Ruotoja (ja ruhoja) • K11, Charlie/Harry • 38/100 • keskeytetty

[Vilna]

(Hahmot ja paikat kuuluvat rva Rowlingille, hänelle kiitos ja kumarrus!)

Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - max. K11 (saattaa kuitenkin nousta tulevaisuudessa)

Paritus - Charlie/Harry (+ canonissa esiintyvät paritukset sekä muuta kivaa)
Tyylilaji - elämän purkua & rakentamista, synkkää draamaa ja toiveikasta romantiikkaa
Status - kesken, 38/100

Yhteenveto - Päivä on 2. toukokuuta ja vuosi on 2000, kun Charlie päättää palata kotiin. Joitakin asioita ei voida piilottaa vaikka yrittääkin, mutta joitakin asioita ei voi sanoa ääneen vaikka haluaisikin.

A/N: Rakastan Charlieta ja halusin tarkastella ko. hahmoa vähän lähemmin. Oon kirjoittanut Charliesta jo paljon tiedostoihin ficcailu-uran aikana, mutta en mitään tällaista isoa. Olisin halunnut kirjoittaa jotain romanttista draamaa vailla huolen häivää, mutta no. Jokainen voi päätellä tästä aloituksesta, että miten hyvin onnistuin... Tuntuu hassulta kirjoittaa aina samasta aiheesta, enkä tiedä tuoko tää edes mitään uutta sodanjälkeiseen elämään, mutta tää tuntui oikealta tavalta aloittaa. En edes tiedä vielä mihin tämä teksti johtaa, mutta sen näkee sitten!

//: 5.5.2024 TÄMÄ FIKKI ON KESKEYTETTY. Tarkoituksena on uudelleenkirjoittaa tämä rakas projekti jossain vaiheessa. ♥

Haasteet: Sadan raapaleen tarina, FF100: Tunto

Koota
raapaleet 1-20

Yrittää
raapaleet 21-40

Rakastaa
raapaleet 41-60

Elää
raapaleet 61-80

Selviytyä
raapaleet 81-100

Ruotoja (ja ruhoja)

(koota)

I

Charlie kirjoittaa äidilleen kirjeen 2. toukokuuta pitkien miettimistaukojen seurauksena:

Hei,

pitäisi varmaan kysyä, että miten teillä menee, mutta se tuntuu turhalta, kun tiedän sen jo muutenkin. Tunnet minut – tiedät, etten ole koskaan ollut mitenkään hyvä sanoineni, en ole mikään Percy, enkä osaa olla mielin kielin, mutta huonona poikana en silti kehtaa itseäni pitää. Toivottavasti et sinäkään.

Ei, minulla ei ole koskaan ollut tekosyitä, eikä minulla ole niitä nytkään. Vain ehkä tietynlaista itsekkyyttä, jota kuka tahansa häpeäisi tuoda julki. Ikävä minun kuitenkin on, niin kuin aina. Teitä kaikkia. Hyvin paljon.

Joka tapauksessa, halusin vain sanoa, kertoa, että minä tulen kotiin, äiti.

Charlie


II

Charliella on selässään vain kolmekymmentälitrainen vaellusreppu, sillä kaikki hänen omaisuutensa mahtuu siihen. Romaniassa hän asui lohikäärmekentillä asunnottomille työntekijöille varatussa rakennuksessa tusinan muun ihmisen kanssa, eikä hänellä ollut siellä järin edes tilaa valtavalle tavaramäärälle.

Taikasauva on farkkutakin rintataskussa, sillä jostain syystä Villisilmän opetukset ovat jääneet hänen mieleensä kaikumaan kuoleman jälkeenkin.

Hän saa muutamia oudoksuvia katseita velhoilta ja noidilta, jotka seilaavat jonossa lähemmäs turvatarkastuspistettä, sillä Charliella on yllään jästivaatteet. Mutta hän on luonteeltaan ennen kaikkea käytännöllinen, eikä anna sen häiritä.

Jono keinahtaa hitusen eteenpäin, ja Charlie ojentaa sauvansa kyllästyneen näköiselle noidalle punnittavaksi. Tämän kalvakat kasvonsa puhkeavat hurmaavaan hymyyn, kun hän katsahtaa Charlieta tarkemmin päästä varpaisiin.


III

Molly hössöttää kuten aina, mutta siitä tuntuu puuttuvan jotakin.

Charlie tarkastelee äitiään, kun tämä pyyhkii jatkuvasti nutturasta karkaavia hiuksiaan poskiltaan, välttelee katseita suoristaen aviomiehensä paidan kaulusta, puhua pajattaa enemmän kuin ennen ja nauraa koko ajan – silloinkin kun Charlie näyttää hänelle uutta ranteesta kyynärpäähän yltävää tuoretta ja ilkeää palohaavaa.

Arthur näyttää vanhemmalta kuin koskaan ennen, Percyn aataminomena liikahtelee koko ajan kuin hän pidättelisi sanomasta jotain ja Ron raaputtaa nenänvarttaan. Bill on ainut, joka puhuu jotakin, kertoilee kuulumisiaan ja hymyilee silloin tällöin. Ginny istuu nurkassa ja lukee Saivartelijaa, mutta sivut eivät liiku suuntaan eikä toiseen.

Charlieta ei yllätä se, että George ei edes tullut.


A/N²: Joku ehkä muistaa, että Villisilmä sanoo jossain vaiheessa ihan canonissa Harrylle, ettei kannata pitää sauvaa takataskussa, sillä paremmatkin velhot ovat menettäneet sen takia pakaroitaan. Plus toisessa raapaleessa Charlie on portinavainasemalla, joka vastaa jästien lentokenttää.

[Vilna]

Jekaterina, iik, kiitos! On oikea kunnia, että valitsit juuri tämän tekstin luettavaksesi ja oon tosi iloinen, että tykkäsit aloituksesta. Mäkin tykkään tosi paljon sodanjälkeisistä teksteistä ja siksi varmaan itekin kirjoitan niitä tosi paljon. Mä ihastuin haasteeseen tosi paljon, mutta vähän tuon satasen näkeminen otsikossa pelottaa, mutta kyllä tää tästä toivon mukaan. :') Ihana kuulla, että toistaiseksi Charlie tuntuu eheältä, koska on hiton vaikeaa saada sanottua sadassa sanassa tarpeeksi. Yleensä mä oon juuri niitä kirjoittajia, jotka selittää ihan liikaa: miksi hahmo tuntee näin, miksi toi toinen tekee näin ja siksi siksi siksi. Sadassa sanassa se ei oikein onnistu ja halusin vähän kokeilla tällasta enempi tulkinnanvaraisuutta, mutta no jaa, en tiedä onnistuinko. Äh, en oikein osaa sanoa mitään, mutta oon tosi kiitollinen sun ihanasta kommentista ja toivon, että tykkäät jatkossakin. ♥


A/N: Haluaisin kertoa niin paljon että miksi, mutta kertoisin liikaa, joten olen vaan hiljaa.



IV

Se ei ole mikään riemuntäytteinen kotiinpaluu.

Kaikilla on kysymyksiä Charlielle, joihin hän vastaa ihan mielellään, ei siinä ole mitään ongelmaa. Mutta se on heille keino ennen kaikkea saada tietää jotain uutta, ihan mitä vain – ihan mitä vain paitsi sitä kurjuutta, joka Weasleyn perheessä on vallinnut kaksi kokonaista vuotta.

Charlie tuntuu navakan syyllisyyden vatsanpohjassaan, kun Ron kysyy:

”No, millaisia tuulia sinä sait siellä isossa maailmassa haistella?”

Sen ei ole edes tarkoitus olla katkera ilmaisu, Charlie tietää ettei Ron ole niin ilkeä, mutta se tuntuu pahalta yhtä kaikki.

Ron näyttää huomaavan kivun välähtävän veljensä silmissä, mutta Charlie äkkiä virnistää mauttomasti.

”En minä tuulista tiedä, tulesta vain.”


V

Ginny vaikuttaa olevan ainut, joka on oikeasti vihainen.

Hän on kuitenkin niin hyvä piilottamaan sen, ettei Charlie aluksi edes huomaa sitä. Ginny halaa häntä ja kysyy kuulumiset, mainitsee jotakin Henkipään Harpyijoiden koelennoista ja siinä se. Ginnystä on aina ollut hyvä peittämään tunteet, joita ei halua näyttää.

Charlie kuitenkin näkee sen kytevän raivon pikkusiskonsa silmissä, kun Charlie halaa heidän yhteistä äitiään ennen kuin kipuaa portaat ylös omaan huoneeseensa. Ne sanovat, että sinä et kuulu tänne.

Enää.

Ginny on aina ollut hyvä vihaamaan. Hän pystyy tekemään sen joko huomaamattomasti tai sitten päin naamaa. Siinä mielessä he, isoveli ja pikkusisar, ovat hyvin samanlaisia.


VI

”Miksi sinä tulit?”

Charlie on viettänyt Kotikolossa miltei viikon ennen kuin se kysymys viimein läimäytetään hänen kasvoilleen. Ja se on Bill, joka kysyy. Ei Ginny, ei isä. Vaan Bill.

”Olen tehnyt jotain väärin, jos sinun pitää kysyä”, Charlie vastaa ja nyörittää vaelluskenkänsä narut kiinni. Hän nostaa epävarman katseen veljeensä, jolla on yhä vieläkin ne pitkät poninhäntähiukset ja hammas korvassa. Jokin siinä lohduttaa Charlieta, jokin asia on silti samalla lailla kuin ennen.

Bill ristii kätensä puuskaan ja nakertaa alahuultaan mietteliäänä. ”Mitä minä oikeasti haluan on tietää, että miksi sinä tulit nyt?”

”Olisiko pitänyt tulla myöhemmin?”

Bill hymyilee hyväksyvästi.

[Zarroc]

CHARLIEE!

En myönnä tätä ääneen, mutta oikeasti Charlie on suosikkini Weasleyista. Ei hajuakaan minkä takia, kirjoissa en häneen tutustunut lainkaan, mutta ficcien kautta jostain syystä olen oppinut hänestä pitämään. Siksi hypin melkein riemusta täällä kun tajusin, että sata raapalettasi osuu juuri Charlieen, jihuu.

Charlie/Harry on myös niitä parituksia, joita on tullut luettua hymy huulilla, joten tämä on parempaa kuin saatoin olettaakaan. Kiitos siitä, että kirjoitat tätä, jes <3 pelastit juuri päiväni ainakin sen seuraavan ajanjakson ajan mitä sinulla kestää kirjoittaa tätä. Ihailen kirjoitustyyliäsikin siltä osin, että tämähän on ennenaikainen joulu purettuna paketista.

Kokonaisuutena tykkäsin tästä, vaikka aluksi vähän mietitytti miksi kaikki olivat niin kylmiä Charlien paluuta kohtaan. Mutta epäilemättä avaisit sitä enemmän myöhemmin, joten jään odottamaan sitä kärsivällisenä tai itse asiassa melko malttamattomanakin 8'D

Jostain syystä kuitenkin suosikkikohdakseni nousi viimeisestä raapaleesta tämä;

”Olisiko pitänyt tulla myöhemmin?”

Bill hymyilee hyväksyvästi.

Siinä oli jotain vähän ironista ja... no, Charliemaista. Ihana, ehkä hieman ilkikurinenkin hahmo. Omnom.

Eipä minulla mitään järkevää ollutkaan, kiitos tästä ja innolla jatkoa odottaen! <3

~ Zar

[Vilna]

Zarroc, CHARLIEE indeed. Charlie on munkin suosikki Weasley, vaikka ko. jätkästä ei tiedätä melkein mitään. Ehkä just siksi. Sun kommentti sai mut melkein hyppimään seinille, oon niin iloinen, että tykkäät ja että oot ilmeisesti innoissaankin tästä, koska mäkin oon, haha. Charlie/Harry:sta on tullut jotenkin salakavalasti yksi mun otp:istä, en edes tiedä, miten se tapahtui, mutta hups yhtäkkiä oon kirjottanut sitä tiedostot täyteen. :D Joo, tosiaan Charlien paluusta tai siihen kohdistuneista reaktioista tulee lisää sitten vähän myöhemmin. Nää uudet kolme osaa saattaa herättää jopa ehkä lisää kysymyksiä... :') Mutta joo, kiitos tosi paljon kivasta kommentista, oot ihana! ♥

Jekaterina, oh, no hyvä, että oon onnistunut! Tosin sadassa sanassa ei nyt ihan kaikkea voikaan selittää niin pakostikin jää jotain hämäränpeittoon. :D Ihanaa, että tykkäät Charliesta, koska oon miettinyt tätä hahmoa tosi paljon ja sitä tapaa, millä haluan sen esittää nimenomaan tässä tekstissä. Charlie on symppis ja itekin haluaisin sille vaan kivoja juttuja, mutta se on kanssa tehnyt paljon virheitä, joista tulee sitten lisää... joskus. :D Mä en itse oikein ole ikinä hirveästi pitänyt Ginnystä, mutta mä tykkään Ginnyn kirjoittamisesta ja ehkä Ginny vaikuttaa aina välillä tässä ficissä bitchiltä, mutta sille on syynsä. Haha, kun sanon näin niin kuulostan siltä, että oon suunnitellut tämän tekstin jokaista yksityiskohtaa myöten, vaikka tosiasiassa oon itsekin vähän pihalla että mitä tapahtuu. :D Mäkin oon aina ajatellut, että Bill ja Charlie on läheisiä. En muista laisinkaan, onko canonissa ollut siihen viitteitä, mutta mulla on aina ollut sellanen fiilis. Joo, sorruin taas jaarittelemaan turhuuksia, mutta kiitos ihanasta kommentista ja ajatuksista. ♥


A/N: Kun sanotaan, että Charlie ei ollut siellä tarkoitetaan sitä, että Charlie ei nähnyt, miten Fred kuoli, mutta taisteluun hän kyllä osallistui. Plus anteeksi mahdolliset typot, ei ajatukset kulje ollenkaan nyt!


VII

Charlie ei ollut siellä, kun Fred kuoli, mutta hän uneksii siitä kuitenkin.

Joissakin painajaisissa Fred kuolee kuin jästirikolliset keskiajalla – giljotiinissa. Niistä Charlie muistaa vain veren ja irvistävät kasvot ja aamulla hän hikoilee kuin olisi juossut koko yön. Joissakin versioissa se on sektumsempra, toisissa Charlien omat rakkaat lohikäärmeet.

Mutta pahimmat ovat ne, jotka ovat muistikuvia Ronin ja Percyn kertomuksista, sillä ne ovat melkein totta.

Aina ne eivät edes ole painajaisia. Joissakin Fred hymyilee, onnellisesti, ja halaa Charlieta yrittäen murskata hänen luunsa niin kuin lapsena, ennen kuin hiipuu pikkuhiljaa näkymättömiin kuin kauemmas jäävä majakka.

Niistä herätessä Charlie hymyilee, eikä aina edes huomaa itkevänsä.


VIII

”Ajattelimme mennä tänään Viistokujalle”, Molly sanoo yhtenä niistä nuutuneista aamuista, joita Charlie on viettänyt Kotikolossa jo liian monta. On liian aikaista, ikkunat ovat vielä aamukasteen peitossa ja hämärä on vasta valkenemassa, mutta ullakon hiisi on tullut vauhkoksi, eikä lakkaa kolistelemasta putkia sekunniksikaan.

Kananmunat tirisevät pannulla tekopirteästi, kun Molly lisää niihin hieman pippuria. Arthur rykii eilisaamun Profeetan takana ja vilkaisee vaimoaan kulmiaan kurtistaen.

”Pitäisi mennä katsomaan sitä Georgea, miten kauppa voi”, Molly jatkaa juttelua ja kaikki muut ovat jämähtäneet paikoilleen.

”Nyt kun Fred on kuollut ja kuopattu pois näkyvistä niin elämä voi hymyillä taas.”

Mollyn kädet tärisevät niin paljon, että hän kaataa kiehuvaa vettä lattialle.


IX

Charlie ei mene mukaan Viistokujalle, mutta hän kirjoittaa Georgelle kirjeen. Siinä on neljä sanaa ja allekirjoitus:

Tulin kotiin. Miten menee?
– Charlie

Ginny näyttää helpottuneelta, kun Charlie ojentaa pergamentin Mollylle ja ilmoittaa, että menee metsälle siksi aikaa. Bill nyökkää kerran kommentoimatta enempää ja vetää myös Ronin mukanaan pihalle ennen kuin tämä ehtii avata toisinaan suuren suunsa.

Charlie todellakin menee metsään. Hän ottaa mukaan vanhan jousensa, mutta hänen ajatuksensa ovat muualla ja hän vain säikyttää eläimiä sen sijaan, että saalistaisi.

Kun hän palaa Kotikoloon, muut ovat jo palanneet ja isä ojentaa Charlielle paperinpalasen näyttäen pahoinvoivalta.

Georgen vastauksessa on kaksi sanaa:

Haista vittu.

[ruttotohtori]

Moi Vilnanen.

Charlie/Harry on aina ollut parituksena mulle suhteellisen neutraali, en tiedä oonko siitä paria ficciä enempää lukenutkaan. Tosin lähes kaikki Potter-paritukset on mulle aika neutraaleja. Tulin kuitenkin tsekkaamaan tämän koska sinä ja koska raapalehaaste, ja oli pakko lukea koska sodanjälkeisjutut. Jo tuo tyylisuunta, elämän purkua ja rakentamista - hitto, sen pitäis olla virallinen genrenimitys!

En oikein tiedä, osaanko sanoa mitään. Sanon noin aina, mutta tällä kertaa oon jopa tosissani. Sodanjälkeisjutut on aina kivoja, ja pöh sulle kun sanot ettet ehkä osaa tuoda mitään uutta - jos et osais, mä tuskin hengittäisin näin raskaasti. Ei sillä, en mä paljoa Potter-ficcejä ole aikoihin lukenut, mutta silti en tiiä onko koskaan tullut törmättyä tämmöiseen asetelmaan. Että Weasleyn perhe sulkisi oman poikansa ulos, tai ainakaan Charlien. Tosin Charlie on muutenkin tosi vähän käytetty hahmo, mikä on aika sääli. Tää ficci ainakin kertoo että siitä saa ihan helvetisti irti. Eikä pelkästään hahmosta itsestään, tai siis tbh se hahmo itse ei oo mua koskaan niiiiin kiinnostanut. Se on kiva ja mukava, mut loppupeleissä se vaan on. Mulle. Ehkä mua enemmän itseäni koskettaa ylipäätään Weasleyn perheen kemia ja se kuinka kaikki on muuttunut Fredin kuoleman jälkeen. Mun on aina pitänyt lukea aiheesta ficcejä mut en oo saanut aikaiseksi, pelottaa että ne on toteutettu tavalla joka ei mua miellytä, mut onneksi on sinä, koska sun tekstit miellyttää aina. Ja Charlien näkökulma asiaan on mielenkiintoinen ja tuntuu tosi tuoreelta, joten jeejee. Diggaan myös miten tarinan ilmeinen pääparitus ei ole vielä aloittanutkaan taivaltaan yhdessä, ja no ylipäätään että on muitakin teemoja kuin kahden ihmisen välinen suhde. Multa aina unohtuu se ulkomaailma, mut hyvä että sulta ei koska vaikka palan halusta tietää miten Charlie ja Harry päätyy yhteen vai päätyykö ja mitä niille tapahtuu, niin tää kaikki tuntuu satakertaisesti paremmalta näin.

En tiiä, muistan et joskus vuosia sitten saatoin kommenteissani antaa sulle jotain neuvoja, mut on tapahtunut jotain. Susta on tullut loistava. Siis tää teksti itsessään oli jotenkin niin hyvää että... En tiedä. Voisin sanoa taiteeksi. Tai siis, kaikki kirjoitettu on taidetta omalla tavallaan, mutta tiedätkös. En osaa selittää. Ääh. Tää vaan sykähdytti jokaista hermoa. Pidin. Ihan hirveesti. Enemmän kun ihan hirveesti. Ainahan sä oot ollut tavattoman hyvä ja upea ja ennen kaikkea potentiaalinen kirjoittaja, mut... Siis mä en vaan tiedä. Sanoisin tätä tekstiä täydelliseksi ellen tietäis että se on pahin asia mitä kirjoittajalle voi sanoa, mutta siis tässä on vaan ihan kaikki kohdallaan.

Ugh en tiiä, ehkä odottelen jatkoa ja ehkä kommentoin jotain mikä liittyy enemmän itse tähän ficciin. Mutta nyt ei pysty, tarviin vähän aikaa toipuakseni. Uskomattoman tunteellista, koskettavaa ja niin hienovaraista ja nättiä että en ees. Miks oot noin hyvä.

Jatkoo pliis. <3

(Apua pelottaa et tää kommentti on jotenkin hirveen ikävä tai loukkaava mut halusin vaan ilmaista että all the feels oot mun uus kirjoittamisesikuva oot ihana ää ;_;)

[Vilna]

Voi hellu sun kanssas plööt. Kun luin sun kommentin ekaa kertaa niin valehtelematta hikosin päästä varpaisiin, koska koska. En mä edes tiedä, oon vaan niin hiton iloinen! Oon tosi imarreltu, että oot tarttunut tähän noista seikoista ja että oot tykännyt tähän asti. ja asdfghjkl. Mun on vaikea saada vastattua mitään järkevää, mutta yritetään. Nyt kun mä ajattelen vähän tarkemmin niin mä en usko, että oon itsekään lukenut tekstiä, jossa Weasleyn perhe tällä tavalla rikki. Niiden perhe on aina ollut niin yhtenäinen (lukuunottamatta Percy-draamaa) ja sellanen ihanne, ja ellen muista väärin niin Harrykin canonissa kadehtii ihan tosissaan niiden perhettä. Yleensä sodanjälkeisissä teksteissä ne kuitenkin kohtaa sen surun yhdessä, ja siksi tykkään rikkoa vähän sitä idylliä, vaikka tajusin vasta tosiaan sun kommentin luettuani, että sitähän mä tosiaan teen. Tästä huomaa, miten tarkasti mietin, mitä oikeesti kirjoitan... Charliesta ja Harrysta tulee lisää joskus -- toivottavasti pian, mutta sen näkee sitten, kun haluaisin kertoa niin paljoooon. Mua ilahduttaa tosi paljon, että jotain on tapahtunut mun kirjoitustyylissä, ainakin sun silmissä, koska mä oon pitkään kriiseillyt siitä ja miettinyt niin paljon, mutta aattelin yhdessä vaiheessa, että oikeesti FUCK IT ja vaan kirjoitin tätä, enkä antanut miettiä liikaa sitä niin paljon arvostettua "laatua". EN EDES TIEDÄ, MITÄ SANOA OOT IHAN TYHMÄ. No ei, oot oikeesti tosi ihana ja oon tosi imarreltu, toivottavasti tykkäät jatkossakin. ♥ ♥

Jekaterina ja sinä kanssa siellä. ♥ Tiedän tunteen, että Fredin kuolema sattuu vieläkin, enkä mäkään ole vissiin siitä niinkään lukenut, mutta kirjoittanut oon paljolti siihen liittyvän tekstin (jossa on muuten tää samainen parituskin! ). Rakastan, että tykkäät ja että susta oon onnistunut saamaan tähän erilaisia tunteita, enkä vain angstia, joka on sekin kivaa, mutta liika on liikaa. Oot oikeassa, tässä odotellaan koko ajan jotain, mutta mitä, se on vielä mysteeri. En tiedä, saadaanko näissä kolmessa raapaleessa tietää lisää vai herättääkö nämä vain lisää kysymyksiä, mutta jotain ehkä (toivon mukaan) selkenee. Kiitos tosi paljon kommenteistasi, näitä on ilo lukea. ♥


A/N: Haluaisin sanoa jotain, mutta en osaa. Toivottavasti en tuota pettymystä näillä. Ja once again, anteeksi typot, mä tosiaan olen puolisokea, toivottavasti ketään ei häiritse liikaa.


X

Georgen sanat saavat Charlien miltei katumaan sitä, että hän palasi takaisin Englantiin Romaniasta, joka oli toinen koti – jossain mielessä jopa parempi.

Hän tiesi palaamisen olevan riski. Kaksi vuotta hiljaisuutta  ja sivuutettuja hautajaisia jättivät rumia jälkiä ihmisten mieliin, ja Charlie tietää ettei se ei ollut missään mielessä oikein. Hän ei ole koskaan muuta väittänytkään, sillä hän tietää, että itsekkäitä tekoja on turha puolustella tyhjillä perusteluilla. Varsinkaan jos niitä ei tarkoita.

Hän voisi sanoa, että kaikki se oli hänelle liikaa tai että Englanti herätti muistoja, mutta se olisi vale.

Tosiasiassa hän halusi vain pois, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä perheensä vääristyneitä kasvoja.


XI

Arthur pyytää Charlieta ulos. Korjaamaan autoa, jonka hän on kuulemma saanut ilmaiseksi joltain kollegaltaan ja jonka hän haluaa saada ”puhkeamaan entiseen loistoonsa”.

Arthur vääntää konepellin auki ja tuijottaa sen sisuksiin monta minuuttia kulmat rypyssä, Charlie puhdistaa vanhalla pyyhkeellä ikkunoita. Isän silmissä ei pala intohimo, ja hän luovuttaa liian nopeasti.

Hän huokaisee ja pamauttaa pellin kiinni, ottaa silmälasit nenältään ja tuijottaa suoraan eteenpäin mitään näkemättömin silmin. Charlie hivuttautuu hänen viereensä ja miettii samoja asioita kuin ennenkin.

Arthur rykii kurkkuaan selväksi, eikä katso poikaansa sanoessaan: ”Hassua, miten voi tuntua yksinäiseltä, vaikka koko ajan joku on läsnä."

Charlie nyökkää ja potkaisee viatonta pikkukiveä.


XII

Charlie yrittää kirjoittaa Georgelle uudestaan, mutta hän ei tiedä, mitä hän haluaisi sanoa. Georgen tunteet kävivät hänelle harvinaisen selviksi, ja ne tuntuvat epäreiluilta, eivätkä edes välttämättä ansaituilta. Mutta suru ei koskaan saavu yksin, Charlie tietää sen, ja hän voi melkein haistaa tuliviskin Georgen viestistä.

Kukaan ei ole sanonut sitä ääneen, vaikka kaikki sen tietävät. Charlie tietää, että Georgea silitetään päähän ja annetaan hänelle aikaa, rauhaa, yksinäisyyttä ja lisää alkoholia sanoilla, joita ei ole mietitty loppuun asti.

George on kuulemma kärsinyt tässä perheessä eniten. Kaikki sanovat niin tai ovat hiljaa. Ja siksi Charlie kirjoittaa tämän lauseen kirjeeseen:

Hän oli myös minun veljeni.

[DulzGraham]

Nää viimeset sai tiiätkö mut itkemään. Kiitos.

Mä sanon samaa kuin plööt, sä olet uskomaton, ja vaikka en tahtoisi periaatteesta sanoa tätä täydelliseksi, sanon kuitenkin, tai ainakin lähes täydelliseksi, koska hallelujah, mitä sä oot tehny, sä oot luonu uuden lempiWeasleyficin mulle, ja ilmeisesti aika monelle muullekin. Ilmoittaudun piilolukijasta täydeksi ihailijaksi, ettei mitään varmasti mene ohi. Mä rakastan tähänastista juonikuviota aivan uskomattomasti, ja sun kirjoitustyyliä, kai mä siitä oon maininnu jo aiemmin, enkös? Ja näissä on uskomaton fiilis, sekä yksittäisissa pieceissä että tota koko kokonaisuudessa.

Charliella on selässään vain kolmekymmentälitrainen vaellusreppu, sillä kaikki hänen omaisuutensa mahtuu siihen.

Tämä on iihana, koska vaellusreput ja rakastan Charlieta ja kuvittelen sen tuonne porttiavainasemalle harmaanruskeissa maastohousuissa ja hihoista käärityssä puuvillaisessa ruutukauluspaidassa<3 Ihana

Se ei ole mikään riemuntäytteinen kotiinpaluu.

Kauniisti sanottu, todellakin kuvaavaa.

Oon ihan täpinöissäni tästä otteesta aiheeseen, Fredin kuolema, no, mä olen yksi niitä, jotka on miettinyt vaikka kuinka paljon ja tuota noin melken yrittänyt kirjoittaakin ja ajatellut että joo, Weasleyt aina yhdessä plaaplaa, mutta silti Weasleyn perhe on yhteisö, josta on nyt revitty yks pois, eikä oikeastaan kukaan ole päässyt yli, joten eikö se riko?
Ja tässä tulee Charlie, joka on ainoa joka näkee että hei, Fred on kuollut, kuolleille kunnia, mutta helvetti hei, ottakaa itsestänne kiinni ja rakentakaa uutta, se ei ollut teistä yhdenkään vika ja olkaa nyt edes jonkun tukena ja nähkää silti se todellisuus jajaja ―
Ja sitten Charlie onkin se, joka tekee väärin. Siis jos muilta kysytään.
Mutta
Tykkään tästäkin ettet kerro liian äkkiä liian suoraan, ja musta tuntuu että tää alkaa selvitä, ja hei, eikö hautajaisetkin ole vain eläviä varten? Elämä on eläviä varten, ja kuka haluaa tulla muistetuksi tällä tavalla?

”Olisiko pitänyt tulla myöhemmin?”

Bill hymyilee hyväksyvästi.

Quotaan myös tämän, koska tämä kertoo taas Billistä. Bill on ehkä Charlien jälkeen kaikista parhaiten selvillä vesillä. Ginny vihaa tulisesti, vanhemmat on rikki ja tahtoo silti pitää kaikki kasassa, Georgelle sallitaan kaikki, mille mun päässä huutaa ääni VÄÄRIN!1! koska rehellisyys on paras tapa rakastaa ja sitten vielä Percy joka aivan varmasti hukuttaa itsensä työhön ja näin. Ja Ron ei välttämättä ymmärrä, mutta on ennen kaikkea uskollinen ja puolustaa perhettä ja niin, Charliehan se heidät on jättänyt. Mutta se on vain Charlie, ja tekikö Charliekaan niin väärin? Kukaan ei ole oikeassa, kukaan ei ole syyllinen ja silti jonkun on oltava. Damn. Shit.

Ja nämä viimeiset varsinkin, koska sä paljastat koko ajan enemmän ja enemmän ja kokonaiskuva murtaa sydäntä enemmän ja enemmän ja
tämä:

Tosiasiassa hän halusi vain pois, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä perheensä vääristyneitä kasvoja.

, tämä:

George on kuulemma kärsinyt tässä perheessä eniten. Kaikki sanovat niin tai ovat hiljaa. Ja siksi Charlie kirjoittaa tämän lauseen kirjeeseen:

Hän oli myös minun veljeni.

ja koko raapale numero XI ja juu ja mä en saa mitään sanottua, moikka.

-Duzku

[Vilna]

Duzku, mä oon sanaton. En tiedä, mitä pitäisi sanoa, kun saa niin ihanaa palautetta sulta ja muiltakin, koska tbh en odottanut, että kukaan edes lukisi tätä saati sitten kommentoisi. :') On äärimmäisen kiva kuulla, että oot pitänyt ja että oot löytänyt lempi Weasley-ficin, koska se on suuri kohteliaisuus, iik. En edes tiedä mitään, kun en osaa sanoakaan mitään, haha. Ja oot niiiiin oikeassa tuosta Charliesta tiivistit pariin lauseeseen sen, mitä haen tällä tekstillä! Koska koko tää perhe on niin hajalla, eikä kukaan osaa olla ja kaikki syyttää Charlieta, vaikka se on vaan yrittänyt päästä pois siitä surusta. Tai no on tässä muutakin, mutta tuo on se perusajatus. Kiitos tosi paljon ihanasta kommentista, piristi mun päivää. 


A/N: Surettaa vähän itteänikin.


XIII

Kuka tahansa muu ei olisi varmastikaan lähettänyt sitä kirjettä.

Mutta Charlie tekee niin kuin parhaaksi näkee ja lainaa Percyltä Hermestä viemään perille itsestään selviä uutisia. Percyn leukalinjat ovat kiristyneet, kun Charlie koputtaa huoneen oveen. Hänen selkänsä on kumarassa ja korvannipukat punaiset, kun isoveli ottaa muutaman haparoivan askeleen lähemmäs.

Percy on ollut hyvin hiljaa päivät sen jälkeen, kun Charlie saapui, mutta hän voisi myös lyödä vetoa, että ei Percy ollut ennen sitäkään huuliaan turhaan raottanut.

Pikkuveli näyttää väsyneeltä.

”Percy.”
”Hmh.”

”Teinkö minä mielestäsi oikein, kun tulin takaisin?”

Percy kääntyy Charlieen päin ja antaa niin rehellisen vastauksen kuin pystyy: ”En tiedä.”


XIV

On ehkä väärin, että Charlie ei tunne lainkaan syyllisyyttä tämän kirjeen lähettämisestä:

George,

hitto, minä olen koittanut ymmärtää. Minä olen koittanut olla irvistämättä, kun äiti lähettää sinulle salaa rahaa, viimeisiä säästöjä, vain jotta sinä voisit ”parantaa haavojasi”, mutta liika on liikaa – asia, joka sinunkin pitäisi tajuta.

Minä en aio saarnata sinulle itsekkyydestä, mutta haluaisin sanoa vain, että koita nyt helvetti sentään miettiä muitakin. Fred oli myös äidin ja isän. Hän oli paljon muillekin, hän oli myös minun veljeni.

Sinä et ole ainoa, joka kaipaa. Sinä et ole ainoa, jolla on ikävä. Mutta sinä olet ainoa, joka ei enää välitä.

– Charlie


XV

Ginny syöksyy sisään huoneeseen täysin varoittamatta.

”Mitä vittua sinä teit?”

Ginnyn ääni on jämäkkä ja voisi melkein kuulua äidille, mutta Ginnyssä ei koskaan kuulu sitä hellyyttä, mitä Mollyssa on silloinkin, kun hän on räjähtää suuttumuksesta.

”No, tuskin vittua ainakaan.”

Ginnyn silmät laajenevat ja tämä hautaa kasvot käsiinsä kuin hän ei enää kestäisi.

”George on ihan rikki, ja sinä vain – sinä vain istut täällä, etkä edes viitsi teeskennellä!”

Charlie on vaiti.

”En edes tiedä, oletko sinä vain helvetin tyhmä vai vitunmoinen, sydämetön kusipää!”

Charlie voi melkein tuntea sen iskun fyysisesti, ja siihen Ginny on tähdännyt jo päiviä.

[Vilna]

XVI

Charlie ei ole yllättynyt, eikä hän mitään varsinaisesti odottanutkaan, mutta se tuntuu ikävänä kirpaisuna rintalastassa, kun Hermes liihottaa keittiön ikkunasta takaisin kirjeettä. Charlie antaa sille pöllönamin ja silittää sen harmaita sulkia kiitokseksi matkasta, vaikka se olikin tehty turhaan.

Hermes näyttää väsyneeltä ja nojaa Charlien käteen, kun rapsutuksia kerjäävä kissa, ja Charlie tajuaa silloin, ettei sekään ole enää nuori.

Ei kai kukaan ole ollut enää sodan jälkeen.

Charlie hymähtää pöllölle.

”Kiitos, kun kuitenkin yritit”, hän saa sanotuksi, vaikka äänihuulet ovat turrat ja karheat.

Hän kääntyy poispäin ja törmää katseellaan Ginnyyn, joka tuijottaa häntä kasvot ilmeettöminä.

Hän esittää selkänsä Charlien tervehdykselle.


XVII

Georgea ei näy, eikä kuulu, mutta siinä ei ole mitään uutta.

Molly lähettää yhä rahaa ja siirappitorttua vastausta saamatta ja teeskentelee, että kaikki on hyvin. Charlie kuitenkin tietää, että tämä kärsii erilaisesta addiktiosta; Bill mainitsi suupielestään siitä hänelle päätään pudistellen.

Charlie yhtenä päivänä seuraa äitiään puutarhavarastoon ja näkee, miten tämä sukeltaa sisään muistojen syövereihin, muistojen onnellisuuteen moneksi tunniksi kerrallaan. Hän seisoo hiljaa nurkassa harhautusloitsun alla, kun äiti tulee esiin kasvot suolaveden liottamat ja kädet täristen.

”Äiti.”

Molly hätkähtää.

”Viedään se pois.”

Molly haluaisi selvästi protestoida, mutta loppujen lopuksi tyytyy nyökkäämään.

”Hyvä ajatus, rakas. Ei siitä mitään hyötyä olekaan.”


XVIII

Kun George tulee kotiin, hän koputtaa ensin ja tulee sisään vasta sitten.

”Georgie!”

Charlie tarkkailee muiden ilmeitä ja eleitä, kun kaksosista vielä elävä seisoo keittiössä kädet selän takana. Arthur näyttää järkyttyneeltä. Ronin kädet ovat nyrkissä. Bill hymyilee. Percy... Percy vain on, ja Ginny hengittää pinnallisesti kyyneliä vastaan.

George näyttää kiusaantuneelta, hieman jopa syylliseltä, kun Molly syöksyy hänen kaulaansa hervottomasti itkien. George kumartuu hiukan ja kietoo käsivartensa hellästi äitinsä ympärille ja painaa suukon poskelle.

Georgen parta on vielä ajamatta ja silmät punertavat hiukan, mutta hän näyttää olevan selvinpäin.

Charlie pujahtaa takaovesta ulos raikkaaseen iltaan.

Hän ei pakene vaan antaa aikaa.

[Vilna]

A/N: No niin! Vähän olin ensin lukossa tämän kanssa, kun en tiennyt, miten jatkaa tai miten saisin tämän tekstin ehjemmäksi kokonaisuudeksi. (Näitä asioita kannattaisi varmaan miettiä ennen kuin lähtee kirjoittamaan...) Joten. Tässä tekstissä on viisi osaa, joissa kaikissa on 20 raapaletta. Ensimmäisen osan nimi on "koota", ja se päättyy nyt näihin kahteen raapaleeseen. Seuraavan kerran kun julkaisen uusia raapaleita alkaa uusi osa, jonka nimi puolestaan on "yrittää". Näitä voi tsiigailla tuolta aloitusviestistä. Okei, ei kai sen kummempaa. Tässä nyt kahden kuukauden jälkeen lisää.


XIX

Tuntuu himpun verran epäreilulta, että George toivotetaan perheeseen takaisin kyyneleillä, hermostuneilla naurahduksilla ja pullakahveilla.

Ei se kuitenkaan haittaa mitenkään erityisesti, sillä Georgea on odotettu jo kaksi vuotta, kun Charlien ei edes ikinä pitänyt palata. Hän sanoi sodanjälkeisen, synkän, kesän lopussa, että palaa takaisin kotiin, vaikka hän tiesi, että se satuttaisi. Äitiä ja isää, jotka olivat menettäneet kuolemalle yhden pojan, mutta varjoille kaksi.

Kotikolo tuntuu leposijalta, jästien linja-autopysäkiltä, jossa levähdetään hetki, mutta josta jatketaan matkaa sinne oikeaan paikkaan. Charlielle se kohde oli Romania, mutta nyt kun George raapii niskaansa ja äiti hymyilee, Charliesta tuntuu kuin hänen ei olisi koskaan pitänyt lähteä.


XX

”Charlie.”

Charlien niska jännittyy automaattisesti kuin lentoonlähtevällä lohikäärmeellä. Hän leikittelee hetken ajatuksella, ettei kääntyisi ympäri, mutta hänen niin kutsuttu velanmaksunsa on vielä täyttämättä. Hän suoristaa selkänsä ja kohtaa sitten Georgen silmiin katsoen.

George hypistelee kaavustaan roikkuvaa langanpätkää.

”Olet yksi kusipää, kai tiedät sen?” tämä sanoo sitten ja haroo hiuksiaan pois silmiltään. Virne on yhä se sama. Identtinen Fredin oman kanssa. Identtinen Charlien helpotuksen kanssa.

”Sanot sinä”, hän huomauttaa pirullisesti, ja George ottaa muutaman askeleen lähemmäs Charlieta ja vetää tämän sitten halaukseen. Georgen poskilla on jotain kosteaa ja hänen kurkkunsa rahisee, kun hän kertoo:

”Olet yksi parhaista.”

[Vilna]

(yrittää)

XXI

Kesä hiipuu pikkuhiljaa hävöksiin. Sitä ei aluksi edes huomaa, kaikki kesäkuukausista ovat tuntuneet iholla viileiltä – ne ovat miltei kuin jumiutuneet huhtikuun ensimmäisiin lämpimiin päiviin.

Charlie käyttää paljon aikaa metsässä jousineen ja vaeltaa lähimaastossa päämäärättä. Luonto on aina ollut paikka, joka pysyy hänen sydämessään ja seuraa häntä mukanaan kaikkialla. Äiti Maan kutsu on vastustamaton, mutta vaaraton.

Hän tuo mukanaan metsän joesta lohta, joita äiti alkaa perata huuliaan mutristellen.

Charlie istuutuu alas pöydän ääreen ja vetää ämpärissä olevat perunat lähemmäksi itseään ja alkaa kuoria niitä. Hän on aina pitänyt fyysisestä työstä enemmän – Fred joskus vitsaili, että hän sopisi paremmin surkiksi kuin velhoksi.


XXII

”Myös Harry tulee päivälliselle.”

Charlie kurtistaa kulmiaan samaan aikaan sekä äidilleen, että Arnoldille, joka nykii hänen lahjettaan pienillä hampaillaan. Charlie kumartaa nostamaan sen turvaan olalleen ja syöttää sille pienen palan omenamuffinssistaan.

”Entä Ginny?” hän kysyy sitten, ja Molly jähmettyy hetkeksi lieden luona. Ginny ei ole vieläkään antanut anteeksi. Ei Charlielle, mutta jo Georgen ensimmäinen halaus sulatti pikkusiskon sydämen jäärihmasta. Olisi outoa, jos Harry pääsisi niin vähällä, vaikka hän ei ole tehnyt muuta kuin lakannut rakastamasta.

”Luuletko, että minun pitäisi perua?” tämä kysyy sitten ja pyyhkii kätensä esiliinaan. Hänen nivelensä naksuvat.

”Älä”, Charlie huomaa kieltävänsä. ”Ehkä on aika.”


XXIII

He ilmestyvät kolmisin etuovelle. Charlien mieli muistuttaa välähdyksellä ajasta, jolloin siinä ei ollut mitään erikoista. Se oli rutiini, käytäntö. Mutta nyt Hermione seisoo miesten välissä kuin turva-aita, joka erottaa hyvän ja pahan puolen.

Onneksi Charlie ei ole koskaan nähnyt asioita pelkästään mustavalkoisina.

Hän tervehtii heitä ja vetää Ronin ja Hermionen samaan aikaan syleilyynsä. Hermione hymyilee, ja Ron käskee Charlieta pitämään näppinsä kurissa vaimostaan. Virnistäen. Vetää sen jälkeen rouva Granger-Weasleyn Harryn ohi sisään.

Charlie taputtaa kevyesti Harryn olkaa, ja tämä hymyilee hieman anteeksipyytävästi. Tämän vihreät silmät ovat harmaat ja salama-arpi jostain syystä ruvella.

Harry näyttää siltä kuin pelkäisi Charlien lyövän häntä.

[FractaAnima]

Oh, miksi et ole aiemmin mainostanut näitä! Jumalauta nainen, nämä ovat uskomattoman koskettavia! Minä olen täällä jo kahteen otteeseen miltei kyynelehtinyt. Minusta on lähiaikoina tullut jonkinasteinen Charlie-fani ja sodanjälkeiset ajat ovat vaikeita, mutta myös kiinnostavia. Tässä on otettu paljon huomioon asioita ja tapahtumia ja myös mukavia yksityiskohtia löytyy, kuten esim. ihana pieni Arnold pikku hampaineen. :3

Onneksi tätä on vielä mooooonta osaa tulossa, olen nimittäin koukussa ja pahasti! Aika köyhä kommentti, mutta kommentti kuitenkin.

- Frac

[Kaarne]

Oon joka kerta yhtä varma siitä, että olen kommentoinut tätä jo, ja sitten järkyttynyt siitä, etten olekaan, ja sitten unohdan kuitenkin kommentoida. Mutta nyt parannan tapani ja kommentoin.

Rakastan Charlieta! Sinun Charliesi vieläpä tuntuu hyvin aidolta: sanoo asioita suoraan, näkee asiat mutkattomasti, elää omaa elämäänsä ja kulkee omia polkujaan. Charlie/Harry on kiehtova paritus, jonka toteutumista odotan innolla - varsinkin, kun taustalla on ilmeisesti kariutunutta Harry/Ginnyä. Jännä nähdä, millaiset varjot se jättää tulevaan suhteeseen.

Pidin tuosta Georgen ongelmien kuvauksesta ja siitä, miten kaikki Weasleyn perheen jäsenet ottivat Charlien vastaan eri tavoin. Minun tekisi kovasti mieli toivoa näille kaikille jotakin hyvää, mutta en kuitenkaan nyt sitten uskalla - pelottaa, että kiinnyn liikaa ja sitten kaikki romahtaakin. Mutta jos edes Harrylle ja Charlielle, joohan? (Ja Mollylle ja Georgelle ja Ronille ja kaikille eiku...)

Tuo Mollyn ajatuseula-addiktio oli kanssa tosi hienosti keksitty ja oivallettu, hienosti siirretty riippuvuus velhomaailmaan tuoreella tavalla. Ihan mieletöntä! ♥

Kirjoitustyylisikin on ytimekäs, eloisa ja kaunis, tätä lukee todellakin ilokseen. Nyt ehkä muistan myös kommentoida paremmin, kun uusista päivityksistä tulee tieto, enkä vain törmää tähän ficciin kerran kuukaudessa sattumalta.

[Vilna]

Fracta, noku kukaan ei kysynyt! Kai se on ihan hyvä juttu, että nämä herättävät jotain tunteita, kun mua itteänikin ottaa välillä sydämestä näitä kirjoittaettaessa. :c Oli äärimmäisen hyvä kommentti, tässä lisää rääpäleitä! Kiitos. <3

Nevilla, haha, ei se mitään! Mäkin aina järkytyn mun laiskuudestani kommentoinnin suhteen, taas miljoona tekstiä, joita pitäisi lukea ja kommentoida (esim. sulta esim. kaikkea). Aah, ihanaa, että joku jakaa mun rakkauteni Charlieen, koska kyseessä on tosiaan oiva hahmo, ja samoin on tämä parituskin. Saa nähdä, miten tässä vielä käy, mutta mäkin toivon, että kaikki kääntyy hyväksi, vaikka välillä taivalletaankin kivikossa. Jee, kiitos tosi paljon, kiva kun tykkäät, kommentoit ja oot kiva. <3


A/N: Lääh puuh. Joskus 300 sanan kirjoittaminen on työn ja tuskan takana, toivon mukaan se ei näy tekstissä, lol. Anteeksi kaikenmaailman typot, oon tosiaan kipeä, joten varmaan on lipunut silmien ohi useitakin.


XXIV

Ginnyn tulkitseminen on joko helppoa tai vaikeaa: joskus nuori nainen toimii juuri sillä tavalla kuin olettaa ja joskus taas... Ei. Sitä on vaikea ennustaa, sillä pikkusisaren mieliala vaihtelee kuin kuunkierto – nopeammalla tahdilla vain.

Kun Harry astuu sisään huoneeseen Charlien vanavedessä, myös Charlie ottaa puolustusasennon valmiiksi, vaikka hyökkäyksestä ei olekaan takuita. Charlie on aina pitänyt Harrysta, ja vaikka Ginny on hänen siskonsa ja aina etusijalla, niin puolen valitseminen ei ole lainkaan niin vaikeaa, mitä pitäisi.

Ginnyn silmät tummuvat, kun Harry vetää itselleen tuolin pöydän päästä, ainoasta vapaasta paikasta, ja vetää samoin tein eteensä vesikannun nolostuneena.

On yhtä hiljaista kuin hautajaisissa.


XXV

Arthur rykäisee ja puhdistaa silmälasejaan, Ronin sormet puristuvat lusikan ympärille niin, että rystyset muuttuvat valkoisiksi. Molly suukottaa nopeasti Harryn hapsottavia hiuksia, Bill lusikoi tyynesti kalakeittoaan, Percy nieleskelee ja Ginny –

Ginny ei sano mitään, eikä katso mihinkään, mutta Charlie näkee, miten tämän taikasauva katoaa pöydän alle. Charlie yskäisee lujasti, ja Ginnyn silmät iskeytyvät häneen hurrikaanin voimalla.

George käsi hivuttautuu pöydän alle ja hetken kuluttua Ginny irvistää, muttei väitä vastaan. Hermione näyttää hituisen vihaiselta katsahtaessaan Ginnyä. Pettymys hänen kasvoillaan on ehdoton.

”No, Harry”, Molly aloittaa ja silottelee rypistynyttä pöytäliinaa. ”Kuinka sinä voit?”

Harry vastaa yhdellä sanalla: ”Hyvin.”

Kukaan ei puhu sen jälkeen.


XXVI

Charlie koputtaa ruokailun jälkeen rystysillään Ginnyn ovea, joka avautuu miltei sillä sekunnilla.

”No?” Ginny tivaa, muttei näytä kiivastuneelta – pikemminkin päinvastoin. Hänen silmänsä ovat hennosti punaiset ja posket turvonneet.

”Ginns...”

Ginny pyyhkäisee nopeasti silmäkulmiaan ennen kuin ristii kätensä rinnalleen. Jostain syystä liike saa Charlien tajuamaan, miten vanha pikkusisko todellisuudessa jo on. ”Lopeta tuo säälivä katse, Charlie. Olen ihan okei.”

”Haluatko... jutella?” Charlie kysyy ja ristii sormensa selkänsä takana.

Ginny pudistaa päätään. Hänen toisen olkansa yli heitetty ranskanlettinsä viuhuu liikkeen johdosta. ”En”, hän vastaa tiukasti, mutta hymyilee hiukan sulkiessaan oven.

Se on hänen ensimmäisensä hymynsä Charlielle kahteen vuoteen.

[Kaarne]

Taas tasaisen vahvaa ja hyvää settiä, ai että! On mukavaa avata tämä raapalekokoelma, kun voi odottaa, että pitää lukemastaan. Minusta tässä ei näkynyt kirjoittamisen vaikeus, paitsi ehkä korkeintaan sikäli, että näissä raapaleissa olevat jännitteet, tunnetilat ja kohtaamiset eivät varmastikaan ole olleet helppoja kirjoittaa - mutta hienosti olet silti onnistunut!

Tällä kertaa tykkäsin erityisesti noista pienistä yksityiskohdista: Ginnyn toispuoleisesta ranskanletistä, Mollystä siloittelemassa ryppyjä pöytäliinasta, vesikannun vetämisestä eteen vähän kuin barrikadiksi. Hienosti maalattuja juttuja, jotka auttavat näkemään tilanteen ja ankkuroivat siten sen tunnelman konkreettisemmaksi.

"En”, hän vastaa tiukasti, mutta hymyilee hiukan sulkiessaan oven.

Tykkäsin myös tuosta kovasti, siihen oli hienosti tiivistettynä sovinnon alkua, itsenäisyyttä, aikuisuutta ja muutenkin se oli tosi ginnymäinen kaikessa lyhyydessään.

[Winga]

Raapaleet on musta aina ollut sellainen taidemuoto että joko ne osaa tosi hyvin tai sitten ei. Ja sä selkeästi taidat niiden kirjoittamisen ja niillä leikittelyn, ainakin siltä se vaikuttaa mitä tätä oot kirjoittanut.

En oo pitkään aikaan lukenut Charlie/Harrya mutta päätin että vilkaisen millaista tarinaa kirjoitat, ja vaikka se nyt vielä ei ole tapahtunutkaan, niin oon tosi tyytyväinen että avasin tän ja aloin lukea - tarina tempasi ainakin mut mukaansa ja tykkään Charliesta aivan valtavasti, siitä miten kaikki ei tapahdu ihan heti vaan asioiden eteen joutuu tekemään ihan töitäkin.

Kuvailet Weasleyn perhearkea tavattoman uskottavasti, sitä miten he reagoivat Fredin menetykseen ja muihin menetyksiin. Tykkään tavattomasti tästä, uskon että se olisi voinutkin mennä jokseenkin näin. Hahmot on hyvin kirjoitettuja eivätkä repliikit tai mitkään vaikuta teennäisiltä, vaikka sulla tiukat rajoitteet raapaleissa aina onkin.

Kiitos tästä mitä oot jo kirjoittanut, mahtavaa tekstiä. Toivottavasti jatkat pian, en malta odottaa jatkon lukemista.

[Vilna]

Nevilla, voi kiitoksia. ♥ Tulee ihan hyvälle mielelle, vaikka kärsin taas vähän päänsärystä, yhyy. Tää haaste on sinänsä tosi haastava, kun sanamäärä on niin pieni, että on välillä vähän vaikeaa kertoa yhtenäistä tarinaa, mutta mukavaa että sun mielestä oon jotenkin päin onnistunut ja että tunnetilat välittyy, koska ne on erityisesti kinkkisiä. Tykkään sujauttaa tekstiin sellaisia pieniä juttua, yksityiskohtia, kivaa että oot tykännyt. En osaa vastata oikein kommentteihin, mutta kiitos!

Winga, raapaleet on tosi vaikeita! En oo oikeastaan ennen tätä niitä hirveästi kirjoitellut, kun tykkään kertoa niin/liian paljon. Mut jee, kiva jos sun mielestä nämä toimii ja etenkin, että tykkäät Charliesta, koska Charlie (ja Ron) on lemppari. Huippua kuulla, että tykkäät mun versiosta Weasleyn perheen arjesta sodan jälkeen, nää on jokseenkin tarkasti mietitty, vaikka lähinnä tajunnanvirralla kirjoittaessa mennäänkin. Jotenkin oon hirvittävän hämilläni nyt sun kivoista sanoistasi. Oot kiva, kiiiiitos. ♥ Toivottavasti tykkäät näistä seuraavistakin.


A/N: Julkaisen tällä kertaa neljä, vaikka se rikkookin kaavaa, mutta haluan kirjoittaa otsikkoon 30. 30 % valmista, jee!


XXVII

Harryn kirje Charlielle saapuu seuraavana iltana, ja se kuuluu näin:

Charlie,
käsitän tämän kirjeen lähettämisen outouden. En tiedä, mitä Ginny tai Ron on sinulle kertonut minusta, varmasti jotain todella imartelevaa mikäli heitä yhtään tunnen... No, en kai minä voi heitä syyttää.

Joka tapauksessa halusin vain kiittää eilisestä – siitä, ettet heti olettanut pahinta. Se oli varmasti hankalaa, enkä suoraan sanottuna odottanut sitä. Kaipa tämän kirjeen tarkoitus oli kiittää; kuulen joskus, etten ole tehnyt sitä tarpeeksi viime aikoina. Siis kiitos.

Kaikkea hyvää,
Harry P

PS. Sanoisitko Mollylle, ettei hänen tarvitse lähettää minulle joka kirjeen mukana siirappitorttuja? Olen kohta yhtä isokokoinen kuin serkkuni.

Charlie naurahtaa.


XXVIII

”Ron.”

Ronin katse on ollut outo siitä lähtien, kun tämä avasi oven. Hän murentaa keksiä lautaselleen. Harryn kirje on taiteltuna Charlien takataskussa.

”En käsitä, miksi sinun piti puolustella sitä”, Ron lopulta tokaisee. Täytekeksi murentuu samaa tahtia Charlien kärsivällisyyden kanssa.

”Harrya?”
”No mitä luulisit?”

Charlien silmiä särkee orastava päänsärky.

”En minä puolustellut.”
”No et sinä kyllä reagoinut siten kuin olisi pitänyt.”

Charlie päästää turhautuneen äännähdyksen.

”En tiedä, mistä on edes kyse.”
”Miksi sinun täytyy tietää? Hän jätti Ginnyn – se on tarpeeksi informaatiota. Ainakin minulle. Niin pitäisi olla sinullekin”, Ron päättää keskustelun painokkaasti.


XXIX

”Kukaan ei kerro minulle mitään”, Charlie valittaa, kun Bill hörppää mallasoluttaan. Vuotava Noidankattila on epätavallisen täynnä.

”Itse lähdit”, Bill huomauttaa huvittuneena, ja Charlie kohauttaa olkapäitään.

”Ei se tarkoita, etteikö minua kiinnostaisi.”

Billin katse on tarkka. Läpitunkeva. Liian aikuinen. Charlie ei jaksa olla aikuinen.

”Onko sinulla jokin kätketty agenda?”
”Ei”, Charlie vastaa rehellisesti. ”Haluan vain tietää, miksi jotkut perheestämme ovat yhtäkkiä liittyneet Vihaamme Harry Potteria -klubiin.”
”Ilmainen jäsenyys”, Bill toteaa hymy suupielessään ja kohottaa kätensä tervehdykseen, kun joku puolituttu kävelee sisään.

”Kyse on pikemminkin pettymyksestä. Ainakin luulisin”, Bill jatkaa sitten, eikä sano sen enempää.


XXX

Lontoossa on jotain, joka on saanut Charlien aina välttelemään paikkaa. Liikaa ihmisiä, joilla on liian vähän aikaa. Melua ja saasteita. Sadetta. Tuntuu, että Lontoossa sataa koko ajan. Enemmän kuin muualla Englannissa ja varmasti enemmän kuin Romaniassa.

Mutta Lontoossa on myös eräs suloinen barista, joka kehuu häpeilemättä kaikista mahdollisista asioista juuri Charlien pisamia hänen nenällään ja kysyy hänen puhelinnumeroaan. Charlie valehtelee pojalle, ettei muista sitä ulkoa ja on sitten kokeilevinaan kaikkia taskujaan ja sanoo pahoitellen, että on unohtanut kännykän vahingossa kotiin.

”Yrittänyttä ei laiteta”, poika hymyilee ja tarjoaa ilmaisen kahvin.

Charlie kävelee ulos kahvilasta hymy huulillaan ja sydän kevyemmällä tuulella.

[Odo]

Mä en ymmärrä, miten en tätä ole aiemmin tajunnut. Kiitos, että linkkasit tän mulle irkissä! Harry/Charlie on mulle edelleen uusi paritus, vaikka kokeilin jo kirjoittaa siitä. Se on kiva paritus, mutta tähän asti luettuna mietin, että toimiikohan se. Tai siis, kun tässä on jo niin mahtavasti kerrottu Charliesta ja muista Weasleystä, että se ei tavallaan kaipaa muuta. Odotan kyllä silti, miten Harryn ja Charlien suhde sitten kehittyisi ja miten Ginny asiaan suhtautuu. Vähän ristiriitaisesti nyt selitetty, mutta niin. Tavallaan odotan, mutta tämä toimii näin jo todella hyvin.

Tämä kertoo todella upeasti Charliesta ja vaikka kirjoissa kerrotaankin niin vähän tässä Charlie tuntuu itseltään. Olet kuvannut Charlieta sellaiseksi kuin olen sen kuvitellut ja hänestä on miellyttävä lukea. Muutkin Weasleyt ja Harry tuntuvat itseltään, vaikka suru onkin muuttanut jokaista ja sen kuvaamisessa olet ollut aivan loistava. Fredin kuolema näkyy jokaisessa hahmossa ja pienet yksityiskohdat käytöksessä on todella mahtavia. Kuvailua on mukava määrä ja olet saanut paljon asiaa raapaleisiin ja kerrottua hyvin tarinaa.

Mä en oikein keksi muuta sanottavaa, paitsi että tämä on upea ja yksi hienoimpia ficcejä, mitä olen lukenut pitkään aikaan. <3 Luvun XX kohdalla tajusin, että mun silmät on ihan kosteat ja oon viittä vaille itkemässä. Ja se on paljon sanottu se, koska harvoin elokuvat, kirjat tai etenkään ficit koskettaa mua niin paljon. Se kertoo aika paljon siitä, miten hyvin oot onnistunut surullista tunnelmaa tässä käsittelemään ja Georgen ja koko perheen menetys näkyy tässä todella realistisena, ainakin omaan silmääni. En tiedä, miten joku oikeassa elämässä reagoisi tilanteeseen, mutta tässä asia tuntuu todella luontevalta. Pidän  myös siitä, miten Charlie on tavallaan ulkopuolinen perheestä, kun on ollut niin kauan poissa kotoa.

Kiitos siis näistä ja odotan innolla jatkoa <3

[FractaAnima]

Nämä on niin täynnä tunnetta ja elämää ja kuolettavan hauskaa huumoria:

”Haluan vain tietää, miksi jotkut perheestämme ovat yhtäkkiä liittyneet Vihaamme Harry Potteria -klubiin.”
”Ilmainen jäsenyys”

En suoraan sanottuna kestä!

Tässä on niin monta hyvää ja nappiin osunutta asiaa eikä mitään nokan koputtamista. Tätä on ilo lukea ja joka kerta yllättyy, vaikka tietää että laatu on taattua. Tähän kävisi vähän tarkoitukseen väännettynä, se sanonta: "Hyvää osaa odottaa, mutta priimaa tuppaa tulemaan." Olet aivan mahdoton.

Sisarusten erilaisuus ja mielenkiintoiset ja dynamiikaltaan vaihtelevat välit ovat ehdottomasti yksi lempiasioistani. Pidän myös siitä, että vaikka perheessä on tällaisia ns. puolueita, niin Charlie omassa erakoituvassa elementissään on se Sveitsi kaiken keskellä.

Haluaisin nostaa satamiljoonaa asiaa esille, mutta nostan vielä vain tämän:

Charlie naurahtaa.

Kyllä, siinä on kaksi sanaa, vieläpä kovin tavanomaisia, mutta kaiken tämän tekstin keskellä näin tämän sieluni silmin. Tarina elää teksin ympärillä niin vahvasti, että vaikka raapaleille ominaisesti teksti on riisuttua, siellä elää paljon paljon muuta ja minä kykenin lukijana näkemään tilanteen niin hyvin, että tokaisin mielessäni perään, että niin nauran minäkin. Ja tuli olo, että olisin sisällä tarinassa. Ja olinkin.

Oot mahtava, KinderVilna, supermahtava! 

- Frac

[Hazyel]

Minäkin nyt vihdoin! Jo ikuisuus ainakin pitänyt tätä kommentoida, joten jos nyt vihdoin sekä muistaisin että ehtisin!

Charlie on mun mielestä hahmona erittäin mielenkiintoinen, ja musta on hyvin mielenkiintoista saada lukea, minkälaisena sä ajattelet kyseisen hahmon! Koska siitä ei canonissa kerrota oikeastaan kovinkaan paljoa, näkemyksiä on niin erilaisia - vaikkakin tekstejä Charliesta on ihan liian vähän enkä yhtään pane pahakseni, että päätit tän sadan raapaaleen haasteen aiheeksi ottaa nimenomaan Charlien!

Tykkään kuinka tää alkaa tollaisella kirjeellä, joka pohjustaa hyvin oikeastaan koko raapalesarjaa. Siinä vähän kerrotaan, mikä on lähtötilanne, vaikka kertoohan sen tietysti ficin alkutiedotkin, mutta mun mielestä on kiva, että se tulee ilmi myös näin itse tarinassa. Ja kirje on oikein kiva tapa aloittaa tällainen raapalesarja.

Kakkosraapaleessa huomioni kiinnittyi erityisesti tuohon Villisilmän opetukseen, tuntuu kivalta, että oot tähän saanut noinkin yksinkertaisen jutun kautta mukaan yksityiskohdan canonista.

Kolmas raapale on jotenkin mun mielestä surullinen. Se, ettei perhe oikein osaa ottaa Charlieta vastaan luonnollisesti kuten aina ennen, on mun mielestä hyvin surullista. Etenkin kun tästä saa ainakin fiiliksen, ettei Charlie sodan jälkeen ole käynyt kotona oikeastaan ollenkaan.

Voi eiii tämä neljäs raapale! On niin surullista, että perhe tuntuu ikäänkuin käyttävän Charlieta hyväkseen haudatakseen surunsa. Ja ah, tuo viimeinen virke <3 Mistä tämä nerokkuus?

Ginny on tässä viidennessä raapaleessani mielestäni just sellainen kuin pitääkin, eli hyvin Ginnymäinen ja... no, niin. Se joka ei ainakaan helposti anna anteeksi. Tykkään ajatuksestasi siitä, että Ginny ei aluksi näytä vihaansa vaan piilottaa sen, koska niinhän sitä kuuluu sisarusten välillä tehdä. Ei sellaista sanota suoraan.

Oho, tässä kuudennessa tapahtuikin jotain, mitä en oikeastaan odottanut. Tai no, ehkä odotin, mutta kuten raapale itsessäänkin antaa ymmärtää, oli aika yllättävää, että tuon kysymyksen esitti Bill eikä kukaan muu. Kiva, että oot tällä tuonut Billiäkin enemmän tähän raapalesarjaan. Pidän myös hänestä paljon hahmona ja odotan kovasti, että millaisen oikeastaan hänestä luotkaan! Toivottavasti häntäkin nähdään jatkossa vähän enemmänkin!

Voi eiiiii Charlie-raukka kun joutuu uneksimaan Fredin kuolemasta Tän raapaleen tunnelma oli haikea, ja kyllä itsekin vähän niiskautin kun luin tätä koska Fred. Yhyyhyh. Tosin kiinnitin kyllä ehkä liikaakin huomiota siihen, että miten ihmeessa Charlie tietää sektumsemprasta :---D

Tässä kasiraapaleessa mua hämmentää toi lausahdus Fredistä. Kuka sen sanoo ja miksi? Oliko se Charlie, joka haluaa tuoda asian esille ja yrittää viestittää perheelleen, että olisi aika siirtyä elämässä eteenpäin? Apua, kamalasti kysymyksiä!

Ysiraapaleelle en voinut olla vähän nauramatta, koska George :: Ihana vastaus, en oikeastaan osaa tästä raapaleesta sanoa mitään sen järkevämpää, mutta ai että nuo kaksi sanaa :DD

Öh, tää raapaleittain kommentoiminen ei ehkä ollut kovin hyvä idea, koska mun on ehkä pakko mennä jo pian unille enkä jaksanutkaan tähän hätään lukea ja kommentoida näitä enempää (okei oon ehkä johonkin raapaleeseen 20 tmv saakka lukenut jo aiemmin mutta pakko lukea uudestaan kun siitä on niin kauan!), mutta halusin vain kertoa, että näihin kommentoimiini mennessä oon kyllä tykännyt hirveästi ja no, niin! Seuraan ja tulen myöhemmin kommentoimaan loputkin! <3