Kirjoittaja: Moira
Ikäraja: S
Paritus: Hermione/Draco, viittaus Herm/Roniin ja Draco/Astoriaan
Genre: angst, romance
A/N: Arkistojen kätköistä löytynyt oneshot, jonka olin alunperin suunnitellut pitkän ficin prologiksi. Kyseinen ficci on pyörinyt kirjoittamattomana jo melkein kaksi vuotta, joten ajattelin heittää tämän prologin nyt tänne ihan tällaisenaan. Ja tosiaan, en ole itsekään pohjustamattoman Dramionen suurin ystävä, mutta antakaa anteeksi, tähän oli suunnitteilla mahtava taustatarina
Niinä aamuhämärän hetkinä
Aamu kuuta väijyy
Lumous kohta särkyy
Hyvin näyttelet sen ettet tahtois enempääStella - LumottuPäivällä meitä ei ollut.
Se pimein aika, juuri ennen auringon nousua, oli meidän hetkemme. Silloin hän makasi silkkilakanoissaan, tarkkaillen minua uninen hymy huulillaan. Vaaleat hiukset yön jäljiltä sekaisin hän oli jotain niin sydäntäsärkevän kaunista, että tahdoin vain katsoa häntä - maalata mieleeni jokaisen piirteen, jotta muistaisin ne aina. Kuljetin sormiani hänen ihollaan, huuliani hänen kaulallaan, keräten rohkeutta lähteäkseni jälleen.
Minä en halunnut lähteä vielä.
Tiesin tekeväni väärin, mutta niinä aamuhämärän hetkinä en sitä muistanut. Niissä hetkissä läsnä olivat vain hän ja minä, minä ja hän. Oikeaa ja väärää ei ollut, emme olleet syntisiä pettureita, emme pyhän avioliiton rikkojia. Painoin pääni vasten hänen kaulaansa ja hengitin syvään.
Miten joku näin oikea muka saattoi olla väärin?
Kun aamuhämärä oli mennyt, oli kadonnut myös hetkemme - me sen mukana. Silmillään hän pyysi minua taas jäämään.
- Hermione.
Kuiskaus oli vaativa. Pudistin päätäni, enkä kyennyt katsomaan häntä enää. Jos olisin nyt jäänyt, olisimme joutuneet kohtaamaan päivän. Emme me olisi kestäneet kirkasta päivänvaloa - myrkyllisiä katseita, pahoja sanoja. Jos päivä olisi polttanut loppuun kaiken sen, mitä meillä oli, olisin palanut sen mukana.
Elin yölle, koska olimme silloin olemassa.