title: Ennen, kuin sinä vastaat.
author: Slytherin cat. aka. Puolakkahillo
fandom: Axis Powers: Hetalia
genre: drama, klisee-romance
raiting: K-11
pairings: DenNor
warnings: Liiallista mainintaa kahvikupeista, sekä muutama klisee.
disclaimer: Kaikki minkä tunnistat kuuluvan hetaliaan, on Hidekaz Himaruyan! Juoni taas on minun.
A/N: Kävelin kadulla. Sitten näin kahvimainoksen, ja tämä putkahti mieleeni, joten päätin kirjoittaa sen ulos päästäni, oli sitten miten kliseinen tahansa.
Ennen, kuin sinä vastaat.
”Norja, minä rakastan sinua!”
Veri nousi hitaasti ylös ja sai miehen posket punertamaan lievästi. Siitä huolimatta, vaalea käsi napsautti kahvinkeittimen päälle, ja pian huoneen oli täyttänyt tuttu porina.
”Tanska, haluatko kahvia?” Vaikkei Norja sitä nähnytkään, tiesi hän silti, että hänen selkänsä takana, nojatuolilla istuva mies oli kääntänyt katseensa häneen, kuin vilkas koiranpentu.
”Etkö sinä keittänytkään sitä vain kaksi kupillista- molemmat itsellesi?” tanskalaisen hieman pettynyt ääni kantautui jälleen toisen valtion korviin. Norja tuhahti itsekseen, yrittäen saada punan laskemaan.
”Sano nyt vaan. Haluatko, vaiko et?”
”No, voinhan minä…”
Norja hengitti syvään, luottaen kahvinkeittimen porinan peittävän äänen. Poskilla tuntuva kuumotus alkoi jo lieventyä, juuri sopivasti, kun porinakin alkoi hiipumaan. Mies nosti viereiseltä pöydältä valkoisen kahvikupin ja täytti sen lämpimällä nesteellä, samalla kun vaivihkaa peilasi kasvojaan keittimen kiiltävästä pinnasta. Kaikki väri poskilta oli tosiaan kadonnut. Hyvä.
Viimein mies kääntyi ympäri kuppi kädessään, ja kohtasi toisen tiiviin katseen. Tanska nojasi vaalean nojatuolin käsinojaan ja tarkkaili norjalaista pää kallellaan, harvinaisen hiljaisena. Silmien pinnassa kiilsi häivä piilotettua katkeruutta.
Tanskalaisen katse seurasi tarkasti toisen valtion jokaista askelta pehmeällä matolla, aina keittiöstä saakka hänen eteensä. Kun Norjalainen kumartui ilmeettömänä ojentamaan kuppia häntä kohden, Tanska kurottautui kiltisti ottamaan sen vastaan.
”Ole hyvä”, Norja sanoi hiljaa, lähes henkäisi lyhyen lauseen huuliltaan, kahvista nousevan höyryn takaa.
”Kiitos...”
”Sietääkin olla kiitollinen.” Norja tiesi hengityksensä kiihtyneen jälleen näitten vähäistenkin sanojen myötä, samoin kuin tunsi punan alkavan kivuta uudestaan poskille ja otsaan. Tanska ei kuitenkaan näyttänyt huomanneen, sillä hän pähkäili jälleen omien ongelmiensa kanssa.
Vaikka ote lämpimän kupin ympärillä pyrki nostamaan sitä Tanskan huulille, ei esine suostunut hievahtamaankaan. Hetken ajan Tanska typeränä nyki kuppia itseään kohden, kunnes tajusi Norjan pitävän siitä edelleen kiinni. Hämillään mies kohotti uudestaan katseensa toisen jäänsinisiin silmiin.
”Mitä nyt? Etkö annakaan tätä minulle?” Norja kohotti toista kulmaansa tanskalaisen kysymykselle.
”Typerys. Jos kuppi ei liiku, siirrä itse päätäsi.” Tanska tunsi itsensä entistäkin hämmentyneemmäksi, muttei kysellyt sen enempiä, vaan päätti noudattaa norjalaisen ohjeita. Viimein mies onnistui juomaan muutaman kulauksen kahvia. Neste lämmitti mukavasti tanskalaisen kehoa, mutta niin lämmitti myös norjalaisen otsa, jonka mies pian tunsi yllätyksekseen vasten omaansa. Jäiset silmät tuijottivat toisen silmiä vain muutaman sentin päästä. Lisäksi Tanska huomasi punehtuneet posket. Hänen silmänsä laajenivat hämmennyksestä, ja hän irrotti huulensa kupista.
”Nor-” Pehmeät huulet painautuivat vasten toisia, täyttäen sen tyhjän tilan, joka kupilta oli jäänyt.
Kahvikuppi tanskalaisen kädessä kallistui uhkaavasti, tämän vastatessa kahvinmakuiseen suudelmaan. Norja oli nojautunut alas, ehkä hieman kivuliaastikin, mutta niin Tanska sai hyvin kiedottua kätensä toisen ympärille. Muutama hius valahti härnäten kasvoille, kahden valtion väliin.
Mikään niistä ei kuitenkaan ollut se syy, joka rikkoi hetken, josta kumpainenkin oli salaa jo pitkään haaveillut. Toisen läheisyys tuntui hyvälle, kuten toisenkin mielestä, mutta silti jotain jäi puuttumaan. Tanska irrotti hieman vastentahtoisesti huulensa toisilta ja varovaisesti katsoi toista silmiin. Norjan kasvot punottivat nyt selvästi, mutta tällä kertaa valtio ei edes yrittänyt piilottaa sitä. Sen sijaan mies katseli toisen kasvoja tutkiskellen.
”Mikä on vialla?” Tanska maisteli hetken sanoja suussaan, mutta avasi sitten suunsa.
”Norja… Sinä et vastannut minulle.” Toisen kasvoilla käväisi lievästi huvittunut ilme, ja lyhyt hetki kului kahden valtion katsellessa hiljaisina toisiaan.
”Minäkin rakastan sinua.”
Jälkisanat: tAi jotain siihen suuntaan. Sisäisten äänien taistelu, tai pikemminkin haastattelu:
Ääni: No niin, Puolakka, oletkos nyt tyytyväinen, kun julkaisit tämän kliseisen tekstin nettiin?
Minä: Joo, kyllä.
Ääni: ......Ymmärsitkö nyt ääneni sävyn oikein?
Minä: Jees.
Hei hei. =u=
