Oneshot: Puolesta sanasta (K11) Minerva McGarmiva/Pomona Verso

[Mariaxoxo]

Ficin nimi: Puolesta sanasta
Kirjoittaja: Mariaxoxo
Genre: femme, hurt/comfort, fluffy, romance
Ikäraja: K11
Paritus: Minerva McGarmiva/Pomona Verso
Haasteet: Kop-bonuskierros parituksella Minerva McGarmiva/Pomona Verso, genrehaaste3 genrellä Hurt/Comfort

A/N: Kerrankin sain inspiksen nopeesti, vaikka paritus aluksi tuntuikin hivenen haastavalta. Vähän tuotti vaan ongelmia, että sain hilattua tämän edes tuonne K13, olisin halunnut tästä vaan fluffya. Nytkin tämä on ihan K13:n alarajoilla, mutta menköön.

Yksi päivä oli taas – ainakin hetkellisesti – pulkassa. Minerva oli lysähtänyt lopen uupuneena työhuoneensa takan edessä olevaan nojatuoliin. Hän tunsi yksinkertaisesti olevansa järjettömän voipunut. Ottaessaan vastaan rehtorin toimen Albuksen kuoltua, oli uusia huolia ja ongelmia koko ajan kasaantunut. Opettajakunta tuntui olevan aivan tolaltaan taistelun jäljiltä ja jokainen tuli purkamaan pienimmänkin ongelmansa Minervalle, jolta tuntui aina löytyvän vastaus kaikkeen. Hän ei raaskinut ikinä käännyttää ketään pois, sillä rehtorin velvollisuuksiin kuului olla paikalla ja auttaa henkilökuntaa. Hänen omat voimansa tuntuivat kuitenkin olevan ihan lopussa, etenkin kun hän ei enää ollut aivan nuori.

Ei Minerva tietenkään ollut koskaan ajatellut Albuksen saappaiden täyttämisen olevan helppoa. Hän oli kuitenkin kuvitellut olevansa valmis siihen mitä oli tuleva, mutta silti hän ei ollut osannut valmistautua tähän: totaaliseen uupumiseen ja voimattomuuteen. Nytkin pöydällä odotti pino käsittelyä odottavia pergamentteja ja sitten oli vielä vaikka mitä muita asioita hoidettavana. Työt eivät tuntuneet ikinä loppuvan. Miten ihmeessä Albus oli jaksanut tälläistä? Ja Minerva ei ollut ikinä edes huomannut Albuksen olevan jotenkin uupunut vaan mies oli ollut aina valmis auttamaan häntäkin. Samassa Minerva tunsi pienen omantunnon pistoksen. Albuksella oli varmasti ollut aivan yhtä paljon tekemistä ja silti hänellä oli aina riittänyt aikaa Minervan typerille ongelmille. Ehkä häntä, Minerva McGarmivaa, ei vain oltu luotu rehtoriksi.

Ovelta kuuluva koputus keskeytti Minervan ajatukset. Vaistomaisesti hän suoristi ryhtinsä ja ilmekin muuttui mahdollisimman ammattitaitoiseksi. Pomona Verso raotti ovea varovasti. ”Onko sinulla kiire?” Hän kysäisi vilkaisten samalla ympäriinsä huoneessa. Minervan kasvoille kohosi lämmin, vaikkakin erittäin uupunut hymy. ” Ei toki, tule vain sisään, Pomona”, hän vastasi. Todellisuudessa hänellä ei muuta ollutkaan kuin kiire, mutta silti Minerva halusi hoitaa rehtorin työnsä niin mallikkaasti kuin suinkin. Pomona astui sisälle huoneeseen ja alkoi selittää: ” Tällipaju ollaan melkein onnistuttu palauttamaan entiselleen. Silti jotain tuntuu puuttuvan. Se ei aivan ole entisessä kukoistuksessaan.”

Minerva huokaisi syvään. ”Eihän meistä kukaan ole, miksi siis tällipaju.” Pomona oli aikeissa jatkaa selitystään tällipajusta, kun jokin kuitenkin kiinnitti hänen huomionsa. Hän katseli Minervaa tarkemmin. ” Onko kaikki hyvin? Näytät jotenkin, tuota, väsyneeltä.” Minerva oli aikeissa vastata pienen naurahduksen kera, kuinka pientä kevätväsymystä oli ilmassa. Jokin Pomonan ilmeessä kuitenkin esti häntä. Ennen kuin Minerva ehti sanoa mitään, käveli Pomona lähemmäs ja katsahti häntä tutkivasti silmiin. ”Jokin on nyt vialla, Minerva. Kyllä minä sen huomaan. Olen tuntenut sinut aika pitkään”, Pomona totesi katsellen Minervaa huolestuneesti.

Minerva ei tiennyt, miten pukisi ahdistuksensa ja uupumuksensa sanoiksi. Hän päätti kuitenkin yrittää parhaansa. Yleensä Pomona ymmärsi jo puolestakin sanasta, mitä hän tarkoitti. ” Minä olen vain yksinkertaisesti niin uupunut, en vain jaksa enää.” Pomona astahti taas lähemmäs häntä. ”Haluatko, että hieron olkapäitäsi? Kenties se auttaisi.” Minerva hivenen kummastui tästä ehdotuksesta, mutta vastasi kuitenkin myöntävästi. Pomona tunsi hänet sen verran hyvin, että keksisi varmasti myös keinon lievittää hänen uupumistaan.
Pomona asteli hänen taakseen ja pian naisen lämpimät ja karheat kädet jo liikkuivat pitkin Minervan olkapäitä hieroen niitä. Minerva huomasi olkapäidensä todella olleen jumissa ja Pomonan lämpimien käsien kosketus tuntui poistavan sen kokonaan ja lievittävän kipua.

Samassa Pomonan huulet hipaisivat hänen niskaansa. Minerva hätkähti hivenen yllättyneenä. Huulet vetäytyivät hetkeksi, mutta palasivat kuitenkin taas pian suutelemaan Minervan niskaa. Hitaasti huulet siirtyivät kaulalle edeten tuskallisen hitaasti kohti Minervan huulia. Huulten viimein koskettaessa toisiaan, oli Minerva jo malttamaton ja vastasi suudelmaan hivenen rajusti, yllättäen jopa itsensä.
Vaikka Pomona olisikin yllättynyt, hän ei kuitenkaan näyttänyt sitä. Suudelmien lomassa Pomonan lämpimät kädet hivuttautuivat Minervan kaavun alle ja sivelivät hänen kylkiään edeten hitaasti, mutta varmasti kohti ylävartaloa. Juuri ennen kuin kädet saavuttivat Minervan rinnat, ne äkkiä pysähtyivät kokonaan. Hivenen ärtyneenä Minerva avasi silmänsä, jotka oli huomaamattaan sulkenut. Hän tarttui toiseen noista lämpimistä käsistä ja johdatti Pomonan pylvässänkyynsä peitteiden alle.

***
Minerva ja Pomona makasivat vierekkäin kietoutuneina lakanoihin. ”Aivan niin kuin vuosia sitten”, Minerva totesi rentoutuneesti hymyillen. Pomona katsahti häneen lempeästi. ”Sinä olet aivan samanlainen kuin silloinkin, Minerva. Tarvitsit vain pienen muistutuksen siitä.” Ja taas kerran, Pomona oli ymmärtänyt puolesta sanasta, mitä hän tarkoitti ja löytänyt ratkaisun, jota hän ei ollut tajunnut edes etsiä.

[haryu]

Oho. Oho.
KOP-haasteen annsiosta oon saanut järkyttyä ja hämmentyä aik pahoin tää oli jotain siltä väliltä. Ehkä enemmän hämmentymistä. Mutta se niistä tunnetiloista.
Outoa miten hyvin nää sillain kuitenkin sopii yhteen. En oo ikinä tajunnut. Hierominen on ihanaa, varsinkin ficeissä kun siitä voi aloittaa kaiken fluffyilun <3
Hämmästys tuli kns siitäkin että näin on käynyt aikaisemmin :0
Ihana kertakaikkiaan, vaikka olikin lyhyenpuoleinen, oli tää silti juuri sopivan pitkä

-ways

[Renneto]

Olipa ihana tarina, olen Springwaysin kanssa samaa mieltä. :>

Musta tää oli ihanasti rakennettu, samaan aikaan kekseliäästi että fiksusti. Asiat seurasivat toisiaan omalla painollaan, ja molemmat hahmot saivat tilaa ja aikaa - ja tietenkin lopulta myös toisiaan, mikä olikin erityisen hyvä juttu, koska muuten olisi tullut kamalan paha mieli molempien puolesta. :<

Todellisuudessa hänellä ei muuta ollutkaan kuin kiire, mutta silti Minerva halusi hoitaa rehtorin työnsä niin mallikkaasti kuin suinkin. Pomona astui sisälle huoneeseen ja alkoi selittää: ” Tällipaju ollaan melkein onnistuttu palauttamaan entiselleen. Silti jotain tuntuu puuttuvan. Se ei aivan ole entisessä kukoistuksessaan.”

Minerva huokaisi syvään. ”Eihän meistä kukaan ole, miksi siis tällipaju.”

Tässä nyt esimerkki siitä, miten tykkäsin tarinaa kuljetettavan. Ensinäkin mukaan mahtuivat sekä Minervan että Pomonan Velvollisuudet - toisella rehtoraatti ja toisella kasvit - sekä läpi tarinan kulkeva pohdinta siitä, mitä aika tekee meille kaikille, vai tekeekö sitten lopulta yhtään mitään.

Pötkylämuotoinen dialogi oli vähän vaikeasti seurattavaa, mutta toisaalta pidin sen luomasta erilaisesta tunnelmasta ja visuaalisuudesta. Ylipäätänsä fikin tunnelma oli tosi kiva! Plussaa myös siitä, ettei tässä korostettu mitenkään asetelmaa "vanha ja raihainen nainen ei harrasta seksiä" (ei sillä että kumpikaan naisista raihnainen olisi ollutkaan) vaan tunnelma oli melkeinpä herttainen ja söpö. Kuvailu suudelmista ja innokkuudesta oli kivaa. Oli hyvin luontevaa, että aluksi hierottiin hartioita kuin lämmittelynä ja sitten päästiin kuumien lakanoiden väliin. Kuin kirsikkana kakun päälle oli vielä alleviivattu otsikkoa ja naisten välistä yhteyttä, joka on vuosien saatossa hienostunut tuollaiseksi.

[Mariaxoxo]

Otaku: Iso kiitos kommentista! Tästä parituksesta kirjoittaminen tuntui aluksi todella haastavalta, mutta sitten selasin Potterwikiä ja luin sieltä, että Minerva ja Pomona ovat olleet samoihin aikoihin koulussa ja ystäviäkin. Aluksi meinasin kirjoittaa heistä nuorina, mutta se tuntui liian haastavalta, joten päädyin sitten vain lisäämään tuollaisen muistelon tuonne.

Renneto: Paljon kiitoksia kommentista! En oikein tiedä, mitä tähän pitäisi sanoa. Kiva, että joku on tämänkin lukenut ja vaivautunut kommentoimaan. Kommentit piristää aina huimasti mieltä.

[Beelsebutt]

Oijettä oli ihanaista femmeä mulla on hävettävässä määrin jäänyt koppificcejä kommentoimatta, mutta yksi kerrallaan, yksi kerrallaan. Vaikka täytyykin myöntää, että tähän tartuin ihan vain kirjoittajan sekä parituksen vuoksi

Mä en muista, olenko koskaan lukenut juuri tällä parituksella, tuntuu, että enemmänkin ehkä Minerva/Poppy oli joskus hienoisessa "suosiossa" (eli siis niitä kirjoitettiin ehkä kolme tjsp ). Sehän ei tietenkään ole huono juttu vaan paremminkin hyvä, koska rare on aina rarea, henkilökohtainenkin! \o/

Joka tapauksessa tässä ficissä yhdistyy kovin monta kivaa ja hahmon lailla kypsää asiaa. Kuinka Albuksen saappaat ovat suuret ja kuinka Minerva kuitenkin kaikesta sisäisestä narinasta ja itseluottamuksen puutteesta huolimatta tekee juuri kuten edeltäjänsä eli hoitaa hommansa eikä valittele. Ei ennen kuin sisään astuu joku, joka tuntee Minervan paremmin kuin tämä itse <3 mulle olisi uponnut sekin, että näiden kahden työurat ovat kietoutuneet toisiinsa niin monen vuoden ajan, että ovat oppineet siinä sivussa tuntemaan toisensa paremmin kuin hyvin, mutta aina messevämpää, että taustalla on likeisempääkin tuttavuutta! Mikäs sen mukavempaa kuin lämmittää kylkeään toisen kyljessä pitkien lukukausien ajan <3

Kivana yksityiskohtana Pomonan karheat kädet, aw <3

Tää oli huisan kiva lounaspätkä, kiitos viihteestä!



// Ai niin! Superpointsit viehättävästä otsikosta! <3

[Mariaxoxo]

Paljon kiitoksia kommentista Beelsebutt! Tää on yks mun omista suosikeista kirjoittamistani ficeistä, joten tuntuu aina mukavalta, kun joku muukin sanoo tästä tykkäävänsä:)

[Fiorella]

Rareparit ovat aina ilahduttava löytö. Minerva sai nyt vähän hemmottelua kiireiseen arkeensa, vaikka se tulikin yllättävästä suunnasta.

Minusta nämä kaksi ovat aika osuva pari; aivan varmasti tuttuja hyvin pitkältä ajalta, tietävät toisensa - puolesta sanasta totta tosiaan - ja kumpikin on tällainen arjen toimija ja puuhanainen, joka pistää tomerasti asioita tapahtumaan.

Opettajakunta tuntui olevan aivan tolaltaan taistelun jäljiltä ja jokainen tuli purkamaan pienimmänkin ongelmansa Minervalle, jolta tuntui aina löytyvän vastaus kaikkeen. Hän ei raaskinut ikinä käännyttää ketään pois, sillä rehtorin velvollisuuksiin kuului olla paikalla ja auttaa henkilökuntaa.

Minerva on tunnollinen ja hoitaa tehtävänsä täysillä. Eipä ihme, jos siinä meinaa oma jaksaminen unohtua.

Ennen kuin Minerva ehti sanoa mitään, käveli Pomona lähemmäs ja katsahti häntä tutkivasti silmiin. ”Jokin on nyt vialla, Minerva. Kyllä minä sen huomaan. Olen tuntenut sinut aika pitkään”, Pomona totesi katsellen Minervaa huolestuneesti.

Vanha ystävä kuitenkin näkee pintaa syvemmälle. Ihanaa, että toinen huolehtii. Ja todella onnistui viemään Minervan ajatukset pois työasioista. Seuraavana päivänä saattaa jo löytyä energiaa ihan toisella tavalla.

Tykkään että kirjoitetaan muistakin kuin vain nuorista hahmoista. Tämä oli piristävä yllätys vanhoja ficcejä kaivellessani.