Nimi: Lahjaton lahjanantaja
Kirjoittaja: Crysted
Genre: Fluffy kai, korjatkaa jos olen väärässä
Paritus: Lily/Severus (Lily/James)
Vastuunvapaus: Rowling omistaa hahmot ja paikat, enkä saa kirjoituksistani rahaa
A/N: Elikkä tämä on eka ficcini, joten palaute olisi kivaa
Kirjoitusvirheitä saattaa jonkin verran löytyä sillä beetaa ei vielä ole. Kaksi osaa olen tähän siis suunnittelut ja viimeinen osa ilmestyy kyllä tämän vuoden puolella
”No mutta mitäs minun silmäni näkevätkään!” Kuhnusarvio huudahti iloisesti tultuaan tarkastuskierroksellaan Remus Lupinin kohdalle.
”Täällähän on täydellistä nukkujuomaa! 10 pistettä Rohkelikolle.”
Severus kääntyi katsomaan takariviä juuri parhaiksi nähdäkseen Rohkelikkojen hurraukset ja Jamesin heittävän ylävitosen Remuksen kanssa. Severus tuhahti ja kääntyi takaisin oman liemensä puoleen. Yleensä Kuhnusarvio kehui hänen liemeään, mutta tällä tunnilla Severus ei ollut pystynyt keskittymään. Joko hän oli lisännyt poronsorkat vai oliko se vuorossa seuraavaksi? Severuksen takaa kuului luihustyttöjen päivittelyä siitä miten aika tuntui kuluvan niin hitaasti. Tytöt olivat puhuneet kovaan ääneen läpi tunnin ties mistä joutavuuksista ja se oli häirinnyt Severuksen työskentelyä. Tavallisesti Kuhnusarvio olisi huomauttanut tyttöjä puhumisesta, mutta nyt koko luokka oli innoissaan hetken päästä alkavasta joululomasta ja Kuhnusarvio oli luovuttanut suosiolla.
Kellon soidessa päivän viimeisen tunnin päättymisen merkiksi, oppilaat tungeksivat tuomaan aikaansaannoksiaan opettajanpöydälle. Severuksella ei ollut erityisen kiire minnekään. Lily menisi kotiin jouluksi, joten hän jäisi taas kerran yksin Tylypahkaan. Ei sillä että Severus valittaisi, hänestä oli mukavaa jäädä kouluun. Kyllä se voittaisi Kehrääjänkujan asunnon, jota hänen kai pitäisi kutsua ”kodikseen”. Asunto ei ollut koskaan tuntunut Severuksesta kodilta, sillä kodin pitäisi olla paikka, joka luo turvaa ja jonne on mukava mennä. Väkivaltaisen isän ja masentuneen äidin jatkuva kiistely ei oikein sopinut kuvaukseen.
”Hei Ruikuli!” James huudahti Severuksen astuessa viimein ulos luokasta.
”Kangistiko joku sinut vai jäitkö korjailemaan surkeaa lientäsi. Sen haju tuntui takariviin asti”, James virnisteli Siriuksen nauraessa vieressä.
”Tai ehkä se haju tulikin sinusta”, Sirius jatkoi ja astui pari askelta lähemmäs Severusta nyrpistäen nenäänsä vahvasti liioitellen ”Yök! Olin oikeassa.”
Mahtavaa, Severus ajatteli. Ainakin lomassa oli se hyvä puoli, että nuo ääliöt menisivät jouluksi kotiin ja hän saisi olla rauhassa. Severus yritti jatkaa matkaansa sanomatta mitään, mutta Sirius astui hänen eteensä.
”Et kai loukkaantunut Ruikuli?” Sirius kysyi sarkastisella äänellä.
James astui Siriuksen viereen ja lisäsi: ”Vai onko surkeaan mielialaasi jokin toinen syy, esimerkiksi se, että kukaan ei kaipaa sinua kotiin jouluksi ja tulet kuolemaan yksinäisenä ja onnettomana vanhana ukkona.”
”En kuole onnettomana, jos tapan sinut”, Severus sihahti vastaan ja kaivoi taikasauvansa esiin.
”Ooo!” pojat huudahtivat naureskellen. ”Löytyyhän sinulta sittenkin vähän kanttia, mutta valitettavasti minun täytyy tuhota pikku unelmasi sillä sinusta ei ole mitään vastusta minulle”, James sanoi itsevarmasti vetäen taikasauvansa salamannopeasti kaapunsa taskusta. ”Oletko varma että haluat minut vastaasi Rasvaletti?”
”Nyt riittää!” määrätietoinen ääni kuului käytävän päästä. Tytön paksut punaiset hiukset hulmusivat takana hänen kävellessä nopein askelin poikien luokse.
”Mikä teitä kahta oikein vaivaa!” tyttö sanoi katsoen vihaisesti Jamesia ja Siriusta. ”Ettekö voi vain kasvaa aikuisiksi?”
”No, ehkä jos kauniisti pyydät, Evans…”, James sanoi hymyillen lipevästi tytölle ja sukien kurittomia mustia hiuksiaan taaksepäin. Tyttö nosti kulmaansa Jamesin jatkaessa ”…Ja jos suostut treffeille kanssani. Miten olisi ensimmäinen tylyahoviikonloppu joulun jälkeen?”
”Unissasi” tyttö tuhahti ”Tule Severus, pelkään että tämä idioottimaisuus on tarttuvaa.”
”Hei älä nyt Lily!” James puuskahti, kuulostaen jo hieman epätoivoiselta ”Ajattelisit nyt edes ennen kun kieltäydyt.”
”Se on Evans sinulle!” Lily tiuskaisi käytävän päästä.
Severus ja Lily kävelivät hiljaisuudessa Suureen saliin suuntaan. Severus yritti unohtaa äskeisen välikohtauksen, mutta tahtomattaankin hän kävi päässään läpi mitä olisi voinut sanoa tai tehdä. Miksi hänen piti aina mennä lukkoon sellaisissa tilanteissa? Severuksen ajatukset katkesivat kun Lilyn käsi hipaisi hänen viittaansa vahingossa. Tyttö itse ei siihen kiinnittänyt huomiota. Mitä jos Severus nyt tarttuisi Lilyä kädestä? Severus riiteli itsensä kanssa ajatuksissaan tuijottaen Lilyn kättä. Hitaasti hän ojensi kättään Lilyn siroa kättä kohti, mutta vetäisi sen nopeasti takaisin tytön kääntyessä hänen puoleensa.
”Eikö joulu olekin mukavaa aikaa?” sanoi Lily ihastellessaan lukemattomia joulukoristeita ja -kuusia joita oli ripoteltu ympäri koulua.
”Ei minusta”, Severus vastasi. Hän ei voinut ymmärtää mitä erikoista oli punaisissa ja vihreissä mauttomissa koristeissa, joita tippui päähän tuon tuostakin Riesun kepposten seurauksina. Lisäksi joulua edeltävällä viikolla oppitunneilla oli aina hirveä puheenporina koko koulun, opettajia myöten, muuttuessa levottomaksi. Ja sitten olivat tietysti loputtomat tukkiintuneet käytävät, kun tyttöjoukot pysähtelevät misteleiden alle odottaen uhrejaan.
”En ole ikinä tajunnut mikä sinulla oikein on joulua vastaan Sev.”
”Se on yksinkertaisesti aivan turha juhla”, Severus huomautti.
”Kaljuunasta vetoa, että saan sinut pitämään joulusta loman loppuun mennessä”, Lily sanoi tönäistessä Severusta leikillisesti.
”Sovittu”, Severus hymähti, mutta muisti sitten: ”Luulin että sanoit lähteväsi kotiin”
”Minun piti, mutta Petunia voitti jonkun typerän kilpailun ja sai palkinnoksi kolmen hengen kylpyläpaketin jouluksi”, Lily puuskahti, ”Ihan sama, en olisi halunnut mennä mukaan muutenkaan.”
Severus huomasi Lilyä harmittavan, mutta hän ei sanonut mitään. Severuksen joulu oli juuri muuttunut paljon paremmaksi.
”Oi katso!” Lily huudahti ihastuneesti ja osoitti suurta lasi-ikkunaa, heidän viimein päästessä kellareista maan kamaralle. ”Ulkona sataa lunta! Jo oli aikakin.”
Tylypahkan tilukset olivat peittyneet taikajuomatunnin aikana paksuun puuterilumeen, joka suorastaan kutsui tylypahkalaisia temmeltämään. Lily juoksi ensimmäisestä vastaantulevasta ovesta ulos hypäten lumihankeen Severuksen ihaillessa tytön intoa. Lilyn punaisiin kutreihin lenteli sitä vauhtia lumihiutaleita, että pian hiuksia tuskin näkyisi lumen alta ollenkaan.
”Tuletko sinä, vai mitä?”
”Häh?” Severus havahtui ja punastui tajutessaan, että Lily oli huomannut Severuksen tuijottavan häntä.
”Niin että aiotko jäädä siihen koko jouluksi seisomaan vai tuletko pitämään hauskaa”, Lily naurahti ja kauhoi käteensä kourallisen lunta puristaen sen palloksi, jolla hän heitti Severusta.
”Tuota saat katua”, Severus hymähti ja kumartui ottamaan maasta lunta.
Kaksikon viskottua lunta toisiansa kohti jo miltein tunnin, he päättivät suunnata makuusaleihinsa vaihtamaan märät ja jäiset vaatteensa.
”Iiiiiik!” Lily huudahti, saadessaan päällensä ämpärillisen lunta astuessaan ovesta sisälle linnaan. Riesu nauroi räkäisesti lentäessään pihalle täyttämään ämpärinsä uudestaan lumella oppilaiden pään menoksi.
”Oletko kunnossa?” Severus kysyi auttaessaan Lilyä saamaan lumen pois tytön hupusta.
”Joo, tule mennään ennen kun se tulee takaisin uuden ämpärillisen kanssa”, Lily sanoi mulkoillen seinää, jonka läpi Riesu oli kadonnut ja korotti sitten ääntään. ”Se on vaan kateellinen kaikille muille, koska ei saa ainuttakaan joululahjaa ja purkaa siksi pahaa oloaan viattomiin oppilaisiin!”
”Minä oikeasti jäädyn tänne, joten nähdään sitten huomenna”, Lily huikkasi ennen kuin lähti puolijuoksuun rohkelikkotornia kohti. Tytön kaavun taskusta leijaili pergamentin palanen Severuksen jalkojen juureen.
”Hei odota, sinulta tip-”, Severus aloitti, mutta tyttö oli jo kadonnut nurkan taakse.
Lilyn taskusta oli tippunut jonkinlainen joululahjoja koskeva muistilappu. Tyttö oli tehnyt taulukon, jonka vasemmalla puolella luki lahjansaajan nimi, ja oikealla annettava lahja. Listassa oli hieman alle kymmenen nimeä, jotka Severus tunnisti suurimmilta osin kuuluvan rohkelikkotytöille, jotka olivat Lilyn kanssa samalla vuosikurssilla. Severus huomasi oman nimensä listan viimeisenä. Sen ympärille oli piirretty kaikenlaisia kuvioita, ikään kuin tytöllä olisi ollut vaikea päättää mitä antaa hänelle joululahjaksi. Severuksen mieleen tuli toinenkin ajatus mitä kuviot voisivat merkitä, mutta tyrmäsi sen heti alkuunsa. Ei hän sentään yhtään sydäntä pergamentissa nähnyt. Severus kurtisti kulmiaan huomatessaan oikeanpuolimmaiseen sarakkeeseen kirjoitetun tekstin.
Jotain Erityistä***
Severus heräsi varhain, sillä hän ei ollut saanut kunnolla nukuttua koko yönä. Hän oli miettinyt mitä pergamentin palaseen kirjoitettu teksti oikein merkitsi. Vaikka Severus kuinka pohti, hän ei saanut päähänsä mitä Lily hänelle oli hankkinut. Suurin syy Severuksen unettomuuteen ei kuitenkaan ollut Lilyn lahja, vaan se mitä poika itse antaisi Lilylle. Nyt oli jo jouluaatto eikä Severuksella ollut hajuakaan mitä hän Lilylle antaisi. Hän oli punninnut mielessään erilaisia vaihtoehtoja, kuten joku koru, kirja, vaate tai suklaata, mutta mikään ei tuntunut tarpeeksi omaperäiseltä. Jos pitäisi yksi asia valita missä Severus olisi todella huono, olisi se ehdottomasti lahjojen hankinta.
Niiden viiden vuoden aikana, jotka he olivat yhdessä Tylypahkassa viettäneet, ei Severus ollut vieläkään oppinut mitään Lilyn mahdollisista lahjatoiveista. Syntymäpäivät ja joulut menivät menojaan ja Severus oli aina juhlapäivän jälkeen huokaissut helpotuksesta, kun oli saanut jonkinlaisen lahjan annettua. Joka kerran Lily oli kyllä kiitellyt lahjasta, mutta koskaan hän ei ollut nähnyt Lilyn kasvoilla sellaista sädehdintää joka näkyi tytön kasvoilla vuosi vuodelta yhä harvemmin. Lily sanoi aina, että ajatus on itse lahjaa tärkeämpi, eikä lahjan tarvitse olla kallis tai erikoinen. Silti tyttö itse onnistui hankkimaan Severukselle aina vain kekseliäämpiä lahjoja.
Severus muisti elävästi viime joulun. Se oli ensimmäinen joulu jota hän ei ollut viettänyt Tylypahkassa. Isä oli taas kerran jättänyt äidin, joten äiti oli pyytänyt poikaansa tulemaan jouluksi kotiin. Severus oli suostunut, vaikkakin tietäen, että hän joutuisi kokoajan pelkäämään isän tulevan takaisin kesken loman. Vaikka isä aina uhkaili muuttavansa pois, tämä palasi aina uudestaan takaisin vannoen, että muuttaisi tapansa. Severus toivoi, että hänen äidillään olisi tarpeeksi rohkeutta heittääkseen isän lopullisesti ulos kotoa, mutta teknisesti ottaen talo kuului isälle, eikä äidillä ollut varaa muuttaa mualle.
”No, avaa se jo”, Lily käski, katsoen vaativasti juuri antamaansa tonttupaperiin käärittyä pientä laatikkoa.
Laatikko vaati pientä suostuttelua Severuksen käsissä, ennen kun se avautui. Severus hätkähti kun kannen alta paljastui pieni, noin kymmen senttimetriä pitkä, häkellyttävän aidon näköinen hopeinen käärme, jonka tyttö oli lumonnut liikkumaan. Käärme kiemurteli ulos laatikosta Severuksen kättä pitkin.
”Vau…Se näyttää ihan aidolta”, Severus totesi ihmetellen silmät nauliintuneena käärmeeseen.
”Se oli tarkoituskin”, Lily sanoi tyytyväisenä repiessään lumihiutalekuvioista lahjapaperia Severuksen antaman paketin päältä.
”Minun lahjani ei kyllä vedä vertoja tälle käärmeelle”, Severus totesi punastuen, käärme yhä kiemurrellen hänen sormissaan.
”Älä höpsi, tämähän on ihana!” Lily huudahti kaivaessaan lahjapaperikasan keskeltä puna-kultaraidallisen paksun tuubihuivin.
”Ajatus on itse lahjaa tärkeämpi ja sitä paitsi, tämä on oikeasti käytännöllinen lahja”, tyttö sanoi hymyillen vetäen huivia päänsä yli.
”Unohtamattakaan sitä, miten kiusallista sinusta varmaan oli ostaa rohkelikkovärejä kantava huivi”, Lily naurahti, ”Tylyahostako sinä tämän ostit?”
”Jo-Joo”, Severus änkytti ja punastui vielä enemmän. Oikeasti hän oli tilannut huivin pöllöpostilla, mutta sitähän hän ei Lilylle kertoisi.
***
”Huomenta Sev”, Lily sanoi pirteästi istahtaen Severuksen viereen Luihusten pöytään. Suuressa salissa oli yhteensä kutakuinkin kaksikymmentä oppilasta, jotka kaikki istuivat pienissä ryhmissä mahdollisimman kaukana toisista ihmisistä.
”Huomenta Lily. Sinä näytät kauniilta tänään”, Severus vastasi ja punastui sitten tajutessaan mitä oli juuri sanonut. ”Tai siis kyllä sinä olet aina kaunis, mutta nyt kun sinulla on vaatteet”, Severus sopersi ja punastui vielä enemmän, ”Siis tavalliset vaatteet, ei koulupukua.” Severus oli punastunut tomaatinpunaiseksi ja yritti vetää harmaata huiviaan ylöspäin peittääkseen sen.
Lilyn posket punehtuivat hieman, mutta hän ohitti Severuksen änkytykset naurahtamalla ja ryhtymällä annostelemaan ruokaa lautaselleen. Tytöllä oli yllään juuri polvet peittävä harmaa hame ja vaalea pitkähihainen villapaita. Severus sen sijaan oli oma synkkä itsensä. Mustat housut ja harmaa pusero olivat Severuksen vakiotyyliä. Värikkäin vaate, joka Severuksen vaatekaapista löytyi, oli luultavasti Lilyltä kauan sitten saatu indigonsininen pipo. Severus oli pitänyt sitä monta vuotta, kunnes se oli alkanut rispaantua. Severus olisi voinut korjata sen sauvanheilautuksella, mutta piposta tuli hänelle mieleen niin monia Lilyn kanssa vietettyjä hetkiä, että pipon korjaaminen olisi tuntunut samalta kuin kaikki muistot olisi kylmästi hävitetty.
”No, mitäs me tehdään tänään?” Lily kysyi, keskeyttäen Severuksen pohdinnan.
”Ajattelin mennä kirjastoon etsimään tietoa erääseen kouluprojektiin”, Severuksella alkoi olla pienoinen paniikki Lilyn lahjan suhteen. Yleensä jos he viettivät joulun eri paikoissa, he antaisivat lahjansa toisilleen vasta joululoman päättyessä, Lilyn palatessa takaisin kouluun. Koska Tylyahoviikonloppuja ei ollut luvassa enää tälle vuodelle ja pöllöpostissa ei saapuisi mitään kahden päivän varoitusajalla, oli ainut vaihtoehto etsiä ideoita kirjastosta.
”Kirjastoon? Vastahan loma alkoi”, tyttö muistutti pureskellessaan juuri voitelemaansa leipää.
”Niin, mutta minun pitää tehdä joku lisätehtävä, jos haluan parantaa pimeyden voimilta suojautumisen numeroani”, Severus selitti hätäisesti noustessaan nopeasti ylös pöydästä.
”Sinähän olet tosi hyvä pimeyden voimilta suojautumisessa”, Lily ihmetteli katsoen Severuksen loittonevaa selkää.
***
Severus kierteli epätoivoisena ympäri kirjastoa. Hän oli ollut siellä jo melkein tunnin ja poika kiitti onneaan, että kirjasto oli melkein tyhjä. Hän varmastikin näytti hupaisalta kierrellessään toistuvasti samojen hyllyjen ympäri hyläten kirjan toisensa jälkeen. Kirjastonhoitajalta Severus ei uskaltanut mennä kysymään, sillä nykyinen kirjastonhoitaja, melkein eläkeiässä oleva, matami Dowan tuntui muuttuvan kärttyisemmäksi vuosi vuodelta.
Usean kierroksen ja monen tulejo -loitsun jälkeen Severus päätti kokeilla onneaan ja osoitti umpimähkässä yhtä nurkkahyllyn kirjoista. Severus puhalsi paksun pölykerroksen pois kirjan päältä etsien kirjan nimeä, mutta kirjan kannessa ei lukenut mitään. Avatessaan kirjan Severus huomasi sen sivuilla täysin tuntemattomia ja vanhanaikaisia loitsuja.
”Tämähän vaikuttaa mielenkiintoiselta”, Severus mutisi. Kirjasta löytyisi varmasti jokin hyvä loitsu, jonka avulla hän voisi tehdä Lilylle lahjan.
Severuksen epäonneksi opus vaikutti juuri sellaiselta kirjalta, jonka kuuluisi olla kiellettyjen kirjojen osastolla. Kannen tekstittömyys vain vahvisti hänen ennakkoluulojaan. Kiellettyjen kirjojen osastolta lainaamiseen piti olla erikseen lupalappu opettajalta, ja Severus ei keksinyt ainuttakaan syytä, minkä varjolla olisi voinut sellaisen hankkia. Severus oli jo laittamassa kirjaa takaisin, kunnes hän huomasi kirjastonhoitajan lähtevän kirjaston perällä sijaitsevaan takahuoneeseen. Hetken mielijohteesta Severus luikahti kirjaston ovesta yhä pölyinen kirja kainalossaan.
