Ficin nimi: Tänään on Dolmio päivä!
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: Sekalainen kasa erilaisia mainoksia
Ikäraja: Sallittu
Genre: huumori, seikkailu ja draama
Päähenkilöt: Kari Grandi, Paulig-tyttö, Elovena, Reissumies, Kalle (se mätitahna poju), Oltermanni ja Dolmio
Summary: Ilkeä Dolmio-mies on palannut maanpaostaan, mutta pystyvätkö sankarimme pysäyttämään hänet?
Vastuunvapaus: Mikään tunnistettavissa oleva ei kuulu minulle enkä saa tästä mitään rahallista tai taloudellista hyötyä. Enkä myöskään mainosta mitään (heh he...).
A/N: Ihan heti alkuun pyydän nöyrästi anteeksi, jos tämä on väärässä paikassa, koska mä astun nyt totaalisesti oman fandomin ulkopuolelle enkä tiedä, mitä olen tekemässä (ei sillä, että koskaan tietäsin) Onko kukaan muuten koskaan kirjottanut näistä ennen?
Varmasti kaikki huomasi jo, mutta fandomina on siis mainokset. Pääasiassa Grandi, Paulig, Elovena, Reissumies jne... Muutakin saattaa vilahtaa mukana.
Ja tästä kaikesta saatte kiittää
Sipiä (perhanan perhana minkä teit...) ja tumblria. Sitä en tiedä, kuka tämän idean alunperin sinne postasi, mutta jos se kiva henkilö sattuu tämän näkemään niin ilmottaudu, niin saat kunniaa ja mainetta <3 Kaikki kunnia ja kiitos niille, jotka idean alunperin keksivät.
InspiroitumislinkkiTähän tulee arviolta 3-5 osaa.
Kari Grandi, tuo kaikkien janoisten sankari ja aikansa legenda, istui kamelinsa selässä ja näytti tyylikkäältä niin kovasti kuin vain osasi. Muuta tekemistä hänellä ei sitten oikeastaan ollutkaan, koska kameli makasi tiukasti maassa eikä lukuisista yrityksistä huolimatta suostunut nousemaan ylös tai edes liikauttamaan jalkaansa hieman. Kari Grandi, aikansa legenda, joutui siis odottamaan kamelin, joka sekin oli omalla tavallaan aikansa legenda, lepohetken loppumista.
Ajankuluksi Kari Grandi, aikansa legenda, tarkkaili tiukasti ympäristöä mahdollisten siepattujen neitojen tai muiden pelastustehtävien varalta. Sankarin oli aina oltava valppaana, hän tuumi, ja hörppi mehua samalla kun tarkkaili taivaanrantaa kiikareidensa avulla.
”Mitä sinä teet?” lempeän oloinen ääni kysyi aivan hänen vieressään ja vain vuosien kokemus vaarallisista pelastustehtävistä esti Kari Grandia, aikansa legendaa, hätkähtämästä alas kamelinsa selästä.
”Kas, Paula!” mies huudahti tunnistaessaan punaiseen mekkoon sonnustautuneen naisen, ”oletko kenties kidnapattua? Tarvitset pelastajaa? Onko sinulla
jano?!” Paula katsoi häntä hetken ja pudisti sitten päätään.
”Ei”, hän sanoi rehellisesti lempeällä sävyllä, ”mutta ottaisitko kahvia?” Nainen ojensi kahvikannunsa häntä kohti, mutta Kari Grandi, aikansa legenda, kieltäytyi kohteliaasti viitaten kädessään pitelemäänsä pillimehuun.
”Minulla on juomapuoli jo hallussa”, hän totesi ja nainen nyökkäsi hymyillen.
”Olet ilmeisesti matkalla kokoukseen?” Paula kysyi ja Kari Grandi, aikansa legenda, tiesi välittömästi mitä kokousta nainen tarkoitti. Se oli se Kokous. Se, joka pitäisi kirjoittaa isolla koolla, koska se oli kaikkien kokousten kokous. Se, johon pääsivät osallistumaan vain harvat ja valitut ja joka pidettiin kerran vuodessa tarkoin salatussa paikassa, jonne ei niin vain vaan käveltykään sisälle. Se oli Kokous.
”Aivan”, Kari Grandi, aikansa legenda, myönsi ja hörppäsi taas hieman mehua, ”uljaalla kamelillani on vain tässä lepohetki menossa.” Paula nyökkäsi ja katsoi kamelia, joka ei katsonut takaisin. Oikeastaan se näytti nukkuvan eikä yhtään siltä, että edes harkitsisi nousemista vielä pitkään aikaan. Muutama hidas minuutti kului, kunnes Paula varovasti avasi suunsa.
”Kävellen olisit jo perillä”, hän totesi niin lempeästi kuin vain pystyi, jottei vaan vahingossa loukkaisi miehen tai kamelin tunteita.
”Totta”, Kari Grandi, aikansa legenda, myönsi hetken kuluttua.
******
”Selvä, arvon vieraat ja kollegat, on aika julistaa tämänvuotinen ehdottoman salainen ja tärkeä Kokous avatuksi”, Kari Grandi, aikansa legenda, julisti ja löi pöytää mehupurkillaan, ”otetaan heti aluksi nimenhuuto. Paula!”
”Paikalla”, nainen sanoi lempeästi hymyillen.
”Elovena?”
”Samoin täällä”, sanoi toinen nainen, joka oli sonnustautunut siniseen mekkoon ja palmikoinut pitkät hiuksensa.
”Oltermanni?”
Keltanuttuinen tonttu kikatti ja keikkui hieman tuolillaan, mutta malttoi ihme kyllä pysyä aloillaan.
”Reissumies?” Hetken oli täysin hiljaista ja vain Oltermannin tukahtunut kikattelu toi edes jotain ääntä salaiseen kokoushuoneeseen. Mutta odottelusta huolimatta karski pohjolanmies ei ilmestynyt esiin pöydän alta tai kaapista, joten he joutuivat kohtaamaan totuuden.
”Hän ei koskaan osallistu”, Elovena lopulta totesi huokaisten pettyneenä ja näyttäen hyvin surulliselta, ”luuhaa missä lie taas.”
”Totta”, Kari Grandi, aikansa legenda, myönsi sillä he eivät tosiaankaan olleet koskaan nähneet Reissumiestä salaisessa Kokouksessa. Kutsun he kyllä lähettivät joka vuosi, ja kohtelias kieltäytyminen tuli aina viikko myöhässä milloin mistäkin maailman kaukaisesta kolkasta, ”kun olemme kerta kaikki muut paikalla niin…”
”Hetkinen!” nuori ääni huusi, ”unohdit kysyä, olenko minä paikalla!” Kari Grandi, aikansa sankari, siristi silmiään ääntä kohti ja lopulta tunnisti pellavapäisen pojan, joka huitoi kättään ja näytti tyytymättömältä.
”Ai, Kalle”, hän totesi, ”olet siis paikalla. Hieno juttu.” Poika nyrpisti nenäänsä tyytymättömänä, mutta Paula työnsi kahvikupin hänen eteensä ja hymyili. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tarttua siihen kun toinen käsi jo työnsi sen syrjään.
”Ei kahvia pikkupojille”, Elovena sanoi tiukasti, ”se on epäterveellistä. Ota puuroa sen sijaan.” Kalle katsoi inhoten lautasta, jonka vaaleanainen työnsi hänen eteensä, mutta hän ei voinut odottavan katseen alla kieltäytyäkään. Hitaasti hän poimi lusikan käteensä ja lappoi puuroa suuhunsa kunnes Elovena oli kääntänyt katseensa poispäin. Tilaisuutensa koittaessa Kalle työnsi puurolautasen nopeasti Oltermannille ja kuiskasi sen olevan oikeasti juustoa, jonka pieni mies ihme kyllä uskoi. Tonttu ahmi koko annoksen silmänräpäyksessä eikä kukaan koskaan saanut tietää petoksesta.
”Tämän päivän Kokouksen aiheita ovat siis…” Kari Grandi, aikansa legenda, aloitti mahtipontisella sävyllä, mutta sitten tapahtui jotain vielä enemmän mahtipontista joten hänen puheestaan meni hieman hohto.
Ovi avautui ja pitkä mies astui huoneeseen. Hetken kaikki vain tuijottivat toisiaan osa ällistyneinä, osa hämmentyneinä ja muutama täysin tilanteen tasalla mutta yhteisöllisyyden vuoksi kuitenkin tuijottaen. Valo osui oven takaa suoraan mieheen luoden salamyhkäisen vaikutelman, koska hetken kukaan ei nähnyt hänen piirteitään vaan pelkästään hahmon ääriviivat.
”Reissumies!” Elovena huudahti ilahtuneena ja huokaisi syvään, kun joku viimein tajusi katkaista valot oven takaa ja miehen tunnistaminen kävi hieman helpommaksi. Ja Reissumies hän tosiaankin oli. Tuttu flanellipaita oli aivan yhtä kulunut kuin ennenkin ja mies näytti siltä kuin olisi juuri kulkenut pitkän matkan, mutta silti valmis käymään vielä lähikaupassa hakemassa maitoa ja kirjastossa palauttamassa kaikki melkein myöhässä olevat lainat.
”Hienoa nähdä pitkästä aikaa”, Kari Grandi, aikansa legenda, totesi, kun Reissumies murahti karskisti muille tunnistamisen merkiksi, ”mikä sinut tänne toi?”
”Huonot uutiset”, Reissumies vastasi miehekkään karhealla äänellä ja tiputti laukkunsa lattialle. Elovena henkäisi ja harkitsi hetken pyörtymistä siihen paikkaan ihan vain muuten vaan.
”Huonot uutiset?” Kari Grandi, aikansa legenda, kysyi, ”onko jossain neito pulassa? Onko joku
janoinen?!”
”Istu toki alas ja ota hieman kahvia”, Paula totesi ja täytti jo kahvikuppia valmiiksi miestä varten.
”Ei ole aikaa kahville”, Reissumies totesi ja Paulan kahvia kaatava käsi värähti hieman niin julmien sanojen vuoksi, ”minulla on todella huonoja uutisia.”
”Ei aikaa kahville…” Paula mumisi järkyttyneenä aivan kuin Reissumies olisi juuri henkilökohtaisesti kironnut kaikki viattomat lapset ja koiranpennut alimpaan helvettiin. Kari Grandi, aikansa legenda, oli kuitenkin hyvin kiinnostunut näistä huonoista uutisista ja pyysi kärsimättömänä Reissumiestä jo kertomaan ne.
”Mitä siis on tapahtumassa?” hän kysyi, ”mikä voi olla pahempaa kuin janoisena olo?”
”Hän on palannut”, Reissumies sanoi kohtalokkaalla äänellä.
”Kuka?”
”Hän, jonka nimeä ei pidä lausua.” Hetken oli täysin hiljaista.
”Siinä tapauksessa tämä on todella vaikea asia”, Kari Grandi, aikansa legenda, totesi mietteliäänä, ”kuinka monta kertaa saa arvata?” Reissumies pohti hetken asiaa ja päätti sitten nopeuttaa prosessia hieman.
”Minä sanon tämän nyt tällä kertaa”, hän totesi edelleen karskin miehekkäällä sävyllä, ”mutta sen jälkeen kukaan ei enää sano sitä ääneen, onko selvä?” Oltermanni kikatti edelleen, Elovena huokaili, kuten oli tehnyt miehen saapumisesta lähtien, ja muut nyökkäilivät.
”Dolmio.” Koko huone hiljeni ja kaikkien ilmeet vaihtuivat järkyttyneisiin. Elovena lopetti hetkeksi huokailun ja Reissumiehen ihailemisen, Paula kattoi vahingossa kahvikuppinsa nurin ja tumma kahvi sotki nopeasti valkoisen pöytäliinan, ja jopa Oltermanni hiljeni hetkeksi.
”Dolmio”, Kari Grandi, aikansa legenda, toisti ja kaikki värähtivät hieman kuullessaan nimen, ”onko hän palannut?”
”Älä lausu sitä nimeä!” Elovena huudahti hätääntyneenä ja nousi puolittain ylös tuolistaan, ”älä herätä hänen huomiotaan!”
”Hän on palannut”, Reissumies myönsi synkästi, ”ja hän aikoo jatkaa maailmanvalloitustaan siitä, mihin se viimeksi jäi.”
”Mutta me karkotimme hänet”, Paula sanoi huolestuneena, ”veimme hänen salaisen pastakastikereseptinsä. Ilman sitä hän ei olisi voinut…”
”Hän keksi uuden reseptin. Salaisemman reseptin”, Reissumies totesi, ”se sisältää paljon tuoreita tomaatteja ja basilikaa.”
”Voi, ei basilikaa…”, Elovena huokaisi painaen kätensä huulilleen ja laskeutuen takaisin istumaan, ”voi ei, voi ei.”
”Meidän on pysäytettävä hänet”, Kari Grandi, aikansa legenda, sanoi päättäväisesti ja löi tyhjentyneen mehupurkkinsa pöytää vasten, ”emme voi sallia sen miehen muuttaa tätä maailmaa yhdeksi isoksi pastakekkeriksi.”
”Siksi toinkin tämän tiedon tänne”, Reissumies totesi.
”Ja teit täysin oikein”, Kari Grandi, aikansa legenda, sanoi, ”mistä ja miten sait tietää tästä kierosta suunnitelmasta?” Reissumies kohotti katseensa ja katsoi hetken dramaattisesti tyhjyyteen ennen kuin vastasi.
”Minä tunsin sen vedessä, tunsin sen maassa, haistoin sen ilmassa…”, hän sanoi miehekkäästi, ”ja hän myös lähetti asiasta sähköpostia eilen.”
”Se pahuksen kiero mies leikkii meidän kanssamme…” Kari Grandi, aikansa legenda, sanoi puristaen kätensä nyrkkiin, ”mutta me pysäytämme hänet!”
”Mutta miten me sen teemme?” Elovena kysyi huolestuneena eikä kukaan tiennyt varmaa vastausta.
A/N: Kaikkea outoa sitä alkaa iltamyöhällä väsäämään...
