Kirjoittaja Aihe: Sherlock (BBC): Jälkeen toivottomien tilanteiden (Sherlock/John, K-11)  (Luettu 3879 kertaa)

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 106
Nimi: Jälkeen toivottomien tilanteiden
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: K-11
Fandom: Sherlock (BBC)
Paritus: Sherlock/John
Tyylilaji: Oikeasti romanttinen romantiikka, draama
Vastuuvapaus: En omista, en saa rahaa.
Yhteenveto: Saadessaan valita uudelleen Sherlock ja John valitsevat toisensa.

Alkusanat: Ensimmäistä kertaa aikoihin onnistuin tekemään näistä kahdesta onnellisia. Nyt voinkin sitten vetäytyä eläkkeelle, tehtävä on suoritettu! Ficin nimen väänsin Rihannan kappaleesta We Found Love, jonka mielsin Johnlock-biisiksi jo ennen kolmoskautta. Nyt sydämeni pakahtuu joka kerta sen kuullessani, joten sen piti päästä mukaan, vaikka ei varsinaisesti shufflettelun aikana soinutkaan. Kirjoitettu siis Shuffle IV –haasteeseen.



Jälkeen toivottomien tilanteiden



(OneRepublic — Apologize)

Sherlockin koneen laskeutuessa takaisin Englannin maaperälle Johnin vatsanpohjaa puristaa. Hän saa estää itseään kaikin voimin, jotta hän ei riennä Sherlockia vastaan, ja kun hän harhautuu ottamaan askeleen, Mary tarttuu häntä kipeästi käsivarresta.

"John", tämä sanoo terävällä ja jopa hivenen pelokkaalla äänellä, mutta John pudistaa päätään ja jättää huomiotta Maryn vastaväitteet.

"Odota", John sanoo ja kääntää katseensa kohti Sherlockia, joka laskeutuu kiireisesti alas portaita. Sherlock katsoo myös häntä ja huikkaa jotain edempänä seisovalle Mycroftille, ja sitten Sherlock juoksee Johnin puolesta, todellakin juoksee.

John hylkää Maryn seisomaan auton vierelle. Maryn aika oli ja meni. Mary teki virheensä, jotka Johnin oli tarkoitus antaa anteeksi, mutta kun Sherlockin käsivarret puristuvat tiukasti hänen ympärilleen, John painaa otsansa vasten Sherlockin olkapäätä ja päättää:

Ei enää teeskentelyä.
 


(Rihanna — Disturbia)

Kuin pimeys olisi muuttanut muotoaan kirkkaasti hohtavaksi valoksi. Sherlock ei tiedä kuinka paljon aikaa on kulunut siitä kun hän irrotti otteensa Johnista ja käski Mycroftin kuljettajaa ajamaan Baker Streetille. John oli vaatinut päästä hänen mukaansa, eikä Sherlockilla ollut mitään syytä estää häntä. Ei yhtä ainutta.

Nyt he seisovat keskellä olohuonetta ja John katsoo häntä intensiivisesti. Sherlock puhuu Moriartysta, Moriartyn paluusta, kuinka se voi kaikessa mahdottomuudessaankin olla mahdollista, ja hän tuntee suunnatonta kiitollisuutta James Moriartya kohtaan, oli tämä oikeasti elossa tai ei. Sherlock lähes toivoo Moriartyn yhä elävän. Se tietäisi panoksien kovenemista, mutta myös paluuta peliin, jota Sherlock osaa pelata.

John käskee hänen istuutua. "Näytät siltä että saatat pyörtyä hetkenä minä hyvänsä."

Sherlock katsahtaa itseään peilistä ja tajuaa tärisevänsä. Hän istuutuu hitaasti sohvalle, John asettuu häntä vastapäätä sohvapöydän reunalle ja sanoo: "Me tarvitsemme suunnitelman."



(Pink — True Love)

Elämä jatkuu tavalliseen tapaan. Sherlock etsii johtolankoja, kokoaa yhteen tiedonpalasia, ja John yrittää parhaansa mukaan olla avuksi.

"Älä viitsi", Sherlock parahtaa kolmannen kerran, "miten idioottimainen ehdotus! Noilla kahdella seikalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, sehän on päivänselvää!"

"Ei päivänselvää minulle", John murahtaa ja viskaa asiakirjan menemään. "Jatka sinä tästä ihan itseksesi." Hän ponkaisee ylös tuolistaan ja on kovaa vauhtia harppomassa ulos ovesta, kun Sherlock sanoo vikkelästi ja silti kovin hiljaisesti: "Anteeksi."

"Mitä?" John ei ole uskoa korviaan.

"Anteeksi. Älä lähde."

John kääntyy hitaasti ympäri ja näkee Sherlockin kasvoilla piileskelevän järisyttävän epävarmuuden. "Käyn vain selvittämässä ajatuksiani", John toteaa.

"Selvitä ne täällä. Tai anna minun tulla mukaasi. En pysty —" Sherlock ravistaa päätään ja alkaa askeltaa edestakaisin, "en pysty ratkaisemaan tätä yksityiskohtaa jos lähdet nyt." Hän karauttaa äänekkäästi kurkkuaan ja silti hänen äänensä murtuu hänen lisätessään: "Ja jätät sitten palaamatta."

"Sherlock", John henkäisee eikä Sherlock suostu kohtaamaan hänen katsettaan. "Minun pitää kertoa sinulle jotain."

"Varmasti se voi odottaa. Mene vain", Sherlock tokaisee mielensä muuttaneena.

"Ei se voi. Se ei todella enää voi."



(Rascal Flatts — What Hurts The Most)

"Oli kauheaa katsoa kun hyppäsit", John sanoo ja tulee aivan liki. Sherlockin hengitys kiihtyy ja häntä miltei ahdistaa, mutta John jatkaa kuin ei huomaisikaan: "Mutta vielä hirveämpää oli hyvästellä sinut tänään kiitoradalla tietämättä näenkö sinua enää koskaan."

"Et sinä olisi nähnyt", Sherlock paljastaa ilman tietoista aikomusta tehdä niin. "Et koskaan. Kuusi kuukautta ja sitten kaikki olisi ollut minun osaltani ohitse."

Johnin suu avautuu rakoselleen tämän käsittäessä hitaasti, niin kovin tuskallisen hitaasti, mitä Sherlock tarkoittaa. "Sinä… olisit kuollut? Kuudessa kuukaudessa tai jopa aiemmin?"

Sherlock nyökkää ja painaa päänsä. "Enkä saanut sanottua… viimeiset sanani sinulle enkä saanut sanottua —"

Eikä hän saa sanottua sitä nytkään, sillä siinä hetkessä, yhden sekunnin murto-osan varoitusajalla, John suutelee häntä.



(Juju — Onnelliseksi)

"En koskaan aiemmin ymmärtänyt", John sanoo henkeään haukkoen, "että se kaikki, sinä, vain minun vuokseni, kaikki se, minun vuokseni, Sherlock." Johnin puhe on tavattoman, hurmaavan katkonaista, mutta Sherlock käsittää mitä John tarkoittaa ja vastaukseksi hän hyväilee huulillaan Johnin leuanviertä.

"Kaikki", hän vakuuttaa, "jotta olisit, jotta voisit olla —"

"Sherlock", John toistaa ja kietoo kätensä hänen niskaansa ja suutelee häntä uudelleen, ja kerta kerran jälkeen Sherlock vastaa, oi, hän vastaa kaikella sillä mikä hänessä elää, minkä hän on yrittänyt ja epäonnistunut tukahduttamaan ja mitä hän on tutkinut yön säkkipimeinä tunteina kaipuun kirvellessä rintalastan alla. Hän haluaa Johnia pakonomaisesti, hän haluaa että John haluaa, ja uskomatonta, ällistyttävää ja ihmeellistä, sillä John haluaa, haluaa, halu–

aah.



(Backstreet Boys — Unmistakable)

Sinä päivänä he eivät päädy sänkyyn asti. Kuitenkin päiviä myöhemmin, kun John on selvittänyt välinsä Maryn kanssa (saattaako sitä selvittämiseksi nimittää, Mary ei juuri kuunnellut eikä John juuri puhunut, kumpikaan ei enää pyytänyt anteeksi ja aivan viimeiseksi Mary totesi tyynesti: "En usko että tyttö on sinun." Viimeinen naula arkkuun, niin sanotusti), he makaavat vierekkäin Sherlockin sängyllä sormet lomittain ja nenänpäät vastakkain.

"Mitä mietit?" John kysyy ja hipaisee nenällään Sherlockin kaulaa.

"Sinua", Sherlock vastaa automaattisesti ja totta puhuen. Hän ajattelee Johnia nykyään hyvin usein. "Sinua ja Punapartaa."

"Kuka on Punaparta?" John sanoo ja kohottautuu kyynärpäänsä varaan.

"Koirani", Sherlock vastaa. "Kun olin pieni, se oli paras ystäväni."

Johnin katse on äärimmäisen lämmin. "Ja?"

"Ja sinä olet nyt paras ystäväni. Enemmänkin. Minulla ei ole koskaan ollut ketään muuta kuin teidät kaksi", Sherlock toteaa seesteisesti. "Eikä mikään saa minua rauhoittumaan samalla tavalla kuin vierailu mielenpalatsini pihamaalla. Siellä te usein olette, ja minä seison kuistilla ja katson teitä."



(Emeli Sandé — River)

Mielenpalatsissa on hiljaista kun Sherlock avaa lapsuudenkotinsa ulko-oven. Keittiön ikkunat ovat auki ja ulos leijailee kanelipullien lempeä tuoksu. Nurmi on vehreää eikä kirkkaansinisellä taivaalla ole kuin muutama pilvenhattara, jotka näyttävät seisahtuneen paikoilleen. Sherlockin olo on rauhaisa. Hänen kädessään on rispaantunut, punainen talutushihna. Sitä ei kuitenkaan tarvita tänään.

"Nouda, Punaparta!" Johnin ääri kiirii ympäri pihamaata. "Nouda! Niin sitä pitää, hyvä poika."

Punaparta, pentu vielä, pudottaa kepin ja haukahtaa innokkaasti, puskee päätään vasten Johnin säärtä ja John nauraa.

"Fiksu poika", John kehuu ja Punaparta kellahtaa selälleen kerjäämään rapsutuksia. John hymyilee sille hellästi ja taputtaa sen vatsaa. Sherlock nojaa selkänsä vasten ulko-ovea ja huokaa.

Ennen kuin John ja Punaparta jatkavat kepinnoutoa, John nostaa katseensa ja huomaa Sherlockin. Hänen hymynsä levenee ja hän viittoo Sherlockia tulemaan luokseen. Tähän asti Sherlock on joka ikinen kerta kieltäytynyt.

Vaan tänään hän on viimein vapaa etenemään pidemmälle.



Loppusanat: Idean Sherlockin mielenpalatsikohtaukseen olen lainannut eräästä tumblr-postauksesta, jota yritin etsiä jotta olisin sen voinut linkata, mutta jota en tietenkään onnistunut juuri nyt löytämään. Kiitos kuitenkin headcanonista, sinä nimetön (ja luultavasti suomea osaamaton) sherlockianisti!

Ja arvatkaa vain kirjoitinko Backstreet Boysin tilalle ensin Baker Street. No kyllä kirjoitin. Ja aivan vahingossa. ;D


« Viimeksi muokattu: 18.11.2014 18:33:41 kirjoittanut Sisilja »
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Mustekehrääjä

  • Tassuttelija
  • ***
  • Viestejä: 632
No voihan aww! Tsiisus sentään, mä en vieläkään usko, että mä oikeasti luin onnellista Johnlockia sulta. Olen hyvin hyvin iloinen tyttö juuri nyt. Mua harmittaa, koska mulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, kuinka monta kertaa mä inisin awwia tai ylipäätään vaan inisin onnesta, olisi pitänyt ymmärtää laskea, koska tämähän on historiallinen hetki, lol. Et sä kyllä minnekään eläkkeelle pääse, mä vaadin lisää! :DD

Noniin, sitten itse ficciin. Mä pidin hirmuisesti tän tekstin kulusta, siitä miten se kytkeytyy tuohon kolmoskauden loppuun ja iih tää oli ihana okei? Jotenkin vähän häiritsi noi kappaleiden nimet tuolla seassa, koska teksti muodostaa niin yhtenäisen kokonaisuuden, että ne katkaisivat sen. Enivei tää oli ihana ja suloinen ja… en kyllä keksi mitään kritisoitavaa. No ei se mitään! Teksti kulki jouhevasti eteenpäin ja tää oli ihanan yksinkertainen kielellisesti, mutta samalla tää maalasi tapahtumansa tosi kuvaavasti, oon ikävöinyt sun tekstejäs tyttö hyvä.

Mä lainailen lempikohtia ihan kohta, mutta mun on pakko sanoa, että olin niiiiin onnellinen, kun sisällytit ton mielenpalatsikohtauksen. Awwailin ehkä turhankin äänekkäästi sille, koska Punaparta ja John ja aaaah. <3 Olin jo ihan unohtanut sen tumblr-postauksen (sä saat tosin ettii sen mulle jooko koska mullahan ei toki oo sitä enää kun typerä Mustis meni poistamaan hitto tumblrinsa!), mutta ihanaa kun se löysi päivänvalonsa Finissä! Niin ja sitten se ettei vauva oo Johnin, aaah, siitäkin olin kovin iloinen!

Okei, sorrutaan sitten lempikohtiin, koska en osaa enää.

Lainaus
Maryn aika oli ja meni. Mary teki virheensä, jotka Johnin oli tarkoitus antaa anteeksi, mutta kun Sherlockin käsivarret puristuvat tiukasti hänen ympärilleen, John painaa otsansa vasten Sherlockin olkapäätä ja päättää:

Ei enää teeskentelyä.
Olen täysin varma, että tässä oli ensimmäinen awwini. Mutta joo, aww.

Lainaus
Kuin pimeys olisi muuttanut muotoaan kirkkaasti hohtavaksi valoksi.
Ihana kielikuva <3

Lainaus
"Sherlock", John toistaa ja kietoo kätensä hänen niskaansa ja suutelee häntä uudelleen, ja kerta kerran jälkeen Sherlock vastaa, oi, hän vastaa kaikella sillä mikä hänessä elää, minkä hän on yrittänyt ja epäonnistunut tukahduttamaan ja mitä hän on tutkinut yön säkkipimeinä tunteina kaipuun kirvellessä rintalastan alla. Hän haluaa Johnia pakonomaisesti, hän haluaa että John haluaa, ja uskomatonta, ällistyttävää ja ihmeellistä, sillä John haluaa, haluaa, halu–

aah.
Kaikki tässä on ihanaa, tuo tempo ja… okei en jatka, koska yksinkertaisesti vain ihkuttaisin ja hihittelisin.

Lainaus
he makaavat vierekkäin Sherlockin sängyllä sormet lomittain ja nenänpäät vastakkain.
Nenänpäät vastakkain, aww! Niin söpöä, tuitui. <3

Mutta siis joo, kiitoksia koovasti tästä ihanuudesta, olen niin iloinen nyt että voisin vaikka oikeasti mennä sinne suihkuun! Kiitos tästä! <3

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Olipas huono valinta opiskelun taukolukemiseksi, jäi niin ylitsevuotavaisen onnellinen ja lämpöinen fiilis, että tuntuu tosi vaikealta enää keskittyä mihinkään järkevään  :D

Tämä oli jotenkin sellainen paketti, etten oikein osaa osoittaa, mikä tässä minuun niin kovasti vetosi. Homma vain yksinkertaisesti toimi, ja nämä kaksi olivat niiiiin liikuttavan söpöjä ja onnellisia ja ihania. Ja jostain kumman syystä tässä ei maistunut sellainen Romance isolla ärrällä tai sokeri ollenkaan, asiat vain... olivat. Otsikko on suorastaan kadehdittavan loistava.
Kolmas osio oli minulle eniten mieleen, Johnin kimpaantuminen oli niin liikuttavaa (ja niin oikein!). Ilahduttavaa dialogia, ja erityisesti siinä kohdin, kun asia ei todellakaan enää voi odottaa.

Lainaus
"Ja sinä olet nyt paras ystäväni. Enemmänkin. Minulla ei ole koskaan ollut ketään muuta kuin teidät kaksi", Sherlock toteaa seesteisesti. "Eikä mikään saa minua rauhoittumaan samalla tavalla kuin vierailu mielenpalatsini pihamaalla. Siellä te usein olette, ja minä seison kuistilla ja katson teitä."

Tähänkään en osaa sanoa muuta kuin <3<3
Kiitoksia tästä, ihana ficci. Yleensä shuffle-tekstit ei nappaa, kun ne tuppaavat olemaan sirpaleisia tavalla, joka ei minua miellytä, mutta tästä pidin kyllä mielettömän paljon.
sano mua rovastiks

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 643
Tää on ehkä mun unelmien täyttymys. John ja Sherlock yhdessä ilman Marya. Ilman Jimiä ei tietty voi olla, mutta tällä kertaa sen läsnäolo näiden kahden taustalla on positiivinen juttu (joskin mun mieleeni juolahti että tää ois prequel sille sun pornosteluficille, iiiiK).

Sit tässä käy ilmi kaikki ihanat canoniin upotetut jutut, joita fanit on fiilaroineet välittömästi, kun uusi jakso on tullut ja katsottu. Sherlock pyytää anteeksi. Siis anteeksi! Ja samaan hengenvetoon myöntää, kuinka kauheaa on kun John lähtee. Koska sehän on. Tosin tajuaako Sherlock, miten vaikeaa se on ollut Johnille, mutta toisaalta, Johnilla oli Mary. Samoin Johnille valkenee Reichenbachin tapahtumat kokonaisuudessaan, koska TYMÄ Sherlock ei niitä koskaan edes kertonut!

Miehet voi olla niin pölöjä :F

Mä tykkään, ylläripylläri, tosta Jujun OnnelliSEKSI kappaleesta. Ja siitä, kuinka siinä hyväillään leuanviertä ja sitten siellä on oi ja sitten John halu–  aah.

Mä en normisti tykkää liiasta kikkailusta, mut tässä on juuri sopivasti kikkailua :P

Tuossa Punapartakohdassa tosin tyrskähtelin hetken kun mietin, että Sherlock rinnastaa Johnin koiraansa ;D mut joo, tää on vähän sama kuin jos joku olisi käyttänyt verbiä 'panna' niin mä oisin alkanut tirskua x) sori. Olen vasta teini.

Fiksuja poikia, sekä John että Sherlock.



Kiitos <3
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 106
Moi! Eilen iski kauhea kaipuu tämän Sherlock-fandomin pariin ja muistelin häpeän sekaisin tuntein, että täällä on joitain ficcejä, joihin saatuihin kommentteihin en ole vastannut. Joten päätin toimia, koska saakelin myöhään on parempi kuin ei milloinkaan! Olen siis kyllä lukenut nämä kommentit aikoinaan tuoreeltaan, mutta varmaan odottanut jotain maagista parempaa hetkeä vastata niihin, ja homma on jäänyt tyystin. Vilpittömät anteeksipyyntöni! Aion olla vielä niin julkea, että vastaan teille yksitellen siitäkin mahdollisuudesta huolimatta, että ette ikinä tulisi näitä vastauksia lukemaan! Pus!

Mustekehrääjä: Katselin eilen ja tänään ficcilistaustani ja vähän kyllä järkytyin siitä, että vaikka Johnlock on ollut mulle elämää suurempi paritus, olen hyvin usein kirjoittanut heidät tuskaisiin tilanteisiin. Melkoista masokismia! Nuo kappaleiden nimet kyllä keskeyttää tarinan soljumisen aika tavalla, en yhtään tiedä, miksi en ole voinut jättää niitä yksinkertaisesti pois. Harmillista. Elän myös yhä sellaisessa onnellisessa vaihtoehtokuplassa, jossa Punaparta oli rakas koira eikä mitään muuta. Muistan myös, kuinka hitosti tuo vauva aiheutti aikoinaan harmaita hiuksia ja mulla oli ficeissä (lähinnä keskeneräisissä) tuhat ja yksi kikkaa jolla katouttaa se. Vaikka eihän se vauvan syy ole, se on tyystin viaton tapahtumien kulkuun! Ah, joo. Ennen neloskautta, ehkä kolmoskauttakin, asiat olivat kovasti yksinkertaisempia! Onneksi olen pääsemässä irti canonin liian rajoittavista kahleista!

Verinen Paronitar: Mä luulen, että tällaisissa ficeissä voi vedota se kontailematon onni, joka niistä kumpuaa. Tai ainakin muhun se vetoaa! Ja juuri nimenomaan vähän vaikeampien aikojen jälkeen koittava onni! Se on parasta! Ihana kuulla, että shuffleilu ei haitannut menoa vaan toimi. :)

Beelsebutt: Tää on munkin unelmien täyttymys! Eikä tämä todella ole  prequel muulle kuin korkeintaan ihanan auvoisille ajoille! :D Miehet on välillä auttamattoman pölöjä, nämä kaksi ainakin, mutta juuri siksi ne on niin korvaamattoman ihania! <3 Hahaha, oon myös tosi tyytyväinen että tartuit Jujun biisin nimeen. Mahtavuutta. ;D Ja kai koiraan saa rinnastaa, jos koira on ollut kallein aarre kaikista! :-*

Kiitos teille, tosi paljon!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 665
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Valitsin luettavakseni tietenkin Johnlockia ja tämän ficin pariin houkutti lupaus romantiikasta :) Ja tämähän olikin oikein ihana, fix-ittiä ja balsamia haavoille parhaimmillaan ♥. Skippailin sujuvasti nuo biisien nimet tuolla välissä, eli ainakaan minun lukukokemusta ne eivät häirinneet, mutten kyllä jaksanut etsiä niitä kuunneltavaksikaan. Nämä pienet palaset kuljettivat tarinaa mukavasti ja tykkäsin siitä, ettei tällä kertaa juurikaan keskitytty hankaliin asioihin, vaan ihan pelkästään Johniin ja Sherlockiin. Joten se, miten Maryn aika oli mennyttä ja vauvakin oli jonkun toisen, sopi minulle oikein hyvin antaessaan mahdollisuuden näin onnelliseen tarinaan! Myös tuo kommenttivastauksessasi mainitsema kupla, jossa Punaparta on rakas koira eikä mitään muuta, on todellakin niin oikein ja hyvin ♥

Jokaisessa pätkässä oli paljon sellaista, mistä tykkäsin: se, miten Sherlock juoksee Johnin puolesta, miten kuvaat tuon halauksen, Johnin intensiivinen katse, miten riita ei kasva isoksi eikä John lähde, vaan Sherlock pyytää anteeksi ja vihdoin he saavat rakastaa, miten Johnin puhe on tavattoman, hurmaavan katkonaista ja miten John halu-aah, miten Sherlock kertoo mielenpalatsinsa näkymästä ja miten siitä tulee totta ♥ Kanelipullan tuoksu tuolla viimeisessä osassa oli niin lempeän ihana vahvistus sille, miten hyvin kaikki päättyi (vaikka toisaalta tämä oli kyllä yhtä kanelipullaa koko tarina ♥). Kirjoitat heidän katseisiinsa ja kosketuksiinsa niin paljon tunnetta, että se tihkuu läpi vaikkei mitään saadakaan sanottua. Se on ihanaa ja tykkään sellaisesta kirjoitustavasta todella paljon!

Olipa tämä mukavaa sunnuntailuettavaa, kiitos kun kirjoitit ^-^
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Angelina

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 6 754
Törmäsin tähän Thelinan noston myötä ja tässä useamman päivän putkeen Campin kanssa taisteltuani tulin siihen tulokseen, että pakko välillä lukea jotain kivaa ja unohtaa omat tekstisotkut hetkeksi :'D Ja tää osottautui oikein oivalliseksi siihen tarkoitukseen <3

Rakastuin heti tuohon ensimmäiseen - siinä oli heti todella paljon tunnetta ja musta se loi aivan loistavan alun koko tarinalle. Toisessa taas pidin kovasti siitä, miten John on jälleen kerran se rauhoittava "järjen ääni", kun Sherlock alkaa käydä kierroksilla.

Tuo kolmas sitten! Apua! Tuo alku oli jotenkin niin näiden kahden pöhvelöintiä, mutta sitten tuo Sherlockin hiljainen anteeksipyyntö tuli yllätyksenä, niin minulle kuin nähtävästi Johnillekin. Sherlockin epävarmuus tai pelko siitä, että John lähtee eikä enää tule takaisin oli kyllä... snif ♥ Ja ai että, tuo miten Sherlock ei saa sanaa suustaan, mutta sitten John ottaa ohjat ja suutelee, hihkuin täällä ihan :'''D Sori, tää on nyt taas kerran tosi sekavaa kommentointia kun heitän ajatuksia heti kunkin pätkän luettuani, mutta!

Tuo Onnelliseksi-biisistä kirjoitettu osa oli ihanan hengästyttävä, tykkäsin siitä ettei siinä menty sen kummemmin yksityiskohtiin, mutta kuitenkin lukijana pääsi hyvin tunnelmaan. Seuraavassa taas auts tuo Maryn kommentti, kivasti sanottu : ))) Toki se toi selkeän päätöksen hänelle ja Johnille, joten siinä mielessä pidin siitä, mutta silti... Auts. Ja tuo viimeinen nitoi tämän kauniisti yhteen ♥ Siis tosi hieno kokonaisuus, nautin todella paljon! Mulle osa biiseistä oli tuttuja ja osa ei, mutta nautin kovasti tämän lukemisesta biisejä tietämättäkin :3 Tässä oli paljon kaikkea, muttei mitään liikaa ja oikeesti, tosi hyvää työtä. Voin kuvitella että Shuffle-haaste olisi itselle hankala toteuttaa, mutta oot saanut tosi hienon tekstin aikaan.


© Inkku ♥

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 106
Voi te ihanat, kiitos teille! <3

Thelina, hihii, kiitos että valitsit Johnlockia ja ihanaa että tykkäsit tästä fluffikuplasta! Kiva myös, etteivät nuo kappaleiden nimet liikaa häirinneet (kaikenlaisia ratkaisuja sitä on tullutkin joskus tehtyä!).  Itsehän olen aina välillä purskahtaa näiden ylitsevyöryvien shippifiilisteni kanssa, joten on tosi tosi ihanaa kuulla että ne hahmojen tunteet katseiden ja kosketusten takana välittyvät lukijallekin! <3 Kiitos hurjan paljon kun kommentoit!

Angelina, toivottavasti sait Camp-sotkut ojennukseen! Kiva että löysit tiesi tänne. :) En ole ikinä kuullut sanaa "pöhvelöinti", mutta on kyllä niin sopiva näille kahdelle ja loistava sana muutoinkin että otan tuon käyttöön, ihanaa! Eikä yhtään tarvitse pyytää anteeksi mukasekavaa kommenttia, tykkään aivan hirmuisesti fiilistelykommenteista joissa ei liikaa pidätellä! <3 Ihanaa että tykkäsit fikistä ja mahtavaa että tulit kommentoimaan, kiitos!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!