Omalaatuinen tunnustus | Fluffy | S

[Crys]

Nimi: Omalaatuinen tunnustus
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Genre: Fluffy
Paritus: Neville/Luna
Yhteenveto: Jos siis emme kuolisi juuri nyt
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja miljöön, minä vain mielikuvitukseni enkä saa tästä rahaa jne...
A/N: Tällänen triplaraapale synty Osallistuu Fluffy10 -haasteeseen ja 5 x jotain uutta 2015 -haasteeseen aiheella uusi paritus.


Minun täytyy löytää hänet, ennen kuin on liian myöhäistä. Äh, mitä minä ajattelen, tietysti minä löydän hänet. Luna on neuvokas tyttö. Omalaatuinen kyllä, mutta juuri siksi minä häntä niin rakastankin. Narskuineen ja retiisikorvakoruineen. Paitsi narskut taisivatkin olla jotakin pikkueliöitä… No, täytyypä kysyä Lunalta kun löydän hänet. Väistelin kaikenlaisia kirouksia ja toivoin todella etten kuolisi juuri nyt. En voisi kuolla ennen kuin löytäisin Lunan. Tainnutin matkalla muutaman kuolonsyöjän, kunnes huomasin tytön lumenvaaleineen hiuksineen portaiden päässä.

”Luna!” minä huudahdin. Tyttö käännähti ja hymyili. Minä juoksin hänen luoksensa niin kovaa kuin pystyin.

”Neville, jahtaavatko mönkiäiset sinua?” Luna kysyi tyypillisellä lunamaisella äänellään. Voi että miten minä rakastinkaan tuota ääntä.

”Kuolonsyöjät oikeastaan, mutta ei sillä niin väliä.”

”Kuolonsyöjät? En usko että nuo ovat kuolonsyöjiä. Tiedät-kai-kenen joukkoihin on varmaankin soluttautunut mönniäisiä.” Luna totesi vakavasti.

”Luna minun pitää kertoa sinulle jotakin”, sanoin ja tartuin Lunan käsistä kiinni. Luna katsoi minua ihmetellen, mutta ei vastustellut.

”Jos aiot kertoa, että mönniäisillä on yleensä kolme jalkaa, niin olet kyllä oikeassa. Mutta ne ovat varmaankin käyttäneet jotakin naamiointiloitsua”, Luna huomautti. Minä naurahdin.

”Niin varmaankin, mutta en minä siitä halunnut puhua”, sanoin hymyillen. Tässä minä sitten sen sanoisin. Tässä rikkinäisten portaiden juurella, tässä taistelun ja kuoleman keskellä. ”Minä halusin vain kertoa… siis että… minä tavallaan…” minä sopersin. Olin harjoitellut tätä hetkeä varten tuntikausia, mutta nyt unohdin kaiken. Ihan kaiken.

”Minäkin tykkään sinusta Neville.”

”Eli minä… Siis… Mi-mitä?” hämmennyin. Oliko Luna juuri sanonut sitä mitä luulin, siis kuulin, hänen juuri sanoneen. Aivoni menivät ihan solmuun.

”Minä tykkään sinusta”, Luna naurahti. Minä avasin suuni, mutten saanut äännähdystäkään ulos. Niinpä päädyin suutelemaan häntä. Vihreitä ja punaisia valoja vilkkui, mutta sillä hetkellä valot tuntuivat vain ilotulitusraketeilta. Se kuvasikin hyvin sitä onnentunnetta, joka minut silloin valtasi. Oliko outoa, ettei tämä päivä jäisi mieleeni surullisena kuoleman päivänä, vaan iloisena alkuna yhteiselle tulevaisuudellemme? Jos siis emme kuolisi juuri nyt.

[Miss-schoolweek]

Eräitä pieniä lauserakenteellisia tekijöitä (lähinnä puuttuvia pilkkuja) lukuunottamatta tämä oli todella luonteva teksti, jonka läpi ajatus virtasi upeasti. Kuvailit mielestäni onnistuneesti hahmojen lempeää luonnetta ja tilanteen karuutta todella kauniisti yhdistäen. Pidin erityisesti siitä, miten Luna kuulosti omalta haaveksuvalta itseltään ja Neville oli vaatimattomalla tavalla rohkea. Näin minäkin olen tämän hahmon nähnyt ja itseasiassa samaa paritusta monta kertaa miettinyt. Tästä tuli kyllä hyvä mieli, kiitos!

[Crys]

Kiva, että tykkäsit Miss-schoolweek En ole tosiaan ennen tästä parituksesta kirjoitellut, joten hyvä että hahmot ei ollu ihan OoC.

[Nintsu]

Rakastin! <3<3<3 !!

Neville/Luna on yksi minun suosikkiparituksistani. Onnistuit tässä minun mielestäni tuomaan loistavasti esiin Nevillen ja Lunan omat ominaisuudet ja omituisuudet. Tykkään myös siitä, ettei Nevilleä ole kuvattu hölmöksi pelkuriksi, vaan nimenomaan vähän huolettomana (”Kuolonsyöjät oikeastaan, mutta ei sillä niin väliä.”) rohkelikkona, joksi Neville kasvaa HP-sarjan aikana.

Mutta siis tykkäsin ihan hurjasti!

[Enna]

Awwwss<3
Oon samaa mieltä Nintsun kanssa, tykkäsin että olit pitänyt hahmot IC.
Tykkäsin kovasti, kiitoksia tästä

[Crys]

Nintsu: Kiva että miellytti Olen samaa mieltä sun kanssa, ei Neville mikään pelkuri ole. Eihän se muuten Rohkelikossa olis.
Enna: On aina kiva tietää että on saanut lukijan koukuttumaan ficceihini Kiva että tykkäsit.

[tirsu]

Oho. Mulla oli sellainen mielikuva, että olisin jo jättänyt tähän kommentin, mutta nyt huomasinkin, että mulla oli muistilappujen joukossa lappu, jossa luki, että jätä tälle kommentti. No, mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämä oli todella suloinen ja hauska ficci. Ei tämän lukemisen jälkeen voinut muuta kuin olla iloisella mielellä. Neville ja Luna nyt ovat sellaisia hahmona, jotka nostattavat hymyn huulille melkein aina.

Voi että, olin pakahtua nauruun, kun Luna selitti kuolonsyöjiin soluttautuneen kolmijalkaisia mönniäisiä. Niin lunamaista kuin mikään voi olla.

Ja voi, kun Neville oli äärimmäisen suloinen, kun hän yritti tunnustaa tunteitaan Lunalle! ^ ^ Se on kyllä niin veemäistä, että vaikka kuinka olisi harjoitellut tuntikausia etukäteen, niin sitä joko sitten unohtaa mitä oli aikonut sanoa tai sitten tilanne ei mene lainkaan kuin on kuvitellut.

Pidin todella paljon siitä, että Luna tiesi mitä Neville aikoi hänelle sanoa. Se oli aivan täydellisen ihanaa ja kuvastaa musta hyvin sitä, millainen ihminen Luna on. Jokainen tarvitsee elämäänsä oman Lunan.

Vihreitä ja punaisia valoja vilkkui, mutta sillä hetkellä valot tuntuivat vain ilotulitusraketeilta. Se kuvasikin hyvin sitä onnentunnetta, joka minut silloin valtasi. Oliko outoa, ettei tämä päivä jäisi mieleeni surullisena kuoleman päivänä, vaan iloisena alkuna yhteiselle tulevaisuudellemme? Jos siis emme kuolisi juuri nyt.

Tämä nousi suosikkikohdakseni. Se on vain todella kaunis ja taianomainen kohta. Ja samalla hauska!
Varsinkin tuo viimeinen lause. Loistavaa.

Toivottavasti kirjoitat joskus lisää tällaisia suloisia Neville/Lunaa. Niitä ei voi koskaan olla liikaa. 

-tirsu

[Snouk]

Tässä oli ihan älyttömän kiva idea. Yhteenvedosta olisi voinut päätellä, mihin tilanteeseen tämä sijoittuu, mutta enhän mä sellaista tajunnut. Edes aivan alussa ei käynyt selväksi, mistä on kyse, mutta olipa jännä tajuta, että kaksikko on taistelun keskellä. Jotenkin todella luonteva ajatus, että vaikka onkin hätä päällä kaikilla, tuollaisessa kuolemanpelossa haluaa tunnustaa toiselle tunteensa. Ihanaa oli kuitenkin myös se, että paniikin keskellä Luna pysyi todella OC:na ja ihmetteli ympäröivää maailmaa. Pystyin jopa lukemaan Lunan repliikit näyttelijänsä äänellä, niin hyvin ne sopivat hahmolle.  Myös Neville vaikutti tyypilliseltä itseltään, vaikka onkin mulle aika vieras hahmo tavallaan. Ei ole kuitenkaan vaikea uskoa, että hän unohtaisi kaikki mitä on aikonut sanoa ja takeltelisi puheessaan.

Paritus on harvinainen ja sellaisia tekstejähän on aina hauska lukea. Tykkäsin siitä, miten tässä ei tehty mitenkään isoa juttua siitä, että nuo tykkäävät toisistaan. Keskityttiin vain hetkeen ja taustatiedottomuus sopi tähän hienosti.

Kuvailua olisi voinut olla piirun verran enemmän verrattuna vuoropuhelun määrään. Tunteita olisi voinut kuvata lisää.

[Crys]

tirsu: Vähän hermostutti kirjottaa tällä parituksella (kun en ole ennen kummastakaan henkilöstä kirjotellu), mutta kiva jos sun mielestä olin onnistunut Tykästyin itsekin aikalailla tähän paritukseen, katsotaan jos saan jotain muuta aikaan näillä hahmoilla.
Snouk: Kiva että tykkäsit Ekan kerran kun pistin ajatukset paperille, niin tuli niin lähelle kolmeasataa sanaa, joten muokkasin sitten tasan tuohon kolmeensataan. Mutta joo, olisin ehkä voinu vähän enemmän kuvailla ympäristöä ja muuta. Mulla on kyllä vähän tapana jättää se kuvailu vähemmälle huomiolle Siinäpä mulle kehitettävää.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta, ja pahoittelut kun taidan olla pikkuisen myöhässä! Viikko hujahti ohi niin nopeasti, etten ees tajunnut ajankulua, kun osui niin paljon kaikenlaista puuhaa tähän joulun alle. Täällä olen nyt vihdoin kuitenkin.

Valitsin tämän tekstin listauksestasi parituksen ja yhteenvedon houkuttelemana. Yhteenvedosta ja ensimmäisestä virkkeestä tuli sellainen kutina, että tarina voisi sijoittua Tylypahkan taistelun tuoksinaan, ja ilostuin, kun selvisi, että niinhän se sijoittuu. On ymmärrettävää, että kun kaikkialla on hätää ja kuolemaa, tulee tarve tunnustaa tunteensa tärkeälle ihmiselle, koska mitäs sitten, jos jommallekummalle kävisikin jotain? On helppo uskoa, että taistelu antaa Nevillelle sysäyksen tunteidentunnustukseen, ja tällainen tarinakehys tuntuukin varsin uskottavalta. Uskottavuutta lisää tietenkin vielä kummankin hahmon IC-olemus, oi. ♥ Olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa siitä, että hahmot ovat selvästi tunnistettavissa. Neville on tosipaikan tullen rohkea ja uskalias, vaikka vähän takelteleekin sanoissaan, ja Luna taas on oma haaveksiva itsensä hassuine päähänpistoineen. Esimerkiksi tämä kuulostaa niin kovin lunamaiselta:

”Jos aiot kertoa, että mönniäisillä on yleensä kolme jalkaa, niin olet kyllä oikeassa. Mutta ne ovat varmaankin käyttäneet jotakin naamiointiloitsua”, Luna huomautti.

Ihana Luna. Ja ihana Neville. Ihana pari!

Oliko outoa, ettei tämä päivä jäisi mieleeni surullisena kuoleman päivänä, vaan iloisena alkuna yhteiselle tulevaisuudellemme?

Olkoon outoa tai ei, ihanaa ja kaunista se ainakin on. Joskus raunioista voi syntyä jotain entistä parempaa, ja ehkä Nevillen ja Lunan tapauksessa käy niin. Ainakin toivottavasti! Vaikka kaikki sodan menetykset varmasti painuvatkin muistiin, rakkaus on toivottavasti niitä vahvempi.

Kiitos paljon tästä suloisesta tarinasta, tämä oli ihanan lempeää luettavaa! -Walle

[Crys]

Walle: Kiva että tartuit vähän vanhempaan tekstiin! Kiva että tarina-aihio tuntui uskottavalta, tottahan Nevillen piti tunnustaa tunteensa ennen kuin on liian myöhäistä. Kiitos paljon kommentistasi