Ficin nimi: Punainen ja kulta
Kirjoittaja: tellie
Fandom: Bleach
Genre: Romance
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Renji, Ichigo, Rukia, Orihime
Summary: Tunteita ilotulitusrakettien hehkussa
A/N: Kaiken maailman ficlettejä IV, viikko 1: uusi vuosi. Ei pitäisi lähettää mitään muiden luettavaksi näin pian sen kirjoittamisen jälkeen, mutta menköön nyt, uudenvuodenaathon kunniaxhi.
Hyvää uuttavuotta, Fini!
Punainen ja kulta
”Miten kauan vielä?” Orihime kysyi vilkuillen malttamattomana taivaalle.
Ichigo vastasi naurahduksella. Rukia vilkaisi puhelimensa kelloa.
”Muutama minuutti.”
”Anteeksi kun kyselen koko ajan. Pelkään, että se menee ohi ihan huomaamatta.”
Renji tuhahti. ”Se on
ilotulitus, Orihime. Sitä on vaikea olla huomaamatta vaikka yrittäisi. Miksi olet niin innoissasi siitä?”
”En ole koskaan ennen nähnyt ilotulitusta uudenvuodenaattona. Se on niin outo tapa.”
Siihen Renjillä ei ollut lisättävää. Mutta uusi vuosi tai vanha, ilotulitusraketit tuskin tiesivät siitä mitään, ja olivat aivan varmasti samanlaisia kesät talvet. Orihimen intoilu tuntui varsin lapselliselta.
Renji lähes toivoi, että olisi kieltäytynyt kutsusta. Mutta oli ollut vaikea sanoa ei, kun Rukia oli pyytänyt mukaansa. Sitä tapahtui nykyisin niin kovin harvoin.
”Hei minä tiedän”, Rukia, se pieni sähikäinen sanoi äkkiä. ”Tehdään niin kuin lännessä. Kun vuosi vaihtuu, niin pussataan deittiämme. Ihan kunnolla.”
Orihime hihitti. ”Eihän näiden pitänyt olla mitkään treffit?”
”No sellaiset näistä tuli, kun Chad ja Ishida eivät päässeet. Mitä sitä tosiasioita kieltämään.”
Orihime lähti leikkiin ja nyökkäsi. ”Sinun täytyy siten luvata pitää silmät kiinni koko ajan. Ja kädet omalla puolellasi.”
”Mutta tuota”, Ichigo yskähti, ”eikö minulta kysytä mitään? Tai Renjiltä?”
Renji vastasi salamannopeasti. Koska, kun vastaan tuli tilaisuus vaikka vain varastaa Rukialta suudelma, Renji ei vastustellut. Ei vastustellut varsinkaan, jos Rukia itse ehdotti suudelmaa. Ei, vaikka Rukia kuulosti hieman liian viattomalta.
Ichigo lakkasi inttämästä ja sulki silmänsä sillä hetkellä, kun ihmiset nelikon ympärillä alkoivat laskea sekunteja vuoden vaihtumiseen.
”Kymmenen! Yhdeksän! Kahdeksan!”
Renjikin sulki silmänsä.
”Seitsemän! Kuusi! Viisi!”
Renji tunsi itsensä idiootiksi pönöttäessään silmät kiinni keskellä katua. Kohta Rukia kumauttaisi häntä kupoliin ja haukkuisi typerykseksi, joka ei osannut erottaa leikinlaskua ja toiveunta todellisuudesta.
”Neljä! Kolme!”
Nenä hipaisi Renjin poskea. Hän käänsi päätään ja löysi suun.
”Kaksi! Yksi! Nolla!”
Ilotulitus alkoi heti nollan jälkeen. Rakettien välähdykset näkyivät suljettujenkin luomien läpi, näky taivaalla jäi toiseksi hermosignaalien ja kemikaalien ilotulitukselle Renjin aivoissa. Oksitosiini, dopamiini, serotoniini, adrenaaliini... Ne rohkaisivat panemaan parastaan.
Rukiakin käytti kieltä rohkeasti, paljon rohkeammin kuin Renji oli kuvitellut. Aika katosi Rukian makuun, alkoi madella mutta kiitää kuin valonnopeudella. Suudelmassa unohti itsensä, sulautui yhdeksi toisen ihmisen kanssa.
Lupasi rakastaa, paljastaa kirkkaimmat lahjansa ja synkimmät salaisuutensa.
”Oletko varma, että tämä on kilttiä?” Orihimen ääni herätti Renjin todellisuuteen.
Koska, jos Orihime ei suudellut Ichigoa...
Renji avasi silmänsä. Ichigo teki samoin sekunnin murto-osaa myöhemmin. Toisen sekunnin murto-osan kuluttua hän tönäisi Renjin läheltään ja alkoi vuoroin sylkeä, vuoroin pyyhkiä kieltään kädellään.
Rukia nauroi ja osoitti kaksikkoa siinä missä nauramiseltaan kykeni. Orihime hymyili pientä anteeksipyytävää hymyään ja puristi varovasti Rukian kättä, sitä jota piti omassaan. Ele hiljensi naurun, vaikkei se ylöspäin kaartuneista suupielistä ja tuikkivista silmä kadonnutkaan, kun tytöt käänsivät kasvonsa kohti taivasta kuin yhteisestä sopimuksesta. Renji vilkaisi vielä kerran yhä sylkevää Ichigoa ja käänsi sitten katseensa taivaalle.
