Ontto maailma (K-11, Regulus/Evan, 7/7)

[Vanilje]

Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: K-11
Paritus: Regulus Musta/Evan Rosier
Genre: angst, draama, ripauksen verran AU
Haasteet: Spurttiraapale III, Aakkoshaaste II, Fanfic100 (086. Valinnat), Ficlet300, Kerää kaikki hahmot (Evan Rosier), Rare10, OTS (Luihuiset)
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot ja kaiken hänelle kuuluvaksi tunnistettavan. Minä vaan lainaan saamatta rahallista korvausta tuotoksistani.

A/N: Osallistuin Spurttiraapale III -haasteen kakkoskierrokselle ja tän viikon sanalista inspiroi tähän pienimuotoiseen raapalesarjaan. Kyllä miulla jotain suunnitelmaa tän suhteen on, mut katsotaan mihin suuntaan tämä lähtee tästä etenemään. : D Mutta nyt sen pidemmittä puheitta: tässä teille seitsemän raapalen sarja Reguluksesta ja Evanista. Olkaa hyvät!

Ontto maailma

I
II
III
IV
V
VI
VII

[Vanilje]

I

Se kaikki alkoi ikään kuin vahingossa.

Eräänä iltana oleskeluhuoneen kello löi jo kahtatoista, kun Evan ja Regulus istuivat vihreällä sohvalla. He olivat puhuneet ainakin tunnin, kun aihe kääntyi pimeyden voimiin. Evan kertoi tutustuneensa aiheeseen jo jonkin aikaa sitten ja sai Reguluksen kiinnostumaan välittömästi. Toki Regulus oli kuullut asiasta paljon kotona, mutta Evanin kertomukset olivat jotain aivan muuta.

Se tuntui niin todelliselta.

Usein Regulus oli miettinyt elämäänsä, eikä oikein tiennyt mitä halusi. Mikään ei tuntunut tarpeeksi merkitykselliseltä - kaikki oli vain samaa mitäänsanomatonta massaa. Evanin kertomukset kuitenkin saivat hänet ajattelemaan, ja jännityksen värähtelemään ihoa pitkin.

Vihdoin Regulus uskoi tietävänsä, mitä halusi elämältään.

[Verinen Paronitar]

Oh, mikä paritus <3

Minulla ei nyt oikein mitään sanottavaa tästä ensimmäisestä pätkästä ole, haluan vain napata tämän sarjan kommentilla heti seurantaan Otsikko on kiinnostava ja luo valmiiksi voimakkaita mielikuvia tulevasta sisällöstä, mielenkiinnolla odottelen, mitä tuleman pitää.

Erilaiset versiot siitä, miten se Regulus sinne Voldemortin porukoihin päätyi, ovat toki tuttua tavaraa, mutta ilolla niitä silti aina lukee. Tämä ensimmäinen johdatti kivasti klassisen aiheen pariin ja selvensi heti lähtöasetelman lukijalle, tästä on hyvä jatkaa!

[Arctic Heath]

Mielenkiintoinen paritus :3 Regulus vaikuttaa minun mielestäni hieman hämmentyneeltä pikkulapselta, joka kiinnostuu yhtäkkiä itseään vanhemman pojan kertomuksesta : D
Mutta joo, ihan jännittävä alku, jatkoa odotellessa.

PS. Otsikosta plussaa - se on mahtava !

[Vanilje]

Verinen Paronitar, tämä paritus on kieltämättä aika kutkuttava! Näistä kahdesta on niin moneksi. Olet kyllä ihan oikeassa siinä, että Reguluksen päätyminen Voldemortin joukkoihin on itsessään melko klassinen aihe. Toivottavasti kuitenkin onnistun tuomaan siihen jotain uutta näkökulmaa tämän raapalesarjan myötä. Kiva muuten, että pidit nimestä! Ontto maailma vaan tupsahti jostain mieleen ja se sitten päätyi tämän nimeksi. Itsekin oikeastaan pidän siitä, ja uskon (tai toivon, haha), että se tulee kuvaamaan tätä raapalesarjaa hyvin. Kiitoksia paljon kommentistasi, se ilahdutti kovasti!

Wolf Script, minustakin tämä on erittäin mielenkiintoinen paritus! Näistä kahdesta kun on moneksi. Nyt kun tuota raapaletta jälkeenpäin lueskelin, niin on kyllä totta, että Reguluksesta saattaa saada vähän pikkupoikamaisen kuvan. Toivottavasti onnistun karistamaan hieman tuota vaikutelmaa tulevissa raapaleissa, sillä pikkupoikamaisuus ei varsinaisesti ollut tavoitteeni. : D Ei sillä, että siinä välttämättä mitään pahaa olisi. Kiva hei myös, että pidit otsikosta! Kuten jo Veriselle Paronillekin sanoin, niin tämä nimi tuli ikään kuin vahingossa - jostain se vaan tupsahti mieleen ja tykästyin itsekin, koska jotenkin se istui heti siihen tunnelmaan, joka minulla oli mielessä. Kiitoksia kommentistasi, ilostuin siitä oikein kovasti!

Tässäpä teille sen pidemmittä puheitta raapale numero kaksi!

II

Ikuisuudelta tuntuneen hetken kuluttua Regulus tunsi vihdoin taikasauvan kärjen nousevan iholtaan jättäen jälkeensä kirvelevän poltteen. Se sai Reguluksen kiristelemään hampaitaan, puremaan poskensa haavoille. Hän oli kuitenkin päättänyt kestää sen näyttämättä heikolta. Lopulta kaikki olisi sen arvoista.

Siitä oli jo viikkoja, kuukausiakin, kun Regulus oli ensimmäistä kertaa puhunut Evanin kanssa Pimeyden Lordista. Siitä hetkestä lähtien Regulus oli kuitenkin tiennyt, että tämän oli tapahduttava. Hän halusi sen tapahtuvan. Hitaasti hän laski katseensa nähdäkseen käsivarteensa piirretyn mustan kuvion. Pimeän piirron.

Hiljaisen helpottunut hymähdys karkasi Reguluksen huulilta. Vihdoinkin kaikki oli virallista.

Pimeän piirron loitsinut kuolonsyöjä viittoi kohti tummaa ovea. Regulus astui miehen perässä saliin, jossa suuren pöydän ääressä istui lukuisia mustakaapuisia noitia ja velhoja. Useimmat heistä näyttivät nyökyttelevän hyväksyvästi.

Regulus tunsi ryhtinsä kohenevan hänen astellessaan takaisin omalle paikalleen. Hitaasti hän veti tammisen tuolin pöydän alta ja istuutui. Vasemmalla puolellaan hän näki Evanin nyökkäävän. Regulus halusi säilyttää saavuttamansa arvokkaan vaikutelman, mutta antoi silti itsensä hymyillä sisäisesti.

Evan kurotti kohti nuorempaa poikaa nähdäkseen tämän käsivarren tarkemmin. Regulus ojensi kättään ja tunsi toisen tarttuvan siihen. Ensin Regulus värähti aiemman poltteen palatessa hetkeksi, mutta rentoutui pian. Vanhemman pojan sormet hivelivät pimeän piirtoa. Regulus kavahti uuden tunteen vallitessa hänet.

Evanin viileät sormet käsivarren iholla lähettivät kipinöitä ympäri Reguluksen kehoa.

[Arctic Heath]

Oh varsinkin lopetus oli mielenkiintoinen :3

Hiljaisen helpottunut hymähdys karkasi Reguluksen huulilta. Vihdoinkin kaikki oli virallista.

Pidin tästä kohdasta ja huojennus melkein leijui tänne ruudun toiselle puolelle tuosta hetkestä - niin todelliselta se vaikutti.
Eli myös todellisuuden tunteesta plussaa :,D Tarina oli muutenkin taas hieno lyhykäisyydessään. Jatkoa odotellessa ^^
(+ pahoittelut huonosta kommentista hyvään tarinaan)

[Vanilje]

Wolf Script, mahtavaa kuulla, että teksti tuntui noin todelliselta! Kiva myös, että lopetus oli sinusta mielenkiintoinen. Ja pyhpah siun kommentti mikään huono ollut, päivänvastoin! Se ilostutti kovasti. :3 Kiitoksia paljon että kommentoit, olen oikein otettu sanoistasi!

Seuraavana vuorossa kolmas raapale, joka oli vähällä aiheuttaa totaalisen turhautumisen, haha. Olkaa hyvät!

III

Toisinaan ajatukset pyörivät liiankin nopeasti.

Viime päivinä oli tapahtunut paljon, eikä Regulus voinut estää tapahtumia juoksemasta silmiensä edessä yhä uudelleen.

Pimeän piirto. Lordi Voldemort. Ylpeät vanhemmat. Evan.

Reguluksen teki mieli potkaista mahonkisen sänkynsä jalkaa. Asioita oli liikaa, eikä niistä meinannut saada otetta. Iltaisin peitto tuntui kiertyvän liian tiukasti ympärille ja hikikarpalot nousivat otsalle, vaikka ikkuna olikin auki.

Varmasti tottuminen ajatukseen kuolonsyöjyyden virallistamisesta veisi muutaman päivän, mutta Regulus tiesi tilanteessa olevan muutakin. Joka kerta Evanin vinosti hymyilevien kasvojen ilmestyessä mielen perukoilta Reguluksesta tuntui kuin hänen vatsansa kääntyisi ympäri.

Hän tiennyt mitä tehdä, mutta ainakaan hän ei päästäisi ajatuksesta irti noin vain.

[Odo]

Aivan ihana paritus on sanottava näin heti alkuun!<3 Pidän muutenkin molemmista hahmoista, vaikka toki kirjoissa heistä onkin vähän kerrottu. Kuitenkin oma päänsisäinen canoni on luonut molempiin hahmoihin omia piirteitään ja pidin siitä, miten hyvin nämä hahmot kohtasivat omat mielikuvani näistä kahdesta. Parituksena en myöskään ole aiemmin näihin törmännyt, joten ihanaa saada uutta rarea luettavaa. c:

En ole taas pitkään aikaan kommentoinut tekstejäsi (enkä pahemmin lukenuntkaan ficcejä) mutta tämä pisti silmään, kun lähdin seikkailemaan Pimeyden voimiin. Lähinnä parituksen takia, sen jälkeen sinun takiasi. Olen tässä jo muutaman päivän yrittänyt saada itseäni niskasta kiinni, että edistyisin ficcarin fani haasteessa, mutta näköjään ficcisi löysi minut eikä toisin päin. :') Mielenkiinto siis heräsi heti ja tähän astiset raapaleet ovat kaikki todella kauniita ja mukavan kevyesti kirjoitettuja ja helppo lukuisia. Pieniä kohtauksia, joissa on kuitenkin paljon tarinaa ja isompia aika välejä, mitä on tapahtunut. Se antaa lukijalle paljon vapautta, mutta teksti pitää silti otteessaan ja tarinassa niin, ettei omat mielikuvat ja tarina sekoitu liiaksi.

Parituksen otit esille mukavan varovaisesti, pienistä kosketuksista, yhteisestä tavoitteesta ja hymyistä. Pidin siitä, miten Regulus hymyili sisäisesti. Lempikohtani tekstissä oli kuitenkin tämä kertomassa Reguluksesta:

Usein Regulus oli miettinyt elämäänsä, eikä oikein tiennyt mitä halusi. Mikään ei tuntunut tarpeeksi merkitykselliseltä - kaikki oli vain samaa mitäänsanomatonta massaa.

Tämä on niin sitä Regulusta, jonka olen pääni sisällä aina ajatellut, etten voi kuin rakastaa tapaasi kertoa hahmosta!<3

Ja vaikka Evaniin ei minulla niin suurta sidettä vielä ole kuin Regulukseen niin kuten aiemmin sanoinkin Evan tuintui myös omalta itseltään. Näiden sivuhahmojen kohdalla on todella vaikea sanoa, mikä on IC ja mikä ei, koska kaikilla on omat päänsisäiset canoninsa, mutta tässä ne tuntuuvat kohtaavan todella hyvin. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea keksit vielä tulevissa raapaleissa. c:

(Hitsi kaveri soitti, että on pihassa ihan just hakemassa mua...) Vielä on kuitenkin sanottava, että rakastan sun teksteissä pieniä yksityiskohtia. Nyt hyvinä esimerkkinä tammi tuoli ja mahonkiset sängyn jalat. Ne tuovat elävyyttä tekstiin todella paljon. Mutta nyt on oltava jo menossa, joten palailen taas uudemman kerran kun raapaleita tulee lisää. Kiitos näistä.<3

[Kuurankukka]

Kommenttikamppanjasta oikein hyvää alkavaa iltaa! Löysin tänne ihan vain parituksen johdattelemana, en ole aikoihin lukenut Reguluksesta mitään, ja mielikuvani Evanista kaipasi myös vähän terästämistä. Luihuisrare on aina kiva juttu tutustua c: Raapalemuoto sopi tähän varsin hyvin, tarina kiertyy auki pieni pala kerrallaan yhtä aikaa piirron ja varovaisten tunteiden vahvistumisen kanssa, jään ehdottomasti seuraamaan tätä loppuun saakka.

Kuten joku (tai sinä itse) mainitsi, Reguluksen siirtyminen pimeyden puolelle on aika klassinen aihe, mutta kyllähän siinä niitä vaihtoehtoja riittää. Olen lukenut niin monia ficcejä, joissa Reguluksen vaikuttimena on Sirius tai muu perhe, että Evan on ihan kiva poikkeus tähän. Pidän tässä myös kovasti siitä, kuinka päättäväiseltä Regulus tässä tuntuu. Sopivan käytännöllisesti ja määrätietoiselta, tyypiltä joka sanoo Minähän aivan varmasti teen tämän. Omissa ficeissäni ainakin tuppaan turhan usein tekemään Reguluksesta angstisen, herkän runopojan, joka löytää oman tahtonsa vasta aivan lopussa ja liian myöhään. Mutta tässä niin ei ainakaan ollut, vaikka Regulus vähän epävarma toki olikin.

Evanista kuulisin mielelläni paljon lisää, vaikka ymmärrän kyllä toki, että kyseessä on lyhyempi tarina eikä monilukuinen romaanijatkis, ja että sanoja on rajallisesti. Ainakin tähän mennessä olen siis pitänyt jokaisesta raapaleesta: ficci ehkä vaikuttaa perinteiseltä herkältä ihastumistarinalta, mutta onneksi alkutiedotkin jo lupaavat myös muuta. Kiitos näistä kolmesta ensimmäisestä, itse pidin ehkä eniten tuosta viimeisimmästä.

[Arctic Heath]

Muutamia lainauksia, joista pidin:

Viime päivinä oli tapahtunut paljon, eikä Regulus voinut estää tapahtumia juoksemasta silmiensä edessä yhä uudelleen.

Tämä oli jotenkin mukava. Minulle tuli sellainen tunne, että Regulus oli hyvin hämmentynyt kaikesta mitä on ehtinyt tapahtua. Ja jotenkin vaan se oli sellainen hieno, josta tuli vahva tunne :,D

Pimeän piirto. Lordi Voldemort. Ylpeät vanhemmat. Evan.

Aww, jotenkin se hämmentyneisyys-linja minun kohdallani jatkuu :,D Hienoa, kaikkea mitä päässä pyörii.

Hän tiennyt mitä tehdä, mutta ainakaan hän ei päästäisi ajatuksesta irti noin vain.

Ihanaa, päättäväisyyttä :,D

Pidin ficistä kokonaisuutena (ja pidin myös monista kohdista mitä en nyt lainannut). Kiitos (:

Odotan innolla jatkoa^^

[Vanilje]

Odo, oh, tässähän meinaa ihan punastua! Olit tämän Kommenttikampanjaankin linkittänyt, kiitoksia hurjasti! :3 Mutta niin. Itsekin olen aika rakastunut näihin kahteen herraan! ♥ Näistä kahdesta on vaikka mihin. Mahtavaa muuten kuulla, että pojat osuvat yksiin headcanonisi kanssa. Onhan se kiva lukea tekstiä, jossa hahmot vastaavat omia mielikuvia. Tämä on tosiaan vähän tällainen pienistä paloista koostuva kokonaisuus. Tosi kiva kuulla, että tämä toimii hyvin näin ja lukijoiden on helppo muodostaa raapaleista yhtenäinen kokonaisuus, vaikka aivan kaikkea ei kerrotakaan. Ylipäätään on hienoa, että tekstin tyyli miellyttää aina tarinan rakentumisesta hahmojen ja ympäristön kuvauksiin asti. Kiitoksia oikein paljon kommentistasi, sitä oli ilo lukea!

Kuurankukka, luihuisrare on kyllä kivaa. :3 Itsekin oon aika monesti just törmänny näihin klassisiin lähestymistapoihin usein kirjoitetuissa aiheissa, joten ajattelin lähteä etsimään vähän erilaista näkökulmaa. Itse olen myös monesti lukenut (ja kirjoittanutkin) angstisemmasta Reguluksesta, joten halusin tällä kertaa yrittää saada pojasta sen hieman määrätietoisemman ja päättäväisemmän puolen esiin. Minustakin on vähän harmi, kun raapalemitta on niin lyhyt, että Evan meinaa vähän jäädä Reguluksen tarinan varjoon. Olen tämän sarjan kirjoittamisen myötä onnistunut totaalisesti rakastumaan tähän paritukseen, joten ehkä myöhemmin saattaisi olla luvassa jotain muuta näistä kahdesta, jossa Evankin pääsee enemmän esille. Hih. Kiitoksia sinulle ilostuttavasta kommentistasi, kiva että olet tykännyt!

Wolf Script, ihanaa kun jaksat aina kommentoida! Hienoa, että teksti miellyttää edelleen. Nuo kommenttisi lainauksien yhteydessä oli melkein kuin omia ajatuksiani, joita pohdin kirjoittaessa. Ilmeisesti teksti on siis onnistunut ja oikeat asiat välittyvät lukijoille. Kiitoksia jälleen mieltä lämmittävästä kommentista!

Pahoitteluni, että uusien raapaleiden julkaisemisessa on kestänyt. Kirjoittanut olen kyllä, mutta netille ei ole juuri jäänyt aikaa tässä parin viime päivän aikana. Yritän kuitenkin saada loput raapaleet julkaistua viimeistään alkuviikon aikana. Tässä teille luettavaksi raapale numero neljä!

IV

Ikkunan takana harmaat pilvet peittivät taivaan. Ensimmäiset sadepisarat valuivat lasia pitkin, kun Evan istui Reguluksen viereen sängylle.

”Melkoinen sää. Hyvä kylläkin, että välillä sataa. Viime päivinä on ollut aika tukalaa.”
”Mmmh.”

Regulus hymähti hajamielisenä. Pojan ajatukset juoksivat Evanin jalkateristä aina otsalle valuviin tummiin hiuksiin saakka. Regulus tunsi sykkeensä kiihtyvän, eikä tiennyt mitä tehdä. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa jotakin, mutta sanat tuntuivat tarttuvan kurkkuun ennen kuin hän oli ehtinyt ajatellakaan niitä. Eihän hän sitä paitsi edes tiennyt mitä mieltä Evan tästä kaikesta oli.

Pään sisällä tuntui riehuvan pyörremyrsky. Regulus henkäisi äänettömästi antaen lopulta kätensä hivuttautua kohti Evanin pitkiä sormia.

Kosketus sai toisen kavahtamaan ja hetken Regulus toivoi, ettei olisi antanut typerille ajatuksilleen valtaa. Häpeän puna tuntui korventavan poskipäitä, eikä Regulus halunnut kohdata toisen katsetta. Hän puristi silmänsä kiinni ja toivoi voivansa muuttua näkymättömäksi.

Regulus laski minuuteilta tuntuvia sekunteja, kun kevyt henkäys kasvoilla sai hänet säpsähtämään. Evan painoi huulensa toisen huulia vasten ja vetäytyi sitten kauemmas virnistäen. Regulus naurahti helpottuneena.

Hän oli juuri kumartumassa uudelleen toista kohti, kun tuttu polte alkoi levitä vasempaan kyynärvarteen. Pettymys läikähti pojan sisällä ja vastahakoisesti hän nousi seisomaan. Evan astui hänen viereensä ja katsoi toista kysyvänä. Regulus nyökkäsi.

Vanhempi tarttui nuoremman käteen ja silmänräpäyksessä he kaikkoontuivat.

[Vanilje]

V

Joukko kuolonsyöjiä seisoi ympyrässä syrjäisen tornin kattokerroksessa. Lordi Voldemort käveli heidän edessään puhuen hänen vastustajistaan, Feeniksin killasta ja heidän suunnitelmistaan.

Regulus tunsi ihokarvojensa nousevan pystyyn. Hänen ajatuksensa pyörivät yhä Evanin jäljiltä, eivätkä Mestarin puheet asioita ainakaan tasoittaneet. Se oli niin absurdia. Vielä hetki sitten hän oli istunut Evanin kanssa sängyllä ja nyt hän kuunteli Pimeyden Lordin puheita aina hyökkäyksistä taisteluihin saakka.

Regulus ravisteli itseään eleettömästi kerätäkseen keskittymisensä rippeet. Hänen olisi oltava täysin valmis, kun aika koittaisi.

*

Kuunvalo läikehti samettisilla verhoilla, kun pojat ilmiintyivät takaisin Reguluksen huoneeseen.

”Melkoinen kokous”, Regulus tokaisi. ”Mitäköhän tästäkin pitäisi ajatella?”

”Niin. En oikein tiedä… Taistelu tästä varmaan joka tapauksessa tulee.” Evan piti tauon, ennen kuin jatkoi: ”Mutta ei mietitä sitä nyt. Minun mielestäni meiltä taisi jäädä jotain kesken ennen kokousta, vai muistanko aivan väärin?” Evanin ääni oli ilkikurinen.

Regulus virnisti. Evan hivutti kätensä toisen alaselälle ja veti tämän kanssaan sängylle. Regulus pysähtyi katsomaan Evanin harmaan syviin silmiin, ennen kuin painoi huulensa tämän huulille. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan, miten täydelliseltä kaikki saattoi tuntua.

Väristykset juoksivat pitkin Reguluksen kehoa, kun Evan siveli hänen vartaloaan määrätietoisilla sormillaan. Regulus etsi suudellen polkuja Evanin suupieleltä korvanlehdelle ja kaulaa pitkin solisluille. Kummankin huulilta karkasi huokaus, eikä Regulus halunnut hetken päättyvän koskaan.

[Arctic Heath]

 Kommentit osa 4:

Aloitan lainauksilla :,D Tässä muutamia kohtia, joissa minun selitysjuttuni alla

Häpeän puna tuntui korventavan poskipäitä, eikä Regulus halunnut kohdata toisen katsetta. Hän puristi silmänsä kiinni ja toivoi voivansa muuttua näkymättömäksi.

Aww en tiedä minulla on nyt pakkomielle siihen Reguluksen puoleen, jossa hän on pikkupoikamainen Tässä kohdassa ilokseni pakkomielteeni nousi osittain esiin

 

Regulus laski minuuteilta tuntuvia sekunteja, kun kevyt henkäys kasvoilla sai hänet säpsähtämään.

Tämä oli jotenkin lutuinen kohta. Kauniisti kirjoitettu :>

 

Vanhempi tarttui nuoremman käteen ja silmänräpäyksessä he kaikkoontuivat.

Joskus tälläinen erottelu voi häiritä joitakin, mutta minä pidin tästä "vanhempi - nuorempi" - erottelusta tässä kohtaa (:


Kommentit osa 5:

Aloitan nyt tämänkin muutamilla lainauksilla

Se oli niin absurdia.

Ooh, rakastan absurdi sanaa. Se tuo tekstiin jännän vivahteen :,D

Regulus ravisteli itseään eleettömästi kerätäkseen keskittymisensä rippeet.

Tuo oli myöskin mukavahko kohta :>

Regulus etsi suudellen polkuja Evanin suupieleltä korvanlehdelle ja kaulaa pitkin solisluille.

Taidokkaasti kirjoitettu! (:

Pääsi nyt vasta kommentoimaan tuota edellistä osaa, mutta juu pidin molemmista paljon ja pahoittelut sekavasta kommentista, joka on täynnä ""-hymiöitä :> Odottelen edelleen innoissani jatkoa, hui loppu lähestyy, enää kaksi osaa jäljellä :O

[Vanilje]

Wolf Script, oih, kiitoksia jälleen kommentistasi! Miusta oli kiva kun olit lainaillut noita kohtia tuolta - siinä tulee tavallaan tosi konkreettisesti esille niitä juttuja ja kohtia, joista on tykätty, joissa on ehkä korjattavaa jne. Oon tosi otettu kaikista noista sanoistasi. Mahtavaa kuulla, että miun kirjoitustyyli uppoaa ja muutenkin oot tykänny näistä raapaleista. Ja joo, tuolla neljänneesä osassa Reguluksen pikkupoikamaisempi puolikin pääsi taas vähän pilkahtamaan pintaan, khihi. :3 Kiitos kun kommentoit ja kiva että pidät!

Eheh, näiden viimeisten osien kanssa kestikin hieman pidempään kuin oli tarkoitus. Tässä olisi kuitenkin jatkoa ja viimeinenkin osa on tuloillaan aivan pian. Kiitoksia kärsivällisyydestänne ja olkaa hyvät!

VI

Se päivä oli todellakin koittanut. Ajatus tuntui jollakin tapaa epätodelliselta, vaikka tätä he olivat jo kauan odottaneet. Siinä he lopultakin seisovat rinta rinnan - kuolonsyöjät vastaan muu maailma.

Regulus siirsi painoaan jalalta toiselle ja kääntyi katsomaan oikealle. Evan hypisteli taikasauvaansa mietteliään näköisenä. Vaivihkaa Regulus hivutti kätensä lähemmäs toista ja hiveli sormellaan tämän kämmenselkää saaden Evanin havahtumaan ajatuksistaan. Nopeasti toinen puristi Reguluksen kättä, ennen kuin väkijoukot alkoivat liikehtiä.

Taistelu oli alkanut.

*

Valot välähtelivät, tuskan ja taistelun äänet väreilivät ilmassa. Regulus tunsi adrenaliinin sykkivän suonissaan. Tähänhän hän oli valmistautunut. Pojan sauvasta sinkosi loitsuja tämän väistellessä itseensä kohdistuvia manauksia. Sivusilmällään Regulus huomasi Evanin juoksevan ohitseen ja juuri kun hän vilkaisi sivulleen -

Avada Kedavra!

Hetkeksi kaikki tuntui pysähtyvän; taistelun äänet muuttuivat taustahälyksi ja ympärillä välähtelevät valot sumeaksi massaksi.

"Evan!" Regulus kuuli itsensä huutavan käheällä äänellä. Huimausaalto pyyhkäisi Reguluksen yli. Silmänräpäyksessä sormet kuitenkin puristuivat tiukemmin taikasauvan ympärille - muulle ei olisi nyt aikaa. Eikä sitä paitsi saanut näyttää haavoittuvalta.

Ei nyt.

Vasta jälkeenpäin jalat juoksivat käskemättä ja poika huomasi seisovansa Evanin liikkumattoman ruumiin vierellä. Regulus tunsi vartalonsa valahtavan veltoksi. Pikkukivet repivät polvet ja kämmenet verille. Vapisevalla kädellään Regulus siirsi Evanin hiuksia sivuun tämän silmien edestä.

Lopulta hän painoi huulensa viimeistä kertaa pojan suupielelle.

[Vanilje]

Näin sitä vaan viimeistä raapaletta viedään. Tätä on ollut kiva kirjoittaa. Toivottavasti tekin olette pitäneet! Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta päästän teidät seitsemännen ja viimeisen osan pariin. Kiitos ja olkaa hyvät!

VII

Nykyään päivät olivat pitkiä, kaikki tuntui tyhjältä. Hänen elämänsä merkitys oli repäisty silmänräpäyksessä tiehensä. Regulus saattoi melkein kuulla onton kaiun vellovan sisällään. Syvyyksissä jokin tuntui pyörteilevän ja se vain kasvoi.

Hän oli vihainen. Ilman Pimeän Lordia taistelua ei olisi ollut, ja Evan olisi yhä elossa. Reguluksen olisi tehnyt mieli sylkäistä Herransa jalkoihin ja kävellä tiehensä. Mutta eihän sellaista tehty. Se olisi ollut naurettavan typerää.

Sen sijaan eräänä pilvisenä iltana Regulus sai ohimennen vihiä Pimeän Lordin hirnyrkeistä, ja vihdoin hän tiesi mitä tehdä. Voldemortin vartioimaton lipsahdus koituisi tämän kohtaloksi, kuten Voldemort oli koitunut Evanin. Regulus pitäisi siitä huolen.

Hän kostaisi kaiken.

[Odo]

Minun piti kommentoida joka raapaleen välissä, mutta jotenkin se aina vaan jäi. Seurailin kuitenkin raapaleita ja ai ihmettä, että ne olivat kaikki ihania! <3 Pidän siitä, miten sait mukaan romantiikkaa ja ensimmäistä velhosotaa. Hyvistä hetkistä synkkyyteen vaihteli hyvässä tasapainossa.

Uudelleen koko sarjan lukeneena huomasin myös tämmöisen pikkujutun:

Hän tiennyt mitä tehdä, mutta ainakaan hän ei päästäisi ajatuksesta irti noin vain.

Hän tiennyt mitä tehdä kuulostaa vähän hassulta. Löytyy kolmannesta osasta.

Muuten, kuten jo aiemmin sanoin raapaleet olivat todella sujuvaa luettavaa, eikä virheitä sattunut silmään. Hieman mietitytti Evanin kuolemassa avada kedavran käyttö, kun ainakin kirjoista olen aina käsittänyt, että feeniksin kilta ei sitä käyttäisi. Dumbledore taisi sanoa, että on muitakin keinoja, mutta en ole ihan varma. Toisaalta killallakin on varmasti ollut tarkoitus ainakin sodan keskellä tappaa, joten en sitä virheenäkään pidä.

Viattomasta tunnelmasta veit tarinaa koko ajan synkempiin asioihin, kuinka uteliaisuus pimeyden voimiin muuttui pikkuhiljaa aina sodaksi asti. En olisi uskonut, että menet ja tapat Evanin, joten se tuli yllätyksenä! Ja tietysti yllätykset ovat aina ficeissä plussaa ja tapahtuma loi kauhean surullista tunnetta ficciin. Viimeinen raapale myös sitoi hyvin otsikon ficciin, joten tykkään otsikosta entistä enemmän. Näkökulma siitä, että Evanin kuolema sai Reguluksen yrittämään Voldemortin tappamista oli mielenkiintoinen. Voldemort tunsi myös tuohon aikaan olevansa niin ylivoimainen, että lipsahdus hirnyrkeistä tai ainakin yhdestä olisi voinut olla mahdollinen. Regulus oli kuitenkin fiksu, joten pieni vihjekin saattoi riittää.

Kokonaisuutena tämä oli loistava raapalesarja ja yksi parhaista, mitä olen lukenut. Paritus oli rare, joista ei voi olla pitämättä ja erinomaisen rareparituksesta tekee sen toimivuus, jossa olit onnistunut. Vielä pitää napsia sekalaisia parhaita paloja mukaan, kun ajatukseni hyppi tätä kommentti kirjoittaessa. Tässä ei ole kaikki, mutta ainakin muutama!

Vihdoin Regulus uskoi tietävänsä, mitä halusi elämältään.

Nykyään päivät olivat pitkiä, kaikki tuntui tyhjältä. Hänen elämänsä merkitys oli repäisty silmänräpäyksessä tiehensä.

Ensimmäisen ja viimeisen luvun lauseet sopivat yhteen! Alussa Regulus uskoi, että Evanin kertomana Pimeyden voimat olivat se, mitä Regulus elämäänsä kaipasi. Oikeasti se, millä oli merkitystä oli Evan. Tykkäsin tästä ihan älyttömästi! <3

Regulus halusi säilyttää saavuttamansa arvokkaan vaikutelman, mutta antoi silti itsensä hymyillä sisäisesti.

Regulus ravisteli itseään eleettömästi kerätäkseen keskittymisensä rippeet.

Eikä sitä paitsi saanut näyttää haavoittuvalta.

Olet saanut hyvin Reguluksen ulkokuorta kuvattua muutamilla lauseilla, mitkä kertovat jo hahmosta paljon. Jotkin asiat pysyivät visusti Reguluksen sisällä, jotta arvokkuus säilyisi. Mulle tulee mieleen, että ehkä tähän on vaikuttanut kasvatuskin. Ainakin itse ajattelen, että Walburga olisi nimenomaan opettanut vastaavaa arvokkuuden säilyttämistä, mikä on juurtunut Regulukseen.

Mainitsin aiemmassa kommentissa jo pienet upeat yksityiskohdat niin niitä en rupea enempää lainailemaan. Reguluksen ja Evanin suhteen edistymisetäkään en rupea jokaista lausetta lainailemaan, sillä jokainen pala oli ihastuttava. Ne olivat suloisia, vaikka maailma heidän ympärillään oli karu. Tämä on kyllä silti pakko ottaa mukaan!

Kummankin huulilta karkasi huokaus, eikä Regulus halunnut hetken päättyvän koskaan.

Aww.<3

Kiitän todella paljon raapalesarjasta <3 ja pahoittelen, että ei tullut kommentoitua niin useasti kuin tämä olisi ansainnut!
// Oho, tulipa pitkä kommentti.

[Taelia]

Mä en pysty edes selittämään itselleni, miten tällainen herkkupala on mennyt multa ihan ohi. Regulusta sun kirjoittamana ja vielä mielenkiintoinen paritus! En muista edes bonganneeni tätä aikaisemmin, vaikka onhan tämä varmaan tässä Pimeyden voimien ekalla sivulla pyörinyt hyvän aikaa. Gaah!

Sanotaan nyt ihan tähän alkuun jo, että tykkäsin tästä ihan hurjasti! Regulus hahmona on vähän sellainen tyhjä taulu; kehykset on valmiina, mutta maalauksesta voi tehdä millaisen ikinä haluaa. Mielenkiintoinen teoria tässä sulla siitä, miksi Regulus päätti kääntää takkinsa. Mä aina mietin, että vaikka varmasti Oljon osakseen saamalla kohtelulla on ollut paljon painoarvoa siinä asiassa, mutta ainakin mun mielikuvissa Reguluksen on pakko olla sen verran rationaalinen jäbä, ettei se ehkä ihan pelkästään sen takia uhraisi omaa henkeään.

Ensimmäisestä raapaleesta mulla ei sen erityisempää sanottavaa ole. Oon vähän samoilla linjoilla aiemmin kommentoineen Verisen Paronittaren kanssa; lähtökohdat käyvät selväksi lukijalle. Mulle ainakin syntyi tästä ensimmäisestä pätkästä jonkinlaisia ennakko-odotuksia tulevan suhteen, jotka olivat sitten osittain oikeassakin.

Kakkosraapaleessa alkoi jo tapahtua, tykkäsin kovasti tuosta pätkästä. Kohtaus oli jotenkin erityisen helppo kuvitella.

Evan kurotti kohti nuorempaa poikaa nähdäkseen tämän käsivarren tarkemmin. Regulus ojensi kättään ja tunsi toisen tarttuvan siihen. Ensin Regulus värähti aiemman poltteen palatessa hetkeksi, mutta rentoutui pian. Vanhemman pojan sormet hivelivät pimeän piirtoa. Regulus kavahti uuden tunteen vallitessa hänet.

Tässä mun lempikohta kakkosraapaleesta. En osaa sitä tarkemmin eritellä, mutta jotenkin tässä oli mun mielestä jotain erinomaisen kutkuttavaa. Mäkin haluan pimeän piirron ja jonkun hottiksen kuolonsyöjän hivelemään sitä!

Reguluksen teki mieli potkaista mahonkisen sänkynsä jalkaa. Asioita oli liikaa, eikä niistä meinannut saada otetta. Iltaisin peitto tuntui kiertyvän liian tiukasti ympärille ja hikikarpalot nousivat otsalle, vaikka ikkuna olikin auki.

Varmasti tottuminen ajatukseen kuolonsyöjyyden virallistamisesta veisi muutaman päivän, mutta Regulus tiesi tilanteessa olevan muutakin. Joka kerta Evanin vinosti hymyilevien kasvojen ilmestyessä mielen perukoilta Reguluksesta tuntui kuin hänen vatsansa kääntyisi ympäri.

Tuntuu vähän hassulta quotata kolmosraapaleesta melkein puolet, mutta kun. Tämä vastasi hyvin voimakkaasti omaakin käsitystäni siitä, kun Regulus alkaa hahmottaa tilannetta ja uutta asemaansa kuolonsyöjänä. Ja sitten toki tämä Evan-aspekti tässä mukana. Purr!

Regulus hymähti hajamielisenä. Pojan ajatukset juoksivat Evanin jalkateristä aina otsalle valuviin tummiin hiuksiin saakka. Regulus tunsi sykkeensä kiihtyvän, eikä tiennyt mitä tehdä. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa jotakin, mutta sanat tuntuivat tarttuvan kurkkuun ennen kuin hän oli ehtinyt ajatellakaan niitä. Eihän hän sitä paitsi edes tiennyt mitä mieltä Evan tästä kaikesta oli.

Nelosraapaleessa ja tässä lainauksessa mussa kiteytyy tosi hyvin se epävarmuus, mikä syntyy kun ei voi tietää, mitä toinen osapuoli ajattelee. Hyvinkin samaistuttavaa näin lukijana! Tuon kohtauksen ympäriltä lukisi mielellään pidemmänkin ficin.

Viidennestä raapaleesta en oikein osaa lainata mitään tiettyä kohtaa; se oli ihan kauttaaltaan mun mielestä aika vaikuttava. Mun näkemyksen mukaan tässä pätkässä koko raapalesarja otti tietyn suunnan, jota sitten seurattiin katkeraan loppuun asti.

Hetkeksi kaikki tuntui pysähtyvän; taistelun äänet muuttuivat taustahälyksi ja ympärillä välähtelevät valot sumeaksi massaksi.

"Evan!" Regulus kuuli itsensä huutavan käheällä äänellä. Huimausaalto pyyhkäisi Reguluksen yli. Silmänräpäyksessä sormet kuitenkin puristuivat tiukemmin taikasauvan ympärille - muulle ei olisi nyt aikaa. Eikä sitä paitsi saanut näyttää haavoittuvalta.

Vasta jälkeenpäin jalat juoksivat käskemättä ja poika huomasi seisovansa Evanin liikkumattoman ruumiin vierellä. Regulus tunsi vartalonsa valahtavan veltoksi. Pikkukivet repivät polvet ja kämmenet verille. Vapisevalla kädellään Regulus siirsi Evanin hiuksia sivuun tämän silmien edestä.

Mulla meni ehkä vähän roska silmään nyt. Taistelua tai mitään actionia ylipäätään on mielestä tosi vaikea kuvata sanoin, mutta sä olet mun nähdäkseni onnistunut siinä hyvin. Muutamilla oikeastaan aika vähäeleisilläkin ilmauksilla tässä on mun mielestä hyvin rakennettu semmosta kohtalokasta tunnelmaa. Kuulostipa nyt vähän hölmöltä, mutta en osaa sitä paremminkaan sanoa.

Nomen est omen, viimeinen raapale ja tämä raapalesarja kokonaisuudessaan jättivät kyllä meikälle lukijanakin sangen onton olon. Toistan itseäni, tykkäsin tästä hurjasti! Evan jäi tässä vähän ehkä etäisemmäksi kuin olisin toivonut, mutta Reguluksen ja hänen valintojensa ympärillähän tämä toisaalta tuntui muutenkin enemmän pyörivän.

Tää kommentti on kyllä nyt vähän päätön ja sekava, anna mulle anteeksi, en ole vielä ehtinyt nukkumaan!

Kiitoksia lukukokemuksesta!

- Trauma

[hiddenben]

Halusin tulla lukemaan tämän tekstin, kun mainitsit sen viestissäsi! Tämä on minulle omalla tavallaan vierasta aluetta, sillä Pimeyden voimat osastona ja kaksi kuolonsyöjää päähenkilöinä osuvat harvemmin lukulistalleni, mutta tällainen raapalemitta toimi todella hyvin juuri tällaisella epämukavuusalueella. Tämä oli nimittäin hurjan mielenkiintoinen ja surullisen kaunis ficci! Tämä on myös jotenkin hurjan... sympaattinen? Tai ainakin asetun lukijana Reguluksen puolelle ja kykenen jopa ymmärtämään, miksi hän valitsi liittyä kuolonsyöjiin.

Ennen kaikkea pidän tämän juonesta ja kuinka tässä päädytään Reguluksen ontolta tuntuvasta maailmasta ennen kuolonsyöjän uraa miehen onttoon maailmaan Evanin kuoleman jälkeen. Siitä muodostuu ympyrän muotoinen juoni, jossa elämä jatkaa samaa kiertoaan, huomasi ihminen sitä itse tai ei. Mielestäni on myös mielenkiintoista, miten paljon Evanin olemassaolo vaikuttaa Reguluksen ajatuksiin kuolonsyöjyydestä. Onhan se toisaalta asia, joka näitä kahta yhdistää alusta alkaen ja minkä kautta Regulus pääsee tutustumaan Evaniin.

Pidän myös erityisen paljon tämän raapalesarjan tasapainosta: tässä on osittain Reguluksen omia ajatuksia ja elämää (ensimmäinen ja kolmas raapale), osittain Reguluksen ja Evanin suhdetta (raapaleet kaksi, neljä ja viisi), mutta näiden kahden lisäksi myös tuota velhomaailman ensimmäistä sotaa ja Voldemortin armeijan ja ideologian synkkyyttä. Siitä muodostuu toimiva balanssi: henkilön oma kehitys, rakastumisen tuoma keveys ja ympäröivän maailman synkkyys ja raskaus.

Tämä kyllä yllätti kovasti olemalla jotenkin... herkkä. Pidin siitä, millaiseksi olet kuvannut Reguluksen ja Evanin ja kaksikon lyhyeksi jääneen suhteen ja kuinka se rinnastuu kuolonsyöjien maailmaan ja Voldemortin agendaan. Kieli on tässä kaunista ja nuo lyhyet hetket tuovat oman efektinsä kokonaisuuteen. Hieno raapalesarja!