Mietin pitkään, että kannattaisiko lukea alle
Katkeria pieniä tarinoita, koska
a) se oli itsenäisenäkin loistelias b) kaanonia kaanonin sisään & fikkien ja fanfiktionin sisäkkyys on ilmiönä tuskallisenkin mielenkiintoinen c) siitä ei varmastikaan olisi myöskään haittaa
Hyvistä syistä huolimatta jätin kuitenkin uudelleenlukemisen ja etenin käsikopelolla eli muistin varassa, ja voin sanoa, että hyvin meni näinkin! Nautiskella ja kiemurrella sai reilun kolmensadan sanan edestä ja vieläkin enemmän, koska sanat kaikuivat. Kokonaisuus oli kaunis, reunoiltaankin, ja todella ehyt, niin ehjä kuin sirpaleisessa elämässä kerrottaessa voi olla. Kaarien kauneus ja sirpaleiden terävyys tuli ilmi esimerkiksi siinä, kun puhuttiin i'istä (apua, taipuikohan se noin). Ajankäyttö oli niin hyvää, että voi ihanuutta. :> Koko skaala oli käsillä, kun oli tulevaisuus Harryn ja Ginevran tulevaisuus ja Remuksen (/ja Nymfadoran) menneisyys, Andromedan muistot ja valokuvista kootut albumit. Oli elävä, koppakuoriaisia kaivava poika isoäitinsä luona.
Äidin ja tyttären elämänvalintojen seuraaminen ja vertailu, suorastaan punninta, oli hieno. Se oli hieno paitsi kirjallisesti ja kohtauksina, niin myös ajatuksellisesti. Erot ja mahdollisuudet piirtyivät selkeinä kuvina, minkä tiivistää esimerkiksi seuraava:
Tarina ei ollut ensimmäinen lajiaan. Kun ei tiedä näkeekö seuraavaa päivää, ei kysytä lauluja eikä lupauksia. Voi joko ottaa mitä on tarjolla tai istua alas odottamaan kuolemaa. Nymphadora sanoi tehneensä niin kuin minäkin olisin tehnyt ja tein, mutta hän ei ymmärrä eroa.
Kuvaamisessa voiton veivät ehdottomasti ne melkein mystiset ja maagiset kevätsipulit, jotka eivät saaneet itkemään. Ne tuntuivat lukijallakin
käsissä. Vihreää oli muuallakin, ihan kankaita myöten. Onneksi lukijan rintaa ei sentään puristanut niin kuin siihen olisi ollut kiinnitettynä musta neilikka. Elämää ja kuolemaa, häät ja hautajaiset, kaikki toistuu, ihan kuin elämä olisi tarina ja ihmiset kliseitä. Ajallisen dimension hupi oli myös muun muassa se, että sai halutessaan pohdiskella vaikkapa sitä, oliko Andromeda ollut pelkuri aikoinaan ja oliko tämä sitä mahdollisesti edelleen, kun ei saanut vastattua Theodoren kysymykseen, voiko olla, että sama ihminen on sekä rohkea karkaaja ja varas että pelkuri? Andromedalla oli kuin kohtalo joutua käsittelemään näitä kysymyksiä hopeisen teekannunsa kanssa. Äärellä ja kanssa.
Yhden kerran Sirius sanoi minua pelkuriksi. Hänen silmissään läikähti viha kun hän rutisti liinaa kuin lapsi. Kuuma hopea lipesi käsistäni, ja tee hulvahti pöydälle. Siriuksen toiseksi paras ystävä sanoi "anteeksi".
Todennäköisesti hän liioitteli, sillä hän oli siinä iässä.
Kumpi sanoi, sitä sietääkin miettiä. Kumman sanojaksi lukija valitseekin, kallistaa se lukukulmaa vähän toiseen suuntaan. Tällaiset ratkaisut ovat kuin interaktiivisessa videopelissä, jossa pääsee itse todella vaikuttamaan loppuratkaisuihin, tosin noin miljoona kertaa hellävaraisemmin kuin peleissä.
Hellävaraisempi ja ovelampi lukija olisi saattanut saada myös Remus Lupinin erilaisista nimittelyistä enemmän irti (toisiksi paras ystävä, hänenlajinen, Lupin, Remus) mutta minulta jäi se tarina hieman avonaiseksi. En sano tätä kritiikkinä vaan ehkä pääni menee liian helposti pyörälle varsinkin, kun lähestytään Mustien nimipuuta ja sitä kautta kai puolta taikamaailmaa; tässäkin on Doraa ja Nymphadoraa (ja niin kuin minä ajattelen,
Nymfadoraa) vaikkei kuitenkaan, hyvistä syistä, Tonksia. Sitten on Theodoret Teddy (vaikkei varsinaista kaanonia olekaan) ja Ted. Gerald J. Varnham, Varnham ja Gerald Varnham. Ginnykin oli Ginevra. Andromeda varmastikin kutsuu Potterien perheen tulevia jäseniä myös kokonimillään, voi lapsiparkoja. :D
Sanoin jo kokonaisuuden tunteesta ja pidän edelleen kiinni siitä, mutta haluan silti nostaa lopun vielä erityiselle jalustalle, koska viimeinen kappale oli mielestäni hurjan koskettava. Olivat muutkin, niistä ei puuttunut taitoa eikä viisautta, mutta jotenkin kolmanteen persoonaan puhuessaan kätkeytyvä Andromeda iski tosi syvälle - mutta tietenkin loppu voi onnistua vain, jos kaikki sitä ennen on onnistunut.
Kiitos, oli huippua lukea. ^^