Kirjoittaja Aihe: Ei mitään vikaa | K-11 | draama, slash, het | raapalesarja 7/7  (Luettu 8319 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 770
Nimi: Ei mitään vikaa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: max. K-11
Tyylilaji: Draama, slash, het pääasiassa
Hahmot: Kalevi, Tino, Heikki, Eeli, Katariina ja Riia
Haasteet: Spurttiraapale III sanalistalla ja Vuosi raapalehtien IV

A/N: Kaikkea ei ehdi käsitellä, vaikka haluaisikin. Irtonaisia palasia menneestä, ennen Ei sitä tarvitse tahdikas olla -tarinaa (K-18), mutta myös välähdyksiä tulevasta. Ei tarvitse lukea varsinaista tarinaa näitä ymmärtääkseen. Ainakin toivon niin. Tällaista hahmosyvennystä tämä lähinnä on.

Sanalista:

1. Taulu: Näin ollaan hiljaa, S
2. Ensimmäinen: Silkkaa sattumaa, S
3. Katse: Seinää vasten, K-11
4. Pimeä: Coolit jätkät, S
5. Oranssi: Appelsiiniämmä, K-11
6. Kapinoida: Sä sait mut pelkäämään, S
7. Järvi: Joskus näin, S




1. Näin ollaan hiljaa
Sallittu
Draama
Kalevi & Tino
300 sanaa

”Meidän täytyy olla aika hiljaa”, mutisin Tinolle, kun avasin oven. ”Mutsilla on migreeni.”

”Okei”, se sanoi hiljaa, pahastumatta ollenkaan. Tino oli kyllä ihan ihme jätkä. Mä olin aikani epäillyt, että se kusetti kaikkia sen huolettomalla asenteella ja oikeasti hautoi ties mitä paskaa päänsä sisällä. Oli kuitenkin käynyt ilmi, että sellainen Tino vaan oli. Sen ei tarvinnut teeskennellä mitään. Se vaan oli ja kaikki tykkäsivät siitä just sen takia.

”Haluutko sä jotain juotavaa?” kysyin siltä, kun menin jääkaapille.

”Joo”, sen vaimea ääni sanoi olohuoneesta. ”Onks teidän perhe alkanut harrastaa taidetta?”

Irvistin jääkapille. Tino oli huomannut sen karsean taulun, jonka mutsi oli vastikään hankkinut. Mä livahdin nopeasti olohuoneeseen ja ajattelin pelastaa sen vinksahtaneelta taide-elämykseltä. Tino kuitenkin tiiraili taulua tarkkaan kuin se olisi jotenkin puhutellut sitä. Mä jäin neuvottomana ovensuuhun enkä tiennyt, halusiko se katsella sitä rauhassa vai voisinko vain kaapata sen mun huoneeseen ilman, että se kyselisi kysymyksiä, joihin en osaisi vastata. Jos mutsi sattuisi paikalle – ajatuskin sai mun vatsan muljahtamaan kuvottavasti – en halunnut sen näkevän meitä sen uuden taulun edessä. Ties mitä sekin olisi alkanut selittää ja vaikka Tino oli aika rento tyyppi, mutsin heittämä setti voisi olla sillekin vähän liikaa.

”Oliks sulla muuten jotain vaikeuksia sun kemian läksyissä?” yritin sanoa niin rennosti kuin kykenin. Tinon huomio taulusta herpaantui ja sen ilme valahti.

”Koko kurssi on”, se ähkäisi tuskastuneena.

”Eka kurssiko?” pärskähdin ja Tino nyökkäsi. ”Älä kuseta. Sehän oli vaan kertausta yläasteelta.”

”Mä en oo tollainen nero niin kuin sä!” Tino puuskahti ja mun huojennukseksi se tuli pois sen vitun karmivan taulun luota ja seurasi mua mun huoneeseen. ”Mitä sä sait siitä kurssista?”

”Kympin”, vastasin hajamielisesti yhä kuulostellen, missä päin taloa mutsi oli. Oli kuitenkin hiljaista. Ehkä unilääkkeet olivat saaneet sen nukahtamaan. Niin mä ainakin toivoin.

”Tarviiksä tukiopetusta?” kysyin Tinolta virnistäen.

”Jos vaan viitsit”, se huokaisi.

”Eiköhän se onnistu”, mä hymähdin.
« Viimeksi muokattu: 05.07.2018 13:40:21 kirjoittanut Ronen »

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 770
2. Silkkaa sattumaa
Sallittu
draama, het
Heikki/Katariina
300 sanaa

Me kaksi oltiin aina oltu ihmisten ympäröiminä. Yksinäisyys ei meitä vaivannut eikä me etsimällä etsitty toisiamme, vaikka nyt tietysti ei millään tultaisi toimeen ilman. Meillä ei ollut kohtaloa, ei mitään rakkautta ensisilmäyksellä potaskaa eikä riipivää yksipuolista rakkautta, jonka kanssa painiskella päivin ja öin.

Oltiin me ohimennen juteltu, samoissa porukoissa kun liikuttiin, mutta silloin me oltiin vielä toisillemme hyvänpäiväntuttuja. Se mukava tyttö ja se mukava poika eikä toiveita muusta. Jälkeenpäin mä mietin sitä kummissani, että miten jotain niin ihanaa saattoi tupsahtaa eteen, kun sitä vähiten odotti, toivoi tai edes kuvitteli. Kaikki mun kaverit salaa haaveilivat siitä, että lukiosta löytyisi se oma kulta, jonka kainaloon käpertyä ja jota pussailla käytävän syvennyksissä. Mä vaan ajattelin, että ehkä, jos kyseisen herran päässä risteilisi muutakin kuin täyslastillinen hormoniammuksia. Musta tuntui, että sellaiset pojat oli kuoleva laji.

Ensimmäinen kerta, kun me oltiin kahden, sattui helmikuisena pakkasaamuna. Mä, pipo lumisena ja sormet kohmeessa seisoin kahvikoneen edessä syöttäen kolikoita sen sisuksiin. Ja ai että, kun multa puuttui kakskyt senttiä. Olin valmis lyyhistymään käytävälle ulisemaan surkeaa kohtaloani, pilalle mennyttä elämää ja kipeästi särkevää kahvihammasta. Nojasin konetta vasten ja ärisin hiljaa.

”Anteeks”, matala ääni, niin matala, että luulin sen olevan opettaja, sanoi takaani. Käännyin katsomaan ja näinkin yllätyksekseni pojan. Pojan, jonka tunsin. Se oli pitkä, huomattavasti muita poikia pidempi, sillä oli luonnonvaalea, lyhyeksi leikattu tukka ja syvänsiniset silmät. Poika hymyili mulle.

”Kui paljon sulta puuttuu?” se kysyi.

”Kakskyt senttiä”, vastasin hämmästyneenä, että se viitsi kysyä. Vielä enemmän hämmästyin, kun se alkoi kaivella taskujaan ja ojensi mulle lopulta vähän tummuneen kolikon. Mä nappasin sen itselleni ennen kuin se ehtisi muuttaa mielensä. Se huvitti poikaa, mutta kahvi oli sen mielipidettä tärkeämpää. Kun mulla oli pahvimuki turvallisesti käsissäni, katsoin poikaa uudemman kerran.

”Kiitti”, sanoin ja muistin viimein sen nimenkin. ”Heikki?”

Pojan siniset silmät kirkastuivat ja mä muistan miettineeni, että olipa silläkin ihana hymy.
« Viimeksi muokattu: 15.07.2014 16:55:57 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 770
3. Seinää vasten
K-11
slash
Eeli/Tino
300 sanaa

Kun Eeli työntää mut seinää vasten, mun pää tyhjenee. Siellä ei ole mitään eikä siellä tarviikaan olla. Mun vatsassa lepattaa. Ehkä se on jännitystä, ehkä innostusta tai vaikka molempia. Mä en ole nähnyt Eeliä ennen tällaisena. Se ei ole raju eikä impulssiensa vietävänä, mutta sen liikkeissä on uudenlaista varmuutta ja määrätietoisuutta. Eeli ei arastele eikä se mieti kahta kertaa, voiko se tehdä näin. Enkä mä olisi koskaan arvannut, että reagoisin muutokseen tällä tavalla. Kuinka paljon pitäisin siitä. Mun ihon alla liekehtii ja se johtuu Eelistä. Kaikki johtuu Eelistä.

Mä elän tätä hetkeä koko kehollani. Tunnen seinän laudoituksen selkärankaa vasten ja ilta-auringon yhä lämpimän kosketuksen ihollani. Eeli on lähellä ja hengitän sen tuoksua ahnaammin kuin ikinä ilmaa. Mun sydän hakkaa ja mulla on kuuma eikä sillä ole mitään tekemistä heinäkuun helteiden kanssa, mutta mikään, mikään ei vedä vertoja Eelin silmille ja sille, miten se katsoo mua. Se katse voisi pysäyttää koko maailman. Ja se pysäyttääkin, ainakin mun maailman, ja voi luoja, miten hyvältä se tuntuu. Hyvältä ja pelottavalta yhtä aikaa, koska mä tiedän, mitä se katse merkitsee. Ja mä mieluusti haluaisin nähdä sen vielä uudelleen. Monta kertaa.

Kun Eeli suutelee mua, se maistuukin erilaiselta. Vahvemmalta, sakeammalta ja kun se ottaa mua lanteilta kiinni, värähdän ja sekoan. Niin, ei kai sitä voi sen paremmin sanoa, koska kahmaisen sormiini puolet sen t-paidasta ja melkein kaadan sen maahan. Ja Eeli, voi helvetti, se paskiainen nauraa mun huulia vasten. En tiedä, kumpaa haluan enemmän, suudella vai lyödä sitä.

Vien käteni sen shortsien etumukselle ja Eelin nauru loppuu siihen paikkaan. Se hengittää raskaasti ja kun mun käsi liikkuu kankaan päällä, Eeli huokaa. Se on sulkenut silmänsä ja sen katseleminen saa mut halusta hulluksi. Mun sisällä takoo pakottava tarve saada Eeli, ihan kokonaan ja vain itselleni.

Eeli avaa silmänsä ja mä tiedän tasan tarkkaan, miten sitä katson.
« Viimeksi muokattu: 03.11.2014 13:49:26 kirjoittanut Sokerisiipi »

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 371
Oih, että vielä tällainen raapalesarjakin!

1. Näin ollaan hiljaa // Ilahduin Kalevista kertovasta tekstinpätkästä suuresti, Tino ja Eeli kun ovat olleet useammin pääosassa, niin muista hahmoista on kiva lukea vaihteeksi. Mahdollisuus hahmosyvennykseen on aina paikallaan! Mukava, yksinkertainen ja hauska palanen, juuri sopiva kertomaan Kalevista ja Tinosta. Paikkapaikoin tuli myös naurahdeltua ääneen, taide on hankala laji...
Lainaus
Ties mitä sekin olisi alkanut selittää ja vaikka Tino oli aika rento tyyppi, mutsin heittämä setti voisi olla sillekin vähän liikaa.
Kalevin äiti vaikuttaa hienolta ihmiseltä, harmistuin hänen migreenistään, koska olisin halunnut kuulla tätä hänen "settiään". :D Ehkä kemian tukiopetus oli kuitenkin oleellisempaa sillä hetkellä.

2. Silkkaa sattumaa // Heikki/Katariinallekaan en sano missään nimessä ei, he nyt ainakin ovat suloisia ja varsin ihania ihmisiä kumpikin! En vain voi olla pitämättä hahmoistasi, tämäkin kaksikko on aivan mahtava yhdessä. Tykkäsin tavasta, jolla Katariina ajatukset kulkivat, helppoa seurata ja ymmärtää. En olisi odottanut tällaista ensimmäistä tapaamista kahden, mutta tämä oli vallan ihastuttava versio. ^^
Lainaus
”Kiitti”, sanoin ja muistin viimein sen nimenkin. ”Heikki?”

Pojan siniset silmät kirkastuivat ja mä muistan miettineeni, että olipa silläkin ihana hymy.
Heikki pelastavana prinssinä oli hieno ja luontevan tuntuinen visio!

3. Seinää vasten // Tämä oli sitten aivan erilaista tyyliä, Eelistä ja Tinosta on selvästikin moneksi. Eeli oli kiehtova näin enemmän hallitsevana, mutta yhtä kaikki rakastavana ja Tinon kertojaääni laittaa asiat järjestykseen.
Lainaus
Mun ihon alla liekehtii ja se johtuu Eelistä. Kaikki johtuu Eelistä.
Yksi suosikkikohdistani! :> Kumpikin poika oli huomattavasti itsevarmempi ja ylipäätään varmempi suhteessaan, se oli hauska huomata. Kerronta kyllä tempaisi mukaansa, pakko myöntää, voin vain yrittää samaistua jommankumman tunnetilaan, mutten oikein onnistunut siinä...
Lainaus
Eeli avaa silmänsä ja mä tiedän tasan tarkkaan, miten sitä katson.
Miten vain, lopetus jäi kyllä mieleen!

Jään odottamaan hetkeksi, jos vaikka muutkin osat saataisiin luettaviksi piakkoin!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 770
Orenji: En tosiaankaan odottanut ketään kommentoimaan näitä, joten kommenttisi oli ihana yllätys! ^^ Kalevin äiti on vähän erikoinen ihminen (sen on tarkoitus esiintyä seuraavassa luvussa varsinaisessa tarinassa ;)) mutta taidepiireissä sellainen taitaa olla pikemminkin normaalia. Juu, Eeli/Tino pätkä sijoittuu tulevaisuuteen ja kehitys nykyisestä tilanteesta on onneksi huomattavissa! Kiitos kommentista, ihanainen!

A/N: Yläastemuistoja vaihteeksi. Pojat ovat tässä kasiluokalla :)



4. Coolit jätkät
Sallittu
Draama
Heikki & Tino
300 sanaa

”Sä sitten osaat”, huokaisin idioottikaverilleni, kun me lopetettiin huutaminen ja oven paukuttaminen. Se oli toivotonta. Kukaan ei kuullut meitä eikä meidän poissaolollakaan ilmeisesti ollut sen pahemmin merkitystä kenellekään. Se olisi ollut surullista, jos olisin ollut täällä ypöyksin. Onneksi en ollut. Tosin, jos olisin ollut, en todennäköisesti seisoskelisi tässä typerässä liikkavarastossa lukkojen takana. Kaiketi kaikella oli oma kääntöpuolensa.

En nähnyt Tinon ilmettä, koska oli säkkipimeää, mutta sen loukkaantuneesta tuhahduksesta pystyin päättelemään, ettei se ottanut mun kommenttia hyvällä.

”Se oli vahinko!” Tino tiuskaisikin. ”Eikö sulle muka ikinä satu vahinkoja, herra Täydellisyys?”

”Ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin sulle”, huomautin huvittuneena.

”Turpa kiinni”, se murisi mulle ja yritti tönäistä, mutta se oli arvioinut mun sijainnin väärin, joten Tino kaatui kiroillen lattialle. Se oli aina ollut kömpelö, joten ihme kun jätkä ei päässyt pimeässä saman tien hengestään.

”Ota iisisti”, sanoin Tinolle ja autoin sen ylös. ”Sattuiko suhun?”

”Ei”, se ähkäisi. ”Kaikki ok.”

”Hyvä. Mikä on toimintasuunnitelma?”

”Odottaminen?” Tino ehdotti mun hämmästykseksi. ”Mä lähetin Eelille tekstarin. Hyvällä lykyllä se huomaa sen ennen kuin lähtee koulusta ja sitten se tulee ja pelastaa meidät täältä.”

”Kuka Eeli?” ihmettelin.

”Rinnakkaisluokan Eeli. Se, jolla on aina pipo päässä”, Tino selitti ja homma selvisi mulle. Outoa oli vaan se, ettei Eeli juuri hengannut meidän kanssa ja miksi Tino tekstaisi juuri sille?

”Musta tuntuu, että se osaa ottaa tän huumorilla”, Tino selitti, vaikka en ollut sanonut mitään, mutta se tunsikin mut niin hyvin, ettei sille ollut tarvetta. ”Me kaks ei olla tän koulun cooleimpia jätkiä, you know.”

”I know”, huokaisin enkä tosiaan hinkunut päästä naurunalaiseksi. Se Eelikin oli sata kertaa coolimpi kuin me.

Tinon kännykkä helähti.

”Se on tulossa!” Tino hihkaisi ja halasi mua ihan onnessaan. ”Me ei kuollakaan tänne!”

Oli turhaa selittää sille, ettei kuoleminen ollut ollut missään vaiheessa todellinen uhka. Sitä paitsi, Tino oli jo ovella huhuilemassa Eeliä pelastamaan meitä.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 770
5. Appelsiiniämmä
K-11
draama, slash, het
yksipuolinen Eeli/Tino feat. Tino/Jenni
300 sanaa

Mä inhosin oranssia. Värinä, elementtinä, ajatuksena – oli sitä missä hyvänsä, inhosin sitä. En osannut sanoa, olinko inhonnut oranssia aina vai vasta tänä iltana, kun Jenni oli ilmestynyt Wanhojen jatkoille olkaimettomassa oranssissa mekossaan. Nyt se appelsiinityttö kiehnäsi vasten Tinon kylkeä, kikatti sen korvaan ja työnsi huuliaan jatkuvasti tarjolle. Helvetti, että se osasi olla huomionkipeä ämmä. Miten Tino jaksoi olla sen kanssa? Miten Jenni ei ärsyttänyt sitä hengiltä pelkällä olemassaolollaan? Koska mä olin sekoamispisteessä, vaikka näin sitä yhä harvemmin. Tino oli nopeasti kässännyt, ettei mä ja Jenni tulla toimeen keskenämme. Se oli surettanut sitä, mutta vaikka tekisinkin Tinon puolesta melkein mitä vaan, en millään kyennyt teeskentelemään, että tykkäisin sen tyttöystävästä.

Mun oli pakko suunnata lumiselle kuistille ja siellä mä seisoin siemaillen olutta, mutta vaikka kuinka katsoin talviseen pimeyteen, näin verkkokalvoillani pelkkää oranssia. Näin Tinon käden oranssilla vyötäröllä ja Jennin korallinoranssilla lakatut kynnet Tinon reidellä. Halusin paiskata olutpullon mökin seinään, niin helvetin vihainen olin, koska Tino oli mun saavuttamattomissa. Ja helvetin Jenni, kun pukeutui oranssiin kuin olisi miettinyt kotonaan, mikä olisi huomiota herättävin ja ärsyttävin väri koko tällä vitun sinisellä planeetalla ja tietysti, tietysti, se muija oli päätynyt oranssiin. Eikä se koettanut yrittää miellyttää Tinoakaan, koska Tinon lempiväri oli tummanturkoosi. Samanlainen turkoosi kuin yksi mun pipo…

Mun suusta karkasi tukahtunut ja nolostuttavan haavoittunut ääni. Onneksi kukaan ei ollut kuulemassa, koska kaikki olivat sisällä helvetinmoisessa kännissä ja naapurimökeissä oli vielä villimpi meno. Pitäisikö vaihtaa mökkiä ihan vain, että saisin jotain muuta ajateltavaa? Idea oli kuollut jo syntyessään, joten jäin kuistille ja toivoin hartaasti, että Tino tulisi järkiinsä ja dumppaisi Jennin tänä iltana. Se oli kuitenkin melko epätodennäköistä.

Tulispa Jennille hirveä krapula, toivoin sen sijaan ja join pulloni tyhjäksi.

Sisään palatessani näin, että vessan ovi oli auki ja siellä kyykyssä oli Jenni yrjöämässä sisuskalujaan uusiokäyttöön vessan viemäriin.

Wou, ajattelin vahingoniloisesti virnistäen, ehkä mulla on supervoimia.
« Viimeksi muokattu: 22.12.2015 20:48:38 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 770
A/N: Kertojana on Riia, ihan vaan selvennykseksi.



6. Sä sait mut pelkäämään
Sallittu
draama, het
Kalevi/Riia
300 sanaa

Mä olin aiheuttanut muille ihmisille vaikeuksia koko elämäni ajan. Olin saanut ne kiusaantumaan, loukkaantumaan, vihastumaan, nolostumaan, järkyttymään – oikeastaan ihan kaikkea negatiivista, mitä muille ihmisille voi aiheuttaa. Enkä mä loppujen lopuksi edes tehnyt paljon. Puhuin vaan totta ja olin oma itseni, mutta hyvin pian porukat opetti mulle, ettei kukaan tässä maailmassa saanut olla täysin oma itsensä. Se oli paskapuhetta. Mun pitäisi sisäistää se ennen kuin pilaisin oman elämäni kokonaan. Ei mikään kauhean kiva opetus, mutta tarpeellinen.

Mutta kapinoimista mä en koskaan lopettanut. Jonkun ne normit oli murrettava ja näyttää, ettei maailma roihahtanut liekkeihin joka kerta, kun teki jotain ”sosiaalisesti sopimatonta”. Lapsena se oli helpompaa. Lapset saavat ilmaista itseään vapaammin kuin nuoret tai aikuiset, koska ne oli lapsia. Niiden suusta pääsee vähän mitä sattuu.

Mitä vanhemmaksi tulin, sitä paremmin tajusin, että joskus turvan tukkiminen oli ainoa keino olla jäämättä totaalisen yksin. Valehteleminen oli vielä parempi, mutta mä en ollut ollut koskaan mikään erityisen hyvä valehtelija, joten sen sijaan vaikenin, hymyilin ja nyökyttelin. Siitä tuli tapa ja tavasta tuli rajoite. Mun elämä jakaantui kahtia. Oli niitä, jotka kestivät mua ja tykkäsivät musta sellaisena kuin olin. Joukko ei ollut järin suuri. Sitten oli niitä, jotka nielivät mun päivittäisen esityksen ja kiintyivät ihmiseen, jota ei ollut olemassakaan. Sillä saattoi olla mun naama ja kroppa, mutta siihen ne yhtäläisyydet päättyivätkin. Sisältä mä olin jotain ihan muuta, mutta sitähän harvat kestivät nähdä.

Sä olit yksi niistä, mutta samalla olit jotain parempaa. Olit omalla tavallasi yhtä kapinallinen kuin mä, yhtä kyllästynyt ihmisten jauhamaan paskaan ja maailmaan, jossa asiat etenivät tietyllä tavalla. Sä halusit koetella rajoja etkä pelästynyt mun tylyyttä tai ikuista ivaa maailmaa kohtaan. Päinvastoin, sä taisit jopa pitää siitä, kun urputit oikein takaisinkin. Voiko kukaan olla noin ihana, mahtava ja just kuin mulle tehty?

Ainoa mitä enää pelkäsin tässä maailmassa, oli se, ettet sä ehkä tuntisikaan samoin.
« Viimeksi muokattu: 03.11.2014 13:50:19 kirjoittanut Sokerisiipi »

MaryBella

  • ***
  • Viestejä: 72
Nää on ihania!! Kivoja pikku kohtauksia kaverusten elämästä. Sulla on tosiaan aikamoinen flow menossa Tinon ja Eelin tarinassa. Tässä saa olla ihan tosissaan tarkkana että huomaa kaikki aihetta sivuavat raapaleet.   :)
Kiitos näistä makupaloista!
 

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 371
Varaudu lyhyeen kommenttiin, poistin edellisen vahingossa ja olen ärsyyntynyt. ;D

4. Coolit jätkät // Tyrskähdin ansiokkaasti jo raapaleen nimelle, Heikkiä ja Tinoa coolimpaa jätkää saa kaukaa hakea! Jollain lailla samaistuin tähän tekstinpätkään ihan vain hahmojen iän vuoksi, kivaa vaihtelua lukea muistakin, kuin lukioikäisistä, vaikkei heissäkään mitään vikaa ole. Tilanne vaikutti mitä omimmalta Tinon kaltaiselle sählääjälle, Heikkikään ei ehtinyt pelastaa heitä kohtaloltaan. Onneksi on Eeli, pelastava prinssi!
Lainaus
”Me kaks ei olla tän koulun cooleimpia jätkiä, you know.”

”I know”, huokaisin enkä tosiaan hinkunut päästä naurunalaiseksi. Se Eelikin oli sata kertaa coolimpi kuin me.
Eeli, pelastava, cool prinssi! Loppujen lopuksi olen kuitenkin iloinen, jos kaksikko pääsi komerosta pois ilman sen suurempia ongelmia.

5. Appelsiiniämmä // Pidän uudesta tyylistäsi nimetä tekstejä, tämäkin on aivan mahtava otsikko ja tuo mieleen väistämättä Jennin. :D Sisällöltään tämä raapale oli harvinaislaatuisen hermoja raastava, Eelin toimettomuus, Tinon liika ihastuminen ja Jennin yleinen ärsyttävyys muodostivat inhan yhtälön. Tässähän alkaa itsekin inhota oranssia! Onnistuneen otsikon lisäksi tekstissä viehätti myös lopetus, kuinkas muuten.
Lainaus
Wou, ajattelin vahingoniloisesti virnistäen, ehkä mulla on supervoimia.
Tätä minäkin toivon!

6. Sä sait mut pelkäämään // Tämä tekele ilmestyi kesken kaiken, kun kommentoin viidettä osaa ja luinkin sen samalla, kun kirjoitin mielipidettäni. Raapale oli varsin erilainen, kun vertasi viiteen aikaisempaan, tämä oli juurikin sitä draamaa. Riia on mahtava hahmo hänkin, yllättävän syvällinen kuorensa alla, ja hänestä jos kestä saa aikaan kiinnostavia tekstejä! 
Lainaus
Puhuin vaan totta ja olin oma itseni, mutta hyvin pian porukat opetti mulle, ettei kukaan tässä maailmassa saanut olla täysin oma itsensä.
Riian kertojalla oli aikamoisen vahvat mielipiteet, mutten voi kiistää, etteivätkö ne olisi osittain tottakin. Siksi on niin hienoa, kun hän sai Kalevin ja siinä samassa ymmärrystä joltakulta samankaltaiselta. :)

Mutta tosiaan, kiitos taasen näistä uusista osista!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 770
MaryBella: Oih, joku toinenkin on löytänyt tiensä tänne! Vaikka nämä ovatkin tällaisia pikku kohtauksia, on nämä kuitenkin mielestäni samalla tärkeitä hetkiä ja asioita näistä henkilöistä, joten olen hyvin, hyvin iloinen, että päädyit tänne lukemaan näitä raapaleita! ^^ Joo, aikamoinen flow, tunnustan :D Säästääkseni ihmiset vaivalta (ja pitääkseni itsenikin kärryillä missä mennään) olen listannut tänne kaikki näistä hahmoista kirjoitetut tekstit, että sieltä kannattaa välillä kurkata, jos haluaa pysytellä oheistekstienkin matkassa mukana ;) Ihanaa kuulla, että pidit näistä! Kiitos kommentista!

Orenji: Voi ei, tiedän tunteen! :-\ Ihan sairaan ärsyttävää, mutta ihanaa, että jaksoit uuden raapustaa! (minä en olisi välttämättä jaksanut) Eeli pelastava prinssi? Mitä kukkaa? XD No okei, ehkä se on vähän prinssimäinen. Lähinnä itse ajattelin, että se meni pelastamaan ne vain sen takia, ettei kehdannut jättääkään niitä mätänemään liikkasalin varastoon kaikkien hikisten varusteiden keskelle :D Appelsiiniämmän keksiminen oli onnekas sattuma, itsekin pidän siitä, hyvin Jennimäinen otsikko. En tiiä miksi yhdistin sanan oranssi Jenniin (itse en mitenkään inhoa oranssia) mutta aika toimiva raapale siitäkin syntyi.

Lopetukset on muuten raapaleissa hirveän vaikeita! (eipä sillä että ne yleensäkään helppoja olisivat) Haluan saada ne toimimaan, mutta jokaisen raapaleen kanssa olen joutunut hirveästi kikkailemaan sanojen kanssa, muokkaamaan kohtauksia, lauseen muotoja ja poistamaankin juttuja, kun 300 sanaa on se ehdoton maksimi. Voi näyttää helpolta, mutta sitä se ei ole! Eipä sillä, että se haittaisi. Joskus on kiva kikkailla näiden kanssa. Joten pointti oli se, että on äärettömän helpottavaa kuulla, että lopetuksetkin miellyttävät ^^

Olen vähän vaihdellut tyyliä joissakin raapaleissa ihan vain huvin vuoksi (niin myös seitsemännessä) ja Riian raapale on varmasti erikoisin muihin kuuteen nähden. Riia on kyllä hyvin kiehtova persoona! Tämän aloittaminen oli vaikeaa (ja lopettaminen kanssa) mutta lopulta se kirjoitti lähes itse itsensä. Kyllä Riiasta aina jotakin keksii ;) Juu, Riian linja kaiken suhteen on aika vahva, se on olennainen osa hahmoa. Kiitos taas kommentista! <3

A/N: Ajattelin, että tämä viimeinen kaipaa hieman pohjustusta ennen lukemista (ei ollut varaa selittää taustoja 300 sanan puitteissa) Poikien ongelmista siis. Heikillä on mitä todennäköisemmin ollut riitaa Katan kanssa ja siksi se on noin maassa, huolissaan ja surullinen (poikaparka pelkää eroa) Kalevi taas on saanut kotoaan huonoja uutisia (mitä ne sitten ovat, jätän lukijan mielikuvituksen varaan.) Sijoittuu ajallisesti nelikon abivuoteen.



7. Joskus näin
Sallittu
draama, angst
Kalevi, Heikki, Tino ja Eeli
300 sanaa

Lumi narskui neljän pojan kenkien alla, kun he kävelivät rinnakkain jäätyneen järven rannalla. Tuuli puhalsi, ei kovaa, mutta sen viima oli kylmä. Kaikkien neljän posket punoittivat ja pakkanen kirpaisi kasvojen herkällä iholla. Tinoa palelsi, mutta valittamisen sijaan poika pysyi viisaasti hiljaa. Tänään hänen ystävillään oli omia, suurempia ongelmia, joita murehtia. Se, että häntä palelsi, ei kiinnostaisi ketään, ehkä jopa ärsyttäisi.

Kalevia ei tyydyttänyt pelkästään rauhallisen talvimaiseman katseleminen. Poika juoksi hangessa, raivosi yli tuulen heitellen keppejä ja kiviä jään pinnalle. Heikki jauhoi sisäposkeaan ja katsoi Kalevin riehumista ahdistunut katse syvänsinisissä silmissään. He kaikki tunsivat Kalevin niin hyvin, että tällä hetkellä toisen piti vain antaa huutaa. He olivat täällä, kun Kalevi tarvitsisi heitä taas.

Tino katsoi Heikkiä ja kysyi, oliko tämä itse kunnossa. Heikki pudisti hitaasti päätään. Tinon avuton katse sai Eelinkin levottomaksi.

”Voidaanko me tehdä jotain?” Eeli kysyi heidän molempien puolesta. Heikki katsoi järvelle.

”Te teette jo”, Heikki vastasi surumielisesti hymyillen. Tino maleksi rauhattomasti edestakaisin ja Eelin teki mieli kaapata poika syliinsä, pidellä häntä siinä ja kuiskia, että kyllä kaikki järjestyy. Elämä oli tällaista toisinaan, mutta ei kaikki siihen kaatunut. Heikki kuitenkin ojensi kätensä, kietaisi sen Tinon harteiden ympäri ja halasi häntä yhdellä kädellä.

”Ihan totta”, Heikki sanoi hiljaa Tinolle, joka ripustautui tiukasti vanhimpaan ystäväänsä. ”Älä musta huolehdi.”

Tino mutisi itsepintaisesti vastaan.

Sillä välin Kalevi oli jo menossa jäälle, mikä ei ollut kovin viisasta. Talvi oli ollut hyvin leuto, joten jää ei ehkä kantaisikaan. Heikki huusi pojalle ja juoksi tämän perään. Eeli ja Tino antoivat hänen mennä tietäen, ettei heitä tarvittaisi.

”Tuntuu väärältä olla onnellinen”, Tino kuiskasi Eelille viittoen Heikkiin ja Kaleviin, jotka painivat rannan tuntumassa höyryjä päästelläkseen.

”Ei se väärin oo”, Eeli vastasi. ”Ei kaikki voi aina olla onnellisia, mutta se on ihan okei. Joskus se vaan on näin.”

Tino otti Eeliä kädestä ja kumma kyllä, häntä ei enää paleltanut.




A/N2: Toivottavasti loppu ei töksähtänyt. En halunnut millään kirjoittaa muusta kuin tuosta kohtauksesta jäätyneen järven rannalla. Sen talvinen ja melankolinen tunnelma vain kiehtoi niin kovasti! Melkein unohdin itsekin, että ulkona on oikeasti kesä.

Noin, siinä oli viimoinen osa tätä sarjaa. Kiitokset kaikille, jotka tännekin eksyitte näitä lukaisemaan! ^^
« Viimeksi muokattu: 28.07.2015 12:18:54 kirjoittanut Sokerisiipi »

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 371
Koko sarja tuntuu vilahtaneen ohi järjettömän nopeasti, mutta nämähän ovat raapaleita ja pituusrajoitukset ovat voimassa. En olisi itse asiassa odottanut viimeisimmältä tekstiltä angstia, ajattelin pikemminkin jotain kepeämpää ja rennompaa. Ei huono valinta silti, tekee ihan hyvää lukea muutakin kuin fluffya! Teksti ei ollut edes mitenkään korostetun tai ylitsevuotavan ankea ja surullinen, asiat olivat hyvässä tasapainossa keskenään.

Kiitos ensinnäkin perusasioiden selvityksistä, lähtökohditta olisi ollut hankala yrittää tulkita tekstiä yhtään mihinkään suuntaan. Nyt oli helppo saada kiinni asioiden oikeasta laidasta, vaikka lukija saikin muodostaa rauhassa omia mielikuviaan. Hahmot kun ovat hekin tuttuja, lukeminen sujui vaivatta. Suosikkeinani olivat taas kerran henkilökuvaukset.
Lainaus
Poika juoksi hangessa, raivosi yli tuulen heitellen keppejä ja kiviä jään pinnalle. Heikki jauhoi sisäposkeaan ja katsoi Kalevin riehumista ahdistunut katse syvänsinisissä silmissään.
Kumpikin pojista ilmentää olotilaansa itselleen luontaisesti, Kalevi fyysisesti ja Heikki itsekseen pohtien.

Talvinen tunnelma välittyi kyllä sekin, eteeni aukeni luminen ja kolea järvimaisema. Kesä on aivan helppo unohtaa hetkeksi aikaa, jos vain sattuu pääsemään sisälle tarinaan kunnolla. Tähän tekstiin ei oikein muuta voinut, kuin samaistua. Ei välttämättä suoraan, mutta muutaman mutkan kautta tapahtumia saisi sovitettua omaankin elämäänsä.
Lainaus
”Tuntuu väärältä olla onnellinen”, Tino kuiskasi Eelille viittoen Heikkiin ja Kaleviin, jotka painivat rannan tuntumassa höyryjä päästelläkseen.
Tuo lausahdus ainakin kuulostaa tutulta.

Loppu ei omasta mielestäni töksähtänyt olleenkaan, saattoi tosin johtua siitä, että aavistin tämän päättyvän suhteellisen onnellisesti. Olettaisin, että asiat saataisiin kuntoon ja ennalleen mahdollisimman pian. Tiivis ystäväporukka ympärillään ei voi epäonnistua kovinkaan suuresti, nämä neljä kyllä jaksavat.
Kiitos kivasta sarjasta, viihdyttäviä tekstejä! :)
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 770
Orenji: Noh, joka päivä yksi raapale niin viikossahan tämä lysti on ohi ;) Eka mielikuva sanasta järvi oli mullakin tyyliin jotakin leppeää kesäpäivän viettoa kavereiden kanssa, mutta koska se oli näiden suhteen jotenkin niin odotettavissa, halusin sen takia jotain muuta. Ihanaa, että tunnelma välittyi noinkin hyvin ^^ ja samaistuminen on aina plussaa, pääsee lukijakin näitä hemmoja lähemmäs. Ja kyllä nää pojat kestää yhdessä mitä vaan :) Kiitos kommentista!

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 836
Tämän pitkän ja läkähdyttävän helteen keskellä tuli ikävä talvea viimeisen talvipätkän myötä. Kun tuntisi pakkasen purevan poskia ja näkisi punaiset posket ja saisi niille painaa suukon lämmittääkseen. Tarina oli tutun oloinen. Toisen kokiessa huonoja päiviä, tuntuu väärältä olla itse onnellinen, saatikka näyttää sitä. Pitää vain muistaa olla läsnä, se on paras lääke.

Lily-Rose

  • ***
  • Viestejä: 836
Kommenttikampanjasta hyvää iltapäivää!

 Luin nämä jo eilen, mutta tänään vasta ehdin kirjoittamaan kommenttia. Tykkäsin joka tapauksessa ihan valtavasti tästä raapalesarjasta, olit hienosti saanut mukaan hahmot Ei sitä tarvitse tahdikas olla - originaalista. Oon aina tykänny sun tyylistä kirjottaa, se on jotenkin ihanan mutkatonta ja jokainen sana tuntuu olevan juuri oikealla paikallaan.

 Enpä oikeastaan löytänyt mitään negatiivista sanottavaa, kirjoitusvirheitä ei ollut ja lempiraapaleekseni osottautui tuo Heikki/Kata raapale, koska Heikki/Kata on Tino/Eelin ohella yksi lempiparitukseni näistä hahmoista.

 Ei muuta kuin kiitos näistä, tykkäsin hurjan paljon eikä kaduta näiden lukeminen! :)

<3: Lily
"Niin kauan kuin sinä hengität - sinä taistelet."
- The Revenant
Pääset listaukseeni tästä

Kaapo

  • Vieras
Valitsin tämän kommenttikampanjasta koska tykkään näistä siun hahmoista niin paljon, mutta olen vähän huono lukemaan ja vielä huonompi kommentoimaan koskaan mitään, joten tässä miulla on loistava syy tehdä kumpaakin. Jee.

Ensimmäisessä tykkään siittä, että vaikka päähenkilö on Kalevi, kuitenkin keskitytään Tinoon. Tykkään Tinosta, joten mikäs siinä. Plus tiedän tasan tarkkaa, millaista kamaluutta kemian ykköskurssi voi olla .__. silloin sata vuotta sitten kun kävin sen, hrr. Pääsin läpi kuitenkin! Anyway, tykkäsin tuosta! Se oli kiva ja kevyt, täynnä normaaleja arkiasioita uusista tauluista kemiankursseihin ja kuitenkin hippusen verran vakavuutta ja pohdiskelua. Kurr.

Toinen. First of all, Heikistä ja Katariinasta on tullut miun lempparipariskunta näistä. c: Tykkään niin kovin. Plus Katariinan kaimana olen kovin iloinen siitä, miten mukava tyttö se on. Ja hei aww ihanaa et tää oli tällainen muistelma. Noi on vaan niin kivoja. Muutenkin pakko sanoa (taas? en muista mainitsiko tästä jo) siittä, kuinka paljon tykkään näiden ihan normaaleista nimistä. Mikään ei ole sellainen väkisin vääntämällä väännetty eksoottinen kukkaisnimi, vaan kaikki on ihan normaaleja, muttei kuitenkaan sellaisia joita olisi kaikki originaalit täynnä. Etenkin haluan antaa pisteitä Heikistä, Kalevista ja Katariinasta! Heikki-nimestä on tullut jostain kumman syystä vähän vitsi, Kalevi on ihanan vanhahtava nimi joka ei kuitenkaan ole mikään pappoihin heti assiosisoituva. Ja se, että oot käyttänyt Katariina-nimeä, on nostanut jotain miun omaa itsetuntoa tuon nimen suhteen :D En tiedä yhtään fiktionaalista Katariinaa tämän lisäksi, joten jee. Nyt tiedän.
Ohh hyppäsin hiukan sivupoluille tämän kanssa mutta. c: Tykkäsin siis tästä! Aivan ihana ja hyrisen onnessani koska H/K.
Lainaus
Pojan siniset silmät kirkastuivat ja mä muistan miettineeni, että olipa silläkin ihana hymy.


Kolmas sitten. Ja toiset lempparipariutujat! Ohhoh, tämä oli intenssiivinen ja tahti oli reipas ja melkein itekin hengästyin kun yritin pysyä perässä. Tässä huomasin sen, kuinka paljon sä käytät erilaisia sanoja (um, mitä?). Siis. Käytät paljon erilaisia sanoja, joista näkyy, että sie oot oikeasti taitava. Esimerkiksi impulssit, varmuus, määrätietoisuus, arastella ja liekehtii, ovat kaikki sellaisia sanoja, joita mie en ehkä itse osaisi koskaan käyttää, koska miun oma sanavarasto on niin hirveän pieni. Ja nuo kaikki ovat ensimmäisestä kappaleesta. Huhhuh. Täytyy nostaa vähän hattua.

Neljänteen. Ensinnäkin innostuin kovasti, koska yläastemuistot! Hiphei! Yläasteelaiset pojat on ehkä hirveintä mitä tiedän, mutta niistä on söpöä kirjoittaa ja lukea. Plus olipa hirveä yllätys, että nuo kaksi toheloa ovat onnistuneet saamaan itsensä jonnekin jumiin. :'D Tykkäsin siitä, että vaikka sitä ei tässä suoraan sanottukaan, niin tuo sattumus varmaankin aloitti Eelin ystävyyden noiden poikien kanssa sillein kunnolla? Tuollaiset köh vaaratilanteet varmasti lähentävät.
Lainaus
”Me kaks ei olla tän koulun cooleimpia jätkiä, you know.”
”I know”
voi pojat ♥ ne yläasteen paineet...
Tämä oli ihan hirveän söpö kyllä. :3 tykkäsin paljon.

Naurahdin viidennen nimelle. Appelsiiniämmä. Loistavaa. Plus aahh, vihaan oranssia ja se väri on just nimenomaan ärsyttävä, joten kaikki myötätunto Eelille tässä kohtaa. Hienoa ja sydäntäsärkevää kuvailua siitä, kuinka paskaa on katsoa vierestä, kun joku josta tykkää, tykkääkin toisesta. Melkein palautti muistoja omista vanhoista... :------D hyi. En kyllä tykkää Jennistäkään yhtään sen enempää kuin oranssista.
Lainaus
Ja helvetin Jenni, kun pukeutui oranssiin kuin olisi miettinyt kotonaan, mikä olisi huomiota herättävin ja ärsyttävin väri koko tällä vitun sinisellä planeetalla ja tietysti, tietysti, se muija oli päätynyt oranssiin.
Haha tykkäsin tästä kohdasta, koska tuo sillein ovela vastavärihuomautus tuolla on vaan loistava. Uhhuh. Eelin tunteiden kuvailu on kyllä onnistunut hienosti. Tykkään siitä, miten se ensin toisessa lauseessa vihaa suurella palolla Jennia ja kihisee kiukusta, ja seuraavassa lauseessa ajatteleekin Tinoa ja kaikki laantuu ja muuttuu siitä taas lamaannuttavaksi ikäväksi. ♥

Kuuuuusi. Riia on jäänytkin tätä ennen vähän etäisesti, mutta tämä avasi kivasti tytön päätä (apua kuulostaa aivokirurgialta). Mie oon juts vähän sellainen, että jos Riia olisi oikea ihminen, kenen kanssa pitäisi lähteä juttusille, ei varmaan tultaisi juttuun, mutta näin tällein sopivan välimatkan päästä voin kyllä sanoa, että tykkään siitäkin. Riia muistuttaa montaakin sellaista ihmistä miun menneisyydestä, joista en ole pitänyt, muttaaaaa. Riiasta olisi voinut jättää sellaisen ihmisvihaa pursuavan kusipään, mutta nope, parempi näin. Tykkään siittä, miten Riiassa on erilaisia puolia ja, kuten tämän osan otsikostakin näkyy, että Riialla on niin paljon tunteita kaiken sen suorasukaisuuden takana, että pystyy myös pelkäämään.
Pidän siitä, miten noin vähillä sanoilla olet saanut selvästi tuotua esille sen, miten paljon Riia tykkää Kalevista ja kuinka kovin haluaa pitää pojan lähellään. Ui.

Ja sitten seiska. Jee, tykkään noista pojista yhdessä niin paljon. Vaikka tämä ei ollutkaan mikään iloa pursuva, niin silti mukava (aii miten näiden sanojen löytäminen on tänään näin hirviän vaikeaa?) Talvinen tunnelma sai miut kyllä melkein palelemaan, vaikka aurinko paistaa sisään ikkunoista (kesä ei kyllä enää ole ja hyvä niin!).
Tykkään tuosta miten Kalevi pysyy etäisenä koko pätkän ajan. Se jotenkin lisää sitä tuntua siitä, että jotain paskaa on tapahtunut ja miten se tarvitsee sen etäisyyden ja muut ovat tukemassa sitä juuri en verran kuin pystyvät. Aah. Oon niin kateellinen noille pojille, että niillä on toisensa. :D Miekin haluan.
Tykkään myös tosi paljon Heikin ja Tinon ystävyydestä! Voisin lukea niistä enemmänkin.
Lainaus
”Tuntuu väärältä olla onnellinen”, Tino kuiskasi Eelille viittoen Heikkiin ja Kaleviin, jotka painivat rannan tuntumassa höyryjä päästelläkseen.
Tästä tykkään! Tässä on niin paljon. Tinon repla, se että se kuiskaa Eelille ja Heikki ja Kalevi painimassa. Se että Tino tuntee huonoa omatuntoa onnellisuudesta "väärässä" kohtaa, on jotenin tosi tinomaista.
Tämä oli kyllä niin hieno. Tykkään siitä, miten poikien keskeiset kemiat tulevat kaikki esille tässä! Se, miten muut ovat Kalevin tukena, Heikin ja Tinon pitkäaikainen ystävyys, Tino ja Eeli... Jee. ♥

En osaa sanoa mikä näistä oli miun lemppari, tykkäsin kaikista! Se on varmaan tasapeli viimeisen ja toisen osan välillä c: Olen tainnut jo sanoa kaiken, mutta haluan silti vielä sanoa, että tykkään hirveästi siun tavastasi kirjoittaa. Saat vakavammatkin aiheet pysymään kevyinä, eikä suuretkaan tunteet ruttaa lukiaa lyttyyn. Se ei kuitenkaan siis ole huono asia! Tykkään juuri tuosta keveydestä, se on jotenkin realistista. Tykkään myös kaikista näistä hahmoista niin paljon. ♥ Jepajee, kiitos paljon näistä!

- Kaapo

Turkoosi topaasi

  • ***
  • Viestejä: 36
Näin ollaan hiljaa
Kalevin paniikki saada Tino pois taulun luota oli suorastaan käsin kosketeltavaa. Jäi vähän mietityttämään kyllä, mitä siinä taulussa oli, kun hän kerran siitä niin hätääntyi. Ilmeisesti Tino ei ole kovinkaan hyvä kemiassa, toisin kuin Kalevi. Uskomatonta, että joku voi saada siitäkin kympin, mutta Kalevi nyt onkin aivan omaa luokkaansa.

Silkkaa sattumaa
Kerrassaan suloinen. Ihanaa saada Katasta ja Heikistäkin tarina ennen heidän seurusteluaan. Heikki on kyllä niin ritarillinen <3

Seinää vasten
Hienosti kirjoitettu kohtaus ilman vuorosanoja.
Eeli avaa silmänsä ja mä tiedän tasan tarkkaan, miten sitä katson.
Tykkäsin varsinkin tästä lausahduksesta. Ihanan kaunis.

Coolit jätkät
Kiva lukea välillä myös poikien yläaste ajoista. Tarinassa ei kerrottu miten pojat olivat lukkojen taakse joutuneet, mutta se miten tai miksi he siellä olivat, tuskin oli tarinan pääpointti. He nyt kuitenkin olivat siellä ja sillä hyvä. Aika hassua ja outoa, etteivät Heikki ja Tino vielä tunteneet Eeliä kunnolla, mutta kuitenkin sen verran kunnolla, että Tinolla oli Eelin numero. Tunnelma oli kevyt ja humoristinen, mitä kuitenkin hieman häiritsi se, etten voinut olla ajattelematta millaisessa tunnehelvetissä Eeli siihen aikaan eli. Oli miten oli, tällaisia lisää, kiitos.

Appelsiiniämmä
Jotenkin jo ajatus Tinosta ja Jennistä yhdessä oli vaikeasti sisäistettävä. En tiedä miten, mutta olen varmaan torjunut koko ajatuksen heistä yhdessä jonnekin mieleni perukoille ja sen repiminen ulos sieltä oli hieman vaivalloista. Eeliä kävi surku, kun hän joutui katselemaan sivusta.

Sä sait mut pelkäämään
Väritti kivasta Riian sielun maisemaa ja ajatuksia, sekä auttoi ymmärtämään häntä ehkä hieman paremmin. Pätkästä huomasi hyvin, miksi Riia ja Kalevi ovat kuin luodut toisilleen.

Joskus näin
Tarinassa on ihanan talvinen tunnelma. Pystyn hyvin kuvittelemaan kimaltelevat nietokset ja kiiltävän jään. Tarinan nimi viittaa hyvin siihen, että välillä on hyviä ja huonoja päiviä.

~Kiitos pienistä, mutta maukkaista välipaloista~

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 392
Tuli fiilis, etten noita myöhempiä tekstejä lukiessani ymmärrä tarpeeksi, niin tulin sitten ihan alkuun katsomaan, että mitäs tässä nyt tapahtuu!

Näitä oli kiva lukea. Erityisesti tykkäsin tuosta yläaste-tekstistä ja siitä, kun Eeli angstaili Tinon perään wanhojen jatkoilla. Riiasta ja Kalevista kertova teksti meni jotenkin ohi - koin pelkän minä-sinä-muodolla kirjottamisen jotenkin haastavaksi ja sellaiseksi ettei siitä saanut niin otetta - mutta muuten kerronta oli selkeää ja pysyi mukana sitten, kun tajusi lukea kunkin tekstin pienet alkutiedot. Oli myös jännä nähdä, että miten Heikki ja Kata ovat tutustuneet toisiinsa. Tykkäsin siitä, että tässä kaikki eivät olleetkaan heti samassa kaveripiirissä, vaan tuli vähän kerroksittaista pariutumista ja kytköksiä suuntaan ja toiseen. Kivaa!


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman