Aamuja (sallittu, raapeleita, 7/7)

[Solveig]

Ikäraja: Sallittu

Minusta on tosi mukavaa kirjoittaa aamuisin ja aamuista, joten ajattelin, että spurttiraapalehaaste voisi olla mainio tekosyy hieman pointittomille aamukuvauksille ja -tunnelmoinnille. Ei mitään sen ihmeellisempää.

1. Muutto (S)
2. Kirje (S)
3. Harmaa (S)
4. Onnellinen (S)
5. Syksy (S)
6. Kuopio (S)
7. Juhlat (S)

[Solveig]

Ikäraja: Sallittu
Sanoja: 200

Muutto

On syyskuun ensimmäinen aamu, kun kannan raskaita banaanilaatikoita uuteen asuntoon. Olen nukkunut vähän ja huonosti, väsyttää, jalat tutisevat rappusissa. Kukaan muu ei ole jaksanut vielä saapua, olemme kahden ja hiljaisia.

Vielä kymmenen tavaralaatikon, kirjahyllyn, patjojen ja lipaston jälkeen tilaa on kummallisen paljon. En oikein pidä siitä - ehdin jo tottua edellisen yksiön turvalliseen ahtauteen - enkä siitä, kuinka uutta ja kliinistä kaikki on vastamaalatuista seinist kylpyhuoneen kaakeleihin. Tekisi mieli harata vastaan, kieltäytyä nostamasta enää yhtään laatikkoa. Eikä tämä edes ole minun kotini vaan sinun.

Mutta kuitenkin; olen viettänyt luonasi niin paljon aikaa, että vanha asunto tuntuu toiselta kodilta. Tiedän mistä löydän mitäkin, minulla on hammasharja vessan peilikaapissa, oma teemuki. En voi suhtautua tähän muuttoon kuin se olisi jotenkin irrallinen minun elämästäni eikä vaikuttaisi siihen, koska kyllä se vaikuttaa. On opeteltava lähtemään vastakkaiseen suuntaan, kulkemaan syyspimeän metsän läpi.

Ehkä minä opin. Täällä voi ikkunasta tarkkailla siilejä ja etuoven edessä kasvaa suuri pihlaja. Asunto on viimein tarpeeksi suuri terraariolle. Hyllystä löytyvät kuitenkin samat kirjat kuin ennenkin, voin kääriytyä samaan siniseen vilttiin ja hypistellä tuttuja muovieläimiä. Ne nököttävät ikkunalaudalla.

Viimeisten laatikoiden jälkeen me istumme vierekkäin parvekkeella ja yritämme tottua siihen, ettei enää ole lämmin. Sellaiseen minä sopeudun helposti, paljon helpommin kuin maisemanvaihdoksiin ja uuteen postinumeroon.

[Solveig]

Ikäraja: Sallittu
Sanoja: 100

Kirje

Heti herättyäni aloitan kirjeen, jonka on tarkoitus tiivistää kaikki, mitä minulla on sanottavana. On kulunut vuosi siitä kun viimeksi puhuimme ja asioita on kertynyt liikaa. En osaa päättää, tahtoisinko vain listata mitä minulle on tapahtunut vai pureutua niihin syihin, jotka aiheuttivat venähtäneen hiljaisuuden.

Keitän teetä. Naputan kynällä pöytää, tuijotan ulos ikkunasta. Lisään teehen kylmää vettä, jotta se jäähtyisi nopeammin, yritän etsiä radiosta oikeaa kanavaa, mutta kuulen pelkkää kohinaa.

Tervehdin sinua nimellä. Muistankohan edes varmuudella osoitettasi? Ehkä on sittenkin liian aikaista. Olen vielä uninen. Liian paljon käsittelemättömiä asioita, joita lisäkuukaudet saattaisivat ehkä yksinkertaistaa, jos malttaisin odottaa vielä vähän.

Kirje jää lähettämättä.

[Solveig]

Ikäraja: Sallittu
Sanoja: 100

A/N: Jotenkin aina kuvittelin, ettei liian pitkää kesälomaa olekaan, mutta olin väärässä.

Harmaa

Olen jo tottunut siihen, ettei aamuisin oikein tapahdu mitään. Ne ovat harmaita hiljaisia tunteja, jotka vain täytyy elää läpi. Nukkumalla, lukemalla, selaamalla internetiä, nukkumalla hieman lisää. Kirjoittamalla päiväkirjaan pitkän selostuksen edellisestä illasta, pitkittää sitä lukuisilla yksityiskohdilla, jotta saisi pidettyä katseensa irti kellosta.

Minun aamuni jatkuvat iltapäivään saakka. Kaksitoista on aamupala-aikaa. Vaikka kuinka heräisin jo yhdeksältä, en osaa kuvitella tekeväni mitään järkevää ennen kahta – eihän kukaan muukaan ole liikkeellä vielä siihen aikaan. Se ei ole totta, suurin osa ihmisistä nousee töihin ja kouluun. Minä vain elän pienessä yliopistokuplassani, ikuisuudelta tuntuvan kesäloman todellisuudessa. Ja haaveilen siitä, että saisin taas pyöräillä aamuviileyden aikaan luennolle.

[Solveig]

Ikäraja: Sallittu
Sanoja: 100

Onnellinen

Aamut, joina herään jonkun vierestä, ovat hyviä. Ja hyviä ne ovat siksi, ettei sitä tapahdu joka aamu. Minun pieni runkopatjani on suunniteltu vain yhdelle ihmiselle enkä kestäisi montaa yötä painautuneena nihkeän ihon ja kylmän seinän väliin, heräämisiä toisen liikahteluun ja käsivarren puutumista.

Toisinaan on siti mukavaa, että voi painaa kasvonsa hiuksiin ja tuntea, että joku on lähellä. Eräässä kirjassa kerrottiin osuvasti, kuinka yhdessä nukkuminen kertoo enemmän rakkaudesta kuin mikään muu fyysinen kanssakäyminen.

Niinä aamuina olen pakotettu pysymään sängyssä pitkään, sillä herään poikkeuksetta ensimmäisenä eikä minulla ole sydäntä nousta, etten vahingossa herättäisi. Ettet heräisi yksin ja kuvittelisi, etten minä viihtynyt siinä.

[Solveig]

Ikäraja: Sallittu
Sanoja: 100

A/N: Kesä on kiva mutta syksy on lempivuodenaikani ja harmistun, kun se ei iskekään päälle rytinällä heti syyskuun alussa.

Syksy

Herään siihen, että aurinko - inhottava kirkas aurinko – tunkeutuu väkisin sisään ikkunasta, jonka eteen unohdin illalla laskea verhot. Onko kesä tullut takaisin? En halua. Heräisin mieluummin siihen, että tuuli ja sade pitävät meteliä talon ulkopuolella. Aurinko on liian kirkas.

Ulkona on niin lämmin, että aamupalaa voisi syödä parvekkeella. Miten sopimattomalta tuo viime kuukausien suosikkirutiini nyt tuntuukaan! Minä haluan aamuja, jotka ovat kylmiä yön ensihallasta, utuisia, raskaita, sellaisia, joina ei huvittaisi nousta sängystä ollenkaan. Odotan lehtien kellastumista, tienvarsilla kasvavia kärpässieniä ja puista putoavia omenoita.

Jatkuva auringonpaiste masentaa minut. Tämä kausi ei pääty ikinä.

En tahdo astua ulos ennen kuin voin kääriä itseni kaulahuiveihin.

[Solveig]

Ikäraja: Sallittu
Sanoja: 100

Kuopio

Kello kymmeneltä keskustassa ei liiku ketään. Itsekin olen aamu-uninen, vasta päässyt ulos autosta, en vielä oikein ymmärrä olevani vieraassa kaupungissa. Tässä paikassa on jotain tuttua; mäkisyys muistuttaa Jyväskylästä ja tapa, jolla kaikki rakentuu torin ympärille, on heijastus suoraan kotikaupungistani. Taustalla lainehtii järvi. Kaikkea rajaavat kookkaat kuuset ja muihin kaupunkeihin vievät moottoritiet.

Olen kolmen ja puolen tunnin yöunien jäljiltä kummallisen hyväntuulinen. Pystyn kummallisiin tekoihin silloin kun luvassa on seikkailu, oli se miten pieni tahansa. Kymmenen tunnin kuluttua olen kotona.

Kymmeneltä lauantaiaamuna saan nauttia vielä hiljaisuudesta, josta ei ole jälkeäkään kun paria tuntia myöhemmin palaan harharetkiltäni, jotka suuntautuivat keskustan ulkopuolella kohoaville kukkuloille.

[Wisteria]

Oih, ihanan tunnelmallisia ja ajatteluntäyteisiä aamuraapaleita! Juuri jotain tämäntapaista kaipailinkin juhlinnan jälkeiseen sunnuntaiaamuun, kun ei vielä oikein jaksaisi nousta tekemään mitään erityisen järkevää.

Aamut tosiaan ovat mukavaa aikaa ja olet mielestäni onnistunut hyvin tavoittamaan näihin sellaisen aamuisen tunnelman. Minusta näissä raapaleissasi on jotain etäisen runollista ja myös tuo pieni pointittomuus sopii näihin mainiosti, erityisesti tunnelmanluojana. Eiväthän aamut nyt sitä kaikkein viisainta aikaa päivästä ole. Minäkertoja sopii näihin todella hyvin ja tuo myös jonkinlaista samaistumisen helppoutta, vaikka kuvailemiisi tilanteisiin ei olisi joutunut.

Oikeastaan pidän aivan jokaisesta aamuraapaleestasi. Niissä kaikissa on jotain samanlaista, mutta ne eroavat silti toisistaan mukavasti, sopien kuitenkin yhteen. Muutto on kivan tunnelmallinen ja aito aloitus, Kirje taas mielenkiintoisen tunteikas kakkonen. Harmaassa kerrot samaistuttavasti liian pitkästä kesälomasta ja mulle tulee elävästi mieleen viimeiset kesälomaviikot, jolloin alkaa jo pikkuhiljaa kypsyä siihen tekemättömyyteen ja löhöilyyn. Onnellinen on sitten ihanan suloinen ja nostattaa hymyn huulille, Syksy taas nimensä mukaisesti, noh syksyinen ja sai minutkin kaipaamaan kylmiä syysaamuja. Kuopion jälkeen en malta odottaa, mitä viimeinen(?) raapale pitää sisällään.

- Wisteria

[Solveig]

Oi, kiitos ihanasta kommentista Wisteria! Näitä on ollut varsin kivaa kirjoitella. Tämä on tosiaan viimeinen ja aika hauskaa, että mainitsit juhlien jälkeisen sunnuntaiaamun - vannon, että kirjoitin tämän ennen kommentin lukemista.

Ikäraja: Sallittu
Sanoja: 100

Juhlat

Asuntoni ei ole koskaan ollut näin sekaisin. Kaikkialla on pieniä merkkejä edellisen illan juhlista; oluttölkki ikkunalaudalla, karkkipapereita hedelmäkulhossa, kermavaahtoon sotkeutunut paistinlasta kirjoituspöydällä. Katosta roikkuvat värikkäät paperiviirit, joku on tehnyt uusia runoja jääkaappimagneeteista. Lakanat pois paikoiltaan, jonkun toisen hiuspinni yöpöydällä, luonnoslehtiö tuolin alla ja kasa likaisia astioita tiskialtaassa.

Voisi luulla, että tämä kaikki suistaa minut pois raiteiltaan, sillä kotini on linnani, lasken sinne ulkopuolisia vain harvoin ja asioilla on niille tarkasti määritelty paikka. Mutta tässä minä olen, syön kookossuklaamuffinseja aamupalaksi vaikka kello on yksi, juon lasinpohjalle jääneen karpalomehun enkä murehdi siivoamisesta tippaakaan. Oloni on onnellinen, vähän tahmea; minulla oli hauskaa eilen.

[Sokerisiipi]

Kommenttikampanjasta iltapäivää!

En ole aamuihminen, mutta pidän silti aamujen kuvailuista (sekä lukemisesta että kirjoittamisesta) ja tunnelmasta. Valitettavasti olen itse aamuisin usein niin väsynyt ja koomassa, etten osaa kokea itse sitä mitä luen niin mielelläni. Hassua, mutta sellaista se on

Pidin kovasti näiden arkisuudesta ja kevyestä tunnelmasta. Näitä pääsi jotenkin lähelle. Oikeaa elämää kauniisti ilmaistuna. Suloisia yksityiskohtia ja jokainen oli tismalleen sitä, mitä sen pitikin olla. Eli tavallaan, vaikka sanoja on vähän, sait sanottua juuri sen mitä pitikin. Se on aina huomioitava kyky :]

Suosikkini näistä ihanista pätkistä taisi olla tuo Onnellinen Siinä vain oli jotain niin kovin herttaista ja koskettavaa. Varsinkin vika lause oli ehdoton rakkaus, ai että ♥

Syksy oli myös suloinen, vaikka ehkä mieluummin menen takaisin kesään, jos aurinko yrittää sinne houkutella, mutta ymmärrän hyvin kaikki syksyyn liittyvät mielikuvat kun saa käyttää villapaitoja, takkeja ja kaulahuiveja :3 Jotenkin vain niin suloista.

Kuopio oli itselleni erityisen kiva ja ilahduin, kun siellä mainittiin Jyväskyläkin! Ensiksi mainittu on nimittäin synnyinkaupunkini ja toinen entinen asuinpaikkani, jossa perheeni kyllä edelleen asuu. Joten kaksi tuttua kaupunkia samassa raapaleessa kosketti eritoten minua ^^

Juhlat oli hyvä lopetus tälle sarjalle ja jotenkin kuvaus juhlanjälkeisestä tunnelmasta osui niin nappiin. Mukavaa kerrankin, kun ei kuvata sitä ainaista krapulaa kyllä ihmiset osaa juoda ihan kohtuudellakin. Ja siitä tosiaan jää sellainen ihan oma fiiliksensä, vaikka väsyttääkin ja on vähän nöff, mutta silti on hyvä, onnellinen olo, kun on ollut (ainakin toivottavasti) kivaa muiden ihmisten kanssa. Kaikki on vähän hujan hajan mutta who cares. Eilen juhlittiin, tänään saa levätä ja olla miten tykkää. Ihanaa ♥

Suurkiitos näistä aidoista ja suloisista aamukuvauksista! Nautin niistä kovasti :]