Hobitti: Varjojen välissä, Bagginshield, S

[Hallahäive]

Kirjoittaja: Hallahäive

Ikäraja: S

Fandom: Hobitti

Genre: Angst

Paritus: lievä Bagginshield

Disclaimer: Hahmot kuuluvat Tolkienille ja Peter Jacksonille. Minä vaan kiusaan raukkoja.

A/N: Tuli jostain raapaleidenkirjoitusfiilis ja teinpä sitten nämä aikani kuluksi. Spoilaavat tietyssä mielessä viimeistä leffaa, mikäli joku on siitä huolissaan. Halusin kirjoittaa joukkoon hieman pikku-Frodoa, koska se on suloisin ikinä ja lievittää kenties hiukan angstia. Jos tykkäsit niin jätä toki puumerkkisi

Summary: Bilbo kulkee varjojen välissä, menneiden ja nykyisten.


Varjojen välissä


Kun Bilbo ensi kertaa seikkailunsa jälkeen laskee sulkakynänsä puhtaalle pergamentille, hän pelkää. Hän pelkää, koska hänen rohkeutensa jäi kylmän vuoren hautakammioihin ja nyt hänen pitäisi saattaa jotakin eloon. Vaikka hänen sydämensä on arka ja siinä kytee enää omituinen kiihko pientä sormusta kohtaan. Mutta hän tuntee olevansa sen velkaa. Jos ei kaatuneille ja vielä pystyssä sinnitteleville kumppaneilleen niin itselleen sitten, sillä tie hänen edessään on vielä kivisempi kuin polku hänen takanaan.

Thorin oli liekehtinyt hulluudessaan. Polttavia tiuskaisuja ja palavat silmät vain muutaman kipinän jälkeen. Bilbo muistaa ne edelleen.

Hänen oma syöksynsä tapahtuu hitaammin, eikä kukaan ole vetämässä häntä takaisin oikeille raiteille.


*

Bilbo törmää muistelmissaan odottamattomaan ongelmaan. Se kuuluu seuraavasti: taisteluista on yllättävän helppoa kirjoittaa. Kirveenisku siellä, miekan kuolettava pisto tuolla ja väliin jostain kaukaa muistuva sutkautus. Mutta kun pitäisi todella kirjoittaa kolmestatoista, joiden kanssa nukkui ja joi ja nauroi ja eli niin kuin ei koskaan ennen, kaikki sanat katoavat. Hän ei tiedä kuinka kuvata Balinin kuivaa huumorintajua tai sitä, miten Ori hakeutui aina veljiensä viereen pimeän koittaessa. Ei voi olla mahdollista vangita hänen kääpiöitään ohuelle paperille.

Bilbo yrittää ja yrittää ja peittää lattian paperitolloilla. Eikä nyyhki. Se ei olisi kunnioitettavaa hänen ikäiselleen hobitille. Hän heittää jälleen yhden paperin. Pieni Frodo kurkkii ovensuusta ja hän pelkää tämän katsetta.

”Tule”, hän huikkaa ja lapsi kömpii hänen syliinsä. Bilbon hyräily ei ole lähelläkään sitä, miltä kumeat äänet hänen kattonsa alla aikoinaan kuulostivat, mutta Yavanna tietää, että hän yrittää. Yrittää olla onnellinen, kirjoittaa ja pitää Frodon pois samalta tieltä. Hänen lauluissaan lohikäärmeet eivät koskaan herää.


*


Toisinaan Bilbo kuulee Thorinin huudot korvissaan. Petturi! Varas! Sinä petit minut! Ne kaikuvat Repunpään pyöreiltä seiniltä ja saavat hänet piiloutumaan. Kenties peiton alle tai hämärään ruokakomeroon. Mutta yhä useammin vuosien kuluessa hän vain sujauttaa sormuksen sormeensa. Hän kätkeytyy varjojen maahan ja istuu tyhjyydessä itseään keinuttaen kunnes on taas hiljaista. Kunnes hänen ihonsa alkaa pistellä sisuksia kaivertavasta kylmyydestä. Hän ei enää muista miltä kuulosti, kun Thorin kuiskasi hänen hiuksiinsa pimeässä. Hän muistaa leirinuotion räiskeen ja puidenlatvoja kohden kohonneen tumman naurun ja Dwalinin katkonaisen kuorsauksen, muttei sitä. Niinpä hän jättää sen kirjoittamatta.

Yössä on seurana vain hiljaisuus ja lopulta sormuksen vaimea kuiskina.


*


Frodo tuo iloa hänen päiviinsä. Tällä on ujohko hymy ja siniset silmät, eikä Bilbo voi olla ajattelematta, että tämä muistuttaa häntä jostakin kauan aikaa sitten menetetystä. Toisinaan tämä nauraa ja varastaa punaposkisia omenoita Lobelian puutarhasta ja tuo muutaman kotiin Samin kanssa. Siinä he ovat, toinen tummapäinen ja toinen vaalea, eikä Bilbolla ole sydäntä torua heitä. (Sitä paitsi, Lobelia ansaitsee kaiken mitä hänen kohdalleen saapuu.) Bilbo antaa makean mehun tirskahtaa suuhunsa verottaessaan poikien saalista. Hän ei ajattele toista nuorta parivaljakkoa, jonka olisi vielä pitänyt päästä monta kertaa omenavarkaisiin, tai mitä ikinä muuta Ereborissa voisikaan tehdä naapuriensa kiusaksi. Se sattuisi liikaa. Enemmän.


*


”Kun siitä käärmeestä on päästy eroon…”

”Niin?” Bilbo kysyy tuijottaen edessään tanssiviin liekkeihin. Thorinin sormet lepäävät hänen olkapäällään ja leikittelevät kuin vaivihkaa hänen liian pitkiksi kasvaneilla kutreillaan. Filillä on tietäväinen virnistys heitä vastapäätä.

”…Jäisitkö?”

Hymy leviää Bilbon kasvoille. Hänen äänensä on nuotiota lämpimämpi. ”Jos vielä silloin kestän katsella teitä uppiniskaisia kääpiöitä. Konnun kukkaset ovat suloisempia”, hän kiusaa.

Thorin nykäisee hänen hiuksistaan. ”Hobitit ja heidän kukkasensa. Valan sinulle ruusuja rubiineista, jos niitä kaipaat.”

”Kääpiöt ja heidän kivensä”, Bilbo huokaa vastaukseksi. Hän painaa päänsä vasten Thorinin olkaa. ”Totta kai”, hän mumisee.

Aamu tuntuu kylmältä ja kostealta. Bilbo korjaa sen taskussaan kuumottavalla sormuksella.


*


Bilbo on sitä nykyä maailman erikoisin voro. Hänen sormensa pyörivät vain hänen omissa taskuissaan. Hän varastaa hetkiä, jotka hänen tulisi käyttää toiseen aamiaiseen tai teeaikaan. Ja minkä tähden? Koska kulta polttaa ja on kirkkaampaa kuin mikään.

(ovathan Thorinin silmät sammuneet aikaa sitten)

Frodo ihmettelee ääneen missä hän viettää puolet päivistään.

”Et ollut kirjoittamassa, eivätkä naapurit olleet nähneet sinua. Minne oikein menit?”

”Ah poikaseni, se on salaisuus”, Bilbo lausuu ja vinkkaa silmäänsä. Frodo mököttää vain hetken ennen kuin Bilbo kaivaa esiin juustot. Hän antaa anteeksi niin helposti. Hyvä poika.

Bilbo ei ole pystynyt siihen vuosien jälkeenkään. Se muuttuu aina vain hankalammaksi.


*


Niin vuodet soljuvat eteenpäin. Bilbon pää ei muutu valkoiseksi, mutta hänen sielunsa harmaantuu. Hän tuntee sen. Tuhkaa, tuhkaa, tuhkaa.

Sitä nykyä hän ymmärtää täydellisesti miksi lohikäärmeen hautoma kulta sai aikoinaan lämpimän kuninkaan kylmäksi. Hänen sisintään polttelee vain metallin ollessa ihoa vasten ja muste on jo lähes täyttänyt nahkakantisen kirjan sivut. Bilbo toivoo, että tahtoisi yhä hoivata kukkiaan.

Olet muuttunut, voro.

Anteeksi.

Anteeksi, aarre.

Sen on pakko loppua. Hän on venynyt ja valju, pelkkää tuhkaa. Sen pitää loppua, aarre.

Viimein koittaa päivä, jolloin velho palaa Kontuun ja Bilbo valmistautuu jälleen seikkailuun. Kenties hän saavuttaa vielä jotakin kirjansa sivuilta.

Olen tulossa, ystäväni.

[Sisilja]

Pidättelen tässä kyyneliä ja heijaan edestakaisin tuolillani, älä minusta välitä!

Herran jestas, teit sen taas. Todellakin teit ja vielä enemmän. Tämä on tavattoman ahdistava teksti, jossa hyvin moni asia on totaalisen ja absoluuttisen väärin ja silti jollain kieroutuneella tavalla uskottavasti oikein. Taisit syynätä sen tietyn Johnlock-tekstin tunnelman aika tarkkaan ja loit uudelleen siitä parhaat palat ja lisäsit vielä pari hyppysellistä tuskaa muutenkin jo myrkyltä maistuvaan soppaan.

Tekstisi saa minut runolliseksi.

Frodo on suloinen ja viaton ja heijastaa onnistuneesti sitä puhtoista hobittia, jonka Bilbo on itsestään hukannut niin Ereborin hautuumaille kuin sormuukseenkin. Vavahduttava vastakkainasettelu. Ihastelin myös sitä, kuinka Bilbo tavallaan tajuaa, että hänelle on tapahtumassa jotain ja se jotain ei ole mitään hyvää, mutta hän alistuu siihen mitä tulee, miksi hän tulee, koska hänellä ei ole joko voimaa tai halua vastustaa varjoja. Kursivoitu takauma oli pahinta. Onni oli jo niin lähellä, niin sormien kosketettavissa, mutta katosi sitten kokonaan. Sydämeeni sattuu ja se repeytyy vereslihalle. Aarre karmii mua ihan hillittömästi. Myös tuo loppu ihan kokonaisuudessaan, vaikka siinä pieni toivonkipinä onkin havaittavissa. Surullista, kovin surullista on myös, kuinka vaikeaa Bilbon on kirjoittaa elämästä. Kuolema tuntuu olevan helpompaa. Huh. Kamalaa.

Eikä pitäisi sanoa näin höpsösti, mutta mua hämmästyttää joka kerta näin tuskaisen tekstin edessä, kuinka noin aurinkoisesta ihmisestä lähtee jotain... tällaista. Kiitos vaan sulle ja kasa nenäliinoja mulle!

Tämä oli ihan mahtava, jos se jäi jotenkin epäselväksi.

[The Pure-Blood Princess]

Katoin just kaks ekaa Hobittia putkeen (taas :'D) ja jäin kaipailemaan, tuota noin, tätä paritusta, mitäs muutakaan, ja tämä osui silmiin. Oon tainnut tämän aikaisemmin jo lukea, mutta jostain syystä en oo kommentoinut (!) mutta korjataan se asia nyt!

No niin, siis tykkäsin tästä tosi paljon. Angstia, melankoliaa, ahdistusta... Bilbon tunteisiin on helppo eläytyä. Olet onnistunut hyvin saamaan tuon Sormuksen tähän mukaan; kurkkua kuristaa kun ajattelen, että Bilbo tukeutui aarteeseensa ja piiloutui varjoihin yhä useammin Thorinia kaivatessaan...  Niisk. Ja tuon viimeisen pätkän aarre. Se on oikeasti aika... pelottava.

Ihanaa että kirjoitit Frodon tähän mukaan! (: Se on vaan niin ihana, suloinen ja valoisa pikku hobitti, jolla ei ole aavistustakaan siitä tuskasta, jota Bilbo sisällään kantaa.

Frodo tuo iloa hänen päiviinsä. Tällä on ujohko hymy ja siniset silmät, eikä Bilbo voi olla ajattelematta, että tämä muistuttaa häntä jostakin kauan aikaa sitten menetetystä.

Tää oli yhtä aikaa tosi ihana, surullinen ja itkettävä kohta. Voin niin kuvitella, kuinka Bilbo katsoo Frodon sinisiä silmiä ja  muistaa Thorinin. Ja ihan every time.
Pidin paljon myös tuosta kohdasta, missä vertasit Samia ja Frodoa Filiin ja Kiliin.

Koska kulta polttaa ja on kirkkaampaa kuin mikään.

(ovathan Thorinin silmät sammuneet aikaa sitten)

Niin. Vuorenalaisen kuninkaan silmät olivat tietysti Bilbolle kirkkaammat kuin mikään muu. (Okei, tää oli itsestäänselvyys, mutta halusin lainata tän kohdan ihan muuten vaan kun siitä tykkäsin. :'))

Tuon takauman/unen (kummaksi sen sitten olitkaan tarkoittanut) voin kuvitella niin hyvin. Samoin kuin myös pikku Frodon, joka kipittää pitkin Repunpäätä ja katselee Bilboa ihmeissään suurilla silmillään.

Lopetus oli ihana, jotenkin toiveikas Bilbon kaiken epätoivoisuuden keskellä.

Kiitos siis tästä, tykkäsin!

[Eririn]

Veitsenisku sydämeen sattuis vähemmän kuin tämä paritus, se on tieteellinen tosiasia. Oishan se pitänyt arvata, että parku tulee, mutta jotenkin en taaskaan osannut varustautua siihen. Tyypillistä.

Mut siis joo, tää ficci, ah <3 siis totta kai se väänsi veistä vanhassa haavassa, en lähde valehtelemaan, mutta herran jestas tää oli niin kaunis! Pikku Frodo oli ihana lisä (se on yksi mun suurista heikoista kohdista), samoin se, miten vertasit häntä ja Samia Filiin ja Kiliin. Parku tuli, kuinkas muuten, mutta kun äääwww!! Yleensä niitä verrataan Merriin ja Pippiniin, joten tämä oli mukavaa vaihtelua. (Eipä sillä, Merriin ja Pippiniin vertaus on spot on.)

Toi takaumakohta, sulin lätäköksi lattialle. Bilbon ja Thorinin ois pitänyt saada niiden onnellinen loppu, hemmetti soikoon Tolkien! *parkuu vielä vähän lisää*

Filillä on tietäväinen virnistys heitä vastapäätä.

Fili tiesi mikä oli homman nimi^^ se olisi saanut uuden enon (sedän? miten nää jutut toimii? idk) mutta kun kaikki meni päin helvettiä ja kunnolla~

Enpä nyt keksi muuta sanottavaa niin, etten toistaisi edellisten ylistyksiä. Tämä oli tosi ihana, pidin aivan hirveästi! <3 Kirjoita lisää, jooko?

[Hallahäive]

Sisi: Voi herrantähden, kiitos vain itsellesi kivasta kommentista. Ojennan nenäliinoja, lähetän halin ja olen ainakin puoliksi pahoillani Aurinkoinen puoleni on selvästi vain esirippu synkeän sieluni edessä, eikun... Nyt menee tää vastaus vähän aiheen ohi, pääpointti oli että kiitos kun kommentoit, runosuonesi ja muu sai minut hymyilemään! <3

The Pure-Blood Princess: Pitäisi itsekin taas katsella uudestaan nuo hobitit, melkein tekisi mieli mennä vielä toisen kerran leffaan ton kolmannen kanssa, mutta katsotaan... Mukavaa, että olin mielestäni saanut sormuksen hyvin mukaan. Oli mielenkiintoista tutkailla, kuinka hobitin nuoresta, menetyksen kokeneesta miehestä tulee Sormusten herran venynyt ja sormuksen pauloissa oleva vanha ukko. Traagista, enkä suostu uskomaan, etteivät asiat olisi olleet toisin mikäli Thorin olisi jäänyt eloon. Ja Frodoa oli erittäin kiva kirjoittaa, mukava siis että hänestä oli kiva lukeakin! Ajattelin tuota enemmän takaumana, koska pakkohan niillä oli olla sitä onnea edes hetken. Kukin tulkitkoon kuinka tykkää. Kiitos kovasti kommentistasi!

Eririn: Bagginshield aiheuttaa kiitettävästi kyyneliä myös allekirjoittaneessa. Mun oli pakko verrata Frodoa ja Samia veljeksiin, varsinkin kun olen onnistunut kaikkien hobittificcien myötä kiintymään näihin kovasti. Voin sen verran ehkä tohtia luvata, että mulla on keskeneräinen hobittificci (tai kaksi...) joten lisää tästä fandomista luultavasti tulee. Ja yhdyn Hobitin lopun kiroamiseen. Kiitos paljon kun kommentoit!