Nimi: Italy vs. Helsinki
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: Hetalia
Genre: Songfic
Ikäraja: S
Paritus: Vähän viittauksena Sufin, Dennor, Spamano ja FrUk. Kaikki on slashia.
Mikään tässä fikissä ei ole minun.
A/N: Kun netti ei toimi ja kaikki kirjat on luettu, on aikaa kaivaa vanhat keskenjääneet oneshotit esiin ja jatkaa niitä. Mä kirjoitin eilen kolme loppuun. Hurraa! Hauskinta oli se, että ei mulla enää ollut mitään hajua, miten mä olin ajatellut alunperin lopettaa ne.
Tämä on siis songfikki. Pääosassa kappale Italy vs. Helsinki (Laakso feat Peter Jöback). Sillä kappaleella on myös luova musiikkivideo, mutta ei nyt siitä enempää.
Lisäksi mainintana LaFee (saksalainen naisartisti), jonka kappaleet jotenkin sopii Preussille, ja Drenge som mig (Johnny Deluxe)
Tästä fikistä siis ensimmäinen puolikas on kirjoitettu jo kolme vuotta sitten ja loppu eilen. Tässä ei ole oikeastaan mitään erikoista, sainpahan vain ajan kulumaan.
Se oli Japanin idea eikä kukaan pitänyt siitä aluksi. Siis hei, he olivat valtioita. Heillä oli paljon töitä muutenkin ja hehän joutuivat tuijottamaan toistensa naamoja lähes joka päivä ja joka ikisen tylsän tai vähemmän tylsän kokouksen aikana. Joten ketään ei oikeastaan kiinnostanut enää lähteä koko porukalla johonkin vapaapäivänä. Mutta, kun Japani oli hiljaisen kohteliaasti esittänyt ehdotuksensa, jokainen näki kuinka Amerikan virnistykseen tuli se tietty pilke ja kuinka eräs tietty ongelmallinen kolmikko alkoi supista keskenään. Ennen kuin Englanti ehti ”stupid git and bloody frog…” sanoa ilmoille jo kajahti myöntävä vastaus yhteensä viidellä eri kielellä. Viides ääni kuului tietenkin Tanskalle, joka oli viimeisen viisi sekuntisen miettinyt, saisiko hän mahdollisesti Norjan laulamaan jonkin kivan hempeän dueton kanssaan ja päättänyt sitten joka tapauksessa koettaa onneaan.
Puolituntia myöhemmin heillä oli tiedossa päivämäärä, aika ja paikka ja kaikki tiesivät, että heidän olisi vain pakko raahautua karaoke-iltaan. Yksin taivas tiesi, mitä tapahtuisi sille raukalle, joka uskaltaisi jäädä pois!
****
”Kiitoksia Amerikka-san”, Japani totesi kohteliaasti, kun amerikkalainen laskeutui lavalta suu leveässä virneessä ja kädet kohotettuna voitonmerkiksi ilmaan viidennen hänen laulaman kappaleen jälkeen. Japani näytti lähes aidon iloiselta siitä, että joku osoitti niin suurta innostusta hänen ideoimaansa karaoke-iltaa kohtaan, mutta Englanti mutisi hiljaa itsekseen, että jos Amerikka rääkyisi vielä yhdenkin laulun, hän tappaisi jonkun omin paljain käsin. Vain vieressä istunut ja hyvin huomaamattomaksi jäänyt Kanada kuuli uhkauksen ja siirtyi aivan hiljaa hieman kauemmas kärttyisestä britistä.
”Hei! Kuka on seuraava!” Preussi kysyi hieman oudolla äänellä, joka oli sekoitus alkoholin ja koko illan kestäneen laulamisen seurausta. Myös Espanja ja Ranska olivat antaneet oman osansa karaoken huville, mutta Preussi oli kerännyt potin ja yllättänyt kaikki laulamalla lähes koko LaFeen tuotannon, kunhan oli vain ensin juonut tarpeeksi. Oikeastaan Saksa oli ainut, joka ei ollut jakanut hämmentynyttä ilmettä kenenkään kanssa, kun ”Prinzesschen” ensimmäiset sanat olivat kajahtaneet vaalean preussilaisen kurkusta. Hän oli kuitenkin jo ajat sitten saanut selville, että Preussilla olivat kaikki sen naisen levyt ja useampana kappaleena.
”En minä ainakaan…”, mutisi Romano, joka oli istunut suurimman osan ajasta nurkassa mököttämässä ja yrittänyt olla huomioimatta sitä tosiseikkaa, että Espanjalla oli oikeastaan ihan mukava lauluääni ja se sopi kivasti balladien laulamiseen. Huomiotta jättäminen oli vain yllättävän vaikeaa, jos laulaja samalla tuijottaa sinua ja tunkee nimesi joka ikiseen lauluun. Romano oli kuitenkin poikkeuksellisen hyvä tässä ja Espanja lähes jätti hänet rauhaan. Lähes.
”On non, emme me sinua vaatisikaan”, Ranska totesi ja hymyili tavalla, joka sai kaikki hiukan varuilleen, ”olet liian kiireinen hm… l’amour.” Hän vilkaisi leveästi hymyilevää Espanjaa, joka oli liittynyt erittäin tiiviisti Etelä-Italian seuraan.
”En ole!” Romano ärähti ja työnsi espanjalaista hiukan kauemmas vain huomatakseen, että laulamisen lisäksi mies oli poikkeuksellisen hyvä pysyttelemään ärsyttävän lähellä. Pienoisen ja erikoisen tappelun jälkeen Romano antoi periksi ja jätti Espanjan rauhaan sillä ehdolla, ettei mies koskisi häntä. Espanja näytti iloisemmalta kuin Preussi nähtyään vuoden 1900 kartan.
Sillä välin Japani silmäili väkijoukkoa miettien, kuka olisi mahdollisesti suostuvaisin seuraavaan kappaleeseen. Ilta oli jo kuitenkin pitkällä ja sujunut yllättävän hyvin, kun valtiot olivat vuorotellen suostuneet tai pakotettu, uhkailtu ja kiristetty laulamaan. Joukossa oli kuitenkin vielä niitäkin, jotka olivat pysytelleet aivan hiljaa. Esimerkiksi Sveitsi, joka oli tullut vain siksi että hän ei koskaan päästäisi sisartaan yksin jonnekin, missä oli heidän rajanaapureitaan. Sveitsiläisen murhaava ilme sai kuitenkin jopa Japanin jättämään hänet rauhaan.
Seuraavaksi japanilaisen silmät osuivat Englantiin, joka näytti hänkin hieman äkäiseltä. Britti oli kuitenkin yleensä aina äkäinen, joten ehkä hän olisi sopiva uhri. Japani oli jo avaamassa suunsa, mutta sitten hän muisti, että englantilainen oli juonut jo hälyttävän paljon. Hänhän saattaisi keksiä jotain radikaalia päästessään lavalle! Japani päätti pelastaa heidän kummankin kunnian ja jättää miehen istumaan sinne paikalleen.
Olikohan Pohjoismaiden joukossa joku, joka suostuisi? He olivat melkein kaikki jo laulaneet tai ainakin Tanska oli laulanut kaikkien muiden puolesta. Islanti näytti olevan puoliksi äkäinen ja puoliksi nolostunut, sillä hänen pohjoismaalaiset toverinsa olivat suostutelleet hänet laulamaan sen kappaleen. Islanti tiesi jo, mitä mukavaa tulisi tapahtumaan muutamalle pohjolan valtiolle heti kun he pitäisivät kokouksen hänen luonaan.
Norja ei ollut laulanut eikä hän laulaisikaan. Siinä kaikki.
Mutta Suomi? Suomalainen istui silti hymyillen ruotsalaisen vieressä ja osoitti jopa innostusta, vaikka hänkään ei ollut vielä noussut lavalle. Ehkä hän vain odotti oikeaa kappaletta? Tosin Ruotsikaan ei ollut esittänyt mitään, mutta jostain syystä Japani ei edes harkinnut pyytävänsä häntä. Eihän hän edes saisi selvää, jos Ruotsi vastasi ja mitä hän sitten tekisi kun ei tietäisi oliko se myöntävä vai kieltävä vastaus? Pelkkä sen tilanteen ajatteleminen sai japanilaisen kauhistumaan hieman, joten hän päätyi lopulta kaikkein iloisimpaan henkilöön.
”Luulen, että seuraavana olisi Suomi-san”, hän totesi ja hänen ilokseen Tino hyppäsi heti ylös paikaltaan ja kiirehti lavan eteen hymy huulillaan.
”Oih, minä olisin halunnut laulaa myös”, Italian ääni kuului vaimeana ja kaikki vilkaisivat häntä kohti. Italia, joka ei ollut tarkoittanut sanoa asiaansa niin kuuluvasti, siirtyi hieman piiloon Saksan selän taakse saatuaan yhtäkkiä niin paljon huomiota.
”Sinä voisit laulaa seuraavaksi”, Japani ehdotti, mutta Suomi oli jo nostanut kätensä kuin paraskin ekaluokkalainen, joka tahtoi puhua opettajalle.
”Minulla on parempi idea”, hän ilmoitti ja katsoi sitten iloisena Italiaa, joka oli jo rohkaistunut ja tullut pois piilosta, ”lauletaan seuraava yhdessä.” Italia näytti miettivän hetken, mutta sitten hän nyökkäsi ja kiipesi suomalaisen seuraan lavalle. He kaksi kumartuivat pienen tietokoneen ruudun ääreen valitsemaan sopivaa laulua ja siinä odotellessa muutama tietty valtio, Ranska, sai päähänsä mielestään oikein hienoja ideoita. Saksa ja Ruotsi omasivat kuitenkin kumpikin erityisen kyvyn tietää, milloin joku edes ajatteli jotain sellaista heidän rakkaistaan ja Ranska päätti lopettaa miettimisen kokonaan saatuaan sekä saksalaisen että ruotsalaisen vihaisen tuijotuksen osakseen. Sen sijaan ranskalainen suoriutui itsekseen mutisevan englantilaismiehen luo sillä se olisi varmasti paljon turvallisempaa. Siis hänelle, ei Englannille.
Suomi ja Italia selasivat vieläkin kappalelistaa muiden odottaessa. Aikaa alkoi kulua jo enemmän kuin muiden kappalevalintoihin yhteensä, mutta ketään ei juuri näyttänyt haittaavan. Suomi ja Italia olivat sentään sen verran erilaisia että heidän olisi varmasti vaikeampaa löytää kummallekin sopivaa kappaletta. Mutta lopulta Italia päästi pienen hihkaisevan äänen ja osoitti jotain koneen ruudulta. Tino luki kappaleen nimen ja hän naurahti ilmoittaessaan sen Japanille.
Vaalea pohjoisen valtio ja ruskeahiuksinen etelän valtio asettuivat kumpikin vierekkäin pienen lavan etuosaan mikrofonit käsissään. Laulun ensimmäisten sävelten alkaessa Suomi vilkaisi yhä hymyilleen Italiaa ja iski kevyesti silmäänsä. Italialainen vastasi hymyyn ja aloitti sitten laulunsa ojentaen samalla vapaan kätensä pyytävästi yleisöä kohden.
Oh, let's go to Milano
It's fashion week, and so am I
weak, in need of love
Any love, from anyone
Italian ääni oli kaunis ja hänen pyytävä sävynsä sai viimeisimmänkin valtion kääntämään katseensa lavaa kohden. Espanjan kasvoilta näki selvästi, mitä hän ajatteli, joten hän ansaitsi täysin oikeutetusti potkun Romanolta. Unkari suorastaan tärisi jännityksestä. Viimeinkin! Hän oli odottanut koko illan, että jotain tapahtuisi ja viimeinkin täällä oli mahdollisuus! Toki hän oli myös huolella seurannut kaikkien lähes epätoivoisten valtioiden kuten Espanjan ja Tanskan yrityksiä hurmata kylmätunteisia rakkaitaan, mutta tämä oli jotain paljon parempaa. Varovasti unkarilainen nainen nousi paikaltaan Belgian vierestä ja hiipi nurkkaan, josta näki selvästi sekä lavan että Ruotsin ja Saksan. Hän ei tosiaan aikonut hukata hetkeäkään tästä herkusta.
Italian saatua ensimmäinen säkeistö loppuun asti, Suomi astui lähes välittömästi hänen eteensä ja miehen hymynsä oli muuttunut aavistuksen. Se oli vieläkin oma suloinen itsensä, mutta siinä oli myös jotain muuta. Aivan kuin hän yrittäisi hurmata sillä jonkun ja tiesi tasan tarkkaan onnistuvansa.
Oh no, come with me to Helsinki
Where the streets are wide, and so am I
wide open for love
Any love, from anyone
Ruotsi ei voinut kuin tuijottaa. Suomi. Hänen Suomensa seisoi siinä kaikkien edessä ja lauloi jotain tuollaista äänellä, joka olisi saanut ruotsalaisen tekemään ihan mitä vain ihan milloin vain välittämättä pätkääkään, mikä sen hinta olisi. Mies tunsi jo veren nousevan poskilleen, kunnes hän tajusi, mitä Suomi oli laulanut. Oliko hän todellakin sanonut, että mitä tahansa rakkautta keneltä tahansa? Eihän se käynyt päinsä. Hänen Suomensa oli aivan liian arvokas kenellekään eikä kenelläkään ollut varmasti mitään asiaa haluta häntä. Ruotsalainen mulkaisi äkäisesti ympärillään olevia valtioita ihan siltä varalta, että joku olisi hänen kanssaan tästä asiasta toista mieltä. Ilma ympärillä tuntui kylmenevän pari astetta, minkä Norja huomioi tyytyväisenä. Hänestä tupaten täysi huone alkoikin jo tuntua aivan liian lämpimältä.
Come with me, come with me to Italy
Come with me, come with me to Helsinki
He lauloivat yhteenääneen kummankin äänen vuorotellen noustessa vahvemmaksi, mutta pysyen kuitenkin tasapainossa keskenään. Suomalainen ja italialainen hymyilivät kumpikin ja heillä näytti olevan hauskaa, kun he keskenään kilpailivat äänillään.
Come with me, come with me to Italy
Come with me, come with me to Helsinki
“Huh, minä lähtisin Italiaan ihan milloin vain”, Preussi totesi ja kääntyi sitten veljensä puoleen, ”hei, Länsi! Poikaystäväsi laulaa aika hyvin eikö… Länsi? Tahallaanko sinä jätät minut huomiotta vai kaatuiko Saksan valtio juuri? Länsi? Länsi!” Poissaolevan oloinen Saksa vastasi vain lyhyellä mutinalla ja jatkoi laulavan italialaisen tuijottamista outo ilme naamallaan. Preussi heilutti hetken oluttuoppia veljensä silmien edessä, muttei saanut yhtään reaktiota. Hetken preussilainen oli hiljaa ja mietti tilanteen tarjoamia lukuisia vaihtoehtoja. Joku muu olisi hyvin mahdollisesti suuttunut tällaisesta huomioimattomuudesta, mutta Preussi ei turhaan ollut maailmanhistorian viimeinen preussilainen.
”Tiedätkös Länsi, minusta olisi korkea aika antaa minulle lupa ajaa autoa”, hän aloitti virnistäen ja kietoi toisen käsivartensa yhä Italiaa tuijottavan saksalaisen ympärille, ”siitä viime kolarista on jo aikaa! Ja virallinen lupa ajaa kaikkialla ja oikeus ilmaiseen tarjoiluun missä vain olisi kanssa kiva. Ai niin, ja diplomaatti-passi myös. Kaikilla oikeuksilla luonnollisesti. Sinähän suostut tähän, Länsi?”
”Ja, ja”, Saksa murahti jättäen täysin kuulematta, mitä hänelle oli juuri sanottu. Preussin virnistys leveni ja hän nappasi helposti veljensä autonavaimet tämän taskusta samalla kun läimäytti tätä tuttavallisesti harteille.
“Mahtavaa. Nähdään kotona sitten”, Preussi vastasi ja lähti itsekseen hihitelleen etsimään rikoskumppaneitaan.
Oh, let's talk about everything, all the night
No, not here
We'll do it in Italy, under the olive trees
Just you and me
Saksa muisti hyvin ne oliviipuut, joiden alla he olivat jutelleet. Tai lähinnä Italia oli puhunut taukoamatta, kunnes Saksa ei enää ollut edes varma, miten ja mihin keskustelu oli edennyt. Mutta ei se silloin ollut haitannut. Ilma oli ollut suloisen lämmin ja oliivipuun lehdet tuoksuivat niin hyvältä. Saksa muisti vieläkin sen tuoksun ja italialaisen ääneen kun hän oli innoissaan vaihtanut puhuessaan kielestä toiseen. Jotenkin hän piti siitä tavasta, jolla Italia puhui saksaa ja omaa kieltään sekaisin ja…
Hetkinen, oliko joku puhunut hänelle juuri? Saksa irrotti hetkeksi katseensa laulavasta Italiasta ja vilkaisi ympärilleen. Kaikki näyttivät keskittyvän kuuntelemiseen ja vain Preussi hivuttautui parhaillaan jonnekin takavasemmalle. Jotenkin se toi Saksan mieleen pahoja aavistuksia.
”Preussi, lupasinko minä sinulle juuri jotain typerää?” Saksa kysyi ja sai veljensä käännähtämään nopeasti ympäri.
”Mitä? Et tietenkään”, Preussi vastasi nopeasti jatkaen samalla hivuttautumista takaperin, “miksi sinä minulle mitään typerää menisit lupaamaan?” Saksa mietti hetken ja totesi asian olevan aivan niin. Hän käänsi nopeasti huomionsa taas alkuperäiseen lähteeseen. Preussi huokaisi helpotuksesta. Hän kiittäisi Italiaa myöhemmin.
Oh no, let's go to Helsinki
To see and to find out
If you and I are meant to be
If it's meant to be you and me
Ruotsin mielestä sitä ei tarvinnut edes miettiä. Tietenkin hän ja Suomi kuuluivat yhteen. Hän oli ollut siitä varma jo vuosisatoja sitten ja oli pysynyt päätöksessään siihen päivään asti. Mutta tietenkin, jos suomalainen tahtoi, hän olisi valmis tukimaan asiaa enemmän.
”Nor”, Tanska kuiskasi jotta ei häiritsisi esitystä tai rikkoisi Ruotsin keskittymistä, ”onko Sve ihan kunnossa? Hän ei taida hengittää enää.” Norjalainen käänsi päätään sen verran, että vilkaisi ruotsalaista, joka tuijotti lumoutuneena lavalle ja näytti kieltämättä hieman erikoiselta.
”Ei hän tuohon kuole”, Norja lopulta totesi ja palasi katselemaan yleisöä hieman kyllästyneenä. Hän olisi halunnut olla jo kotona, mutta ikävä kyllä he olivat tulleet kimppakyydillä eli hänen täytyisi odottaa ainakin Suomen esityksen loppuun. Toisaalta muiden Pohjoismaiden jättäminen alkoi tuntua houkuttelevalta ajatukselta. Varsinkin, kun Tanska alkoi tökkiä Ruotsia sormellaan ja näytti erittäin riemastuneelta kun mies ei huomannut häntä.
”Tämä on ihan järjetöntä”, tanskalainen julisti, kun Ruotsi ei reagoinut vaikka hän heilutti kättään miehen silmien edessä.
”Sinäkin olisit samanlainen, jos Nor laulaisi”, Islanti mutisi. Hän oli silti vihainen siitä, että hänet oli laitettu laulamaan, joten norjalaisen äkäinen silmäys teki hänen olonsa hieman paremmaksi.
”Se olisi kyllä kivaa”, tanskalainen mietti ääneen, ”mutta en minä noin aivokuolleeksi muuttuisi.”
”Et niin”, islantilainen mutisi, ”sinusta tuli pahempi.”
”Hah!” Tanska tuhahti ja osoitti ruotsalaismiestä peukalollaan, “ei varmasti.” Norja, joka ei pystynyt enää leikkimään välinpitämätöntä, kääntyi ja katsoi heitä kylmästi.
”Voitte lopettaa tuon nyt heti”, hän sanoi, ”minä en aio laulaa.” Islanti kohotti olkiaan ja antoi asian olla. Hän oli varma siitä että keksisi myöhemmin muita keinoja kostaa julkinen nöyryytys, mutta Tanska tuntui pitävän lopettamista aivan turhana. Hän hivuttautui lähemmäs norjalaista ja hymyili parhaansa mukaan.
”Etkö laulaisi edes ihan vähän”, hän pyysi, ”minulle?” Norja aikoi ensin kieltäytyä, mutta hän alkoi olla jo hieman turhaantunut. Tanska oli kinunnut häntä laulamaan jo aiemmin illalla ja sitten suorittanut muutaman oikeastaan ihan hyvän lauluesityksen hänelle. Norjalainen huokaisi, hän ei pääsisi Tanskasta eroon kuitenkaan.
Hän nappasi miestä lujalla otteella kauluksesta kiinni ja kiskaisi hänet lähemmäs. Hän ei tosiaankaan laulaisi yleisön edestä, joten hän lähes painoi huulensa tanskalaisen korvanjuureen, jotta vain hän kuulisi.
”Drenge som mig, der bliver forelsket”, hän lauloi hiljaa yhden säkeistön ja vetäytyi sitten takaisin ristien käsivartensa rinnalleen. Hän oletti Tanskan tekevän jotain itselleen luontaista, mutta halaamisen, virnistelyn tai kuittailemisen sijaan tanskalainen lyyhistyikin paikoilleen ja jäi tuijottamaan eteensä lasittunut katse silmissään. Hetken päästä Islanti heilautti kättään hänen silmiensä edessä saamatta reaktiota.
”Nor, sinä taisit rikkoa hänet”, islantilainen totesi. Norja vilkaisi ensin Tanskaa ja sitten Ruotsia, joka näytti olevan täysin samassa tilassa.
”Tino rikkoi omansa ensin”, hän sitten sanoi.
Come with me, come with me to Italy
Come with me, come with me to Helsinki
Oh, come with me, come with me to Italy
Suomi ja italia näyttivät jälleen kilpailevan äänillään ja yrittävän saada enemmän kuulijoita puolelleen kuin toinen. Silti he seisoivat vierekkäin kädet koukussa ja kummallakin näytti olevan erittäin hauskaa. Italia osoitti verenperintöään olemalla mahdollisimman tyylikäs ja flirttaileva ja Suomi oli suloinen omalla hieman hillitymmällä tavallaan.
Oh, please, come with me!
Viimeisen lauseen he lauloivat yhtä aikaa ja jäivät sitten musiikin loputtua seisomaan paikoilleen kädet ojennettuna kutsuvasti yleisöä kohden ja hengitys raskaana laulamisen jäljiltä. Yleisö taputti kohteliaasti. He olivat nähneet jo monta esitystä sen illan aikana ja vaikka Suomen ja Italian duetto oli suloinen, se ei yltänyt aivan kärkikolmikkoon. Paitsi kahden miehen mielestä.
”Saksa, Saksa! Näitkö?” Italia hihkui ja hyppi hieman paikoillaan lavalla. Hän oli täynnä intoa ja se näkyi kauniina punana hänen poskillaan ja silmien kirkkautena.
”Näin”, saksalainen vastasi hieman nieleskellen. Italia ojensi kummankin kätensä uudelleen, mutta nyt hän katsoi suoraan Saksaan eikä vain jonnekin yleisön joukkoon.
”Tule sitten hakemaan minut”, hän sanoi. Saksa nousi ylös sanomatta sanaakaan ja Italia hyppäsi lavalta suoraan hänen kaulaansa nauraen kirkkaalla äänellä samalla. Muiden valtioiden joukosta kuului muutamia ilahtuneita huudahduksia ja ”awww” – äännähdyksiä. Saksa ja Italia eivät kuitenkaan tuntuneet huomaavan.
Myöskään Suomi ei huomannut kuinka joku käveli määrätietoisesti hänen luokseen. Suomalaismies seisoi aivan lavanreunalla ja katseli hymyillen Saksaa ja Italiaa, joten Ruotsi ei vaivautunut varoittamaan häntä. Hän vain tarttui kiinni hänen jaloistaan ja kiskaisi hänet alas lavalta olalleen. Suomi päästi tukahtuneen huudahduksen, mutta tajusi nopeasti, kuka hänet oli kaapannut.
”Ruotsi!” hän protestoi, mutta nauroi kuitenkin. Hänen kaappaajansa mutisi jotain puoliääneen ja kantoi hänet pois. Tämäkin herätti huomiota muiden valtioiden keskuudessa, mutta kaikkein innostunein oli Unkari. Hän oli saanut niin valtavasti hyvää materiaalia sen illan aikana, että hän saisi tahtonsa läpi monessa kokouksessa vielä tämän jälkeen. Pieni kiristys oli aina hyvästä.
Japani ilmoitti tyytyväisenä illan päättyneen ja valtiot alkoivat hivuttautua poispäin. Saksa tajusi suhteellisen pian, että oli hukannut sekä autonsa, avaimensa että veljensä. Pelkästään se tieto huolestutti häntä, mutta sitten hän sai tietää myös Preussin kavereiden kadonneen ja hänelle tuli yhtäkkiä kammottava olo. Italia kuitenkin lohdutteli häntä kertomalla, että Romano oli kadonnut myös ja luultavasti jahtasi Espanjaa ties minkä syyn takia. Saksa ei tiennyt, miksi sen pitäisi rauhoittaa häntä, mutta hän luotti Italiaan. Sitä paitsi ilman autoa hän ei oikein voinut tehdä muuta kuin antaa italialaisen ajaa hänet kotiin.
Ruotsi ja Suomi olivat kadonneet paikalta jättäen kolme jäljelle jäänyttä Pohjoismaata keskenään. Tanska oli edelleen koomassa, mutta Norja ja Islanti vilkaisivat toisiaan.
”Sinä ajat”, Norja totesi veljelleen.
”Pitäisikö meidän odottaa?” Islanti kysyi. Häntä ei haitannut ajaa, mutta heidän kyytinsä uhkasi jäädä vajaaksi. Norja kuitenkin pudisti päätään.
”He saavat keksiä ihan itse, miten pääsevät kotiin”, mies totesi ja nousi ylös venytellen käsivarsiaan, ”auta vähän, Is.” Yhdessä he nostivat Tanskan ylös penkistä ja johdattivat hänet autolle, jonka luona Norja tunki hänet surutta takapenkille.
”Onneksi pääsemme nyt kotiin”, Islanti totesi istuessaan kuskinpaikalla ja Norja nyökkäsi tietämättä, että seuraavana aamuna hän löytäisi sähköpostistaan viestin Unkarilta ja listan vaatimuksista, jotka hänen täytyisi toteuttaa jotta nainen hävittäisi tietyt valokuvat.
A/N: Sellaista. Mä en enää kykene muistamaan, minkä kappaleen Islanti lauloi, vaikka siihen varmasti oli joku... Mulla on vain hämärä ajatus siitä että se oli joko Sigur Rosia tai sitten joku Björkin kappale. No, tulen takaisin kertomaan sen jos keksin sen joku päivä.
Drenge som mig, der bliver forelsket (tansk.) = "pojat niinkuin minä, jotka rakastuvat..." Sen kappaleen kertosäkeen ekat sanat. Se jatkuu suurinpiirtein jotenkin tyyliin "... tyttöihin niinkuin sinä, ovat pulassa."
