Fandomit: Kuroshitsuji & One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmoita, enkä saa tämän kirjoittamista mitään palkkiota.
Otsikko: Maailman paras kokki
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritukset: Sebastian/Ciel, Luffy/Zoro
Ikäraja: K-11
Genre: huumori, draama, crack
Varokaa: alle 16-vuotiasta suhteessa reippaasti vanhemman henkilön kanssa, yleistä järjettömyyttä
Summary: "Kokkauskilpailu, tietenkin."
A/N: En keksi mitään sanottavaa puolustuksekseni, mutta kun saa idean, se vaan pitää jossakin kohtaa toteuttaa. Että tällaista tällä kertaa. Hyvää ruokahalua!
Maailman paras kokki
"Mitä me teemme täällä?" Ciel kysyi Sebastianilta katseltuaan kunnolla ympärilleen. He olivat autiolla trooppisella saarella, ja palmut huojuivat leppeässä merituulessa niin idyllisesti ettei eskapistisin taidemaalarikaan olisi kyennyt luomaan vastaavaa näkymää. Valkealle rantahietikolle oli rakennettu kaksi hyvin varusteltua siirrettävää keittopistettä.
"Muistanette eiliset tanssiaiset", Sebastian vastasi.
Ciel muisti, mutta vain hämärästi. Hän oli Sebastianin neuvojen vastaisesti juonut lasillisen viiniä, koska oli halunnut vaikuttaa aikuismaiselta. Hänen alkoholinsietokykynsä oli alittanut jopa Sebastianin ennustukset. Hän muisti kyllä keskustelleensa useammankin ihmisen kanssa ja nauraneensa – nauraneensa! Se oli jo sinällään pelottavaa. Mutta hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli sanonut. "Mitä niistä?"
"Eräässä kohtaa iltaa keksitte ylvästellä sillä, että hovimestarinne on maailman paras kokki. Olen toki otettu moisista kehuista, nuori herra." Sebastian kumarsi hyvin nöyrästi. "Mutta toisaalta, kuinka kehtaisin kutsua itseäni Phantomhiven hovimestariksi, ellen pystyisi sentään vaatimattomaan ruoanlaittoon?"
"Tsk. Miten tämä liittyy siihen, että olemme täällä?"
"Mitä tulee siihen 'maailman paras kokki' -väitteeseen... näyttäisi siltä, että he eivät ole asiasta samaa mieltä." Sebastian viittasi joukkoon erittäin sivistymättömiltä näyttäviä ihmisiä, jotka pelleilivät vähän matkan päähän ankkuroidun purjelaivan kannella. Laivan mastossa liehui musta pääkallolippu, ja kaiken lisäksi aluksen perään oli sidottu kuollut merihirviö, joka oli yhtä iso kuin laiva itse.
Ciel räpytteli näylle silmiään ja keskittyi estämään leukaansa loksahtamasta auki. Se olisi näyttänyt typerältä.
"Hoi! Hoi!" Nuorukainen, jolla oli olkihattu päässään, heilutti kättään valtavassa kaaressa ja hymyili korviin saakka. "Aloitetaan jo! On nälkä!"
"Aloitetaan mikä?" Ciel kysyi. "Mitä helvettiä tämä kaikki oikein on, Sebastian?"
"Kokkauskilpailu, tietenkin. He väittävät, että heidän kokkinsa on maailman paras." Sebastian nyökkäsi kohti laivaa.
Ciel tuhahti. Tällainen ei ollut hänen huomionsa eikä aikansa arvoista, ja hän oli saanut kokkauskilpailuista tarpeekseen jo sen curry-välikohtauksen aikana. "Haluan kotiin. Miksi tästä pitäisi vaivautua kilpailemaan?"
"Ei aavistustakaan, nuori herra. Mutta te itse hyväksyitte haasteen viime yönä, joten kaikella kunnioituksella, perääntyminen tässä kohtaa vaikuttaisi jokseenkin raukkamaiselta."
Hän oli hyväksynyt? Hänellä ei ollut sellaisesta mitään muistikuvaa. "Pidä minut tästä lähtien erossa viinistä, Sebastian."
"Onko pakko? Olitte ilahduttavan rohkea sängyssä sen jälkeen, en laisinkaan panisi pahakseni, jos –"
Ciel tunsi poskiensa kuumenevan. Sen hän muisti, eikä todellakaan halunnut että sitä ratsastustuntia mainittaisiin ikinä ääneen. "Sebastian!"
"Hyvä on. Minä kyllä varoitin teitä viinistä, nuori herra."
"Niin, niin. Kun kerran olet nyt niin täydellinen..." Ciel huokasi. Tästä ei näköjään voinut perääntyä tuottamatta nimelleen häpeää, vaikka hän ei olisi halunnut olla tämän typerän tapauksen kanssa missään tekemisissä. "Käsken sinua laittamaan parempaa ruokaa kuin se kokki, kuka ikinä se noista onkin." Hän kuolisi häpeästä, jos häviäisi mekkaloivalle merirosvojoukolle.
Sebastian hymyili, kohotti käden sydämelleen ja kumarsi. "Kyllä, herrani."
*
Oli ollut helppoa vakuuttaa voittavansa, mutta alkuvalmistelujen jälkeen Sebastian ei enää ollut asiasta niin varma. Itse asiassa hän tiedosti olevansa alakynnessä.
Merirosvojen kokin nimi oli Sanji, ja hän sai Sebastianin miettimään minkä ihmeen takia kokit näyttivät aina olevan vaaleatukkaisia ketjupolttajia. Sanjilla oli vaaleanpunainen esiliina, jossa oli nallen kuva, ja hän huitoi puoliksi poltetulla sätkällä selittäessään kilpailun sääntöjä. Sebastian toivoi hartaasti, ettei tällä kokilla ollut liekinheitintä jossain piilossa.
Hänellä ei pahemmin ollut aikaa pohdiskella kokin potentiaalista pyromaanisuutta, sillä säännöt olivat pahasti häntä vastaan. Kokattavat raaka-aineet oli löydettävä saarelta sekä merestä, ja niistä sai valmistaa mitä mieli. Keittopisteiden välissä oli vapaasti käytettävissä oleva valikoima mausteita, joita saarelta ei löytyisi. Kun ateriat olisivat valmiit, Ciel sekä merirosvot kokkia lukuun ottamatta saisivat päättää kumman keitokset olivat maittavampia.
Tämä oli paha. Sebastian oli opetellut laittamaan ruokaa vasta solmittuaan sopimuksen Cielin kanssa, ja hänen ei-niin-kovin-vaatimattomat keittotaitonsa olivat täydellisen keskittyneet miellyttämään Cielin makuhermoja. Mutta Ciel ei tavannut viettää aikaa autioilla trooppisilla saarilla, joten Sebastian ei ollut koskaan joutunut tällaisen tehtävän eteen. Ja kaiken lisäksi Ciel inhosi useimpia merellisiä herkkuja, jotka kuulemma olivat joko iljettävän limaisia tai liian monijalkaisia, pahimmassa tapauksessa kumpaakin.
Jos Sebastian ei voinut kokata Cielin maun perusteella, hän oli hienoisessa pulassa. Hänen omasta maustaan ei olisi pahemmin apua tehtävässä – se kertoi hänelle, että Cielin jälkeen saaren herkullisin raaka-aine oli kirjaa lukeva mustatukkainen nainen. Siinä oli ihastuttavan pimeä ja murhetta kokenut sielu...
"Hei! Lakkaa tuijottamasta Robinia!" Sanji ärähti ja löi häntä kauhalla päähän.
Sebastian tyrmistyi odottamattomasta ja epähienosta liikkeestä niin, ettei edes tullut väistäneeksi. Kauha kumahti keskelle hänen otsaansa ja hän räpytteli silmiään.
Sanji oli jo rynnännyt naisen luo ja teki itsestään täyttä idioottia. Hän leperteli pelastaneensa neidon iljettävän pervon kuolaamiselta, eikö olekin ritarillista, rakastatko minua nyt, Robin-kulta? Samalla hän kiemurteli paikallaan niin, että muistutti jättiläismäistä nuudelia. Sebastian lähes näki miehestä tihkuvat vaaleanpunaiset sydämet.
Ciel peitti kasvonsa kädellään ja pudisteli päätään. Toivuttuaan hiukan hän mulkaisi Sebastiania ja muodosti huulillaan sanat: "Voita, Sebastian."
Häntä ei olisi tarvinnut käskeä – hän ei todellakaan halunnut hävitä tuolle tyypille. "Kenties sitten aloitamme?" hän kysyi.
Sanji lopetti tanssahtelunsa ja riuhtoi katseensa irti Robinista, jota pöljäily ei vaikuttanut häiritsevän. "Kyllä, aloitetaan."
Sebastian päätti pohtia kokkausongelmaansa hetken samalla, kun tarkkailisi Sanjin työskentelyä. Tämä ryntäsi heti leikkaamaan laivan perässä kelluvasta merihirviöstä muutaman kimpaleen lihaa, ja veitsien käyttötapa paljasti Sebastianin todellakin olevan pulassa. Kokki saattoi olla naurettava, mutta myös samanlainen keittiöihme kuin Agni. Eikä tällä kertaa ollut aikaa harjoitella etukäteen, vaan ateriassa oli onnistuttava kerralla.
Sanji oli näköjään päättänyt valmistaa merihirviövartaita. Sebastian kääri hihansa ja kiirehti myös etsimään jotain kokattavaa. Tällainen ruoanlaitto saattoi olla hänelle täysin uusi kokemus, mutta toki Phantomhiven hovimestarin oli pystyttävä sentään vähintään samaan kuin tuon ihmisen.
*
Kalanhajuisesta merituulesta huolimatta rannalla oli kuuma. Ciel raahasi kokoontaitettavan tuolinsa palmun varjoon ja yritti suojata silmiään liialta valolta silinterillään. Aalloilla kareileva auringonkilo sai hänen päänsä särkemään. Hänen kenkiinsä oli päässyt hiekkaa, mutta hän ei halunnut nyörittää jalkineita auki itse, eikä hän voinut vaivata Sebastiania juuri nyt. Kuinka ärsyttävää. Hän oli myös kuolettavan tylsistynyt.
Sebastian ja Sanji olivat näemmä saaneet päähänsä kilpailla ruoan maun lisäksi myös ruoanlaiton näyttävyydessä. Kummassakin keittopisteessä ilmassa lenteli pilkottuja ruoka-aineita, jotka näppärästi päätyivät oikeisiin astioihin, kastikkeita viskottiin kulhosta toiseen naurettavissa kaarissa, ja silloin tällöin veitsi heitettiin ilmaan komeasti kerien ihan vain show'n vuoksi.
Ciel haukotteli. Samaa näki kartanon keittiössä joka päivä. Hän ei jaksanut ymmärtää, miksi merirosvot intoilivat moisesta pullistelusta ja hurrasivat aina Sanjin tehdessä jotain. He olivat rasittavan meluisia ja epähienoja.
Piina tuntui kestävän ikuisuuden, mutta lopulta ateriat oli valmistettu, ja Ciel meni muiden mukana lähemmäs katsomaan mitä kupujen alta mahtaisi paljastua.
Hän oli hiukan huolissaan. Sebastian omaksui ja yhdisteli tietoa pelottavalla nopeudella ja tarkkuudella, mutta tuntemattomat raaka-aineet ja demoni saattoivat silti olla katastrofaalinen yhdistelmä. Kokatakseen hyvin Sebastian tarvitsi ihmisen mielipiteen ensimmäisestä yrityksestään – hänellä ei ollut minkäänlaista omaa käsitystä siitä, oliko hyvä idea maustaa kermavaahto suolalla.
Sen kakun Ciel muistaisi ikuisesti.
Sanji nosteli kuvut omien tarjottimiensa päältä ilmeisen ylpeänä. "Merihirviövartaita leväpedillä ja kilpikonnakastikkeella. Jälkiruoaksi friteerattua ananasta vaniljakastikkeella."
Ciel siirtyi syrjemmäs, kun hänen vieressään seisova olkihattupäinen merirosvo oli vähällä kuolata hänen kengilleen. Ateria ei pahemmin herättänyt hänen ruokahaluaan, mutta jälkiruoka kuulosti varsin hyväksyttävältä.
"Sushia, papukaijanmunasalaattia ja hyytelöityä mustekalaa", Sebastian sanoi paljastaessaan omat luomuksensa. "Jälkiruoaksi kookoskermajäätelöä ja kinuskia."
"Hyytelöityä mustekalaa?" Ciel äännähti. Kuulosti siltä, että hänen pahimmat pelkonsa olivat käyneet toteen. Tarjottimella tutiseva läpikuultava hyytelö, jonka sisällä näkyi lonkeroita, näytti äärettömän oksettavalta. "Mitä sinä oikein ajattelit, Sebastian?"
"Älä tuomitse ennen kuin sitä on maistettu", Sanji sanoi. "Se voi olla hyvää. Olkoonkin, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin kenenkään maustavan tällaisen ruokalajin neilikalla."
Ciel halusi haudata päänsä hiekkaan kuin strutsi ihan silkasta häpeästä.
"Olin innovatiivisella tuulella", Sebastian sanoi säteillen pirullista itsetyytyväisyyttä. "Mitä tahdotte maistaa ensimmäisenä, nuori herra?"
"Jälkiruokaa." Cielillä ei ollut aikomusta koskea mihinkään muuhun.
Sebastian otti kulhon täyttääkseen sen kookoskermajäätelöllään.
"LUFFY!"
Äkäinen huuto jähmetti jokaisen kesken liikkeen. Sillä välin, kun muut olivat keskittyneet keskustelemaan hyytelöidystä mustekalasta, olkihattutyyppi oli näemmä tyhjentänyt koko pöydän, ja nyt hänen vatsansa pullotti kuin hän olisi niellyt rantapallon.
"Luffy!" Sanji ravisteli syyllistä liivin rintamuksesta. "Miten me saamme voittajan selville, kun kukaan muu ei päässyt maistamaan ruokia?"
"Mutta oli nälkä..."
"Meidän olisi pitänyt sitoa hänet palmuun ennen kuin ruoka valmistui", oranssitukkainen tyttö huokasi. "Olisi pitänyt arvata, että tämä tapahtuisi."
"Sitoa?" Kolmea miekkaa kantava tylyn näköinen mies vaikutti pitävän ideasta epäterveellisen paljon, ja hänen hymyssään oli säädytön vivahde hänen katsellessaan Luffya.
"Älä ajattele sitä keittiössä!" Sanji sanoi. Hän vapautti Luffyn otteestaan ja ryhtyi potkimaan miekkamiestä, joka vastasi vetämällä pari miekkaa huotristaan.
"En kestä enää", Ciel sanoi käsi kasvoillaan. "Vie minut kotiin. Nyt heti, Sebastian."
"Mutta entä kokkauskilpailu? Pitäisikö meidän ottaa tämä uusiks-"
"EI! Käsken sinun viedä minut kotiin juuri nyt!"
Sebastian huokasi ja nosti hänet syliinsä. "Kuten toivotte, nuori herra." Sebastian korotti ääntään hivenen puhuakseen kiistelevälle joukolle. "Hyvät naiset ja herrat, pahoin pelkään että meidän on poistuttava nyt. Tämä oli mitä mielenkiintoisinta, mutta herrani näyttää olevan väsynyt, joten kysymys maailman parhaasta kokista jää tältä erää ratkaisematta."
Merirosvoista kukaan ei näyttänyt kuulleen puhetta, sillä he olivat ryhtyneet suunnittelemaan jäljelle jääneen merihirviönlihan grillaamista.
Ciel nojasi poskensa Sebastianin hartiaan. Maailman paras kokki tai ei, sillä ei ollut väliä. Ainakin hänellä oli maailman paras hovimestari, eikä hän malttanut odottaa että pääsisi mukavaan kartanoonsa nauttimaan tämän omistautuvaisuudesta.
