Kokoon karsittu silkkitukka (Rebecca/Benny, K-11, slice of life, fluff & romance) 3/3 + epilogi - valmis!

[tirsu]

Nimi: Kokoon karsittu silkkitukka
Kirjoittaja: tirsu
Beta: ihan vaan word
Genre: Slice of life, fluff & romance
Paritus: Rebecca/Benny
Ikäraja: K-11
Summary: Mutta joka kerta se tekee pahaa, kouraisee syvältä nähdä toisen riutuvan ahdistavan pelottavien unimörköjen kynsissä.
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Kaikki minkä tunnistatte lukeneenne joskus HP-kirjoista, kuuluu J.K.Rowlingille, minä ainoastaan jäljittelen hänen luomaansa maailmaa.
Haasteet: Vapauta Oc-hahmosi hahmolla Rebecca Jonas Silkinpehmeä rakkaus-ficistäni (K-15).
A/N: Jaahas, tämä olisi nyt sitten Vapauta Oc-hahmosi-haasteen viimeinen osa. Tämä on kolmilukuinen (+epilogi) jatkotarina, joka päättää Rebeccan tarinan.
Ajallisesti tämä sijoittuu Silkinpehmeä rakkaus-ficin jälkeiseen aikaan. Tämän lukeminen ei vaadi Silkinpehmeän rakkauden lukemista, tapahtumissa pysyy mukana ilman sen lukemista. Mutta saa senkin lukea, jos tahtoo. 
Halutessasi olet täysin vapaa kommentoimaan. Lupaan, että en pure tai nipistä!

_____________________________________________________________________________


Kokoon karsittu silkkitukka

Luku yksi – Miksi musta tuntuu…

1992:

Rebecca nojaa pastellin erisävyin sisustetun taukohuoneen pyöreään puiseen pöytään ja kääntää hitaasti juorulehden sivua. Hänen edessään on höyryävä kuppi teetä ja paahtoleipä, josta on haukattu pari palaa.
  Hän hyräilee radiosta kantautuvan kappaleen mukana. Se on mieltä nostattava balladi, joka saa murheet kaikkoamaan mielestä – jos sellaisia nyt sattuisi olemaan.
  Rebecca hymähtää lukemalleen artikkelille. Hän ei ole kuullut vähään aikaan mitään yhtä tyhmää. Mitä ne seuraavaksi mahtaisivat keksiäkään.
  Päätän pudistellen Rebecca kääntää jälleen sivua vaivautumatta lukemaan artikkelia loppuun asti ja kurottaa oikean kätensä teemukinsa suuntaan.
  Taukohuoneen oviaukkoon ripustettu paksu samettiverho vedetään sivuun niin rivakalla otteella, että se repeää hiukan. Rebecca tuhahtaa kuullessaan kirosanojen tulvan, joka vaihtuu pian entistukseen.
  >> Parker-täti ja sen typerät verhot. Olisi pitäytynyt ovessa normaalien ihmisten tapaan >>, tupakan käheyttämä ääni äyskäisee.
  Rebecca vilkaisee olkansa yli veljeään. >> Tai jospa sinä et riuhtoisi verhoja väkivaltaisin ottein, Rafael. >>
  Rafael kohauttaa ainoastaan olkiaan ja näyttää viatonta naamaa. >> Onko tuota vielä? >>
  >> Teetä vai paahtoleipää? >> Rebecca kysyy.
  >> Ensimmäistä >>, Rafael vastaa.
  >> On. Palvele itse itseäsi vain >>, Rebecca sanoo ja siirtää katseensa veljestään takaisin lehteen.
  >> Koska sinun viimeinen työpäiväsi onkaan? >> Rafael kysyy kaataessaan itsellensä teetä raidalliseen mukiin.
  >> Kahden viikon kuluttua >>, Rebecca vastaa.
  Rafael istuutuu höyryävä teemuki kädessään siskoaan vastapäätä. >> Odotatko kotiin paluuta innolla? >>
  Rebecca siemaisee teetään, laskee mukin alas pöydälle siirtäen sitten sitä hiukan vasemmalle ja pyörittelee kanelilta maistuvaa juomaa suussaan. Hän vitkastelee vastaamista, vaikkei hänellä olisi oikeastaan mitään syytä. Kysymyksessä ei ollut mitään ihmeellistä, se oli täysin tavallinen, viaton kysymys.
  Siitä huolimatta Rebecca ei voi itselleen mitään. Hänen ajatuksensa ajautuvat samassa hänen entiseen elämäänsä. Elämään, joka ei saanut mitään mahdollisuuksia alkuunkaan.
  Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua Rebecca viimein nielaisee teen alas kurkustaan. >> Toki. En malta odottaa, että pääsen näkemään isän ja äidin jälleen. >>
  >> Äitikin odottaa sinun näkemistäsi, hän ei malttaisi odottaa, että saa luovuttaa kahvilan sinun huomaasi >>, Rafael sanoo ja varastaa siskonsa paahtoleivän.
  >> Hei! >> Rebecca huudahtaa.
  >> Minä teen sinulle palveluksen, sillä taukosi on jo ohi >>, Rafael toteaa.
  Rebecca vilkaisee seinällä roikkuvaa taulukkoa. Hänen nimensä loistaa sinisenä. Tauko on tosiaan ohitse.
  >> Tämä muistetaan vielä, Rafael >>, Rebecca sanoo nousten pystyyn ja siemaistuaan vielä kulauksen teestään hän suuntaa ovelle. >> Siivoa pöytä sitten! >>

Kellon näyttäessä puolta neljää Rebeccan työpäivä on takanapäin ja hän on kotonaan. Jossa vallitsee kaaos – laatikoita on siellä täällä, joko tyhjinä tai täynnä tavaraa.
  Rebecca potkaisee kengät jalastaan ja laskee käsilaukkunsa jakkaralle, jonka alle on hylätty kermanvärinen nalle. Väistellen lattialla olevia tavaroita hän suunnistaa keittiöön, jossa on yllättäen järjestys. Ainoastaan ikkunassa on jälki, joka muistuttaa etäisesti kättä.
  Liedellä on vesipannu, jonka nokasta kohoaa ohut höyryvana. Vesipannun seurana on kattila, jonka sisältö näyttää yhä puuttuvan.
  Rebecca avaa yhden keittiön kaapeista ja kaivaa sieltä esille ämpärin, jonka kannen alta paljastuu multaisia perunoita. Hän latoo muutamia perunoita tiskialtaaseen ja kääntää hanan päälle. Pieni taikasauvan heilautus ja perunat alkavat peseytyä itsestään.
  Yleensä Rebecca olisi kuorinut perunat käsin, mutta nyt hän ei yksinkertaisesti vain jaksanut. Työpäivä oli onnistunut sillä kertaa uuvuttamaan hänet ja hän tuntee olonsa vain laiskaksi ja väsyneeksi.
  Laitettuaan ämpärin takaisin paikalleen Rebecca ottaa kuivauskaapista kaksi mukia odottamaan, että vesi kiehahtaisi. Sitten hänen huomionsa kiinnittyy perunoihin. Ne eivät enää vain peseydy itsestään vaan hyppivät kattilaan sitä mukaan, kun ne ovat tarpeeksi pestyt.
  Kulmakarvaansa kohottaen Rebecca käännähtää ja säpsähtää. Hän nostaa käden rinnuksilleen.
  >> Hitto, että säikähdin! Tupsahtaa siihen nyt tuolla lailla. Häpeäisit Benny! >> Rebecca puuskahtaa.
  >> Kai perunat nyt antoivat jotain viitteitä läsnäolostani >>, Benny sanoo virnistäen.
  >> Hiukan, mutta säikähdin siitä huolimattakin >>, Rebecca sanoo.
  Vesipannu viheltää korvia särkevästi. Rebecca kierähtää ympäri, sammuttaa lieden ja nostaa pannun syrjään.
  >> Ei pussiteetä >>, Benny toteaa, kun Rebecca kurottaa kohti puista rasiaa.
  >> Hauduta teesi itse >>, Rebecca sanoo ja tekee tilaa. >> Kuinka sinä muuten jätit vesipannun yksinään liedelle? >>
  >> Pariksi minuutiksi vain, kun kävin vessassa >>, Benny vastaa. >> Enkä sitä paitsi jättänyt sitä yksin, kattila piti sille seuraa. >>
  Rebecca tuhahtaa istuutuessaan keittiönpöydän ääreen ja katsoo kuinka Benny häärää vesipannun kimpussa. Tämä pitää haudutetusta teestä enemmän kuin pussiteestä, jota suostuu juomaan vain irvistäen.
  >> Missä Yohanna ja Dwight ovat? >> Rebecca kysyy.
  >> Ginan luona >>, Benny vastaa.
  >> Sepä kiva >>, Rebecca toteaa nyrpistäen nenäänsä.
  >> Eikö olekin? >> Benny sanoo ja kumartuu Rebeccan puoleen. >> Tyhjä asunto, vain me kaksi – voimme tehdä mitä vain haluamme. >>
  >> Äh Benny, älä viitsi >>, Rebecca sanoo.
  >> Viitsinpäs. Oikeasti Becca, voimme tehdä ihan mitä vain >>, Benny toteaa.
  >> Niinkö? Mitä sinun mielessäsi oikein on? >> Rebecca kysyy.
  >> Jotain äärimmäisen kivaa >>, Benny vastaa.
  Rebecca kohauttaa olkiaan nauraen. >> Olkoot sitten. >>
  Benny kaappaa hänet syliinsä ketterästi. >> Tätä te ette tule katumaan, rouva Jonas-Scott! >>
  >> Jos niin sanotte, herra Scott >>, Rebecca sanoo leveästi hymyillen.
  Tee unohtuu hautumaan liiaksi ja perunat jäävät kattilaan oman onnensa nojaan, kun kaksikko hylkää keittiön.

Yohanna ja Dwight ovat kuin yö ja päivä. Se ei kuitenkaan estä heitä tulemasta toimeen.
Oikeastaan Rebecca on sitä mieltä, että erilaisuutensa vuoksi he tulevat paremmin toimeen. Joskus vastakohdat pelaavat paremmin yhteen kuin samankaltaisuudet.
  Parhaillaankin Yohanna ja Dwight istuvat nojatuolissa kumpikin omiaan touhuten: Yohanna lukee kirjaa ja hänen sylissään istuva Dwight piirtää.
  Rebecca silmäilee rauhassa touhuihinsa uppoutunutta kaksikkoa. Yohannan paksut sysimustat hiukset ovat leteillä, mutta niistä on karannut suortuvia reippaalla otteella. Tämä nyrpistää teräväpiirteistä nenäänsä ja pyöräyttää turkooseja silmiään luultavastikin jollekin mitä kirjassa luki.
  Dwightin vaaleat hiukset sojottivat taas vaihteeksi jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Olisi ollut melkein suoranainen ihme, jos poika olisi onnistunut pitämään hiuksensa siinä kunnossa, johon ne aamuisin laitettiin.
  Dwight työntää kielensä ulos ja laskee pystyn nenänsä melkein kiinni pergamentin palaan. Bennyn mukaan Joseph tekee aivan samalla tavalla keskittyessään yksityiskohtiin.
  >> Yon, Dwight, on aika lopetella ja valmistautua yöpuulle >>, Rebecca sanoo.
  Yohanna nostaa katseensa kirjastaan. >> Vielä vähän aikaa, jooko äiti? Tämä on niin mielenkiintoinen! >>
  >> Älä kinu siinä lisäaikaa, kun ei sitä tipu kuitenkaan, senkin höhlä >>, Dwight sanoo hypätessään pois isosiskonsa sylistä.
  >> Äläkä sinä leiki aikuista >>, Yohanna tokaisee, mutta nousee kuitenkin ylös nojatuolin syövereistä. >> Toisinaan olet niin kauhean pikkuvanha, että oikein ärsyttää. >>
  >> Sellaista se elämä on >>, Dwight sanoo.
  >> No niin, nyt loppui >>, Rebecca sanoo tiukalla äänellä. >> Menkää katsomaan onko isä saanut iltapalaa pöytään. >>
  Mutisten Dwight ja Yohanna kulkevat peräkanaa keittiöön.
  Rebecca pudistaa hymyillen päätään mennessään vilkaisemaan Dwightin pöydälle jättämää piirrosta. Ilmeisestikin se on olevinaan lohikäärme, joka lentää luudalla syystä tai toisesta.   Ehkä syy selviää, kun työ valmistuu. Tai sitten ei.
  Rebecca kääntää selkänsä sohvapöydälle ja käy vetämässä verhot ikkunan eteen ennen kuin hän alkaa tyhjentää kirjahyllyä. Hän pinoaa kirjat lattialle niiden sisällön perusteella.   Muuttaminen tuntuu olevan hyvä syy järjestää kirjat – viimeinkin.
   Kun viimeinenkin kirja on yhden pinon päällimmäisenä, on kirjahyllyssä jäljellä enää muutama kuva. Kuten olettaa sopii, kuvien henkilöt liikkuvat toiston lailla edestakaisin.
  Rebecca tarttuu keskimmäiseen kuvaan tarkastelleekseen sitä lähemmin. Se on kuva hänen ja Bennyn häistä ja sen onnellinen tunnelma ulottuu miltei ulos kuvasta.
  Benny näyttää komealta mustassa juhlakaavussaan. Hän siristelee kuvassa silmiään ja hänen vasemmassa poskessa oleva hymykuoppa hurmaa tavalliseen tapaansa.
  Rebecca sivelee sormellaan Bennyn kasvoja ennen kuin kiinnittää huomionsa itseensä. Hymy hänen kasvoillaan on niin onnellinen kuin mahdollista onkaan ja hänen kasvonsa sädehtii kilpaa timanttikaulakorun timanttien kanssa.
  Hänellä on yllään äitinsä vanha hopeinen vintagehääpuku. Se korostaa jokaista hänen kehonsa kaarretta ja saa hänen hiuksensa näyttämään ylimaallisen vaaleilta.
  Rebecca hymyilee. Se oli aivan ihana ja onnellinen päivä. (Ja sillä kertaa hänen ystävänsäkin pääsivät juhlistamaan hänen häitään toisin kuin viimeksi… Ainoastaan Lily, James ja Alice puuttuivat.)
  Rebecca laskee kuvan kädestään ja ottaa toisen kuvan. Siinä parivuotias Yohanna pitelee puolivuotiasta Dwightia sylissään. Molempien suut leviävät hymyyn silmien siristyessä naurusta.
  Kyseinen kuva on otettu Rebeccan vanhempien kotoa. Se oli Yohannan kolmas ja Dwightin ensimmäinen reissu Englantiin.
  Kolmannessa valokuvassa on Rebeccan vanhemmat ja veli ja Bennyn vanhemmat ja siskot. Neljännessä kuvassa, joka on hyllyn viimeinen, hymyilevät Rebeccan itsensä lisäksi mustapäinen Sam, ruskeapäinen Lisa, vaaleapäinen Alice ja punapäinen Lily. Se kuva oli otettu heidän kuudentena kouluvuotena. Silloin kun heillä kaikilla piti olla tulevaisuus edessään.
  Nyt se oli riistetty kahdelta kokonaan. Lily vietiin aivan liian nuorena Jamesin kanssa. Ja Alicen ja Frankin kohtalo on sydäntä riipaisevan tuskallista.
  Rebecca laittaa kuvan paikoilleen hymyillen surumielisesti. Toisinaan elämä on vain kaukana reilusta ja se on niin väärin. Tuskallisen väärin.
  >> Äiti! >> Yohannan kirkas ääni kutsuu.
  Rebecca riistää katseensa valokuvista ja katsoo olohuoneen ovelle, jossa Bennyn tarkka kopio seisoo. >> Niin kultaseni? >>
  >> Tuletko lukemaan iltasadun? >> Yohanna kysyy. >> En minä, mutta Dwight… >>
  >> Totta kai minä tulen, Yon-kulta >>, Rebecca vastaa ja astelee tyttärensä luokse. >> Minkähän sadun veljesi mahtaisi haluta kuulla? >>

[tirsu]

A/N: Ja toista lukua melkein heti tähän perään. Vau. Nämä luvut ovat kyllä kauhjan lyhykäisiä, mutta ei se mitään.

_____________________________________________________________

Luku kaksi - …Että teen väärin…

Oliver haroo tummanruskeaa tukkaansa ja huokaisee. Hän ahertaa läksyjensä parissa.
Rebecca istuu nojatuolilla ja on kirjoittavinaan kirjettä vanhemmilleen. Oikeasti hän tuijottaa rakastaan, joka huokaisee jälleen raskaasti.
  Kun Oliver huomaa hänen tuijotuksensa, tämä naurahtaa ja viittoo hänet luokseen. Rebecca hylkää kirjeensä, mutta ennen kuin hän ehtii Oliverin luokse, tyhjästä ilmestyy mustiin kaapuihin ja valkoisiin naamareihin piiloutuneita henkilöitä.
  He kerääntyvät Oliverin ympärille ja Rebecca tuntee kuinka ahdistus luikertelee hänen suonissaan. Se on pistelevä tunne, joka hukuttaa kaiken muun alleen.
  Rebecca koettaa juosta Oliverin luo, koettaa saada mustiin pukeutuneet pois tämän luota, mutta hän ei onnistu. Mitä lähemmäs hän pääsee, sitä kauemmas Oliver joutuu. Mikään ei auta.
  Äkkiä vihreä välähdys nielaisee Oliverin ja kaikki katoaa. Jäljelle jää vain Rebecca ja kuristava pimeys.
  Kylmyys hiipii Rebeccan syliin ja hän hakkaa mustuutta ympärillään. Se ei kuitenkaan auta ja lopulta hän lysähtää maahan.
  Kyyneleet alkavat virrata pieninä puroina pitkin hänen poskiaan ja hän huutaa. Huutaa kurkkusuorana Oliveria, mutta siltikään hänestä ei lähde ääntä. Pimeys on varastanut sen ja nauraa nyt pilkallisena hänen korvissaan.
  Rebecca hautaa kasvonsa käsiinsä ja kuiskii eitä – vaikkei sekään kuulu.
Yllättäen pimeyden täyttää lempeä ja täyteläinen ääni. Se hokee hänen nimeään taukoamatta.

Rebecca räväyttää silmänsä auki ja tuijottaa tummansinistä kattoa. Hänen sydämensä hakkaa kiivaana rintaa vasten ja hänen hengityksensä on pinnallista. Posketkin ovat märät kyynelistä, jotka yhä virtaavat alas hänen poskipäitään.
  Rebecca räpäyttää silmiään ja haukkoo henkeään. Hänellä on kauhea olo, mikään ei tunnu todelliselta.
  Äkisti Rebecca tajuaa, että joku pitää häntä olkapäästä kiinni. Mustiin pukeutuneet naamiomiehet, kuolonsyöjät, palaavat hänen mieleensä siinä samassa ja hän alkaa kirkua kurkku suorana.
  >> Becca, kulta rakas, rauhoitu! >> Benny sanoo tiukasti. >> Se olen minä. Rebecca! >>
  Rebecca nousee pystyyn ja katsoo vieressään istuma-asennossa olevaa aviomiestään. Hän syöksähtää tätä kohti ja painaa päänsä tämän rintakehää vasten.
  Benny kietoo kätensä Rebeccan ympärille. Pyörivin liikkein hän silittää Rebeccan selkää tottuneeseen tapaan – heidän suhteensa alkuaikoina Rebecca näki painajaisia useammin, nykyään onneksi harvemmin. Mutta joka kerta se tekee pahaa, kouraisee syvältä nähdä toisen riutuvan ahdistavan pelottavien unimörköjen kynsissä.
  >> Shh, kulta rakas. Ei ole mitään hätää, se oli vain unta. Kaikki on hyvin, minä olen tässä >>, Benny hyssyttelee.
Rebecca nikottelee, kyyneleet kuivuvat poskille. Bennyn sydän lyö hänen korvaansa vasten. Sillä on rauhoittava vaikutus Rebeccaan. Hän alkaa jälleen tuntea olonsa normaaliksi.
>> Kaikki on hyvin, rakas, se oli vain unta >>, Benny kuiskii mantran lailla.
Rebecca nostaa kätensä pyyhkimään poskiaan. >> Se oli ihan kamalaa… >>
>> Uskon sen, mutta enää ei ole mitään hätää. Minä olen tässä ja pidän sinusta huolta. Ainiaan >>, Benny sanoo.
  Bennyn ääni on rauhoittava ja turvallinen. Rebecca tietää olevansa hyvissä käsissä ja hänen on pikku hiljaa hyvä olla taas. Mikään ei enää pelota häntä, kaikki on hyvin.
  Benny alkaa kertoa näkemästään unesta. Se on ollut järjetön uni, huvittuneella tavalla.
  Aviomiehensä selontekoa kuunnellessaan Rebecca unohtaa oman painajaisensa kokonaan. Hetken kuluttua hänen silmäluomiaan alkaa painaa väsymyksestä. Ja kohta hän jo onkin unessa, joka täyttyy sitruunankeltaisista perhosista.

Rebecca rojahtaa sohvalle myhäillen tyytyväisesti. Viimeinenkin kirja on paikallaan, muutto on virallisesti suoritettu. Nyt hän voi vain laiskotella rauhassa ilman huonoa omatuntoa (varsinkin, kun lapset ovat isovanhemmillaan).
  Rebecca sulkee silmänsä. Kohta hän voisi mennä laskemaan itselleen kylvyn. Kylvyn jälkeen hän aloittaisi ruuan tekemisen. Se olisi tavanomaista helpompaa, sillä sitä tarvitsi tehdä vain hänelle itselleen ja Bennylle – lapset yöpyisivät isovanhemmillaan.
  Tulisi olemaan ihanaa syödä pitkästä aikaa kahdestaan kynttilöiden valossa. Välillä on vain mukavaa saada viettää kahdenkeskistä aikaa. Eikä se tarkoittanut sitä, etteivätkö he lapsiaan rakastaisi koko sydämestään. Ei vaikka Rebecca ensi alkuun niin oli kuvitellutkin.
  Hänen oli alkuaikoina ollut vaikea nauttia kahdenkeskeisistä hetkistä. Hän oli tuntenut syyllisyyttä ja pitänyt itseään huonona äitinä.
  Mutta äidin, Parkerin ja Lisan vakuutteluiden johdosta Rebecca oli tajunnut, ettei asia ollut niin. Ja lopulta hän ei enää tuntenut syyllisyyttä vaan nautti (ja nauttii yhä) täysin rinnoin kahdenkeskeisistä hetkistä Bennyn kanssa.
  Rebeccan mietteet keskeytyvät, kun joku koputtaa ikkunaan. Hän avaa silmänsä ja kohottautuu hiukan vilkaistakseen ikkunan suuntaan.
  Ikkunan takana kyhjöttää valkoinen (poikkeuksena yksi musta sulka toisessa siivessä) pöllö kukkapenkkiä sotkien.
  Rebecca ähkäisee hitusen epätoivoisena ja ponnahtaa pystyyn. Mielessään sadatellen hän ryntää ikkunan luo ja avaa sen päästäen tuntemattoman pöllön sisälle.
  Pöllö lennähtää sohvapöydälle ja ojentaa koipeaan, johon on sidottu pieni käärö. Suljettuaan ikkunan Rebecca irrottaa käärön ja avaa sen.
Hei Becca!
Jos sinulla ei ole mitään ihmeellistä tekemistä tänään tai huomenna, niin poikkea kylään! Olisi kiva nähdä sinuakin (Bennyn näin äsken kahvilassa).
~Sam
P.S. Älä vaan anna Silverille keksiä tai vastaavaa – Will ei pidä siitä (sille saa antaa vain kurkkua tai jotain, mutta oikeasti syötän sille salaa pähkinöitä, joten sinäkin voit antaa niitä sille, jos siis sinulla niitä sattuu olemaan)… Silver on kuulemma tanakassa kunnossa, mutta enpä oikein tiedä.
  Rebecca nostaa katseensa käärön sisällöstä ja vilkaisee pöllöä, Silveriä. Ei se hänestä mitenkään tanakalta näytä. Samalta se näyttää kuin muutkin pöllöt.
  >> Odota siinä, palaan pian >>, Rebecca toteaa pöllölle.
  Sitten hän menee eteiseen ja kaivelee siellä olevan lipaston (romulipastoksi he sitä kutsuvat) laatikoita. Kolmannesta laatikosta hän löytää etsimänsä.
  Rebecca avaa mustepullon korkin ja kastaa sulkakynän terän siihen. Hän kirjoittaa pari sanaa palalle pergamenttia, mutta pysähtyy hetkeksi. Sitten hän vetää sanojen ylitse viivan ja aloittaa alusta.
Minulle sopisi h Voisin tulla tänään, sillä lapset ovat vanhemmillani ja sain viimeiset tavaratkin vihdoin omille paikoilleen. Nähdään siis noin tunnin kuluttua!
-Rebecca
  Siivottuaan tarvikkeet pois Rebecca palaa keittiön kautta olohuoneeseen vastauksensa kanssa. Hän sitoo sen pöllön koipeen ja tarjoaa sitten sille muutaman pähkinän, jotka hän oli poiminut salaatin joukosta.
  Pöllön pistettyä pähkinät nokkaansa Rebecca käy avaamassa jälleen ikkunan, josta pöllö kohta lennähtää ulos. Pienen hetken Rebecca katsoo pöllön perään ennen katseensa laskemista myllättyyn kukkapenkkiin.
  Sillä kertaa hän kiroaa ääneen.

Hiukan yli tunnin kuluttua Rebecca koputtaa pari kertaa mustassa ovessa olevaa hopeista kolkutinta. Hän ei joudu odottamaan kauaa, kun korean näköisen omakotitalon ovi aukaistaan.
  Sam ei ole muuttunut tippaakaan siitä, kun he ovat viimeksi nähneet (noin puoli vuotta sitten). Oikeastaan tämä ei ollut muuttunut lainkaan kouluvuosien.
  Tämän kiharat mustat hiukset valuvat valtoimenaan melkein alaselkään asti. Liilat silmät tuikkivat kuten aina ja hänen vartalonsa on yhtä siro kuin ennenkin.
  >> Becca! >> Sam huudahtaa ja syöksähtää halaamaan ystäväänsä.
  >> Monestiko minun täytyy sanoa, Sam, etten pidä siitä, että kutsut minua Beccaksi? >> Rebecca kysyy ja halaa ystäväänsä tiukasti takaisin.
  >> Loppuelämäsi ajan luultavasti >>, Sam vastaa, kun he irrottautuvat halauksesta. >> Tule sisälle sieltä. >>
  >> Onko Will töissä? >> Rebecca kysyy sulkiessaan oven perässään.
  Sam nyökkää. >> On. Ja Thomas on Tylypahkassa, hänen ensimmäinen vuotensa, ja Charlotte on Lisan kanssa ostoksilla. >>
  >> Oh, tosiaan. Thomas on jo niin iso poika. Uskomatonta >>, Rebecca toteaa.
  >> Älä muuta virka. >> Sam naurahtaa ja näyttää sitten kieltään. >> Hänestä tuli muuten Puuskupuh… >>
  >> Ei siinä ole mitään vikaa >>, Rebecca huomauttaa seuratessaan Samia keittiöön.
  >> Ei olekaan, kyllä minä sen tiedän >>, Sam sanoo hymyillen, mutta äkkiä hän vakavoituu. >> Thomas kertoi – koska hän tiesi, että olisin jossain vaiheessa udellut siitä – että Harry on Rohkelikossa. >>
    >> Ai >>, Rebecca sanoo ainoastaan.
  Hän oli jo unohtanut, että Lilyn poika on jo sen ikäinen, että tämäkin kävisi Tylypahkaa. Se on jotenkin uskomatonta.
  >> Luuletko sinä… Luuletko, että he tutustuvat toisiinsa? >> Rebecca kysyy lopulta.
  >> Tuskin. Tai siis, ei se, että minä ja Lily olimme ystäviä, tarkoita sitä että heidänkin täytyisi olla >>, Sam selittää.
  >> Mutta he ovat sukua >>, Rebecca toteaa.
  >> Kaukaista, siis todella kaukaista. Niin kaukaista, että sillä ei ole oikeasti edes väliä >>, Sam sanoo.
  >> Niin, tottahan tuo >>, Rebecca myöntää. >> Oletko nähnyt häntä koskaan? >>
  >> En >>, Sam sanoo. >> En sen jälkeen, kun hänet… Tiedäthän. >>
  Rebecca nyökkää. >> En minäkään. >>
  Heidän välilleen lankeaa hiljaisuus. Sam nousee pöydän äärestä ja alkaa keittää teetä.
  Rebecca katselee ystävänsä sivuprofiilia ja hänen silmänsä pysähtyvät tämän vatsan seudulle. Vatsan, joka oli edestäpäin näyttänyt täysin litteältä. Mutta nyt sivusta katsoen asiaan harjaantunut silmä pistää huomiolle pienen kummun.
  >> Oletko sinä… Sinä olet raskaana! >> Rebecca tokaisee.
  Sam katsahtaa Rebeccaa hiukan hämillisenä. >> Mistä sinä niin päättelet? >>
  >> Tuosta pienestä, hyvin pienestä mutta erottuvasta, vatsakummustasi >>, Rebecca sanoo.
  Sam vilkaisee pikaisesti vatsaansa. >> Tuliko mieleesi lainkaan, että saatan olla vain yksinkertaisesti lihonut? >>
  >> Sinä vai? Just joo, älä viitsi. Sehän on yleisessä tiedossa, että sinä voit syödä mitä vain ja kuinka paljon ilman lihomista >>, Rebecca sanoo toista ohueksi nypittyä kulmakarvaansa kohottaen.
  >> Noo… Tuo on totta, enpä voi väittää vastaan >>, Sam sanoo nauraen. >> Minä olen tosiaankin raskaana. >>
  >> Oih! Onneksi olkoon! >> Rebecca huudahtaa.
  >> Kiitos. Sinä olet Will’n lisäksi ainoa, joka tietää, joten hys hys >>, Sam sanoo hymyillen leveästi.
  >> Totta kai. En kerro kenellekään, en edes Benille >>, Rebecca lupaa.
 >> Mitä teille muuten kuuluu? >> Sam kysyy. >> Näin Bennyä kahvilassa käydessäni, mutta ehdimme vaihtaa vain pari sanaa, kun siellä oli kamala ruuhka. >>
  >> Ihan hyvää. On mahtavaa olla taas täällä. Tämä tuntuu enemmän kodilta kuin Tennessee >>, Rebecca vastaa.
  Sam nyökkää ja ojentaa tummansinisen mukin ystävälleen. >> Joko olet ollut töissä? >>
  >> En vielä, huomenna vasta >>, Rebecca kertoo, >> mutta Benny on ollut senkin edestä. >>
  >> Hän nauttii työstään – tai ainakin siltä se vaikutti >>, Sam sanoo tarjoten sokeria ja maitoa.
  Rebecca kaataa lorauksen maitoa teensä joukkoon. Sokeria hän ei käytä ellei kyseessä sitten satu olemaan kahvi.
  >> Hän todella nauttii. Hän pitää kahvilassa työskentelystä jopa enemmän kuin minä >>, Rebecca sanoo.
  Sam naurahtaa ja menee kaivelemaan yläkaappeja. Hetken penkomisen jälkeen hän laittaa pöydälle puolilleen tyhjennetyn keksipussin.
  >> Nuohan ovat suosikkejasi? >> Sam toteaa kysyvästi.
  >> Aivan oikein >>, Rebecca myöntää ja nappaa heti yhden mintunmakuisen suklaakeksin. >> Nämä ovat kuin pala taivasta! >>
  >> Niinhän sinä sanot >>, Sam sanoo ja istuutuu pöydän ääreen. >> No, annoitkos Silverille keksejä? >>

Jotenkin Rebecca päätyy ilmiintymään Samilta lähdettyään Godrickin notkoon – ja tarkemmin sanottuna siellä sijaitsevalle hautausmaalle. Ennen kuin hän astuu portista hautausmaan puolelle, hän kaivaa taikasauvan housujensa taskusta ja taikoo kimpullisen gerberoita viemiseksi.
  Tullessaan oikean haudan kohdalle Rebecca hymyilee pienesti. Hän laskee oranssinväriset kukat nuukahtaneiden orvokkien ja loppuun palaneen kynttilän viereen.
  >> Hei Lily, James >>, Rebecca sanoo (hän on jo tottunut puhumaan hautakiville, se ei tuntunut hänestä enää lainkaan oudolta, niin kuin ensi alkuun oli tuntunut), >> ajattelin vain tulla sanomaan hei ja kertomaan, että olen muuttanut takaisin Bennyn ja lasten kanssa. Tapasin äsken Samin ja me muistelimme menneitä. >>
  Rebecca huokaisee pienesti. Hän sipaisee hiussuortuvan korvan taakse ja vilkuilee hautakiveen kirjoitettua tekstiä. Se on niin kaukana siitä mitä Oliverin hautakiveen on kaiverrettu. Amelia olisi ollut kauhuissaan, jos hänen poikansa hautakivessä olisi samanlainen teksti, oli sen merkitys mikä tahansa.
  >> Ne oli ihania aikoja, niin kauan kuin silloin oli mahdollista. Meillä kaikilla on kova ikävä, teitä molempia >>, Rebecca jatkaa. >> Toin muuten lempikukkiasi, Lily. Gerberoita, jotka olivat oikeasti suosikkejasi vaikka aina väitit aina kaikille lempikukkasi olevan lilja.   Nyt minun on mentävä, mutta tulen taas joskus tapaamaan teitä. Hei. >>
  Sanat katoavat tuulen mukana ja Rebecca ilmiintyy kotiinsa. Kaikkialla on pimeää, Benny ei ole vielä tullut töistä.
  Rebecca potkaisee kengät jalastaan, riisuu takkinsa ja ripustaa sen naulakkoon. Sen jälkeen hän suuntaa yläkerrassa olevaan kylpyhuoneeseen laskemaan itselleen kuuman vaahtokylvyn.
  Riisuutuessaan Rebecca miettii menneitä, Tylypahkan aikaisia vuosia, varsinkin niitä ensimmäisiä, jolloin kaikki oli melkein hyvin. Ja etenkin neljättä vuotta – se oli se vuosi, kun hän oli alkanut seurustella Oliverinsa kanssa.
  Pujahtaessaan vaahtojen sekaan Rebecca antaa ajatuksiensa suunnata urille, joita hän yleensä välttelee, mutta nyt hän ei pysty siihen. Hän antautuu kuvitelmien matkaan siitä millaista hänen elämänsä nyt voisi olla, jos Oliver olisikin elossa.
  Ainoa asia, joka niissä kuvitelmissa pitäisi paikkansa, olisi se, että hän olisi valmistunut muiden lailla Tylypahkasta. Loput ovat enimmäkseen vaaleanpunaista höttöä.

Kaikki on valmista, kun Benny tulee kotiin. Pöytä on katettu kahdelle, kynttilät palavat luoden valoa muuten pimeään keittiöön.
  Rebecca seisoo hellan luona yllään vesirajaan juuri ja juuri yltyvä alusmekko. Polkkamallistaan aikoja sitten ulos kasvaneet hiukset ovat vaihteeksi auki ja valuvat valtoimenaan kehysten lailla yläselkään asti. Paljaiden jalkaterien kynnet ovat lakattu syvänpunaisiksi ja käsien kynnet loistavat samassa sävyssä.
  Rebecca kääntyy nappaamaan sivupöydältä patakintaat ja hänen maalaamattomille huulilleen nousee suloinen hymy, kun hän huomaa ovipieleen nojailevan Bennyyn. >> Hei. En kuullut tuloasi. >>
  >> Ehkä se oli tarkoituskin >>, Benny toteaa.
  >> Ruoka on valmista sopivaan aikaan sitten >>, Rebecca sanoo ja avaa uuniluukun.
  Keittiössä leijuva tuoksu voimistuu, kun hän nostaa laatikon uunista ulos ja kantaa sen pöytään. Huumaavan tuoksun lisäksi lasivuoan sisältö näyttä herkulliselta.
  Suljettuaan uuniluukun Rebeccaa kiepsahtaa Bennyn kaulaan ja painaa pehmeät huulet tämän yhä sängettömälle poskelle. >> Miten töissä meni? >>
  >> Hyvin, oikein hyvin. Asiakkaita riitti >>, Benny vastaa.
  >> Jotain sellaista Samin puheista päättelinkin >>, Rebecca sanoo.
  >> Tapasitko sinäkin hänet? >> Benny kysyy.
  Rebecca nyökkää. >> Mmm-hmm. Hän kutsui minut kylään ja koska olin saanut täällä kaiken valmiiksi, niin minä otin kutsun ilomielen vastaan. >>
  >> Oliko teillä kivaa? >> Benny kysyy.
  >> Oli, todella kivaa. Minulla oli ollut kova ikävä häntä, joten oli ihanaa tavata pitkästä aikaa >>, Rebecca myöntää. >> Muistelimme menneitä ja puhuimme lapsista. >>
  >> Kuulostaa mukavalta >>, Benny toteaa.
  >> Sitä se oli >>, Rebecca sanoo iloisena. >> Mutta nyt, käyn pukemassa mekon ylleni ja sitten voisimme siirtyä pöydän ääreen tyydyttämään nälkämme… >>
  >> Ihan kohta >>, Benny sanoo, >> vain yksi juttu ensin, okei? >>
  Sitten tämä kumartuu painamaan huulensa vaimonsa huulille. Se on hellä ja rakastava suudelma.
  Hetken kuluttua, heidän irtautuessaan toisistaan, Benny kaappaa äkisti Rebeccan syliinsä ja kääntyy lähteäkseen keittiöstä.
  >> Meidän piti syödä >>, Rebecca tokaisee hiukan yllättyneenä.
  >> Myöhemmin >>, Benny toteaa.
  >> Mutta ruoka menee pilalle >>, Rebecca sanoo.
  >> Menkööt >>, Benny sanoo. >> Minun täytyy tyydyttää toisenlainen nälkä ensin. >>
  Rebecca hihittää ja moiskauttaa suukon Bennyn sileään leukaan. >> Tehdään sitten niin, en minä sinua nälässäkään halua pitää! >>
  >> Se on hyvä >>, Benny sanoo laskiessaan vaimonsa sängylle ja seuratessaan itse perässä.

[tirsu]

A/N: Tässä olisi kolmas ja viimeinen luku, lyhyt kuten edellisetkin luvut. Tähän tulee vielä epilogi... joskus.
___________________________________


Luku 3 – …Kun jatkan elämääni…

Pitkän työpäivän jälkeen Rebeccan ottaa vastaan kodissa vallitseva syvä hiljaisuus, joka on odottamaton yllätys. Hän oli odottanut melua ja melskettä ja syliin ryntääviä lapsia.
  Jokseenkin kummissaan Rebecca riisuu ulkovaatteensa ja saapikkaansa. Hän työntää (jälleen polkkamalliin leikatut) hiukset korvan taakse ja käy kurkkaamassa Yohannan ja Dwightin huoneisiin. Ei mitään samoin kuin olohuoneessakin.
  Selitys hiljaiseen kotiin löytyy keittiöstä, josta Rebecca löytää Bennyn jättämän lapun. Lapussa ilmoitetaan heidän olevan Ginan luona, jos Rebecca sattuu kotiin ennen heitä ja lukaisemaan lapun. Bennyn täydellisen käsialan alta löytyy Yohannan ja Dwightin puumerkit.
  Nenäänsä nyrpistäen Rebecca rypistää lapun ja heittää sen pois. Napattuaan omenan hedelmävadista hän suuntaa olohuoneeseen ja lysähtää sohvalle.
  Rebecca ei vain pitänyt Ginasta – vaikka tämä kuinka onkin Bennyn sisko. Ja juuri sen takia (siis pitämis-jutun) hän olikin sanonut, ettei Gina voinut yöpyä heidän luonaan, kun tämä oli tullut työasioille Manchesteriin.
  Rebecca tunsi itsensä itsekkääksi evätessään vierashuoneen kälyltään, mutta hän ei olisi jaksanut jakaa kotiaan tämän kanssa kahta viikkoa. Gina ei ollut pahemmin loukkaantunut siitä, että oli joutunut hotelliin, sillä tämä ei itsekään pidä Rebeccasta. He jakavat inhonsa toisiaan kohtaan niin kohteliaasti kuin suinkin on mahdollista.
  Rebeccalle ei kuitenkaan ole kanttia kieltää lapsia tapaamasta tätiään. Ensinnäkin se loukkaisi Bennyä ja toisekseen Gina on Yohannan ja Dwightin ainoa täti. Josta molemmat kovasti tuntuivat tykkäävän.
  Uppoutuessaan paremmin sohvan syövereihin omenaa mutustellen Rebecca huokaisee. Hän ei voi ymmärtää miten Bennyllä on sellainen sisko. Miksei tämä ole yhtä mukava kuin veljensä Joe, jonka kanssa Rebecca tulee hyvin toimeen?
  Rebecca ravistaa päätään häätäen Ginan sieltä pois ja kurottautuu sitten nappaaman sohvapöydältä kirjan, jonka lukemisen hän oli eilen aloittanut.

Rebecca saa olla yksinään kahden tunnin ajan. Sitten vierailijat palaavat takaisin kotiin ääntä täynnä.
   Rebecca laskee kirjan käsistään ja odottaa lastensa pöllähtämistä olohuoneeseen. Hänen ei tarvitse odottaa kauan.
  >> Äiti! >> Yohanna ja Dwight huutavat kuorossa ja ryntäävät Rebeccan syliin.
  >> Me olimme Gina-tädillä! Hän antoi meille suklaata, niin paljon suklaata! >> Dwight selitti suu korvasta korvaan.
  >> Ja jäätelöä, niin paljon kuin maha vai sieti >>, Yohanna lisää.
  >> Söittekö te paljon makeaa koko vierailun ajan? >> Rebecca kysyy kulmat kurtussa.
  >> Eivät tietenkään, en antanut lupaa siihen >>, sanoo oviaukkoon ilmestynyt Benny.
  >> Minä söin kaksi palloa ja kourallisen suklaata >>, Yohanna kertoo.
  >> Minäpäs olin parempi: söin kolme jäätelöpalloa – yksi suklaa ja kaksi kinuskikiiviä – ja pari kourallista suklaata >>, Dwight sanoo ja katsoo siskoaan nenänvartta pitkin.
  >> Minä otin kaktusjäätelöä, Dwight ei uskaltanut, se pelkäsi, että siinä olisi piikkejä joukossa >>, Yohanna kerskuu.
  >> Enkä pelännyt! >> Dwight kiljahtaa. >> Kukaan täysjärkinen ei vain syö kaktuksesta tehtyä jäätelöä! >>
  >> Ei sitä ole oikeasti kaktuksesta tehty >>, Yohanna sanoo lällättelevään sävyyn.
  >> Onhan! Ei se muuten olisi kaktusjäätelöä, senkin hölmö! >> Dwight huutaa.
  >> Luuletko, että korvavaikulta maistuva toffee on oikeasti tehty korvavaikusta? >> Yohanna ilkkuu.
  >> No on! >> Dwight tiuskaisee.
  >> Ei! >>
  >> On! >>
  >> Ei! >>
  >> On! >>
  >> Eipäs! >>
  >> Onpas! >>
  >> Nyt loppui >>, Rebecca tokaisee ja koettaa peittää huvittuneisuutensa. >> Ei kinastella tyhmistä. >>
  Yohanna mutristaa suutaan ja mulkoilee pikkuveljeään. Dwight näyttää kieltään ja kietoo kätensä puuskaan.
  >> Minulla on idea >>, Rebecca sanoo. >> Mitä jos jatkaisimme tätä herkuttelupäivää ja iskä kävisi ostamassa pizzat? Sitten voisimme pelata jotain kivaa peliä. >>
  >> Joo! >> Yohanna ja Dwight huutavat yhteen ääneen unohtaen samassa koko kinastelunsa.
  >> Voidaanko pelata räjähtävää näpäystä? >> Dwight kysyy.
  >> No ei. Jotain lautapeliä mieluiten >>, Rebecca vastaa.
  >> Prinsessaa ja lohikäärmettäkö? >> Yohanna kysyy toiveikkaasti.
  Dwight tuhahtaa. >> No hyi ei. Me pelataan Merlinin villasukkia. >>
  >> Molemmat saavat tuoda kaksi peliä, joita pelataan >>, Rebecca sanoo lopettaen sisarusten riidan ennen kuin se ehtii taas alkaa.
  Yohanna ja Dwight vilkaisevat toisiaan, kääntyvät ja pyrähtävät juoksuun. Kummallakin on kiire päästä omaan huoneeseensa hakemaan lempipelinsä. Sitten pitäisi vielä ehtiä takaisin olohuoneeseen ennen toista.
  Rebecca nousee sohvalta ja kävelee hymyillen Bennyn luo muiskauttamaan pusun tämän poskelle. >> Oliko kivaa? >>
  >> Oli >>, Benny vastaa.
  >> Sepä kiva >>, Rebecca sanoo.
  >> Miten töissä meni? >> Benny kysyy ja silittää peukalollaan Rebeccan leukaa.
  >> Hyvin. Äiti ja isä kävivät eikä äiti malttanut olla pujahtamatta kassan taakse >>, Rebecca vastaa.
  >> Jäikö Mia tekemään töitä? >> Benny ihmettelee.
  >> Puoleksi tunniksi vain, sitten isä raahasi hänet pois pauhaten ansaitusta eläkkeestä – ja jotain kylpylästä… >> Rebecca kertoo.
  >> Kyllä Mia pian tottuu siihen, ettei hänen tarvitse tehdä töitä enää lainkaan >>, Benny sanoo.
  >> Toki, hän ei ole vielä oikein tottunut eläkkeellä oloon. En tosin tajua, miksi äiti halusi jäädä niin aikaisin eläkkeelle… >> Rebecca sanoo. >> Mutta menepä sinä hakemaan sitä pizzaa, sillä rasavillit palaavat pian peleineen. Ehdimme puhua äidistä myöhemminkin. >>
  >> Tietenkin. Ihan miten vain haluat. Sananne on lakini, arvon rouva >>, Benny lausuu ja kumartaa.
  >> Ala mennä siitä! >> Rebecca nauraa ja taputtaa aviomiehensä takamusta.

>> Minä lähden nyt >>, Benny sanoo. >> Haen lapset vanhemmiltasi ja menemme sitten torille. >>
  >> Selvä >>, Rebecca sanoo ja kurottautuu painamaan suukon aviomiehensä poskelle.
  >> Pärjäätkö sinä nyt varmasti? >> Benny kysyy ja kietoo kätensä vaimonsa ympärille.
  >> Tietysti pärjään – miksen pärjäisi >>, Rebecca vastaa. >> Susie tulee sieltä kohta ja sitten voin keskittyä paperitöihin. >>
  >> Selvä sitten >>, Benny sanoo ja painaa päänsä Rebeccan hiuksiin.
  Hän vetää syvään henkeä ja hiusten huumaava tuoksu tunkeutuu hänen nenäänsä. Se miltei humalluttaa hänet.
  >> Jos olet tarpeeksi nuuskinut hiuksiani, niin voit mennä. Nähdään kotona >>, Rebecca sanoo virnuillen.
  Benny irrottautuu vaimostaan. >> Joo okei. Nähdään. Rakastan sinua. >>
  >> Niin minäkin sinua, koko sydämestäni >>, Rebecca vastaa ja vilkuttaa.
  Samalla oven avauksella, kun Benny lähtee, tulee asiakas. Rebecca tervehtii tätä ja vilkaisee ikkunaan, jonka takana Benny irvistelee. Hän puree huuleensa, jottei nauraisi, ja koettaa keskittyä asiakkaaseen.
  Asiakkaan maksettua ja lyöttäydyttyä erääseen nurkkapöytään Rebecca vilkaisee uudelleen ikkunaan, mutta Benny on lähtenyt jo ilveilemästä. Toisaalta se on hyvin harmillista, mutta asiakkaita ajatellen ehkä parempi homma.
  Susien astuessa hetken kuluttua sisälle Café Miaan, hän tuo mukanaan lauman asiakkaita. Rebecca ei siis pääsekään heti paperitöihin käsiksi. Ja kun hän lopulta pääsee istahtamaan työpöydän ääreen ja kaivamaan ensimmäiset työn alla olevat paperit, Susie tupsahtaa takahuoneeseen ja ilmoittaa mustikkapiirakan olevan totaalisen loppu. Joten Rebecca laskee paperit käsistään ja suuntaa keittiöön luvaten leipoa sitä lisää, sillä on tiistaipäivä ja se tarkoittaa sitä, että eräs heidän vakioasiakkaisiin kuuluva iäkäs herra tulee ostamaan mustikkapiirakkaa mukaansa. Se on hänen ja hänen vaimonsa suurinta herkkua kuuleman mukaan. Muina päivinä Rebecca olisi antanut piirakan rauhassa olla loppunut ja käskenyt laittaa tilalle jotain muuta.
  Susien palvellessa asiakkaita Rebecca upottaa kätensä taikinaan hyräillen tuutulaulua, jota hän aina syystä tai toisesta hyräilee leipoessaan tai kokatessaan töissä. Kotona leipoessaan hän ei hyräile. Ja jos hän kuitenkin sattuu hyräilemään kotona, hän hyräilee jotain muuta. Hän ei osaa yhtään sanoa mistä se johtuu, mutta niin hän vain aina tekee. (Ja kuuleman mukaan se oli se, mihin Benny hänessä ensimmäisenä rakastui.)
  Rebecca on juuri ripottelemassa mustikoita piirakkapohjalle, kun Susie kurkistaa oviaukosta. >> Rebecca, täällä on joku mies, joka haluaisi tavata sinut, Hänellä on ehdotus tai jotain… >>
  >> Ai. No, käske häntä tulemaan peremmälle >>, Rebecca sanoo.
  Susie nyökkää ja katoaa takaisin kahvilan puolelle. Hetken kuluttua keittiöön astelee pitkä ja solakka mies, jonka mustat hiukset on aseteltu geelillä ojennukseen.
  Mies tulee sen pöydän luo, jonka ääressä Rebecca työskentelee ja ojentaa suuren kätensä.   Rebecca tarttuu käteen (pyyhittyään omansa pyyhkeeseen ensin) ja puristaa sitä kohteliaan jämäkästi.
  >> Päivää >>, mies sanoo, >> olen Rob von Pilai. >>

Seitsemän aikoihin Rebecca kotiutuu. Benny ja lapset löytyvät olohuoneesta. Kolmikko istuu sohvalla katselemassa valokuva-albumia.
  >> Hei kullat, mitä kuuluu? >> Rebecca tervehtii.
  >> Äiti! >> Dwight huudahtaa.
  >> Hyvää. Ukilla ja mummelilla oli kivaa, me koristeltiin kakku ja vietiin se naapurin Leah’lle >>, Yohanna kertoo.
  >> Ja isi vei meidät torille. Me ostettiin porkkanoita ja kanelia >>, Dwight sanoo. >> Sitten isi osti meille lakritsitangot, jotka maistuivat kiiville. >>
  >> Kuulostaa kivalta >>, Rebecca hymyilee.
  >> Äiti voidaanko me tämän jälkeä katsoa jotain sinun valokuva-albumia? Jooko? >> Yohanna pyytää. >> Vaikka niitä sinun koulukuvia? Iskäkin näyttää nyt meille omia kouluaikaisia kuviaan. >>
  >> Okei, kohta. Mutta nyt äidillä on vähän iskälle tärkeää asiaa >>, Rebecca sanoo.
  Benny kohottaa päätään. >> Ai? >>
  >> Joo, töihin liittyvää. >> Rebecca nyökkää.
  >> Yon, Dwight, saatte jatkaa kuvien katselua kaksistaan, mutta vain jos lupaatte olla nätistään >>, Benny sanoo noustessaan ylös sohvalta.
  >> Joo, ollaan me >>, Dwight vannoo.
  >> Luvataan >>, Yohanna sanoo asettaen kätensä sydämensä päälle – kuten aina, kun hän pyhästi lupaa ja vannoo jotain.
  >> Hyvä >>, Benny hymyilee ja ojentaa valokuva-albumin Yohannalle, vanhempi kun tämä on.
  Sitten hän menee Rebeccan luo, joka seisoskelee olohuoneen oviaukossa. Rebeccan kasvoilla on innostunut hymy, joten oletettavasti hänen uutisensa ovat hyviä.
  >> Et ikinä arvaa kuka kahvilassa kävi tänään >>, Rebecca sanoo.
  >> No joku huippu, kun olet noin innoissasi >>, Benny sanoo.
  >> Joo ja sinäkin olet kohta, sillä tästä on puhuttu monesti viime aikoina >>, Rebecca kertoo melkein hyppien paikoillaan. >> Rob von Pilai kävi tekemässä ehdotuksen! >>
  >> Rob von Pilaiko? Benny toistaa.
  Rebecca nyökkää into piukalla.
  >> Mitä hän sitten ehdotti? >> Benny kysyy.
  >> Että alkaisimme myydä heidän tekemiään suklaakonvehteja ja ehkä jopa makeisiakin. Hän antoi minulle esitteitä ja sopimuksenkin, jossa hän toivoisi olevan meidän allekirjoituksemme kahden viikon kuluttua >>, Rebecca selittää.
  >> Pilai’s and Darvill’s chocolate heaven tahtoo meidän myyvän heidän laatusuklaitaan? Suklaitaan, joita on tähän asti myyty ainoastaan viiden luudan ravintoloissa, loistohotelleissa ja Japanin herkkukaupassa? Tämähän on suurenmoinen tilaisuus >>, Benny sanoo innostuen.
  >> Nii-in, älä muuta virka. Tästä on puhuttu ja haaveiltu vaikka kuinka kauan ja nyt se saattaa toteutua >>, Rebecca riemuitsee. >> Tämä on mahtavaa! >>
  >> Missä se sopimus on? >> Benny kysyy.
  >> Laukussani, mutta perehdytään siihen ja esitteisiin sitten, kun lapset ovat untenmailla >>, Rebecca vastaa.
  >> Okei. >> Benny nyökkää.
  >> En malta odottaa, että pääsen kertomaan äidille ja isälle >>, Rebecca sanoo.
  >> Ehkä on parempi odottaa siihen asti, että paperit on allekirjoitettu >>, Benny ehdottaa. >> Tietääkö Susie tästä? >>
  >> Ei tiedä >>, Rebecca vastaa.
  >> Hyvä homma >>, Benny toteaa.
  >> Äiti, joko sinä tulet? >> Dwight huutaa.
  >> Joo >>, Rebecca sanoo.
  >> Minä menen valmistamaan ruokaa, >>Benny sanoo.
  Rebecca nyökkää ja menee sitten ottamaan yhden kouluaikaisista valokuva-albumeistaan.
Yohanna ja Dwight tekevät tilaa ja Rebecca istahtaa heidän keskelleen. Hän avaa purppuran värisen valokuva-albumin, jonka sisäkanteen on kirjoitettu pienellä naisellisella käsialalla ”Rebecca Greenin omaisuutta; kuudes vuosi Tylypahkassa”.
  Ensimmäisessä kuvassa Rebecca hymyilee kameralle halaten äitiään 9 ¾ -laiturilla. Toisessa kuvassa on ryhmäkuva hänestä ystäviensä kanssa. Rebecca on kuvassa keskellä silmiään siristellen. Hänen oikealla puolellaan on Lisa, joka oli juuri edellispäivänä leikkauttanut hiuksensa polkkamalliin purukumionnettomuuden vuoksi. Lisan vieressä on Alice, joka on äkännyt juuri Frankin ja vilkuttaa tälle innokkaasti.
  Rebeccan vasemmalla puolella on Lily, joka hymyilee ensin suloisesti, mutta äkkiä hänellä vaikuttaa menevän pasmat sekaisin ja hänen kasvonsa punehtuvat rajusti. Myöhemmin oli selvinnyt, että reaktio oli johtunut Jameksesta, joka iski Lilylle silmää – Lily oli tuohon aikaan tajunnut olevansa ihastumaisillaan sotkutukkaan.
  Lilyn vieressä kuvassa seisoo Sam silmiään siristellen hänkin. Hänen huulillaan on leveä virne, joka johtui Rebeccan isän kertomasta sattumuksesta kesällä.
  Kolmannessa kuvassa, joka on ensimmäisen sivun viimeinen, Rebecca vilkuttaa Tylypahkan pikajunan ikkunasta vanhemmilleen. Hänen takanaan kurkkii Sam huudellen jotain omalle äidilleen.
  Rebecca kääntää sivua ja Yohanna huoahtaa ihastuneena. >> Äiti, kuka tuo on, joka kaulailee Sam-tätiä? >>
  Rebecca katsoo albumin neljättä kuvaa, joka oli otettu Lisan kameralla. Siinä Sam istuu Siriuksen sylissä, joka puree Samin korvannipukkaa leikkisästi.
  >> Sam-tädin sen aikainen poikaystävä >>, Rebecca vastaa jättäen nimen mainitsematta.
  >> Missä hän nyt on? >> Yohanna kysyy.
  >> Seikkailemassa jossain, maailmanvalloittaja kun on aina ollut >>, Rebecca valehtelee.
  Hän ei halunnut kertoa totuutta. Jos hän olisi kertonut Siriuksen olevan Azkabanissa, Yohanna olisi halunnut tietää miksi. Eikä Rebecca halunnut kertoa miten Sirius oli ollut syyllisenä Lilyn ja Jameksen julmaan kohtaloon ja Harryn orpouteen. Tai siihen mitä tämä oli tehnyt Peter-raukalle.
  Se oli ollut niin kauhea isku, kun heille oli selvinnyt Siriuksen olleen petturi, joka oli paljastanut ystäviensä piilon Pimeyden lordille. Miten he kaikki, varsinkin James, olivat luottaneet Siriukseen ja sitten tämä oli mennyt tekemään niin kauhean teon.
  Sam oli ainoa, joka oli kieltäytynyt uskomasta Siriuksen olleen syyllinen. Yhä tänäkin päivänä Sam on varma siitä, että petturin oli oltava joku muu. Sillä hänestä Sirius ei olisi koskaan voinut tehdä niin parhaalle ystävälleen, ei kuuna päivänä.
  Rebecca ei voinut kuin ihailla Samin vahvaa uskoa Siriuksen syyttömyydestä, mutta samalla hänen kävi ystäväänsä sääliksi, sillä kaikki todisteet puhuivat sen puolesta, että Sirius se oli ollut. Ja jonain päivänä Samin olisi kohdattava totuus, halusi hän sitä tai ei. Asia ei miksikään muuttuisi vaan Sirius tulisi viettämään loppuelämänsä Azkabanissa - toivottavasti tekoaan katuen.
  >> Hän on komea >>, Yohanna toteaa.
  >> Kaipa hän oli >>, Rebecca vastaa ja kääntää huomionsa seuraavaan kuvaan, jolle Dwight parahtaa inhoavasti.
  Rebeccan huulille nousee kaihoisa hymy, kun hän katselee kuvaa, jossa hänen nuorempi itsensä istuu Oliverin kainalossa. Äkisti Oliver vetäisee hänet entistä lähemmäs ja suutelee häntä. Ja jos hän oikein muisti, vaunuosastoon juuri tullut James, joka etsi ystäväänsä, oli viheltänyt heille.
  >> Ketä sinä pussailet, äiti? >> Yohanna kysyy.
  >> Oliveria >>, Rebecca vastaa rakastavasti.
  >> Missä iskä oli? Eikö hän laittanut pahaksi, että pussailit toisia? >> Yohanna utelee.
  >> Iskänne oli New Yorkissa. Me emme olleet tuolloin yhdessä vaikka tunsimme kyllä toisemme jotenkuten >>, Rebecca kertoo.
  >> Ai >>, Yohanna sanoo.
  >> Mitä sille tapahtui? >> Dwight kysyy katse kuvassa.
  >> Hän menehtyi noin puolitoista vuotta myöhemmin kuvan ottamisen jälkeen >>, Rebecca vastaa ja tuntee pikkuruisen piston sydämessään.
  >> Vaikka hän oli noin nuori >>, Yohanna henkäisee kauhistuneena.
  >> Niin, vaikka hän oli niin nuori >>, Rebecca toistaa.
  >> Ja sitten sinä tapasit isin >>, Dwight sanoo.
  >> Minä tunsin iskänne edelleenkin silloin >>, Rebecca sanoo hymyillen, >> mutta aikalailla niin. Ja sitten me saimme teidät. >>
  >> Niinpä ja se oli hyvä homma se >>, Dwight toteaa.
  >> Osuit naulankantaan! >> Rebecca naurahtaa ja siirtyy seuraavaan kuvaan. >> Ja tässä Alice päättää lähteä Frankin vaunuosastoon loppumatkan ajaksi Lisan näyttäessä kieltä vieressä. >>

Paria päivää myöhemmin Rebecca löhöää sohvalla. Takana on riehakas päivä lasten kanssa.
  He olivat Bennyn kanssa molemmat olleet kotona koko päivän ja olivat päättäneet yllättää lapset piknikillä. Koko päivä oli kulunutkin ulkona leikkien, pelaten ja eväitä nauttien.
  Sisälle siirtymisen jälkeen he olivat pelanneet vielä erät Yohannan ja Dwightin lempilautapelejä ennen kuin edessä oli ollut sitruunantuoksuinen kylpyhetki, joka oli kestänyt melkein puolitoista tuntia. Kaksikko oli suostunut tulemaan kylvystä pois vasta sitten, kun Benny oli ”ohimennen” maininnut kuumasta kaakaosta vaahtokarkkien kera ja paahtoleipäjäätelöstä (josta Rebecca ei pitänyt).
  Nyt Benny on peittelemässä lapsia sänkyihinsä. Rebecca itse oli juuri saanut siivottua iltapalan jäljet pois ja nyt hän odottaa Bennyä saapuvaksi.
  He viettäisivät hetken verran (ainakin toivottavasti) kahdenkeskistä aikaa ennen kuin kömpisivät itsekin pehkuihin. Lasillinen punaviiniä tekisi nyt terää.
  Benny hipsuttelee olohuoneen poikki sohvan luo vajotakseen Rebeccan viereen istumaan. >> Sammuivat melkein heti kuin lyhdyt. >>
  >> Varmasti tällaisen päivän jälkeen >>, Rebecca sanoo.
  >> Oli kyllä ihan mukava päivä >>, Benny toteaa.
  >> Oli joo. Mukavaa kun sai vain olla koko päivän ihan rauhassa lapsien kanssa touhuten. Mikä sen parempaa? >> Rebecca myöntää.
  >> Ehkä tämä >>, Benny sanoo ja nostaa Rebeccan jalat syliinsä.
  Hän riisuu riemunkirjavat villasukat, joiden alta paljastuvat sirot jalkaterät. Niiden varpaankynnet on maalattu jokainen erivärillä Yohanna toimesta (Dwight lakkasi sormien kynnet kirkuvan keltaisiksi) aamulla – ja jälkikin on sen mukaista, sillä kynsien lisäksi lakkaa on varpaissa (ja sormissa) itsessään.
  Hellin ja varmoin ottein Benny alkaa hieroa ensin oikeaa jalkaa. Se tuntuu oikein mukavalta. Seisomatyön jälkeen jalat kiittävät rentouttavasta kohtelusta.
  Rebecca hymisee. >> No ehkä. Mutta vain melkein. >>
  >> Eipä perheonnea kai voi mikään voittaa >>, Benny toteaa.
  >> Se riippuu varmaankin ihmisestä >>, Rebecca sanoo. >> Minä ainakin olen sitä mieltä, että mikään ei voi voittaa, mutta muista en sitten tiedä. >>
  >> Totta. >> Benny nyökkää. >> Minä olen niitä, joista mikään ei oikein ole perheonnea parempaa. >>
  Rebecca sulkee silmänsä. >> Tämä on täydellisyyttä. >>
  >> Ai kumpi: jalkojen hieronta vai perhe-elämä? >> Benny kysyy hymy huulillaan leikitellen.
  >> Perhe-elämä – vaikkei hieronnassakaan mitään valittamista ole >>, Rebecca sanoo hymisten tyytyväisesti.
  >> Kiitosta vain >>, Benny sanoo naurahtaen.
  >> En olisi koskaan uskonut, että elämäni voisi olla näin täydellistä: minulla on kaksi kaunista ja mahtavaa lasta ja loistelias aviomies >>, Rebecca sanoo.
  >> Hyvä, että kelpaa >>, Benny sanoo ja siirtyy vasemman jalan kimppuun.
  >> Enemmänkin kuin vain ”kelpaa”. Minulla kävi uskomaton tuuri, kun löysin ja sain sinut. Parempaa miestä ei voi kukaan saadakaan >>, Rebecca sanoo raottaen toista silmäänsä.
  >> Sinusta voisi sanoa samaa. Sinua parempaa vaimoa ei olekaan >>, Benny sanoo rakastavasti. >> Ja parempia lapsiakin saa hakea.
  >> Niin >>, Rebecca myöntää. >> Minä rakastan sinua äärimmäisen paljon. >>
  >>Minäkin sinua >>, Benny vastaa ja kurottautuu painamaan suukon Rebeccan huulille.
  >> No niin >>, Rebecca sanoo, kun heidän huulensa erkanevat. >> Hiero se jalka loppuun, niin minä voin sitten hieroa sinun jalkojasi. >>
  >> Aye aye kapteeni >>, Benny sanoo. >> Ja sitten ehkä lasilliset hyvää punaviiniä ennen peiton lämpöön sukeltamista? >>
  >> Luit juuri ajatukseni, hyvä sir >>, Rebecca vastaa hymyillen.

[skylar]

Heippa, lukaisin tämän läpi.

Rebecca hymähtää lukemalleen artikkelille. Hän ei ole kuullut vähään aikaan mitään yhtä tyhmää. Mitä ne seuraavaksi mahtaisivat keksiäkään.

Tämä oli vähän ympäripyöreästi kirjoitettu, kun ei mainittu mistä kyseinen artikkeli sitten kertoi.

Tämä ficci oli sävyltään arkinen ja tässä oli joitain melko hauskoja kohtia. Se ehkä hieman häiritsi, että tässä ei varsinaisesti tapahtunut mitään. Mikä tässä oli juoni?

Bennyn täydellisen käsialan alta löytyy Yohannan ja Dwightin puumerkit.

Tuo täydellinen käsiala vähän häiritsi. Bennystä ei kerrottu hirveästi tässä ficissä - myös moni muu hahmo jäi vähän valjuksi, kuten Gina tai Rafael. Olisin kaivannut enemmän syvyyttä tähän ficciin! Ihan ensimmäisessä osassa pääsit mielestäni vauhtiin paremmin sitten, kun aloit kuvailla lapsia. Välillä kaikki replat eivät ihan toimineet, mutta kyllä tämän ihan mielellään luki. Pointsit muuten sitä, että tässä tarinassa törmäsin varmaan ensimmäiseen Samiin (miinus Supernatural) jota ei kuvailla lihavaksi. 

Mutta tosiaan, jäin kaipaamaan juonta ja moniulotteisempia hahmoja...

[tirsu]

Kiitos kommentistasi, skylar!
Hmm. Mun piti ensiksi kyllä laittaa, että mistä se artikkeli kertoi, mutta sitten mulle tuli ajatuskatko (sen kai piti liittyä jotenkin noidankattiloihin…) enkä enää muistanut mitä mun siihen piti laittaa, joten siksi jätin sen sitten noin. Halutessaan sitä voi itse keksiä mistä se artikkeli kertoi.
Eipä tässä oikeastaan ollutkaan mitään kummoista juonta. Tän oli tarkoitus tosiaan olla vain tällainen arkinen (tykkään muutenkin yleensä kirjoitella arkisia tarinoita – joissa on juoni) kertomus Rebeccan elämästä; siitä mihin hän päätyi Oliverin kuoleman jälkeen ja sitä rataa.
Mitä tulee täydelliseen käsialaan, niin joillakin ihmisillähän on täydellinen käsiala. Sellainen tosi kaunis, jota on helppo lukea jne.
Ensi alkuun Bennyn piti olla vähän isommassa osassa, mutta sitten päätikin keskittyä enempi itse Rebeccaan ja jättää Bennyn ja lapset sivuosaan. Eikä Bennystä nyt tarvinnut tässä tietää mitään muuta kuin, että hän on leppoisa ja ymmärtäväinen kaveri (mutta ei hän tietenkään kuvantäydellinen ole, virheensä kullakin).
Rafael ei enää sen yhden kohtauksen jälkeen ollutkaan mukana, hän oli vain sellainen pikaisen visiitin tehnyt sivuhahmo. Ja Gina nyt ei esiintynyt ficissä ollenkaan pelkkiä mainintoja lukuun ottamatta, joten sen takia hänen luonnettaan ei tullut tässä esille.
Reploista nyt sen verran, että kirjoitin ne siihen tyyliin kuin itse puhun perheenjäsenteni ja muiden tuttujeni kanssa. Toki jotkut voivat vaikuttaa jotenkin hassusti sanotuilta, mutta ei niistä nyt ainakaan omaan korvaan mikään töksähtänyt pahasti, kun lukaisin tämän läpi virheitä korjatessa.
Vielä kerran, kiitokset kommentistasi! Kiva tietää, että joku on lukenut tämän.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
A/N: Ja tässä nyt olisi sitten vielä epilogi. Sitten tämä olikin tässä.
Ha, jotenkin epilogin kanssa kävi niin, että siitä tuli pitempi kuin noista kolmesta luvusta. Mutta sitten päätin rankalla kädellä karsia  turhanpäiväisyyksiä  pois, joten nyt epilogi on lukujakin lyhyempi.
_____________________________________________

Epilogi - …Ilman sua?

Pureva pakkanen tervehtii joulupäivänä ulos uskaltautuvia. Se iskee päin kasvoja nopeammin kuin uskoisikaan.
  Rebecca puristaa takkinsa kauluksia seistessään yksin Oliverin haudan edessä: Benny, Yohanna ja Dwight kiertelevät katselemassa muita hautoja etsien niistä tuttuja sukunimiä ja miettien voisivatko he olla sukua jotain kautta jollekin heistä. Niin Rebecca saa olla hetken rauhassa menetetyn rakkaansa kanssa.
  Oliverin hautakiven päällä on reilu kerros lunta. Rebecca kurottautuu pyyhkimään sen pois ennen kuin laskee tummansinisen ruusun hautakiven päälle. Sen jälkeen hän kaivaa takkinsa toisen taskun uumenista kynttilän.
  Sytytettyään kynttilän sydämen palamaan hän asettaa sen haudan eteen. Se on ainoa kynttilä, kukaan muu ei ollut luultavammin vielä käynyt sinä päivänä haudalla.
  >> Hei rakas Olly >>, Rebecca kuiskaa. >> Anteeksi, etten ole käynyt vähään aikaan. Töissä on ollut kiirettä. Älä kerro tätä kenellekään, mutta uudenvuoden jälkeen meillä aletaan myydä von Pilain ja Darvillin suklaita – nehän olivat suosikkejasi. >>
  Hän hiljenee hetkeksi ja vilkaisee oikealle puolelleen. Lapset alkavat pikku hiljaa vetää Bennyä hänen suuntaansa.
  Katsellessaan Bennyä (Bennyä, jota hän rakastaa niin paljon, että se sattuu. Bennyä, joka on maailman paras mies ikinä, jonka hän on koskaan tavannut) Rebecca tuntee äkillisen viiltävän syyllisyyden tunteen rinnassaan. Ja vaikka hän tietää, ettei hänellä ole syytä tuntea syyllisyyttä siitä, että hän on jatkanut elämäänsä, hän ei voi sille mitään. Hänestä tuntuu siltä kuin hän olisi tehnyt väärin jatkaessaan elämäänsä ilman Oliveria.
  Rebecca kääntää katseensa takaisin hautakiven puoleen. Hän tietää, että Oliverille on täysin okei, että hän on jatkanut elämäänsä ja että hän on löytänyt uuden rakkauden. Mutta silti hän tuntee yhä tarvetta selittelyyn.
  >> Olly, kai sinä muistat – ja tiedät – sen että rakastan sinua, nyt ja aina. Olit elämäni rakkaus >>, Rebecca jatkaa kuiskimistaan. >> Ja kuten muistat, en uskonut löytäväni enää ketään kehen rakastua. Sitten Benny astui pysyvästi elämääni, kun muutin Parkerin luo New Yorkiin. Silloin tajusin olevani kuin isä, joka löysi Miasta uuden elämän rakkautensa. Joillekin näyttää olevan enempi kuin yksi elämän rakkaus… >>
  Rebecca puraisee alahuultaan. Hän vaihtaa painoa jalalta toiselle pitääkseen kylmän loitolla.
  >> Vaikka minä nyt rakastan Bennyä niin palavasti kuin ketään koskaan voi rakastaa, niin se ei tarkoita sitä, etten rakastaisi sinua enää. Sillä minä rakastan, todella rakastan. Minun sydämessäni on aina erityinen paikka sinulle >>, Rebecca jatkaa. >> Eh, anteeksi että tunnun jankkaavan aina näitä samoja asioita, kun tulen käymään luonasi. En voi sille mitään. Sinä olet varmasti kyllästynyt jo. Koetan lopettaa sen. >>
  >> Äiti >>, Yohanna huudahtaa tullessaan Dwightin kanssa paikalle, >> kenelle sinä puhut? >>
  >> Oliverille >>, Rebecca vastaa nyökäten hautakiveä kohti.
  >> Kivelle? >> Dwight ihmettelee.
  Rebecca nyökkää. >> Juuri niin. >>
  >> Hassua >>, Dwight toteaa yhä kummastuneena.
  >> Ei ole >> Yohanna sanoo.
  >> Jouluna ei kinastella >>, Benny sanoo tallustaen paikalle.
  Yohanna ja Dwight nyökkäävät kuuliaisesti ja pahoittelevat.
  Rebeccan huulille kohoaa hymy. >> Olly, et ole tainnut tavata lapsiani aiemmin – tässä ovat Yohanna ja Dwight. >>
  Yohanna ja Dwight vilkaisevat toisiaan kummastuneina. Heitä ei ole koskaan ennen esitelty hautakivelle eivätkä he oikein tiedä mitä ajatella. He siirtävät katseensa isäänsä, joka hymyilee lempeästi, sitten he kohauttavat olkapäitään ja päättävät olla välittämättä asiasta.  Outoa se silti heistä on, mutta jos isä ei laittanut sitä pahakseen, eivät hekään laittaisi.
  >> Hyvää joulua, Olly! Tulen pian uudelleen tapaamaan sinua >>, Rebecca sanoo ja kääntyy lastensa puoleen. >> Lähdetään sitten. >>
  Benny tulee lähemmäs. Hän kietoo kätensä Rebeccan harteille ja suukottaa pikaisesti tämän otsaa.
  Sitten, ennen kuin he lähtevät liikkeelle, Benny vilkaisee marmorista hautakiveä. >> Pidän hänestä huolta ainiaan, kaveri. >>
  Rebecca katsahtaa aviomiestään ja hymyilee. Siinä on yksi Bennyn piirre, jonka vuoksi hän rakastaa tätä niin paljon.
  Benny ymmärtää hänen tunteensa Oliveria kohtaan eikä pidä kuollutta miestä uhkana tai taakkana eikä pilkannut, saati kummeksunut, kun hän toisinaan tunsi huonoa omatuntoa siitä, että hän saattoi jatkaa elämäänsä ilman Oliveria tai siitä, ettei hän joka päivä ajatellut Oliveria.
  Bennyssä on paljon samaa kuin Miassa. Miakin oli (ja on yhä) niin ymmärtäväinen, kun Rebecca kaipasi äitiään ja tunsi huonoa omatuntoa, kun ei jatkuvasti surrut tätä.
  Benny ja Mia osaavat aina silloin sanoa (tai olla sanomatta, tilanteesta riippuen) lohduttavia sanoja. Sanoja – ja eleitä – jotka saavat hänet tuntemaan olonsa paremmaksi eikä roistoksi.
  >> Äiti, iskä, mennäänkö jo? >> Yohanna kysyy. >> Ukki ja mummeli odottavat varmasti meitä jo! >>
   >> Mennään, mennään >>, Benny sanoo.
  Rebecca nojaa päätään Bennyn olkapäätä vasten. Hän katselee lastensa menoa hymy huulillaan, jotka kulkevat heidän edellään käsi kädessä hyräillen joululauluja.
  Voisiko sitä enää onnellisempi olla?