Ficin nimi: Tappiollinen onnenpäivä
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: S
Fandom: Kuroko no Basuke
Paritus: Midorima/Takao
Genre: Hurt/Comfort & Romance
Vastuuvapaus: Tadatoshi Fujimaki omistaa hahmot, enkä saa mitään korvausta hänen hahmoillaan leikkimisestä.
A/N: Tämä on minulle ihan uutukainen fandom. Minun piti kirjoittaa alun perin tänään jotain ihan muuta, mutta koska olen hullaantunut MidoTakaan, oli pakko käyttää inspiraatio hyväkseen. ^^ Osallistuu Multifandom II -haasteeseen. Enjoy!
***
Satoi. Se oli Midoriman onni, sillä hän saattoi vihdoinkin antaa kyynelten virrata vapaasti nojaillessaan tiiliaitaa vasten. Eihän poika yleensä itkenyt – itse asiassa ei koskaan. Hän oli aivan liian kova sellaiseen, mutta siitä huolimatta kylmään sadeveden seassa oli muutama paljon muita pisaroita lämpimämpi pisara. Pitikin olla Leijonan voitokas päivä! Olisi pitänyt selvittää Seirinin pelaajien horoskoopit ennen ottelua ja kuunnella Ravun ennuste loppuun. Midorima ei ollut koskaan ennen tehnyt vastaavanlaista virhettä. Hän oli aiemmin kuunnellut päivän horoskoopin varsin tunnollisesti läpi. Oli kohtalon ivaa, että sinä ratkaisevana päivänä Shūtokun tähtipelaaja oli ollut huolimaton.
”Shin-chan!” Takaon ääni hätkähdytti pojan mietteistään. Midorima sovitti kasvoilleen mahdollisimman mitäänsanomattoman ilmeen ja oli tyytyväinen toistamiseen siitä, että sinä päivänä satoi. Mustatukkainen poika oli harpponut aivan hänen eteensä. Hänkään ei vaikuttanut omalta iloiselta itseltään, joskaan ei henkisesti aivan yhtä romulta kuin Midorima.
”Täällähän sinä olet. Muut ovat jo lähteneet”, Takao jatkoi olematta vastakaikua huudahdukseensa. Midorima tuhahti halveksuvasti. Hänellä ei ollut mitään tarvetta seurata joukkueensa tulemisia ja menemisiä vain sen takia, että he sattuivat pelaamaan samalla kentällä yhteistä vihollista vastaan. Takao oli toisenlainen: hän olisi ilmiselvästi tahtonut mennä muiden mukana. Jos Midoriman kyyti ei olisi ollut nimenomaan mustatukan varassa, olisi hän käskenyt toisen mennä matkoihinsa jo ajat sitten. Tappion karvaan kalkin nieleminen tuntui todellakin murskaavalta.
”Shin-chan?” Takaon ääni oli kysyvä.
”Mitä?” Midorima ärähti muistamatta edes moittia Takaota sen älyttömän lempinimen käyttämisestä.
”Oletko sinä itkenyt?”
”En”, Midorima väitti itsepäisesti. Oli ollut jo tarpeeksi nöyryyttävää hävitä Kagamin kaltaiselle mitättömyydelle. Vielä nöyryyttävämpää oli itkeä sen vuoksi, ja kaikista pahinta oli antaa sen näkyä. Miten ihmeessä Takao edes tiesi? Sateen olisi sentään luullut peittävän visuaalisesti kyyneleet, vaikka ne tuntuivatkin kuumemmilta kuin taivaalta tippuva vesi.
”Sinä et ole tainnut hävitä koskaan aiemmin”, Takao totesi. Midorima ei vaivautunut vastaamaan, koska toteamus oli kerrassaan typerä ja tarpeeton. Tietenkään hän ei ollut hävinnyt koskaan aiemmin. Eihän kukaan kutsunut poikaa suotta Japanin parhaaksi syöttäjäksi.
Takao vaikutti hetken aikaa epävarmalta. Hän huokaisi syvään aivan kuin kootakseen ajatuksiaan, nosti sitten katseensa päättäväisesti ja kietoi kätensä Midoriman ympärille. Tavallisesti ottaen Shūtokun tähtipelaaja ei olisi sallinut sellaista, mutta toisaalta olihan hänelläkin huonot hetkensä. Häviäminen oli niin turhauttavaa! Pian Midorima huomasi nyyhkäisevänsä ääneen. Jostain syystä se, että Takao halasi häntä, sai hänen olonsa entistäkin pahemmaksi. Sitä paitsi halaus tuntui melkeinpä luvalta näyttää heikolta, eikä Midorima todellakaan tahtonut olla yhtään entistä heikomman oloinen. Mielessään hän yritti työntää Takaon kauemmas, mutta keholla tuntui olevan aivan oma tahtonsa, sillä Midorima huomasi pian painaneensa päänsä Takaon olkapäätä vasten. Hänen omat hartiansa tärisivät.
”Kyllä se siitä, Shin-chan”, mustatukkainen poika sanoi hellästi. Midorimasta ei tuntunut laisinkaan siltä, että hänen olonsa parantuisi lähiaikoina. Hän oli pohjimmiltaan ylpeä, mutta tappio itseään paljon huonommalle pelaajalle riitti aiheuttamaan kolhun kenen tahansa itsetuntoon, jopa Midoriman, vaikka yleensä ottaen Shūtokun muu joukkue väittikin, että pojan ego oli niin suuri, ettei se ollut mahtuakseen edes urheiluhallin kokoiseen tilaan.
”Tästä ei puhuta sitten jälkikäteen”, Midorima mutisi Takaon olkapäähän ja tunsi jonkinlaisen hellän taputuksen selällään.
”Ei tietenkään, Shin-chan”, mustatukkainen poika vakuutti, vaikka Midorimasta tuntui siltä, että toinen oli ristinyt sormensa ennen lupauksen tekoa. Takao oli armoton suupaltti, mikä yleensä ottaen ärsytti Midorimaa. Silti tähtipelaaja oli jollain tavoin onnellinen siitä, että Takao oli siinä. Mustatukka oli omalla, ärsyttävällä tavallaan oikeastaan ihan siedettävä verrattuna muihin ihmisiin. Midorima painautui tiukemmin toista vasten ja kietoi kätensä kömpelösti pojan ympärille. He seisoivat siinä hiljaa niin kauan, kunnes Midorima oli onnistunut vihdoin rauhoittumaan tarpeeksi.
”Parempi?” Takao kysyi, kun Midorima vetäytyi vihdoin kauemmas. Pidempi poika nyökkäsi. Hänen lasinsa olivat huurussa, ja pelipaita oli liimautunut kiinni hänen ihoaan vasten. Midoriman olo oli yhä umpisurkea, mutta ei läheskään niin kurja kuin ennen Takaon ilmestymistä. Ehkäpä hän vielä pystyisi nousemaan kurjuudesta. Takao tuntui lukeneen hänen ajatuksensa.
”Me voitamme varmasti ensi pelin”, mustatukka totesi rohkaisevasti.
”Totta kai me voitamme”, Midorima totesi sävyttömästi. ”Minä vain aliarvioin vastustajan, enkä kuunnellut päivän horoskooppia tarpeeksi huolellisesti. Ensi kerralla ostan isomman onnenkapineen.”
”Etkä osta!” Takao parahti. ”Sinua on jo tarpeeksi kamalaa kyyditä ilmankin, että sinulla on joku superpainava roju mukanasi!”
”Minä en tahdo hävitä enää kertaakaan. Jos voittamiseen vaaditaan enemmän onnea, tarvitsen isomman onnenkapineen”, Midorima totesi kuivakasti.
”Saat kyllä luvan kävellä, jos ostat jotain painavaa”, Takao protestoi. Midorima katsoi mustatukkaa kylmästi kulmiensa alta. Toinen suhtautui kohtaloon aivan liian vähättelevästi, vaikka juurihan kokonaiselle hallille oli todistettu, ettei horoskooppeja kannattanut koskaan aliarvioida saati sitten jättää huomiotta.
”Sinä olet ihan toivoton, Shin-chan”, Takao marisi huomattuaan, että hän kävi omalta osaltaan jo valmiiksi hävittyä tahtojen taistoa.
”Minä vain seuraan kohtaloani”, Midorima oikaisi.
”Ihan sama. Mennään nyt kuivattelemaan ja lähdetään syömään johonkin. Minulla on ainakin nälkä pelin jälkeen”, Takao huokaisi. Siihen Midorimalla ei ollut vastalausetta. Hänestäkin oli korkea aika lähteä lämmittelemään, eikä hänellä ollut todellakaan varaa vilustua, sillä Talviturnaukseen treenaaminen alkaisi heti.
Midorima yritti pyyhkiä enimmät huurut pois laseistaan, kun kaksikko käveli hiljaisuudessa takaisin pukuhuonetta kohti. Tosin jo käytävän kohdalla tunnelma tuntui vaihtuneen takaisin ennalleen, ja Takao puhua pulputti kaikenlaisesta turhasta, kuten ruokailupaikasta ja seuraavan päivän treeneistä, sekä uusista lenkkitossuistaan. Midorima puolestaan ynähteli satunnaisesti teeskennellen, ettei häntä kiinnostanut yhtään. Mustatukka tuntui tosin tietävän, että välinpitämättömyys oli pelkkää näytelmää. Takao ymmärsi Midorimaa paremmin kuin kukaan, mikä pelotti koripallon huippulahjakkuutta. Hän ei nimittäin tiennyt yhtään, mitä se merkitsi ennen kuin eräs ihan hullu ajatus juolahti hänen mieleensä.
”Takao?” Midorima keskeytti toisen puhetulvan. Mustatukka näytti yllättyneeltä, sillä pidempi poika puhutteli ihmisiä harvoin ensin.
”Niin?” Takao kysyi peittäen innokkuutensa harvinaisen huonosti.
”Mikä sinä olet horoskoopiltasi?” tähtipelaaja kysyi.
”Skorpioni”, mustatukka vastasi. Pieni, mutta selvä hymy levisi Midoriman huulille.
”Niinpä tietenkin”, hän totesi.
”Tarkoittaako se jotain?” Takao kysyi vilpittömän uteliaasti.
”Ehkä”, Midorima vastasi. Hän ei todellakaan sanoisi suoraan, että Rapu ja Skorpioni olivat yksi parhaista yhdistelmistä. Ne olivat veden merkkejä molemmat, ja kaksi vedenmerkkiä tarkoitti tulvaa: ehkäpä seuraavan pelin murskavoitto olisi taattu, jos Rapu ja Skorpioni yhdistäisivät voimansa. Ymmärrys tuntui tavoittaneen myös Takaon, sillä pojan kasvot punehtuivat.
”Tuota… Shin-chan?” mustatukka kysyi itselleen varsin epätavallisen aran oloisena.
”Niin?”
Se oli jo ties kuinka mones kerta, kun Midorima oli unohtanut moittia Takaota varsin typerän lempinimen käytöstä. Oikeastaan tähtipelaajaa ärsytti huomata, että omalla tavallaan hän piti kyseisestä puhuttelu tavasta aivan vähän.
”Tarkoittaako se myös… tätä?” Takao kysyi hiljaisesti. Viimeisen sanan kohdalla hän oli pujottanut kätensä Midoriman käteen. Pidempi poika ei vastannut mitään, mutta hänenkin kasvojaan kuumotti. Lopulta Midorima antoi omien sormiensa kietoutua toisen sormien ympärille. Hänen huulillaan oli jopa se hymy, joka ei sanonut ehkä, vaan sen sijasta täydellinen kyllä.
Oli ehkä Leijonan voitokas päivä, mutta horoskooppi ei koskaan valehdellut, sillä kyllä Rapukin oli ilmiselvän onnekas sinä päivänä.
