Ylimpiä nikamia (k-11, Daphne & Astoria)

[Felly]

Ficin nimi: Ylimpiä nikamia
Kirjoittaja(t): Felly
Oikolukija: -
Tyylilaji: angst, draama
Ikäraja: k-11 (?)
Paritus/Päähenkilöt: Daphne ja Astoria, parituksina Daphne/Draco ja Astoria/Draco
Yhteenveto: Astoria on aina hehkunut tavalla, jota minun on ollut vaikea käsittää – kai se vain on hänelle luontainen ominaisuus, siinä missä liian ohuet hiukset, liian tasapaksu vartalo ja liian raskas mieli minulle.
Varoitukset: -
A/N: Mä mietin aika pitkään, julkaisenko tätä, mutta menkööt nyt :b Kommenttia (ja myös kritiikkiä) toki otan aina mieluusti vastaan, kukapa ei :--)

Ylimpiä nikamia

Dracolla on tapana katsoa minua pitkään, kun tietää minun huomaavan hänen katseensa. Minä hymyilen aina takaisin, kohotan toista kulmakarvaani, ja hän tulee lähelleni leijonan venyttelevin askelin, luulee hallitsevansa tilanteen ja repivänsä minut juuriltani syliinsä.

Tiedän kyllä, että Astoria on meistä kahdesta kauniimpi, ja minun on vaikea olla ajattelematta sitä edes silloin, kun Draco painaa minut vasten seinää tai lattiaa tai sänkyä. Niin, hänen ylimaallinen kauneutensa ei ole oikeastaan edes mielipide vaan tieteellinen tosiasia, yksiselitteisesti mitattavissa. Astoria on aina hehkunut tavalla, jota minun on ollut vaikea käsittää – kai se vain on hänelle luontainen ominaisuus, siinä missä liian ohuet hiukset, liian tasapaksu vartalo ja liian raskas mieli minulle. Minä olen enimmillään kelvollinen kun hän taas on kaunis, sitähän meille on toisteltu tuhansia kertoja: Astoria on niin sievä, Astoria on niin älykäs, etkös sinä mene Tylypahkaan jo ensi vuonna, Astoria? Voi, sinusta tulee niin kaunis nuori neiti, emmekä näe sinua enää näin usein, tädit huokailivat hänelle minun istuessa vieressä näkymättömänä. Astoria hymyili suopeasti, lupasi tulla käymään niin usein kuin mahdollista ja puristi kättäni.

Ja minä vain vihasin häntä enemmän kuin ketään muuta.

Vaikka Astoria on minua kaksi vuotta nuorempi, miehet ovat aina huomanneet vain hänet. Hänelle on luontaista vetää muita itseään kohti yhtä voimakkaasti kuin painaa minua yhä syvemmälle, kohti merenpohjaa ja sen läpi. En tiedä, tekeekö hän sen tahallaan vai ei, mutta kun hän ilmoitti olevansa menossa naimisiin Draco Malfoyn kanssa, en vain voinut enää itselleni mitään. Yhtä hyvin hän olisi voinut tarjota minulle veistä hopeatarjottimella.

Tiedän tietysti, että hän on ymmärtänyt tilanteen. Vaikka kukaan muu ei epäilisi minua – eihän Daphne sentään ilkeä ole, hieman juro, hiljainen ja kömpelö vain, Merlinin tähden – Astoria on nähnyt aina lävitseni. Hän tietää, että minä varastin hänen hajuvetensä ja sotkin pergamenttinsa ja poltin hänen hiusnauhansa, ettei kettu syönyt hänen lemmikkikaniaan ja että tönäisin hänet tahallani päin hellaa, joka repi hänen ylimpien nikamiensa kohdalle ruman ja syvän arven. Siltikään hän ei ole koskaan sanonut kenellekään mitään ja vaiennee Dracostakin. Ehkä hän haluaa niin raivokkaasti pitää sievät kulissinsa yllä, ettei voi mustamaalata minua. Ehkä. En minä välttämättä hänen ajatuksenjuoksuaan ymmärrä tarkasti, eihän minua edes kiinnosta.

Dracoa sen sijaan ei ole vaikea ymmärtää – tai miellyttää. Hän tulee aina uudestaan luokseni, lähtee muutaman tunnin kuluttua ja pelkää tarvitsevansa minua. Minä olen hänen lähettyvillään aina meikannut kasvoni niin vahvasti, käyttäytynyt niin itsevarmasti ja antanut hänen tulla niin lähelle, ettei hän huomaa minun olevan ruma, huonompi kuin siskoni. Varmistan, että hänen iholleen jää minun tupakansavuinen tuoksuni ja vaatteisiin jälkiä halvasta huulipunasta. Ja kun taas tapaan Astorian, hän katsoo minua hämillään, hieman pelokkaasti ja uhmakkaasti, mutta ei sano mitään, vaikka hän hymyilee minulle aina vain vähemmän ja vähemmän. Heidän kodissaan on lipaston päällä valokuva minusta, Astoriasta ja vanhemmistamme – me olemme siinä vasta lapsia ja minä irvistelen Astorian hymyillessä kauniisti – ja hänen ja Dracon hääkuva, jossa molemmat näyttävät hieman epämukavilta ja teennäisiltä. Sellaista valehtelu teettää, kuten myös totuuden tietäminen.

Minä ja Astoria emme koskaan puhu Dracosta, mutta voin kuvitella, miten Astorian lapsekas hymy hajoaa sirpaleiksi ja vaimeiksi nyyhkäisyiksi aina, kun Draco lähtee kotoa minun luokseni, minun takiani. Sellaistakin totuuden tietäminen teettää. Ei minulla sinänsä ole mitään Dracoa vastaan, vaikka en hänestä oikeastaan pidäkään. Hän on veltto, heikko ja melko säälittävä, täysin toisten vietävissä ja oman itsensä huijattavissa. Enhän pitänyt hänestä edes silloin, kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa heidän häissään, eikä lähempi tutustuminen ole parantanut kuvaani. Olisi toki miellyttävämpää, jos hän olisi mielenkiintoisempi ihminen, mutta seksi on seksiä ja nöyryyttäminen nöyryyttämistä yksityiskohdista huolimatta. En halua hänen rakkauttaan vaan siskoni häpeän ja vihan, jotka ovat kirvelleet minunkin sisälläni jo niin kauan kuin vain jaksan muistaa.

Siispä minä painan kynteni Dracon niskaan, raavin, revin ja puren ihoa ylimpien nikamien päältä ja tiedän, että Astoria jäljen nähdessään tunnistaa minut.

[Odo]

Enpä ole ennen ajatellutkaan, että Daphne olisi siskonsa varjossa. Tällaista näkökulmaa oli kuitenkin kiva lukea, eikä asetelmasta huolimatta Daphne tuntunut vieraalta hahmolta. Oikeastaan kuvasit Daphnea todella hyvin, vaikka kirjoissa hänestä ei juuri kerrotakaan. Ulkoinen itsevarmuus, tupakansavu, halpahuulipuna ja ajattelu kuitenkin sopivat headcanoniini. Omituisempaa oli omaan näkökulmaani Astoria, jota olen enemmän pitänyt Daphnen varjoon jäävänä. Astoriakin oli tässä kyllä mielenkiintoinen ja sukunsa suosikkina oleminen tavallaan pukee häntä.

Pidin paljon siitä, millä tavalla olit kuvannut noiden kahden välistä suhdetta. Kuinka Daphne polttaa hiusnauhat ja miten Daphne haluaa Dracon vain siksi, että mies on Astorian.

Hieman kuitenkin häiritsi se, kun ficin alussa sai käsityksen, että Dracolla ja Daphnella oli ollut suhde ennen Dracon ja Astorian naimisiin menoa. Sain kuvan, että Daphne oli oikeasti välittänyt Dracosta ja Astoria oli vienyt Dracon Daphnelta. Lopussa taas Draco ei kiinnosta Daphnea yhtään ja vaikuttaa sille, että ei olisi koskaan kiinnostanutaan. Jäi vähän ristiriitainen olo, mutta voi olla että ymmärsin jotan väärinkin. Daphnen ja Dracon suhde kuitenkin Astorian seläntakana ja kuinka Astoria ei riko kulissiaan edes pettämimsen vuoksi oli hyvä idea.

Alussa oli myös toinen kohta, mikä hieman hämmenti, kun ensin kuvattiin Dracoa ja Daphnea viitaten seksiin ja seuraavassa kohtauksessa yllättäen Daphne onkin toka luokkalainen (jos oikein ymmärsin, kun Astoria oli vasta menossa Tylypahkaan). Ajankohdat tavallaan sekoittuvat ilman suurempaa johdonmukaisuutta, joten oikea järjestys tapahtumissa olisi voinut olla selkeämpi.

Kirjoitusvirheitä en huomannut, mutta omaan silmääni särähti tai/ja sanojen käyttö, kun olisi voinut käyttää pilkkua.

kun Draco painaa minut vasten seinää tai lattiaa tai sänkyä.

Tai -sanaa toistetaan, kun ensimmäisen olisi voinut kokrvata sillä pilkulla. Kun Draco painaa minut vasten seinää, lattiaa tai sänkyä.

Täällä sama virhe. En mista oliko vielä jossain kolmannessa kohdassa.

Vaikka kukaan muu ei epäilisi minua – eihän Daphne sentään ilkeä ole, hieman juro, hiljainen ja kömpelö vain, Merlinin tähden – Astoria on nähnyt aina lävitseni. Hän tietää, että minä varastin hänen hajuvetensä ja sotkin pergamenttinsa ja poltin hänen hiusnauhansa, ettei kettu syönyt hänen lemmikkikaniaan ja että tönäisin hänet tahallani päin hellaa, joka repi hänen ylimpien nikamiensa kohdalle ruman ja syvän arven.

Myös tuo lause Hän tietää, että... on aika raskas luettava. Paljon lueteltuna asioita, jotka voisi ehkä jakaa kahteen lauseeseen niin siitä ei tulisi lukijalle niin pitkä listaus tapahtumista. Viimeinen kohta on kuitenkin tarinan kokonaisuuteen kuuluva palanen, josta pidin.

Mietin aluksi tuota otsikkoa, että on aika erikoinen. En oikeastaan sen perusteella tiennyt, mitä ficiltä odottaa. Ficissä se kuitenkin tuli sopivissa määrin esille ja lopetti tarinan nimenomaan siihen, kuinka Daphne merkkasi itsensä Dracoon vain Astoriaa varten.

ja että tönäisin hänet tahallani päin hellaa, joka repi hänen ylimpien nikamiensa kohdalle ruman ja syvän arven.

Siispä minä painan kynteni Dracon niskaan, raavin, revin ja puren ihoa ylimpien nikamien päältä ja tiedän, että Astoria jäljen nähdessään tunnistaa minut.

Ylimpiä nikamia oli keksiliäs otsikko, joka sopi tähän ficciin.

Pidin kokonaisuudesta ja idea pohtia näiden kahden sisaruksen välejä oli mielenkiintoinen. Ficin keskittyessä sisaruksiin oli mukava lisä, että Draco oli mukana. Ulkopuolisena hahmona siitä ei ollut liikaa, mutta kuitenkin toimi tapahtumille tärkeänä henkilönä.

Kiitos mukavasti ficistä! <3

[Felly]

kassi, haha, ei sulla mitään kommenttivelkaa ole, mutta tosi kiva että kommentoit! Ja tykkäsit, vaikka olikin läntätty näin täyteen asiaa! :--D Apua. Jestas! Kiitti ihan hirveästi! ♥

Renneto, kiitos ihan valtavasti! Mua huolestutti tässä ficissä onnistuneisuuden kannalta juuri se, että tuliko tästä vähän liiankin kapeakatseinen ja paikallaan junnaava (esim. kertojan ja tyylin takia), mutta ihan mahtavaa, jos ei tullut :--3 Kiitos vielä kerran!!

Odo, mä en oikeastaan ole ikinä lukenut ficcejä Astoriasta ja Daphnesta, joten en tiedä mitään muiden headcanoneista, jotenkin mulla vain iski tällainen näkemys mieleen koko asetelmasta. Ehkä pitäisi avartaa omaa näkökulmaa ja lukea tästä kaksikosta (yhdessä tai erikseen) enemmänkin!

Mitä tulee tapahtumien järjestykseen, niin yritin tuoda eroa preesensin ja imperfektin vaihteluilla, koska en saanut kirjoitettua tätä aikajärjestyksessä mitenkään sujuvasti. Daphnella siis ei tosiaan ollut suhdetta Dracoon ennen kuin tämä alkoi viedä Astoriaa vihille. Voi ei, onko koko ficci kauhean epäselvä? Jotenkin kirjoittajana on sokea tällaisille, kun oma visio on niin vahva :b

Tai- sekä ja-sanojen toistoa käytin ihan tietoisesti tehokeinona, vaikka tiedän, ettei se toimi kaikkien mielestä. Mietin myös tuota listausta Daphnen tekemistä jutuista ennen kuin tätä julkaisin, mutta ajattelin senkin tehokeinoksi -- vaikka kieltämättä virke onkin pituudeltaan ja asiamäärältään aika hirviömäinen D:

Kiitos mielettömän paljon kommentista sullekin!! :--)

[Odo]

Ei ole koko ficci epäselvä! Älä säikähdä.

Ficissä kuitenkin pääsi sisälle kohtaukseen nopeasti, vaikka eri tapahtumat vuorottelivatkin. (Miten minä nyt tämän järkevästi ilmaisisin..?) Ja kuten sanoin niin noissa ja/tai kohdissa ei tosiaan ole (tietääkseni) mitään kielioppivirhettä vaan ihan maku asia. Omaan silmään särähtää, mutta maku asia. Suosittelen muuten tustustumaan ficceihin Daphnesta ja Astoriasta. Siskoksista on vähän sisarusficcejä, mutta molemmista erikseen olen ainakin löytänyt helmiä. Kaikilla on vähän omanlainen näkökulma, kun canon antaa heille vapaat kädet.

[Vuorna]

Aamupäivää! Huh, enpä kyllä arvannut millainen lukukokemus olisi tieodssa kun ihan viattomasti tämän bongasin tuolta Pimeyden voimien syövereistä. Daphne ja Astoria ovat siitä mielenkiintoisia hahmoja, että heitä voi oikein näppärästi muokata tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja tavallaan kaikki versiot heistä ovat aivan yhä oikeita. En nyt nopeasti ainakaan muista lukeneeni heidän sisarussuhteeseensa keskittyvää tekstiä, ja jos semmoisen olen lukenut, en ehkä kuitenkaan ihan näin intensiivistä ja yllättävän negatiivistakin versiota.

Tämä oli aivan todella kiehtova teksti. Daphnen katkeruus välittyi selvääkin selvemmin myös tänne ruudun toiselle puolelle, ja sen kehittymisen tarina oli erittäin riipaiseva. On todella surullista ajatella, että siskosten välit myrkyttyivät oikeastaan vain ulkopuolisten kommenttien takia – Astoria itse näytti Daphnesta välittävän aivan toden teolla. Daphnen puhdas inho, viha ja kateus siskoaan kohtaan tekivät tästä tekstistä erittäin vaikuttavan. Kaikki nuo negatiiviset tunteet loivat hienon kontrastin siihen, miten Astorian tunteet eivät olleet läheskään niin synkkiä. Sen myötä Daphnen vendetta siskoaan kohtaan tuntui jotenkin erityisen riipaisevalta.

Hän tietää, että minä varastin hänen hajuvetensä ja sotkin pergamenttinsa ja poltin hänen hiusnauhansa, ettei kettu syönyt hänen lemmikkikaniaan ja että tönäisin hänet tahallani päin hellaa, joka repi hänen ylimpien nikamiensa kohdalle ruman ja syvän arven. Siltikään hän ei ole koskaan sanonut kenellekään mitään ja vaiennee Dracostakin.

Voi että. Daphnen käytös Astoriaa kohtaan on suoraan sanottuna kauheaa, melkein tekisi mieli ravistella Astoriaa ja saada hänet tajuamaan siskonsa karmea käytös.

Tämä teksti on ihan hurjan vihainen, mistä huomasin pitäväni yllättävän paljon. Daphnen näkökulma on myös tosi mielenkiintoinen, olisipa kiehtovaa saada lukea myös Astorian näkökulma tilanteesta. Tässä oli toki kuvattu myös Astorian häpeää ja tuskaa koko tilanteen edessä, mutta juolahtipa mieleeni ettei Daphne välttämättä ole se luotettavin henkilö ainakaan Astorian suhteen. Oli todella vaikuttavaa, miten Daphne oikeastaan käytti Dracoa hyväkseen vain satuttaakseen Astoriaa. Koko tilanne oli tässä niin hurjan tulehtunut ja tulenarka, se pisti pohtimaan ihan toden teolla sitä, miten tarina tästä jatkuisi.

Huh, enpä ole vähään aikaan ihan näin kiehtovia tekstejä lukenut. Tavallaan tutut hahmot oli pistettyä tässä aivan uudenlaiseen asetelmaan, joka oli minusta vaikuttava ja todellakin pohtimisen arvoinen. Tämä oli myös kielellisesti onnistunut teksti, lauserakenteet ja kuvailu tukivat tarinaa erinomaisen hyvin. Pidin todella paljon siitä, miten tekstin nimi näkyi tekstissä itsessäänkin niin voimakkaalla tavalla. Tää teksti tulee jäämään mieleen pidemmäksikin aikaa, kiitos paljon tämän kirjoittamisesta!