6. Luku
Tohtori loikkasi Ker Berethroun rampilta laiturille. Aluksen lastia purettiin suuriin avoimiin vaunuihin, joissa se matkustaisi planeetalla toimiviin miljooniin sulattoihin. Niissä se jalostettaisiin raudaksi, ja raudasta valmistettaisiin terästä. Teräs lastattaisiin toisiin rahtialuksiin, jotka veisivät sen lähistöllä olevalle planeetalle, jossa siitä valmistettaisiin kaikenlaista epämääräistä, suurelta osin tarpeetonta romua.
Tohtorilla ei ollut minkäänlaista halua jäädä todistamaan näitä tapahtumia. Muutamia päiviä satamassa hortoiltuaan hän sai kyydin Ker Berethroun sisaralukselta Fenririltä, joka lähti noutamaan patjoja Squornshellous Zetalta. Hän hyväksyi kyydin koska halusi päästä pois satamasta mahdollisimman pian. Iloiset ja valoisat Zemit kuitenkin kävivät häntä sääliksi, joten hän jäi pois Mitänytissä, vaikka planeetta oli käytännöllisesti katsoen jokaisessa mahdollisessa suhteessa vastenmielinen paikka.
Aluksi Tohtori ajatteli pestä planeetan mudat Converseistaan mahdollisimman pian, mutta ei voinut olla kiinnostunutta mitänyttiläisistä suosioista siinä määrin, että oli valmis kestämään planeettaa huomattavasti kauemmin kuin useimmat sen syntyperäiset asukkaat.
Niinpä Tohtori vietti useita vuosia tutkien suosikojen elämää ja tapoja. Hän oppi niiden kielen, jonka havaitsi sisältävät voimallisimmat kirosanat koko tunnetussa maailmankaikkeudessa koko tunnettuna aikana. Tämä johtui epäilemättä paitsi Mitänytistä, myös siitä, että koska suosiat kommunikoivat puremalla toisiaan kaikin voimin reiteen, kirousta tehosti sanojen vastaanottajan kokema fyysinen kärsimys.
Lopulta Tohtorin tutkima suosikapopulaatio teurastettiin raa’asti nuijilla, jolloin hän päätti vaihtaa maisemaa. Hän liftaili ympäri Linnunrataa hyvän tovin, ja päätyi lopulta samalle avaruussatamalle, johon oli vuosia aikaisemmin saapunut baaritiskillä.
Satama ei ollut muuttunut pätkääkään kuluneina vuosina. Se oli edelleen pahamaineinen, nuhruinen ja kokeneiden, rohkeiden liftareiden suosiossa. Kaikki nämä miehet, naiset, kaksineuvoiset oliot ja lukuisin eri suvuttomin tavoin lisääntyvät elämänmuodot toden totta tiesivät, missä heidän pyyhkeensä lepäsivät – kaikki, paitsi Arthur Dent, joka kertyneistä liftarivuosistaan huolimatta oli aina enemmän tai vähemmän, mutta yleensä enemmän eksyneen oravanpoikasen oloinen.
”Hoi, Arthur! Kuinka pyyhkii?” Tohtori huikkasi synkeältä näyttävälle miehelle, ja Dent nosti katseensa kuravedestä, jota liemen myyjä oli kiven kovaan väittänyt olueksi.
”Kas, terve. Pyyhkii kaikin puolin pirun surkeasti. Olen liftannut läpi Linnunradan inhottavimpien rotankolojen, yrittänyt asettua aloilleni ja vaikka mitä muuta, mutta mikään ei ole ottanut onnistuakseen. Jouduin jopa Mitänytille, voitko uskoa? Inhottava paikka”, Dent vastasi kuulostaen enemmän kuin vähän Marvinilta.
”Ikävä kuulla,” Tohtori vastasi osanottavaisesti, mutta pian nauru korvasi säälin hänen äänessään.
”Vaikka ei Mitänyt kyllä niin kamala ole. Se on oikeastaan niin kertakaikkisen märkä ja inhottava, että on hankala olla pitämättä siitä. Ja suosiat! Aivan mahtavaa porukkaa! Tiesitkö, että niillä on yli kaksisataa sanaa... tai ehkä oikeammin yli kaksisataa eri purutapaa, jotka kaikki tarkoittavat märkyyttä? Kaikkia niitä voidaan käyttää myös osana äärimmäisiä loukkauksia, kuten myös kaikkia niitä yli neljääsataaviittäkymmentä sanaa, jotka tarkoittavat sadetta. Mielenkiintoisia otuksia, todellakin! Monessa suhteessa muistuttavat teitä ihmisiä.”
Dent ei vaikuttanut kovin innostuneelta. Hän otti kulauksen kuravedestään ja vastasi sitten epäselvästi mutisten: ”Mitänytin huomioon ottaen mikään tuossa ei yllätä minua.”
Tohtori nauroi sydämellisesti, mikä ei näyttänyt lämmittävän Dentiä.
”Muuten”, Arthur sanoi vaihtaen puheenaihetta mutta pitäytyen synkeydessään, ”muistatko, kuinka sanoit minulle ensimmäisellä tapaamisellamme, että olet jo tavannut minut mutta että sinulla oli silloin toisenlaiset kasvot? Ei kai sinulla ollut silloin paljaaksi ajeltu pää, suuret korvat ja vaaleansiniset silmät?”
”Jep, minä se olin. Olin silloin tietysti hieman kurjalla tuulella... Sota ja kaikkea, mutta ei sinun siitä tarvitse välittää. Olen muuttunut nimittäin niistä ajoista aika paljon, joskin sanamuoto on hieman harhaanjohtava, sillä oikeastaan nyt ei ole niin kaukana niistä ajoista, mutta kielenne on hieman rajoittunut tässä suhteessa. Voitko uskoa, että jouduin vain muutama vuosi sitten lähtemään täältä asemalta nopeasti, etten kohtaisi itseäni? Ajassa matkustelu saa aikaan kaikkea tuollaista, ja ellei siinä pidä varaansa voi aiheuttaa suuria vaikeuksia. Nyt kun kaikenlainen ajassa matkustaminen on levinnyt teidänkin keskuuteenne, niin se – aika siis – alkaa olla pirun saastunut, pitääkin tehdä sille jotakin jahka lopetan lomani, minä ajattelin aluksi--”
”Sitä vaan, että kuulostit silloin enemmän Marvinilta kuin itseltäsi”, Dent keskeytti hyvin alkaneen luennon avaruusajan saastumisesta eikä saanut koskaan tietää, mitä Tohtori aikoi sille tehdä.
”Minä muistutin silloin enemmän Marvinia kuin itseäni nyt”, Tohtori myönsi. ”Itse asiassa muistutin häntä paljon enemmän, kuin mitä olen koskaan välittänyt muistuttaa häntä. En kyllä valittanut yhtä paljon kuin Marvin, mutta meillä oli samankaltainen asenne elämään.”
Tohtorin elämänmyönteinen asenne oli hetkeksi kadonnut, tai vähintäänkin painunut pinnan alle. Hetken verran Arthur Dent näki edessään miehen, jonka kanssa oli muutamia vuosia sitten jakanut Linnunradan ja muutamien kaukaisempienkin galaksien ihmeitä. Dent tunsi sääliä.
”No, Marvin on nyt kuollut”, Arthur tokaisi tahdittomasti. Hän oli joskus sanonut tahdikkuuden tuhoutuneen Maan mukana, ja oli siinä osittain oikeassa. Linnunrata ei ollut järin tahdikas paikka ja sen tahdittomuus oli tarttuvaa lajia.
”Ai, sepä ikävää”, Tohtori vastasi, mutta hänen vastauksestaan puuttui todellinen osanotto. Loppujen lopuksi jopa kuolema oli hyvin todennäköisesti merkittävä parannus Marvinin elämässä.
”No, omien sanojensa mukaan hän oli 37 kertaa vanhempi kuin koko maailmankaikkeus, joten on täysin mahdollista, että hänen aikansa oli jo täysi. Ja on täysin mahdollista, että hän oli hetken tyytyväinen ennen kuolemaansa.”
Tohtori nyökkäsi. ”Hyvä. Niin minäkin olin.”
”Mitä?” Dent kysyi erittäin hämmentyneenä, mutta päätti sitten, että ei oikeastaan halunnut tietää, joten hän vaihtoi jälleen puheenaihetta. ”Kuule, mitäs sanoisit, jos lähtisimme liftaamaan yhdessä? Lupaan, etten enää heittele sinua kivillä. Hallitsijan planeetta oli paljon parempi paikka kuin oikeastaan mikään niistä, joissa olen viime aikoina joutunut olemaan, joten olisin voinut vallan mainiosti pysytellä siellä vähän pidempäänkin.”
”Selvä pyy”, Tohtori sanoi. Ilo ja energia palasivat hänen olemukseensa.
Niinpä kaksikko löysi pian itsensä suuresta tankkerista, jonka lastina oli muutamia miljoonia kuutioita betelgeuzelaista hypervodkaa.
”Mitä?” Arthur kysyi kuulostaen varsin hämmentyneeltä. Luovuttuaan huonosti käyneestä seljaviinistä hän ei ollut tuntenut kummoista vetoa alkoholijuomia kohtaan, tietenkin lukuun ottamatta hyvää olutta, jota tosin ei tavallisesti ollut saatavilla. Niinpä hypervodkan käsite oli hänelle täysin tuntematon.
”Betelgeuzelainen hypervodka”, Tohtori selitti, ”on vodkaa, jonka alkoholipitoisuus on reippaasti yli sata tilavuusprosenttia. Katso käsikirjasta, se selittää asian melko hyvin.”
Dent katsoi. Käsikirja kuvaili laadukasta hypervodkaa näin:
se maistuu suunnilleen munuaisvikaisen ruunan kusella laimennetulta suolahapolta, mutta sen suuren alkoholimäärän vuoksi se on erittäin suosittu juoma tietyn tyyppisissä juhlissa.”Mutta miten--”
”Miten alkoholin tilavuusprosentti voi olla yli sata?” Tohtori täydensi kysymyksen. ”Se on oikeastaan aika yksinkertainen juttu. Minua kiinnostaa nyt paljon enemmän se, olemmeko matkalla Bileisiin. Tiedäthän sinä Bileet, Arthur? Menossa neljättä sukupolvea, mieletön siivo, ryöstelevät ympäriinsä ja pitävät kokonaisia kaupunkeja panttivankeina vain saadakseen lisää juomia, grillikylkeä ja avokadodippiä.”
Dentin muoto musteni äkisti. ”Kyllä minä ne bileet muistan. Vannoin, etten menisi sinne uudestaan. Uskotko, että olemme menossa sinne?”
”Kuka muukaan haluaisi kuutiotolkulla hypervodkaa?”
”Voi helvetin helvetti.”
Tankkerin määränpää oli kuin olikin juuri Niissä Bileissä, ja muutaman pienen mutta merkittävän aluksella sattuneen väärinkäsityksen vuoksi Dent päätyi rikkomaan valansa.
”Ryömi vikkelämmin,” Tohtori karjui Arthurille, joka riippui tankkerista biletaloon johtavissa putkissa silmät tiukasti suljettuina. ”Haluatko sinä päästä paistiksi?”
”No en!” Dent huusi vastaan, mutta kieltäytyi avaamasta silmiään.
”No paisti sinusta tulee, ellet pistä käpälää toisen eteen. Kokki on ihan takanasi!”
Dent päästi kiljaisun, joka olisi saanut useimmat neljätoistavuotiaat teinitytöt pakahtumaan kateudesta, ja saavutti sitten uuden sadan metrin pikaryöminnän maailmanennätyksen. Hän läähätti hetken Bileiden epävakaalla maaperällä, katsoi sitten taakseen ja avasi sanaisen arkkunsa. ”
Eihän siellä ole ketään!”
”Pian olisi ollut. Anna olla jo, yritetään päästä johonkin toiseen laivaan. Ellet sitten halua jäädä Bileisiin?”
Arthur kalpeni, minkä Tohtori tulkitsi aivan oikein kieltäväksi vastaukseksi. Musiikki pauhasi niin lujaa, että jokainen kuulluksi tarkoitettu sana oli huudettava.
”Hei, hyvä herra... Juuri te siinä,” Tohtori huusi musiikin yli, ”Satuimme paikalle, ja etsimme parhaillaan kyytiä pois. Onko sinulla mitään käsitystä siitä, milloin täältä lähtee aluksia poispäin? Varmasti joku tavarantoimittaja tulee ja menee säännöllisesti.”
Mies pudisti päätään. ”Ei, mutta ottakaa odotellessanne pangalaktiset kurlauspommit. Siinä voi nimittäin mennä hetki.”
”Ei se nyt oikein käy, ei ole sopiva hetki tulla humalaan. Meidän nimittäin pitäisi päästä täältä pois.”
”Jaa mitä?” mies karjui niin lujaa kuin kurkusta lähti. ”Minä tilaan teille yhdet.”
”Mutta ei se... Äh, no jos nyt sitten yksi”, Tohtori myöntyi, ja pian hänellä ja Dentillä oli edessään pahamaineiset drinkit. Orkesteri siirtyi soittamaan vanhoja Maan klassikoita.
”Tämähän on oikeastaan aika hyvää, parempaa kuin muistinkaan,” Tohtori kommentoi juomaa. Dent pyöritteli lasia synkkänä sanomatta sanaakaan ja viemättä lasiaan huulilleen kertaakaan.
Kurlauspommin huvetessa musiikki muuttui haikeaksi, ja Tohtori hyräili sen mukana. Musiikin muutoksen myötä tunnelma oli äkkiä muuttunut hiljaiseksi ja lähes surumieliseksi. Oli se jokaisissa juhlissa koittava vaihe, kun juhlijat olivat hiljaa ja nojautuivat toisiinsa kuiskaten toisilleen helliä sanoja tai suuria kipeitä salaisuuksia.
Minne tahansa katsoikin, ei voinut välttyä näkemästä toisiinsa liimautuneita pareja. Oli onnellisia ihmisiä, joille toinen ihminen oli koko maailmankaikkeus, ja oli toisia, yksinäisinä tyhjyyteen tuijottavia ihmisiä, joiden sydän oli tavalla tai toisella särjetty. Musiikki sai heidät muistamaan hetkeksi sen, mikä teki heistä väsyneitä ja katkeria ja sai heidät näkemään selvästi, kuinka olisi voinut olla.
Tohtori katseli ympäristöään tarkasti ja arveli, että tämänkaltaiset juhlat olivat hänen osaltaan auttamattomasti ohi. Surumielisen haikea tunnelma oli kuitenkin tarttuvaa laatua, ja se valtasi hänen mielensä sen vastusteluista huolimatta.
Tohtori säpsähti silminnähtävästi, kun orkesteri alkoi soittaa kappaletta Traveller in Time, ja vastoinen tahtoaan hän puri alahuultaan ja tunsi katseensa lasittuvan tyhjään tuijotukseen.
Every day I have to look to the sun
To see where it was that I have come from
I have a feeling that there must be a time
When I'll get a chance to go home
'Cause I'm so tired of being here alone
But I'm just a traveller in time
Trying so hard to pay for my crime
”Tohtori?” Dent kuiskasi nähdessään matkakumppaninsa ilmeen, mutta ei saanut vastausta. Puhuteltu oli uppoutunut ajatuksiinsa, ei todennäköisesti edes kuullut Arthurin puhetta soivan musiikin ja ajatustensa yli.
”Tohtori?”
”Tohtori hei, kuuletko sinä?”
If I could go back the same way I got here
And see the people that I once held so near
I'd do my best to find an answer for you
But first I must wait 'til I'm set free
And I don't know how long that's gonna be
'Cause I'm a man with a whole lot on his mind
Just out there somewhere travelling in time
Travelling in Time
I've tried for so long to find some way
Of helping mankind
[/i]
Kappaleen loppuessa Tohtori karkotti ajatuksensa väkisin, mikä onnistui vain katkerien vuosisatojen karkaisemalla tahdonvoiman teräksellä. Mahdollisesti siksi, että halusi ajatustensa pysyvän poissa, hän teki päättäväisesti selvää kurlauspomminsa lopusta kertakulauksella. Sitten hän tilasi seuraavan.
Bileet saavuttivat taas nousujohteen. Pariskunnat irtautuivat ja yksinäiset heräsivät aatoksistaan.
Pangalaktista kurlauspommia ja muutamaa hypervodkaa myöhemmin Tohtori lauloi Easy Living'iä musiikin mukana.
Muutamaa hypervodkaa myöhemmin hän tanssi hitaita silmälasipäisen, nörtinnäköisen miehen kanssa.
”Voi räkä”, Dent sanoi ja antoi läheiselle jukkapalmulle aimo kulauksen pangalaktista kurlauspommia.
”Hei Tohtori, me haluamme hittoon täältä! Selvitä pääsi ja häivytään!”
Puhuteltu tuskin kuuli Dentin sanoja, sillä hän oli keskittynyt kuuntelemaan uusinta tanssittajaansa.
”Nämä bileet tarvitsisivat uutta svangiä”, nörtin näköinen mies selitti. ”Orkesteri on aivan sekaisin, ja avokadodippi ja juomat ovat huonontuneet. Tänne on tuotu väkeviä toisilta planeetoilta jo vaikka miten pitkään. Katsos kun planeetta allamme alkaa olla aika lopussa.”
Tohtori nyökkäili. ”Niin niin, minä tiedän. Olen ollut jo monta vuotta sitä mieltä, että teidän pitäisi vaihtaa planeettaa. Se olisi humaania.”
”Joo, varmaankin kaikki haluavat vaihtaa planeettaa, mutta astroinsinöörimme ovat kännissä kuin pieneläimet, ja on ihme, että he saivat bileet edes lentämään, ei toivoakaan, että he saisivat bileistä avaruuskelpoiset.”
Tohtori hihitti ja Dent voihkaisi. Mies sai nauraa rempseästi, hohottaa, ulvoa naurusta tai naurahtaa huvittuneesti, mutta hihittäminen oli aina huono merkki.
”Annahan kun mi-minä katson. Olen nimittäin räpeltänyt useammankin aluksen kanssa, tuskin bileet ovat paljon vaikeammat.”
Niin alkoi päiväkausia kestänyt hitonmoinen urakka. Pangalaktiset kurlauspommit ja hypervodka virtasivat. Jokainen Bileiden astroinsinööri keskittyi tehtäviinsä Tohtorin alaisuudessa tavalla, josta kerrottaisiin legendoja useilla planteetoilla ja monissa bileissä vielä useiden miespolvien vaivuttua unholaan.
”Matkaan!” Tohtori huusi eräänä päivänä, pangalaktista kurlauspommia paidalleen läikyttäen, ja Dent tarrautui tiukasti uuteen ystäväänsä jukkapalmuun, kun moottorit käynnistyivät.
Bileet sinkoutuivat avaruuteen. Dent luki kaikki osaamansa rukoukset, ihan vain varmuuden vuoksi, jos nyt joku sattuisi kuuntelemaan, kun eihän sitä koskaan voinut varmasti tietää.
Arthurin hämmästys oli äärimmäinen, kun raiskattu, helpotuksesta huokaiseva planeetta jäi hänen taakseen ilman, että bileet esimerkiksi räjähtivät atomeiksi tai ehkä jopa kvanttitasolle.