Nimi: Katainen ilman paitaa
Kirjoittaja: Joanniina
Tyylilaji/Genre: Tämä on tälläista ehkä vähän angstistakin, mutta silti lämminhenkistä draamaa. Ainakin yrittää olla. Yläkoululaisten elämää ystävyys- ja valtasuhteineen. One-shot!
Ikäraja: K-11
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary:
Mä sekoitin dippikastiketta ja vilkuilin Iiristä sivusilmällä, kun se nosteli laseja astiakaapista. Se näytti ihan tavalliselta. Ei yhtään sellaiselta, joka silitti koko luokkaa vastakarvaan vaan olemalla olemassa.Vastuunvapaus: Don Huonojen kappale
Väärän kuninkaan päivä ei ole minun sanoittamani, vaan Kalle Aholan. En myöskään omista tekstissä mainittuja poliitikkoja. Niin, ja jos etsit RPF:ää Jyrki Kataisesta, olet väärässä paikassa.
A/N: Tämä on kirjoitettu keväällä 2013, joten ministerinsalkut ovat jo ehtineet vaihtua eivätkä kaikki yksityiskohdat ihan täsmää nykyhetkeen.
KATAINEN ILMAN PAITAA
Iiris oli taas pulassa. Näin sen jo käytävän toisesta päästä. Elias oli ottanut Iiriksen laukun ja kaatanut kaikki tavarat lattialle. Kirjat ja vihot lojui kuraisten jalanjälkien seassa. Ei täällä siivoojat koskaan mitään tee, kyselee vaan toisiltaan taukotilassa Ilta-Sanomien kymmentä kysymystä.
– Mitä täällä on? Joose kysyi, nosti lattialta pienen pussin ja alkoi heitellä sitä.
– Varmaan huumeita, Juho vastasi. Se virnisti niin, että raudat näkyi.
– Dildo siellä on.
Elias puhui matalammin kuin toiset, ei kiekaissut lopussa. Mä olen joskus ajatellut, että jos mun pitäisi koota meidän luokan jätkistä unelmapoikaystävä, se kuulostaisi Eliakselta eikä keltään muulta. Kässän luokan varastossa mietin joskus, miltä Eliaksen ääni tuntuisi, jos se olisi kangasta. Ehkä loimusametilta. Nyt mua kuitenkin suututti.
Ehdin napata pussin ilmasta ennen Joosea. Tiesin, että siellä oli kuukuppi. Iiris oli tilannut sen netistä, ja mä olin niillä silloin, kun se tuli postista. Iiris on sanonut, että se on kätevä, mutta en mä kyllä haluaisi sellaista. Vähän ällöttäisi tunkea jotain, no sinne.
– Nyt vittu lopetatte, sihahdin.
Opettajan askeleet kuului käytävältä. Autoin Iiristä keräämään sen tavaroita takaisin laukkuun. Pojat naureskeli vieressä. Ne ei yrittäneet estää, matki vaan kimeällä äänellä nyt vittu lopetatte, nyt vittu lopetatte.
– Venla kiroili äsken, Juho sanoi, kun ope avasi fyssan luokan ovea.
– Miten mä kuulin, että se oli ihan joku muu, joka kiroili? Lippis pois päästä.
Opettajan nimi on Peter. Pojat huuteli sille elokuussa jag heter homo Peter, mutta lopetti pian, kun ei se välittänyt mitään. Se on aika nuori ja rento. Istuin omalle paikalleni Iiriksen viereen, kaivoin kirjat esiin ja huokaisin. Kaksoistunti. Vihkoon tulisi taas monta uutta piirustusta, eikä ne liittyisi mitenkään sähköön. Sori vaan, Peter.
*
Välillä hävettää olla Iiriksen kaveri. Tiedän, että jos en kulkisi sen seurassa, voisin olla suositumpi ja pojatkin puhuisi mulle ihan normaalisti. Mä ja Iiris ollaan kuitenkin tunnettu ekalta luokalta asti. Me kaksi oltiin huonoimmat hiihtäjät, laskettiin jokainen alamäki opettajan suksien päällä. Siitä kaikki alkoi. Puoli elämää kestänyt ystävyys, se tuntuu niin pitkältä, että ei sitä osaa edes ajatella.
En mä aina ymmärrä Iiristä. Sen jutuissa on joskus vaikea pysyä mukana. Se lukee tosi outoja kirjojakin, kerran sellaista, jonka nimi oli joku Vaginamonologi. Mä menisin varmaan ihan punaiseksi, jos pitäisi lainata se. Venla, minkä värinen on paloauto? Sitä jätkät kyselee aina, nauraa päälle ja mua alkaa nolottaa entistä enemmän. Luin joskus jostain hermoleikkauksesta, joka auttaa punastumiseen, mutta se on kai sairaan kallis. Sillä rahalla voisi ostaa jotain kivempaakin.
Ruokalassa haisi tympeältä niin kuin yleensä. Mä otin vaan pari pinaattilättyä ja salaattia. Ei ollut nälkä. Iiriksen lautasella taas oli varmaan kymmenittäin puolukkahillon peittämiä lättyjä. Sillä oli koulun jälkeen musikaaliharkat, ja se pääsisi kotiin vasta myöhään.
– Tuu huomenna meille, Iiris pyysi. – Äiti menee iltavuoroon. Saadaan olla rauhassa.
Iiriksen äiti on joku vanhustenhoitaja. Niiden perheeseen kuuluu vaan ne kaksi. Iiriksen kotona on kiva käydä, kun missään ei ole siskoja eikä veljiä mölyämässä niin kuin meillä. Mä en pysty tekemään edes läksyjä ilman, että vähintään peliäänet kuuluu seinän takaa.
Pienenä parhaat leikit keksittiin aina Iiriksen luona. Sen barbeille sai tehdä mitä vaan, vaikka leikata kaljuksi tai piirtää tatuointeja kuulakärkikynällä. Kerran leikittiin autokolaria ja tehtiin ketsupista verta. Nyt hävettää muistella sitä. Kaikki on olleet lapsia, opetelleet ottamaan keinussa vauhtia ja pitäneet talvella toppahaalaria, mutta yhtäkkiä niistä jutuista ei voikaan puhua. Me ei haluta ajatella sitä, miten vähän aikaa niistä on.
*
Seuraavana aamuna mä nukuin melkein pommiin. Puin päälle ekat käteen sattuneet vaatteet, säntäsin keittiöön ja kaadoin muroja kulhoon. Menin syömään olohuoneeseen telkkarin ääreen.
Uutisissa puhui Jyrki Katainen. Mä en ymmärrä politiikkaa, ainakaan pääministereitä, kun ne vaihtuu niin usein. Koulussa pidettiin viime keväänä jotkut varjovaalit. Eniten ääniä sai ehdokas numero 69. Mä en enää muista, kuka se oli.
Ajoin pyörällä koululle. Iiris seisoi yksin aulassa diskoilmoituksen edessä.
– Aiotko sä mennä tonne?
Iiris otti kuulokkeet pois korvista ja mä toistin kysymyksen, vaikka arvasinkin jo vastauksen. Iiris ei tykkää diskoista. Mä haluaisin käydä niissä, mutta ei ole ketään, kenen kanssa mennä. Voi kyllä olla, että siellä olisi tylsää. Kaikki käy vaan kääntymässä koululla ja lähtee sitten kylälle juomaan. Ala-asteella diskot oli aina viikon kohokohtia, mutta enää ne ei jaksa kiinnostaa ketään.
Meillä oli ruotsia. Hur tråkigt. Onneksi tunnista meni iso osa siihen, kun kuunneltiin oppilaskunnan hallitukseen pyrkivien höpinöitä keskusradiosta. Taas oli tulossa vaalit. Meidän luokalta ei ollut ehdolla ketään, eikä se ollut mikään yllätys. Me ollaan vähän sellainen ryhmä rämä, jämäsakki. Kerran Iiris sai matikan kokeesta seiska miikan, ja se oli luokan paras numero.
Pojat hörähti nauramaan, kun radiosta kuului Paavon ääni. Se on yksi nörtti beeltä, istuu aina käytävällä yksin ja lukee kirjoja. Kaikki ehdokkaat kertoi nimensä, luokkansa ja jotain niiden harrastuksista. Mä en tiennyt yhtään, ketä mä äänestäisin. Ainakin sen pitäisi olla joku vähemmän hikinen ja vaikkukorvainen kuin Paavo. Ehkä mä jättäisin koko vaalit väliin.
– No niin, siinäpä on valinnanvaraa, ruotsin opettaja sanoi iloisesti, kun radio oli hiljentynyt. Sitten sen ilme muuttui surulliseksi, niin kuin yleensä aina, kun se katsoo meidän luokkaa. – Onko tosiaan niin, ettei kukaan teistä pyri hallitukseen? Sepä sääli, ope totesi ja siirsi katseensa Iirikseen. – Esimerkiksi Iiris. Mä olisin mielelläni nähnyt sut ehdokkaiden joukossa. Sulla varmasti olisi mielipiteitä.
Jätkät alkoi nauraa uudestaan, ei kovaa tällä kertaa, kun radion ääni ei ollut enää
peittämässä. Iiris tuijotti pulpettinsa kantta ja mutisi opettajalle jotain vastaukseksi. Mä en kuullut kunnolla, mitä Iiris sanoi, enkä sitäkään, mitä Elias kuiskasi Juholle.
– Miettikää, jos Iiris hakisi oikeesti sinne hallitukseen, Joose kailotti tunnin jälkeen. Pojat käveli käytävällä meidän takana.
– Minä olen Iiris Keskinen ja harrastan muotivaatteita, Elias aloitti kimeällä tytönäänellä. Mä en osaa sanoa, kuulostiko se Iirikseltä vai ei. – Käytän rintaliivejä, vaikka minulla ei edes ole tissejä.
Juho ja Joose hirnui niin, ettei ne saaneet henkeä. Jotkut tytötkin nauroi mukana. Mä ja Iiris käveltiin rinnakkain, nopeasti, katsomatta toisiamme. Ajattelin varastoa, johon mä saisin taas paeta iltapäivällä nuuhkimaan kankaita, ajattelin sitä miten karhealta loimusametti tuntuu kun sitä koskettaa vastakarvaan.
*
Iiriksellä ei ollut pyörää mukana, joten mäkin jätin omani telineeseen. Musiikki kuului luureista läpi. Iiris antoi mulle toisen niistä.
Väärän kuninkaan päivänä kuorossa huudetaan, tänään juhlitaan ja ollaan niin kuin mitään ei ois tapahtunutkaan, miessolisti lauloi. Iiris kuuntelee jännää musaa, kaikkea vanhaa.
Me käytiin kaupassa ostamassa sipsejä ja iso pullo villivadelmavissyä. Kumpikaan ei tykkää limsasta. Iiriksen kotona me heitettiin reput eteisen lattialle ja mentiin keittiöön. Mä sekoitin dippikastiketta ja vilkuilin Iiristä sivusilmällä, kun se nosteli laseja astiakaapista. Se näytti ihan tavalliselta. Ei yhtään sellaiselta, joka silitti koko luokkaa vastakarvaan vaan olemalla olemassa.
Olohuoneessa Iiris avasi telkkarin. Siellä oli taas uutiset ja suutaan aukova Katainen, kuin aika olisi aamulla pysähtynyt paikalleen.
– Ihan sairaan seksikäs ääni, Iiris sanoi.
– Ai kenellä?
– Jyrki Kataisella tietysti. Kuuntele nyt. Toi mies huokuu valtaa ja karismaa.
Yritin kuunnella, mutta mun mielestä Katainen kuulosti vaan kuivalta ja viralliselta, vähän kuin jotkut opettajat. Mä en ollut ihan varma, mitä karisma on.
– Siitä oli kesällä kuva Seiskan kannessa ilman paitaa.
Iiris nousi löhötuolista, meni käymään huoneessaan ja tuli kohta takaisin lehden kanssa. Katainen näytti oudolta ilman silmälaseja, naama auringosta punaisena. Ei se kamalan ruma ollut. Mä en kyllä ymmärrä, miksi pitää ottaa jotain salakuvia. Jos mä olisin julkkis, en varmaan ikinä uskaltaisi lähteä mihinkään lomalle. Mä en haluaisi nähdä omia läskejäni, kun jonotan kaupan kassalle.
– Kuka poliitikko sun mielestä on kuumin?
Mä tuijotin rantamaisemaa Kataisen takana. Rouskutin suun tyhjäksi sipseistä ja sanoin, etten muista kenenkään nimiä. Iiris varmaan tappaisi mut, jos koskaan vihjaisin sille, mitä kaikkea mä olen ajatellut Eliaksesta.
– Se on aika komea, jolla on ne isot hampaat.
– Alexander Stubb, Iiris nyökkäsi. – Onhan sekin ihan söpö. Jussi Halla-aho on kanssa tavallaan.
– Eikö se ole rasisti? mä ihmettelin.
– Kai se on, mutta se on silti tosi älykäs. Sen kanssa olisi ihana väitellä.
Iiris puhui kehräävällä äänellä, katsoi jonnekin kauas telkkarin ohi. Mun käsi oli tahmea sipsimausteista. Yhtäkkiä tuli samanlainen olo kuin joskus lapsena, kun oltiin kierretty koulun jälkeen kaikki lumikasat ja laskettu pyllymäkeä melkein auton alle. Iiriksen äiti oli laittanut meidän lapaset kuivumaan patterille ja tehnyt kaakaota.
Vilkaisin vielä kerran pääministeriä Seiskan kannessa, ja mua alkoi vähän säälittää sen paidattomuus. Katsoin Iiristä silmiin. Me hymyiltiin yhtä aikaa.
