Kirjoittaja: Duzku
Beta: Eräs ystäväni
Ikäraja: S
Genre: Drama, lievä humour
Pairing(s)/Ghracter(s): Charlus Potter (ja Sirius ja James, paritukseton)
Disclaimer: En omista Harry Potteria enkä mitään Rowlingin kynästä iloksemme sauhunnutta. Omistan parin Rapalan uistimen lisäksi vain omat
krhm monipuoliset ajatukseni ja kirjoitustaitoni, joista niistäkin voidaan olla montaa mieltä. (Enkä omista edes Rapalan konsernia.)
Summary: Isä-poika-suhteiden hoitamista kevätsiivouksen aikaan- toisin sanoen piileskelyä närkästyneeltä äiti-ihmiseltä.
A/N:Yritin väsätä tekstiä Charlus Potterista, jotta saisin Perhepotreettihaasteeni vihdoin ja viimein valmiiksi. Lopputulokseen olen osittain tyytyväinen ja toisaalta taas sitten en tipan tippaa. Tämä lojui tekstitiedostojeni uumenissa jonkun kuukauden ja ansaitsi sitten lopulta päästä tänne, kunhan sain kuormattua itseni koneen ääreen viimeistelemään tämän murheenkryynin.
Yritin tavoitella tähän edes hienoista isällistä otetta, mutta tahdoin koko ajan lipsua Jamesin ja Siriuksen puolelle. Siksi sijoitin johonkin väliin jotain rauhallista pohdintaa (?) enkä loppujen lopuksi enää ole hajuilla siitä mitä tämän kanssa tapahtui, mitä tästä tuli ja mitä tästä piti tulla, jossain vaiheessa kun ideakin loppui.
Jokin teki juurikin tästä ficistä vaikean toteuttaa. Kenties kaikki edellä mainitsemani, sekä Charluksen sisäistäminen hahmona sekä oma suhtautumiseni kevääseen (pikemminkin suhtautumattomuuteni).
Olisi mukava kuulla teidänkin mielipiteitänne, ihan vain siksi, koska itse murska-arvostelen tämän sorakuopan pohjalle.
Olkaa hyvät, nauttikaa *kumarrus* :>
Osallistuu haasteisiin
Velhojen perhepotreetti 3.0 ja
Vuodenaika-haasteen kakkosvolume.
Tapakasvatusta aika kapealla joella
"Tämä tässä", Charlus nosti ilmaan jonkin sortin fisunmallista, kiiltävää, värikästä koukkuhirviötä, "on viehe."
"Mikä on "viehe"?" kysyi Sirius.
"Tuo tuossa", James tökkäsi Siriusta kylkeen.
"En minä tiedä mikä on "viehe". En minä tiedä mihin sitä käytetään. Minä tiedän vain miltä se näyttää."
"Tällä kalastetaan", herra Potter selitti kärsivällisesti.
"Miksi pitäisi kalastaa?"
"Kai se rentouttaa", James tuumi. Sirius hajosi totaalisesti.
"Mitä –"
"Pojat, pojat", Charlus yritti, mutta pojat olivat jo aloittaneet ja olivat hyvää vauhtia jatkamassakin. Painiottelua nimittäin. Charlus pudisti päätään ja jatkoi siimojen selvittelyä. Kevät oli edennyt jo pääsiäiseen ja viimeistenkin lumenrippeiden sulamiseen joenpenkoilta ja kaikkialla esiintyvään hentoon vihertämiseen ja livertämiseen.
Kevät aiheutti äiti-ihmisissä halun suurelloiseen puunausurakkaan. Aamulla auringon vasta noustua Dorean suusta oli kuulunut päättäväinen: "Siivouspäivä! Charlus, aloittaisitko matoista?"
Charlus oli huokaissut teekuppinsa reunaan ja kurottanut taikasauvaansa pöydän toisesta päädystä.
"Kulta, aloittaisitko viemällä matot ulos?"
"Anteeksi?"
"Kuulit oikein. Tänään siivotaan ja kunnolla. Tiedät vallan hyvin, että tuosta niihin jää vain tunkkainen haju. Löyhkää ei sitten
kirveelläkään saa tuuletettua ennen juhannusta."
Charlus oli livistänyt ensimmäisen maton perässä, jättänyt punaviherraidallisen vessanlattiapehmikkeen levälleen kuistin kaiteelle ja puolijuossut puutarhavajalle. Syksystä asti levänneiden kalastustarvikkeiden kunnon tarkistaminen käytännössä kuulosti juuri tähän saumaan sopivalta.
Sirius sai työnnettyä Jamesin päältään ja lähti perääntymään rapukävelyllä takapuoli maata viistäen.
"James, kultaseni, lopeta, hei, älä!"
"Senkin fletkumato!"
"Auts, Jameskaiseni –"
Siriuksen kärsivä irvistys päättyi kaikkoontumiseen. James käännähti, heittäytyi matalaksi ja sai otteen takavasemmalle ilmestyneen Siriuksen nilkoista.
"Karsi nuo lempinimet!"
"Eikö Saraheinä pidä lempinimistään?" Sirius nauroi rojahtaessaan Jamesin hellässä huispausvalmennuksessa opittujen taitojen avulla pehmeästi rantakivikkoon. James kompuroi ja kaatui Siriuksen jalkojen päälle, sai jotenkin suunsa heinää täyteen ja kakoi: "Mistä kummasta sinä tuon revit?"
"Sarrrr-vihaara – sama alku."
"Ankeuttaja ja Anturajalka, sama alku, enkä silti menisi rinnastamaan", James pyöräytti silmiään.
"Et tietenkään. Minähän olen paljon komeampi ja kuumempi kuin yksikään niistä limaisista kummituksista."
James syljeskeli kuivia heinänkorsia, yski ja yritti kaivaa kitalakea etusormellaan. "Siihen ei paljoa vaadita. Jopa Matohäntä täyttäisi nuo vaatimukset."
"Jamesssss", Sirius voihkaisi. "Et voi sekoittaa Matista tähän!"
Charlus heitti siimaan takertuneet uistimet viehelaatikkoon ja yritti muistella kauppiaan neuvoja. Solmut piti vaihtaa? Mutta mitkä solmut?
Päänvaivaa sisältävän hetken kuluttua hän havahtui kirkaisuun. Sirius räpiköi joessa selkäpuoli pohjassa ja James nauroi kippurassa pohkeitaan myöten rantavedessä.
"Pojat!"
"Idiootti lohikäärmenarttu, auta edes!" Sirius metelöi ja potki vettä Jamesin päälle.
"Lohikäärmenarttu?"
"Anna käsi nyt!"
James kiskoi Siriuksen jaloilleen ja perääntyi välittömästi. Sirius ravisteli itseään kuin märkä koira ja painui kyyryyn kierosti virnistäen. Hän näytti valmiilta kostamaan kylmän kylvyn hyvinkin ilkeällä tavalla kenenkään tunteita säästelemättä.
Charlus huokaisi ja taikoi kilven poikien väliin.
Sirius pomppasi teatraalisesti päin kilpeä ja takoi sitä kaksin käsin. "James-kulta, rakkaani! Kohtalon kilpi ivallaan meidät toisistamme iäksi erotti!"
"Sirius, ihanaiseni, parempi taitaa näin olla, emme toisillemme luodut olleet", James veisteli, takelteli sanassa toisillemme ja sai Siriuksen nauramaan kuin hullu.
"Mutta – rakkaani –" Sirius yritti naurunpuuskahdusten lomasta, sortui teeskennellyihin kyyneliin ja painoi otsansa vasten kilpeä. "Sydämeni vallan murtuu julmien sanojesi painosta."
"Sydämeni valittu, järkeni ja kohtalon eteeni asettama polku johtavat minut pois armaasta syleilystäsi", James dramatisoi ja puristi kätensä ristiin. "Okei, Sirius, kalastus on okei. Selvä?"
Sirius ilmiintyi Jamesin taakse ja kietoi kätensä hänen ympärilleen.
"Armaasta syleilystäni?" Sirius toisti matalasti ja kohotti Jamesin leukaa oikealla kädellään. James nielaisi.
"Armaasta syleilystäsi, joka kuristaa minusta ilmat pihalle."
"Liioittelet", Sirius vähätteli ja veti kätensä pois.
Charlus rykäisi ja heitti taikasauvansa punaiseen pakkiin.
"Pojat, tästä kalastuksesta."
"Ai? Onnistuuko se ongitta?"
James mulkaisi käsiään levittelevää Siriusta.
"Koira voi kalastaa käsin."
Sirius näytteli sydänjuuriaan myöten loukkaantunutta ja päätyi istumaan varjoisan rannan ainoalle aurinkoiselle kivelle.
"Kylmä", hän valitti. "James, ihan sinun syytäsi."
"Hyppää järveen."
"Tuossahan on vain joki. Aika kapea sellainen."
James heitti virnuilevaa Siriusta lepänkävyllä.
"Kalastus näillä välineillä onnistuu yksinkertaisesti", Charlus aloitti katsottuaan tilanteen rauhoittuneen tarpeeksi. Tai rauhoittuneen niin paljon kuin sen seitsemäntoistavuotiaiden poikien seurassa oli mahdollista. "Tämä onki, tässä näin, tai virvelihän tämä on, heitetään jokeen ja kelataan takaisin. Kalaa tulee jos tulee."
"Onki heitetään jokeen? Kelataan takaisin?"
"Antura, pää kiinni."
"Siis siima heitetään jokeen", Charlus korjasi nauraen. "Siimaan valitaan sopiva uistin."
Charlus manasi mielessään. Jästiasioita ei ollut ainakaan liian helppo selittää ylivilkkaille miehenaluille.
"Kyllä minä tiedän miten kalastetaan", James huokaisi.
Charlus katsoi poikaansa. Sirius näytti vähintään yhtä hämmästyneeltä.
"Lily on jästisyntyinen", James levitti kätensä. "Hän vei minut kerran kokeilemaan."
"No tottahan toki", Sirius virnisti. "Ja minä kun luulin että sinulla oli uskomattoman salassa pidetty harrastus yhdessä Snivelluksen kanssa."
"Älä", James puuskahti. "Tuosta saa likaisen mielikuvan."
Charlus kopautti nauravaa Siriusta virvelillä.
"James osaa kalastaa, sinä et", hän huomautti pilke silmäkulmassa. "Ala kuunnella."
Sirius näytti kauhistuneelta ja Charlus virnisteli mielessään. Todellisuudessa pojalle oli täysin mahdoton opettaa mitään mitä tämä tahtoi oppia jos mahdollista vähemmän kuin jalkapallon pelaamista.
"Heittoliike on hieman sama kuin erään loitsun sauvaliikkeessä", hän sanoi siimaa sormeillen. "Vapa heitetään olan takaa eteen, siima vapautetaan ja annetaan sen hurista joelle. Kun uistin molskahtaa, kela naksautetaan lukkoon ja aletaan kelata. Tästä näin, tästä vivusta. Ja –"
"Ra-pa-la-" tavasi paketin kyljestä Sirius, se levoton. "Mitä on
Rapala?"
Charlus päätti jättää selittämättä.
"James, viitsitkö opettaa Siriukselle?"
"Itse asiassa se ei – kalastus ei oikeastaan... napannut", James selitti vaikeasti, nolona. "Ja – Siriukselle on ihan turha opettaa mitään. Se omistaa umpipuiset aivot."
"Ja te halusitte vain paeta siivoamista", Charlus huomautti kulmiensa alta. Kyllä hän tiesi. "Saatte anteeksi. Alkakaa painua."
Sirius oli metsässä jo ennen sanojen kaiun vaikenemista. James ilmiintyi kymmenen askelta hänen edelleen ja Siriuksen valitus kuului kovaäänisenä puiden lomasta: "Tämä metsä on ihan yhtä ryteikköä! Helpompi olisi vain olla koira."
Charlus jäi yksin punaisen viehepakkinsa, sinisen virvelinsä ja kymmenen Rapalan peruspätevän ruovikkouistimen kanssa.
Hiljaisuus tuntui ihanalta korvien välissä. Siimat solmittuaan ja vieheet valittuaan hän käveli rantaan ja katsoi ruskean pinnan alle. Joki oli pieni joeksi, keskileveys parisenkymmentä metriä, mutta aivan tarpeeksi valtava tähän puuhaan näillä resursseilla. Onneksi tämä ei sentään määrännyt päivällisen laatua ja määrää.
Ensimmäinen heitto ei lähtenyt mihinkään. Toinen oli hilkulla juuttua edellisvuotiseen kaislikkoon ja kolmas veti siiman sekaiselle sykerölle avokelan viereen ja laakereihin.
Charlus istahti samalle kivelle kuin Sirius aiemmin, yritti selvitellä sotkua kerrankin puhtaasti jästikeinoin ja ihan vain nautti leudosta tuulesta ja auringosta.
Kalastus oli paras jästikeksintö kautta aikain. Varsinkin keväisinä siivouspäivinä.
Mies nosti katseensa kelasta ja tuijotti hetken vihertävää, näennäisen hitaasti virtaavaa vettä. Minneköhän pojat olivat kadonneet? Ja mikä tärkeämpi kysymys, juoksivatkohan he jo mailien päässä, hirvi ja koira rinta rinnan ja kilpaa toistensa hännillä?
Isä tiesi, etteivät pojat tienneet hänen tietävän. Mutta totta puhuen oli tyhmääkin tyhmempi olettamus, ettei pätevä velho ymmärtäisi poikansa ja ottopoikansa käytöksestä edes sen vertaa.
Hän oli aavistellut asiaa sen viimeiset kaksi vuotta ja varmistunut edellisessä syyskuussa. Muodonmuutoskirjat Jamesin huoneen työpöydällä, kysymykset animaagilaeista, oikeudenkäynneistä ja "täysin teoreettisista tapauksista": "Jos vaikka kävisi niin, että naapurin John jäisi kiinni, sanotaanko vaikka – lehmäksi, joo, lehmäksi – muuttumisesta, ja selviäisi, että hän on ollut animaagi alaikäisestä asti jo noin neljä vuotta? Joutuisiko siitä Azkabaniin?"
Kyllä, se kaikki todisteli asiaa vahvasti vain yhteen suuntaan. Kun Animaagiksi tahdon voimalla -tapaan otsikoitujen opusten ja läpysköjen seasta oli löytynyt tiiliskivi ihmissusista, Charlus oli pikkuhiljaa rakentanut kokonaisen tarinan. Ja päässyt jyvälle aikalailla koko selkkauksesta.
Charlus hymähti. Hänelle kaikki oli hyvin näin, niin kauan kuin nuorten henki ei ollut ihan liiaksi vaarassa. Dorealle hän ei viitsinyt asiasta mainita, vaikka hyvän aviomiehen lojaalisuus olikin siinä suurella koetuksella. Löytäköön asian itse. Charluksella ei ollut mitään hinkua kuunnella tiedosta seuraavaa äidillisen huolen purkauttamaa torumispuuskaa.
Ja saattoihan olla, että Dorea tiesi myös, ja oli päätynyt samaan loppuratkaisuun kuin miehensäkin.
Jo toisen kerran saman päivän sisään Charlus havahtui joesta kuuluviin kirkaisuihin.
Oliko sen Siriuksen aivan pakko kirkua aina pulaan joutuessaan?
Charlus kompuroi ylös ja irrotti uistimen paidanhelmasta. Hän laski virvelin heinikkoon, kela jäi nyt selvittämättä, ja ryntäsi kivikon
kautta rantaveteen.
James juoksi joen toisella puolella.
"Sirius! Vittu – Sirius! Ota tästä kiinni! Kädestä! Ei, yritä uida!"
James kompasteli juuriin, liukasteli kiviin ja tarrasi vähän väliä virran yllä roikkuviin oksiin säästyäkseen kylmältä pulahdukselta.
Charlus vei kätensä reisitaskulleen ja kirosi. Taikasauva oli jäänyt.
Hän kiirehti kalastuspakille vilkuillen taakseen, jokeen, kylmään veteen ja Siriukseen, joka räpiköi virran keskellä ja onnistui kiitettävästi pitämään päänsä pinnalla. Kuten arvattavaa, keväisen joen hidas pintavirta oli vain kauniin leppoisaa silmänlumetta. Kuten silmänlume aina.
"Helvetti", Sirius haukkoi henkeä ja pulpahti pinnan alle. "Ei ole – niin helppoa!"
"Koira, koira", James karjui.
Charlus haparoi puisen sauvan vasempaan käteensä ja kieputti sitä jo puolimatkassa takaisin veteen. Hän ankkuroi saappaansa
liukkaan kiven särmään, lukitsi jalan kivenkoloon ja loitsi sauvansa kärjestä puolen tuuman paksuisen köyden, pyydysti Siriuksen sen lenkkiin toisella yrittämällä. Se ero virvelin heiluttamiseen oli, että tässä loitsussa oli jonkinlainen automaattinen tähtäys.
"James, lopeta huutaminen", Charlus ähkäisi kiskoessaan Siriuksen kuiville. "Mitä te pelleilitte?"
Sirius makasi maassa ja huohotti, lennätti käden taskulleen ja yritti tasata hengitystään.
"Sauva tallessa", hän sopersi ja leveä hymy kohosi vinona märkien hiusten juovittamille kasvoille. "Olipa kyytiä."
"Hiton Sirius", James huusi käheästi vastarannalta ja kuulosti ainakin sen verran helpottuneelta, että Charlus jätti
kielenkäytönkorjaamisvelvollisuutensa isänä syrjään. Tältä kertaa.
"Mistä tuossa oli kysymys", Charlus aloitti ankarammin. "James, ala tulla tänne sieltä."
"Odota, hetki", James hengähti ja nojasi polviinsa. "Ihan hetki –"
Poika jähmettyi ja nosti sitten katseensa. "Ihan hetki. Pitää kiertää alajuoksulta."
"Ala tulla siitä."
James tuijotti isäänsä. Hämmästys, paniikki, pelko ja epäuskoisuus risteilivät huvittavana sekamelskana hikisillä kasvoilla.
"Ala tulla."
"Mutta –"
"Hirvi pääsee siitä, mistä ihminen ei."
Charlus nauroi melkein ääneen, kun James lopulta liukastui ja pulahti rantaveteen.
Sirius tuijotti parhaan ystävänsä isää lähes yhtä intensiivisen härre gud-sävyisellä ilmeellä kuin luonnottoman kaunista silikonilla maustettua naista jästien yökerhossa. Synkän järkyttyneen epätodellisilla mielin, siis. Charlus pärskähti.
"Antakaa olla. Kyllä siitä on tiedetty jo vuodesta nakki ja makkara."
"Hei, nakki ja makkara -vuosi oli minun yksinoikeuteni", Sirius protestoi.
"En tiedä mitään teinien yksinoikeuksista", Charlus tuhahti virnistellen.
James loi joen toiselta puolelta turhautuneen katseen ja näytti lopulta antavan periksi jollekin sisäiselle äänelle. Muutamassa hetkessä hänen paikallaan seisoi paheksuvan ylväästi askeltava kruunupäinen hirvi.
Charluksen oli pakko myöntää, että se oli upea näky. Uroshirvi kahlasi joen yli ja kalautti sorkkansa kivikkoon vedestä noustuaan, eikä vaivautunut edes pudistelemaan vesiä selästään.
"Nyt tyytyväinen?"
Charlus nauroi. James seisoi kädet puuskassa ja leuka niin kopean hirvimäisesti koholla. Yhdennäköisyys oli taianomainen. Tai ehkä se johtui vain psykologisista mielleyhtymistä.
"Ja sitten selitystä kehiin."
"Puhdas vahinko", Sirius selitti silmät epäuskottavan avoimina ripset räpsyen.
"Idiootti pelleili", James tuhahti.
"Sattuu", Sirius mulkaisi Jamesia ja antoi kätensä liukua rinnalleen. "Tänne."
"Kuole", James mutisi.
"Pojat!"
"Se oli vain pieni veto", Sirius selitti käsiään huitoen. "Pieni veto ja uteliaisuutta. Tiedät, tiedonhalua. Päätettiin kokeilla, pääseekö siitä ihmisenä yli."
"Ja tämä idiootti päätti testata. Vastuu ei ole minun."
"Vastuu on molempien", Charlus huomautti huvittuneen turhautuneena.
"Vastuu ei ole minun –"
Charlus katsoi poikaansa hyvin varoittavasti. Jokseenkin varsin varoittavasti.
James vaikeni ja potkaisi vaivihkaa Siriusta.
"Te siis heititte terveen järjen nurkkaan ja lähditte leikkimään hengellänne?"
"Jotakuinkin niin", Sirius myönsi samaan aikaan kun James puuskahti: "Sirius lähti."
Charlus heitti isällisen tuiman katseen molempiin, sanoi kulmat kurtussa: "Ymmärrätte, että se oli tyhmää, ja ymmärrätte sen elinikäisen arestin, joka seuraa toista vastaavaa tempausta?"
"Kyllä", Sirius vakuutti. Kylmänväristysten halkoessa hänen ruumistaan. "Kyllä."
James näytti ainoastaan epäuskoiselta siitä, ettei isä huutanutkaan laittomasta animaagiudesta ja nyökkäsi.
"Paskat", Sirius aivasti. "Hypotermia iskee. Katso nyt, sormet tippuu, varpaat saa taikoa takaisin ja – miten minä taion ilman sormia?"
"Kielenkäyttö", Charlus huomautti, tässä tuli se suunnilleen torumisen arvoinen hetki.
James potkaisi sormiaan levittelevää Siriusta uudelleen, hellemmin. Charlus heilautti sauvaansa ja Siriuksen syliin putosi syvänpunainen,
pehmeä huopa.
Sirius kietoutui siihen lämmöstä ja tuulensuojasta kiitollisena. Charlus luuli nähneensä lyhyen sekunnin murto-osassa kasvojen yli puhaltavan ilmeen, jolle hän ei löytänyt tarkkaa ilmausta.
"Kaakaota?"
James lampsi kädet taskuissa Siriuksen viereen ja istahti alas.
"Molemmille", hän huikkasi.
Charlus kaiveli viehepakkinsa taialla suurennetusta sivutaskusta tuplakokoisen termospullon, voileipäpaketin ja keksilaatikon.
"Sirius! Se ei mennyt niin!"
Charlus ei välittänyt tietää mistä nyt kinasteltiin. Laiskana ihmisenä hän heitti keksit poikien viereen ja leijutti loput eväät perässä, kömpi itse keltaisen ruohon ja vihreää pukkaavien pajujen yli. Oli ehdoton totuus, että keväisten siivoustalkoiden järjestelyt toimivat kaikista parhaiten juuri näin.
