Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Sherlock (BBC)
/plööt lisäsi fandomin alkutietoihinParitus: Johnlock
Genre: Teedraamailua
A/N: HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ SISI! Mä en oo aikoihin kirjoittanut Johnlockia, mutta olihan sitä pakko yrittää tähän tärkeään päivään. Ja tuli tästä sentään jotain, vaikka viimetipalle meni! Joten umm, toivottavasti tykkäät, luulisin?
Kommenteista muuten tykkäillään ruudun tällä puolella! ^^
Summary: Baker Street 221B:ssä sen sijaan on mahdotonta koota rutiinia.Tee sulattaa unihiekat
Kun elää kanssa miehen, jonka nimi on Sherlock Holmes, on melkeinpä mahdottomuus luoda tuttuja rutiineja, joista psykologit paasaavat.
Rakentakaa elämällenne raamit, se luo turvallisuuden tunnetta. John on kuitenkin erilainen: hän ei pidä rutiineista. Ne turruttavat jalat maahan kuin maailman jykevin pikaliima ja puuduttavat lopulta koko kehon surulliseen istuma-asentoon. Synnyttävät jalkavamman, joka todellisuudessa piilee ainoastaan Johnin pään sisällä. Kyllä, John on kokeillut rutiineja, mutta niiden kanssa hän ei osaa elää sovussa.
Ei edes avioelämässä. Silloin John nousi herätyskellon pirahdettua, keitti kaksi teekupillista ja vaihtoi suukon vasta kosteutettujen huulten kanssa. Olisi kuvitellut, että sellainen riittäisi miehelle, jonka pienen pojan sankariunelma oli jo ohi. Suurelle osalle ihmiskunnasta se kelpaa, mutta eihän se niin vain käynyt.
Baker Street 221B:ssä sen sijaan on mahdotonta koota rutiinia. John ei koskaan voi tietää herätessään, mitä sinä aikana, kun hän on uskaltanut silmänsä sulkea, on tapahtunut. Toisinaan hän herää etsivän käsien lomasta, syvä tuhina niskassaan. Joskus keittiön on vallannut järjetön sekamelska eikä aiheuttajaa löydy, vaikka eipä sitä hankala ole ainakaan arvata. Hän saattaa myös herätä siihen, että innokkaat sormet kiertyvät hänen ympärilleen kiskoakseen uuteen tapaukseen, jonka yksityiskohtia unesta virkoava mieli ei pysty vielä käsittelemään.
On kuitenkin eräs asia, josta John pyrkii pitämään kiinni. Hän juo aina aamuisin kupillisen teetä. Silloin hän saa kevyen hengähdystauon, ja yleensä Sherlock ei valita, koska John täytyy kuitenkin päivittää tapauksen yksityiskohdista. Niinpä Sherlock papattaa tauotta, ja John hymisee silmät puoliummessa.
”John, ala tulla!” Sherlock huutaa, kun John lokakuisena aamuna on astelemassa keittiöön. Taivas räiskii ikkunaa vasten harmaata sadetta, joka on valmiina valumaan takin kauluksen alle, mikäli joku onneton unohtaa sateenvarjon kotiin. Lontoossa sellaista ei uskoisi tapahtuvan.
”Keitän vain kup-” John aloittaa, mutta Sherlock keskeyttää hänet.
”Nyt!”
Tänä aamuna ei selvästikään ole aikaa teekupposeen. Sherlock tulee aivan liki, eri tavalla kuin viime yönä, ja työntää Johnin ulos ovesta. Sherlock vakuuttaa itse tapauksen piristävän vieläkin enemmän kuin jokin typerä kupillinen, mutta John ei ole lainkaan niin varma asiasta. Hän ei kuitenkaan voi muuta kuin kömpiä edellä taksiin, jonka Sherlock on jo heille pysäyttänyt.
”Enkö minä ole sanonut, että voit herättää minut vaikka keskellä yötä, kunhan saan teeni ennen kuin astun ovesta ulos?” John marmattaa, mutta Sherlock heilauttaa kättään vähättelevästi.
”Olit sotilas, voit joustaa tällaisessa pikkuasiassa. Nyt, kuuntele…” Sherlock madaltaa ääntään alkaessaan puhua. Hän elehtii käsillään kuin havainnollistaen Lontoon karttaa, aivan kuin John ei jo tietäisi, missä Soho tai Ilford sijaitsevat. Lapsia on siepattu sieltä täältä, mutta yhtäkään ei ole vielä löytynyt kuolleena, on siis vielä toivoa päästä tekijän jäljille. John yrittää pysyä perässä, mutristaa huuliaan ja tuijottaa toista, mutta hänen keskittymiskykynsä herpaantuu ja hän melkein nojautuu liikaa sivulle mutkassa.
Kesken kaiken Sherlock pysähtyy. John kuvittelee, että tämä on oivaltanut jotain nerokasta, että parin sekunnin kuluttua tahti kiihtyisi entisestään ja hänen täytyisi terästäytyä entisestään, mutta sitten hän ymmärtää taksin pysähtyneen.
”Odota siinä!” Sherlock huikkaa, ilmeisesti sekä Johnille että taksikuskille, ja katoaa.
Tyypillistä, John mutisee itsekseen ja ristii kädet rinnalleen. Leuka painuu rintakehään hänen odottaessaan muutaman minuutin. Ainakaan heidän ei tarvitse seistä sen kauempaa.
”Joten luonnollisesti syyllinen on tullut Brightonista, itsestään selvää eikö olekin?” Sherlock jatkaa ja työntää pahvimukin Johnin kouraan.
Kysymys menee Johnilta ohi, koska hän tuijottaa käsiensä välissä olevaa esinettä kuin ei olisi varma, mitä sillä tehdään.
”Mikä tämä on?” hän kysyy, muistuttaa kenties aavistuksen verran hölmistynyttä pikkulasta, mutta Sherlock tuhahtaa hymyillen.
”Aamuteesi, totta kai. Jatketaanko nyt?” Sherlock taputtaa käsillään reisiinsä malttamattomana, ja taksi käynnistyy uudelleen.
”Mutta sinähän sanoit, ettei aikaa ole”, John huomauttaa.
”Ja sinä olet äärimmäisen huono kumppani, mikäli et saa haluamaasi. Brighton?”
John vetää syvään henkeä, ottaa hörpyn teestään ja nyökkää. Nyt hän on valmis.
