Hyvää toukokuun viimeistä päivää sinnekin.
Tykkäsin tästä ihan kauheesti, vaikka joitain pieniä kompastuskiviä olikin. En ole pitkään aikaan lukenut mitään tän tyylistä, kiva saada taas vähän angstista rakkautta sydämeen. (enkä kyllä ole mitään pitkään aikaan kommentoinutkaan, että voit olla ylpeä ihan pelkästään siitä, että kirjoitin tämän). Joo, tunnelma säilyi koko pätkän ajan, vaikka se lyhyt olikin. Vaikka tämä olikin fyysisesti irrallinen, ei tämä sellaiselta tuntunut. Näinkin lyhyiden tekstinpätkien kanssa se kertoo onnistumisesta.
Muutama kompastuskivi siellä oli. Yhden pilkkuvirheen nappasin: ...sinä et siivoa sirpaleita jotta minulle ei tulisi haavoja.. Ihan typoltahan tuo vaikuttaa, joten ei siinä mitään. Sitten muutamat sanavalinnat herättivät vähän kummeksumista: aamuntakkini köysi. Tämäkin on taas ihan mielipidejuttu, mutta mä en olisi ihan ninemmyt sitä hihnaa köydeksi. Toisaalta sen voi nähdä hyvänäkin juttuna, mutta minulle se aiheutti pienen töksähdyksen tunteen. Toinen samanlainen ja vielä vähän gtarpeettomampi oli: sinä et nosta sitä ja kiedo takaisin minun ympärilleni. Tämäkin kelpaa kyllä ihan tällaisenakin, ja monet mitävätkin tätä kenties kivempana, mutta mä olisin laittanut ja -sanan tilalle sanan sekä. Taas ihan turha juttu, mutta tällaisissa lyhyissä kaikki pienetkin tarttuu niin rajusti silmiin.
Mutta joo, kokonaisuutena tykkäsin tästä ihan kauheasti. Kerronta oli hyvää, eikä (muissa) sanavalinnoissa ollut moittimista. Tarina oli kiinostava, ja olisin ehkä halunnut tietää vähän lisää. Tähän loppuun vielä maininta muutamasta upeasta kohdasta:
Kun minä kysyn sinulta kuka minua rakastaa, sinä et vastaa minä ja maailma.
Jos joku kysyisi minulta kuka minua rakastaa, vastaisin sinä ja maailma.
Tykkään kans ihan kamalasti tosta otsikosta, nyt kun olen tekstin lukenut. Kiitos siis tästä lukukokemuksesta,
Gwen