Disclaimer:Minä en hahmoja omista, vaan vain lainaan Himarayalta. Vyra ja minä omistamme itsemme.
Fandom:APH
Genre: General, comedy, ehkä jopa aavistus draamaa ja friendshippiä
Ikäraja: tulin tulokseen että tämä on kaiken varalta k-11
Pairings:Pru/Myrsis, Hol/Vyra
Summary: Comebackaako Myrsis oikeasti koskaan?
A/N: KATSOKAA TÄTÄ IHMETTÄ MYRSIS ON LAITTANUT IHAN UUDEN FIKIN WUUUUUUUUUT nyt kahden vuoden jälkeen tämä on virallinen!yritykseni takaisinpaluuseen. Ai miksikö? Koska muutkin. Minä, Vyra ja Sieppeli olemme tehneet tätä aikaisemmin paljon ja aktiivisesti, ja olisi häpeä jättää tekemättä niin näiden mahtipallojen kanssa.
Tämän tekstin on tarkoitus olla kaksiosainen. Alunperin halusin tästä Oneshotin syntymäpäivälahjaksi ihanaiselle Vyralleni, mutta... Tämä on nyt tässä. Ole hyvä mursuseni<3
Osallistuu FF50-haasteeseen sanalla 001. Alku. Kommentointi on enemmän kuin suotavaa, suorastaan pakollista. Hauska nähdä teitä kaikkia :3
PPP eli Pelastetaan Preussin ParisuhdeHiljainen aamuyö. Nuori nainen nukkui ansaitusti – univelka näkyi aina vain suurempina pusseina (pian luultavasti säkkeinä) hänen silmiensä alla. Se, että hän ylipäätään sai maata siinä sängyllään rauhassa, oli suurta luksusta. Opiskelu täysin jaksoin, abivuoden syksyn kirjoitukset, soittotutkinnon valmistelu—kaikki söi hänen voimiaan. Stressi näkyi, tuntui ja kuului, kokoajan ja pyytämättä.
Yhtäkkiä hän heräsi outoon tuntemukseen. Vaatekaapin ovi narahti, ja tytön siniset silmät nauliutuivat oveen. Hiukset pörrössä hän oli aivan varma, että kuuli tutun kutsuhuudon..
”Myrsiiiiiiiiiiiiiiiiiis~ Ich warte dich!”
”Ei Preussi, ei nyt, ei enää, ei minulla ole sinulle aikaa!” Tyttö mutisi ja vaipui takaisin uneensa.
***
Aamiainen. Tytön pää sähkötti ideoita, joita hänen pitäisi ennemmin tai myöhemmin toteuttaa. Hän yritti tosissaan selvitä kaikesta, niin ihmissuhdepaskoista kuin kaikesta muustakin. Opiskelu oli jäädä kirjoitusten alta. Ranskaa ja matikkaa jäämässä uusintaan. Tuntui pahalta.
”Meine Liebe, warum Franzözich? Me molemmat tiedämme, että saksa on niin paljon hauskempaa, että me molemmat rakastamme sitä enemmän kuin mitäään muuuuuta...“
„Arschloss“, Myrsis tuhahti aamukahvinsa seasta. „Minulla on nyt kiire isolla Koolla. Tajuatko? Ich bin in der Eile!“
***
Tyttö yritti kovasti keskittyä harjoittelemaan soitettavaa kappalettaan. Pian olisi resitaali, tutkintopäivä, tuomion hetki. Hänellä ei olisi varaa mokata, ei lainkaan eikä yhtään piirua. Pian tyttö tunsi tuijotuksen niskassaan ja tuhahti. Hänhän soittaisi Schubertinsa loppuun vaikka henki menisi!
Hän kuuli tutut askeleet selkänsä takana. Tummansininen vilahdus silmäkulmassa, ja tyttö soitti. Tyttö ihan totta yritti. Hän oli päättänyt, ja sen hän tekisikin. Lopulta mustat hansikkaat peittivät hänen silmänsä.
”Arvaa kuka!”
”Lieber Gilbert, tämä ei tule estämään soittamistani!” Tyttö naurahti ja soitti ulkomuistista kappalettaan eteenpäin, ja preussilaisen suureksi kauhuksi hän pystyi siihen. Albiinomies naureskeli hieman ja tunsi pienen turhautuneen pistoksen jossain syyyyyyyvällä sisällään, jota myös sydämeksi kutsuttiin.
”Älä, Myrsis rakas, älä viitsi. Me molemmat tiedämme aivan hyvin, että Österreichin muistuttaminen on vähemmän hauskaa kuin olla mahtava!!”
”Gilbert. Jumalauta, minua ei huvita leikkiä sinulla tai kirjoittaa sinusta. Ole hiljaa ja mene takaisin sinne, mistä tulitkin!” Finiläinen tuhahti niin kovaäänisesti, että soitin vavahti hänen olkapäällään. Preussin mystinen ja yhtäkkinen ilmestyminen ärsytti häntä sinä päivänä enemmän kuin ikinä.
***
Myrsis tarttui kynään ja alkoi kaavailla paperilleen esseetä. Tenttitehtävät pakottivat tekemään töitä, ja hän tahtoi saada esseen nimenomaan tänään valmiiksi. Euroopan unionin rakenne, Euroopan unionin rakenne... toimielimet, valtiot, isot kielet ranska ja... saksa... saksalaiset, saksalaisuus, Deutschland, Brüderschaft… Gilbert... Totta, Gilbert voisi sanoa, albiino voisi sanoa ”Olenpas mahtava tänään”, aamulla, peilikuvalleen! Kuinka loistava ajatus! Kirjoitettavan arvoinen suoritus suorastaan! Ja takaisin aiheeseen... Saksa, saksalaiset....
”Oletko nyt ihan varma että tämä essee tulee koskaan valmistumaan? Myrsiiiiiis?” Naurahti ivallinen, melkein ylpeä ääni, jonka kantaja oli laskenut kätensä nuoren naisen olkapäille lukien voitonriemuisena suunnitelmaa uudesta fikistä.
”Mutta... Minä en enää suostu. Minä en enää pysty. En enää tahdo tätä! En minä tahdo enää kirjoittaa sinusta!” Myrsis huusi ääneen ja heitti paperinsa suutuspäissään lattialle. Preussi katsoi paikaltaan silmät ammollaan tätä raivokohtausta. Hän melkein kavahti raivoa, joka fikkaristaan, HÄNEN FIKKARISTAAN lähti.
”Mitä sinä et tahdo?”
”Minä en tahdo olla enää se sama ihminen kuin aiemmin—minä en tahdo olla se raukka, joka miettii jokaista suupalaa, jolla on paha olla ja joka yrittää epätoivoisesti olla hyvä edes jossain. Minä olen kasvanut siitä yli, Prußland, minä en tahdo enää palata siihen. Fikkaaminen muistuttaa minua liikaa siitä, eikä minulla ole enää edes ohjelmaa jolla kirjoittaa! Minun on pakko kirjoittaa iso kasa koulutöitä ennen viimeistä palautuspäivää, ja sen jälkeen voisin kirjoittaa sen romaanin, josta olen kauan haaveillut.”
”Myrsis, liebe Myrsis, et voi olla tosissasi. Ethän?” Ennen niin suuri keisarikunta ei enää naureskellut huonoille vitseilleen. Häntä kiukutti. Tai ei, hänen mahtavuutensa ei koskaan kiukustunut nuorten naisten edesottamuksista, ei ikinä, NIE. Paitsi että nyt ei puhuttu kenestä tahansa, ei edes Ungarnista, vaan hänen Myrsiksestään, joka mukautui kaikkeen ja sitten joskus räjähti ihan arvaamatta.
Ehkä heidän pelinsä olisi oikeasti ohi. Ehkä hänen olisikin aika pakata kimpsunsa ja lähteä pois. Ei, ei häntä vielä huvittanut lähteä. Ehkä Myrsiksen raivo laantuisi pian. Mies poistui takaisin vaatekaappiin, josta oli tullutkin, ja katsoi kaihoavasti nuorta neitosta, joka työskenteli kuin hullu näyttöpäätteensä edessä.
***
Illalla, ennen nukkumaanmenoa he kaksi istuivat sängyllä. Myrsis luki englanninkielistä alkuperäisteosta erään tunnetun näytelmänkirjoittajan traagisesta rakkaustarinasta preussilaisen laskiessa varovasti päänsä istuvan tytön reidelle. Hetken hiljaisuus tuntui auvoisalta, suorastaan taivaalta. Siihen mies tahtoi jäädä, sitä hän oli odottanut kauan. Nyt kun nuorikko antoi hänen mahtavuutensa jäädä aloilleen, hänen luokseen… Gilbert ei voinut muuta kuin myöntää olevansa onnellinen. Hän hymähti, ja hempeä hiljaisuus kuoli.
”Prußland, voisitko siirtyä hieman?” käskevä äänensävy kirpaisi korvissa sen rennon aavistuksen jälkeen. Gilbert katsoi ylöspäin ja kohtasi kylmän katseen, joka tuntui satuttavan. Mies laskeutui sängyn päätyyn päin vähän enemmän, jotta hänen päänsä ei vahingossakaan koskettaisi tuota ennen niin rakastavaa ja iloista naista.
”Ja, ich kann. ”
***
Sinä iltana heidän parisuhteensa räjähti. Sillä, että Preussi oli hypännyt Myrsiksen suihkussa ollessa varoittamatta mukaan keskeyttäen kaivatun rentoutumistuokion hiusnaamion kanssa, nuorikko oli huutanut itsensä aivan rikki ja komentanut miehen ulos. Välikohtauksen jälkeen he jatkoivat riitelyä siitä, miten vaikealta tuntui jatkaa suhdetta, jossa yleinen kommunikointi oli lähellä selkärangattoman ajatusmaailmaa ja jossa miespuoleisen möllin tilannetaju oli huonontunut viikko viikolta. Koulu oli Myrsikselle tietysti tärkeää siinä elämänvaiheessa, mutta Preussi ei selkeästi ymmärtänyt eikä kuulemma tukenut tarpeeksi. Viimeinen lyönti vasten kasvoja oli kuitenkin se, että hänen pikkuisellaan olisi parempi ilman häntä.
”Haluatko sinä oikeasti päästä minusta eroon?”
”Jos se vain on mahdollista niin kyllä. Heti paikalla. PIAN.”
Suru valui hiljalleen punaisiin silmiin, kun hän näki raivosta kiehuvan nuoren naisen olevan tosissaan. Hän ei tahtonut suututtaa ainakaan tätä tapausta, hän ei tahtonut olla taakka juuri tälle nuorelle naiselle. Hän vain ei halunnut uskoa, että heidän romanssinsa* oli ohi. Mies kääntyi kannoillaan tytön huoneesta, käveli keittiöön ja hetken odoteltua hän kaappasi reppunsa ja lähti kävelemään kylmään ulkoilmaan loukkaantuneena.
***
Myrsis sitoi pörröiselle letille punomansa hiukset takaraivolle ja yritti keskittyä. Abiturientti vuosimallia ’15, se hänestä olisi tulossa, jos hän vain saisi nuoleskeltua erään tunnetun kokeentarkastustoimielimen selän alapuolella sijaitsevaa ruumiinosaa tarpeeksi tehokkaasti mainioilla kielikuvilla ja erittäin sutjakkailla sanavalinnoillaan faktatietoa unohtamatta. Toiveikas ainakin sai olla.
Myrsis keskittyi ja yritti sisäistää joka ikisen sanan ruotsinkielisestä politiikkauutisesta, josta valitettavan iso prosentti tuntui menevän ohi. Häntä väsytti. Tuntui pahalta. Ahdisti. Hän oli istunut jo monta tuntia edeten ihan hyvää vauhtia tekemisissään. Kelloa vilkaistessaan hän tajusi, ettei Preussia ollut näkynyt koko päivänä. Eikä kuulunutkaan. Itseasiassa pariin päivään. No, ainakin hänellä olisi aikaa opiskella. Ei ollut tavatonta, että Preussi lähtisi omille teilleen, toisinaan jopa kuukaudeksi, eihän?
***
Jossain toisaalla Vyra heräili omassa sängyssään miettien, mikä oli tämä kummallinen ääni joka hänen korviinsa kantautui olohuoneesta. Ei heillä kenenkään pitänyt olla hereillä, ei vielä niin aikaisin sunnuntaiaamuna, ei vapaapäivänä. Kello näytti kahdeksaa, ja hän ei enää saanut unta jäätyään kuuntelemaan hassua ääntä. Se oli saksaa, ikään kuin… selostusta. Mutta ei kai siihen aikaan pitänyt tulla urheilua? Kahden äänen sekameteli, joista toinen sadatteli ja toinen riemuitsi, palautti hänen ajatuksensa maan pinnalle.
”HOLLAND! PRUSSLAND!” Vyra huusi ennen kuin juoksi olohuoneeseen katsomaan, mitä oikeasti oli tekeillä. Siellä istua napottivat sekä Hollanti että preussilainen olutpullot käsissään Hollannin pidellessä toista kättään otsallaan. ”Anteeksi Vyra”, sanoi pahoittelevasti oranssiin pukeutunut Benelux-maa, ”mutta kun Gilbert tuli käymään ja meillä oli tylsää ja ajattelimme että voisimme ---”
”—katsoa jalkapalloa, kyllä vain, heti aamusta”, jatkoi yhtä hymyä oleva katsojatoveri. Vyra pudisti päätään pettyneesti, ja päätti mennä keittiöön. Hän tiesi, mitä laittaa aamiaiseksi, mutta tiesi myös, miten paljon enemmän töitä kolmannen aamupalastelijan ilmaantuminen toisi tullessaan.
Aamiaisen alettua ja pikkupojiksi taantuneiden velikultien maltettua tulla syömään, alkoi keskustelu. Miehet puhuivat jonkun tovin ottelun tähtihetkistä ja vähemmän loistavista momenteista, kunnes Vyran päässä naksahti jokin ruuvi oikealle paikalleen. Miksei hän ollut tajunnut ystävänsä puuttumista vielä aikaisemmin, esimerkiksi miehen ilmestymisajasta? Myrsis hyödyntäisi jokaisen hetken, jona voisi nukkua. Miksi siis tulla hyvin aikaisiin aamulla, tai myöhään illalla, vierailulle? Hänen uteliaisuutensa ei antaisi asian olla, mutta hänen täytyi olla varovainen, koska Preussin taipumus olla toisinaan hyvin epävakaa oli ikävä ja joskus jopa vähän pelottava piirre.
”…ja sitten se mokke otti noin täydellisen hyvän kopin, noin vaan, ja hyökkääjän ilme oli korvaamaton, Holland!” Preussi vaahtosi demonstroidessaan kopin vaikeutta hollantilaisen nauraessa hiljalleen itsekseen.
”Tahtooko joku vielä jotain?” Vyra keskeytti poikien intoilun hienotunteisesti nousten seisomaan. ”Voin kyllä tuoda!”
”Jos viitsit niin kuppi kahvia ja vohveli, jos niitä on vielä eiliseltä, kiitos liefje!” Hollanti huikkasi ja osoitti hyvin onnellisen, melkein tietyn värisen katseen mielitietylleen, joka kurotteli kaapista vohvelirasiaa. ”Ja! On täällä. Tahdotko hilloa?” ”Mielelläni”, kuului hymyllä siivitetty vastaus.
Tämä aivan tavallinen suhteensisäinen dialogi satutti ja vei preussilaisen asenteesta sen särmän, joka siinä vielä hetkeä aiemmin oli ollut.
”Nichts, danke.”
”Doch, Gilbert, mikäs noin masentaa? Ainahan sinä syöt vähintäänkin kolme aamiaista..”
”Nichts!”
”Gilbeeeeert…” Vyran suusta pääsi maanittelevaksi tarkoitettu äännähdys. ”Minä ja Holland varsin hyvin näemme, ettei kaikki ole kunnossa.”
”Tuotaa...” preussilainen kiemurteli paikallaan. Asian ääneen myöntäminen sattuisi aivan tahattoman paljon, mutta joskus niin vain olisi tehtävä.
”No, tehän tiedätte että minulla ja Myrsiksellä on ollut vähän raivokkaampaa viimeaikoina, weißt ihr?” Hollantilainen nyökkäsi ymmärtävästi Vyran siristäessä silmiään hämmentyneenä. Eikö hänen ”henkinen pikkusiskonsa pikkusiskonsa” ollut vain muistanut kertoa asiasta, vai tehnyt niin tarkoituksella? Mitä ihmettä oikein oli tapahtunut parin vuoden aikana?
”No.. saattaa olla, että hänen temperamenttinen luonteensa potki minut ulos talosta. Ei sillä, että se haittaisi millään tavalla, eihän yhdenkään naisen takia pitäisi koskaan murehtia, ei ikinä… Ich bin sehr OK!” Gilbert yritti tapailla mahtavuutta, joka kulki hänen edellään kuin aura konsanaan. Ei hän suostuisi, ei hän voisi, juuri kun hän oli saanut kerrottua kaikille, että he olisivat kunnossa.
Järkyttyneen Hollannin suusta tipahti palanen vohvelia kahvikuppiin, josta pari pisaraa ruskeaa nestettä täplitti pöytäliinaa. ”ANTEEKSI MITÄ!”
Preussi olisi halunnut ihan totta olla ihan missä tahansa muualla, vaikka sitten Österreichin nuotinkääntäjänä viisi tuntia putkeen. Hollannin järkyttyneisyys iski jonnekin syvälle, niin syvälle, ettei preussilainen ollut muistanut sellaisia syvyyksiä edes olevan. Normaalit saattaisivat kutsua sitä sydämeksi.
Hiljainen hetki venyi muutamaksi hyvin ahdistavaksi minuutiksi, kunnes Vyra päätti tehdä aloitteen jostakin hurjasta. ”Älä huoli, kyllä me saamme teidät vielä yhteen nopeammin kuin sanot Beziehung!!”
”Oikeastiko?” Teatraalinen krokotiilinkyynel valui albiinon silmäkulmassa samalla kun Tim pyöritteli päätään katsoen samalla prinsessaansa* vähän toruvasti. Nähtyään määrätietoisen katseen hän päätti olla marmattamatta elämän realiteeteista ja siitä, miten liikoja ei pitäisi luvata.
”Kyllä vain”, nainen hymyili. ”Alkakoon projekti `Pelastetaan Preussin Parisuhde`, tuttavallisemmin PPP.”
”PPP”, molemmat keskieurooppalaiset makustelivat sanaa tovin. ”Se kuulostaa hyvältä. Milloin PPP lähtee käyntiin?”
”Heti kohta pian. Myrsis on täysin omanlaisensa persoona, meidän täytyy olla valmiita aivan kaikkeen”, Vyra sanoi varman oloisesti. ”Mutta ensin, Gilbert…” ruskeaverikkö katsoi tietävästi lauseen pian täydentävään miehekkeeseensä. Hollanti hymähti: ”…olisiko nyt sen toisen aamiaisen aika?”
Miten tarinassa oikein käy? Palaavatko Myrsis ja Preussi koskaan yhteen? Miten PPP voi toimia varsinkaan kahden höntin ja yhden reppanan kätösissä? Saako fikkarimaailma koskaan perillistään takaisin?
Kaikki selvinnee seuraavassa osassa(?). *Jos et vielä ole lukenut, lue
Kesytin tyrskyt kämmenelleni- yhteistyöfikki Sieppelin kanssa.
