisäsi otsikkoon.
Paritus: Rumbelle
Ikäraja: K-11 korkeintaan. Aluksi aika pitkälle S
Summary: "My power means more to me than you"
Disclaimer: En omista hahmoja, paikkoja yms. enkä mitään muuta kuin mielikuvitukseni, enkä valitettavasti saa tästä mitään rahaa
A/N: En voi uskoa etten ole kirjoittanut ouat ficcejä aikaisemmin, koska rakastan kyseistä sarjaa. Luultavasti hieman olen epäillyt taitojani päästä varsinkin Rumpelstiltskinin pään sisään, ja toivon todella että onnistun pitämään hahmot IC:nä. Tarina sijoittuu siis lumottuun metsään. Saattaa spoilata ohimennen pikkuisen jotain suomessa vielä esiintymättömiä jaksoja, sillä katson sarjaa jenkkitahtiin, ja saatan jotain huomaamattani lipsauttaa. Saattaa myös esiintyä jotain hämminkiä canonin kanssa, esim just canonin tapahtumien järjestyksessä, koska ekojen tuotantokausien katsomisesta on mennyt jo jonkin aikaa, mutta tietäväset ouat-fanit voi sitten huomautella Osallistuu tosiaan Pakkoavioliittohaasteeseen. Jos jossain kohtaa saattaa olla jotain töksähteleviä ilmauksia, syyttäkää suomen kieltä. Katson siis kaikki jaksot englanniksi, joten ouatille tyypillisten ”fraasien” kääntäminen suomeksi ei luultavasti kuulosta niin hyvälle kuin englanniksi. Mutta kuvitelkaa silloin lause enkuksi, niin mä ainakin teen Mutta asiaan…

Ensimmäinen luku

468 sanaa
Ficlet300: Epäluulo

  ”Avioliitto?” Belle toisti ihmetellen. Hänen äänensä oli kohonnut pari astetta korkeammalle. Miksi tuo mies haluaisi hänet vaimokseen? Mieshän on itse pimeä olento! Ja pimeä olento teki kyllä mitä halusi. Belle tunsi sydämensä hakkaavan kovempaa. Hän oli toki tuntenut näinä muutamana päivänä hieman outoa mielenkiintoa miestä kohti, mutta Belle oli aina haaveillut naivansa unelmiensa prinssin, ei mitään vihreäihoista velhoa. Rumpelstiltskin ei kyllä yltänyt lähellekään unelmien-prinssi -rajaa. Vaikka Belle näkikin jonkinlaisen pienen hyvän pilkahduksen Rumpelstiltskinissä, ei hän voinut olla muistamatta, että tuo mies oli luultavasti koko Lumotun metsän pelätyin ja voimakkain henkilö. Mies, joka oli tappanut ihmisiä.
  ”Niin”, Rumpelstiltskin sanoi närkästyneenä katsellessaan naisen avonaista suuta ja kohonneita kulmakarvoja. Ei Rumpelstiltskin tuota tyttöä sen enempää haluaisi, mutta olisihan tyttö kuitenkin hänen piikansa koko loppuelämänsä. Ja Rumpelstiltskinin tarkoitukseen tyttö olisi täydellinen. Ainakin näiden muutaman päivän perusteella.
  ”Mu-mutta…” Belle takelteli ja naurahti hieman hämmästyksissään. Oliko tuo vitsi? Toisaalta vitsailiko pimeä olento? ”Sinä sanoit, ettet etsinyt rakkautta, vaan kodinhoitajaa.”
Rumpelstiltskin päästi pilkallisen naurahduksen suustaan. ”Missä vaiheessa minä sanoin jotakin rakkaudesta, kultaseni?” Rumpelstiltskin käveli hämmentyneen neidon ohi. Hän käveli ruokasalin reunalla seisovan rukkinsa viereen ja heilautti sen puista pyörää.
Belle käveli Rumpelstiltskinin luokse, mutta jäi kuitenkin vähän matkan päähän, tämän selän taakse. ”Miksi sinä sitten haluat naimisiin? Ja miksi minun kanssani?”

Rumpelstiltskin pyörähti ympäri nopeasti, niin että Belle hätkähti hieman ja astui askeleen taaksepäin. ”Minulla on syyni”, Hän sanoi ja osoitti tyttöä vihreällä sormellaan. ”Sinä satuit lupautumaan viettämään koko loppu elämäsi minun talossani, eli minun luonani. Sinä siis elät minun sääntöjeni mukaan.”
  ”Ja sinä käsket minut vaimoksesi”, Belle sanoi epäuskoisesti. ”Ja minulla ei ole siihen mitään sananvaltaa?”
  ”Aivan, kultaseni”, Rumpelstiltskin hihkaisi omahyväisesti ja käveli pöydän ääreen juomaan tytön tuoman teen. Rumpelstiltskin siemaisi teetä ja maistoi omituisen maun. Mitä tyttö oli oikein liottanut teekannussa? Rumpelstiltskin oli juuri moittimaisillaan teetä, kun Belle avasi suunsa.
  ”Entä jos en suostu”, Belle totesi uhmakkaasti ja katsoi miestä kylmästi.
Rumpelstiltskin käveli Bellen viereen ja kuiskasi tämän korvaan: ”Sinun kannattaisi muistaa, että kansasi sota ei ole vielä täysin voitettu.” Sitten hän käveli takaisin rukkinsa luo, päästäen matkalla ilmoille tutun, kimeän naurahduksensa. Rumpelstiltskin istui rukkinsa ääreen ja alkoi kehräämään oljista kultaa.
  ”Mi-miten niin ei ole?” Belle hämmästyi. Mieshän oli luvannut pelastaa hänen perheensä, ystävänsä ja kaikki heidän alamaisensa varmalta kuolemalta, jota jätit viljivät innokkaammin kuin maanviljelijät kuunaan viljaansa.
  ”Kahden päivän päästä pohjoisesta on tulossa suurin jättijoukko”, Rumpelstiltskin totesi irrottamatta katsettaan vinhasti pyörivästä pyörästä. ”En kai unohtanut mainita”, hän ivasi.

Belle tunsi kasvojensa valahtavan valkoisiksi. Joko hän menisi naimisiin Rumpelstiltskin kanssa, tai hänen kaikki rakkaansa kuolisivat. Mutta Belle uskoi onnelliseen ja rakkaudesta solmittuun avioliiton. Ja mitkä olivat Rumpelstiltskinin motiivit? Tämä ei ollut edes suostunut kertomaan! Ei kai tämä vain… haluaisi… sitä? Belle tunsi kasvoistaan äsken kadonnen veren syöksähtävän takaisin vauhdilla. Hän ryntäsi salamana ulos huoneesta.
  ”Älä unohda teetarjotinta!” Rumpelstiltskin huusi tytön perään. ”Tee maistui vieläkin kauhealta. Kuinka kauan kestää oppia keittämään pannullinen hyvää teetä?”

[ruttotohtori]

R-R-Rumbellea... Täällä... Oijoi, huhuhh, menenpäs tässä nyt vähän... lepäämään... tuota...

Joo. Hitsi, aina nousee iho kananlihalle kun näkee omaa OTP:tä täällä finissä ja vielä näin ihastuttavalla idealla! Oon tosin näiden hahmojen kanssa tosi tarkka, miten ne kirjotetaan, mutta ainakin ekassa osassa oli just täydellistä meininkiä molemmilta osin että ei hätiä mitiä! (Eikä paineita, haha. :-D)

Hmm, en tiiä mitä sanoa. Tää oli vaan jäisen hyvä aloitus, oi vitsi, vaikka toisaalta avioliitto nyt ei ole niinkään tarpeellinen näiden välille niin ymmärrän miksi Rumple sitä ehdotti (tai no, määräsi), kun se on niin kontrollifriikki tietyssä mielessä. Rakastaa kontrolloida ihmisiä ja avioliitto on vaan yks tapa, tosin toivon että se mitä Belle pelkäsi ei ole se syy koska näen Rumplen vähän semmosena et se, no, kunnioittaa enemmän naisia kuin monet miehet tuona aikana. Vaikka ihan sama mulle mitä tapahtuu, koska iiiih haluun tätä vaan lisää ja lisää ja lisää! Etenkin kun sarjassa näiden tilanne on niin onneton niin iih, kyllä kelpaa paeta näin lupaavaan fanficciin! Sori oikeesti en ees tiiä mitä höpisen mut oon vaan liekeissä, iih, tämmöstä postataan finiin ihan yhtäkkiä ja mun pitäis vaan sulattaa se, oijoi, ei! En pysty, liian ihanaa. Yhyy. ;_;

Bellen huono tee oli söpöä, jotenkin tuntuu että se on koko fandomin headcanon et Belle ei osaa yhtään näitä kotitaloushommia, hahah. :-D Ja nauratti hivenen kun käytät termiä pimeä olento kun käytän sitä itekin! Hienoo! Toi sarjan termistö on kyl vaikee kääntää ja vähän itkettää kun Rumpelstiltskiniä ei vaan _voi kääntää suomeks, mutmut. En tiiä, en osaa, ihana ficci ja odotan jatkoa innolla! Pakkoavioliitto muutenkin on cool ja iih tällä parituksella ja näin ihanasti kirjotettuna = oon myyty. Kiitos aloituksesta, dearie, menen odottelemaan seuraavia osia! ♥

[Hömöpöllö]

Oi kun kutkuttavaa! Rumbelle on kyllä ehdottomasti Olipa kerran-sarjan paras paritus. Ihanaa kun tapahtumat sijoitetaan Lumottuun metsään, sillä pidän Rumplesta enemmän Pimeänä olentona kuin herra Goldina, tää pakkoavioliittokin sopii paljon paremmin Lumottuun metsään kuin nykypäivään. En tiä miks, mutta musta pakkoavioliittoidea kuulostaa ihan ihan sopivalta Pimeän olennon metkuiksi♥

Rumpelstiltskin pyörähti ympäri nopeasti, niin että Belle hätkähti hieman ja astui askeleen taaksepäin. ”Minulla on syyni”, Hän sanoi ja osoitti tyttöä vihreällä sormellaan.

Tää oli ihana kohta, oikein näin silmissäni kuinka tää tapahtui ja kuulin Rumplen äänen♥

Jään kyttäämään miten pakkoavioliitto onnistuu.

[Crys]

plööt: lepäile ihan rauhassa vaan Rumplen motiiveista tulee sitten myöhemmin lisää, pidän sua jännityksessä, sori sori. Juu olen samaa mieltä tuosta tilanteesta sarjassa :/ harmittaa kun kaikki mahdolliset ongelmat pitää tunkea Rumplen ja Bellen väliin. Mä kyllä pitkään mietin että miten se Dark One oikein suomennetaan, koska kiitos tämä mahtava suomen kieli, mutta päädyin sitten tohon vaihtoehtoon. Rumpelstiltskin on kyllä tosi ärsyttävä aina kirjottaakin, mutta kaikki kiitos ja kunnia copy pastelle. Mutta en vaan pystyis käyttää Tittelintuure -nimitystä. Se on vaan jotain niin eieiei. Kiitoksia ihanasta kommentistasi
Hömöpöllö: Oon samaa mieltä, Rumbelle on paras paritus ouatista, joten jos sillä alotettais tämä ouatfanfic valloitus Ja mäkin tykkään enemmän Rumplesta kun mr. Goldista. Rumplessa vaan on sitä jotain Kiitosta sinullekin kommentistasi

A/N: Eli tässä on tämmönen lyhkänen jatko.

Toinen luku

321 sanaa
Ficlet300: Hämmennys

Rumpelstiltskin jatkoi kullan kehräämistä. Hetken päästä hän kuitenkin pysäytti pyörän. Rumpelstiltskin tuijotti aukinaisia vaaleita ovia, mutta siirsi sitten katseensa teetarjottimeen. Hänen katseensa kiinnittyi pieneen kolhuun yhden kupin reunassa. Eilen tyttö oli säikähtänyt rikottuaan sen. Tämä oli pelännyt suututtaneensa Rumpelstiltskinin. Oliko Rumpelstiltskin tosiaan niin kauhea ihminen, että häntä piti pelätä jatkuvasti? Kyllähän hän halusi, että ihmiset pelkäsivät häntä, sillä pelko toi valtaa… mutta ei Rumpelstiltskin nyt sentään heti tappaisi uutta piikaansa. Häntä kyllä hieman ärsytti tytön niin hämmentynyt reaktio. Oliko muka niin vaikea uskoa, että hänellä voisi joskus olla vaimo? Olihan hänellä ollutkin yksi… Mutta ei siitä sen enempää.
Edellinen piika ei ollut kestänyt muutamaa viikkoa kauempaa… Rumpelstiltskin tosiaan toivoi, että Belle kestäisi hänen luonaan pidempään. Ainakin siihen saakka, että tyttö suostuisi naimisiinmenoon. Sen jälkeen ei olisi vaikea suostutella hänet jäämään. Hänen kärsivällisyytensä alkoi kylläkin kulua loppuun. Hän oli odottanut jo aivan liian kauan.

***

Belle vaelteli tyhjillä käytävillä hädissään. Rumpelstiltskinin kartano näytti olevan tavattoman paljon suurempi kuin hän oli luullut, eikä Belle varmasti löytäisi takaisin ”huoneeseensa” vaikka haluaisi. Mieluummin hän kuitenkin vaeltelisi lopun ikänsä käytävillä kun palaisi vapaaehtoisesti pimeään selliinsä. Tai sitten takaisin sen hirviön luokse. Belle availi loputtomia ovia ja kulki edespäin käytävillä. Suurin osa huoneista näytti olevan tyhjiä, joka hämmästytti Belleä. Miksi Rumpelstiltskin asuisi tässä isossa kartanossa, jos hänellä ei ollut mitään millä täyttää se? Voisihan tämä taikoa edes huonekaluja. Nyt kun Belle tarkemmin mietti, hän ei juurikaan nähnyt Rumpelstiltskiniä muualla, kuin ruokasalissa. Näinä muutamana päivänä Belle oli pysynyt pääasiassa siivoamassa keittiötä, ja sen viereisiä huoneita, joista yksi sattui olemaan hänen ”huoneensa.” Belle ei edes tiennyt missä oli Rumpelstiltskinin huone. Tämä oli painottanut, että ruokasalin ja eteisen puhtaanapito oli tärkeintä. Luultavasti juuri edustuksen kannalta. Vaikka ei Belle ollut nähnyt ketään muita ihmisiä vierailemassa. Pimeän olennon kotona ei ilmeisesti juuri pistäydytty vaihtamassa kuulumisia. Saattoihan linnan kaukainen sijainti kaikesta olla myös syynä. Silti suurin syy taisi olla juuri Rumpelstiltskin itse. Tämä ei ollut järin ystävällinen persoona, kuten Belle oli saanut huomata.

[Crys]

Kolmas luku

417 sanaa
Ficlet300: Valinta

Ei Belle mitenkään voisi suostua pimeän olennon rouvaksi. Ei hän suostuisi mihinkään pakkoavioliittoihin. Tai, olihan hänen isänsä päättänyt naittaa hänet Gastonille, mutta sen hän oli hyväksynyt lopulta. Vaikka ei hän kyllä ollut erityisemmin pitänyt ajatuksesta. Belle muisteli viime syksyä, jolloin hänen isänsä oli sairastunut vakavasti. Kaikki olivat luulleet hänen kuolevan, ja niinpä Belle oli luvannut kunnioittaa hänen viimeistä toivettaan: naida Gaston. Onneksi isä oli parantunut, mutta ei Belle oikein ollut voinut livistää lupauksestaan. Ainakin hän tunsi Gastonin hyvin, he olivat tunteneet lapsesta saakka. Olihan Gaston isän sotapäällikön poika. Bellen ja Gastonin avioliittoa oli suunniteltu heidän ensitapaamisestaan lähtien. Niin isä oli ainakin kertonut sairasvuoteellaan. Melko pian Bellelle oli kuitenkin käynyt hyvin selväksi, ettei Gaston ollut hänen unelmiensa prinssi. Mutta ei kyllä liioin ollut Rumpelstiltskinkaan.

Muutama päivä sitten Belle oli melkein mieluusti lähtenyt Rumpelstiltskinin mukaan, sillä hän oli luullut tekevänsä jalon ja hyvän työn. Hän oli uhrautunut kansansa puolesta. Lisäksi hän oli tiennyt, että menemällä Rumpelstiltskinin mukaan, hänen ei tarvitsisi naida Gastonia. Belle oli aina pitänyt avioliittoa pyhänä asiana, juuri sen takia Gastonin naiminen oli tuntunut hänestä vastenmieliseltä ajatukselta. Mutta nyt hänen pitäisi mennä naimisiin mahdollisesti vielä pahemman miehen kanssa?

Bellen oli vaikea ajatella, että vain kolme päivää sitten hän oli istunut kotona lukemassa yhtä äitinsä kirjoista. Sitä kirjaa hän ei luultavasti ikinä tulisi lukemaan loppuun. Luultavasti kirja lepäisi yhä Bellen huoneen ikkunalaudalla, ruusukuvioinen kirjanmerkki välissään. Kirja saattoi yhä tuoksua hieman omenapiirakalta. Belle oli nimittäin kolmisen päivää sitten lukenut sitä ääneen keittiöapulaisella, Merikalle, josta oli tullut hänen hyvä ystävänsä vuosien saatossa. Merika ei osannut lukea, mutta Belle luki hänelle mielellään kirjoja ja selitti oppimiaan asioita, kuten mitä eroa oli sopulilla ja marsulla. Merika taas oli vastapalvelukseksi opettanut Belleä laittamaan ruokaa, mistä hän oli nyt kiitollinen. Ei Belle halunnut antaa Rumpelstiltskinille yhtään enempää aihetta moittia häntä. Ei se ollut hänen vikansa, että Rumpelstiltskinillä ei ollut keittiössään hyviä teenlehtiä.

Vasta nyt Bellelle tuli mieleen, että Rumpelstiltskinillä ei luultavasti ollut yhtään ystäviä. Bellellä oli kotona monia ystäviä, joita hän kaipasi päivittäin. Ehkä myös Rumpelstiltskin kaipasi jotakuta. Ehkä Rumpelstiltskin oli myös menettänyt jonkun läheisen, kuten Belle oli menettänyt äitinsä. Belle pudisteli päätään. Rumpelstiltskin. Pimeä olento, joka ei ollut kykenevä rakkauteen. Mies joka tappoi ihmisiä vailla omatunnontuskia. Belleä alkoi kaduttaa, että negatiiviset ajatukset valtasivat nyt hänen päänsä. Se ei tekisi naimisiinmenopäätöstä yhtään helpommaksi. Hän tiesi, että oikea päätös olisi suostua kosintaan. Kosintaan. Rumpelstiltskin ei ollut edes pyytänyt häntä menemään naimisiin tämän kanssa. Rumpelstiltskin oli käskenyt. Toisaalta Belle ei halunnut antaa miehelle periksi. Ehkä olisi jo pahuksen aika, ettei pimeä olento saisi kaikkea mitä haluaisi.

[ruttotohtori]

Ehkä olisi jo pahuksen aika, ettei pimeä olento saisi kaikkea mitä haluaisi.

Oikein! You go Belle!

Ah, en taaskaan tiiä mitä sanoa! Tykkään ihan hirveesti Bellestä tässä. Vaikka se on fiksu ja rohkea ja kaikkea, se on kans ihanan naiivi ja viaton ja vähän ehkä lapsenmielinen. Heti ajattelemassa että voi vitsi onkohan mun vangitsijalla ystäviä, ja vaikkei sitä suoraan mainittukaan niin aika säälivästi se tais välillä Rumplea ajatella. Oot vanginnut Bellen siis ihan täydellisesti, mitä ihailen koska jotenkin se on musta hirveen vaikee hahmo kirjoittaa! Ja toki Rumplekin on just oma itsensä, sitä nyt ei niin paljoa ole vielä ollut, mut eniveis. Musta on niin hassun söpöä ettei se ihan tajua miksi Bellen täytyy pelätä sitä niin paljon, vaikka se tietää miksi mut silti. Se on niin hönö! Höppänä äreä tuitui. <3

Mua alussa hämmensi toi että Belle on haaveillut unelmien prinsseistä ja pitää avioliittoa jotenkin tärkeänä, kun oon aina ajatellut että Belle on enemmän semmonen rasavilli seikkailija, mut toisaalta eihän se oo ja onhan avioliittokin yksi suuri seikkailu. Et sikäli tykkään sun tulkinnasta jopa enemmän ku omastani, koska osaat yhdistää Bellen seikkailunhaluisuuden sen tiettyyn feminiiniseen puoleen, mikä on hienoo! Belle on kyllä aina ollut tosi cool siinä mielessä kun se sekoittelee sukupuolirooleja tollei eikä tyydy näyttelemään vaan yhtä osaa.

Pimeän olennon kotona ei ilmeisesti juuri pistäydytty vaihtamassa kuulumisia.

Aika surullista! Eipä taida häihinkään paljoa vieraita ilmestyä, hahah. Aika ankeeta. Voin vaan kuvitella Rumplen vaihtamassa paikkaa papin ja sulhasen välillä. :-D

Mut joo eipä mittään, edelleen tykkään tästä stoorista ja odotan malttamattomana miten se jatkuu! Iih, kiitos kun kirjoitat tätä! *>*

[Crys]

plööt: Kiva että tykkäät yhä En mene lupaamaan että osaan pitää hahmot alkuperäsinä jatkossakin, mutta yritetään yritetään

Neljäs luku

372 sanaa
Ficlet300: Pelokkuus

Belle tutkaili itseään peilistä. Mekko oli kaunis, se piti myöntää. Lumenvalkean mekon poimutuksien välissä olevista pienistä timanteista heijastui auringon valoa, joka sai seinälle aikaan kauniin valokuvion. Liukas satiini tuntui ihoa vasten hieman kylmältä, mutta muuten mukavalta. Ainut ongelma oli se, että Belle tunsi hukkuvansa mekkoon. Se oli kyllä sopivan kokoinen, mutta helmaa oli niin hirmuisesti. Belle pelkäsi, ettei selviäisi jyrkkiä portaita alas mekko päällään. Olikohan Rumpelstiltskin valinnut mekon itse? Tai siis tietysti tämä oli vain heilauttanut kättään, ja mekko oli ilmestynyt hänen nenänsä eteen. Mutta kukapa olisi uskonut, että pimeällä olennolla olisi niin hyvä vaatemaku. Ja vielä naisten vaatteiden suhteen.

Hitaasti Belle käveli portaat alas tornista. Rumpelstiltskin oli antanut hänelle huoneen yhdestä korkeasta tornista, josta hän oli kiitollinen. Huoneessa oli oikein patja sängyssä. Ehkä se tarkoitti sitä, että heidän ei tarvitsisi nukkua yhdessä vihkimisen jälkeenkään. Selvittyään alas, mikä oli melkoinen saavutus häämekon kanssa, Belle seisahti paikalleen. Missäköhän olikaan Rumpelstiltskinin näyttämä juhlasali? Käveltyään hetken aikaa epävarmasti, Belle huomasi avonaiset ovet ja suuntasi sinne. Kyllä, huone oli oikea. Sen huoneen hän oli perinpohjaisesti eilen luutunnut. Huoneessa oli korkea katto, jonka materiaali oli jotakin heijastavaa. Seinät olivat koristeelliset ja hyvin juhlalliset. Lattia melkein kiilsi. Bellen täytyi myöntää, että kyseinen huone oli tähän mennessä hienoin, minkä hän oli missään nähnyt. Varsinkin huoneen länsi- ja itä seiniä koristavat suuret, melkein koko seinät peittävät, ikkunat toivat huoneeseen jotakin erityistä. Valoa. Sitä ei muualla linnassa juuri ollut. Ikkunoista saattoi nähdä sekä nousevan että laskevan auringon. Tällä hetkellä aurinko pilkotti lännenpuoleisesta ikkunasta. Muuten synkän ja pimeän linnan vastakohdaksi huoneen valon välkehdintä ikkunoiden läpi ei kuitenkaan ollut se asia, joka hämmästytti Belleä eniten.

Ei mitään. Ei yhden yhtäkään koristetta, ei yhden yhtäkään vierasta. Vain hänen tuleva aviomiehensä ja hermostuneen oloinen vihkijä. Belle laski katseensa jalkoihinsa. Hän hengitti syvään ja pidätteli kyyneliään. Tämä ei ollut yhtään sellaista, mitä hän oli kuivitellut. Ainakin Gastonin kanssa hän olisi saanut astella alttarille isänsä käsipuolessa ja ystäviensä ympäröimänä. Sali olisi koristeltu ruusuin ja nauhoin, ja vieraat istuisivat silkillä vuoratuilla penkeillä. Belle keskittyi kävelemiseen ja valkoisen liljakimpun kiinnipitämiseen. Ennen kuin Belle oli ehtinyt tajutakaan, hän seisoi jo Rumpelstiltskinin vieressä. Sitoutumassa tähän lopuksi elämäkseen. Puhdas kauhu kiiri Bellen mieleen. Mieluummin hän kohtaisi lohikäärmeen, kuin tämän. Ei hän ollut valmis tähän. Eikä varsinkaan miehen kanssa, jota hän tuskin tunsi.

Viides luku

341 sanaa
Ficlet300: Pakko

Vihkijä köhi vaivaantuneesti vilkuillen Rumpelstiltskiniä. Aivan kuin vihkijä pelkäisi Rumpelstiltskinin muuttavan tämän sammakoksi. Ei sinulla ole mitään varaa köhiä siinä! Minähän se joudun tuon miehen naimaan, et sinä, Belle ei voinut olla ajattelematta. Varovaisesti tukevanpuoleinen vihkijä alkoi laaritella jotain rakkauden voimasta sukiessaan naurettavan näköisiä viiksiään. Rumpelstiltskinin äkäinen katse sai vihkijän kuitenkin vaikenemaan ja lopettamaan puheensa. Belle ja Rumpelstiltskin kääntyivät toistensa puoleen. Vihdoin Belle uskaltautui katsomaan miehen kasvoja. Vihreät silmät tuijottivat takaisin ilkikurisesti. Belle hengitti syvään. Ajattele kansaasi, ajattele miten he kaikki elävät elämänsä onnellisina. Belle vilkaisi vihkijää, ja sitten taas Rumpelstiltskiniä. Toisin kuin minä… Pienen vaivaantuneen hiljaisuuden jälkeen vihkijä kysyi ne kohtalokkaat kysymykset.

”Tahdotko sinä, Rumpelstiltskin, ottaa Bellen vaimoksesi?”

”Tahdon”, Rumpelstiltskin sanoi omahyväisesti. Vihkijä kääntyi Bellen puoleen pieni sääli heijastuen tämän katseesta. Belle yritti hymyillä rohkeasti, ja saikin aikaan pienen hymyntapaisen.

”Tahdotko sinä, Belle, ottaa Rumpelstiltskinin aviomieheksesi?”

Belle tuijotti suoraan Rumpelstiltskinin kasvoihin, ja tunsi sanojen juuttuvan kurkkuunsa. Hetken aikaa hän vain aukoi suutaan äänettömästi ja rusensi kukkakimpun sormillaan. Vihkijä yskäisi kuuluvasti, joka sai Bellen hätkähtämään. ”Mi-minä…” Belle aloitti hiljaa ja kohotti sitten ääntään. Hänen pitäisi vain pysyä rohkeana. Katsoen yhtä vastaleikattua liljaa tarkasti, Belle sanoi lopulliset sanat: ”Tahdon.”

”Hienoa!”, vihkijä huokaisi, ”Tai siis ei. Siis on se hienoa, upeaa…” vihkijä sössötti sekaannuttuaan sanoissaan täysin. ”Ömm… nyt sormukset…” Vihkijä ojensi molemmille sormukset. Rumpelstiltskin pujotti hopeisen, mustakivisen filigraanisormuksen Bellen sormeen. Belle jäi tuijottamaan koristeellisista kiekuroista kietoutunutta sormusta ja sen keskellä kimaltelevaa pisaranmuotoista kiiltävää kiveä hämmentyneenä. Miksi Rumpelstiltskin antoi hänelle niin hienon sormuksen, kun Bellen tälle ”antama” sormus oli vain yksinkertainen kultasormus? Havahduttuaan ajatuksistaan Belle tarttui miehen käteen ja pujotti sormuksen nopeasti tämän vihreäkyntiseen nimettömään.

”Nyt siis… minulle suoduin valtuuksin, julistan teidät mieheksi ja vaimoksi!” vihkijä hihkaisi ja alkoi taputtamaan. Rumpelstiltskin vilkaisi tätä närkästyneesti ja vihkijä lopetti taputtamisen nieleskellen. Bellellä oli epämukava olo, sillä hän ei tiennyt yhtään mitä tehdä. Rumpelstiltskin lähti taluttamaan Belleä pois salista, hämmentyneen vihkijän jäädessä seisomaan paikoilleen.

”Äm, tuota… Herra… Rumpelstiltskin? Voinko minä lähteä?” vihkijä uskaltautui sanomaan änkyttäen.

Rumpelstiltskin kääntyi katsomaan vihkijää kuin vähä-älyistä. ”No jollet sitten halua mieluummin muuttua rupikonnaksi.”

Vihkijä mutisi jotakin naama punaisena ja kiiruhti parin ohi.

[Crys]

Kuudes luku

391 sanaa
Ficlet300: Elämänkumppani

Belle käveli tottelevaisesti ruokasaliin. Rumpelstiltskinillä oli näyttänyt olevan jotakin sanottavaa vihkijälle. Belle saattoi vain toivoa, ettei hänen aviomiehensä oikeasti muuttaisi vihkijää rupikonnaksi. Aviomies? Se kuulosti jotenkin väärältä. Ei Belle pystynyt kuvittelemaan Rumpelstiltskiniä miehekseen. Mutta sitä tämä ilmeisesti nyt oli. Belle oli nyt pimeän olennon vaimo, ja tästä alkaisi heidän yhteinen elämänsä. Belle melkein tuhahti ääneen istuessaan ruokapöydälle. Hän tajusi, että ruokapöydässä oli vain yksi tuoli. Vain Rumpelstiltskinin tuoli. Se oli oikeastaan hieman surullista. Belle katseli tuolia hetken aikaa. Oli sanomattakin selvää tuolilla ei saanut istua kukaan muu kuin Rumpelstiltskin itse.

Belle ei ymmärtänyt miksi Rumpelstiltskin oli halunnut avioliittoa. Belle oli suostunut tulemaan tämän piiaksi koko loppuelämäkseen, eikö siinä olisi ollut jo tarpeeksi? Belle päätti nostaa kissan pöydälle heti kun Rumpelstiltskin tulisi takaisin. Ensiksi miehen oli pidettävä lupauksensa. Bellen täytyisi nähdä omin silmin, että hänen kansansa olisi elossa. Sitten Belle vaatisi vastausta järjettömään avioliittotempaukseen. Rumpelstiltskin oli luvannut, että Belle saisi tietää syyn, jahka he avioituisivat. Hän ei todellakaan aikoisi olla mikään tyhjäpäinen ja tottelevainen pikku piika. Siihen hän oli aluksi suostunut, ei tietenkään tyhjäpäisyyteen, mutta nyt asiat olivat muuttuneet. Vaimolla oli enemmän oikeuksia kuin piialla. Ja niitä oikeuksia Belle oli päättänyt käyttää.
Rumpelstiltskin asteli saliin omintakeisella keikarimaisella tyylillään. ”Minulla on sinulle tehtävä”, hän sanoi. Tyttö saisi luvan siivota eteisen uudestaan, sillä tämä ei ollut selvästikään tehnyt tarpeeksi hyvää työtä eilen. Belle naurahti pudistellessaan päätään hieman ja hypähti alas pöydältä. Rumpelstiltskin käveli Bellen ohi valkoiselle kaapille, etsiäkseen rotanmyrkyllä vahvistettua puhdistusainetta. Rotat saisivat viimeinkin lähteä talosta lopullisesti. Vaikka ei hän toisaalta pannut pahakseen pientä leikkiä, jota hän rottien kanssa pelasi: aina nähdessään yhden, hän tappoi sen käyttäen eri loitsuja. Nyt häneltä alkoivat kyllä loitsut loppua, joten rotat saisivat lähteä kertarysäyksellä.

”Ei, sinun täytyy pitää lupauksesi ensin”, Belle vaati. ”Perheeni ja ystäväni? Ovatko he elossa? Minä haluan nähdä, että kansani on turvassa ja sota on voitettu.”

”Kyllä, kyllä. He ovat kunnossa”, Rumpelstiltskin totesi ja heilautti kättään katsomatta tyttöön. Hän alkoi epäillä, että oli huomaamattaan langettanut puteliin jonkinlaisen liikkumisloitsun, sillä välillä hän äkkäsi sen oudoista paikoista. Viimeksi se oli kyllä ollut kaapissa.

”Minä haluan nähdä omin silmin”, Belle sanoi päättäväisesti ja käveli Rumpelstiltskinin viereen. Miksi Rumpelstiltskin käyttäytyi ihan kuin mitään ei olisi äsken tapahtunut? Ihan kuin mitään häitä ei olisikaan vietetty.
Rumpelstiltskin kääntyi ja tuijotti Belleä miettiväisesti. Täytyihän tytön jossain vaiheessa karaistua. ”No, olenhan sananojeni mittainen mies.” Sitten hän heilautti kättään ja violetti savu ympäröi heidät.

[Okakettu]

Tervehdys kommenttikampanjasta! Olipa jotenkin nostalgista päästä pitkästä aikaa lukemaan ficciä tästä parituksesta, ja vieläpä lumottuun metsään sijoittuvaa sellaista. Lopetin sarjan katsomisen kolmoskauden tienoilla, mutta Rumbellen ensimmäistä kertaa esitellyt Skin Deep on mulle vieläkin hirmu tärkeä jakso. Olin joka tapauksessa hirmu mielissäni siitä, että tekstisi kytkeytyy nimenomaan Skin Deepin maisemiin - omilla lisämausteillaan toki. :>

Kuten aiemmissa kommenteissa jo mainittiin, pakkoavioliiton järjestäminen on kaikkea muuta kuin kaukaa haettu ajatus, kun kyseessä on Rumple, joten alkuasetelma on minusta sekä uskottava että mielenkiintoinen. En malta odottaa, että ficissä päästään paremmin pimeän olennon pään sisään ja kuulemaan, millaiset motiivit naimisiinmenon takana todellisuudessa ovat. Rumplesi on muuten minusta ollut tähän mennessä  täysin IC, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus. Hahmosta välittyy hyvin nimenomaan pimeälle olennolle ominainen ilkikurisuuden ja julmuuden sekoitus, omahyväisyyttä ja muuta unohtamatta - mutta toisaalta mukana on vähän väliä poikamainen hämmennyskin, kun Rumple yrittää ymmärtää nuorikkonsa aivoituksia. Pidän! Tuo kakkosluvussa ollut kommentti tosin: "Mutta ei Rumpelstiltskin nyt sentään heti tappaisi uutta piikaansa" ....no niinpä Rumple, on se ihme kun Belle ei ole jo aivan umpirakastunut. : D Muttajoo, etenkin kaikki Rumplen repliikit ovat olleet minusta tähän mennessä tosi onnistuneita.

Ja sitten Belle! Aa, Belle on mulle henkilökohtaisesti suurin rakkaus OUATissa, joten on aina ehdotonta plussaa, jos hänen hahmokuvauksessaan on onnistuttu. Bellen ajatukset ovat minusta olleet tässä uskottavia, ja olet jo väläytellyt monta puolta hänen persoonastaan: pidin esimerkiksi siitä, kuinka hän vastahakoisuudestaan ja pelosta huolimatta päätyi pohtimaan Rumplen mahdollista yksinäisyyttä (tai ainakin ystävien puutetta), sillä minulle Bellessä on tärkeintä juuri (ehkä vähän puolihuomaamatonkin) lempeys ja empatiakyky. Unohtamatta silti rohkeutta ja omapäisyyttä, mikä on tullut jo esille Rumplen ja Bellen yhteisissä kohtauksissa - tähän liittyen tykkäsin etenkin uusimman luvun päättäväisestä Bellestä.

Suosikkejani ovat tähän mennessä olleet nuo viimeisimmät luvut, etenkin neljäs, jossa mua viehätti kaikenlaiset pienemmät yksityiskohdat, kuten Bellen ajatukset häämekosta ja juhlasalin hienous kontrastina siihen, kuinka mitäänsanomaton ja ankea seremonia kokonaisuudessaan oli. Samoin kolmannessa luvussa mainittu kirjan kesken jääminen ruusunkuvioisine kirjanmerkkeineen ja omenapiirakan tuoksuineen toivat kivasti syvyyttä ja värejä Belleen hahmona. Vastaavaa tunnelmanluomista voisi minun puolestani olla enemmänkin.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mihin suuntaan lähdet tuoreen avioparin suhdetta kehittelemään - ja kuinka pian tuo summaryn lohduton "My power means more to me than you" -repla tulee ajankohtaiseksi. Odotan sitä jo nyt kauhulla. :´)

[Siunsäe]

Ok, tää on ihan sairaan hyvä ja koukuttava! 83

Otsikko on jo hyvä ja kuvaa hienosti tarinan alkuasetelmaa. Pidän myös siitä, että Rumplen ja Bellen välit eivät näytä lämpenevän hetkessä. Olisi nimittäin aika epäaitoa, jos Rumplesta tulisi yhtäkkiä vihkiäisten jälkeen kiltti ja huomaavainen. Ja vaikka juoni huitelee aika kaukaa fandomin juonesta, niin minusta se on lähinnä vain kekseliästä ja virkistävää. Hyvinkinhän se olisi voinut mennä vaikka näin!

Rumplella ei selvästikään ole rivoja suunnitelmia avioliiton takana - tai näin olen aistinut -, joten jään innolla odottamaan, mitkä mahtavat hänen motiivinsa olla... Mutta siitä olen varma jo nyt, ettei Bellen ja Rumplen liitto tule olemaan ongelmaton. Odotan innolla ekaa kunnon riitaa. 

[Crys]

Okakettu: Ihanaa että päätit napata tän kommenttikampanjasta, sillä on kiva että löytyy muita ouatin tuntevia Tota Rumplen motiivia ei tarvitse odotella enää kauaa. Hyvä että oon sun mielestä onnistunu -ainakin tähän asti- kuvaamaan hahmot oikeenlaisina, sillä varsinkin Rumplen pitäminen oikeenlaisena on mulle tosi tärkeetä. Tuo  "My power means more to me than you" on yks mun lempilausahduksista Rumplen suusta, vaikka Rumbellen kannalta se onki vähän masentava :/ Mut silti se kuvaa Rumplea niin paljon -kuten sarjasta huomaa- että se on myös tärkeä osa tätä ficciä.
Siunsäe: Kiltti ja huomaavainen Rumple? Ei kai nyt sentään Tosiaan toi Rumplen motiivijuttu paljastuu piakkoin saa nähdä joudutteko huokaisemaan helpotuksesta vai kauhusta Ekaa riitaa ei tosiaan tarvitse odottaa kauaa

Seitsemäs luku

283 sanaa
Ficlet300: Epäinhimillinen

Savu sumensi Bellen näkökyvyn hetkeksi. Räpyteltyään silmiään tarpeeksi, hän huomasi häämekkonsa vaihtuneen tavalliseen siniseen leninkiinsä ja vihertävän kuviolliseen viittaansa. Belle kohotti katseensa ja äkkäsi varsin tutunnäköisen paikan: koti. Tai no, hän oli vuorella, jossa hänellä oli tapana käydä lukemassa kirjojaan. Vuorella, josta hän pystyi näkemään koko valtakuntansa. Näky ei kuitenkaan ollut sellainen mitä Belle oli muistellut. Hän muisti kivilinnan keskellä kylää ja puisen muurin, joka suojasi kylän syleilyynsä. Peltoja viljoineen lännessä, järvi kaloineen pohjoisessa, idässä metsää riistoineen ja vuoret luolineen etelässä, jossa hän nyt seisoi. Nyt ympäri maata roihusi pieniä kokkoja, joissa poltettiin ruumiita. Belle saattoi jopa erottaa ruumiskasoja, niinkin korkealta vuorelta.

”Si-sinä lupasit, että kukaan ei kuolisi”, Belle sanoi ääni väristen, katsellen kaatuneita muureja ja savuavaa metsää.

”Ei, minä lupasin, että perheesi ja ystäväsi eivät kuolisi ja kansasi voittaisi sodan”, Rumpelstiltskin muistutti. Hän oli mestari löytämään porsaanreikiä, vaikka itse sanoikin. ”Muutama kansalainen kuoli, mutta onneksi olkoon, te voititte sodan!” Tyttö pysyi vaiti pitkän aikaa tuijottaen näkymää vetisin silmin. ”Älä rupea pillittämään siinä”, Rumpelstiltskin tuhahti. ”Kuolema on elämän kiertokulkua. Heikoimmat kuolevat. Ei voi mitään.”

Belle siirsi vihaisen katseensa Rumpelstiltskiniin. ”Siinäpä se! Sinä olisit voinut tehdä jotain. Olisit pystynyt pelastamaan heidät! Kaikki!”

”Minähän teinkin”, Rumpelstiltskin puolusteli hieman huvittuneena Bellen voimakkaasta reaktiosta. ”Pelastin suurimman osan kansastasi varmalta kuolemalta.”

”Miksi vain suurimman osan?”

”Voi kultaseni, kultaseni… kaikella taikuudella on hintansa!” Rumpelstiltskin rallatti ja heilautti käsiään pilkallisesti.

”Mutta minä maksoin sen hinnan! Suostuin tulemaan mukaasi. Minä jopa suostuin vaimoksesi! Eikö se ole tarpeeksi?” Belle huusi ääni särkyen viimeisen sanan kohdalla. Eikö tuolla miehellä ollut lainkaan sydäntä? Belle tunsi kylästä nousevan savun kutittelevan nenäänsä. Kuoleman savu. Jonka Rumpelstiltskin olisi varmasti voinut estää.

 ”Joko olet nähnyt tarpeeksi?” Rumpelstiltskin kysyi ja jatkoi odottamatta vastausta: ”Hyvä.” violetti savu ympäröi heidät taas.


Kahdeksas luku

262 sanaa
Ficlet300: Dramaattinen

Belle tuijotti Rumpelstiltskiniä niin surullisilla silmillä, että Rumpelstiltskinistä alkoi melkein tuntua hieman pahalta. Hieman. Mutta ei sentään niin paljoa, että pitäisi ruveta kuumetta mittaamaan.

Belle hengitti syvään ja otti kasvoilleen kylmimmän ilmeensä. ”Entä tämä avioliitto? Lupasit että kertoisit syyn siihen. Vai aiotko livistää siitäkin lupauksestasi?”

Rumpelstiltskin naurahti kimeästi ja käveli pröystäillen valkealle kaapilleen. ”Ei makeaa mahan täydeltä, kultaseni.” kohdattuaan tuoreen nuorikkonsa jäisen katseen, hän jatkoi: ”Aion kyllä kertoa, mutta en tänään.”

”Sinulla ei ole mitään oikeutta tehdä minulle näin! Jos sinä kerran livistät lupauksistasi, niin livistän minäkin”, Belle tiuskaisi ja päätti lähteä suoraa päätä kotiin. Ennen kuin Belle ehti edes ovelle, hän tunsi jähmettyvänsä paikoilleen.

”Ei ole kohteliasta lähteä kesken keskustelun”, Rumpelstiltskin sanoi ja käveli tytön eteen nähdäkseen tämän kasvot. ”Luulin, että prinsessalle on opetettu käytöstapoja.” Rumpelstiltskin katseli omahyväinen ilme kasvoillaan jähmettynyttä tyttöä hetken aikaa, mutta päästi sitten irti loitsusta.

”No mitäpäs menit naimaan minut!” Belle huudahti liikuteltuaan loitsusta kangistuneita jäseniään. ”Minusta ei tule kenellekään pelkkää alistuvaista piikaa, joka sallii kaltoinkohtelun ja huijaamisen! Halusit minut vaimoksesi, joten vaimon sait. En aio pysyä hiljaa ja antaa sinun pompotella minua miten sattuu!” Belle jatkoi kiukkuisesti. Pimeä olento tai ei. Kukaan ei kohtelisi häntä näin.

”Kylläpäs sitä ollaan dramaattisia. No mitäpäs sinä menit suostumaan tekemään sopimuksen kanssani. Ja tiedä tämä”, Rumpelstiltskin korotti ääntään ja piti pienen tauon painottaakseen seuraavaa lausetta: ”Kukaan ei riko pimeän olennon kanssa tehtyä sopimusta.” Hän astui lähelle tyttöä ja osoitti tätä sormellaan. ”Minusta tuntuu, että yö kellarissa tekee sinulle hyvää.” Nopeasti Rumpelstiltskin napsautti nopeasti sormiaan, jonka seurauksesta Belle katosi. Tytön olisi parasta alkaa käyttäytyä, tai tämä saisi asua tyrmässä lopun ikänsä.

[Okakettu]

Voi Rumple! Kyllähän se oli odotettavissa, ettei Rumple lupaustaan toteuttaisi täysin Bellen ajatusten mukaisesti, mutta silti sitä jotenkin toivoi muuta...  Nämä kaksi lukua olivat mielestäni oikein mainioita, ja niistä alkoi jo hyvin näkyä kaksikon välinen kemia - se kuinka Belle ja Rumple eivät luonnollisesti oikein ymmärrä toistensa ajatusmaailmaa, ja joutuvat siinä sitten löytämään uusia puolia niin itsestään kuin toisesta.

Belle tuijotti Rumpelstiltskiniä niin surullisilla silmillä, että Rumpelstiltskinistä alkoi melkein tuntua hieman pahalta. Hieman. Mutta ei sentään niin paljoa, että pitäisi ruveta kuumetta mittaamaan.

Belle hengitti syvään ja otti kasvoilleen kylmimmän ilmeensä. ”Entä tämä avioliitto? Lupasit että kertoisit syyn siihen. Vai aiotko livistää siitäkin lupauksestasi?”

Tämä kohta esimerkiksi! Rumplehan nyt on loppujen lopuksi hyvällä tavalla vähän luuseri (mistä toki kumpuaa myös hahmon järjetön voimannälkä), joten surullisten silmien edessä pehmeneminen (vaikkakin vain hieman :-D) oli oikein tervetullut yksityiskohta. Pidin myös Bellen kylmästä ilmeestä ja siitä, ettei hän todellakaan aio alistua aviopuolisonsa oikkuihin mukisematta. Hyvähyvä! Toisaalta luvun lopussa tuli hyvin esiin myös pimeän olennon oikeasti pelottava puoli, etenkin tuo ”Kukaan ei riko pimeän olennon kanssa tehtyä sopimusta” -repliikki... Apua.

Tykkäsin, ja jään odottamaan innolla jatkoa. :>

[Crys]

Okakettu: Kiitos kommentistasi  Belle ei tosiaankaan ole mikään alistuvainen tyttönen. Nää molemmat hahmot on musta just siks kiinnostavia, koska niistä löytyy monenlaisia puolia.

Yhdeksäs luku

409 sanaa
Ficlet300: Vitivalkoinen

Lähetettyään tytön tyrmään Rumpelstiltskin muisti, ettei ollut suorittanut suunnitelmansa kannalta erittäin välttämätöntä vaihetta. Rumpelstiltskin kiiruhti selleille ja kurkisti Bellen sellin ovessa olevasta pienestä luukusta sisään. Tyttö istui sängyn virkaa toimittavalla penkillä pää painuksissa. Pienen pieni omatunnonpistos iski Rumpelstiltskiniin, nähdessään surulisen ja lannistuneen Bellen. Juuri kun Rumpelstiltskin oli avaamassa oven, tyttö pyyhkäisi poskeaan. Vaikka Rumpelstiltskin ei voinutkaan nähdä kunnolla siltä etäisyydeltä, hän voisi vaikka vannoa, että tytön poskilla virtasivat kyyneleet. Rumpelstiltskin tiesi, että hänen pitäisi avata ovi, mutta jokin pieni ääni hänen päässään käski häntä jättämään tytön rauhaan. Ristiriitaiset tunteet vilisivät hänen päänsä. Hieman epäröiden vihreä käsi kuitenkin avasi metallisen salvan, joka kolahti ovea vasten saaden tytön hätkähtämään. Rumpelstiltskin töytäisi oven auki, jolloin se pamahti sellin seinään. Belle pongahti ylös ja tuijotti kylmästi Rumpelstiltskiniin. Rumpelstiltskin asteli hetken ovella epäröityään tytön luokse. 

”Mitä sinä vielä haluat?” Belle kysyi, yrittäen vaivihkaa pyyhkiä jäljelle jääneet kyyneleet pois.
Rumpelstiltskin kierteli ympäri selliä napsautellen pitkiä sormiaan yhteen. Vihdoin viimein hän kääntyi hämmentyneen tytön puoleen ja tarttui tätä äkisti käsivarresta.

”Mitä sinä teet?” Belle kivahti ääni hätääntyneenä yrittäen rimpuilla irti.

”Pysy vain paikoillasi, niin sattuu vähemmän”, Rumpelstiltskin totesi ja kaivoi jotain taskustaan.

”Mitä?” Bellen ääni kohosi pari oktaavia. Rumpelstiltskinin kädessä komeili tyhjä lasipullo. Bellen hämmennys yhä kasvoi. Rumpelstiltskin taikoi samaan käteensä letkulla varustetun ruiskun, jonka päässä komeili pitkä neula. Bellen kasvot muuttuivat vitivalkoisiksi. Rumpelstiltskin iski neulan Bellen vasempaan kyynärtaipeeseen ja Belle tunsi pienen nipistävän kivun. Hänelle tuli huono olo katsellessaan punaisen nesteen siirtymistä lasipulloon. Kun pullo oli täyttynyt, Rumpelstiltskin veti neulan irti ja heilautti kättään Bellen käden yllä, jolloin pieni verenvuoto lakkasi ja iho oli taas ehjä. Rumpelstiltskin sulki pullon korkin ja lähti sanaakaan sanomatta ulos sellistä. Belle oli niin hämmentynyt, ettei ollut tajunnut kysyä mihin Rumpelstiltskin oli hänen vertaan tarvinnut.

***

Rumpelstiltskin nousi portaat ylös ja avasi työhuoneensa oven auki avaimella. Kukaan muu, varsinkaan Belle, ei saisi vahingossakaan ikinä päästä tänne. Siksi hän oli suojannut huoneen vahvalla taikuudella. Muuten kaikki voisi mennä pieleen. Työhuoneessaan hän vietti nykyään suurimman osan ajastaan. Tekemässä eliksiiriä, jonka avulla hän vihdoin saavuttaisi tavoitteensa. Pimeän huoneen suurella puisella pöydällä savusi hennosti suuri kattilallinen kullanhohtoista lientä. Rumpelstiltskin kiiruhti vetämään mustan verhon pienen ikkunan edestä. Juuri paljastuneesta kuusta heijastui valonsäde, joka osui täydellisesti kattilaan. Kullanhohtoinen liemi muuttui vaaleaksi silmänräpäyksessä. Rumpelstiltskin kaatoi varovasti Bellen verta kattilaan. Siinä missä veren olisi pitänyt muuttaa vaalea neste punaiseksi, pisaroiden osuessa liemen pintaan, liemi muuttui vielä valkoisemmaksi. Aivan vitivalkoiseksi. Kaadettuaan tasan puoli desiä, Rumpelstiltskin uskalsi viimeinkin hengähtää. Pieni hihitys karkasi Rumpelstiltskinin suusta. Täydellistä. Belle oli hänen tarkoitukseensa täydellinen.

[Siunsäe]

MIHIN TARKOITUKSEEN?? ? 8OOO 
Mikä epätietoisuus... Miksi...
Nyt menee homma jo niin kiinnostavaksi, että odotan kyllä kovasti jo seuraavaa osaa.

[Crys]

Siunsäe: Seuraavassa luvussa sitten enemmän vastauksia

Kymmenes luku

364 sanaa
Ficlet300: Aamiainen

Aamulla sellin ovi avautui automaattisesti. Belle hätkähti hereille kuultuaan sellin oven avautumisesta aiheutuneen kolinan. Aina aamuisin ovi avautui automaattisesi, joka oli merkki siitä, että Bellen pitäisi mennä tekemään aamupalaa Rumpelstiltskinille. Belle suuntasi keittiöön miettien eilisiä tapahtumia. Hänestä oli tullut pimeän olennon vaimo ja ensimmäiseksi Rumpelstiltskin oli halunnut ottaa hänen vertaan? Oliko hänen verensä jotenkin erikoista? Senkö takia tämä oli halunnut mennä naimisiin? Belle ei kyllä voinut käsittää miten avioliitto muutti hänen vertaan.
Belle saapui keittiöön, sytytti hellan ja ryhtyi työhön. Hän ei tiennyt kovin monia reseptejä, mutta onneksi hän oli löytänyt keittiönnurkasta yhden pölyisen kirjan, jossa oli muutamia reseptejä. Nyt Belle ei kuitenkaan käyttänyt apunaan kirjaa, sillä hän kokkasi vuosia sitten oppimansa reseptillä. Croissanteja yrttitäytteellä, paitsi keittiössä ei näyttänyt olevan tuoreita yrttejä. Sen reseptin hän oli oppinut äidiltään, ollessaan 14. Belle muisti sen päivän vieläkin kuin eilisen.

”Teidän majesteettinne”, keittiöapulainen henkäisi ja niiasi kohteliaasti huomattuaan Bellen ja hänen äitinsä tulevan keittiöön. ”Oliko ruuassa jotain vikaa?”

”Voi ei suinkaan Merika”, kuningatar vastasi lempeästi hymyillen, ”Ajattelin vain näyttää Bellelle keittiön. Olisi jo aika, että hän oppisi jotain ruuanlaitosta. Voisitko näyttää meille hieman paikkoja?”

”Tottahan toki, teidän majesteettinne, vaikka ei prinsessalle olekaan välttämätöntä osata ruuanlaittoa.”

”Ehkäpä, mutta kukapa sitä tietää mitä tyttäreni päättää tehdä”, kuningatar sanoi lempeästi katsellen Belleä.

”Minusta on mukava oppia uusia asioita”, Belle sanoi ja tutkaili kiinnostuneena keittiötä. Se oli tilava ja siisti, vaikka aamiaisaika olikin juuri mennyt. Keittiössä oli kymmenisen ihmistä, jotka kaikki häärivät ympäriinsä, kattilat ja raaka-aineet sinkoillen milloin minnekin.

Merika esitteli kuningattarelle ja prinsessalle keittiötä ja keittäjiä. Kävi ilmi, että jokaisella oli oma erikoisalueensa, jotka he hoitivat. Merika oli erikoistunut leivonnaisiin, vaikka teki kyllä muutakin. Kierros oli lopuillaan, kun Bellen äiti otti käteensä jauhopussin ja katsoi Belleä. ”Haluaisitko oppia suvussani kulkeneen salaisen reseptin?”

”Osaatko sinä kokata?” Belle kysyi hämmästyneesti.

”Minä olin aivan tavallinen tyttö sinun iässäsi”, tämä vastasi, ja otti käteensä kulhon ja puulusikan Belle nyökkäsi ja ryhtyi tarkkailemaan äitinsä puuhaa.

Belle kaipasi sitä herkullista tuoksua, joka oli leijaillut keittiössä croissantien valmistuttua. Vaikka hän kuinka yritti, ei hänen tekeleestään tullut yhtä hyvää tuoksua. Keittiö oli päätynyt uskomattomaan sotkuun leipomisen jäljiltä. Hänellä oli hieman kehitettävää ruuanlaitossa. Belle vilkaisi kelloa ja huomasi sen olevan jo yhdeksän. Hänen tekemänsä croissantit saisivat luvan kelvata Rumpelstiltskinille.

[Crys]

Yhdestoista luku

497 sanaa
Ficlet300: Poika

Rumpelstiltskin istui ruokasalissaan, pitkän pöydän ainoalla tuolilla. Kello oli jo kolmea minuuttia yli yhdeksän. Ja aamiainen piti tarjota tasan yhdeksältä. Normaalisti hän hankkiutuisi eroon niin epäkelvosta piiasta, mutta Belle oli nyt muutakin. Tuiki tarpeellinen hänen liemensä kannalta.

Oli käynyt tuuri, että Rumpelstiltskin oli eräänä päivänä matkannut Lumotun metsän kaukaisimpaan kolkkaan, lumivuorille, avunpyynnön perässä. Ei hän muuten olisi vaivautunut -sillä hän ei erityisemmin pitänyt kylmästä- mutta hän ei ollut ikinä käynyt siinä osassa Lumottua metsää, joten hän oli päättänyt katsastaa paikan. Nimensä mukaisesti vuorilla oli paljon lunta. Rumpelstiltskin oli ilmestynyt suoraan yhteen luolista, jossa lumivuorten asukkaat asuivat. Yksi suuri luola oli hautautunut kokonaan lumen peittoon valtavan lumivyöryn seurauksena, ja siksi kylänvanhin oli kääntynyt Rumpelstiltskinin puoleen. Aluksi Rumpelstiltskin ei ollut ajatellut vaivautua, mutta sitten kylänvanhin oli hädissään tarjonnut hänelle loitsu- ja liemikirjaa. Eikä ihan mitä tahansa kirjaa vaan Sydéssyn symbolikirjaa. Kirja esiintyi eräässä tarussa, jossa rinnakkaisulottuvuuden hallitsija kirjan avulla matkusti läpi eri maailmojen ja ulottuvuuksien. Rumpelstiltskin oli toki kuullut tarun, mutta hän ei ollut uskonut sen olevan totta, sillä mitään konkreettisia todisteita tai jälkiä ei ollut. Kun kylänvanhin oli vielä näyttänyt kirjan, Rumpelstiltskin oli tarjonnut sopimusta. Valtavat lumimassat luolan edestä olivat kadonneet hetkessä, ja Rumpelstiltskin oli palannut kotiin loitsukirjansa kanssa. Loitsukirjat olivat muutenkin harvinaisia, mutta Sydéssyn symbolikirja… Toista samanlaista ei ollut.

Kirja oli kirjoitettu epätavallisilla Kehras-symboleilla, joita oli käytetty neljätuhatta vuotta sitten, mutta Rumpelstiltskin oli onneksi törmännyt samanlaiseen kirjoitukseen aikaisemminkin. Muutamassa kuukaudessa hän oli kääntänyt kirjan kokonaan. Hän oli harmikseen joutunut huomaamaan, ettei voisi käyttää useimpia loitsuja ja liemiä. Niiden vaatimia ainesosia ei nimittäin löytynyt Lumotusta metsästä. Oli monia termejä, joita Rumpelstiltskin ei edes tuntenut, vaikka sana oli oikein käännetty. Esimerkiksi puhelin. Sillä pystyi kuulemma pitämään yhteyttä miten pitkän välimatkan päästä tahansa. Puhelimen ainesosat olivat niin omituisia, että Rumpelstiltskin ei edes vaivautunut yrittämään. Ei hän edes tarvitsi moista välinettä.

Rumpelstiltskin oli kuitenkin löytänyt kirjasta täydellisen liemen tarkoitukseensa. Lhiérmo –liemen. Jos hän onnistuisi valmistamaan kuukausia vievän ja satoja ainesosia vaativan liemen oikein, hänen täytyisi vain pullottaa se ja sitä ravistamalla hän pääsisi mihin maailmaan tahansa. Mikä parasta, liemi ei ollut kertakäyttöinen niin kuin useimmat liemet. Rumpelstiltskin pystyisi etsimään poikansa ja tuomaan tämän takaisin Lumottuun metsään. Ja he voisivat elää niin kuin ennen.

Rumpelstiltskinin ajatukset keskeytyivät, kun Belle ilmestyi sisään kantaen höyryävää tarjotinta. ”Viisi minuuttia myöhässä”, Rumpelstiltskin totesi moittivasti. ”Toivottavasti et ota tavaksi.”

”Anteeksi”, Belle sanoi rauhallisesti, vaikka sisimmissään kiehui raivosta. Rumpelstiltskinin pitäisi itse kokeilla kokkaamista. Ja ilman taikuutta. Belle laski tarjottimen Rumpelstiltskinin eteen ja katseli kuinka tämä maistoi croissantia. "Se olisi parempaa, jos täällä olisi tuoreita yrttejä”, Belle sanoi. Rumpelstiltskin taikoi pöydälle pussin, jossa oli siemenen kuva.

”Istuta noita jonnekin”, Rumpelstiltskin sanoi katsomatta Belleä sen kummemmin.

”Mihin sinä tarvitset vertani?” Belle kysyi päättäväisesti, otettuaan pussin käteensä.

Rumpelstiltskin tuhahti ja katsoi sitten tyttöä tarkemmin. ”Mitä täällä täyty tehdä, jotta saa syödä aamiaisen rauhassa?”

”Sinä olet velkaa vastauksia-”

”Menepäs ripustamaan pyykit”, Rumpelstiltskin sanoi ja Belle katosi violetin savun saattelemana pyykkinaruille.

Tuulisessa ulkoilmassa Belle seisoi pitkän aikaa paikoillaan ja tuijotti pyykkikasaa. ”Kyllä minä vielä ne vastaukseni saan”, hän mutisi alkaessaan hitaasti ripustaa pyykkejä.

[Crys]

Kahdestoista luku

393 sanaa
Ficlet300: Sora

Rumpelstiltskin tuijotti ovelle kärsimättömänä. Hän oli tehnyt sopimuksen erään epäonnekkaan varkaan kanssa, ja vastalahjaksi mies oli luvannut varastaa hänelle hohtosoraa Reginan linnasta. Rumpelstiltskin oli hankkinut jo valmiiksi melkein kaikki ainesosa limeensä, mutta oli joitain, mitä hän ei ollut pystynyt hankkimaan vielä. Joko ne piti kerätä tuoreina, tai niitä oli vain tarkasti vartioiduissa paikoissa. Reginan palatsi oli yksi niistä. Voisi hän toki pistäytyä kylään Reginan luokse, mutta tämä oli jo kehittynyt niin taitavaksi loitsijaksi, että oli varmasti suojannut linnansa kutsumattomien vieraiden takia. Ainut keino oli siis livahtaa sisään, ja kukapa olisi siihen tehtävään parempi kuin etsintäkuulutettu varas. Rumpelstiltskinillä alkoi olla hieman kiire, sillä hohtosora pitäisi lisätä viimeistään tunnin sisällä. Rumpelstiltskin tosiaan toivoi, että hän ei joutuisi menemään kuningattaren luokse käymään kauppaa sorasta. Hänellä oli ylpeytensä. Viimein Rumpelstiltskin kuuli askeleita käytävältä. Hän pysyi paikoillaan, ruokasalinsa tuolilla, ja yritti näyttää välinpitämättömältä.

Ovet avautuivat ja Belle astui sisään perässään tummahiuksinen mies. ”Sinulle tuli vieras”, Belle sanoi pidellessään kädessään rättiä, jolla yritti tukahduttaa miehen olasta valuvan veren. Miehen olkapäässä sojotti nuoli.

”Aa, varas. Kylläpäs sinulla kesti”, Rumpelstiltskin tuhahti pilkallisesti, noustessaan ylös ja kävellessään miehen luo.

”Nimeni on Robin Hood, jos unohdit”, mies sihahti hampaidensa raosta, ja älähti sitten kivusta liikuttaessaan olkapäätänsä vahingossa. Varas laski kätensä pöydälle ottaakseen siitä tukea. Rumpelstiltskin katsoi pöydälle valuvaa verivanaa ärsyyntyneenä.

”Saitko sen?” Rumpelstiltskin kysyi kärsimättömänä.

”Sain”, mies puuskahti, ”Ja saat sorasi kunhan ensin parannat olkapääni.”

Rumpelstiltskin katsoi miestä pilkallisesti. ”Ja miksihän minä niin tekisin? Minä olen hoitanut jo oman osani sopimuksesta.”

”Rumpelstiltskin, mikset voisi muka parantaa häntä, ei se sinulle mitään maksa”, Belle sanoi tukiessaan miehen olkapäätä tämän vaikertaessa.

”Sora”, Rumpelstiltskin käski sihahtaen päin varkaan naamaa. Mies katsoi Rumpelstiltskiniä tiukasti, mutta kaivoi sitten hohtavan sorakasan taskustaan. Rumpelstiltskin nappasi soran käteensä tutkailtavaksi. Kyllä, se oli oikeaa.

”Rumpel, etkö voisi auttaa häntä? Tiedän ettet ole niin julma, että antaisit hänen kuolla”, Belle sanoi, katsoen miestään luottamus hohtaen silmistä.

Rumpelstiltskin käänsi katseensa mieheen, joka ei tosiaan näyttänyt hyvinvoivalta. Hän huokaisi ja heilautti kättään, jolloin nuoli miehen olkapäästä katosi ja haava umpeutui. ”En halua joutua metsästämään ruumiita mailtani”, Rumpelstiltskin tuhahti ja viittoi miestä poistumaan. Mies kiiruhti ulos huoneesta nopeasti.

Belle hymyili Rumpelstiltskinille, tämän katsoessa vaimoaan kummastuneena. ”Kyllä minä tiesin, ettet sinä ole paha henkilö”, Belle sanoi ja kosketti miehensä olkapäätä pienen hetken ajan. ”Minun on parasta siivota ne veriroiskeet eteisestä”, hän jatkoi ja käveli ulos huoneesta, heittäen vielä pienen hymyn ovelta. Rumpelstiltskin jäi tuijottamaan aukinaisia ovia hämmentyneenä.

[Crys]

Kolmastoista luku

422 sanaa
Ficlet300: Lukemattomia

Belle pyyhki verijälkiä lattiasta ajatuksissaan. Hän oli päättänyt kokeilla uudenlaista taktiikkaa. Selvästikään Rumpelstiltskiniin ei tehonnut painostaminen ja jatkuva kyseleminen, joten Belle oli päättänyt edetä rauhallisesti. Hän käyttäytyisi mukavasti, eikä ärsyttäisi tätä. Ja sitä paitsi, ei turhanpäiväisestä riitelystä olisi mitään hyötyä. Enemmänkin päinvastoin. Hän päätti luottaa siihen, että Rumpelstiltskin kertoisi joskus mistä on kyse. Vaikka Belleä häiritsikin suunnattomasti Rumpelstiltskinin salaperäinen käytös, ei hän oikein voinut pakottaakaan tätä puhumaan. Mutta mihin ihmeeseen Rumpelstiltskin tarvitsi hänen vertaan? Tekikö hän jotain kokeita? Rumpelstiltskin oli perin kummallinen mies, se oli tullut Bellelle selväksi.

Tämä oli selvästi hieman yksinäinen. Mutta eikö kuka tahansa olisi, jos asuisi yksin tässä isossa kartanossa, eristyksissä muusta maailmasta? Ja Rumpelstiltskinille oli kehittynyt maine, josta hän ei päässyt eroon. Vaikka mies pitäisikin maineestaan, Belle uskoi, että pieni osa Rumpelstiltskiniä halusi olla jotain muuta. Ehkäpä tavallinen perheellinen mies ystävineen? Belle ei uskonut, että kukaan olisi täysin paha. Eikä Rumpelstiltskin erityisen paha ollut. Välinpitämätön ja itsekäs välillä, mutta jollain tasolla Rumpelstiltskin oli parempi kuin useammat miehet. Belle oli oikeastaan yllättynyt siitä mitkä tämän aikomukset häntä kohtaan olivat. Useimmat miehet halusivat vaimon, joka hoitaisi sekä talon kunnossapidon, että miehensä tarpeiden tyydyttämisen. Hän oli ollut tavattoman huojentunut siitä, että tälle oli näyttänyt riittävän vain ensimmäinen. Jollain tasolla Hän oli jopa hieman hyvillään siitä, että Rumpelstiltskin oli päättänyt valita hänet mukaansa. Prinsessana eläminen oli ollut hieman liian helppoa ja tylsää hänen makuunsa. Vaikka silloin hän oli saanut lukea rauhassa kirjojaan. Se oli yksi keskeinen asia jota hän kaipasi. Kirjojaan.

Punaisten tahrojen loppuessa Belle nousi ylös ja päätti lähteä katsomaan pihalle josko hänen istuttamansa kasvit tarvitsivat vettä. Puutarhasta puhuessaan hän tarkoitti talon reunustaa, jossa kasvoi muratteja ja muita kasveja. Belle oli kitkenyt rikkaruohot yhdestä sopivan näköisestä paikasta, laittanut hieman tuoretta multaa päälle ja piilottanut siemenet mullan syleilyyn. Hän ei ollut koskaan ollut mikään viherpeukalo, mutta se oli vaikuttanut parhaalta paikalta istuttaa siemenet.

***

Belle jäi seisomaan aloilleen hämmästyneenä huomatessaan eilen muokkaamansa puutarhan. Siemenistä oli kasvanut lukemattomia korkeita kasveja. Yrttejä oli enemmän kuin hän muisti edes istuttaneensa. Useimmat hän tunsi, kuten mintun, tillin, basilikan, sitruunamelissan, korianterin… mutta oli muutama muukin kasvi, jota hän ei ollut ikinä ennen edes nähnyt. Pysäyttävin oli kullanhohtoinen kukka, joka muistutti muodoltaan ruusua, mutta värinsä puolesta se olisi voinut olla patsas. Belle kosketti kukan terälehteä lumoutuneena. Se oli jotain silkkisen ja marmorisen väliltä. Sekä pehmeä että kiiltävä. Belle hymyili kukalle. Se näytti hieman erikoiselta muiden yrttien seassa.

Belle kaivoi kukan varovasti ylös, varoen katkaisemasta juuria, ja siirsi sen suuren hopeapajun juurelle. Kultainen ruusu näytti lumoavalta puun hopeisten lehtien rinnalla. Rumpelstiltskin oli ilmeisesti kykenevä luomaan myös jotain kaunista.

[Kaarne]

No niin, jospa sitten saisin viimeinkin ryhdistäydyttyä ja laitettua kommenttia. Olen aina välillä lukenut tätä aiemminkin, mutta kommentointi on vain jäänyt - ilmeisesti vaaditaan sen pieni "pakko", että saan oikeasti jotain aikaiseksikin. OUAT ei itse asiassa ole minulle edes fandomina tuttu - tai no, olen katsonut ensimmäisen kauden pari ensimmäistä jaksoa, mutta tämän ficin paritusten suhteen se ei auta yhtään - mutta Tumblrin ja muiden kanavien kautta paritus on tullut ainakin jollain tasolla tutuksi. Muutenkin on välillä hauska lukea ficcejä sellaisista fandomeista, joita ei tunne ollenkaan - se on vähän kuin löytöretkeilisi.

Odotan mielenkiinnolla sitä, miksi Bellen veri oli sopiva ainesosa Rumplen liemeen - vai oliko kyse vain siitä, että tarvittiin vaimon verta? Myös tuo viimeisessä luvussa esiintynyt ruusu oli kiinnostava. Onko se sarjasta (eli viittaus Kaunottareen ja hirviöön?) vai ihan oma lisäyksesi?

Pieninä yksityiskohtina pidin kovasti tuosta Bellen häämekon kuvailusta, Robin Hoodin lyhyestä vierailusta (koska Robin Hood on minusta ihana hahmo!) ja siitä, miten Rumple taikoi Bellen ripustamaan pyykkiä, hihih. Yrtticroissanttien leipominen aamulla sen sijaan ei olisi oikeasti onnistunut, koska croissanttien valmistaminen vie yleensä kymmeniä tunteja. Taikina pitää jähmettää, kaulita ja jähmettää uudelleen ja uudelleen, että croissanteista tulee hyviä. (Tiedän tämän, koska olen yrittänyt varmaan viisi kertaa ja olen aina liian kärsimätön, joten ne menevät pilalle. Pisteitä siis Bellelle siitä, että niistä tuli ainakin syötäviä.) Kohtauksessa pidin paljon siitä, että Bellen äiti ajatteli, että vaikka Belle olikin syntynyt prinsessaksi, hän saisi itse päättää, millaiseksi ihmiseksi haluaisi kasvaa ja millaiseen työhön ryhtyä. Se oli kovin lohdullinen ajatus.

Tuo pieni sivuhuomautus puhelimesta oli myös hulvaton. Hihihi. Ja se, miten Rumple teki tuota taikalientä, oli myös kuvailtu hienosti. Pystyin kuvittelemaan kohtauksen oikein elävänä mielessäni.

Kiitos ficistä tähän mennessä, mielenkiinnolla odottelen sitä, mihin tämä kaksikko päätyy.

[Crys]

Kiitos kommentistasi Nevilla Tuosta ruususta en tiedä, se vaan jotenkin ilmestyi paperille (koneelle) jostakin mun aivojen sopukasta Mietin kyllä, että mikä kukka se vois olla, ja sitten päädyin ruusuun just Kaunottaren ja hirviön takia. Ehheh croissantit joo, olen kyllä ruuanlaitto- ja leipomisasioissa ihan peukalo keskellä kämmentä, että ei ihme jos jotain meni pieleen. Sovitaan nyt vaan, että Belle jotenkin onnistu jollain mahtisalaisella reseptillä XD
A/N: Tässähän on mennyt kauan, mutta jokin blokki tässä nyt on menossa. Yhden luvun sain kuitenkin puserrettua nyt viimein, jatkon kanssa saattaa kyllä taas kestää

Neljästoista luku

491 sanaa
Ficlet300: sekunti

Belle katseli ulos jääkiteiden valloittamasta ikkunasta. Ei ollut helppoa olla erossa perheestään varsinkin joulun alla. Hänen kuuluisi olla nyt kotona koristelemassa kuusta kauniilla koristeilla. Bellen äiti oli opettanut häntä punomaan nauhoista upeita kuusenkoristeita, kuten tähtiä ja ruusuja. Äiti oli aina onnistunut luomaan kauniita teoksia, mutta Belle itse ei ollut saanut aikaan kummoisia luomuksia. Bellellä ei ehkä ollut silmää tai näppäryyttä sellaiseen näpertelyyn. Siitä huolimatta hänen äitinsä oli aina kehunut Bellen epäonnistuneita luomuksiaan. ”Usko, että pystyt siihen”, äiti oli kehottanut. Belle hymyili surulisesti ja kosketti jäistä ikkunaa. Kuukaudet olivat kuluneet yllättävän nopeasti, ja vuodenajat vaihtuneet.

Äiti oli ollut viisain ihminen, jonka Belle tunsi. Siksi olikin ollut niin hirveää kun tämä oli kuollut. Vaikka Belle toki rakasti isäänsäkin, hän ei jotenkin osannut puhua tälle samoin, miten hän oli puhunut äitinsä kanssa. Siinä missä isä olisi mieluusti pitänyt Bellen kotona koko elämänsä, äiti oli aina kehottanut häntä uskomaan itseensä ja tavoittelemaan unelmiaan. Belle huokaisi ja käveli takaisin liedellä pihisevän pannun luokse. Hän laski pannun teetarjottimelle ja lähti kohti salia.

Rumpelstiltskin istui rukkinsa ääressä ja katseli hajamielisenä oljen muuttumista kullaksi hänen sormiensa välissä. Taas vaihteeksi hän mietti mitä mahtaisi tapahtua, kun hän vihdoin löytäisi poikansa. He olivat olleet erossa jo pitkän aikaa, ja Baelfire oli varmasti kasvanut paljon. Mahtaisiko tämä antaa anteeksi? Rumpelstiltskin halusi uskoa myöntävään vastaukseen, mutta olihan Baella syytä olla vihainen. Rumpelstiltskin oli ollut liian pelkuri luopuakseen voimastaan poikansa vuoksi. Mutta hän korvaisi sen kaiken, kunhan liemi olisi valmista. Tähän mennessä liemi oli oikein hyvässä mallissa, mutta pian hänen pitäisi taas käydä täydentämässä taika-ainesvarastoaan.

Rumpelstiltskinin mietinnät keskeytti Bellen astuminen sisään. Tämä hymyili ja laski teetarjottimen pöydälle. Rumpelstiltskin nousi ylös ja käveli tuolilleen. Hän huomasi, että tytöllä oli yllä tavallisen sinisen mekon sijasta keltainen, juhlallisempi mekko, eikä Rumpelstiltskin voinut miettiä miksi tyttö oli päättänyt pukea sen ylleen. Vaikka mitäpä väliä sillä olisi, eihän tytön pukeutuminen mitenkään häntä hetkauttanut. Rumpelstiltskin maistoi teetään, ja huomasi että tyttö oli hieman kehittynyt teenlaitossa. Ei mitenkään kehuttavasti kuitenkaan, joten Rumpelstiltskin tyytyi vain nyrpistämään nenäänsä hieman. Belle istahti pöydälle ja vilkuili ympäri salia.

”Missä sinä pidät joulukoristeita? Olisi jo aika laittaa niitä esille”, Belle sanoi, katse yhdessä huoneen nurkkauksessa, joka olisi täydellinen joulukuuselle.

”Joulukoristeita?” Rumpelstiltskin maisteli sanaa, niin kuin pitäisi sitä pahanmakuisena. ”Ei täällä mitään joulukoristeita ole, eikä tule olemaan.”

”Ei edes joulukuusta?” Belle ihmetteli haikeana. ”Edes yhtä pientä kuusta?”

”Kuusista tulee vain roskaa”, Rumpelstiltskin tuhahti.

”Kyllähän minä siivoisin neulaset lattialta vaikka joka päivä”, Belle aneli ja tarttui yllättäen Rumpelstiltskinin käteen.

Rumpelstiltskin katsoi omaa krokotiilinnahkaista kättään, jonka päällä lepäsi nuoren naisen kuulasihoinen ja siro käsi. Sitten hän siirsi hämmentyneenä katseensa Bellen lempeästi hymyileviin, hieman anoviin kasvoihin. Kaikki järkevät ajatukset ja letkaisut, jotka Rumpelstiltskin oli ollut aikeissa päästää ilmoille, katosivat hänen päästään sillä sekunnilla, kun hän tuijotti tytön sinisiin silmiin. Omituinen tunne läikähti hänen sydämessään sekunnin ajan. Mitä tämä oli? Äkkiä hän vetäisi kätensä pois tytön käden alta noustessaan seisomaan ja käveli ulos salista mutisten jotain kiireellisistä asioista. Hänen pitäisi pysyä vahvempana. Ei Rumpelstiltskin, pimeä olento, saisi altistua jollekin heikentävälle tunteilulle.