Ficin nimi: Metallikädenväännön surkuhupaisuus
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Kapteeni Amerikka – Winter Soldier
Genre: Draama ja fluff
Paritus: Steve/Bucky
Ikäraja: k-11
Summary: Mekaaninen käsivarsi aiheuttaa Buckylle päänvaivaa parisuhteessa, joten on käännyttävä Tony Starkin puoleen.
A/N: Idea tähän syntyi yksinkertaisesti, kun pohdin mielessäni paria metallikäden ominaisuutta, jotka eivät välttämättä osoittaudu kovin mukaviksi. Muutamat tumblrissa vastaan tulleet fanartit inspiroivat myös. Otsikko aiheutti harmaita hiuksia, enkä tiedä, voiko sitä neronleimaukseksi sanoa. Ainakin se on eeppinen. Alun perin en ollut suunnitellut tarinasta ihan näin pitkää, mutta kirjoittaminen vei mennessään.
***
”
Sir, herra Rogers ja herra Barnes odottavat pääovella.” Jarvisin kohtelias ääni keskeytti Tonyn talouslehden lueskelun.
”Kiitos, Jarv. Pyydä sisään ja ohjaa tänne”, hän kehotti hovimestariaan ja noustessaan viskasi lehtensä suureen koriin sohvan vieressä. Se alkoi hiljalleen tursuta yli vanhoista julkaisuista. ”Muistuta minua noista lehdistä ensi viikolla.”
”
Kernaasti, sir.”
Enää puuttui siis vain Clint ja Natasha, keksijä laski mielessään. He olivat ilmoittaneet viivästyvänsä pienen tovin, mutta Tony ei ollut aikeissa vaarantaa illanviettosuunnitelmiensa onnistumista siksi, että yksi pariskunta myöhästelisi. Elokuva alkaisi tasan puolen tunnin kuluttua, olivat he sitten paikalla tai eivät.
”Tervetuloa ja niin edelleen”, Tony huikkasi hissin oven liukuessa auki. ”Olkaa kuin kotonanne ja tehkää olonne mureaksi!”
”Kiitos vain”, Steve naurahti. ”Toimme voileipiä, kreikkalaista salaattia ja pari vesimelonia.”
”Mahtavaa. Jääkaapissa on paljon tilaa”, Tony sanoi viitaten kädellään keittiötään. "Tai no niitä jääkaappejakin on ainakin kolme, tiedätte kyllä!"
”Olemmeko ensimmäisiä?” Bucky kysyi tasapainoillessaan leipätarjottimen kanssa samalla, kun pudisti muutaman lumihiutaleen päällystakistaan.
”Jep, herra ja rouva Smith myöhästyvät.”
”Paljonkin?”
Tony kohautti olkiaan.
”Voi olla, että me olimme turhan ajoissa”, Steve hymähti ja laski kaksi houkuttelevaa melonia parketille riisuakseen takkinsa. ”Siltikään en haluaisi liiaksi odotella. Natasha sanoi leipovansa mustikka-valkosuklaamuffineja ja palan halusta maistaa niitä.”
”Leipooko Nat muka?” Tony ihmetteli ääneen.
”Kuulemma erityistilanteissa.”
”Ostaa ne kuitenkin ja esittelee ominaan.”
”Tuo kuulostaisi enemmän sinun tapaiseltasi.”
He olivat illanviettotilanteita koskien sopineet, että Tony hoiti juomatarjoilun ja kutsuvieraat puolestaan huolehtivat syömispuolesta tuomalla kukin jotain etukäteen sovittua. Sopimus oli etenkin Tonyn kannalta osoittautunut menestykseksi, sillä lähtökohtaisesti jokainen hänen keittiönsä kaappi humisi tyhjyyttään ja kokkausideoidenkin suhteen hän oli mielikuvituksekas kuin tyhjä valkoinen paperi. Vähemmällä vaivalla pääsi, kun tarjosi baaritiskin antimia yleiseen käyttöön. Juomaa hänellä totta tosiaan riitti ja sitä hän sentään muisti hankkia säännöllisesti lisää, toisin kuin vaikka leipää tai muroja.
”Hitto vieköön, nuo näyttävät taivaallisilta”, Tony sanoi toljottaen silmät suurina voileipiä, jotka Bucky paljasti ruutukuvioisen liinan alta. ”Sinäkö nämä teit, Buckster?”
”Minä”, Bucky sanoi ylpeänä aikaansaannoksestaan.
”Jos nämä olisivat minun, olisin tyrkyttämässä niitä myyntiin kovalla hinnalla”, Tony naurahti ja joutui hillitsemään itsensä, ettei olisi napannut yhtä leipää etukäteen.
”Manhattanin kahviloissa voisi olla kysyntää”, Steve virkkoi saatuaan vesimelonit aseteltua jääkaapin hyllylle. ”Tämänhetkinen tarjonta ei ole kovin laadukasta parista paikasta päätellen.”
”Se on kyllä totta”, Bucky tuumasi ja nosti leipätarjottimen sivutasolta ruokapöydälle lautaspinon ja aterintelineen viereen. Hän laski ruutuliinan tarjottimen päälle ja samassa seisahtui paikoilleen äkisti. ”Voi hitto. Unohdin salaatin autoon, kun keskityin liiaksi leipiin.”
”Aivan, minunkin olisi pitänyt muistaa”, Kapteeni sanoi anteeksipyytävästi. ”Ottakaa te lautasliinat esiin, niin minä voin hakea sen. Ei tässä muuta kiireellistä olekaan meneillään.”
”Olisitko niin kultainen?” Bucky pyysi kuulostaen Tonysta äkkiseltään vähän epäluonteenomaiselta ja teennäiseltä. Steve ei tietenkään haistanut minkään sortin palaneen käryä.
”Tietty. Lainaan avaimia”, Kapteeni sanoi energisenä ja sipaisi hellästi Buckyn käsivartta ennen kuin harppasi aulaan. ”Nehän ovat takkisi taskussa?”
”Ei turhaa kiirettä!” Bucky huusi Kapteenin perään. Tony aisti jotain kummaa olevan meneillään. Heti kun hissi kilahti ovien sulkeutumisen merkiksi, tummatukka käännähti häntä kohti niin määrätietoisesti, että hän asettui automaattisesti puolustuskannalle.
”
Mitä? Älä tuijota noin, mitä muka tein väärin?”
”Rauhoitu, et mitään. Tarvitsen apuasi ja nyt kun Steve on muualla, on loistava tilaisuus ottaa asia esiin”, Bucky selitti tilanteen samalla, kun etsi kaapista omenanvihreät lautasliinat. Tony rentoutui välittömästi ja vaihtoi olemuksensa asiantuntijavaihteelle.
”Ahaa, bisneksiä Kapun selän takana. Mistä on kyse?”
”Tästä”, Bucky tuhahti ja nyökkäsi vasenta käsivarttaan kohti. Tonyn kiinnostus pomppasi saman tien kattoon. Metallikäsivarsi oli ennestäänkin kiehtova, saati että se tarvitsi joitain lisätoimenpiteitä... Jep, se oli hänen alaansa.
”Toimintahäiriöitä?”
”Päinvastoin, se pelaa loistavasti, mutta eräs seikka aiheuttaa ihan liikaa päänvaivaa.”
”Olen pelkkänä korvana.”
Bucky laski katseensa hetkeksi ja etsiskeli oikeita sanoja. Kyseessä taisi olla jotain todella suureellista, kun tämän oli kerran ollut pakko saada Steve pois kuuloetäisyydeltä. Tonya lähes jännitti, mitä tuleman piti.
”Okei: kuinka metallin pinnan saa neutralisoitua siten, ettei se kuumene tai kylmene ympäristön lämpötilan mukaan?” Bucky lopulta töksäytti ja laski lautasliinat aterintelineen viereen.
Tonyn kulmat kohosivat hitaasti kohti otsaa. Pakko myöntää, hän oli vähän pettynyt. Hän oli kuvitellut, että kyse olisi ollut jostain todella huolestuttavasta.
”Ja Tähtiraita ei voinut olla paikalla kuulemassa tätä, koska...?”
”Tämä on aika helvetin kiusallista, joten parempi kun hän on muualla. Sitä paitsi olen väsynyt vääntämään hänen kanssaan kättä ja rautalankaa tästä aiheesta”, Bucky sanoi hiukan kärsimättömänä.
”Ahaa”, oli ainoa mitä Tony keksi sanoa. Hän tarkasteli metallipintaa tarkemmin ja oli niin ajatuksissaan, ettei ensin edes tajunnut, että häntä puhuteltiin.
”No? Onnistuuko sille tehdä jotain?”
”Sanoisin niin. Ihmettelen vain, miten havahduit lämpötila-asiaan vasta nyt? Itse en toisaalta edes ollut tullut ajatelleeksi sitä, vaikka olenkin aiemmin rukkaillut tätä.” Tony kosketti sormenpäillään hauista, jota oli joskus rumentanut kirkkaanpunainen tähti.
”Siihen on perin käytännöllinen syy. Minä en ole enää ainoa, joka on tekemisissä tämän kanssa”, Bucky totesi huultaan pureskellen.
”Valittaako armaasi?” Tony kysäisi virneentynkä kasvoillaan. Bucky katsahti häntä alta kulmiensa.
”Valittaako Steve ylipäätään mistään?”
”Hyvä pointti.”
”Siinäpä se ongelma pitkälti onkin: hänen
pitäisi valittaa”, Bucky puuskahti ja sai Tonyn entistäkin kiinnostuneemmaksi kokonaistilanteesta. Nähtävästi Bucky oli puhunut jo enemmän kuin oli ollut alun perin aikeissa, sillä tämä muuttui vaivaantuneeksi, kun hän kysyi asiasta lisää.
”Hyvä on, lyhyesti", Bucky huokaisi", metallin peittämä käsi ei todellakaan ole paras mahdollinen kosketettava pitkän ja kuuman suihkun jälkeen. Se pääsee joskus unohtumaan.”
”Joten prinssi Urhea tuli halailemaan ja poltti näppinsä?” Tony arvasi, eikä mahtanut koomiselle mielikuvalle mitään.
”Jotain sellaista”, Bucky murahti. ”Steve ei yleensä tapaa kiroilla, mutta silloin hän teki radikaalin poikkeuksen.”
”Voin kuvitella”, Tony hymähti kulmat kurtussa.
”Toinen juttu tapahtui suurin piirtein viikko sitten”, Bucky jatkoi synkkänä. ”Se oli niiden kovempien pakkasten aikaan. Olimme myöhään ulkona, kävelimme kivassa lumisateessa – ”
”Vau, romanttista”, Tony kuittasi väliin.
”Varsin romanttista se olikin”, Bucky sanoi silmät pahaenteisesti kiiluen, ”kunnes Steve hetken mielijohteesta herrasmiesmäisesti tarttui käteeni ja suuteli sitä.”
Tonylta pääsi puoliksi tarkoittamattaan naurunpuuska. ”
Eihän? Ei voi olla todellista.”
”Joo, niin minäkin ajattelin. Hän sai tapella pienen tovin, ennen kuin onnistui kiskomaan itsensä irti. Olisin voinut kuolla häpeästä ja pahoittelin asiaa kovaan ääneen, mutta Steve vain hymyili typerän urheasti ja sanoi, että tokihan se pitäisi pikkulapsenkin tietää, ettei suuta työnnetä huurteiseen metalliin ja
älä hirnu siinä.”
”Voi kuule, tämä viihdyttää vielä ensi viikollakin”, Tonyn onnistui hillitä itseään puhuakseen.
”Minua ei naurata tippaakaan”, Bucky ärähti ja mulkaisi keksijää ärsyyntyneenä. ”Minä en kestä enää hetkeäkään, vaikka Steve ei tapaansa sanoisikaan mitään tai väittäisi, etteivät mekaanisen käden vähemmän mairittelevat ominaisuudet muka häiritse häntä. Ensinnäkin tiedän, että hän huijaa itseään ja toiseksi
minä alan saada tarpeekseni sekä tästä tilanteesta että Steven liiasta myötätunnosta. Mokoma paksukalloinen nilkki.”
”Varo vain, ettei rusinapullasi kuule, miten puhut hänestä.”
”Tässä tapauksessa hän on ansainnut sen. Mutta kuten sanottua: tarvitsen apuasi tämän kanssa.” Bucky käänteli kättään niin, että sen pinta kiilteli keittiön valaistuksessa. ”Sinä olet ainoa, joka tietää mitä tehdä, Anthony.”
”Sano vaan Tony, mutta olet täysin oikeassa”, Tony huomautti ärsyttävästi.
”Joten?”
”Minä hoidan asian, mutta yhdellä ehdolla.”
Buckyn aurinkoinen ilme laimeni hieman. ”Kerro.”
”Teet minulle tusinan noita leipiä”, hän sanoi osoittaen ruutuliinan peittämää tarjotinta. ”Mieluiten tällä viikolla. Ruokavarannot alkavat pian olla siinä pisteessä, että kauppaan lähteminen ei kuulosta lainkaan huonolta idealta.”
”Sovittu”, Bucky hymähti ja he löivät kättä päälle. ”Kiitos, arvostan tätä, An... Tony”, tummatukka korjasi. Hänellä oli vielä ajoittaisia vaikeuksia kutsua Howard Starkin poikaa lempinimellä.
”Eipä kestä,
James”, Tony heitti takaisin juuri, kun hissi kilahti ja ilmoitti Steven palanneen. ”Tule ylihuomenna käymään”, hän lisäsi vielä matalasti, ennen kuin Kapteeni saapui keittiöön suuren salaattikulhon kanssa.
”Kreikkalaista salaattia herrasväelle”, Steve julisti ja laski kantamuksensa leipätarjottimen viereen. ”Itsensä Kapteeni Amerikan valmistamaa”, hän lisäsi humoristisesti.
”Suuren Kapteeni Amerikan, jonka punasipulien pilkkominen sai kyynelehtimään. Aika säälittävää”, Bucky tokaisi ja pukkasi Steveä leikkisästi hartiaan. Tummatukka vaikutti iloisemmalta verrattuna siihen, millainen tämä oli ennen keskustelua, Tony pani merkille huvittuneena.
”Minä en itkenyt. Hinkkasin silmiäni, koska ne ärtyivät ja vuosivat siksi”, Steve huomautti kulmiaan kohottaen.
”Selittely vain pahentaa asiaa, olen huomannut sen naisten kanssa. Se pätee myös sipuleiden pilkkomiseen”, Tony mainitsi. ”Kukaan en osta tuota, Kapu.”
”Lisäksi valokuvat eivät valehtele”, Bucky totesi ja asetteli suuren haarukan ja lusikan salaattiin.
”Kuvasit minua salaa?”
”Kukapa ei haluaisi nähdä suurta Kapteenia pilkkomassa tippa linssissä sipulia essussa, jossa lukee ’kyökkipiika’?” Bucky kohautti olkiaan syyllisenä. Steve tuhahti ja pörrötti hänen hiuksensa sotkuun päälaelta.
”Olet ääliö”, Kapteeni sanoi pilke silmäkulmassaan.
”Nilkki.”
”
Sir, neiti Romanoff ja herra Barton ovat saapuneet. Sallinette, että ohjaan heidät sisään?” Jarvis keskeytti silloin.
”Vihdoin!” Tony huudahti. ”Käske heidän hilata takalistonsa suorinta tietä tänne. Julistan täten illanvieton alkaneeksi”, keksijä ilmoitti ja nappasi voileivän ruutuliinan alta.
***
Lyhytaikainenkin odottaminen käsivarsiasian kanssa oli tuskallista, mutta viimein sovittuna päivänä Bucky hätkähti hereille varhain, kun hänen kännykkänsä värisi äänekkäästi yöpöydällä. Hän oli laittanut herätyksen vasta lähes tunnin päähän aamulenkkiä ajatellen, mutta ei pannut pahakseen tavallista aikaisempaa nousemista, kun se kerran merkitsi sitä, että hänen ongelmansa olisi lopullisesti ratkaistu ennen kello seitsemää.
”Buck?” Steve mumisi puoliunessa hänen vieressään. ”Mitä kello on?”
”On vielä liian aikaista, sen kuin nukut vain”, hän supatti takaisin ja hipsutti lempeästi toisen unen jäljiltä pystyssä sojottavia vaaleita hiuksia. ”Minun täytyy käydä tapaamassa Starkia.”
”Näin varhain?” kuului uninen kysymys.
”Jep. On yksi tärkeä asia hoidettavana”, Bucky haukotteli ja kampesi itsensä pystyasentoon. Kovasta motivaatiosta huolimatta ylös nouseminen oli joka tapauksessa vaivalloista. Hänen teki mieli käskeä Tonya palaamaan asiaan uudestaan ihmisten ajoissa, mutta enempi odottaminen ei houkuttanut sekään.
”Voithan jäädä toki nukkumaankin ja mennä myöhemmin”, Steve sanoi ääni yön jäljiltä käheänä. Bucky tunsi selässään, kuinka tämä piirteli sormellaan pehmeitä kuvioita hänen iholleen. Hellän viettelevä kosketus sai hänen ihonsa kananlihalle. Voi helvetti, miten hän olisikin halunnut toimia Steven ehdotuksen mukaan, mutta liikeasia Starkin kanssa oli sekin varsin vetovoimainen. Toisaalta Tony oli herättänyt hänet ärsyttävän aikaisin, joten ehkä hän olisi voinut kostoksi antaa tämän odottaa hetken myöhempäänkin.
Bucky loi silmäkulmastaan katseen vieressään makoilevaan mieheen. Steve virnisti rennosti takaisin. Hän tunsi itsensä maailman hirveimmäksi ihmiseksi pakottaessaan itsensä lopulta nousemaan pehmeästä ja lämpöisestä vuoteesta.
”Olen pahoillani, mutta haluan todella saada tämän asian pois alta. Siihen ei mene tuntia kauempaa”, Bucky mutisi vetäessään mustat farkut jalkaansa. Kapteenia hymyilytti. Asia mahtoi todella olla tärkeä, kun se oli kerran saanut Buckyn kompuroimaan ylös vuoteesta niin aikaisin ja päättäväisenä.
”Ymmärrän”, Steve haukotteli ja kaivautui paremmin peittonsa alle niin, että vain pää näkyi. ”Herätä minut sitten, kun palaat.”
”Sen teen”, Bucky lupasi ja puettuaan paidan hän kumartui sängyn yli ja suukotti Kapteenia otsalle ja ohimolle. ”Kauniita unia.”
”Mmh, nähdään...”
***
Bucky astui hissistä Tonyn työpajaan, joka sijaitsi tornin alakerroksessa. Hän oli käynyt siellä muutaman kerran aikaisemminkin, mutta jaksoi aina hämmästellä sen mittavaa pinta-alaa ja toinen toistaan erikoisempia vekottimia.
”Stark? Oletko täällä?” hän ehti huhuilla, ennen kuin keksijä kurkisti hyllyn takaa. Tämä näytti siltä kuin olisi nukkunut viimeksi vuosituhannen vaihteessa. ”Huomenta. Menikö myöhään?”
”Yöaika on työaikaa”, Tony virkkoi ja haukotteli makeasti. ”Ja iloksesi voin kertoa, että olen projektin lopputulokseen perin tyytyväinen.”
Tony nappasi pöydältä metallisen pullon, joka äkkiseltään muistutti hiuslakkaa. ”Istuhan tuoliin ja ojenna kättäsi. Ja laita tämä varmuuden vuoksi”, keksijä sanoi ja ojensi valkoisen hengityssuojan. Bucky istahti alas ja teki, kuten oli kehotettu.
”Miten tuo aine toimii?” hän kysyi silkasta mielenkiinnosta.
”Perusteelliseen ja professionaaliseen kartoitukseen sinulla tuskin riittää kapasiteettia, mutta lyhyesti sanottuna sen avulla mekaanisen kätesi pinta noudattaa samaa lämpötilaa oman ruumiinlämpösi kanssa. Käsivarren johdothan on yhdistetty hermoihin ja sen lisäksi, että se sidos mahdollistaa käsivarren liikuttamisen, se antaa tätä nerokasta keksintöäni hyödyntäen mahdollisuuden myös lukea kehon lämpötilaa”, Tony sanoi pulloa kädessään käännellen. ”Eli tämä aine tekee kädestä konkreettista metallipintaa ja sen mekaniikkaa lukuun ottamatta verrannollisen toiseen käsivarteesi nähden. Jatkossa, jos pinta kuumenee tai kylmenee entiseen tapaansa liiaksi, se tarkoittaa, että joko olet palanut poroksi tai jäätynyt kalikaksi.”
”Vaikuttavaa”, Bucky tuumasi. Ei Tony Starkia suotta tituleerattu neroksi.
”Lisäominaisuutena tämä poistaa metallisen katkun käsivarresta. Veikkaisin, että se ei sinua haittaa.”
”Ei todellakaan.”
Bucky huomasi pidättävänsä henkeään kasvosuojasta huolimatta. Hän katseli, kun Tony suihkautti ainettaan joka puolelle käsivartta ja lopulta nojautui tuolissaan taaksepäin näyttäen hengityssuojan takana hyvin tyytyväiseltä.
”Okei, nyt sen annetaan kuivua muutama minuutti.”
”Pitääkö käsittely uusia jonkin ajan päästä?”
”Eipä pidä ei. Tony Starkin tuotteissa on elinikäinen takuu ja kesto”, keksijä sanoi hilpeästi. ”Käyn hakemassa sumppia. Otatko?”
”Kiitos.”
Pienen tovin kuluttua Bucky uskalsi laskea kätensä alas vakuuttuneena siitä, että aine oli kuivunut täysin. Hän hörppi mustaa kahvia – maito oli kuulemma loppu – vähän irvistellen, mutta siitä huolimatta hänen kasvoillaan tuikki onnellinen hymy.
”En varmaan ikinä voi kiittää tarpeeksi.”
”No, se on helppoa”, Tony kohautti olkiaan. ”Leivistä me jo sovimmekin, mutta otan kernaasti vastaan myös tilannekuvan ystävästämme kyökkipiika-Stevestä ja sipuleista.”
”Valitan, se pääsee salaiseen kansiooni”, Bucky naurahti. ”Tarvittaessa voin kiristää sillä häntä.”
”Ei huono idea. Pepper käyttää samaa taktiikkaa minun kanssani ja pakko myöntää, että tähän asti se on toiminut varsin mallikkaasti. Minua itse asiassa pelottaa.”
***
Bucky sulki ulko-oven mahdollisimman hiljaa ja hiippaili makuuhuoneen nurkalle. Kurkistaessaan huoneeseen hän näki, että Steve oli vielä unten mailla. Kello lähenteli puoli kahdeksaa aamulla ja ikkunaverhojen raosta oli havaittavissa pehmeän kultaista talvisen aamun valoa. Steve oli pyytänyt herätystä, kun hän palaisi takaisin, mutta ei hän raaskinut vain keskeyttää tympeästi Kapteenin unia. Sen sijaan Bucky riisuutui ja mönki itsekin lakanoiden väliin. Kitkerä musta kahvi oli tehnyt hänet liian virkeäksi nukkuakseen, mutta rento köllöttely ei ollut koskaan pahitteeksi etenkään Steven kainalossa.
”Mmmh”, Steve mumisi tuntiessaan Buckyn käyneen tiiviisti viereensä. ”Huomenta, päivänsäde”, tämä supatti ja kietoi kätensä hänen niskaansa. Steve kutsui häntä aamuisin siten juuri sanan mainion ironian vuoksi, vaikkakin sillä hetkellä Bucky itse asiassa tunsi olonsa hyvinkin potentiaaliseksi päivänsäteeksi.
”Huomenia sinullekin”, tummatukka hymähti ja painoi päänsä Kapteenin rinnalle. ”Ehditkö kaipailla?”
”En oikeastaan, uinuin sen verran sikeästi”, Steve kujeili hyväillen hänen hiuksiaan laiskasti.
”Väärä vastaus, Rogers.”
”No, saitko sen tärkeän asiasi hoidettua?”
”Sainpa hyvinkin”, Bucky vastasi ja antoi etusormensa tehdä pientä kutittavaa liikettä Kapteenin solisluulla. ”Sanoinhan, ettei siinä menisi tuntia kauempaa.”
”Niin teit. Haluatko valaista, mitä asia koski? Se näytti olleen jotain todella tärkeää.”
”En tiedä, pitäisikö minun antaa sinun hoksata se itse”, Bucky mietiskeli ja samalla hivutti metallikäsivarttaan kiireettä kumppaninsa kylkeä pitkin, jotta tällä sytyttäisi. ”Toisaalta olen hyvin kärsimätön.”
”Kätesi on ainakin lämpimämpi kuin yleensä”, Kapteeni kommentoi hetken kuluttua. Tavallisesti huoneenlämmössäkin pinta oli jonkin verran viileä ja sai Steven usein hitusen säpsähtämään, kun se kosketti hänen paljasta ihoaan. ”Se voi toki johtua peitostakin. Joka tapauksessa minun on vaikea kuvitella, miksi muuten kiiruhtaisit ennen kukonlaulua Tony Starkin pakeille, jos kyse ei olisi käsivarresta.”
”Tarkkaa havainnointia”, Bucky myhäili hyväksyvästi. ”Voin ylpeästi kertoa, että näppien polttaminen ja kielen kiinni jääminen ovat nyt historiaa. Kiitos Tonyn keksinnön, vasemman käteni lämpötila mukailee tästä lähin omaa ruumiinlämpöäni.”
”Niinkö? Vaikuttavaa jopa Tonylta, pakko myöntää”, Steve sanoi ällistyneenä. Hän nautti katsoa, miten onnellinen Bucky oli parannellusta käsivarresta. Asenne oli muuttunut kokonaan verrattuna siihen, miten tämä oli suhtautunut asiaan ennen.
Aikaisemmin Steve oli saanut vakuuttaa moneen kertaan ja joskus huutaakin tummatukalle, ettei häntä
oikeasti kiusannut se, että tämän toinen käsivarsi oli sellainen. Niinä hetkinä Bucky oli räyhännyt sydämestään takaisin ja huomauttanut purevasti, ettei kyse ollut vain hänestä ja siitä, miten hän asian näki. Tragikoomiset kohellustilanteet kuuman ja kylmän metallipinnan kanssa olivat jääneet nakertamaan enemmän tätä kuin häntä. Loppujen lopuksi Buckya ei häirinnyt se tosiasia, että vasen käsivarsi oli korvattu mekaanisella raajalla, mutta sen lämpötilan vaihtelu sai tummatukan uskomattoman turhautuneeksi. Kapteeni ei ollut edes tullut ajatelleeksi, että asialle olisi edes voinut tehdä mitään konkreettista – luonnollisestihan metalli käyttäytyi sille ominaisella tavalla –, mutta olisihan hänen pitänyt muistaa, että heillä oli sellainen hullu nero kuin Tony tuttavapiirissään, joka taatusti osasi auttaa asiaa.
"Olen iloinen puolestasi", Steve sanoi lempeästi.
”Mitäs sanot, otetaanko kuuma suihku ja vakuututaan lisää siitä, että Stark onnistui projektissaan?” Bucky virnisti hänen kaulaansa vasten. Steven kasvoille levisi ovela hymy.
”Ei vielä”, Steve tokaisi, kieräytti tummatukan sukkelasti selälleen ja nojautui itse perässä. ”Sen ehtii myöhemminkin, mutta sinä olet minulle paljosta velkaa, kun karkasit aamulla.”
”Et uskokaan, miten vaikea minun oli kieltäytyä.”
Steve oli aikeissa kommentoida vielä jotain, mutta Buckyn intohimoinen suudelma vaiensi hänet tehokkaasti.
