Title: Täällä kasvaa ainoastaan ajatus
Author: Zacharias
Rating: S
Fandom: Les Misérables
Pairing: Courfeyrac/Jehan
Genre: angst, lievä romance, angst, (hurt&comfort), angst
Summary:
Nyt hän toivoo, että löytäisi lasinsa pohjalle jääneestä nestekertymästä ratkaisun yhtälöönsä, jonka hän on viimeisen tunnin aikana muodostanut syvälle pääkoppaansa.A/N: otp-voimaa! Okei, päätin, että miehän saan sen 20 angstificciä ennen maaliskuuta valmiiksi, joten otin seuraavan rakkaan poikakaksikkoni ja keksin jotain vellovaa. Tykkään ite tästä lopputuloksesta ottaen huomioon, ettei mulla kirjoittamisesta mene enää kovin paljon aikaa lyhyiden tekstien tekoon tai ficcaamiseen ylipäänsä. Otsikon luovuus on juuri sitä itseään, eli kiitos vain Jenni Vartiainen (biisi ei muuten ole liitoksissa mitenkään ko. juttuun)
Täällä kasvaa ainoastaan ajatus
Sinä iltana Courfeyrac on pahemmassa kunnossa kuin melankoliansa nainut Grantaire koskaan.
Hän istuu läikkyneestä juomasta tahriintuneella lattialla alin nappi liivistä auki, ikkuna yläpuolellaan rakosellaan, suu mutristuneena uinahtanut katse ympäristöään haravoiden. Courfeyrac on ehtinyt jo juosta nollasta sataan ja pudota korkeuksista useaan otteeseen. Nyt hän toivoo, että löytäisi lasinsa pohjalle jääneestä nestekertymästä ratkaisun yhtälöönsä, jonka hän on viimeisen tunnin aikana muodostanut syvälle pääkoppaansa.
”Haluaisitko siirtyä nukkumaan?”
Courfeyrac hätkähtää. Hänen toisella puolellaan istuu Jehan, jonka levollinen hengitys viittaa tämän olleen siinä jo jonkin aikaa. Courfeyrac ei muista, mistä lähtien. Jehan katsoo häntä kovin uupuneesti.
”Tunnen tuulen hiuspohjassani, eikä minulla ole kiire vaipua horrokseen kuin kuolemaan”, Courfeyrac vastaa sulkien silmänsä leuan kohotessa kohti ikkunaa. Hän uskoo tehneensä täten kantansa selväksi myöntyväiselle Jehanille, mutta huomaakin yrittäneensä muodostaa runomittaista mietettä miehen iloksi. Jehan vain ei hymyile vieläkään.
”Sait taas kirjeen häneltä”, huomauttaa Jehan.
Pian lentää peitoksi Courfeyracin reidelle kirje, jonka ivaa ilkkuva sinetti saa hänet liikahtamaan ärtymyksestä. Se sopii yhtälön jatkeeksi kieroutuneen yön keskelle, jossa Jehan on päättänyt vetää esiin turhautumisensa samaan aikaan kuin hänkin. Courfeyrac vain haluaisi lähestyä aihetta erilaisella tavalla.
”Kas, voinkin lisätä sen kokoelmaani. Tai antaa Mariuksen valmistaa siitä sytykkeitä.”
”Hän rakastaa sinua, tiedäthän sen.”
”Mariusko?”
”Ethän viitsisi.”
Bahorel laulaa työväenmarssia särkien säveltä, mikä saa Courfeyracin tarttumaan ohimoonsa. Jehan vetää jalkansa itseään vasten ja kiertää kätensä niiden ympärille. Kuuluu syvä huokaisu.
”Mitä haluaisit minun sanovan?” Courfeyrac kysyy.
”On liian pilvistä nähdä tähtiä tänään, mutta Enjolrasin kalvosinnapeista heijastuvat valot ajavat asian.” Jehanin kasvoilla viivyttelevä vilpittömyys lyö Courfeyracin rohkeutta. ”Toisaalta viima on hyisellä kosketuksellaan muuttanut tummien suortuvien latvat valkoisiksi.”
Jehan ojentaa toisen kätensä kohti Courfeyracin hiuksia ja antaa sormenpäittensä hipaista jäätyneitä latvoja. Courfeyracin kasvot ovat punaiset alkoholin nauttimisesta, mutta poskipäiden väri syvenee Jehanin käden laskeutuessa hänen olalleen.
”En halua, että sanot mitään, mitä katuisit, tai jonka pyörtäisit heti huomenna jonkun toisen udellessa syytä päätöksellesi”, Jehan sanoo, ja kun kukaan ei huomaa, kumartuu suutelemaan Courfeyracin poskea. Jehan uskaltaa viimein kohottaa toista suupieltään, mikä ei paranna Courfeyracin alati itseään sättivää mielialaa. Jostain kuuluu sammaltava huuto ja Jehan katoaa sen mukana.
”Kyllä minä häntä rakastan”, Courfeyrac lausuu surullisena. ”En vain niin kuin.”
Mutta Courfeyrac ei ole koskaan ollut matemaattisesti lahjakas.
