Orenji: Kiitä spurttiraapaletta
Täälläkin satoi tänä iltana lunta suureksi yllätykseksi, vaikka ei tuo taida pysyä. Onhan sitä kuitenkin kiva fiilistellä. Kiva, että pidit ja kiitos kommentista!
A/N: Paljon uusia hahmoja yhdessä raapaleessa, mutta itse kukin saa vähän omaa huomiota sit jatkossa. Hah, tykkään Leevistä. Linda virittää kipinää ja Marika yrittää pitää langat käsissään.
59. Kaarnan siskokset
S
draama
sanalla lahja
250 + 300 sanaa
Eetu
”Voi vittu”, puuskahdin, kun luin Marikan viimeisimmän viestin. Bussi ajoi vähän turhan lujaa johonkin töyssyyn ja meinasin pudottaa koko kommunikaatiovälineen. Vittu Helsingin paikallisliikenne oikeasti. Tämäkin kuski kaahasi siihen malliin kuin alla olisi formula-auto eikä bussi.
”Mitä?” Jooa kysyi. Katsahdin mun poikaystävään. Sillä oli indigonsininen virkattu pipo, tumma kaulahuivi, harmaa karvareunaisella hupulla varustettu talvitakki ja mun sille tekemät tumput. Vaikka Jooa näytti hyvältä, mua hermostutti silti sen vieminen näytille. Marika osasi olla joskus turhan ylisuojeleva ja päällekäyvä. Halusin, että se ja Jooa pitäisivät toisistaan. En osaisi muuten olla.
”Marika laittoi viestiä, että Lindakin tupsahti paikalle”, vastasin Jooalle. Pelkkä Lindan ajattelu vitutti. Tää oli niin tyypillinen veto siltä. Olisi pitänyt odottaa jotakin tällaista.
”Miksi se on huono juttu? Eiks oo parempi, että mä tapaan sun molemmat siskot samalla kertaa?” Jooa ihmetteli. Voi, miten vähän se tiesikään, mutta sehän johtui ihan musta ja mun haluttomuudesta kertoa Lindasta juuri mitään. Pikkusisko ei ihan ollut mun lempipuheenaiheita maailmassa.
”En veisi ikinä sua varta vasten tapaamaan Lindaa”, tuhahdin, ”jos elämä menisi niin kuin mä haluaisin, te tapaisitte vasta jossakin kaukaisessa sukutapahtumassa ja silloinkin ihan ohimennen.”
”Eikö toi ole vähän turhan tylyä?” Jooa sanoi aika varovaiseen sävyyn. Ymmärsin sen epävarmuuden. Jooalla ei ollut kokemusta minkäänlaisista sisarussuhteista. Sillä oli yksi, yli kymmenen vuotta vanhempi velipuoli, joka oli sille käytännössä pelkkä puolituttu, jos sitäkään. Jooa ei myöskään tuntenut Lindaa. Hymyilin sille vinosti enkä ollut millänsäkään, vaikka Jooa paheksui mun asennetta siskoani kohtaan.
”No, sähän tapaat sen kohta, niin sit voit muodosta oman mielipiteesi”, sanoin ystävällisesti ja kurottauduin painamaan pysähdysnappia.
*
Tiiliseinäisen rivitalon kolmannella ovella mulla oli jo vähän etova olo. Puristin Jooaa kädestä ja hieroin poskeani sen olkapäätä vasten saadakseni rohkaisua siltä. Jooan hermostunut hymy sai mut rauhoittumaan. Jooaakin jännitti. Me oltiin tässä yhdessä.
Marika tuli avaamaan meille oven ja toivotti meidät tervetulleeksi. Se oli uusinut hunajanblondin hiusvärinsä ja pukeutunut tummanvihreään mekkoon. Ojensin sille meidän yhteisen joululahjan eli Marikan lempipunaviiniä, jota se ei ikinä kehdannut itse ostaa. Leevi ilmeisesti paheksui tai jotakin. Mun jälkeen se halasi Jooaa käyttäytyen ystävällisesti, mutta huomasin siskoni katseesta, että tarkasteli Jooaa mikroskoopin tarkkuudella. Yksikin moka, niin Marika langettaisi tuomionsa. Jooakin huomasi, ja mua hävetti Marikan puolesta.
”Älä katso sitä noin”, kuiskasin Marikalle, kun Leevi tuli tervehtimään. Se kätteli Jooaa ja vaikutti huomattavasti ystävällisemmältä. Leevistä tuli aina mieleen kirjailija, kun sitä katsoi. Miehellä oli yli korvien venähtäneet hiukset, silmälasit ja kasvoillaan tulkitseva ilme. Sen tapa olla ja pukeutua oli muutenkin vähän hajamielinen.
”Millä tavalla?” Marika ihmetteli, vaikka kyllä se tiesi.
”Kuin aikoisit syödä sen. Muista, että mä oikeasti tykkään siitä.”
Marikan suupieli nytkähti tavalla, jonka tunsin. Se ei pitänyt siitä, että mä moitin sitä, mutta ei myöskään kieltänyt mun olevan väärässä.
”Kumma, etten mä saanut näin lämmintä vastaanottoa”, tuttu, tyttömäinen ääni kommentoi keittiön edustalta. Puoliksi keittiötason päällä makaava Linda näytti tylsistyneeltä. Sillä oli päällään baarivaatteet: nahkahame, turhan paljastava paljettitoppi ja sen päällä, ilmeisesti Marikalta lainaan saatu purppura neule. Pitkät, mustat hiukset olivat sotkuisella nutturalla ja kuivat huulet lohkeilivat.
”Tulkaa olkkarin puolelle, niin kaadetaan lasit lahjaviiniä!” Marika kutsui.
”Ei taas tätä”, Leevi mutisi pullon nähdessään, mutta meni kuitenkin hakemaan lasit.
Me istuttiin Jooan kanssa sohvalle vierekkäin. Linda valloitti kuningattaren elkein huoneen keskimmäisen nojatuolin ja tutkaili Jooaa uteliaan näköisenä.
”Nice!” Linda kehui Jooaan viitaten kuin se ei olisi edes paikalla ja vinkkasi mulle silmää.
Kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki joivat lasinsa tyhjäksi muutamalla kulauksella.
Me kaikki tarvittiin hieman sielunvahvistusta.
