Title: Once upon a December
Author: Arende
Beta: Kahvilarotta
Genre: Angst
Rating: S
Disclaimer: Maailma ja hahmot ovat Rowlingin, minä vain lainaan vähän. Biisikään ei ole omani, vaan Anastasia-piirretystä.
A/N: Sijoittuu aikaan ennen Tylypahkaa.
~*~*~*~*~*~
Lumihiutaleet putoilivat hiljalleen ikkunoiden takana. Takassa paloi lämmin tuli ja tunnelma oli kodikas. Tai olisi ollut, jos Harry olisi voinut siitä nauttia.
Oli jouluaatto, aurinko oli painumassa jo mailleen ja Dudley istui joulukuusen juurella heiluttelemassa ja tökkimässä paketteja. Harry istui apeana ikkunalaudalla ja katseli ulos pimenevään iltaan. Hän vihasi joulua. Joka vuosi Dudley sai aina vain enemmän lahjoja, ja hän ei saanut yhtäkään. Se jo itsessään oli masentavaa, mutta ennen kaikkea joulu oli perhejuhla. Eikä Harrylla ollut perhettä. Joka vuosi hän istui ikkunalaudalla ja katseli naapureiden vetäytyvän sisälle taloihinsa yhdessä perheidensä kanssa ja juhlivan yhdessä. Eikä Harrylla ollut ketään kenen kanssa juhlia. Dursleyt olisivat nauraneet, jos hän olisi edes kysynyt saisiko istua heidän kanssaan joulupöytään.
Aina jouluisin hän toivoi vanhempiensa yhä olevan elossa.
Dancing bears,
Painted wings,
Things I almost remember,
And a song someone sings
Once upon a December.
Harry ei muistanut vanhempiaan. Ja miksi olisi muistanutkaan? Hänhän oli ollut vain vuoden vanha heidän kuollessaan. Silti toisinaan, etenkin näin jouluisin, Harryn pinnistäessä muistiaan äärimmilleen, hän pystyi muistamaan hetkiä, tunteita.
Someone holds me safe and warm.
Horses prance through a silver storm.
Figures dancing gracefully
Across my memory.
Harry painoi otsansa vasten kylmää lasia. Kuvat isästä ja äidistä hymyilemässä hänelle piinasivat hänen mieltään. Harry ei tiennyt olivatko kuvat todellisia muistoja, vai vain hänen kuvitelmiaan. Eihän hän tiennyt, miltä hänen vanhempansa olivat näyttäneet. Koko talossa kun ei ollut ainuttakaan kuvaa heistä.
Far away, long ago,
Glowing dim as an ember,
Things my heart
Used to know,
Things it yearns to remember.
Harry tunsi yksinäisen kyyneleen valuvan poskeaan pitkin ja pyyhkäisi sen äkkiä kämmenselällään, ennen kuin Dudley huomaisi sen. Tosin Dudley tuskin olisi huomannut lentävää elefanttiakaan, niin keskittynyt tuo oli pakettien ihasteluun. Harry loi vihaisen katseen lasista kuvastuvaan kuvajaiseensa. Oli kerrassaan typerää surra jotain, mitä ei ollut koskaan tuntenut. Kerrassaan typerää.
”Poika!” Vernon-sedän ääni havahdutti Harryn mietteistään.
”Meille tulee kohta vieraita”, Vernon-setä sanoi ja osoitti olohuoneen ovea. ”Sinua ei kaivata täällä.”
Harry nousi ikkunalaudalta ja laahusti omaan portaiden alla olevaan komeroonsa. Komeron ovi rämähti kiinni hänen perässään.
”Eikä ääntäkään!” Petunia-täti sihahti oven läpi.
Harry istuutui matalalle vuoteelleen ja tuijotti pimeässä eteensä. Täällä hän viettäisi joulunsa. Ilman lahjoja. Ilman ruokaa. Yksin.
And a song
Someone sings
Once upon a December
