Noniin, onkin korkea aika saada tänne lisää tekstiä! Tässä jokin ihme raapale, jonka kirjoitin parissa minuutissa
Sanoja: 200
___________________________________________________________________________________________
Öisiä kohtaamisiaHennot askeleet kaikuivat Nottinghamin linnan kolkoilla käytävillä. Synkeitä käytäviä valaisivat soihdut, ja ikkunoista tulviva kuunvalo. Marian pysähtyi suuren ikkunan luo katsoen taivaalla loistavaa kuuta. Lukuisat tähdet tuikkivat sen rinnalla, valaisten pimeän yön.
Neito kuuli lähestyviä askeleita. Askeleet olivat voimakkaammat ja särmikkäämmät kuin hänen omansa. Tummiin verhoutunut mies asteli hänen luokseen yhtä uhkaavana kuin aina. Marian tunsi sydämensä hakkaavan kiihkeämmin.
"Marian", Guy Gisborne sanoi tummalla äänellään. "Olet arestissa. Tiedät hyvin, ettet saa liikkua linnassa yksin ilman vartijoitasi." Marian hymähti, miehen sanat soivat hänen korvissaan kuin satakielen visermä.
"Taidatte olla erehtynyt, Sir Guy", Marian aloitti. Mies kohotti kulmiaan kysyvästi ristien kätensä rinnalleen. "En ole yksin. Te olette kanssani", neito sanoi hymyillen. Hymy pakottautui Guyn huulille - vastusteluista huolimatta.
Marian naurahti, ja kohtasi toisen jäänsiniset silmät. Guy hymyili lämpimästi - mikä ei kuulunut hänen tapoihinsa. Neito asteli toisen luo, ja laski kätensä hellästi miehen rinnalle. Guy kuitenkin tarttui Mariania ranteista, ja työnsi toisen kauemmas.
"Älä edes yritä Marian", hän sanoi pehmeästi. "Tahdot vain vapautesi", Guy jatkoi jopa vähän murheellisesti kääntäen katseensa muualle.
"Ette voi ainakaan syyttää minua yrittämisestä", Marian kuiskasi ja kohtasi miehen siniset silmät. Guy virnisti, ja kääntyi lähteäkseen. Yhtäkkiä tämä tunsi hennon käden olkapäällään. Hän kääntyi ympäri, ja tunsi Marianin huulet omillaan.