Kirjoittaja: Duzku
Beta: -
Ikäraja: S
Genre: angst, kolmiodraama
Fandom: Bleach
Paritus/Hahmot: Tatsuki/?, Karin/? (?=yksi ja sama henkilö)
Vastuuvapaus: Tite Kubolle kuuluu vastuu Bleachista. Älkää katsoko minua. Minä vain leikin omalla niin kutsutulla luovuudellani, puran ajatusmyrskyäni, Venuksessa tuulee, eikö tuulekin, enkä saa palkkaa, en edes viikkorahaa. Toistan; Bleach ei ole omaisuuttani.
Varoitukset: -
Summary: Mustasukkaisuus on varmasti maailman hajottavin voima, ja vaarallisin. A/N:Toinen nimivaihtoehto tälle oli Valkoauraisia tulppaaninkukkia, mutta tämä toinen kuvasi sisältöä paremmin. Edellämainitussa oli tunnelma.
Tässä on ensimmäinen mun henk.kohtaisen
kuvakympin kymmenestä ficistä. Olkaa hyvät. Inspiraatiokuva
tässä.
SILMÄPELIÄ YSTÄVÄLLE VARATUN KANSSASillä kadulla on liikettä, sillä kadulla hohtaa kylmä aurinko, heijastuu silmistä ja ikkunoista ja puuteripeileistä iloaaltoina.
Sillä kadulla katson vain loittonevia selkiänne, painan tulppaaninkukkia rintaani sydämen tienoille, lepuutan koukistettuja sormiani rintalastan päällä, siinä niin, haalistuneenmustan kangastakin viileää vetoketjua vasten ja poskeni pysyvät kuivina. Kuivempina kuin helteiset heinikot tai Saharan hiekka. Syyskuu. Lokakuu. En muista enää.
Minun pitäisi pysyä perässänne, kantaa Karinille tuomiasi kukkia kainalossani kun teillä kummallakin on kantamista toisissanne, minun pitäisi lenkata murtuneella jalallani sumenevien hahmojenne perään ja yrittää olla olematta se kusipää. Kusipää, joka murtaa vanhan vahvan ystävyyden viiteen rakoilevaan säikeeseen ja on se vaikea.
Ihan helvetin vaikeaa. Jättää upottamatta myrkkyhampaita sääreesi, Karin. Sinä itse tutustutit minut tuohon mieheen ennen kuin teillä oli mitään.
Takki liikkuu väljänä hartioillani. Harpon väkijoukon halki hitaasti, piilotan ontumiseni, teidät saa helposti kiinni, nauratte, kädet täynnä toisen käsiä ja hiuksia ja naurua. Hengitätte samaa ilmaa, samaa ilmaa kuin minä, samaa ilmaa kuin nämä kaikki ihmiset täällä tällä kylmällä kadulla. Pidän silmäni auki. Ei sitä koskaan tiedä.
Kysyt, onko jalkani jo parempi. Pitäisikö minun palata kotiin, jäisimmekö kahvilapöytään viettämään laatuaikaa, voisitte tarjota. Hyvin, vastaan. Jalassa ei ole mitään vikaa eikä minun tee nyt mieli kahvia.
Ja kaikki on hyvin. Rakkaus on sokea varsinkin ulkomaailmaa kohtaan. Et edes huomaa, Karin. Sinun pitäisi, kuinka sormeni taipuvat, kuinka ne tapaavat kukkia verhoavat paperit ja haparoivat niitä hellinä. Sinun kannattaisi huomata, kuinka katseeni harhautuu miehesi hartiolle, hiuksiin ja huulille, kuinka miehesi tummat silmät kohtaavat omani. Silmäpeliä. Ystävälleni varatun kanssa.
Pitäisi huokaista. Pitäisi hyvästellä ja lähteä, viedä kukat klinikalle ja jättää Yuzulle maljakon valinta. Tahtoisin vain kouraista nyrkkini täyteen tuota mustaa takkiasi ja sihistä. Jos satutat, satuta vapaasti minua, pidä huoli, ettei Kariniin satu.
Kierrän kaulaani pois, siirrän silmäni, kalseaa valoa mainoskylttien takaa kilometrien korkeudesta ilmakehän kaikkien kerrosten läpi. Jos osaisin lentää, lentäisin kauas ennen kuin ehdin rikkoa jotain pysyvästi. Ennen kuin ehdin satuttaa teitä molempia.
Vaikeuksia pysyä perässänne. Karin, et huomaa. Miehesi huomaa. Hän katsoo tietäväisenä ja huolissaan horjuvaa askellustani ja haparoivia sormiani ja silmilläni roikkuvia hiuksia. Sinäkin. Ehkä sormesi syyhyävät halusta pyyhkiä ne pois, se olisi aika kohtuullista, etkä sinä huomaa sitäkään, Karin, vaikka eilen uhkasit ampua pääni alas harteilta. Katsoit rauhassa ja totesit, niin kuin todetaan kaunis sää. Ihanaa, aurinko paistaa eikä pilviä, rakastathan sinäkin?
Tänään ohut pilviharso verhoaa sinistä taivasta ja planeettamme lähintä tähteä. Koulussa minua ärsyttää, kun opettaja puhuu muista auringoista muissa aurinkokunnissa. Aurinko on vain tämän tähden nimi. Sirius on sen toisen, Betelgeuse ja Arcturus kahden muun. Miten ihmisille saisi hakkaamatta taottua faktat päähän.
Mustasukkaisuus on varmasti maailman hajottavin voima, ja vaarallisin. Rakkaus tekee ihmisestä heikon ja vahvan, mustasukkaisuus julman ja järjettömän ja arvaamattoman. Tunteettoman. Ei aavistustakaan, mitä nyt tunnen, mutta ajattelen, että järjetön mustasukkaisuuden aallokko pyyhkii päälakeni yli mikosekunti mikrosekunnilta raivokkaammin, turruttavammin, ja minun pitäisi oikeasti päästä pois täältä.
Seuraan teitä harvassa väkijoukossa, kuulen horjuvat askeleet, oman horjumiseni ja teidän, teillä se johtuu siitä epäonnisesta kolmijuoksuyrityksestä. Tuskin huomaatte sitäkään itse.
Taskuvarkaille olisitte helpompi missio kuin tikkarin vieminen lapselta. Jonkun täytyy huolehtia teistä, perustelen roikkumisen itselleni. Kotona vastassa olisivat vain tyhjät seinät, tunkkaiset petivaatteet ja tyhjä jääkaappi. Verhottomat, sälekaihtimettomat ikkunat ja kahvirengasdesignoitu pöytälevy. Maisemat kylmän kaupungin yli ja tyhjä katse, tyhjä katse ensi jouluun asti. Iltaan jaksava ajatus.
Miten olisi pyörähdys tuossa urheiluliikkeessä, kysytte, tuossa, jossa sopivasti on alennus. Kumpikaan ei kysy minulta. Jään sormeilemaan ketjuja hyllyllä ovinurkassa, sormeilen käsivarsisuojien hintalappuja ja pitelen punaisia kukkia rintaani vasten. Teistä ei kuulu taas mitään, tulette takaisin hakemaan minut. Ei mitään, sellaista sattuu, ei sen väliä.
Lisäätte kantamukseeni uuden jalkapallon. Ja mistä lähtien jalkapalloissa on ollut sydänkuosit. Olisitte ostaneet edes tähtiä. Tähdet ovat lähempänä ikuisuutta kuin ihmiselämä. Pumppu pettää aina ennen ydinfuusiota.
Orihime päästäisi minut sisälle. Hän tietää kaiken, tai ainakin lähelle kaiken, en tiedä itse tarpeeksi kertoakseni, olen vain tyhmä, typerä tyttö. Orihime ei kuitenkaan taida olla kotona omien suhdekiemuroidensa takia eikä häntäkään voi aina vaivata.
Minä selviän tästä yksin. Selvisin aina yksin. Olisin selvinnyt, jos minulle olisi annettu mahdollisuus.
Näen sumeilta silmiltäni vain punaiset, valkoauraiset tulppaaninkukat mustan kangastakin hihaan painautuneina. Ei saa itkeä. Ei saa.
Uskoitte, kun sanoin murtaneeni jalkani piirinmestaruuskisoissa. Niissä aina sattuu ja voitin silti.
Tulppaanien valkoiset aurat kummittelevat mielessäni kun potkaisen uudelleen kotioven pieltä. Seuraavana päivänä sääressäni on kipsi.
Nautin suunnattomasti miehesi sormien kosketuksesta, kun hän kumartuu piirtämään mustesydämen polveni alapuolelle.
-Duzku
