Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Sherlock (BBC)
Paritus: Mycroft/Anthea
Genre: Ööööö... draama
A/N: Ensinnäkin, pyydän syvästi anteeksi. Tuntuu, että vedin tän tekstin kanssa täysin pohjanoteerauksen, mutta noh, aika valui hukkaan hahah. Ja halusin silti pysyä päätöksessäni kirjoittaa Mycroftia, koska Hallan syntymäpäivä on aina loistava syy kaivaa se mies esille.
Joten hyvää syntymäpäivää, kultaseni! <3 Mä toivon, että sä tykkäät tästä edes vähäsen sitten. ^^
Summary: ”Teillä on enää tämä päivä aikaa löytää seuralainen”, Anthea tokaisee heidän istuutuessaan lounaskahvilan parhaimpaan pöytään, josta on juuri oikea kulma ikkunalle mutta joka ei ole täysin keskellä kaikkea.Tummaa samppanjaa
Sumuinen aamu saa Mycroftin hieromaan ohimoitaan ja nykimään kravattiaan. Hänen vatsanpohjassaan myllertää hienovaraisesti aavistus siitä, että jotain tärkeää on päässyt unohtumaan. Mutta hän oli muistanut äitinsä syntymäpäivänkin! Rouva Holmes oli ihastunut ikihyviksi kauniiseen kirjanmerkkiin ja kaiverrettuun kuulakärkikynään, jotka Anthea oli Mycroftin puolesta valinnut kultaiseen kääreeseen paketoituun lahjaan.
”Hyvää huomenta, sir! Kylläpä te näytätte huolestuneelta tänä aamuna. Voin vakuuttaa, ettei Puolan konferenssi ole niin kamala kuin kuvittelette. Pelkäätte aina pahinta, aivan turhaan”, Anthea heläyttää astellessaan huoneeseen ja hätkähdyttää Mycroftin olkapäitä.
”Minulla on vain paha aavistus siitä, että olen unohtanut jotain”, Mycroft sanoo ja nostaa katseensa.
”Mitähän se mahtaisi olla?”
Anthea kääntyy kännykkänsä kalenterin puoleen, naputtelee muistutuksia kynnellään.
”Puolan konferenssi, tapaaminen herra Smithin kanssa ja sitten puhelupalaveri… Ah, perjantainahan on rouva Waldorfin illalliskutsut! Teidän pukunne pitäisi tulla tänä iltapäivänä kuivapesulasta, joten sekin on hoidossa. Milloin haemmekaan neiti Forbesin?”
”Neiti Forbes ei ole vapaa, hän aikoo tulla tämänhetkisen miesystävänsä kanssa, vaikkei miesparka ymmärrä politiikasta yhtään sen enempää kuin kallionkieleke merten syvyyksistä”, Mycroft hymähtää huokaistuaan ja pudisteltuaan torjuvasti päätään.
”Voihan. Entä neiti Antle?”
”Mahdotonta, en sietäisi hänen nauruaan enkä usko, että humalahakuinen juominen on kutsuilla kovin suotavaa.”
”Ikävä kyllä ei. Mutta ei hätä toki tämän näköinen ole! Tein aikaa kuluttaakseni listan naisista, joita voisitte kysyä seuralaiseksi. Tiedätte hyvin, etten kykene nukkumaan aamujunassa. Liikaa ihmisiä ympärillä”, Anthea kohauttaa olkapäitään aivan kuin teko olisi pikkujuttu. Mycroftille se ei suinkaan ole, hänen olisi pitänyt muistaa asia itsekin. Ei ole hänen sihteerinsä asia huolehtia siitä, kenet hän saa daamikseen kutsuille, jotka voivat luoda hänelle entistä parempia verkostoja.
”Kiitos”, Mycroft hymyilee ja kääntyy listan puoleen. Ikävä vain, että hän yliviivaa ensi katsomalta seitsemän nimeä ennen kuin jää epäröimään Daisy Towersin kohdalla.
”On myönnettävä, että hän tuoksuu hieman liikaa polttamiltaan savukkeilta, mutta hän on sentään jokseenkin siedettävä keskustelukumppani”, Anthea huomauttaa.
”Oikein hyvä pointti”, Mycroft myöntää, miettii vielä hetken ja viivaa nimen ylitse. ”Ikävä kyllä hän myös narskuttaa ikävästi hampaitaan syödessään.”
”Ah, aivan. Kieltämättä häiritsevää illallisella”, Anthea nyökkää ja astelee työpöydän eteen asetettuun nojatuoliin. Mycroftin käsi liikkuu kynän kanssa, vetelee viivoja listaan päästessään eteenpäin, ja Anthea nykii suupieliään. Olisi selvästi pitänyt jatkaa vielä toiselle puolelle.
Lopulta jäljelle jää ainoastaan kaksi nimeä: Leila Rubey ja Charlotte Browning.
”Heidätkö te todella valitsette? Ettekö muista, kuinka häiritsevä hammasrako neiti Rubeylla on? Valititte siitä kaksi tuntia konferenssin jälkeen, kun jouduitte istumaan häntä vastapäätä”, Anthea muistelee ja puistaa päätään silmäillessään nimiä mietteliäänä. Pakko myöntää, että Mycroftin viivaukset ovat varsin perusteltuja. Ei kukaan kestäisi neiti Zanen jatkuvaa tirskahtelua tai neiti Wolletin ah niin fiksuja huomautuksia ympärillä olevista ihmisistä. Varsinkin naispuolisista, sillä jostain syystä hänellä on syvä pakkomielle kertoa, kuinka huonosti jonkun mekko pukee tämän rintoja.
”Varaudu siis kuuden tunnin valitukseen”, Mycroft huokaisee, sipaisee hiuksiaan ja kurkottaa kohti povitaskuaan, jonne on sujauttanut kännykkänsä. Anthea hymyilee kannustavasti, nousee ylös hankkiakseen tarvittavat paperit tulevaan konferenssiin.
Mycroft jää yksin huoneeseen naputellen sormenpäitään pöydän reunaan ja kuunnelleen tuuttauksia, jotka kertovat, ettei hänen soittonsa ainakaan ole hartaasti odotettu. Ei hän sitä kyllä uskonutkaan.
Kun Anthea saapuu takaisin työhuoneeseen, hän löytää miehen yhtä onnettomassa tilassa kuin aiemminkin. Mycroft ei edes kohtaa Anthean katsetta, mikä kaivertaa huolirypyt naisen otsalle.
”Miten ihmeessä kaikilla on jo kavaljeeri? On vasta maanantai, olen soittanut nelj- ei vaan viisi puhelua, eikä kukaan ole kiinnostunut. Joko heillä ei ole aikomustakaan lähteä illalliselle tai heillä on aviomies tai miesystävä tulossa käsipuoleen, neiti Dormanilla perjantai-illat yksinään viettävä serkku”, Mycroft hautaa kasvot käsiinsä.
”Kenties voitte pyytää jonkun seuralaistytön? Varmasti Lontoossa on jokin laadukas seuralaispalvelu, josta löytyy fiksujakin tyttöjä. Olen kuullut, että korkeasti koulutetut kyllä pyytävät paljon, mutta raha tuskin on kovin suuri ongelma. Eikä kenenkään tarvitse tietää, käsittääkseni he ovat loistavia luomaan vakuuttavasti mielikuvan suloisesta tyttöystävästä”, Anthea ehdottaa vain puoliksi leikillään.
Mycroft katsoo häntä kulmiaan kurtistaen. Hän miettii, onko Anthea tosissaan vai olisiko tämä kenties laskettavissa niiksi hetkiksi, jolloin nainen puhkeaa nauruun ja päivittelee, kuinka yksinkertainen vitsi häneltä oli jäänyt ymmärtämättä.
”Enpä usko. Varmasti on jokin muu vaihtoehto. En vain ole vielä keksinyt, mikä se olisi”, Mycroft hymähti ja ojentaa kätensä. Parempi ajatella vaihteeksi jotakin muuta kuin naisongelmia.
***
Pari seuraavaa päivää menee hermostuneessa vaiteliaisuudessa, kun kumpikaan heistä ei liioin tahdo ajatella taustalla haahuilevaa ongelmaa. Aina toisinaan Anthea kyllä yrittää, hänen käy Mycroftia kovin sääliksi, ja siksi hän heittää ilmaan daamiehdokkaita, mutta joka ikinen kerta toinen keksii jonkin tuskastuttavan piirteen henkilössä. Joko nainen on liian typerä, naiivi tai itsekäs, puhumattakaan sitten hölmöstä kävelytyylistä tai kitkerästä naurunremakasta.
”Teillä on enää tämä päivä aikaa löytää seuralainen”, Anthea tokaisee heidän istuutuessaan lounaskahvilan parhaimpaan pöytään, josta on juuri oikea kulma ikkunalle mutta joka ei ole täysin keskellä kaikkea.
”Tiedän”, Mycroft vastaa, ja Anthea mutristaa huuliaan. Miehen ääni ei kuulosta niin huolestuneelta kuin aiemmin. Anthea hymähtää ja ottaa hörpyn jääpalojen kera tarjoillusta lähdevedestään.
”Onko teillä sitten ajatus?” hän kysäisee.
”Kyllä vain.”
Anthea pureskelee alahuultaan uteliaana, vihdoinkin Mycroft on löytänyt jonkun aivan itse. Se on takuulla kaikkein parasta, onhan herralla parhain tietämys siitä, kenen seurassa hän edes kykenee viettämään muutaman tunnin verran ihmispaljoudessa. Tai ehkä hän onkin päättänyt, ettei neiti Dewillen aavistuksen äänekäs hengitys olekaan niin kamalan ärsyttävä piirre. Illallisella on kuitenkin ääntä jo muutenkin, on paljon hälyä, johon moinen kiusa voi peittyä.
”Kuka kyseinen onnekas sitten on?” Anthea kysyy lopulta, kun Mycroft tyytyy ainoastaan pilkkomaan kasviksiaan lautasella eikä näytä kiirehtivän lainkaan. Hän saa odottaa vielä hetken ennen kuin Mycroft laskee aterimet alas ja katsoo häneen.
”Te, luonnollisesti. En ymmärrä, kuinka niin yksinkertaisen vaivaton ratkaisu saattoi jäädä minulta ohitse, mutta tietenkin te olette ainoa luontevin vaihtoehto”, Mycroft kertoi. ”Ja tarkistin totta kai, ettette ole kiireinen huomisiltana, joten mitään ongelmaa ei pitäisi syntyä.”
”Mutta enhän minä toki voi tulla teidän seuralaiseksenne, sir. Olen ainoastaan sihteerinne”, Anthea puistaa päätään. Hän ei voi estää pientä, mielihyvästä johtuvaa lämpöä leviämästä korvannipukoihinsa, on suuri kunnia kuulla olevansa loistava seuralainen Mycroftin kaltaisen herran mielestä, mutta hän ei myöskään kehtaa suostua. Kuinka hän voisikaan? Vaihdos perjantai-illan romanttisesta komediasta äveriään rouvan illalliskutsuille on valtava.
”Tiedätte huomattavasti enemmän politiikan nykytilanteesta kuin esimerkiksi herra Flexerin alakoulun opettaja. Ajatelkaa edes, pystyisitte helposti keskustelemaan asioista toisten politiikkojen kanssa, tiedätte tasan tarkkaan Saksan ja Puolan tilanteesta ja samaan aikaan voitte kuitenkin myös jutustella muodista tai mistä ikinä te naiset puhuttekaan. Teillä ei myöskään ole kovin pahoja tapoja, ja äänenne on suhteellisen miellyttävää kuunneltavaa. Olkaa siis hyvä ja suostukaa tähän pyyntööni: tulisitteko rouva Waldorfin illalliskutsuille kanssani?” Mycroft pyytää, nojautuu aavistuksen lähemmäksi toiveikkaana.
”Enpä tiedä… Tämä tuli niin äkkiä, eikä minulla ole soveliasta pukua niin hienostuneille illallisille”, Anthea tuntee, kuinka toisen katse polttaa hänen poskiaan.
”Eihän se ole mikään ongelma! Tilasin jo pukunne, täytyy vain käydä sovittamassa sitä iltapäivällä. Tumma samppanja pukee varmaan hipiäänne kauniisti”, Mycroft heilauttaa käsiään.
Anthea tietää, ettei kieltäytyminen ole hyvästä, Mycroft ei löytäisi ketään toistakaan enää, ja on myönnettävä, että hän saattaa olla yksi parhaimpia vaihtoehtoja. Kuinka hän voisi jättää toisen pulaan ja tyytyä omatekoisella popcornilla maustettuun
The Notebookiin hienostuneen keskustelun ja viinin siemailun sijaan?
”Moneltako sovitus sitten on?”
”Kello kahdelta. Peru herra Smithin puhelinpalaveri, soitan hänelle sitten illalla.”
***
Parin lasillisen jälkeen Anthea tuntee päänsä kevyeksi ja kehonsa lämpimän rentoutuneen, eikä hän jaksa kieltäytyäkään kutsusta, kun Mycroft koskettaa hänen kyynärpäätään pehmeästi ja pyytää seuraansa tanssilattialle. Anthea poistuu kahden toimistosihteerin luota anteeksipyynnön kera ja suuntaa ihmisten paljouteen toisen vierellä.
”En tiennytkään, että tanssitte”, hän kommentoi, kun heidän kämmenensä ovat löytäneet oikeat paikkansa, ja puristaa toisen kättä hieman omassaan. Hän ei ole tottunut näin silkkiseen mekkoon, ei olisi lainkaan mukavaa repäistä kangas.
”En yleensä tanssikaan, mutta tietenkin herrasmiehen täytyy osata muutama tanssiaskel. Sehän kuuluu jo yleissivistykseen”, Mycroft selittää hiljaa ja ohjaa Anthean vartalon hieman kauemmaksi löytääkseen sopivan tanssiasennon heille molemmille.
”Tietenkin, kuinka en tullutkaan moista ajatelleeksi?” Anthea hymähtää, ja Mycroft hymyilee hänelle hienoisesti.
He liukuvat pehmoisesti lattialla kahden kappaleen ajan, jolloin Mycroft tiedustelee illan kulusta. Anthea vakuuttaa nauttineensa kovasti, eihän televisiosta tulisi sinä iltana yhtään mitään mielenkiintoista. Mycroft naurahtaa ja kertoo, että he voisivat tutustua myöhemmin puutarhaan, jonka on kuullut olevan varsin kaunis. Tietäen, etteivät viherkasvit olleet Mycroftin suurin intohimo, Anthea ei voi kuin myöntyä ehdotukseen.
Ulkona on viileää, vaikka Anthea ottaakin hartioilleen mustan shaalinsa, mutta kiltisti hän astelee Mycroftin käsipuolessa ja katselee ympärilleen pihalampuin valaistussa puutarhassa. Mycroft ei ilmeisesti keksi mitään sanottavaa, muttei se haittaa, on oikein mukavaa kulkea silkassa hiljaisuudessakin.
”Olin kyllä yllättynyt, kun pyysitte minut tänne. Varmasti olisitte sietänyt vaikkapa neiti Colemania ihan tarpeeksi, vaikkette varmaan olisikaan häntä tänne asti tuonut”, Anthea toteaa, kun he istuutuvat pihakeinuun ja katselevat ympärilleen.
”Teidän olisi pitänyt ymmärtää laittaa nimenne listaanne, ja olisimme selvittäneet ongelman huomattavasti nopeammin”, Mycroft vastaa.
”Sihteeri ei ole tyypillinen seuralainen, sir. On varsin ymmärrettävää, etten ajatellut olevani sovelias seuralaiseksenne”, Anthea puolustautuu ja katsoo poispäin näyttäen siltä kuin olisi kiinnostunut yllättäen puusta, johon oli nostettu useita punaisia lyhtyjä.
”Tiedätte sitten ainakin seuraavalla kerralla.”
Vaikka sanat lausutaankin hymyittä, Anthean suupielet muotoutuvat kohti korvia, sillä se on kuin lupaus. Siitä huolimatta, että hän tietää Mycroftin olevan jälleen tavanomainen vakava itsensä maanantaina, hän on vähintäänkin saanut osoituksen, miten paljon toinen kunnioittaakaan häntä. Ja Mycroftin kaltainen mies ollessa kyseessä moinen ajatus totisesti läikähdyttää lämpöä sydämeen.
