Kun oikein ahdistaa, niin kirjoittaminen pelastaa | S

[LillaMyy]

Title: Kun oikein ahdistaa, niin kirjoittaminen pelastaa
Author: LillaMyy
Rating: todennäköisimmin kaikki tulevat olemaan sallittuja, mutta nostan sitten, jos tulee tarvetta
A/N: Nämä pätkät eivät liity mitenkään toisiinsa, jos muuta ei mainita, mutta oli vain pakko tehdä tällainen topic. Isotätini siis kuoli tässä muutama kuukautta sitten ja oli pakko kirjoittaa jotain, että sai ikävänsä kuriin. Päätin sitten tehdä topicin muillekin ikävä-raapaleilleni. Nämä tulevat siis kaikki liittymään omaan elämääni todella kiinteästi, joten toivon, että otatte sen kommenteissanne huomioon. Suurin osa tulee varmaan olemaan täyttä tajunnanvirtaa sitten, kun se ikävä osuu kohdalle, mutta mainitsen näistä aina jokaisen kohdalla erikseen.

Kipeistä uutisista
Yksinäisyys
Odottavan aika on pitkä
Kiltteydestä

[LillaMyy]

Title: Kipeistä uutisista
Author: LillaMyy
Rating: S
Genre: angstihtava
Summary: tajunnanvirtaa
A/N: Kirjoitettu Edinburghissa.


Isä soitti aamulla ja isän äänestä kuuli jo, että uutiset olivat huonoja. Osasin jo odottaakin, mitä isällä olisi sanottavana. Silti sen kuuleminen oli kuin isku vasten kasvoja: ”isotäti on kuollut.” Kolme sanaa, jotka saivat aikaan tunnekuohun. Ei tämä tullut kellekään yllätyksenä, mutta silti se satutti. Isän mukaan parempi näin, että täti sai elää loppuun asti täysissä järjissään, vaikka viettikin viimeiset päivänsä sairaalassa. En voi olla yhtymättä sanoihin, vaikka se satuttaakin.

Laitoin enkelinsiivet korviini isotädin muistoksi, koska en Skotlannista käsin parempaankaan pystynyt. Toivoin, että isotäti olisi jaksanut vielä vähän aikaa, että olisin ehtinyt hyvästellä hänet kunnolla, että olisin ehtinyt kertoa välittäväni.

[haryu]

Voi että, otan osaa vaikka ihan tuntemattomia ollaan.

Tosi kaunis ja lempeä teksti. *miettii mitä ihmettä voisi tähän sanoa* Loppu oli ihana. Tai siis.. Täytähän moni varmaan miettii, että kerkeääkö hyvästellä ja kertoa että välittää (vaikka varmaan kyseinen henkilö tietäisikin sen) Mutta levätköön hän nyt rauhassa.

[LillaMyy]

Apuva, en mä olettanut, että kukaan kommentoisi näitä (ainakaan näin nopeasti!).

Kiitoksia kuitenkin, Springways! Niinpä, se pyörii aina mielessä, vaikka mitä tapahtuisi. ): Muutenkin oli tosi hankala olla silloin, kun olin ihan innoissani tulossa Skotlannista kotiin, että pääsen jakamaan sen isotädin kanssa, enkä sitten ehtinytkään. ):

[LillaMyy]

Title: Yksinäisyys
Author: LillaMyy
Rating: S
Genre: angst
Summary: erään illan pohdintoja
A/N: Erään synkän päivän vieläkin synkempänä iltana makoilin sängylläni ja ajattelin (vähän liikaakin ehkä jopa) ja päässäni alkoi muodostua runon alkua, mikä oli erittäin outo hetki, koska en ole IKINÄ ennen edes ajatellut runon kirjoittamista. Siirsin sen sitten kännykkääni talteen ja nakuttelin seuraavana aamuna koneelle. Jätin sen muhimaan hetkeksi ja muokkasin sitä sitten ajan kanssa, ja siitä tuli sitten tämän näköinen tapaus.

Niinä hetkinä kun yksinäisyys lyö,
näyttää tähtitaivaskin mustemmalta kuin yö.
Tuolloin ihminen kaipaa vain seuraa,
jonka kanssa itkeä tai nauraa.
Ei kai mikään auttaa voi,
jos valoa ei tuokaan aamunkoi.
Paras on ihmisen kai silloin,
peittää jo itsensä paksuin villoin;
toivoa jonkun tuovan lohdun tuon,
kun yli ei pääse upottavan suon.

Aamuin illoin mietin vain,
onko olemassa yksinäisyyttä lain,
vai onko se mun pääni sisällä,
ett’ yksin olen mä täällä?
Olenko ainoa joka yksin kuuntelee,
kun pimeinä iltoina ulkona tuulee?
Taivas aukeaa ja tuuli vinkuu,
ja ulkona pihamaan puut taipuu.
Makaan sängylläni ja kuuntelen,
kuinka taivas valittaa ja itsekin itken.

[haryu]

Huoh. Ihana runo, voin samaistua niin hyvin koska tuo ahdistava tunne on ollut koko tän tunnin ajan (rippikouluuu..) ihan kuin itteä ei ois olemassa muille. Tosi kauniisti olit kyllä kuvannut tuon yksinäisyyden ja omalla tapaa rauhoittavaa.

[Merkurius]

Voih, luin nämä kaksi niin kaunista pätkää, että oli pakko tulla antamaan kommentti!

Minäkin otan osaa ja toivon jaksamisia tuon ensimmäisen raapaleen luettuani. Olit todella rohkeasti käsitellyt henkilökohtaista aihetta ja vaikka tekstiä ei ollut paljon, sisältyi sanomaan niin paljon tunnetta. Varsinkin toinen, viimeinen kappale löi ilmat pihalle. Kaunista kieltä, puhdasta tuskaa ja surua.

Sitten tämä sinun runosi... huoh, en oikein tiedä osaanko sanoa mitään muuta kuin, että rakastuin sataprosenttisesti. Tunne oli taas läsnä vahvasti kuin aikaisemmassakin kirjoituksessa. Vaikka et olisi ennen kirjoittanut runoja niin tämän kaunokaisen jälkeen suosittelen niitä kyllä vahvasti.

En tiedä onko tässä kommentissa oikein varsinaisesti mitään rakentavaa, mutta nämä luettuani ajattelin niiden ehdottomasti ansaitsevan kommentin! Kiitän näistä kauniista pätkistä todella paljon!

[LillaMyy]

Otaku: Kiitos taas! (: Ja jaksamisia sen rippikoulun suhteen, tiedän kokemuksesta, että se aika voi olla välillä aika hankalaa, etenkin jos ei ole kaveria siellä! Koita kestää! (:

Merkurius: Kiitoksia sinullekin! (: Jaksaminen tulee koko aika helpommaksi, mutta kyllä sitä edelleen huomaa, että tekisi mieli kertoa asiasta X isotädille, ja sitten tajuaa, että niin joo, en mä voikaan. ): Mutta kyllä tämä tästä! Oi, kiitoksia, ehkä mun nyt sitten pitää kokeilla useamminkin, josko runosuoni sattuisi sykkimään... Rakentava on yliarvostettua, etenkin, jos ajattelee tekstin ansaitsevan kommentin muista syistä! (;

[LillaMyy]

Title: Odottavan aika on pitkä
Author: LillaMyy
Rating: S
Genre: tajunnanvirtaa
Summary: tajunnanvirtaa
A/N: Eilen illalla oli taas näitä päiviä, joten tänään aamulla sitten purin ajatuksiani ulos, ettei pääni halkeaisi. Täydellä tajunnanvirralla kirjoitettuna taas.


Istun yksin sängylläni. Yksi, kaksi, kolme, kolme kyyneltä vierähtävät poskelleni. En osaa ajatella mitään muuta. Muuta kuin sitä, että se olen taas minä, joka saa odottaa. Odottaa viestiä, odottaa mitä vain. Miksi minä olen aina se, joka odottaa, se, jota ei kaivata.

Katson kelloa. Ei vieläkään tarpeeksi paljon, että kehtaisin mennä nukkumaan, jotta päivä vaihtuisi nopeammin. Kellon viisarit liikkuvat liian hitaasti. Tik, tok, tik, tok, tik, tok… Kello jatkaa tikitystään, vaikka aika tuntuu seisovan paikallaan.

Viimein kello tulee tarpeeksi paljon ja näytän taas sen verran ihmiseltä, että kehtaan lähteä huoneestani pesemään hampaita. Ulkopuolisten ei tarvitse nähdä, että olen taas kerran itkenyt. Se ei kuulu muille.

Palatessani takaisin huoneeseeni huomaan kännykkäni vilkuttavan. Viesti. En uskalla katsoa sitä, koska pelkään sen sisältöä liikaa. Otan kuitenkin puhelimen käteen ja vilkaisen nopeasti viestin. Ei tyrmäystä. Ei tällä kertaa. Kirjoitan nopean vastauksen viestiin hymiön kera. En halua näyttää toiselle minuun sattuneen hänen hiljaisuutensa.

Vaihdan yövaatteet ja kömmin peiton alle. Sieltä on hyvä vastata vielä pariin viestiin. Esittää, että kaikki on ok, vaikka odotin tätä koko päivän. Nukahdan ennen neljännen viestin saapumista.

Herään keskellä yötä outoon kolinaan ja huomaan saaneeni viestin. En halua katsoa sitä, joten käännän kylkeäni ja yritän unohtaa vilkkuvan kännykkäni. Katson sen herättyäni.

[LillaMyy]

Title: Kiltteydestä
Author: LillaMyy
Rating: S
Genre: tajunnanvirtaa
Summary: tajunnanvirtaa
A/N: En tiedä yhtään, mitä tapahtui, mutta tällainen syntyi kököttäessäni tietokoneen äärellä.



En ole ikinä osannut sanoa ei, mutten myöskään haluaisi aina olla se, joka sanoo kyllä. Miten kaksi kirjainta voivat olla niin pelottavia, ettei niitä vain pysty sanomaan ääneen? Miksi juuri minun pitää aina olla se, joka myöntyy kaikkeen? Se, jolle kaikki on ookoo. Eikö joskus olisi jonkun toisen vuoro taipua?

Voiko ihminen olla liian kiltti? Onko olemassa jotain mittaria, jonka mukaan pitäisi olla näin kiltti, mutta jos olet sitä kiltimpi, olet liian kiltti? Ihmisiä kuitenkin vertaillaan koko ajan toisiinsa joka asiassa, niin vertaileeko joku myös ihmisiä kiltteyden perusteella.

Pienenähän sitä aikuiset aina sanoivat, että joulupukki tuo lahjoja vain kilteille lapsille, mutta ei kai kukaan ikinä jäänyt lahjoitta, vaikka olisikin ollut vähän tuhmempi, joten mitä väliä. Ei se joulupukki ikinä erotellut, että ’sinä olit kiltti, joten saat lahjat, mutta sinä olit tuhma, joten et saa mitään’. Miksi sitten en kuitenkaan osaa olla olematta kiltti?

Miksi en vain ikinä osaa sanoa ei?