Kirjoittaja Aihe: Viimeinen kelmi, paritukseton, one-shot, S  (Luettu 3292 kertaa)

Lily-Rose

  • ***
  • Viestejä: 836
Viimeinen kelmi, paritukseton, one-shot, S
« : 17.06.2014 18:11:57 »
Nimi: Viimeinen kelmi
Ikäraja: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Yhteenveto: Remuksen ajatuksia lapsesta ja isyydestä
Haasteet: Velhojen perhepotretti 3.0 Remus Lupinilla
Oma sana: Harryn ja Remuksen riitahan on kirjassakin ja aina ennen mä oon ajatellut, että sen jälkeen Remus menee kotiinsa suoraan vaimonsa luokse, mutta nyt mä tein poikkeuksen ja rupesin miettimään, että entä jos Remus menisikin Lilyn ja Jamesin luokse kotinsa sijaan? Kommentteja arvostan aina ja tiedän, että tää nimi on aivan karsea, mutta mä en nyt keksinyt tähän hätään muutakaan :---D

    Viimeinen kelmi



 Remus Lupin mulkoili Harrya päästä varpaisiin. Hän ei muistanut, että olisi koskaan tuntenut ketään muuta kohtaan niin suurta vihaa kuin tunsi Harrya kohtaan sillä hetkellä.

 Hän oli saapunut Kalmanhaukiolle riideltyään erittäin pahasti vaimonsa Doran kanssa, joten viha oli ollut jo valmiiksi hänen tunteissaan eikä Remus ollut koskaan ollut hyvä muuttamaan tunteitaan. Kouluaikoina James, Sirius ja Peter olivat nähneet hänen tunteensa aina yhdessä silmänräpäyksessä ja vaikka hän kuinka oli silloin yrittänyt pysyä tyynenä ja muutella tunteitaan laidasta laitaan, ne pysyivät silti samoina.

 Hän ei siis voinut huudoilleen, vihalleen, yhtään mitään. Harry, jolle hän karjui, tärisi yhtä lailla vihasta kuin hän itse ja huutaessaan pojalle Remus näki tässä niin paljon Jamesia, että hänen teki vain mieli huutaa lisää, laukoa syytöksiään vasten pojan kasvoja.

 Joten kun Harry syytti häntä pelkuriksi, hän ei voinut muuta kuin kaikkoontua mahdollisimman nopeasti pois. Hän kuuli Hermionen huudot takanaan paetessaan heitä, mutta ei välittänyt. Ainoa ajatus, joka hänen päässään oli, että hänen täytyi mennä pois ettei hän tekisi mitään, mitä saattaisi katua myöhemmin.

 Remus ilmestyi Godricin Notkon hautausmaalle, suoraan Lilyn ja Jamesin hautakilven eteen. Vaikka näiden lähdöstä oli jo kauan, seitsemäntoista vuotta, Remus ei silti voinut uskoa sitä. Hänestä tuntui aivan kuin hän olisi vasta edellisenä päivänä kuullut Potterien kohtalosta.

 Remus polvistui haudan eteen välittämättä märästä sammaleesta, joka peitti kaiken tai välittämättä edes märistä syksyisistä lehdistä, jotka olivat hänen allaan. Hän luki hautakiveä ja tunsi lämpimien kyynelten valuvan poskilleen.

”Minä -”, hän joutui yskäisemään saadakseen sanojaan taas ulos, ”olen pahoillani, James. Niin pahoillani.”

 Hän muisti, mitä kaikkea he olivat yhdessä kokeneet. Seitsemän Tylypahkan vuoden aikana oli ehtinyt tapahtua paljon ja vielä enemmän oli ehtinyt tapahtua niiden vuosien jälkeen. Lily ja James olivat olleet Remuksen perhe sen jälkeen kun hänen vanhempansa olivat kuolleet. James oli aina kuunnellut hänen huoliaan ja oli aina ollut hänen puolellaan. Saadessaan tietää Remuksen 'pienestä karvaisesta ongelmasta' niin kuin James sitä nimitti, James oli ensimmäisenä tullut puhumaan Remukselle. Hänelle James oli aina ollut kuin veli, johon hän saattoi luottaa.

”Tiedän, että Harry oli oikeassa”, Remus puhui edelleen, katse painettuna käsiinsä, jotka lepäsivät hänen sylissään. ”Sinä et haluaisi minun olevan heidän mukanaan. Sinä sanoisit samoin kuin hän.”

 Hautausmaalla tuuli. Kylmä syystuuli puhalsi lehdet pois Lilyn ja Jamesin haudalta ja Remus kietoi viittaansa paremmin päälleen. Hän tärisi, mutta ei aikonut lähteä vielä pois.

”Minä aion auttaa häntä joka tapauksessa”, hän sanoi. ”Olen ainoa meistä vanhoista kelmeistä, joka häntä voi enää auttaa.”

 Remus oli monta vuotta itsekin uskonut, että Sirius oli ollut syyllinen Potterien kuolemaan. Olihan se aika todennäköinen vaihtoehto; Sirius oli Musta ja kautta aikojen Mustat olivat olleet kuolonsyöjiä ja kunnioittaneet Voldemortia. Hän oli silloin halveksinut Siriusta syvästi, ei ollut moneen vuoteen pystynyt sanomaan tätä ystäväkseen. Millainen ystävä tekee toiselle ystävälleen niin? James oli ollut Siriuksen paras ystävä, he olivat olleet erottamattomat, melkein kuin veljet. Remus oli ollut kiitollinen siitä, että Sirius oli ollut Azkabanissa, sillä muuten hän olisi itse saattanut rikkoa kaikkia lupauksiaan ja kirota tämän.

 Vielä enemmän kiitollinen hän oli ollut silloin kun oli tajunnut totuuden Harryn, vanhan kunnon Kelmien kartan ja Harryn ystävien avulla. Tajutessaan totuuden Potterien kuolemasta ja heidän kavaltajastaan, Remus oli miettinyt ensimmäisenä, miten typerä hän olikaan ollut monta vuotta. Miksei hän ollut ensimmäisenä ajatellut Peteriä? Kuten Sirius oli sanonut monta vuotta sitten: Peter oli aina kulkenut itseään isompien ystävien joukossa.

”Kunpa te olisitte täällä”, Remus huokaisi. ”Tarvitsen neuvojasi, Lily. Ja sinun kuuntelutaitojasi, James. Ja minusta tuntuu, että tarvitsen jopa Siriuksen vitsejä, vaikka aina ennen vihasin niitä”, Remus hymyili vaimeasti.

 Lily oli aina saanut Remuksen ongelmat ratkaistua; tyttö oli yksinkertaisesti pohtinut hetken, napsauttanut sitten sormiaan ja pamauttanut ratkaisun ilmoille aivan kuin se olisi ollut päivänselvä. James oli osannut kuunnella ja hän oli ollut heistä ainoa, joka oli joskus saanut jopa Siriuksen hiljenemään. Peter oli vain pyörinyt mukana, mutta kai tälläkin joku rooli oli ollut, vaikka Remus ei sitä halunnutkaan enää myöntää.

”Minun on edelleenkin vaikea uskoa, ettette te ole täällä”, Remus sanoi. Hän hymyili, tällä kertaa hymy oli aito eikä tekaistu tai vaimea. ”Te saatte olla ylpeitä Harrysta. Hän on loistava poika. Toivottavasti minun pojastani tai tyttärestäni tulee edes puoliksi yhtä loistava.”

 Remus nousi ylös. Hän halusi lähteä pois, lähteä Doran luokse katsomaan, kuinka paljon tämä oli jo muutamassa viikossa pyöristynyt. Hän halusi nähdä lapsensa kasvavan.

 Hänelle tulisi perhe. Oma perhe, jota hänellä ei ollut ollut sen jälkeen kun Lily ja James olivat kuolleet. Hänen lapsensa tulisi kantamaan Lupinin sukunimeä niin kuin hän oli kantanut.

 Hän toivoi, että lapsi kantaisi nimeä yhtä suurella ylpeydellä kuin hän oli aikoinaan tehnyt.
« Viimeksi muokattu: 31.05.2015 14:03:24 kirjoittanut zougati »
"Niin kauan kuin sinä hengität - sinä taistelet."
- The Revenant
Pääset listaukseeni tästä

Subbe93

  • ***
  • Viestejä: 424
    • Aamusta yöhön... -blogi
Vs: Viimeinen kelmi, paritukseton, one-shot, K7
« Vastaus #1 : 18.06.2014 22:53:30 »
 :'( *Pyyhii kyyneleitä*

Siis.... siiis.... Aaaws, tää on kyllä todella ihana ja liikuttava!

Itse olen aina vihannut kirjassa kohtaa, jossa Remus ja Harry... öh... tappelevat? Tuntuu vain niin pahalta joka kerta, miten he nyt sillee menettävät malttinsa. Eikö olisi ollut mitään muuta tapaa selvittää asia?
 - No ei, ei tietenkään. Miksikäs se siellä kirjassa ittekseen muuttuisi jokaisen lukukerran jälkeen? :D
      Joten ei siis yllätä, että meinasin hylätä tämän lukemisen. Pelkäsin kai jotenkin, että tämä tulisi enemmän käsittelemään riitaa tai jotain muuta vastaavaa... Sen sijaan tästä tulikin surullinen ja liikuttava, haikea. Musta on jotenkin aina yhtä ihana idea, että Remus, tuo viimeinen kelmi, kävisi silti ystäviensä haudalla, vaikkei siitä kirjassa puhutakaan tai edes mainita.

James kuuntelijana oli aluksi hieman hämmentävä, koska itse mietin aina kelmejä huolettomina ja aina pitämässä hauskaa :D Tajuan nyt vasta, etten ole oikeastaan osannut ajatella teini-ikäisiä kelmejä sellaisina hetkinä, kun jollain on harteillaan jokin murhe. Kelmit ja huolet eivät oikein mahdu samaan lauseeseen :D Mutta toisaalta, nyt kun sitä miettii, niin kyllähän toisaalta Jamesiin kaikkein parhaiten sopisi se kuuntelijan rooli. Olla niistä kolmesta se, joka vakavoituu edes hetkeksi kuunnellakseen, mikä toisella on hätänä, eikä ehkä väännä ihan joka asiasta vitsiä. Ei siis ole tarkoitus mollata Siriusta, toki hänkin voisi, mutta... olisiko sitten Sirius ehkä sellainen, joka heittäisi vitsejä silloinkin kun niitä ei ehkä tarvittaisi? En tiedä :D Tästä sainkin illaksi pohdittavaa :'D

Lainaus
”Minä aion auttaa häntä joka tapauksessa”, hän sanoi. ”Olen ainoa meistä vanhoista kelmistä, joka häntä voi enää auttaa.”

Onkos tuolla joku virhe: "... meistä vanhoista kelmistä...." pitäskö olla kelmeistä? :P Jäi myös hieman mietityttämään, mihin viitataan "vanhoilla kelmeillä"? Tai sitten mun ei mielikuvitus toimi enää tähän aikaa :D

Lopussa oli jotenkin mun makuuni ehkä hieman toistoa, koska ensin Remus toivoo, että James ja Lily olisi siellä/täällä, ja sitten hetken päästä toteaa, ettei voi vieläkään uskoa, etteivät he enää ole täällä.

Itse pidin jotenkin otsikosta. Se olikin oikeastaan (Remuksen lisäksi) sellainen, mikä sai minut avaamaan tämän tuolta Velhojen perhepotretista. Mussa ainakin tuo "Viimeinen kelmi" sai uteliaisuuden heti heräämään :)

Mutta siis kokonaisuudessaan tykkäsin tästä kovasti! Todella ihana ja haikea teksti, jossa Remus järjestelee ajatuksiaan vihan ja kaipuun keskellä ja alkaakin haluta takaisin kotiin nähdäkseen lapsensa kasvamisen :3 Aaaws! Todella suloista, mulle tuli ihan oikeasti kyyneleet silmiin!

Kiitos tästä ficistä :3 Toivottavasti tuli nyt kaikki sanottua :D

"Zero is where everything starts!
Nothing would ever be born if we didn't depart from there...
Nothing would ever be achieved!"

- Shinichi Kudo (Gosho Aoyama)

Lily-Rose

  • ***
  • Viestejä: 836
Vs: Viimeinen kelmi, paritukseton, one-shot, K7
« Vastaus #2 : 19.06.2014 16:46:34 »
Subbe93, Kiitos paljon kommentistasi! Joo, mäkin inhoon aina sitä kohtaa Kuoleman varjeluksissa, mutta kyllä se kohta taas inspiroi mua myöskin ihan valtavasti. Onhan Harry ja Remus molemmat tempperamenttisia ihmisiä ja kun yhdistetään vielä syytteet, joita ne laukoo toisilleen, niin huhhuh.
 Mä puolestani oon aina ajatellu Jamesin vähän enemmän kuuntelijatyyppiseksi. Sanotaanhan, että se on villi jne, mutta mä en vaan pääse yli siitä ajatuksesta, että se on ainoa kelmeistä, joka ehkä vähän osaa jopa kuunnella. Mitä taas Siriuksesta, niin sen mä ajattelen vähän sellaseks, joka vääntää vitsejä piristääkseen muiden mieltä. Ja oho! Huomaa, että oon kirjottanu tän yhteen putkeen kun virheitäkin on tullut :---D Inhoon käyttää oikolukua wordissa (tai libreOfficessa, joka mulla on koneessa kirjotusohjelmana) kun se väittää, että nimetkin on kirjotettu väärin :--D Mutta kiitos kun huomautit tosta, korjaan sen! Kiitos tosi paljon kommentista, se piristi mun päivää! :)

<3: Lily
"Niin kauan kuin sinä hengität - sinä taistelet."
- The Revenant
Pääset listaukseeni tästä

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 170
  • Oot kuuma.
Vs: Viimeinen kelmi, paritukseton, one-shot, K7
« Vastaus #3 : 24.07.2014 20:54:55 »
KK:sta iltaa ja iltaa muutenkin! :}

Olin laittanut tuon Remuksen ja Harryn riitakohtauksen jonnekin mielen sopukoihin, sillä kaanonin lukemisesta on aikaa eikä kyseinen kohta kuulu omiin lemppareihini.
Eihän tämän nimi nyt niin karsea ollut! Kenties vähän kliseinen, mutta toisaalta Remus on/oli viimeinen kelmi (tai no, Peter nyt on vielä tässä kohti elossa). Kenties nimeen olisi voinut vielä lisätä jotain pikku maustetta, esim. Viimeisen kelmin viimeinen syksy. Kun kerran sait pidettyä vuodenajan hyvin mukana tarinassa.

Remuksesi oli melko IC. Kenties loikka Kalmanhanaukiolta Potterien haudalle on sekä fyysisesti että henkisesti aika suuri ja nopea: ensin Remus raivoaa Harrylle ja sitten hän menee pyytämään anteeksi Jamesilta ja muistelee nuoruusvuosia. Hyvä juonipolku sinänsä, koska Remus pelkää isyyttä, mutta vähän turhan hosuttu. Toisaalta Remuksen monologi haudalla oli hyvällä temmolla toteutettu.

Remus polvistui haudan eteen välittämättä märästä sammaleesta, joka peitti kaiken tai välittämättä edes märistä syksyisistä lehdistä, jotka olivat hänen allaan.
No, hän onkin ihmissusi, joka on tottunut juoksentelmaan paljain tassuin mudassa. Oli pakko todeta.

Niin ja toisaalta, kenelle muullekaan Remus voisi puhua Harryn kanssa kinastelusta kuin vaimolleen ja kelmeille? Ehkä Kingsleylle, mutta tyyppi on liian kiireinen ja Arthur taas saattaisi lipsauttaa jotain kipakalle vaimolleen.

Lainaus
”Olen ainoa meistä vanhoista kelmeistä, joka häntä voi enää auttaa.”
Väärin. Tavallaan Matohäntä auttoi Harrya kartanossa, tai no, ainakin hänen tekokätensä auttoi pojat karkuun kellarista. Mutta tätähän Remus ei voinut aavistaa. Itse odotin ennen DH:n ilmestymistä, että Matohäntä olisi ihan vapaasta tahdostaan maksanut velkansa - olihan hän kuitenkin n. seitsemän vuotta Jamesin ystävä!! En voi vieläkään käsittää, että joku oikeasti loikkaa noin vain pahiksen kelkkaan... Mutta se on jo toinen tarina. Remus kiteyttikin asian hyvin:
Lainaus
Millainen ystävä tekee toiselle ystävälleen niin?

Kaiken kaikkiaan tämä oli oikein sympaattinen fici! Ehkä vähän yllätyksetön, mutta tunnekuvauksena mainio. Kuten Subbe93 mainitsi, minunkin makuuni lopussa oli liikaa toistoa. Mutta Remuksen osalta tämä ei ollut mikään tarkoin harkittu muistopuhe, vaan hetken mielijohteesta syntynyt piipahdus ystävän haudalla.

Kiitos ja kumarrus,
Röh
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Luukuningatar

  • Vieras
Vs: Viimeinen kelmi, paritukseton, one-shot, K7
« Vastaus #4 : 25.07.2014 02:20:48 »
En ole mikään erityisen hyvä laittamaan pitkiä kommentteja, joten oikeastaan jopa hävettää laittaa tällainen pikkupätkä noiden jättipitkien kommenttejen perään. :-[

Mutta siis menenpä asiaan. Pidin tästä tarinasta sen idean vuoksi: Remus menee riideltyään ystävänsä pojan kanssa haudoille, jossa lepäävät James ja Lily. Hän katuu siellä, ajattelee itsensä.(<tuota en saanut järkevämmin ilmaistua)
Se oli jotenkin niin söpöä, vaikkakin melkos kliseistä.

Kuitenkin tässä tarinassa oli ominaisuus, josta pidin. Ajatusmaailmassa elo.

Ainoa oikeasti ärsyttävä puoli (muutaman kirjoitusvirheen lisäksi) oli se, ettei Remus ollut Remus tässä tarinassa. Ei oma itsensä, enkä käsitä sitä vaikkakin ymmärrän, että riidat saavat ihmisen raiteiltaan.

Hyvä tarina kuitenkin oli, enkä kadu ollenkaan sen lukemista. Päin vastoin. :)

Dan

  • Vieras
Vs: Viimeinen kelmi, paritukseton, one-shot, K7
« Vastaus #5 : 27.07.2014 02:55:05 »
Aivan ihana lopetus! Jollakin tapaa tämä kosketti minua, vaikka kukaan ulkopuolinen ei sitä näkisikään. Jossakin syvällä tämä kyllä vaikutti. Samalla sain myös upean inspiraation itselleni ja muutenkin ideoita.
   Teksti oli sujavaa eikä kirjoitusvirheitäkään löytynyt. Juoni eteni hyvin ja kuvailua oli riittävästi. Tyyliltään sopivasti angstaava, mutta ei mikään masentava ja kamalan surullinen. Loppu oli ihana, onnellinen ja kauniisti kirjoitettu.
   Tämmöistä tekstiä minä haluan lukea!


~Danielle

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Viimeinen kelmi, paritukseton, one-shot, K7
« Vastaus #6 : 16.08.2014 10:54:08 »
Kommenttikampanjasta aamupäivää! (:

Itse en ole ikinä oikeastaan pysähtynyt edes ajattelemaan, minne Remus lähtee hänen ja Harryn riidan jälkeen, mutta tämän luettuani alan kallistua sen puoleen, että Remus oikeastikin pyörähti Godricin Notkossa ensiksi.

Remus ilmestyi Godricin Notkon hautausmaalle, suoraan Lilyn ja Jamesin hautakilven eteen.
Hautakiven ehkä kuitenkin, tuskin se ihan kilpi on.

Peter oli vain pyörinyt mukana, mutta kai tälläkin joku rooli oli ollut, vaikka Remus ei sitä halunnutkaan enää myöntää.
Jotenkin Peter tuntuu aina jollain tapaa 'katoavan' kaikissa Kelmi-ficceissä. Mä ymmärrän, että Peter ei ehkä ole se kaikista mukavin hahmo juurikin sen takia, mitä tämä teki Pottereille, mutta siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että Peterkin oli yksi Kelmeistä ja Jamesin, Siriuksen ja Remuksen ystävä aikoinaan. Tämä ei siis ole mitenkään erityisesti suunnattu juuri sua kohtaan, se vain on yksi valitettava ficcimaailman kliseistä, jos niin voi sanoa. Muistan joskus jopa lukeneen jonkun Gingerin Kelmi-parodian, jossa Peterin poissaolosta ficceissä tehtiin 'pilkkaa' ja tämän kohdalla oli lähes joka luvussa maininta, että "Peter ei esiinny tässä luvussa" tai jotain vastaavaa.

Tuosta äskeisestä huomiostani huolimatta pidin tästä, voin jotenkin kuvitella, että Remuksella olisi oikeasti se ensimmäinen ajatus tuon riidan jälkeen lähteä käymään Harryn vanhempien luona tyhjentämässä päätään ennen paluutaan kotiin. (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 720
Vs: Viimeinen kelmi, paritukseton, one-shot, K7
« Vastaus #7 : 25.12.2014 13:47:55 »
Kommenttikampanjasta päivää ;) Päällimmäinen fiilis tämän ficin jälkeen oli: auts. Koska voi Remus parkaa. Kirjassa hänen ja Harryn riita on vahva kohtaus ja tämä ficci säilyttää samankaltaisen, intensiivisen tunnelman. Minusta oli todella liikuttavaa, että Remus meni heti ensimmäiseksi Lilyn ja Jamesin haudalle käymään. Tämä sai kuvittelemaan niitä kaikkia kertoja, jolloin viimeinen kelmeistä oli hakenut lohtua hautausmaalta, ystäviltä joita ei enää koskaan tulisi näkemään.

Pidin siitä, kuinka viittasit tässä Remuksen ajatuksiin siltä ajalta, kun hän ei ollut tiennyt Siriuksen syyttömyydestä. Sitä voi vain kuvitella, miten paljon hän on tätä vihannut. LillaMyy tuossa aiemmin taisi sanoakin, että Peter oli vähän olankohautuksella ohitettu, mikä ehkä pisti itsellänikin silmään. Mutta no, ei se nyt lukukokemusta mitenkään suuremmin haitannut.

Remuksen repliikit olivat mielestäni hyvin realistisia. Oli myös jotenkin  hellyyttävää kuinka hän viimein tajusi haluavansa nähdä lapsensa kasvavan ja kuinka hän toivoi, että tämä voisi olla ylpeä siitä, että jakaa isänsä sukunimen.

En ole varma, olenko aiemmin lukenut tästä aiheesta ficciä ja niinpä tämä oli kaikinpuolin vallan virkistävä pätkä. Sympaattinen ja samalla hieman sydänjuuria repivä kun alkoi oikein kunnolla pohtia Remuksen mietteitä/tilannetta. Kiitos tästä.
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid