Kirjoittaja Aihe: Profeetat, S, scifi, one-shot  (Luettu 1256 kertaa)

O_oka

  • Omituinen mölisiä
  • ***
  • Viestejä: 153
  • Möyy?
    • Tuliaavikko
Profeetat, S, scifi, one-shot
« : 14.05.2014 22:16:07 »
Nimi: Profeetat
Kirjoittaja: O_oka
Ikäraja: S
Tyylilaji: scifi

A/N taas yksi scifi sävytteinen one-shot joita ilmeisesti kirjoitan aika paljon?

Profeetat

”Klik... klik... klik...” ääni jatkui ja jatkui. Se ei loppunut koskaan. Kalke jatkui tasaisena päivin ja öin, niin kauan kun joku oli hengissä. Niin kauan, kun joku vaan jaksoi syöttää mustia hiiliä tuliseen, kuumaan uuniin. Ja aina oli joku. He toivat uunien eteen lisää ihmisiä jatkuvana virtana, pieniä ja suuria, naisia ja miehiä. Kun joku kuoli, hänet heitettiin uuniin ja hänen tilalleen tuli uusi ihminen. Heidät oli ohjelmoitu siihen, se oli heidän tehtävänsä. Ihan niin kuin minun tehtäväni oli kirjoittaa ylös kaikki historian tapahtumat aina siihen hetkeen asti, kun vedin sisääni happea. Aina oli lisää kirjoitettavaa, aina oli lisää raportoitavaa. Kuinka 45X6-900L syntyi juuri sillä hetkellä kuin syntyi ja kuinka 32C0-221N sai lapsen, sillä se oli hänen tehtävänsä. Tuottaa lapsia, jotka ohjelmoitaisiin omiin tehtäviinsä sen mukaan, mitä tarvittiin. Kuin muurahaiset tai mehiläiset, He tiesivät aina mitä tarvittiin. He laskivat monimutkaisia laskujaan jotka ennustivat tulevaa. He ennustivat, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua tarvitsemme lisää synnyttäjiä ja he tuottivat satoja pieniä tyttöjä, joista ohjelmoitaisiin synnyttäjiä. He ennustivat, että kymmenen vuoden kuluttua tarvitsisimme lisää ruokkijoita ja he tuottivat niitä. He olivat Profeetat.

   Me olemme Totuus. Me vahdimme, me ohjaamme lempeästi, me katsomme teidän peräänne. Me olemme Kuolemattomat, me olemme Profeetat. Me kuljemme tähtien ja aurinkojen keskellä. Me luomme uusia maailmoja, uusia galakseja. Me olemme Totuus. Meitä ei voi pettää, meiltä ei varastaa eikä meitä voi omistaa. Meitä ei voi lahjoa, ei uhkailla tai pettää. Me näemme kaiken, me kuulemme kaiken. Valovuosien päästä me varjelemme ja ohjaamme teitä. Me olemme Profeetat. Luottakaa meihin, ja saatte kulkea kanssamme tähtien keskellä, nähdä kaukaisimmat salaisuudet ja ihailla taivaan väriloistoa. Totelkaa meitä, ja me annamme teille rikkauksia joita ette voi edes kuvitella. Me olemme Profeetat.

   Näin he puhuivat meille, aikoja sitten ja näin kirjoitettiin Suuriin Tauluihin. Ja mehän uskoimme, me palvoimme heitä ja teimme kuten he käskivät.  He tulivat rauhanomaisin aikein, opettivat meitä ja kertoivat meille mitä tiesivät. Mutta he eivät koskaan paljastaneet kaikkea, he eivät kertoneet meille vapautemme salaisuutta. Me kukoistimme, keksimme lisää ja vaurastuimme. Me matkasimme tähtien lomassa uusiin maailmoihin, ihmettelimme uusia asioita. Tutkimme tutkimatonta. Elimme leveästi, melkein kaikilla oli tarpeeksi kaikkea mitä kuvitella saattaa. Unohdimme heidät, Profeetat, ja samalla unohdimme sopimuksen. Olimme vapaita vain niin kauan, kun pystyimme ratkaisemaan itse ongelmamme. Kun pystyimme huolehtimaan maailmastamme ja  kaikista elävistä. Unohdimme syyn ja seurauksen. Joten he tulivat takaisin, Profeetat. He saapuivat tuhomme kynnyksellä. Olimme turmelleet maailmamme, saastuttaneet sen leveällä elämällämme. Olimme tuhonneet sen, mitä meidän olisi pitänyt varjella ja suojella. Ja he ojensivat kätensä lempeästi kuin äiti ojentaa kätensä lapselle, joka on kaatunut ja satuttanut polvensa. Me nostimme kyyneleiset kasvomme, räkäiset nenämme, ja otimme kiinni tuosta kädestä. He lupasivat meille ikuisuuden, mahdollisuuden jota meillä ei ollut. Mahdollisuuden selviytyä, mahdollisuuden elää. Totta kai otimme sen vastaan! Mitä olisimme voineet sille houkutukselle, sille tarjoukselle. Meidät ohjattiin kuin karja suuriin aluksiin, mutta me emme sitä huomanneet. Hyväuskoiset houkat, niin ne meitä kutsuivat selkämme takana. Me odotimme ja odotimme, rukoilimme ja toivoimme. Lauloimme jälleen ylistyslauluja. Hetken ajan kaikki oli helppoa ja uskoimme jälleen. Ajan kanssa kulta muuttui raudaksi, vapaus vankeudeksi. He olivat ennen olleet Profeettojamme mutta nyt he olivat Kuninkaitamme, Jumaliamme, Orjuuttajiamme.
Sytytä tähdet niille, jotka yötä käy,
joille ei viitat tiellä eikä määrä näy,
jotka kiviin lankee, nousee uudestaan,
joita on monta, monta yli laajan maan.
Sytytä tähdet niille yöhön välkkymään,
joiden taistelua nää ei yksikään.
 -Lauri Pohjanpää