Moikka moi! Elikä, olen uusi finfanfunissa ja tämä on ensimmäinen tarina, jonka julkaisen täällä. Vaikka olenkin perehtynyt miten minun pitää laittaa kaikki täällä, antakaa anteeksi jos jokin on huonosti
Vastaan otan mielelläni palautetta, joten kritiikki, kehut kaikki ovat tervetulleita! Kiitos ja kumarrus, olen puhunut. Nauttikaa tarinasta!
Nimi: Stairway to Heaven
Kirjoittaja: jokeri
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Seikkailu, Draama
Stairway to Heaven Maailma jona sen olimme tunteneet, oli kadonnut. Kun luonnonkatastrofit alkoivat vuonna 2012, ihmiset tiesivät, ettei ollut paluuta. Ilmasto alkoi lämmetä epänormaalille tasolle. Ulkona oleminen oli melkein sietämätöntä. Jotkut sanoivat, että kyse oli Jumalan kostosta, toiset taas väittivät, että kyse oli pelkästä otsonikerroksen kuluttamisesta.
Jonkinlaista järjestystä pitivät Dynastia. Dynastia koostui armeijasta, eri rikostutkinnan liikkeistä ja melkein kaikista rikostutkijoista tai poliiseista, jotka selviytyivät tai kouluttautuivat myöhemmin ammattiin.
Planeetan kasvillisuus kukoisti taas ja melkein kaikki kaupungit olivat veden tai kasvien peitossa. 50% planeetan populaatiosta kuolleena kuumuuden ja veden tulomäärän takia loput taistelivat selviytymisestä. Eläimiä oli enemmän kuin ihmisiä ja se teki planeetasta vaarallisen. Villiintyneet koirat ja muut pedot, jotka olivat vaeltaneet vedenpaisumusta karkuun. Mikään ei ollut enää ilmiselvää, kaikki oli vaarallista.
2020 PoV Blake Mustat hiukseni makasivat harteillani. Ankean pikkutalon hämärä valaistus loi sinne tunnelmaa. Onneksi päälläni oli ruskea nahkatakki, joka toi sopivasti lämpöä iholleni. Rähjäinen pikku mökki ei ollut paras mahdollinen paikka, mutta se oli siedettävä. En olisi suostunut jäämään tänne, ellei ryhmä olisi vaatinut sitä. Joe oli johtaja ja päätti mitä tehdään. Ei minulla olisi muutenkaan ollut siihen mitään sanomista. Nojasin pehmeän ja tumman sohvan selkänojaan ja huokaisin. Miksi Joe ei ottanut minua mukaan tavarajuoksulle? Siirsin myrkynvihreitä silmiäni ympäri olohuonetta. Olin melkein yksin; monet olivat kiivenneet yläkertaan, sillä siellä oli sänkyjä, mutta minä pitäydyin alakerrassa. Halusin kohdata Joen mahdollisimman pian.
Vihdoin kuulin ulkoa ääntä, mutta kukaan ei tullut sisälle. Nousin sohvalta ja kävelin varovaisesti ulko-ovea kohti. Puisen oven takaa kuului kuiskuttelua, se kuului joka kuiskauksella hiljempaa. Katsahdin nopeasti taakseni. Kaikki torkkuivat, tai olivat lähellä torkkumista. Tunnistin tummista hahmoista Jackien ja Andyn. Avasin oven hiljaa, jotten herättäisi heitä. Aamuaurinko näkyi horisontissa.
”Blake”, Joen pehmeä ääni kantautui korviini. Siirsin vihreät silmäni mieheen ja huomasin loput ryhmästä tämän takana. Kathryn, Nate, Mike, James ja Chuck ja joku, ketä en tunnistanut. Katseeni siirtyi tuntemattomasta mieshenkilöstä Joeen.
”Noista kahleista päätellen-”, aloitin, mutten saanut jatkettua pidemmälle, ennen kuin Joe nappasi tiukan otteen käsivarrestani. Mies ohjasi minut sivuun ja sai minut miettimään miksi. Joen ruskeat silmät etsivät katsettani. Lukitsin katseeni hänen silmiinsä ja odotin selitystä. Aurinko jatkoi nopeaa nousuaan ja oli jo niin valoisaa, että pystyin erottamaan Joen kasvon piirteet kunnolla. Poissaoleva katse sai kylmänväreet kiipeämään pitkin selkärankaani.
”Blake, mene sisään odottamaan. Me ollaan kohta siellä, okei?” Joe kallisti päätään ja yritti vakuuttaa minua menemään takaisin sisälle. Katselin hetken nelikymppisen miehen epätoivoisia silmiä ja nyökkäsin. Joe näytti väsyneeltä, ymmärsin sen, mutta miksi minua ei ikinä otettu mukaan päätöksen tekoon? Huokaisin syvään ja nyökkäsin. Siirsin katseeni vielä vilkaistakseni vankia. Miehellä oli verinen naama ja epätoivoiset silmät hakivat minusta turvaa. Nielaisin ja puraisin huultani, ennen kuin käänsin selkäni tälle ja kävelin sisälle.