Ficin nimi: Elefantinmuotoisia pannukakkuja
Kirjoittaja: tellie
Fandom: Supernatural
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Dean
Yhteenveto: Mikä voisikaan olla hauskempaa kuin sairastaa influenssaa kalustamattomassa yksiössä?
A/N:
Kaiken maailman ficlettejä. Kovin usea asia yhdistyi päässäni kun ihan kaikessa rauhassa olin töitä tekevinäni.
Elefantinmuotoisia pannukakkuja
”Hei poika”, John havahdutti Deanin todellisuuteen Oprahin jännittävästä maailmasta. Celine Dion puhui äitiydestä pienessä, huteralle muovituolille nostetussa matkatelevisiossa.
”No mitä, isä?”
”Lähdetäänkö iltapäiväkaljalle?”
Dean ei edes siirtänyt katsettaan ruudusta. ”Ai nyt vai?”
”Niin”, John sanoi ja puolittain irvisti. ”Tai ohjelman jälkeen, jos haluat välttämättä katsoa sen loppuun.”
”Hmm. Ei oikein huvita.”
”Etkö kuuntele vai oletko tulossa kipeäksi? Otettaisiin pari kaljaa ja pelattaisiin vähän rahaa, niin päästäisi pois tästä loukosta. Alkaa olla ikävä huonekaluja.”
Viimeisimmällä toteamuksellaan John viittasi odottamattomaan takaiskuun muutamien luottokorttien kanssa. Se oli pakottanut hänet ja Deanin ankaralle säästökuurille, jonka vuoksi he olivat siirtyneet motellimajoituksesta kerrostaloyksiöön. Valitettavasti yksiön ainoa kalusteet olivat kaksi valkoista puutarhatuolia ja varastosta löytynyt risainen patja, joka haisi vahvasti kollikissan virtsalle. Se oli saanut jäädä varastoon.
”Vähän kuin olisi flunssa tulossa”, Dean sanoi ja selvitti kurkkuaan. ”Kuumeinen olo. Sattuu kurkkuun ja niveliin. Helvetin kakarat.”
”Mitkä kakarat?”
”Vickyllä oli kolme. Siis sillä myyjättärellä. En enää koskaan pokaa kenenkään äitiä. Tai ainakaan jää aamiaiselle, kun ne pikku räkänokat kömpivät luolistaan levittämään basilleja kunniallisiin ihmisiin.”
John naurahti. ”Tiedetään sanoa, että niiltä reissuilta voi saada pahempaakin kuin satunnaisen flunssan.”
Oman implikaationsa ymmärtäen John vakavoitui ja jatkoi: ”Et kai vaan...?”
”En! ”
John lähti hankkimaan valuuttaa yksin. Loppuillasta hän soitti ja kysyi, kuinka Dean voi.
Valittamista ei ollut, jos ei laskettu mukaan influenssaa ja melkein 40 asteen kuumetta.
John evakuoi itsensä tartuntavaaran ulottumattomiin välittömästi. Ei edes käynyt hakemassa hammasharjaansa yksiöstä.
Seuraavana päivänä televisio meni rikki. Dean otti tukea tuolin selkänojasta hakiessaan lasillista vettä, jolloin tuolin jalka katkesi. Televisio putosi maahan ja lasi halkesi useammasta kohdasta. Se itsessään ei olisi niin haitannut, mutta kun television yritti kääntää päälle, sulake paloi joka kerran.
Ruoka loppui toisena päivänä. Dean kulutti aikaansa syöden vuorotellen välipalapatukoita ja flunssalääkettä. Välipalapatukat maistuivat pahvilta ja särkylääke sai Deanin hikoilemaan kuin sika. Kun lääkkeen vaikutus alkoi loppua, hän käpertyi retkipatjalleen ja kietoutui makuupussiinsa kylmästä täristen.
Kolmantena päivänä virus, yskiminen ja epäergonominen uniasento olivat yhdessä saaneet lihakset niin kipeiksi, että Dean tiesi liikkuvansa kuin vanha mies. Jokaista vanhaa vammaa kolotti, ja varmaan muutamaan tulevaakin, ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi. Nenä oli rohtunut niistämisestä punaiseksi kuin puliukolla.
Neljäntenä päivänä välipalapatukat loppuivat ja oli pakko syödä mikrokaurapuuroa. Valitettavasti asunnossa ei ollut sen enempää mikroa kuin keittolevyäkään. Dean sekoitti hiutaleet veteen ja söi sörsselin kylmänä.
Viidentenä päivänä makuupussi alkoi haista pistävältä hieltä jopa taudin tukkimaan nenään. Kun Dean meni nukkumaan noin viidennentoistannen kerran saman päivän aikana, hän tunsi äkillistä halua suolata ja polttaa makuupussinsa ennen kuin kapine heräisi henkiin ja tekisi hänestä selvää. Ajatus sai Deanin kikattamaan ääneen.
Hän huvitteli kirjoittamalla Samille tunteikkaan jäähyväiskirjeen, jossa kuolintavaksi osoittautui henkiin herännyt makuupussi. Kirjeen Dean veti WC:stä alas samana iltana. Tunteikasta jäähyväiskirjettä ei tehnyt mieli joutua selittämään Johnille.
Kuudentena päivänä kuume ei enää noussut yli 39 asteeseen. Jos makuupussi ei olisi haissut niin pahalta, lattialle levitetyllä retkipatjalla nukkuminen olisi voinut olla oikeastaan ihan mukavaa. Ei koskaan tuntunut siltä, että mörkö sängyn alla odotti tilaisuutta kiivetä sänkyyn laidan yli riippuvaa peittoa pitkin.
Seitsemäntenä päivänä Dean tilasi pizzan kotiinkuljetuksella. Se maistui lähinnä pahvilta. Korvissa paukkui joka nielaisulla. Mutta elämä alkoi voittaa, ja illalla Dean jo muisteli Vickyä ja kakaroita hyvällä. Ehkä hän soittaisi ja yrittäisi sopia uusia treffejä pari päivän päähän.
Koska äidit olivat parhaita. Eivät ehkä yhtä kiinteitä ja sieviä kuin nuoremmat tytöt, mutta jollain lailla todellisempia. Roisimpia, ja äidit piittasivat vähemmän siitä, miltä yrittivät näyttää yön tahmaisina tunteina. Sitä paitsi oli oikeastaan aika mukavaa, jos aamiaispöydässä oli leikkisotilaita ja prinsessatiaroja, tai jos lapset halusivat elefantinmuotoisia pannukakkuja.
