tuijahenna // Kiitos kommentista ja kehuista ja kaikesta, ja ihana kuulla että joku on ihan odottanut tätä
Noiden lukujen pituudesta sen verran, että itsekkin olisin mieluummin kirjoittanut pidempiä, mutta ei valitettavasti ollut aikaa kun joka päivä piti kirjoittaa
Otaku // Tottakai niiden piti saada toisensa
Mikä idea tässä muuten olisi ollut
Ja on se joo aika klisee, mutta ei tuohon muutakaan keksinyt, kiitos sullekkin kommenteista ja kehuista jajaja niin ei kai tässä muuta
Se Hagrid oli muuten ihan pakollinen siellä lopussa jotenkin, että sai vähän muutakin "näkökulmaa" tähän ficciin
A/N Siinä se nyt on, epilogi. Piirrokset piti laittaa seuroiksi, mutta skanneri ei ollut samaa mieltä
Ehkä mä vielä joskus saan ne tänne...
Suuren suuri kiitos lukijoille, niin teille jotka kommentoitte, kuin muillekkin, kiitos teille ja vielä jos jaksatte, kommentoikaa toki tätä epilogiakin! (Psst. Ja erikoiskiitos katille avusta ja kommentoinnista, jos luet tämän 
Pieni muokkaus vielä lisäksi, miltä kuulostaisi ficci Harryn ja Dracon (+ muiden) lasten kouluajoista? Suunnittelen nimittäin mahdollisesti sellaista, mutta haluaisin tietää löytyykö lukijoita
10 vuoden kuluttuaHarry ja Draco seisovat uuden kotinsa keittiössä, Harryn tehdessä ruokaa tupaantuliaisia varten. Pienen kartanon tyylisen talon yläkerrasta kuuluu meteliä, "Menetkö sinä vai jäätkö tekemään ruokaa?" Harry kysyy hymyillen toiselta, Draco irvistää huvittuneesti "Kai minun on mentävä, ties mitä ne hirviöt keksivät muuten."
Dracon lähtiessä yläkertaan, Harry ajattelee lämmöllä heidän lapsiaan. Onneksi olemassa on eräs monimutkainen ja hankala taikakeino jolla mies saattaa tulla raskaaksi, tosin yksi ongelma asiassa on, lapsia kun ei tuolla keinolla milloinkaan tule vain yhtä. Pitkän harkinnan jälkeen hän ja Draco olivat päätyneet käyttämään tuota taikakeinoa, he olivat saaneet kolme ihanaa lasta, nyt jo 3-vuotiaat kolmosensa.
Kun ruoka on valmista, Harry kattaa nopeasti pöydän ja kävelee sitten yläkertaan lasten ja Dracon seuraksi. Siellä Draco yrittää kieltää kahta rasavilliä poikaa olemaan pomppimatta sängyllä, samalla kun hän kampaa heidän tyttärensä pitkiä hiuksia. "James ja Sirius Potter! Teidän täytyy rauhoittua." Harry komentaa kahta poikaa. Hän jatkaa "Teidän pitää siistiytyä, vieraat tulevat aivan pian". Jamesin mustat hiukset ovat aivan sekaisin, ja tämä katsoo häntä harmailla silmillään vihaisesti. Myös Jamesin veli, Sirius, katsoo Harryä vihaisesti vihreillä silmillään, platinanvaaleat hiukset yhtä sekaisin kuin veljellään.
Kun Harry saa Jamesin ja Siriuksen rauhoittumaan, hän kääntyy katsomaan kuinka Draco onnistuu Lilyn hiuksien kanssa. Tytön pitkät platinanvaaleat hiukset alkavat olla jo suorat, kun Lily kääntää eri paria olevat silmänsä, hopeanharmaan ja vihreän, katsomaan Harrya ja kysyy tarkoittaen luultavasti Harryn ja Dracon ystävien lapsia "Koska he tulevat?". Harry hymyilee ja vastaa "Ihan pian", ennekuin joutuu taas paimentamaan poikia rauhoittumaan.
Hetken kuluttua ovikello soi, jolloin Harry ja Draco kävelevät alas edellään ryntäävän kolmikon perässä. "Miksi he ovat noin villejä, en minä kyllä ole ollut lapsena tuollainen!" Draco mutisee, Harry sanoo "Miksi en usko ette ole ollut lapsena villi?" Draco pyöräyttää silmiään, mutta antaa Harrylle lyhyen suudelman ennen kuin hän avaa oven. "Goylet tulivat" Draco huutaa Harrylle, joka on hieman kauempana. Pansy, Gregory ja heidän kolmevuotias tyttärensä Paige. Paige on mustahiuksinen ja ruskea silmäinen tyttö, hän muistuttaa paljon äitiään.
Juuri kun kaikki ovat poistuneet eteisestä, ovikello soi uudestaan. Tällä kertaa Harry ehtii avaamaan ja ilmoittaa Dracolle "Zabinit ovat täällä!" Samalla hän tervehtii Blaisea, Ginnyä ja heidän kolmea lastaan. Vanhin, juuri neljä vuotta täyttänyt, tyttö Diana, on ihonväriltään melko tumma, ja hän on myös perinyt isänsä mustat hiukset sekä ruskeat silmät. Kaksivuotias Brad on sen sijaan melko vaalea ja hän on perinyt siniset silmät äidiltään, mutta myös hänellä on mustat hiukset kuten isällään. Nuorimmainen, vasta vuoden ikäinen, Dora on sisarensa tavoin melko tumma, mutta sinisin silmin ja Ginnyn punaisin hiuksin.
Keittiössä, missä lapset puhuvat vilkkaasti keskenään, Draco kysyy Harryltä "Keitä kaikkia vielä puuttuukaan?" Harry vastaa "Weasleyt, niin ja Dursleyt..." Harry ei ollut pitkään aikaan yhteydessä serkkuunsa, mutta muutama kuukausi sitten Dudley oli ottanut häneen yhteyttä kun hänen keskimmäinen tyttärensä oli osoittanut kykyjä taikomiseen. Tämän jälkeen serkukset olivat tehneet sovinnon, mistä tosin Dudleyn vanhemmat eivät ole kovin mielissään.
Samassa ovikello soikin, ja Harry avaa oven tervehtien serkkuaan, tämän vaimoa Jessicaa ja kolmea pikkutyttöä. Vanhin, viisivuotias Jade, on vihreäsilmäinen ja vaaleahiuksinen pienikokoinen tyttö. Tämän pikkusisko, kolmevuotias Elise, on sinisilmäinen ja ruskeahiuksinen, hän on tytöistä se, joka on osoittanut kykyä taikomiseen. Nuorin on vasta vuoden ikäinen Dora, ruskeahiuksinen ja -silmäinen tyttö.
Pienen hetken kuluttua ovikello soi viimeisen kerran, ja Harry avaa jälleen oven suurelle ihmisjoukolle. Hän tervehtii Hermionea ja Ronia sekä heidän peräti viiden lapsen joukkoaan. Jo kuusivuotias poika Roy on muuten todella paljon Ronin näköinen, mutta hänellä on ruskeat silmät. Viisivuotiaalla tytöllä Heidillä on suorat punaiset hiukset ja siniset silmät. Kolmevuotiaat kaksostytöt, Rosie ja Luna, ovat lähes identtiset, heillä molemmilla on punaiset kiharat ja kasvonpiirteet kuin suoraan äidiltään, Rosiella on kuitenkin ruskeat ja Lunalla siniset silmät, mistä heidät on helppo erottaa. Perheen kuopus, Arthur tai jotta häntä ei sekoitettaisi vaariinsa, Arttu, joka ainoana Ronin ja Hermionen lapsista on perinyt ruskeat hiukset Hermionelta, kuten myös Hemionen ruskeat silmät.
Illalla, kun vieraat ovat viimein lähteneet ja Lily, Sirius ja James on saatu nukkumaan pitkän taistelun päätteeksi, Harry ja Draco istuvat mukavasti sohvalla katsoen televisiota. Tosin kumpikaan ei taida oikeasti seurata ohjelmaa, sillä kaksikko nojaa toisiinsa suudellen. Vaikka lapset osaavat olla raivostuttavia ja toinenkin käy välillä hermoille, rakkaus ei ole hävinnyt minnekään. Harryn päässä välähtää ajatus, joskus, kun he vielä vihasivat toisiaan, hän oli ajatellut että he olivat liian erilaisia. Mitä jos he olivatkin vain olleet liian samanlaisia ymmärtämättä sitä? Hymyillen mies vastaa toisen suudelmaan, ehkä niin, ehkä toisin, mutta se on menneisyys. Vain tämä hetki on tärkeä.
