Fandom: Fullmetal Alchemist
Disclaimer: Hiromu Arakawa omistaa hahmot ja maailman, minä en saa hänen hahmoillaan leikkimisestä mitään korvausta.
Otsikko: Kotiinpaluu
Kirjoittaja: Pics
Paritukset: Maes/Roy, Maes/Gracia
Ikäraja: K-11
Genre: angsti
Summary: Ja Roylla oli tunne, että hänen tulevaisuutensa oli juuri lipsumassa hänen sormiensa välistä.A/N: Olen hautonut tätä ideaa päässäni jo pidemmän aikaa, mutta yllätyin hivenen siitä, että se päätti juuri tässä kohtaa purskahtaa sieltä ulos. Oh well... Vaihteeksi sitten ei niin kovinkaan hyvän mielen lukemista.
Idea muodostui Albumihaaste #4:n myötä, missä lättynäni on Fool's Gardenin
Dish of the Day ja tässä biisinä
Wild Days. Osallistuu myös One True Something 20 -haasteeseen, hahmona Roy Mustang, ja FF50-haasteeseen sanalla 13. Ystävät. (Amestrisin armeija)
KotiinpaluuRoy ei ollut koskaan kuvitellut, että kotiinpaluu Ishvaalista olisi tällaista. Hän ei ollut kuvitellut paljon mitään, ehkä lähinnä sitä, että hän menisi Maesin kanssa jommankumman pieneen asuntoon, missä he lysähtäisivät sängylle ja yrittäisivät ymmärtää, että olivat jälleen kotona ja saisivat olla yhdessä niin paljon kuin ikinä halusivat. Että se oli ohi.
Aivan varmasti hän ei ollut kuvitellut, että jähmettyisi rautatieaseman laiturille tuntien kuin häntä olisi juuri ammuttu sydämeen, ja katselisi Maesin selkää tämän kävellessä pois.
Pois. Pois hänen luotaan. Kohti herttaisen kaunista naista, joka oli tullut junaa vastaan ja jonka kasvoille puhkesi hymy tämän nähdessä Maesin.
Roy oli tarrannut Maesin käsivarteen ja pakottanut pysähtymään, kun he olivat vielä niin kaukana naisesta, että pystyivät puhumaan tämän kuulematta. Heidän ohitseen kulki päättymättömänä virtana raskaita pakkauksia raahaavia sotilaita, jotka näyttivät lopen uupuneilta mutta silti onnellisilta päästessään kotiin, ja siellä täällä joku kapsahti jonkun kaulaan ja sitten itkettiin ja naurettiin yhtä aikaa. Ja Roylla oli tunne, että hänen tulevaisuutensa oli juuri lipsumassa hänen sormiensa välistä.
"Ah, hän on Gracia", Maes oli sanonut raaputtaen hyvin vaivautuneena niskaansa.
"Tiedän, että minun olisi pitänyt sanoa tämä jo paljon aikaisemmin, mutta me... seurustelemme."Roy oli melkein räjähtänyt siihen paikkaan. Vain typertynyt lamaannus oli estänyt häntä tarttumasta Maesin rinnuksiin ja ravistelemasta perinpohjaisesti, edes hänen äänijänteensä eivät toimineet.
Seurusteli? Kertomatta hänelle? Mitä helvettiä ne kaikki epätoivoiset yöt sitten olivat olleet, kun he olivat rusentaneet vartalonsa yhteen ruhjeita jättävällä voimalla, roikkuneet toisissaan henkensä edestä, hukuttaneet päivän kauhut toisiinsa, ja heränneet painajaisiin raajat mahdottomasti sotkeutuneina?
Hän rakasti Maesia. Hän oli parhaansa mukaan tehnyt sen selväksi, hän oli kuunnellut aina kun Maesilla oli jotain sanottavaa, hän oli jakanut termospullon viimeiset kahvitilkkansa Maesin kanssa, hän oli valvonut yöt ja päivät Maesin vierellä tämän saatua pahan haavan ja pitänyt tästä huolta parhaan kykynsä mukaan, hän oli jopa sanonut ne sanat ääneen. Maes oli vastannut rakastavansa häntä myös, loppuun saakka.
Oliko se tarkoittanut vain sodan loppua, eikä heidän elämänsä loppua?
"Älä näytä tuolta, Roy, ole kiltti. Minä rakastan sinua, todella, se vain, että –"... Maes rakasti Graciaa vielä enemmän.
"Aioin kertoa, että aion kosia häntä kunhan palaan kotiin. Mutta en ikinä löytänyt oikeaa hetkeä sanoa sitä. Siellä oli muutenkin niin kauheaa – näytit koko ajan siltä, että menet sirpaleiksi, ja minua pelotti mitä tapahtuisi, jos –"Roy olisi mieluummin kuollut rintamalla kuin tullut rakastettunsa ampumaksi asemalaiturilla. Mutta hän ei saanut sitä sanottua, kaikki sattui liikaa, ja tyrmistyneeseen kipuun alkoi hiljalleen sekoittua kaikennielevää raivoa.
"Haluan saada lapsia."Miksei Maes sitten ikinä ennen ollut maininnut koko asiaa? Roy ei ollut koskaan ajatellut olevansa kovinkaan ideaalista isäainesta, mutta tämän ei olisi pitänyt olla mikään kynnyskysymys. Hän olisi voinut joustaa ja adoptoida, jos Maes halusi enemmän perheenjäseniä kuin vain hänet. Hän olisi voinut oppia. Miksei SE SAATANAN MULKKU OLLUT IKINÄ SANONUT MITÄÄN!?
"Anteeksi. Rakastan sinua, mutta... Pysytään ystävinä, jooko?"Roy puristi käsiään niin tiukkoihin nyrkkeihin, että lopulta niistä katosi tunto. Maesin askeleet laahustivat alkuun loitotessaan hänestä, kai tämä oli Maesillekin vaikeaa, mutta Graciaa lähestyessään askeleet alkoivat nopeutua. Roy halusi sulkea silmänsä, mutta oli kuin painajaisessa jossa ei pystynyt hallitsemaan kehoaan lainkaan, ja niin hän näki Gracian ripustautuvan Maesin kaulaan.
"Pysytään ystävinä, jooko?"Miten helvetissä Maes kuvitteli, että Roy ikinä, mitenkään, pystyisi sellaiseen?
