Nimi: La Isla Bonita
Kirjoittaja: hedge14
Fandom: Assassin's Creed
Ikäraja: K-11
Genre: Fluff, romance ja ripaus angstia + jonkin asteinen songfic
Hahmot/Paritukset: Altaïr/Adha, Ezio/Christina, Edward/Mary, Connor/?
Summary: "Where a girl loves a boy, and a boy loves a girl."
A/N: Madonnan La Isla Bonita-biisin inspiroima superlyhyt oneshot. Outo valinta, ehkä
-La Isla Bonita-Adha on. Adha on jotain käsittämättömän kaunista. Sellaista, jota Altaïr ei voi koskaan saavuttaa. Hän katsoo naisen silmiin laskevan auringon alla ja unelmoi hetken. Polttava hiekka kiipeää Altaïrin kenkiin, mutta polttavammalta tuntuu naisen tumma katse, kun se viiltää Altaïrin sieluun, lyö hetkeksi kaiken järjen ja mielen pois. Jättää jäljelle vain halun suudella, koskettaa.
Eihän Altaïr ikinä Adhaa suutele, koskettaakin vain ilman himoa. Jäljelle jäävät Adhan kuoltua vain katse ja hellä hymy valkean liinan takaa.
Unelma, joka ei koskaan toteutunut.
-
Firenzessä tuntuu olevan tuhat ja yksi kirkkoa. Yhden niistä hautausmaalle, käännettyyn multaan, on laskettu lepoon Ezion ensirakkaus. Aikaa on jo kulunut, eikä Ezio edes tiedä kirkon nimeä. Silti hän osaa kätkeä itsensä hautausmaan muurien suojaan melkein joka kerta, kun hän palaa Firenzeen.
Ei sillä, että hän tarvitsisi hautausmaan ja kirkon varjoa muistellakseen Christinaa.
Ei, hän muistaa Christinaa kaikkialla. Näkee hänet Rooman nuorissa neidoissa, Venetsian maskien kätköissä, kukitetuissa morsiamissa Toscanan pikkukaupungeissa.
Kerran, hän oli laulanut Christinalle laulun. Christina puri huultaan, nauroi ja sanoi, että Ezio ei saisi tehdä niin koskaan uudelleen. Ezio oli totellut, loukkaantunutkin, mutta leppynyt pian. Toi naiselleen mieluummin kukkia ja suudelmia.
Haudalle Ezio uskaltaa kyllä laulaa.
-
Havanna on kuuma ja likainen ja täynnä yhtä likaisia ja ihoiltaan hohkaavia naisia. Edward tuntee heistä parin, rakastaa heitä kaikkia yhtä paljon ja painaa naisensa pedin olkiin tai vasten Havannan köyhää, kuivaa nurmea.
Ja saarilla, pienissä poukamissa, hän painaa tyttönsä suoraan polttavaan santaan.
On hemmetin outoa, että Edward Kenway tahtoisi tehdä samoin James Kiddille. Hän melkein nielee ylpeytensä ja kysyy, mutta perääntyy kuitenkin. Täällä on tarpeeksi naisia, ei hänen tarvitse miestä jahdata.
Jälkeenpäin häntä kaduttaa hieman, silloin, kun hän näkee Mary Readin ensimmäistä kertaa, tummaa huulipunaa tutuilla kasvoilla.
Naisen vapaissa hiuksissa hippusen tuulta.
-
"Minä rakastan sinua." Ratonhnhaké:ton sanoo.
Sota on ohi. Joskus tuntuu, että kaikki minkä puolesta hän taisteli on mennyttä. Silti hän ei ole enää katkera, vain hyväksynyt sen, että elämä on rajallinen.
Mutta nyt hänellä on joku, jonka kanssa se jakaa.
"Rakastan." Ratonhnhaké:ton kuiskaa.
