Tässä onkin uudenlainen suhtautuminen kuolemaan. Tai ainakin minun lukusektorillani. Samaistuin kertojaan siinä, että itsekin olen leikkinyt kuolemanjälkeisillä ajatuksilla, koska ikuisena mysteerinä se kiehtoo ihmismieltä loputtomasti. Vilkkaalla mielikuvituksella keksii helposti ainakin sata eri variaatiota, mitä lopun jälkeen on vai onko mitään :--D Inhimillinen reaktio olisi, että tuleva kuolema kielletään, työnnetään pois tai pelätään niin, ettei sitä meinaa kestää. Siksi kiinnostuinkin tästä, koska päähenkilön suhtautuminen tulevaan loppuunsa on suoraan sanottuna luonnoton. On helppoa leikkiä ajatuksella kuolemisesta, kun itsellä ei ole mitään hätää, mutta tässä kertojan aika on tosiaan tikittämässä kohti loppuaan, jota hän vielä lukijalle tuntemattomasta syystä odottaa. Sitä alkaa miettiä, että ehkä hän ei olekaan sisäistänyt niin lopullista ajatusta kuin kuolema, oman elämänsä loppua, josta ei pääsekään irti vain lopettamalla ajattelua. Vai voiko tosiaan olla, että kertojan maailmankatsomus on tosiaan niin vinksallaan, että hän oikeasti odottaa kuolemista? Tämä haiskahtaa kyllä vielä joltakin shokkivaiheelta, kun ollaan liian rauhallisia, mutta eipä tiedä, ei. Tykkään tämän ensimmäisen raapaleen monitulkinallisuudesta. Viimeinen lause myös ennustaa, että kertoja havahtuu vielä tästä illuusiosta, että hän muka olisi valmis ja odottaisi uteliain mielin loppua, sillä tuskin kukaan sellaiseen pystyisi kuusi pitkää (tai lyhyttä, kun aika kerta on niin kortilla) kuukautta. Vaikka olisin mielelläni kuullut yhden version siitä, mitä lopun jälkeen tapahtuu, minusta tuntuu, että tämä raapalesarja käsittelee enemmän sitä, mitä tapahtuu ennen ratkaisevaa h-hetkeä. Eikä siinä mitään. On kiinnostavaa tietää, mitä kertojalle on tapahtunut elämässä ja miten kaikki muuttuu puolen vuoden aikana. Tämä herätti kiinnostuksen. Jään seurailemaan :>
