Jäljellä vain sirpaleita elämästä | K-11 | Jälkeen toisen velhosodan | 7/7

[Alice Katarina]

Author: Alice Katarina
Title: Vain sirpaleita jäljellä elämästä
Rating: K-11 //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Fandom: Harry Potter
Disclaimer: Hahmot kuuluvat tekijöilleen, en omista heitä, enkä näyttelijöitä, vaikka haluaisin.
Warnings: ei ole
Genre: romance, angst, raapalesarja

A/N: En tiedä miksi aloitin tämän. Tulen ehkä katumaan, mutta haluan kirjoittaa jotakin Potterista niin pitkän ajan jälkeen ja haluan luoda oman visioni siitä miten tarina jatkui. Epilogia ei siis oteta huomioon. Toivottavasti jätät kommentin jos pidät tai vaikket pitäisikään.

Jäljellä vain sirpaleita  elämästä

1 Hermione

Kun toinen velhosota loppui olimme hetken onnellisia. Tuntui kuin pilvet olisivat väistyneet ja päästäneet auringon esiin. Muistan kuinka Ron pyöritti minua ilmassa ja yritti peittää kyyneljäljet kasvoillaan naururyppyihin.

Me menetimme monta ystävää. Entä tiedä olisiko kaikki ollut toisin, jos sotaa ei olisi käyty. Olisinko ystävystynyt heidän kanssaan. Olisinko itkenyt jättäessäni Ronin. Vai olisinko voinut olla onnellinen.

Kun katson Ginnyn ja Harryn lapsia, vihaan sotaa. Sillä se vahingoitti jotain minussa, rikkoi, eikä antanut korjausohjeita.

Luoja paratkoon, minäkin olisin halunnut sen kaiken: miehen, lapset ja rakkauden.

Avaan salkun ja otan sulkakynän esiin, sillä muuta ei ole jäljellä kuin työ. Ja muisto menneestä.

[Alice Katarina]

2 Ron

Valerien vaaleat hiukset on vedetty nutturalle ja huomaan uneksuvan hymyn naisen kääntyessä katsomaan minua. Raskauden pehmittämä vartalo on verhottu yönsiniseen juhlakaapuun Teddyn juhlia varten.

On vaikeaa uskoa, että poika täyttää jo 18. Tuntuu kuin sodasta olisi vain minuutteja.

Minä ja Hermione emme koskaan todella sopineet yhteen, mutta silti en sallinut itselleni onnea moneen vuoteen eromme jälkeen. Kunnes tapasin hänet.

Valerie sai minut unohtamaan miltä tuntui menettää veli ja niin monta muuta läheistä. Monta vuotta uskottelin itselleni, että jos olisin ollut parempi, yrittänyt enemmän, muuttanut jotain, Fred olisi selvinnyt.

Vasta hän sai minut ymmärtämään, etten ollut syyllinen, ja saatoin jälleen elää.

[Alice Katarina]

3 Molly

Kotikolon pihalla leikkivät lapset saavat minut palaamaan muistoihin, joissa kokonainen katras punatukkaisia poikia juoksee peräkanaa jahdaten toisiaan. Minä istuin Muriel-tädin lahjaksi antamalla viltillä Ginny sylissäni. Muistan yhä hänen suloiset sormensa, jotka kurottelivat hiuksiani.

Muistan myös Arthurin lempeän katseen. Oli kohtalon ivaa, että niin pian sodan jälkeen hän sairastui ja kuoli. Kun juuri oli ehtinyt kivuta takaisin kuilun reunalle romahtaakseen uudestaan.

Ilman lapsiani minä en olisi selvinnyt, ja vaikka yön pimeinä tunteina hapuilen turhaan hänen kättään, jaksan silti nauraa.

Ron kävelee luokseni hymyillen Valerie vieressään. Voin vain toivoa, että saan vielä yhden punapäisen lapsenlapseni syliini ennen kuin pääsen jälleen Arthurin luokse.

[Alice Katarina]

4 Fleur

Minä vihaan Englantia. Vihaan sen sadetta ja ainaista harmautta. Vihaan myrskyävää merta ja vihaan jopa Billiä, vaikka tahtoisin rakastaa.

Kun hän tulee kotiin tuoksuen toiselta mieheltä ja vältellen katsettani minä annan vihalle liekaa ja sitten taas kadun sitä. Koska eikö kaiken takana ole se, että minä onnistuin hajottamaan kaiken? Perheen ja rakkauden.

Victoire, Dominique ja Louis  saavat rippeet siitä rakkaudesta joka vielä jaksaa pidellä minua koossa.

Ja seistessäni iltaisin suolavedestä märillä kallioilla yritän turhaan muistaa miltä Ranska tuoksui ja tuntui. Välillä leikittelen ajatukselta siitä miltä vesi tuntuisi korventamassa keuhkoja.

Ja silti velvollisuus pitää minut täällä ja vihaa kasvaa edelleen sisässäni.

[Beelsebutt]

K-kampanjasta moikka! o7

Mä nyt kommaan, vaikka sarja on selkeesti kesken, mut lupaan yrittää kommata myös myöhemmin ilmestyviä raapaleita

Hermione

Aijettä. Tää on just sellainen postwar!Hermione, jollaisen nään mielessäni! Mä olen mieltä, että tapaus: Harry sai aikaan Hermionen ja Ronin ystävystymisen ja ettei se kantaisi pitkälle, jos tapaus: Harry lakkaisi olemasta. Ja Harryhan on sodan jälkeen onnellinen Ginnyn kanssa (tosin mun verseissä tääkään ei yleensä kanna pitkälle x)) no joo, kukin ajattelee asian tykönään ihan itse, mut kyllä mä ostaisin tällaisen Hermionen milloin vain

Ron

Tästä ei oikein osaa sanoa muuta kuin aws, koska jo raskauden pehmittämä vartalo <3 upeaa, että Ron on löytänyt onnen!

Molly

Tää on puhdasta melankoliaa. Mä tykkään, että Molly on kuitenkin löytänyt onnellisuutta elämästään. Se osoittaa (ehkä) tietynlaista kypsyyttä hahmossa, tai mistäs minä tiedän osoittaako mut itse miellän asian niin, että kun on elänyt jo jonkin aikaa, niin osaa suhtautua jäljelle jääneeseen elämään eri tavalla, vaikka tärkeäkin osa lipuisi pois. Muriel-tädin lahjaviltti, hahaa, onkohan se kullalla kirjailtu!

Fleur

Heh. Tulihan sieltä sellaista vastakkaisempaakin tunnetta tässä on aika kirjo käyty jo läpi, mut mä sanoisin, että tykkään eniten Mollysta ja tästä Fleurista. Muuttaa nyt Ranskasta (ja ehkäpä) hienoista ympyröistä kallioluodolle keskelle myrskyävää Pohjanmerta (oletan), missä ei ole ketään muita kuin itse ja Billkin vielä pettää x) voi ei. Jäin uteliaaksi, keneltäköhän mieheltä Bill haisee

[Alice Katarina]

Beelsebutt, mä oon vähän myöhässä näiden jatkojeni kanssa, mutta tässä ovat loputkin sarjan osat. Ihanaa, että tykkäsit! Mä en tosiaan usko, että Hermione ja Ron todella kestäisi, vaikka molemmista pidänkin. Billin kanssa mietin pitkään pitäisikiö pettämisestä kirjoittaa enemmän. Vai kenties kokonainen raapale hänestä, mutta päädyin kuitenkin tähän ratkaisuun. Ehkä kirjoitan Billistä ja mysteerimiehestä vielä joskus lisää. Tässä kuitenkin viimeisetkin osat! 

5 Draco

Lapsen silmissä on sama katse kuin minullakin joskus aiemmin. Scorpius vilkuttaa junan kiihdyttäessä hitaasti. Katson Astorian kuumeisena kiiltäviä silmiä ja hienoisesti täriseviä käsiä. Muut tuskin huomaavat, mutta minä olen oppinut tunnistamaan vaimon sairauden merkit.

Astoria oli pelokas jo kun me kihlauduimme. Pelokas sodan takia, mutta varsinkin pelokas minun takiani.

Meidän liittomme ei koskaan perustunut rakkauteen. Se perustui vanhempien ja sukujen tavoitteeseen pitää verilinja puhtaana. Siihen Astoria oli täydellinen, en ole hetkeäkään epäillyt sitä.

Ja vuosien kuluessa minä aloin välittää ja hän pelkäsi enemmän. Nyt meitä ja poikansa puolesta.

Enkä pysty tekemään muuta kuin puristamaan hänen kättään, kun juna katoaa näkyvistä.

6 Luna

Puhaltelen peiton alta juuri ja juuri erottuvaa pisamaista kättä. Vuodevaatteet ovat räikeää keltaista jota täplittävät oranssit aurinkokuviot. Annaa ei haitannut, että valitsin juuri sen värin, vaikka yleensä hän viihtyykin paremmin maanläheisissä väreissä.

Minun värejäni ovat aina olleet merensininen ja kirkkaan vihreä. Sellainen miltä nurmikko kotona näytti sateen jälkeen, kun sateenkaari  loisti vielä taivaalla. Isä oli aina sanonut että keijut leikkivät sateenkaaren alla.

Ja sieltä minä löysin Annan. Hiukset tulta ja silmissä jäätä. Huulilla hymy joka sai minut irrottamaan katseeni narksuparvesta.

Painan hellän suukon Annan otsalle ja tassuttelen ikkunalle hyräillen uneliasta melodiaa. Lämpö hyväilee alastonta ihoa ja tunnen energian virtaavan sisääni.

7 Harry

Ennen sotaa minä olin tavallinen. Tai ainakin luulin olevani tavallinen siitäkin huolimatta, että asuin portaiden alla olevassa kaapissa , enkä tiennyt mitään vanhemmistani.

Itse asiassa tuskin olen koskaan ollut tavallisempi kuin nyt. Työni aurorina, Ginny, lapset. Kaikki se saa minut vihdoin tuntemaan oloni tavalliseksi. Ja silti olen onnellinen. Olen onnellisempi kuin koskaan astuessani sotkuiseen kotiin ja saadessani tiuskaisuja Ginnyltä.

Sota muutti meistä jokaista, enkä koskaan voi unohtaa sen vaatimia uhreja. Mutta mitä olisin ilman sotaa. Pelkkä serkkunsa varjossa elävä poika. Raukka vanhoissa vaatteissa ja rikkinäisissä laseissa.

Ilman taikaa.

Vedän Lily Lunan syliini ja heitän tytön ilmaan lausuen samalla äänettömän kiitoksen.

[Kaatosade]

Sodan vaikutus ihmisiin on aina hirveän mielenkiintoinen, joten pidin tästä sarjasta kovasti. Tykkäsin myös rakenteesta ja siitä, että joka raapaleessa oli eri näkökulmahenkilö. Ei keskitytty erityisesti keneenkään, vaan tuli selkeästi esiin se miten laajaa tuho on ollut ja miten montaa henkilöä se on koskettanut. Juuri raapalesarjaan soveltuva visio.

Pidin kaikista pätkistä, mutta erityisesti tuolta seasta iskivät Ronin ja Harryn raapaleet. Syyllisyydestä vapautumisen teema on sellainen jota on tullut pohdiskeltua itse enemmänkin, ja sitä oli sovellettu tässä ihanan romanttisesti, niin että Valerielta tullut ulkopuolisen näkökulma vihdoin sitten katkaisee sen pään sisään jääneen syyllisyyden kierteen.

Ja Harry sitten, tämä sopi todella hyvin juuri viimeiseksi ja koko sarjan sulkevaksi näkökulmaksi. Se, että hän pohtii kaikkia menetyksiä, yhdistää nämä raapaleet toisiinsa selkeäksi kokonaisuudeksi. Ja maksetusta hinnasta huolimatta se, mitä on saatu tilalle, on sen arvoista.

Erittäin hieno sarja ja lukukokemus joka herätteli ajatuksia, kiitoksia. <3

[Vendela]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta Olen iloinen, että tuon haasteen myötä tulin löytäneeksi nämä raapaleet, jotka olivat todella mielenkiintoisia ja ehdottomasti lukemisen arvoisia!

Pidin tästä ajatuksesta leikitellä kuinka tapahtumat olisivat voineet jatkua ja ennen kaikkea se, että epilogi on jätetty huomiotta oli hyvä. Lisäksi se, että nämä kaikki olivat mahdollisuuksia, täysin canonin mukaisia, oli hienoa.

Erityisesti näistä nousi tuo Fleurin kohtalo sellaiseksi, johon tykästyin yllättäen. Se, että Bill pettää häntä toisen miehen kanssa ja se, että hän vihaa Englantia, oli nivoutunut hienosksi kokonaisuudeksi. Kalliolla seisominen ja itsemurhan suunnittelu oli hyytävää mutta samalla toimivaa. Ehkä Fleur ei koskaan rakastanutkaan Billiä vaan meni tämän kanssa naimisiin jostain aivan muusta syystä kuin rakkaudesta. Tämä sai mielikuvituksen liikkeelle ja pohtimaan syvemmin näiden kahden suhdetta.

Toinen mihin tykästyin oli tuo Dracon osuus, sillä itsekin miellän hänen ja Astorian avioliiton järjestetyksi liitoksi ja juuri tuollaiseksi puhdasveristen traditioksi. Se, että Dracossa herää edes välittämisen tunne vaimoaan kohtaan on luonnollista ja inhimillistä, ja olit kuvannut sen tässä hienosti. Scorpiusta jäin pohtimaan ja hänen silmiään, olisi ollut mielenkiintoista kuulla lisää hänen mietteitään ja ajatuksiaan.

Lämmin kiitos näistä raapaleista, toivottavasti nämä löytävät lisää uusia lukijoita

Vendela

[Sielulintu]

Kommenttiarpajaisista hei

Nämä oli todella hyviä, ja pidin jokaisesta raapaleesta ihan valtavasti. Tykkäsin siitä, miten nämä toimivat jokainen omana kokonaisuutenaan, eivätkä niin sanotusti kuuluneet sillä tavalla yhteen, että olisivat esimerkiksi muodostaneet jonkin tarinallisen tai juonellisen kokonaisuuden, mutta silti tunnelmaltaan ja sodan jälkeisen ajan kuvauksen osalta nämä täydensivät hienosti toisiaan. Yritän tässä siis ilmeisesti sanoa, että nämä oli jokainen itsessään hieno kurkistusikkuna seitsemän eri hahmon mieleen ja sotaa seuranneeseen elämään, ja yhdessä ne rakensivat todella elävän kuvan, jota monen hahmon näkökulma syvensi hienosti.

Hermionen raapale tuntui jotenkin ihan Hermionemaiselta siltä osin, että kun muu elämä tuntuu hajoavan, työ on se pakopaikka, johon hän hakeutuu. Ron ja Harry puolestaan vaikuttivat paljon onnellisemmilta elämäänsä. Se olikin kivaa vastapainoa näille synkemmille kohtaloille ja kuvauksille, ja erityisesti Fleurin kohdalla elämä tuntui olevan oikeasti tosi hirveää. Toivoa vain voi, että kun etäisyys sotaan kasvaa, myös Fleur ja Draco saisivat maailmaansa parempaan järjestykseen.

Lunan raapale oli aivan ihana ja todellakin rakastin sitä kokonaisuudessaan! Niin Lunan tapaista jäädä mietiskelemään lapsuuden värejä ja tarinoita sateenkaarista. Ihanaa, että Lunakin on löytänyt kumppanin elämäänsä.

Ihan valtavan paljon kiitoksia näistä kaikista. Tunnelma ja kuvaus oli jokaisessa erittäin onnistunutta ja kaunista, ja erilaiset fiilikset, joita näistä välittyi, loi hyvän kokonaisuuden. Upea sarja!

[Alice Katarina]

Kaatosade, kiitos paljon kommentistasi näin vuosia myöhemminkin!  Kiva, että pidit tekstistä. Syyllisyydestä vapautuminen on varmasti jokaiselle sodan jälkeen jollain tavalla läsnä, sillä kaikki eivät selvinneet, ja siksi halusin sen tässäkin tekstissä nostaa esille.

Vendela, kiva että päädyit valitsemaan tämän tekstin!  Kiva kuulla, että pohtimani mahdollisuudet ovat sinusta canoninlaisia. Fleur ja Bill ovat yksi niistä pareista, joihin suhtaudun hyvin kaksijakoisesti: samalla pidän kovasti ja en pidä lainkaan. Tähän raapaleeseen näköjään oli päätynyt surullinen näkökulma. Kiitos kommentistasi!

Sielulintu, ihana kuulla, että pidit tekstistä! Tykkään kirjoittaa tällaisia toisiinsa linkittyviä, mutta ei juonellisesti yhtä sarjaa olevia raapalesarjoja, joten hyvä, että se mielestäsi toimi. Luna on tosiaan suloinen ja on kiva, että pidit hänestä kertovasta raapaleesta! Kiitos paljon, että kommentoit!