Pics, kiitoksia kommentistasi! <3 Haha, tuo suuri kenkätelinetappelu kuulosti minustakin niin turhalta kinalta, että muuten elämän on pakko olla aivan älyttömänn imelän suloista, jos se on suurin ongelma.
Minustakin oli mukavaa vaihtelua kuvailla näitä hahmoja vähän vanhempina, sillä niin draamaisaa kuin nuorempana elo onkin, välillä sitä tarvitsee kirjoittajana hieman taukoa, + parikymppisistä on tavallaan paljon helpompi kirjoittaa.
Repesin muuten tuolle lääkärintakin sisään tungetulle rantapallolle suht huolella!
Todellakin ilahduttava mielikuva. <3
***
2.Astro24 oli Takaon mielestä aivan älyttömän vaikeakäyttöinen palvelu Oha Asaan verrattuna. Mokoma piti ladata oikein puhelimeen ja vaati vielä tunnuksetkin. Vanha kunnon Oha Asa oli ollut paljon parempi, se oli tullut radiosta, eikä ollut reaaliaikainen. Oli hermostuttavaa, kun sovellus lähetti jatkuvasti uutta sähköpostia taivaankappaleen liikkeistä. Toisaalta Takao saattoi ymmärtää Midoriman viehtymyksen mokomaan, olihan se ainakin tarkka.
Oli lokakuun kuudes, mikä tarkoitti ilmeisesti sitä, että Ravun kannattaisi valmistautua lounastauollaan suureen yllätykseen. Takao oli hylännyt viikon ainoan päivävuoronsa sitä varten, että saattoi tehdä Astro24:n ennustuksesta totta ja toivoa samalla, ettei toinen yllätys ollut merkinnyt kalenteriinsa päivää jo kauan sitten etukäteen.
Siinä mielessä Astro24 oli hieman parempi kuin Oha Asa, että onnenkapineen lisäksi se ilmoitti myös onneneläimen ja onnenvärin. Koska Ravun onnenkapine oli posliinimuki, väri puolestaan sininen ja eläin koira, Takao oli ostanut kaksi sinistä mukia, joissa oli äärettömän rumia, oranssinsävyisiä koiria.
”Hei”, Takao tervehti sairaalan tyhjähkön kahvion myyjätärtä tuntien olonsa samaan aikaan sekä neroksi, että typeräksi. ”Tahtoisin kaksi kahvia, mutta olisi kiva, jos voisit kaataa näihin”, Takao pyysi asettaen kupit linjastolle. Myyjätär hymyili ja nyökkäsi Takaolle, mutta totta kai kurtisti kulmiaan muka huomaamattomasti. Ehkäpä olisi pitänyt valita hieman suloisempia koirankuvia.
Totta puhuen itseluottamus ei ainakaan noussut siinä vaiheessa, kun tajusi poistuessaan mukien olevan liian täynnä. Joka paikkaan, varsinkin Takaon käsille, läikkyi tulikuumaa kahvia. Moni aforismi kysyi, mitä oli rakkaus, ja vastasi siihen rakkauden olevan jotain hassunhauskaa, esimerkiksi sen olevan sitä, kun joku lähetti suloisen tekstiviestin vain kertoakseen kaipaavansa tai kun joku antoi takkinsa sateessa toisen suojaksi. Takaosta rakkaus oli sitä, että oli valmis kärsimään pienistä palovammoista taatakseen mielitiettynsä lounastunnin sujuvuuden.
Midorima vietti kaikki taukonsa omassa vastaanottohuoneessaan, eikä koskaan yleisissä taukotiloissa, mikä mahdollistikin silloin tällöin hänen työpaikallaan piipahtamisen. Koputtaminen osoittautui kyllä hitusen hankalaksi, mutta jalalla se onnistui kohtuullisen hyvin.
”Ai, Kazunari”, Midorima tervehti. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään, mutta Takao oli aika vakuuttunut siitä, että lasien takaa näkyi pieni ilon pilkahdus, joskin oli mahdotonta sanoa, johtuiko se Takaon näkemisestä vai tyytyväisyydestä siihen, että Astro24 oli ollut täysin oikeassa.
”Toin sinulle kahvia. Mustana, mutta sokerilla”, Takao vakuutti ennen kuin Midorima ehti kysyä, olihan kahvissa varmasti sokeria. Takao ei ollut totta puhuen koskaan ymmärtänyt Midoriman mieltymystä sokeroituun mustaan kahviin. Olisi ollut paljon normaalimpaa juoda se täysin maustamattomana tai sitten maidolla tai maidolla ja sokerilla, mutta maidotta ja sokerilla oli jotenkin outoa. Toisaalta kai nimenomaan omalaatuisuus viehätti Takaota. Oli suorastaan ihailtavaa, millaisella päättävyydellä joku saattoi olla noudattamatta ainoatakaan sosiaalista normia.
”Olet huomaavainen tänään”, Midorima totesi. ”Käy peremmälle.”
Takao asettui potilaalle varatulle tuolille mukavasti ja helpottuneena siitä, että sai kätensä vihdoinkin vapaaksi. Kahvikin taisi olla juuri sopivaa juotavaksi, eivätkä mukit ainakaan olleet aivan liian täydet.
”Mites sinun päiväsi on sujunut?” Takao kysyi kepeään sävyyn ja yritti olla irvistämättä siemaistessaan kahviaan. Hän oli ripotellut tismalleen saman määrän sokeria molempiin kuppeihin, koska sekaantumisvaara oli täytynyt eliminoida.
”Olen tavannut tänään keuhkoputken tulehduksesta kärsivän potilaan, sekä useamman vesirokkoisen lapsen, sekä tikannut haavan. Toisin sanoen päivä on ollut miellyttävän rauhallinen, eikä kukaan tiedettävästi kuollut tänään, mikä ilahduttaa aina kovasti”, Midorima kertoi.
”Sepäs piristävää”, Takao naurahti siltä varalta, että kuoleman puute oli tarkoitettu todella kuivaksi vitsiksi. Vaikka Takao olikin tuntenut Midoriman jo kymmenen vuotta, hän ei ollut vieläkään varma, uskoiko tämän omistavan jonkinlaisen huumorintajun. Jos huumorintajua oli, se oli niin kieroutunutta ja vakavalla naamalla lausuttua, ettei siitä ottanut oikein selkoa.
”Niin. Miten itselläsi menee?”
”Iltavuoroa iltavuoron perään, pientä kiirettä töissä ja ylityökorvausten vähennyksiä vireillä säästösyistä. Sen lisäksi tapasin Kisen eilen. Eli toisin sanoen ei mitään uutta.”
”Sinun tulisi harkita uudelleenkouluttautumista jollekin vakaalle alalle – sellaiselle, jossa myös etuudet pysyvät vakaina vuodesta toiseen. Yrityselämässä on vallinnut jo valitettavan pitkään kulttuuri, jossa vanhat perinteiset lojaaliuden ajatusmallista on hylätty kokonaan. Sen takiahan täälläkin ravaa yhtenään stressaantuneita ihmisiä loppuun palamistaan häpeillen ja anellen, että sairausloman syyksi kirjataan jokin fysiologinen syy”, Midorima puhua paasasi.
”Ei minun työni nyt niin kestämätöntä sentään ole”, Takao huomautti. ”Enkä minä ole muutenkaan ollut koskaan kouluttautujatyyppiä.”
”Täysin totta”, Midorima totesi. Takao ei vaivautunut enää harmistumaan siitä, että Midorima ei ymmärtänyt inttää vastaan silloin, kun joku kritisoi itseään saadakseen päinvastaisen mielipiteen. Olihan rehellinen töksäyttely välillä hieman harmittavaa, mutta suuremmaksi osaksi suloista. Sitä paitsi rehellisyydessä olisi varmasti puolensa kumppanuutta ajatellen.
”No, millaisia suunnitelmia sinulla on tälle viikolle noin muuten?” Takao vaihtoi aihetta. Sen lisäksi, että aiheenvaihdos oli ihan paikallaan, hän oli päättänyt selvittää hienovaraisesti, minä muina päivinä hänellä olisi tilaisuus toimia Astro24:n ohjeiden mukaan.
”Vain töitä, toisin sanoen miellyttävän yksinkertaista elämää”, Midorima totesi.
”Eikö vesimerkeillä pitäisi olla tällä viikolla sosiaalisen elämän huippuviikko?” Takaon oli udeltava.
”Koen yhtäkkisen kiinnostuksesi kohtaloon samaan aikaan sekä miellyttäväksi yllätykseksi, että hieman häiritseväksi. Voisin melkein väittää, että sinä suunnittelet jotain”, Midorima huomautti lähes moittivasti ja Takaota epäilevästi mulkaisten. Takao ei voinut muuta kuin virnistää. Totta kai hän suunnitteli jotain.
”Kazunari, harkitse kahdesti ennen kuin teet mitään typerää”, Midorima pyysi. Hän otaksui ilmeisesti täysin suotta, että tiedossa oli jokin päätön tempaus.
”Sinä olet ihan turhaan mahdottoman ennakkoluuloinen”, Takao kommentoi. Hän myös testasi, miltä moittiva sävy kuulosti hänen huulillaan – ei kovin vakuuttavalta.
”Kun otetaan huomioon taipumuksesi hölmöilyyn, tietty varauksellisuus on hyvästä”, Midorima tuumi. ”Joka tapauksessa mitä sosiaalisointiin tulee, perjantaina aion käväistä Akashin luona. Pelaamme shōgia.”
”Sitä ei kyllä lasketa sosialisoinniksi, vaan rutiiniksi. Sinä pelaat hänen kanssaan shōgia joka perjantai.”
”Kazunari, minun on tunnustettava näin kahdentoista shōgi-vuoden jälkeen, että toisinaan me keskustelemme siinä ohessa. Kyllä se on minusta sosialisointia. Sitä paitsi aina kohtalon vinkit eivät ole konkreettisia. Sosialisoinnin ydin piilee siinä, että olen valmis vihdoin myöntämään shōgin osaksi kyseistä toimintoa”, Midorima selitti. Takaon olisi tehnyt mieli läimäistä otsaansa, sillä hän tajusi jälleen kerran, miten kovan palan oli valinnut purtavakseen. Jos perjantainen, jokaviikkoinen shōgi-hetki laskettaisiin Midoriman mukaan jo sosiaalisuuden huipentumaksi, Takao ei ehkä tahtonut tietää, mikä oli romantiikan huipentuma.
”Tiedätkö, Shin-chan, kaikki muut ovat kyllä tienneet jo vuosikausia, että shōgi on sinulle ja pelitoverillesi joku kiero, autistinen tapa ilmaista ystävyyttä. Siinä, että sinullakin on paras kaveri, ei ole yhtään mitään vikaa. Se on jopa suotavaa tässä elämässä”, Takao yritti selittää vuorostaan.
”Olet käsittänyt väärin. Sinä olet minun paras ystäväni, mutta harmistuttavaa kyllä, sinun kanssasi shōgin pelaaminen on täysi fiasko”, Midorima totesi. Takao puolestaan oli varma, että jos sydän olisi voinut haljeta kahtia ja murentua pieniksi paloiksi, hänen omansa olisi tehnyt juuri niin. Hän ei tahtonut olla Midoriman paras ystävä, eikä kyseinen jääräpää suostunut ymmärtämään sitä ilmeisesti vieläkään. Se oli aivan käsittämättömän turhauttavaa!
”Joka tapauksessa tällä viikolla Ravun on kuunneltava elementtiään ja annettava virran viedä mukanaan. Skorpionilla puolestaan on aktiivisuuden aika edessään, jotta hän voisi asettua aloilleen. Epäilen, että sinun pitäisi purkaa muuttolaatikkosi vihdoin”, Midorima jatkoi edes huomaamatta sitä, miten Takaon oma olemus oli kerrassaan lässähtänyt.
*
Vaikka tapaaminen Midoriman kanssa oli ollutkin ihan pienoinen pettymys, Takao päätti olla lannistumatta. Astro24:n mukaan hänellä oli vielä kokonainen viikko edessään, joten hän alkoi seurata ohjeita lähes orjallisesti, joskin omilla ehdoillaan.
Tiistaina Ravun käskettiin heittäytyä hetkiin, sillä Pluton ja Kuun välinen loiva kulma oli otollinen onnekkaille sattumille, joihin kehotettiin myös kiinnittämään erityislaatuista huomiota, sillä Rapu oli kovan kuorensa vuoksi kieltäytynyt liian pitkään huomaamasta jotain sellaista, mikä oli ollut aivan päivänselvää. Takao ei voinut väittää, että olisi ymmärtänyt yhtään, mistä puhuttiin, mutta allekirjoitti sen, että Midorima oli umpisokea muiden ihmisten suhteen. Poloinen olisi tuskin edes tajunnut epäillä mitään, vaikka itse Amor olisi tanssinut hänen edessään.
Joka tapauksessa Astro24 antoi Takao ymmärtää, että hänen olisi törmättävä Midorimaan täysin
sattumalta. Sen hän totisesti teki aamupäivällä, sillä tiesi teekaupan, jossa Midorima tapasi käydä ostoksilla tiistaisin tismalleen puolen päivän aikaan. Todellisuudessa Takao ei niinkään perustanut teistä, vaan hänelle riitti ihan tavanomainen ja Midoriman mukaan huonolaatuinen. Parhaisiin teekauppoihin oli sitä paitsi niin pitkä matka, ettei Takao olisi vaivautunut vierailemaan sellaisessa, ellei kyse olisi ollut Midorimasta.
”Kazunari!” Midorima äkkäsi Takaon, joka teeskenteli yllättynyttä.
”Ai, Shin-chan!” Takao vastasi tervehdykseen leveästi hymyillen. ”Melkoinen sattuma!” hän väitti vielä.
”Jos kiinnittäisit huomiota joskus puheisiini, tietäisit, että käyn täällä joka tiistai”, Midorima moitti.
”Jotenkin olen aina onnistunut sekoittamaan tämän yhteen toiseen paikkaan”, Takao naurahti. Hän onnitteli itseään siitä, että oli kehittynyt aika hyväksi flirttailevassa sävyssä. Midorima ainakin kohensi lasiensa asentoa, kuten hänellä oli aina tapana tehdä hämmentyneenä tai ihmettelevänä.
He vaihtoivat vielä pari sanaa, joiden aikana Takao tuli kyseenalaistaneeksi sen, pitikö Midorima yhteentörmäystä onnekkaana sattumana. Happamassa ilmeessä ei ollut mitään uutta, koska se oli silmälasipäisen miehen lepoilme, mutta epäilevä mulkoilu ei tuntunut siltikään kovin kannustavalta. Toisaalta pettymys oli täysin ymmärrettävää siinä mielessä, että jos Takao olisi tullut törmänneeksi lähikaupassa Midorimaan odotettuaan ensin tosissaan jotain voittolottokupongin kaltaista sattumaa, olisi hänkin varmaan ollut pikkuisen pettynyt.
Keskiviikkona Astro24 varoitti Rapua mielitietyn ailahtelevuudesta, mikä tuotti Takaolle päänvaivaa. Hän ei olisi kuvaillut itseään ailahtelevaksi, mutta toisaalta hänen oli tehtävä aivan kaikkensa avatakseen vihdoinkin Midoriman silmät. Kommentti parhaasta ystävästä kaikui vieläkin ikävästi korvissa, eikä Takao tahtonut enää koskaan kuulla vastaavanlaista. Hän tahtoi kuulla kolme aivan toisenlaista sanaa Midoriman huulilta seuraavan kerran, kun tämä kokisi äkillistä tarvetta ilmaista kiintymystään.
Takao valvoi vielä aamuyöllä miettien, miten ihmeessä hän voisi osoittaa ailahtelevuutta. Hänestä ei kerta kaikkiaan ollut esimerkiksi heittäytymään hetkessä huonotuuliseksi, eikä se ollut rehellisesti sanoen kovinkaan hyvänoloinen iskutaktiikka. Oivallus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta juuri ennen nukahtamista.
Aamupäiväisen ostosreissun jälkeen Takao tunsi olonsa niin tyhmäksi kuin nerokkaaksikin. Hän oli ostanut eräästä läheisestä asustemyymälästä pinneillä kiinnitettäviä hiuslisäkeraitoja kaikissa mahdollisissa väreissä. Niiden leikkaaminen omien hiusten pituisiksi oli yllättävän aikaa vievää puuhaa, mutta kun Takao oli vihdoin valmis, hän oli tyytyväinen lopputulokseen. Tottahan se näytti aivan naurettavalta, mutta taatusti myös ailahtelevalta. Hän nappasi kättensä työstä kuvan ja lähetti sen Midorimalle omasta mielestään taitavan yksinkertaisella kuvatekstillä:
Kaipasin vaihtelua!Vastausta ei kuulunut hetkeen, eikä Takao sitä odottanutkaan, sillä Midorimalla oli aamuvuoro, mutta parin tunnin kuluttua puhelin alkoi soida.
”Haloo?” Takao liversi iloisesti.
”Hei, Kazunari”, tuttu ääni luurin toisessa päässä tervehti. ”Värjäsit siis hiuksesi.”
”Niin tosiaan. Mitäs pidät?” Takao uteli. Hän oli totta puhuen odottanut vastausta vain lyhyellä viestillä, jonka sävy olisi ollut todella moittiva.
”Suosittelisin sinua harkitsemaan takaisin mustaan palaamista. Olet varmasti tarpeeksi värikäs persoona ilmankin, että ilmennät sitä ulkoisesti”, Midorima totesi kuivakasti. Takao ei voinut estää naurahdusta pakenemasta huuliltaan. Ellei hän olisi paremmin tiennyt, olisi hän voinut juuri väittää kuulleensa kehun Midorimalta. Sitä ei tapahtunut ihan joka päivä.
”Shin-chan, sinä olet vain turhan perinteinen. Myönnä pois, että tämä väri on mukavan nuorekas”, Takao kiusoitteli.
”Kuulehan nyt, Kazunari”, Midorima aloitti rauhalliseen, asiantuntevaan lääkärisävyynsä. ”Me kaikki vanhenemme omaan tahtiimme. Mikäli tahdot tehdä sen arvokkaasti, suosittelisin vihreää teetä, sekä mahdollisesti jotain edullista kosteuttavaa voidetta iholle, mutta siitä huolimatta lisääntyvät elinvuodet vähentävät ihon elastisuutta. Uusi hiustyylisi sen sijaan vain korostaa sitä, ettet käy enää lukioikäisestä hyvistä yrityksistä huolimatta.”
”Sinä olet käsittänyt aivan väärin. Ei minulla ole vanha olo, minulla on vain tänään hirveän vaihteluntahtoinen olo”, Takao totesi. Hän ei oikeastaan jaksanut edes pahastua siitä, että Midorima oli juuri huomauttanut karttuvista vuosista. Pakkohan toisenkin oli tajuta vihdoin kohtalon ilmiselvät merkit, mikäli oli lukenut päivän horoskooppinsa.
Puhelimen toisessa päässä vallitsi pitkä hiljaisuus, joka teki Takaon olon lähes hyväksi. Ehkäpä Midorima oli potemaisillaan oivallusta.
”Olipa olosi mikä hyvänsä, suosittelen silti omaan väriin palaamista”, Midorima tokaisi lopulta.
”Harkitsen asiaa”, Takao lupasi.
He vaihtoivat vielä pari sanaa keskenään, minkä jälkeen Takao oli todella tyytyväinen itseensä. Asiat olivat selkeästi edistymäisillään.
Sitten tulikin jo torstai. Astro24 väitti, että Ravun oli korkea aika vetäytyä hiljaisuuteen miettimään lähipiiriään. Vaikka toistaiseksi taivaankappaleiden ohjeiden noudattaminen oli tuottanut tulosta ainakin Takaon mielestä, olisi ollut silti paljon kutkuttavampaa ottaa asiakseen vaikkapa suunnitella uutta lounaskahvihetkeä. Päivän tekemättömyys tuntui oikeastaan turhauttavalta, mutta toisaalta olihan jopa Kise todennut, että toista piti ehtiä kaivata hetken, jotta suhde pysyisi tuoreena, ja Kisen suhde vaikutti toimivalta. Silti Takao oli kyllä ihan vähän vakuuttunut siitä, että jos hän ikinä onnistuisi voittamaan Midoriman sydämen, hän jättäisi sen jälkeen vinkit kaipaamisesta täysin omaan arvoonsa. Piikikkyyteen naamioitua lämpöä tuli yllättävän nopeasti ikävä.
Työpäivä osoittautui pitkäveteiseksi ja hiljaiseksi. Vuoron puoliväliin mennessä Takao oli palvellut vain vanhaa kiotolaista pariskuntaa, sekä uloskirjautuvaa liikematkalaista. Toisin sanoen lounastauko oli hitusen tarpeeton, kun koko vuoro tuntui yhtämittaiselta sellaiselta.
Täysin hukkaan tauko ei kuitenkaan mennyt, sillä minuuttia ennen sen alkua pääovi heilahti auki, ja Takao näki eräät varsin tutut kasvot.
”Shin-chan!” hän hihkaisi hävettävän innostuneesti. Midorima kävi harvemmin tervehtimässä Takaota, joten oli ihan perusteltua odottaa, että kuluneiden päivien ponnistelut olivat sittenkin osoittautuneet vaivan arvoisiksi.
”Kazunari”, Midorima tervehti. Takao pani oitis merkille, että sävy oli paljon pehmeämpi kuin yleensä. ”Toin sinulle kahvia. Mustaa, kitkerää ja pahaa, eli juuri sellaista, josta pidät.”
Takao ei edes jaksanut peitellä leveää hymyään. Midorima ei ollut yleensä huomaavaista sorttia, joten jonkinlainen oivallus oli varmasti syntynyt.
”Shin-chan, sinähän hemmottelet minut aivan pilalle”, Takao naurahti.
”Minulla on itse asiassa sinulle asiaa. Sinulla on tauko, joten jos et ole liian kiireinen, voisimme vaihtaa pari sanaa henkilökunnan tiloissa”, Midorima totesi jättäen Takaon aiemmat sanat huomioimatta. Ilmeisesti flirtin tunnistaminen ei ollut vieläkään vahvalla tolalla, joskin Takaon oli myönnettävä, että ehkäpä hänkin kaipasi lajissa vähän harjoitusta. Oli oikeastaan oivallista, että harjoittelukohde sattuikin olemaan paikalla.
”Toki.”
Takao avasi vastaanottopöydän portin katsottuaan ensin ympärilleen. Hänen esimiehensä ei olisi taatusti suvainnut henkilökuntaan kuulumattomien vierailua henkilökunnan puolella, mutta toisaalta ukko ei vaikuttanut olevan paikalla, kuten ei kukaan muukaan. Oli vain Takao ja pari siivoajaa. Sesonkiaikaan oli vielä pitkä.
”Siitä onkin aikaa, kun viimeksi kävit täällä”, Takao totesi.
”Se johtuu siitä, että esimiehesi vaikutti hyvin epätyytyväiseltä nähdessään minut taukotiloissa. Taisin silloin unohtaa kysyä, miten tilanne ratkesi?”
”Voi, älä siitä murehdi!”
Tunnelma olisi lässähtänyt, mikäli Takao olisi maininnut irtisanomisuhkauksella. Sitä paitsi hän sai niitä vähintään muutaman per vuosi. Ehkäpä Midorimalla oli ollut jonkinlainen pointti uudelleenkouluttautumisessa.
He astuivat sisään pieneen valkeaan huoneeseen, joka oli paljon vaatimattomampi kuin koristeellinen vastaanottoaula. Taukohuoneen pöytä ei ollut laisinkaan hienointa mahonkia, vaan pieni lastulevystä ja metalliputkista kokoonkyhätty hökötys. Kuitenkin Midoriman läsnäolo sai tilan näyttämään oitis melko sievältä, ja Takao oli jopa valmis unohtamaan, ettei hänen kollegansa ollut vieläkään tehnyt tiskialtaassa pari viikkoa lojuneelle eväsrasialleen mitään lupauksistaan huolimatta.
”Mikäs sinut tänne kiidätti?” Takao kysyi kepeään sävyyn, kun molemmat olivat istahtaneet valkoisille muovituoleille.
”Sinä tietenkin”, Midorima töksäytti. Takao ei ollut koskaan pitänyt itseään herkästi punastuvana persoonana, ei edes teini-ikäisenä, mutta Midoriman suorasukaisuus oli täysin absurdia. Takao hörppäsi kahviaan nopeasti ja oli varma, että poltti kielensä siinä sivussa.
”Ai?”
”Kuulehan, Kazunari, viime päivinä käytöksesi on ollut poikkeuksellista”, Midorima aloitti. Takao tunsi sydämensä jyskyttävän ainakin tuhatta ja sataa. ”Se on saanut minut miettimään asioita.”
”Todellako? Millaisia?” Takao kysyi. Hänen kätensä hikoilivat, eikä se johtunut pelkästään niissä olevasta superkuumasta kahvista.
”No, en oikeastaan tiedä, miten sanoisin tämän hienotunteisesti”, Midorima huokaisi.
”Ei sinun tarvitse olla hienotunteinen, Shin-chan, sano vain suoraan”, Takao hoputti. ”Taidan jo joka tapauksessa tietää, mistä puhut”, hän myönsi unelmoivasti nojautuen jo hieman lähemmäs.
”No, sehän helpottaa sitten asioita”, Midorima totesi. ”Tahdot varmasti, että kirjoitan lähetteen?”
Auts!”Minkä lähetteen?” Takao kysyi täysin ymmällään. Hän oli pudonnut kärryiltä, eikä pitänyt yhtään siitä, mihin suuntaan keskustelu oli menossa. Midorimanhan olisi pitänyt tunnustaa tunteensa, eikä puhua jostain niin kuivakasta kuin lähetteistä!
”Taisimme molemmat arvioida toisiamme väärin”, Midorima huomasi ääneen. ”Olen erittäin pahoillani, Kazunari.”
”Ihan oikeasti, mistä ihmeestä sinä nyt puhut?”
”Viime päivien käytökseksi on ollut omituista, mistä jo mainitsinkin”, Midorima sanoi ja piti pienen, merkitsevän tauon. Hän katsoi Takaota tavalla, jota ei voinut muuta kuin sääliväksi. Pahin mahdollinen taisi olla tapahtumassa. Midoriman oli täytynyt tajuta Takaon tunteet, mutta tällä ei ollut vastaavanlaisia tunteita. Todennäköisesti Midorima tahtoi hyvittää sen Takaolle lähetteellä psykiatrille, jonka kanssa toipua sydänsuruista.
”Kuule, Shin-chan, minä pärjään ihan hyvin ilman kallonkutistajaa. Tai siis ymmärrän kyllä huolesi, mutta se ei ole tarpeen”, Takao yritti pakottaa äänensä reippaaksi, vaikka hän tunsikin musertavaa kipua rinnassaan.
”Mistä
sinä nyt mahdat puhua?” Midorima älähti. ”Ei, sinä käsitit väärin. En usko, että ongelma on psyykkinen”, hän jatkoi paljon pehmeämpään sävyyn.
”Mitä helvettiä?”
”Tajusin sen tänään, kun puhuin vanhemman kollegani kanssa eräästä uudesta julkaisusta, joka on varsinainen läpimurto aivokasvainten hoidossa”, Midorima selitti. ”Kazunari, pelkään, että sinun on mentävä magneettikuvaukseen pikimmiten. Tiesitkö, että suurella osalla potilaista kasvaimen ensioireet ovat nimenomaan impulsiivisuuden kasvamista, mutta koska valtaosa potilaista on neljänkymmenen tietämillä, oireita luullaan harmituttavan usein tavanomaiseksi keski-iän kriisiksi?”
”Shin-chan, minä en tiedä ihan oikeasti, mitä sanoa”, Takao puuskahti. Hänen olonsa oli harvinaisen surkea ja pettynyt.
”Ymmärrän, että sinun täytyy sulatella tätä hetki”, Midorima tuumasi. ”Minusta tuntuu, että minun on parempi jättää sinut hetkeksi yksin. Soita, jos tarvitset jotain.”
Takao olisi tahtonut protestoida, vaatia Midorimaa kuuntelemaan hetken, mutta ei saanut sanaa suustaan. Hän saattoi vain nieleskellä tappion karvasta kalkkia, kun Midorima nousi pystyyn ja nyökkäsi vielä ymmärtäväisesti hyvästiksi.
