Author: Zarroc
Pairing: Karita/Isa
Rating: S
Genre: romance, drama, femme
Sanamäärä: 313
A/N. Karitan toisen suhteen toinen osapuoli esiintyy meille ensimmäistä kertaa. Pitäisi tehdä se aikajana tästä kaikesta, niin selvittäisin itsellenikin, miten tämä oikein menee.
Kappaleen sanat Isan kirjeessä on tästä kappaleesta. Osallistuu ficlet300:seen sanalla 170. Aamiainen sekä Originaali10:neen.
Kaikki hiljaiset hetkesi ja minäSeisoin ovella, toinen käsi kahvalla ja toinen roikkui velttona sivulla. Tuijotin ovea sitä kuitenkaan näkemättä. Tiesin, että minun olisi vain avattava ovi ja käveltävä pois, mutta en osannut tehdä niin. En ollut ikinä osannut.
Purin huultani ja yritin olla kuulematta hänen hengitystään, joka kuului aivan liian läheltä.
Hän ei sanonut mitään, hänen ei tarvinnut. Tunsin hengityksestä, sen tahdista juuri ne sanat, jotka hän halusi pyytää minulta. Anoa minulta.
Vaikkei se kuulunut hänen suunnitelmiinsa tai tapoihinsa.
Lopulta päästin käteni putoamaan ja käännyin ympäri, katsoin häneen liian paljon surua silmissäni. Hän pudisti päätään ja kiedoin käteni hänen ympärilleen, kuullen, kuinka hän purskahti itkuun.
*
Makasin omalla puolellani sänkyä ja yritin hengittää mahdollisimman hiljaa. Käänsin hitaasti kylkeäni ja katselin hänen lapaansa, vaaleaa ihoa, jota paljastui vähä vähältä peiton alta. Se toi omituisen kontrastin, peiton sävy oli aivan liian tumma ollakseen hänen yllään.
Ei se kuitenkaan mitään merkinnyt.
Isan vaaleat hiukset valuivat alas niskaa pitkin, peittivät osan selkänikamista ja levisivät tyynylle. Sormeni hapuilivat hiljaa niiden latvoja, koskin varovasti sileää ihoa.
Hän säpsähti.
Vedin käteni pois ja hän kääntyi ympäri, kasvot minua kohden. Katsoin takaisin ilmeettömänä, yllätettynä.
*
Aamiaisella halusin kysyä häneltä, ajatteliko hän ikinä, mitä meistä tulisi.
En kuitenkaan sanonut mitään, laskin vain lusikan jogurttiin takaisin ja nousin. Isa kohotti katseensa minuun, siniharmaat silmät huolestuneina ja minä hymähdin. Vein lusikan tiskialtaaseen, puoliksisyödyn jogurtin roskiin ja kävelin takaisin pöydän ääreen.
Kumartuessani painamaan suudelman hänen otsalleen, hänen sormensa tarttuivat tiukasti ranteeseeni.
”Älä mene.”
Painoin silmäni kiinni, kasvojani vain hetkeksi hänen päälakeensa nojaten.
”Kyllä sinä tiedät.”
Hän nyökkäsi ja minä tiesin, että hengitys kuristi hänenkin kurkussaan.
”Viimeinen lähtijä sulkee portin.”*
Löysin rahin alle tipahtaneen kirjeen, jossa luki vain nimeni.
Karita,se alkoi ja minusta tuntui äkkiä sille, että olin jälleen menettänyt kaiken.
On pikkuhiljaa tästä mentävä mun
Toiset jo menneet on
Sitten pakasta mä viimeisen käännän kortin
Viimein laulu mielessä hyräilen
IsaMinä nieleskelin kyyneleitä katsellessani ympärilleni asunnossa, jota en kokenut enää edes omakseni.
Miksi minä edes välitin?
Vaaleat verhot havisivat tuulessa, ikkuna oli auki.
Mitään muuta merkkiä hänen lähdöstään en nähnyt.
