Title: Heavy on My Heart
Author: Minä eli Gryffindor Charm
Genre: angst, songfic, one-shot, fiilistelyä, Harryn PoV, drama, het
Pairing: Harry/Cho, Harry/Ginny
Rating: K11
Warning: mainintoja väkivallasta ja tappamisesta
Disclaimer: Kaikki hahmot ovat J.K. Rowlingin. Laulun Heavy on My Heart sanat kuuluvat Anastacialle.
Summary: Kuudennen luokan hiljattain suorittanut Harry on angstisella tuulella ja muistelee elämänsä aallonpohjia.
Try to fly away but it's impossible
And every breath I take gives birth to deeper sighs
And for a moment I am weak
So it's hard from me to speak
Even though we're underneath the sane blue sky
Oli Voldemortin syytä, ottä menetin vanhempani, Lily ja James Potterin, vain yksivuotiaana En tosin edes muista heitä mitään. Jouduin vanhempieni kuoleman jälkeen elämään monta vuotta Dursleyn talossa komerossa portaiden alla hämähäkkien kanssa. Sain Dursleyn perheeltä osakseni vain ja ainoastaan julmuutta, halveksuntaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Halveksunta kävi ilmi esim. taikuuden vihaamisessa, sillä he olivat umpijästejä. Sitä paitsi Dudley sai parempaa kohtelua. Olen siitä edelleen katkera. Minun on kuitenkin vielä pärjättävä tämä kesä, sitten aloitan viimeisen vuoden Tylypahkassa.
If I could paint a picture of this melody
It would be a violin without its strings
And the canvas in my mind sings the songs I left behind
Like pretty flowers and a sunset
Sain hieman ennen yksitoistavuotispäivääni kutsun Tylypahkaan. En saanut heti kirjeitä käsiini, sillä Dursleyt tuhosivat ne ennen kuin olin saanut ne avattua. Kuitenkin lopulta sain Hagridilta kirjeen ja kutsun Tylypahkaan, joka muutti elämäni täydellisesti. Oli täysi shokki, kun sain tietää olevani velho. Aluksi kaikki taikamaailmaan liittyvä oli outoa ja ihmeellistä, mutta Hagrid auttoi minut alkuun.
It's heavy on my heart
I can't make it alone
Heavy on my heart
I can't find my way home
Heavy on my heart
So come and free me
It's so heavy on my heart
Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa sain uusia ystäviä. Koulujunassa tutustuin kahteen heistä, Ron Weasleyhyn ja Hermione Grangeriin. He ovat ystäviäni yhä, vaikka keljuttaa välillä suunnattomasti, etteivät he edes yritä ymmärtää, ettei seikkailuissani ole ollut kysymys tuurista. Siinä on nanosekunnin mittainen varoitusaika, kun pitää reagoida Voldemortin iskuihin. Taistelu turnajaisten aikana labyrintissa muutti elämäni. Päivän Profeetta kirjoitti minusta roskajuttuja, joiden ansiosta minua katsottiin viidennen kouluvuoden aikana kuin hullua, joka saattaisi koska tahansa tempaista taikasauvansa esille ja kirota ja tappaa!
I've had my shares of pleasure and I've tasted pain
I'd never thought I'd touch an angel's wing
There's a journey in my eyes
It's getting hard for me to hide
Like the ocean at the sunrise
It's heavy on my heart
I can't make it alone
Heavy on my heart
I can't find my way home
Heavy on my heart
So come and free me
It's so heavy on my heart
Olen toki käynyt läpi mukaviakin asioita. Huispausotteluiden voittaminen on yksi niistä. Kolmantena kouluvuotenani juuri ennen Korpinkynttä vastaan käytyä ottelua ihastuia. Tarkemmin sanoen rakastuin. Kohde oli minua vuoden vanhempi tyttö Cho Chang. Ai että hän oli upea! Olisin heti halunnut upottaa sormeni hänen mustiin, kiiltäviin hiuksiinsa ja suudella häntä. Mutta ikävä kyllä hän oli varattu, ja kun neljäntenä kouluvuotenani pyysin häntä tanssiaisiin, hän sanoi menevänsä Cedric Diggoryn, erään puuskupuhilaisen kanssa. Cedric oli pelkkä tyhjänpantti kiiltokuvapoika. Jos hänellä olisi ollut edes yksi aivosolu enemmän, hänellä olisi takuulla pyyhkinyt paljon paremmin. Cedric sitten kuoli Voldemortin käden kautta, ja minä raukka olin siellä todistamassa sitä tapahtumaa, ja kukaan ei myöhemmin uskonut, että Voldemort oli palannut. Mutta viidennen vuoteni aikana jopa seurustelin Chon kanssa. Olimme tunteneet toisemme jo aiemminkin. Tällä kertaa hän lähestyi minua mistelin alla Albuksen Kaartin kokoontumisen jälkeen ja suuteli. Se oli aika kostea pusu, sillä hän itki.
Mutta viidennellä luokalla ollessani näin kauhean unen. Unen, jossa katselin tapahtumia suuren käärmeen näkökulmasta. Aivan kuin olisin itse ollut se käärme, joka hyökkäsi parhaan kaverini isän kimppuun purren kipeästi kylkeen. Se uni tarkoitti vain ja ainoastaan sitä, että lordi Voldemort oli voimissaan. Heräsin omaan huutooni. Arpeni tuntui siltä, kuin joku olisi painanut tulikuumaa metallia sitä vasten. Minulla oli paha olo, ja se sai minut oksentamaan kahdesti. Myöhemmin kesäkuussa jouduin sitten Ronin, Hermionen, Ginnyn, Lunan ja Nevillen kanssa menemään Salaperäisyyksien osastolle hakemaan ennustuksen, joka oli laadittu hieman ennen syntymääni. Olin huomattavan osan lukuvuodesta nähnyt unia pitkistä käytävistä ja suljetusta ovesta. Jouduimmekin keskelle raakaa taistelua, missä toverini loukkaantuivat ja rakas kummisetäni Sirius Musta kuoli Bellatrixin käden kautta. Miten kaipaankaan Siriusta! Hän oli minulle kuin isä, kuin joku todella läheinen ja mukava aikuinen, johon saattoi luottaa omissa asioissaan. Suruni oli loputon hänen kuoltuaan. En ole vieläkään päässyt siitä täysin yli. Joskus öisin suren edelleen Siriusta ja herään pyyhkien kyyneliä silmistäni.
Love, can you find me in the darkness?
And love, don't let me down
Kuudennella luokalla jouduin selvittämään Puoliverisen Prinssin mysteeriä. Käytin professori Kuhnusarvion tunneilla Prinssin entistä oppikirjaa, joiden sivujen reunat olivat tuherrettu täyteen vinkkejä. Vinkkien avulla sain jopa Hermionea parempia tuloksia aikaan. Samoihin aikoihin kiinnostuin Ronin pikkusiskosta, Ginnystä. Olin mustasukkainen, sillä hän oli Dean Thomasin kanssa niihin aikoihin. Kuudennen luokan aikana minua sentään uskottiin. Ihmiset ymmärsivät vihdoin ja viimeinkin, että Voldemort oli palannut ja hirmuisempana kuin koskaan aiemmin. Rehtori Dumbledore antoi minulle yksityisiä oppitunteja, joiden avulla sain tietää omasta ja Voldemortin menneisyydestä. Opin myös, että Voldemort oli valmistanut hirnyrkkejä, säilönyt sielunpalasiaan esineisiin, jotka olivat kuuluneet hänen tuhoamilleen ihmisille. Minun olisi siis tuhottava hirnyrkit, jotta saisin Pimeyden Lordin kukistettua lopullisesti.
Jotain kamalaa tapahtui kuudennen vuoden viimeisinä päivinä. Severus Kalkaros, yksi kouluni opettajista murhasi Dumbledoren! Halusin kostaa Kalkarokselle, viha kuohui minussa, yritin kiduttaa häntä... Kalkaros kuitenkin hävisi jälkeä jättämättä. Dumbledoren hautajaisissa olin niin surullinen, että valtava masennuksen ja ahdistuksen tunne painoi sydäntäni ja kiristi rintaa. Se kireys ei ole häipynyt vieläkään.
There's a journey in my eyes
It's getting hard for me to hide
And I'd never thought I'd touch an angel's wing
Olen siis ainoa, joka voi tuhota Voldemortin. Janoan hänelle kostoa. Kostonhimoni kasvaa koko ajan. Ja näen mielessäni pitkän tien, pitkän ja tuskallisen. Tien, joka vie minut Voldemortin luo taisteluun. Ja hänen lopulliseen tuhoonsa minun sauvani kautta.
It's heavy on my heart
I can't make it alone
Heavy on my heart
I can't find my way home
Heavy on my heart
So come and free me
It's so heavy on my heart
------------------------------------
A/N: Heavy on My Heart on kyllä niin angstinen biisi kuin olla voi, ja ajattelin sen pohjalta kirjoittaa songficin. Minusta nämä lyriikat saattaisivat hyvinkin kuvailla, miltä Harrysta tuntui Dumbledoren kuoleman ja muiden ikävien juttujen jälkeen.
// Ancka vaihtoi ikärajan oikeaan muotoon.
