Nimi: 1970 Yölliset liemet
Author: Heaven
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Lucius Malfoy ja Llewella Roderick
Disclaimer: Hahmot ja maailma kuuluvat J.K. Rowlingille. Llewella Roderick on oma luomukseni, ja hänestä JK ei kunniaa saa!
Summary: Tyttö nappaa kirjan hänen käsistään. ”Ajattelin, että haluaisit tietää tästä. Siellä on muun muassa ohjeet myrkkyyn, joka luo kehoon syöpäpesäkkeen, tai liemeen, joka muuttaa ulkomuodon vastaamaan jotakuta muuta. Tai henkilökohtainen suosikkini: liemi, joka pysäyttää elintoiminnot melkein kokonaan vuorokaudeksi, jolloin voi tekeytyä kuolleeksi.”
”Siellä on ohje monijuomaliemeen?”
Llewella kuulee innostuksen Luciuksen äänessä ja tietää, että poika on koukussa. ”Kyllä, ja minä aloitin jo valmistamaan sitä.”A/N: Ollos tervehditty, oi lukijoista mahtavin! Tervetuloa lukemaan stand-alone maistiaista Lucius Malfoysta ja OC-hahmostani Llewella Roderickista kertovasta ficcisarjasta. Llewella on luotu alunperin larppisarja Feenikslaulua varten (pakollinen mainostus:
Varjojen Viha), mutta hän lähti nopeasti elämään omaa elämäänsä, jonka kautta tämä L&L-kokoelma syntyi.
Pelisarjamme ensimmäisen osan aikaan professori Roderick oli ensimmäistä vuotta liemimestarina Tylypahkassa, Velhojen neuvoston jäsen, Draco Malfoyn kummitäti ja pahamaineisen ex-kuolonsyöjä Lucius Malfoyn pitkäaikaisin ja läheisin ystävä. Se mitä teillä on nyt edessänne, on kuvaus tämän kauhukaksikon päivittäisestä elämästä opiskeluaikana Tylypahkassa. Llewella on tässä ficissä 14 (neljännellä luokalla) ja Lucius 15-16 (viidennellä luokalla, sillä muistutus, jos on syntynyt syyskuun jälkeen opiskelee "vuotta nuorempien" kanssa, ja larppisarjassamme Lucius on syntynyt 28.11.).
Toivon, että viihdytte duon seurassa, ja kommentit, kuten aina, ovat kultaa. Tämä ficci osallistuu haasteeseen
Takaisin Tylypahkaan.
1970 Yölliset liemetLucius herää hätkähtäen, kun hänen patjansa painuu toisen ihmisen painon alla. Poika nappaa taikasauvansa tyynyn vierestä ja osoittaa sen tunkeutujan kaulalle.
”Älä viitsi, se olen vain minä.” Llewellan kuiskaus on kiihkeä ja hän kumartuu lähemmäs Luciusta. Pimeys peittää tytön Luciuksen katseelta, mutta poika voi kuvitella innokkaan virneen tämän kasvoille.
”Mitä pirua sinä teet täällä kello...” Lucius katsoo ympärilleen tajuten, ettei näe pimeydessä edes Llewellaa saati sitten kelloa. ”Mitä kello on?”
”Puoli kolme.”
”Mitä sinä teet täällä puoli kolmelta yöllä?”
”Minä löysin tämän.” Llewella tiputtaa tiiliskivenpaksuisen kirjan suoraan Luciuksen vatsan päälle ja poika ähkäisee epäaistikkaasti.
Lucius nousee pystyyn ja työntää kirjan sylistään. ”Mikä tuo on ja mitä se tekee minun sängyssäni.”
”Se on kirja.” Lucius melkein kuulee kuinka Llewella pyöräyttää silmiään hänelle, ja hän vastaa yhtä äänekkäällä kulmienkurtistuksella. ”Löysin sen salaisten kirjojen osastolta. Se on täynnä ohjeita taikajuomiin, joista en ole kuullutkaan.”
”Miten sinä pääsit käsiksi siihen?” Lucius nappaa kirjan uudenlaisella mielenkiinnolla ja on jo nostamassa taikasauvaansa valoksi, kun Llewella ottaa kiinni hänen kädestään.
”Ei valoa, joku voi herätä.”
”No mitä sinä sitten täällä teet, jos minä en voi edes lukea tätä.” Lucius alkaa ärsyyntyä ja se kuuluu hänen äänestään.
Tyttö nappaa kirjan hänen käsistään. ”Ajattelin, että haluaisit tietää tästä. Siellä on muun muassa ohjeet myrkkyyn, joka luo kehoon syöpäpesäkkeen, tai liemeen, joka muuttaa ulkomuodon vastaamaan jotakuta muuta. Tai henkilökohtainen suosikkini: liemi, joka pysäyttää elintoiminnot melkein kokonaan vuorokaudeksi, jolloin voi tekeytyä kuolleeksi.”
”Siellä on ohje monijuomaliemeen?”
Llewella kuulee innostuksen Luciuksen äänessä ja tietää, että poika on koukussa. ”Kyllä, ja minä aloitin jo valmistamaan sitä.”
”Mikset kertonut minulle aiemmin!”
Llewella hyssyttää ja puolustautuu: ”Minä löysin tämän vasta tänään.”
”Ilman minua.” Lucius pyrkii peittämään pettymyksen äänessään, mutta Llewella kuulee sen.
”Sinä nukuit. Enkä minä ole vielä ehtinyt tehdä paljoa.” Tyttö laskee kätensä pojan ranteelle lohdutukseksi. ”Aloitin vasta pohjan. Tässä tulee kestämään. En ole ennen nähnyt lientä, jonka valmistamisessa kestää näin pitkään. Ja me joudumme hankkimaan joitakin aineita joko jonkun lähteesi kautta, tai varastamalla Kuhnusarviolta.”
”Sen ei pitäisi olla vaikeaa. Koska on seuraava Kuhnukerhon kokoontuminen?”
”Viikon päästä perjantaina. Sinulla on jo suunnitelma, eikö olekin?”
Pimeydessä tytön käsi puristaa innokaasti Luciuksen rannetta, ja poika hymähtää. ”Jotain sen suuntaista ainakin.”
”Loistavaa.” Llewella kikattaa hiljaa. ”Haluatko nähdä liemen? Minun pitäisi mennä kohta lisäämään siihen yksi asia.”
Lucius nousee sängystä, ja Llewella meinaa pudota sen reunalta, kun poika vetää peiton hänen altaan. Lucius virnistää ja iloitsee sitten, että Llewella ei näe hänen itsetyytyväistä ilmettään pimeydessä.”Koeta pysyä hereillä. Meillä on liemi keitettävänä.”
Tyttö ottaa kiinni Luciuksen käsivarresta vasemmalla kädellään ja painaa kirjan rintaansa vasten oikealla. ”Mennään sitten. Liemi on siinä hylätyssä liemiluokassa itäsiivessä.”
”Miten sinä onnistuit pääsemään sinne yksin tähän aikaan yöstä?” Llewella kulkee harvoin ilman Luciusta koulussa yöaikaan. On helpompaa, jos vain yksi jää kiinni, ja Luciuksen asema valvojaoppilaana on ehdoton etu.
”Jos haluat tietää, saat ottaa selvää aivan itse.”
***
Jälkiruokalusikka uppoaa Llewellan suuhun, ja hänen kielensä kietoutuu jäätelön kylmentämän metallin ympärille. Suklaakastike on paksua siirappia vaniljaisen jäätelön ympärillä ja nougat rouskuu mukavasti hampaissa. Jos Kuhnusarvio jotain osaa, niin se on jälkiruoan valitseminen. Llewella katsoo, kun kaksi nuorempaa oppilasta, korpinkynsi ja puuskupuh, melkein nuolevat jälkiruokamaljansa tyhjiksi. Llewella nyrpistää nenäänsä.
Lucius on tyhjentänyt maljansa siististi. Nuori mies koskettaa suupieliään lautasliinalla, vaikka syytä ei ole. Hän huomaa Llewellan katseen ja Luciuksen silmät välähtävät. Pojan jälkiruokamaljasta erottaa vielä mansikkakastikkeen heleän pinkin.
Kuhnusarvio nojaa taakse päin tuolissaan ja hymyilee leveästi ympärillään istuville oppilaille. ”Jälleen yksi loistava illallinen on takana. On aika palata puurtamaan, ja muistakaa...” Kuhnusarvio lopettaa lauseensa kesken ja painaa kätensä suulleen. ”Anteeksi. Muistakaa...” Hän keskeyttää uudestaan, nousee tuolistaan ja juoksee ulos huoneesta.
Llewella kurkistaa Kuhnusarvion jälkiruokamaljaa ja pitää virnee sisällään. Yksi luihuinen ja nuori korpinkynsi, joka rakasti jäätelöään, alkavat näyttää hieman vihreiltä. Lucius näyttää siltä kuin häneltä puhkeaisi otsasuoni, jos hän liikkuisi senttiäkään. Llewella liikkuu hienovaraisesti hieman kauemmas vieressään istuvasta korpinkynnestä, ja hyppää nopeasti pystyyn, kun tämä oksentaa pöydälle. Tytön reaktio saattoi olla liian nopea ihmisen reflekseille, mutta se jää muilta huomaamatta, kun kaaos alkaa levitä. Oppilaat, jotka voivat huonosti, alkavat ryntäillä ehtiäkseen lähimpii wc-tiloihin, ja muut haluavat vain mahdollisimman nopeasti pois oksentelevien koulutoveriensa luota.
Tyttö ottaa muutaman kepeän askeleen muiden mukana, mutta jättäytyy sitten juoksevasta joukosta, ja palaa takaisin. Ruokailutilassa hän ohittaa pöydän nenäänsä nyrpistäen ja kulkee kohti Kuhnusarvion työhuoneen ovea. Työhuone sijaitsee vastakkain Kuhnusarvion henkilökohtaisten asuintilojen ovea, jonne mies kirmasi huonovointisuuden yllätettyä hänet. Llewella kaivaa työhuoneen avaimen taskustaan ja avaa oven. Sisällä hän suuntaa suoraan opettajan henkilökohtaiselle varastokaapille, jonka hän avaa samassa avainnipussa roikkuvalla avaimella.
Pian hän jo kulkee pitkin Tylypahkan käytäviä kohti poikien vessaa. Koulu on hiljentynyt hitaasti, joten hän ei pelkää törmäävänsä kehenkään ylimääräiseen.
Lucius istuu vessan lattialla ja haroo hiuksiaan taakse päin. Hän on kalpea ja hänen kasvoistaan puuttuu tavallinen särmä.
”Kerro, että onnistuit. Minä en halua tehdä tuota uudestaan.”
Llewella hymyilee pehmeästi, kyykistyy ystävänsä eteen, laskeen kätensä tämän polvelle ja vetää toisella kädellään kaksi purkkia kaapunsa sisältä. ”Otin vain sen verran kuin tarvitsimme. Hän ei edes huomaa.”
Lucius nojaa päänsä Llewellan olkapäähän helpotuksesta huokaisten.
***
Kuu loimottaa ikkunasta luoden aavemaista tunnelmaa heidän kynttilöillä valaistuun piiloonsa tyttöjen vessassa. Llewella kauhoo paakkuista mönjää laseihin ja koettaa olla irvistämättä.
”Sinä näytät niin oudolta.” Lucius katsoo häntä pää kallellaan.
Llewella ei heitä mönjää Luciuksen päälle. ”Ole hiljaa ja tyytyväinen siitä, etten pue sinua hameeseen.”
Poika sulkee suunsa nopeasti ja ottaa vastaan lasin, jonka Llewella ojentaa hänelle. Lucius pyörittää lasin sisältöä ympäri, ja se liikkuu hitaasti ja vaivanloisesti. Hän nyrpistää nenäänsä. Llewella nyppää yhden pitkän vaaleanruskean hiuksen päästään, ja Lucius seuraa esimerkkiä. He tiputtavat hiuksensa laseihinsa, jonka jälkeen he ojentavat ne toisilleen.
Muta Luciuksen lasissa alkaa hitaasti tummentua. Se muuttuu asteittain punaisemmaksi ja synkemmäksi, ja pian lasi näyttää siltä, että se on täytetty verenpunaisella sametilla.
Llewella tuijottaa omaa lasiaan, joka haalenee ja vaalenee kohti valkeaa. Hän ajattelee, että neste on kuin linnunmaitoa, mutta tätä hän ei sano ääneen.
”No niin sitten.” Llewella kohottaa lasiaan. ”Pohjanmaan kautta.”
He kumoavat nesteet kurkkuihinsa ja jäävät odottamaan muutosta. Se on hidas ja kipeä. He nojaavat polviinsa hengittäen raskaasti. Lucius näkee sivusilmällää kuinka hänen platinaiset hiuksensa tummenevat, ja Llewella tuijottaa sormiaan, jotka pidentyvät ja kapenevat. Yhtä äkisti kuin muutos alkoi se loppuu. He ojentautuvat hitaasti suoriksi ja antavat katseidensa kulkea pitkin ihmistä heidän edessään.
”Vau”, Llewella huokaa, ja tuo kätensä saman tien kurkullee, kun ääni, joka hänestä lähtee ei ole hänen omansa.
”Niinpä. Vau”, Lucius vastaa, muttei ylläty ääntään yhtä paljoa, sillä hän ehti jo varautua siihen. Pojan kädet vain kulkevat hänen lantiolleen, jossa hänen koulupukunsa housut rusentavat inhottavasti hänen lonkkaluitaan.
”Avaa hakanen, muu ei auta. Eikä sekään auta paljoa, mutta minkäs teet. Sinulla on todella pieni perse.” Llewella hymyilee ja kääntyy sitten katsomaan nopeasti peiliin, sillä hänen leveä hymynsä näyttää hämmentävältä Luciuksen kasvoilla.
”Minä huomaan.” Lucius haparoi housujaan, mutta pysähtyy sitten ärähtäen. ”Miten sinä pystyt toimimaan näiden kanssa!” Hän jatkaa tappelua yrittäen käyttää sormiensa jatkeina olevia pitkiä kynsiä hyödykseen. Lopulta hän luovuttaa ja yrittää laittaa kätensä ristiin rinnalleen. ”Mitä?”
Llewella kääntyy takaisin parahiksi nähdäkseen, kuinka Lucius kolauttaa leukansa alas ja tuijottaa tyrmistyneenä Llewellan rintoja hänen kehossaan. Poika laskee kätensä sivulle ja hypähtää. Hän hypähtää uudestaan muutamaan otteeseen, joka kerta hieman ylemmäs.
”Ai!” Lucius länttää kädet rinnoilleen viimeisen suurimman hypyn jälkeen.
”Hei kädet irti!” Llewella syöksähtää eteen päin, mutta pysähtyy nopeasti. Hän astuu kerran eteen päin, sitten taakse päin, kerran oikealle ja kerran vasemmalle. ”Tämä on mielenkiintoista.” Ja sitten hän laskee kätensä haaroilleen ja tunnustelee. Lucius älähtää, mutta Llewella hiljentää hänet äkäisesti. ”Tämä on kosto tisseistä.”
***
Tylypahkan kumea hiljaisuus rauhoittaa professori Minerva McGarmiwan mielen, joka koettaa haparoida tiensä tuntisuunnitelmiin ja tuleviin kokeisiin joka välissä. Yöpartiot ovat monille muille opettajille kirosana, mutta Minerva nauttii näistä yksinäisistä hetkistä. Tai siis nauttii niin pitkään, kun hän ei kuule rämähdystä ja kikatusta pimeältä käytävältä.
Minerva huokaa ja kävelee äänen suuntaan. Hän nostaa taikasauvansa valoksi osoittaen sen kaksikkoon, joka aiheutti äänen. Neiti Llewella Roderick on tömähtänyt vasten haarniskaa ja herra Lucius Malfoy kikattaa hänen vieressään, kunnes hän huomaa muodonmuutoksen professorin seisovan edessään. Neiti Roderick suoristautuu ja asettuu seisomaan ystävänsä viereen.
”Professori McGarmiwa. Pahoitteluni, olemme juuri palaamassa tupaamme,” neiti Roderick sanoo, jonka jälkeen herra Malfoy tökkää tyttöä kyynerpäällä kylkeen. He katsovat toisiaan nopeasti, mutta Minerva ei osaa lukea mitä heidän ilmeensä tarkoittavat.
Minerva on nähnyt tämän kaksikon useasti kuljeskelemassa käytävillä. He ovat osa suurempaa luihuisten jengiä, joka on pitänyt heidän tupaansa käsissään jo pitkään. Minerva myös tietää, että duo on kyseisen joukon johtohahmoja. ”Teidän ei pitäisi ylipäätään olla liikkeellä näin myöhään. Tämä tietää jälki-istuntoa.”
Herra Malfoyn silmät leväivät ja hän selkeästi yrittää keksiä jotain sanottavaa. Jos tilanne olisi eri, neiti Roderick varmasti painaisi kasvonsa turhautuneena käsiinsä. Viimein poika nyökkää ja sanoo: ”Me ymmärrämme ja hyväksymme minkä tahansa rangaistuksen koet soveliaaksi.” Viimeisen sanan aikana pojan ääni karkaa hänen hallinnastaan kohoten teinipojalle ominaiseksi kukoksi. Hän jäätyy lopullisesti, kunnes hän herää niin paljon, että hän alkaa purra huultaan selkeästi pidätellen naurua sisällään.
”Ystäväni tarkoittaa...” Neiti Roderick avaa suunsa ja mulkaisee edellä mainitsemaansa ystäväänsä katseella, joka tuntuu siltä, että kyseessä saattaa olla entinen ystävä. ”Että palaamme heti tupaamme, ja te voitte ilmoittaa tuvanjohtajallemme tästä tilanteesta. Hän varmasti järjestää sopivan rangaistuksen.”
”Enpä usko, neiti Roderick.” Minerva kurtistaa kulmiaan. ”Teidän tuvanjohtajallanne on tapana päästää oppilaat aivan liian helpolla. Te tulette huomenna heti oppituntien loputtua minun työhuoneelleni, jossa määrään teille jälki-istuntonne. Tämän lisäksi neiti Roderick menettää 10 ja herra Malfoy 20 tupapistettä.”
Neiti Roderick aloittaa puhumaan, mutta Minerva hiljentää hänet kädellään. ”Herra Malfoyn pitäisi tietää paremmin kuin kulkea öisin pitkin käytäviä, kun ei ole hänen partiovuoronsa, ja vielä nuoremman oppilaan kanssa. Varsinkin, koska hän on valvojaoppilas.” Minerva kääntää katseensa nuoriherra Malfoyhin, joka kääntää kasvoillaan olleen virneen nopeasti vakavaksi.
”Me ymmärrämme. Tulemme luoksenne huomenna professori McGarmiwa, jolloin jatkamme tästä. Nyt palaamme tupaamme ja toivotamme teille hyvät yöt.” Herra Malfoy meinaa aluksi niiata. Niiata? Sitten hän kumartaa asiallisesti, ja neiti Roderick seuraa perässä epävarmalla niiauksella.
Kaksikko ottaa muutaman sivuaskeleen ja lähtee sitten nopeasti poistumaan opettajansa luota. Minerva huokaa painaen sormensa ohimoilleen.
”Miten sinä jäädyit noin”, neiti Roderickin sähähdys kuuluu Minervan korviin.
”No, ainakaan minä en puhunut sinuna.” Herra Malfoyn ääni kaikuu hiljaa käytävässä. ”Kukkoja, minä en voi uskoa tätä.” Poika nauraa ilolla, joka ei sovi hänen ääneensä.
Neiti Roderickin vastaus on viimeinen asia, jonka Minerva kuulee: ”Turpa kiinni.”
Tuo kaksikko tulee vielä aiheuttamaan niin paljon ongelmia. Minerva miettii hetken mitä he ovat olleet tekemässä, sillä he molemmat näyttivät tavallista rähjäisemmiltä, ja neiti Roderickilla on selvästi päällään herra Malfoyn vaatteita. Professori Minerva McGarmiwa päättää, ettei hän halua tietää.