OS: Menetetty toivo, kuolematon rakkaus (S) Severus/Lily

[Mariaxoxo]

Nimi: Menetetty toivo, kuolematon rakkaus
Kirjoittaja: Mariaxoxo
Beta: Ei varsinaista betaa, mutta pari kaveria on tämän jo lukaissut ja kommentoinut, suuri kiitos heille<3
Genre: Angst, draama, romance
Ikäraja: S
Paritus: Severus Kalkaros/Lily Potter, viittauksia Lily Potter/James Potter
Summary: "Mutta vaikka toivo oli menetetty, rakkaus ei kuollut. Rakkaus tulisi elämään aina ja ikuisesti, rakkaus Lilya kohtaan."

A/N: Kirjotin tän ficin joskus yöllä sen kummempia suunnittelematta ja se saattaa myös näkyä tekstistä.Tää on ensimmäinen ficci, jonka uskaltaudun julkasemaan tänne ja toivon, että edes joku viitsis tän lukea ja kommentoidakin jotain. Kiitän jo etukäteen, jos joku jaksaa kommentoida<3

Severus Kalkaros torkkui pikkuisen yksiönsä sohvalla. Asunto näytti siivottomalta, aivan kuin siellä ei edes asuttaisi. Tavaraa lojui hujan hajan ja pölyä oli päässyt kerääntymään jo jonkin verran. Tunkkainen haju täytti asunnon ja kun tarkkaan kuunteli, saattoi kuulla hiiren mellastavan sohvan alla. Mikään näistä ei kuitenkaan tuntunut häiritsevän nukkuvaa miestä.
Severuksen tummat silmäpussit kertoivat useista valvotuista öistä. Rasvaiset hiukset laskeutuivat päätä myöten ja ulkomuodosta näki, ettei hänellä ollut viime aikoina pahemmin ollut aikaa huolehtia itsestään. Uni oli rauhatonta ja kaikesta huomasi miehen ahdistuksen ja stressin.

Samassa hiljainen ääni – koputus ovelta – keskeytti kaiken. Severus heräsi säpsähtäen kevyestä unestaan ja jäi hetkeksi tuijottamaan eteensä hämmentyneenä, kuin tuo ääni olisi hänelle täysin tuntematon. Hitaasti Severus nousi ylös sohvaltaan ja otti taikasauvan esiin kaapunsa taskusta. Nyt, täysin valppaalta näyttäen, mies lähestyi hitaasti ovea, peläten mikä tai kuka sen takana odotti.
Lopulta Severus vetäisi oven auki ja taikasauva tanassa tuijotti sisääntulijaa. Tunteet miehen kasvoilla vaihtelivat – järkytystä, vihaa, surua, iloa, innostusta, pelkoa- tunteiden kirjo oli laaja. Oven edessä seisoi nuori nainen. Punaiset hiukset korostivat hänen kalpeita kasvojaan, joiden hätkähdyttävin piirre olivat kirkkaanvihreät silmät. Nainen oli pukeutunut vettä valuvaan mustaan kaapuun ja hänen kasvoillaan virtasi kyyneleitä.

Kumpikaan ei sanonut mitään. Molemmat vain tuijottivat toisiaan. Lopulta Severus kokosi itsensä. – Lily? Käheä ääni kysyi. Lilyksi kutsuttu nainen nyyhkäisi ja avasi suunsa: - Severus, anteeksi, että tulin. En tiennyt mihin muuallekaan menisin. Jamesilla ja minulla oli riita, enkä voinut jäädä kotiin. En vain voinut, nainen selitti tukahtuneella äänellä. Severus tuijotti häntä ilmeettömänä, mitään sanomatta. Miehen sisällä oli kuitenkin menossa tunteiden vuoristorata, mutta sitä hän ei näyttänyt ulospäin.

- Lily, et olisi saanut tulla. Vaarannat meidät molemmat, sinun pitäisi lähteä. Nyt heti, Kalkaros sanoi tunteettomalla äänellä ja oli vetämäisillään ovea kiinni. Lilyn vihreiden silmien katse tuntui porautuvan Severuksen sieluun asti. Samassa nainen heittäytyi hänen syliinsä. Kalkaros haki hetken tasapainoa, mutta onnistui pysymään pystyssä. Hän sulki hitaasti ulko-oven. Ei hän pystynyt tätä itkevää naista käännyttämään pois. Eikä oikeastaan edes halunnut. Severus tiesi, ettei hetki tulisi kestämään, Lily palaisi Jamesin luo. Hän ei kuitenkaan voinut itselleen mitään. Hän ei vain pystynyt ajamaan Lilya pois.

Nainen nyyhkytti Severuksen olkaa vasten. Severus seisoi paikallaan, kädet sivuillaan tietämättä, mitä tehdä. Tälläiset tilanteet olivat hänelle uusia, täysin tuntemattomia. Hitaasti ja epävarmasti miehen kädet kietoutuivat Lilyn ympärille. Hän silitti varovasti naisen selkää. Näin varmaankin kuului tehdä. Tämä tuntui oikealta. Näin taidettiin lohduttaa surullisia ihmisiä? Sanoja Kalkaros ei kuitenkaan saanut suustaan. Siihen hän ei pystynyt. Ja ehkä ne olivatkin täysin tarpeettomia.

***
Lily oli käpertynyt Kalkaroksen viereen sohvalle. Itku oli viimein loppunut. Severus luuli Lilyn jo nukkuvan. Samassa vihreät silmät kuitenkin siirtyivät taas katsomaan häntä. Niiden katse tuntui polttavan, ne tuntuivat saavan selville kaiken Severuksesta. Se alkoi jopa ahdistaa, silmät olivat vaativat. Ne vaativat jotain sellaista, mihin Severus ei kyennyt.

Äkisti Lily oli painanut huulensa Severuksen huulille. Silmien polte oli siirtynyt huulille ja huulet hakivat Severuksen huulista sellaista lohdutusta, mitä hän ei sanoillaan ollut kyennyt antamaan. Huulet painautuivat vaativina Severuksen huulia vasten. Severus ei kyennyt vastustamaan Lilyä, eikä edes halunnut. Hän vastasi Lilyn nälkäisten huulten suudelmaan.

***
Kaikki oli ennallaan. Lattia oli täynnä sekalaisia tavaroita, haju oli entisellään, hiiri mellasti yhä sohvan alla. Vain sohva oli muuttunut. Enää siinä ei torkkunut yksinäinen Severus Kalkaros. Sohvalla nukkui kaksi alastonta, toisiinsa kietoutunutta ihmistä, mies ja nainen. Uni oli tyyntä ja rauhallista. Paljon rauhallisempaa kuin Severus Kalkaroksen ikinä. Jokin oli muuttunut, pysyvästi. Eikä se jokin tulisi ikinä palautumaan ennalleen.

***
Kolme kuukautta ja seitsemän päivää. Siitä yöstä oli kolme kuukautta ja seitsemän päivää. Yöstä, jota Severus ei ikinä voisi unohtaa. Eikä halunnutkaan. Hän vaali sen muistoa, hän ei saisi unohtaa.

***
Viisi kuukautta ja kaksikymmentä päivää. Ikävä kasvoi. Severus paiskasi mukin päin seinää. Aivan kuin ikkunassa olisivat näkyneet Lilyn kasvot. Severus vihasi itseään, kun oli edes ajatellut niin. Miksi Lily muka palaisi? Se oli ollut vain yksi kerta, vain yksi yö. Lilyllä ei ollut mitään syytä palata. Ei koskaan. Hänellä oli James, hän rakasti Jamesia. Ei Severusta, eikä tulisi koskaan rakastamaankaan. Severus vihasi itseään, kun piti yllä toivoa. Se oli turhaa, täysin turhaa.

***
Seitsemän kuukautta ja viisitoista päivää. Severus yritti pakottaa itsensä luopumaan toivosta. Hän ei pystynyt. Hän ei pystynyt luopumaan siitä pienestä toivon kipinästä. Ehkä Lily palaisi, vielä joskus. Samalla Kalkaros halusi huutaa Lilylle päin naamaa. Miksi hän oli edes tullut? Miksi Lily oli ajanut hänet hulluuden partaalle?

***
Kahdeksan kuukautta ja kaksikymmentäseitsemän päivää. Severus Kalkaros heräsi säpsähtäen. Ikkunalta kuului naputusta. Hetken Severus oli varma, että ikkunan takana oli pöllö, joka toisi kirjeen Lilyltä. Päästyään ikkunan luo, hänen oli kuitenkin myönnettävä kuvitelleensa kaiken. Ikkunan takana ei ollut mitään. Ei pöllöä eikä kirjettä. Oliko hän, Severus Kalkaros, tulossa hulluksi? Siihenkö rakkaus Lilyyn hänet lopulta ajaisi?

***
Kymmenen kuukautta ja yhdeksän päivää. Kalkaros alkoi hiljalleen luopua toivosta. Hän tunsi itsensä totaaliseksi idiootiksi, kun oli jaksanut elätellä toivoa niinkin pitkään. Kyse oli ollut vain yhdestä yöstä, hänen elämänsä parhaasta hetkestä. Mutta se oli kuitenkin vain yksi yö, joka tuskin merkitsi Lilylle mitään. Ei Lily palaisi hänen luokseen, ei enää ikinä. Siltikään Kalkaros ei voinut unohtaa, miltä Lilyn huulet olivat tuntuneet tai miltä hänen hiuksensa olivat tuoksuneet.

***
12 kuukautta, 365 päivää, 1 vuosi. Toivo oli menetetty. Lily ei enää palaisi. Nyt oli vain lakattava toivomasta turhaan. Severuksen teki mieli lyödä päätään seinään. Hän halusi vain unohtaa Lilyn kuvan, joka ei jättänyt häntä rauhaan. Aivan kuin naisen kasvot olisi ikuistettu poltinraudalla hänen verkkokalvoihinsa. Ne eivät jättäneet häntä rauhaan. Ja se aiheutti vain tuskaa, sillä Kalkaros tiesi, ettei tulisi enää ikinä näkemään Lilya muualla kuin haaveissaan. Mutta vaikka toivo oli menetetty, rakkaus ei kuollut. Rakkaus tulisi elämään aina ja ikuisesti, rakkaus Lilya kohtaan.

[Iloinen Sipuli]

Ensimmäinen kommentoija!!

Tämä oli jotenkin todella sujuvasti ja hyvin kirjoitettu ficci. Kielestä tuli ihan mieleen jokin oikea kirja. Kuvailua oli paljon, hyvin paljon ja sait sen kuulostamaan hyvältä. Hankala uskoa että olet kirjoittanut tämän kummempia suunnittelematta, niin hyvältä tämä ainakin minusta vaikutti! (:

Pidän erittäin paljon tämän rakenteesta. Ensimmäinen osio on pitkä ja kuvailu siinä yksityiskohtaista, tapahtumat etenevät hitaasti. Hyvin joku olisi voinut katkaista tekstin siihenkin, mutta itse pidin kaikkein eniten juuri siitä, mitä tapahtui sen jälkeen. Kappaleet lyhenevät radikaalisti ja tyyli muuttuu. Kuvaan astuu tuo alituinen ajankuvaus, loputon odotus. Pidän hyvin paljon siitä, miten kappaleet alkavat ajanmääreellä, tyyliin "kolme kuukautta ja seitsemän päivää" tai "kymmenen kuukautta ja yhdekssän päivää". Epätoivoinen odotuksen tunne on hyvin läsnä, ja kaikki tuntuu todella realistiselta.

Muutenkin koko tekstin asetelma tuntuihyvin realistiselta ja aidolta, kuin suoraan oikeasta elämästä. Tapahtuu jokin erikoinen juttu, yllättävä asia mitä ei ikinä olisi osannutkaan odottaa, mutta sitten se on poissa. Ja jää odottamaan lisää. Laskee päiviä, laskee kuukausia, juuri tuolla tavalla. Toivo on periaatteessa jo mennyttä, mutta irti ei osaa päästää. Tämän olisi mielestäni kyllä pilannut, jos lopussa Lily olisi sittenkin tullut takaisin. Tuollainen loppu sen sijaan oli juuri täydellinen, toteaminen siitä miten irti ei ikinä pysty päästämään. Ja sehän oli lisäksi aivan canonia.

Olit kuvannut Severuksen hyvin, ja kaikista yksityiskohdista, aina rasvaisista hiuksista hiiriin asunnossa, syntyi vahva kuva hänestä. Oli hyvä miten näkökulma oli nimenomaan Severuksen, koskaan ei kerrota miksi Lily tuli ja mitä hän ajatteli, kerrotaan vain Severuksen lähtemätön ikävä.

Aivan kuin naisen kasvot olisi ikuistettu poltinraudalla hänen verkkokalvoihinsa. Ne eivät jättäneet häntä rauhaan. Ja se aiheutti vain tuskaa, sillä Kalkaros tiesi, ettei tulisi enää ikinä näkemään Lilya muualla kuin haaveissaan. Mutta vaikka toivo oli menetetty, rakkaus ei kuollut. Rakkaus tulisi elämään aina ja ikuisesti, rakkaus Lilya kohtaan.

Tämä oli hyvin sanottu, täydellinen lopetus kuten jo mainitsinkin!

Sohvalla nukkui kaksi alastonta, toisiinsa kietoutunutta ihmistä, mies ja nainen.

Tämä oli mielestäni ehkä turha maininta. Menee liikaa yksityiskohtiin, mikä ei mielestäni ehkä kauheasti sovi tämän tekstin tyyliin.

Mutta todellakin, tosi hyvä teksti! Ja otsikko oli loistava, se tiivisti hyvin tämän koko tekstin sisällön. Jos tämä todella on ensimmäinen julkaisemasi, niin onnittelen! Julkaise ihmeessä lisää (:

-Iloinen Sipuli

[Mariaxoxo]

Apua, en edes tiedä mitä sanoa! Kiitos paljon Iloinen Sipuli sun kommenttis teki mut tosi onnelliseks. Ylipäätään se, että tiedän jonkun ees lukeneen tämän ja vielä vaivautuneen kommentoimaankin... Ja sun kommenttis oli vielä älyttömän pitkä ja todellakin autto mua kirjottajana hurjasti. Tää menee nyt tälläseks ylistämiseksi, mutta vielä kerran, kiitos ihan älyttömästi

[DragonHeart58]

Toinen kommentoija!!

Olit kuvaillut tekstiä tosi kivasti, ja sehän elävöittää tekstiä aina. Teksti tuntui minusta muutenkin elävältä ja todentuntuiselta, että tuollaista olisi mahdollista tapahtuakin.

Pidin tässä ehkä eniten siitä, kuinka nuo lyhyet pätkät alkoivat ajanmääreellä, esimerkiksi kolme kuukautta ja seitsemän päivää. Olit onnistunut tuolla tyylikeinolla luomaan sellaisen ahdistuneen ja tuskaisen tunnetilan, joka tuntui todelliselta ja joka välittyi lukijallekin hyvin. Severuksen pakkomielteinen odottaminen ja tuo toivon elätteleminen Lilyn paluusta tuntui aidolta ja realistiselta.

Minussa yksi kohta herättää hiukan ristiriitaisia tunteita. Tuo Severuksen sotkuinen asunto. Minusta hänen asuntonsa voi hyvinkin olla tuollainen perinteinen sotkuinen mieskämppä, mutta toisaalta minusta hän voisi olla myös sellainen, joka pitää asuntoaan hyvässä järjestyksessä. En minä suinkaan himosiivoajaa tarkoita en toki Tarkoitan vain sitä, että hän on luonteenpiirteiltään melko järjestelmällinen ja huolellinen, joten minusta hänen asuntonsa voisi olla myös ihan siisti. Mutta nämä ovat makuasioita, joista ei sovi kiistellä Ehkä hänen kaikki huolellisuutensa ja järjestelmällisyytensä on kanavoitu vain taikajuomien ja muun tuollaisen tekemiseen

Tekstin loppu taisi nousta lempparikohdakseni:

Hän halusi vain unohtaa Lilyn kuvan, joka ei jättänyt häntä rauhaan. Aivan kuin naisen kasvot olisi ikuistettu poltinraudalla hänen verkkokalvoihinsa. Ne eivät jättäneet häntä rauhaan. Ja se aiheutti vain tuskaa, sillä Kalkaros tiesi, ettei tulisi enää ikinä näkemään Lilya muualla kuin haaveissaan. Mutta vaikka toivo oli menetetty, rakkaus ei kuollut. Rakkaus tulisi elämään aina ja ikuisesti, rakkaus Lilya kohtaan.

Pidin tässä kovasti tässä tuosta kuvailusta, ja eteenkin tuo 'ikuistettu poltinraudalla hänen verkkokalvoihinsa'- kohta oli mieleeni

Kaiken kaikkiaan pidin tästä, tässä oli kivaa kuvailua ja sujuvaa tekstiä, itse en virheitä löytänyt

Kiitos kovasti!

-DragonHeart58

[Mariaxoxo]

Apua, jo toinen kommentti! Kiitos paljon DragonHeart58! Kiva, että tykkäsit tästä ja ihanaa, että jaksoit vielä kirjoittaa kunnon kommentinkin.
Oot kyllä oikeessa tossa Severuksen asunto-jutussa, periaatteessahan se vois olla noinkin. Severus, kun on järjestelmällinen tyyppi. Itse ajattelin kuitenkin miehellä olevan kauhea stressi päällä koko ajan eikä hän välttämättä ehdi kauheasti olla kotonaan, joten ei niinkään välitä asuntonsa kunnosta. Jännä juttu, nyt kun rupesin miettimään niin en oo edes varma, että miksi ajattelen Severuksen asunnon olevan tollanen sotkunen, jotenki mulla vaan on se mielikuva. Mutta kiva että toit tuonkin kannan esiin!

[Ales]

KOLMAS!! :'D

Pakkohan tämä oli avata, koska ensinnäkin paritus (<3) ja otsikko, joka on muuten btw todella hurmaava ja ihana! Tykästyin siihen heti ensimmäisellä vilkaisulla. Ja näin tekstin luettuani ei kyllä mielipide ole muuttunut. Se kuvastaa tätä tekstiä aivan loistavasti.

Tää alkaa tosi kivasti, tollasta rauhallista ja kivaa kuvailua, jossa on kuitenkin hippunen (tai kaksi) jotain hieman raskasta tai surullista tunnelmaa mukana. Mua kävi harmittamaan Severus ja hänen tilanteensa. Kuitenkin pieni valonpilkahdus näkyi, kun Lily oli ovella ja kertoi riidellessään Jamesin kanssa (JES! eiku?) Tavallaan kuitenkin hämmennyin siitä, että Lily meni tollaisen tilanteen jälkeen suoraan Severuksen luo. Mutta kyllä tämä meni näinkin, ei siinä mitään!

Pakko sanoa tähän väliin muutama asia mitkä mua hieman häiritsi;

Toi vuoropuhelun merkintä, kun olit merkannut sen viivalla ( - ). Itse oon tottunut heittomerkkeihin ( " )(vai mitä ne nyt onkaan xd) ja tommoset pistää heti simään. Jotkut tykkää niitä käyttää, mutta mua itteeni hieman häiritsee.

Toinen on tämä, mistä jo Iloinen Sipulikin mainitsi;

Sohvalla nukkui kaksi alastonta, toisiinsa kietoutunutta ihmistä, mies ja nainen.

Tämä kohta ei ihan sopinut muun tekstin tyyliin. Se jäi hieman irralliseksi muusta tekstistä.

Ja takas tekstiin. Mäkin tykkäsin tosta, kun Severus laski päiviä kyseisestä tapahtumasta ja toivoi, että Lily tulisi takaisin. Se loi myös lukijoille (ainakin mulle?) odotuksen ja jännityksen tuntua. Se oli hieno tehokeino!

Viisi kuukautta ja kaksikymmentä päivää. Ikävä kasvoi. Severus paiskasi mukin päin seinää.

Tästä muotoutui ehdottomasti suosikkikohtani. Tämä välitti tunnetta - vihaa, ikävää ja raivoa todella paljon.

Kiitokset tästä lukukokemuksesta, kirjoittele ihmeessä lisää!
-A

[Mariaxoxo]

Kiitos paljon kommentista Ales!:) Aina ihanaa, kun joku jaksaa kommentinkin väsätä...

Jos kiinnostaa niin kirjottelin toisenkin ficin, erittäin erilaisella parituksella ja muutenki kokonaan eri tyylisen, parituksena Albus Dumbledore ja Gellert Grindelwald:
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=37239.msg719391#msg719391

[Lily-Rose]

Kommenttikampanjasta hyvää iltaa!

 Lily/Sev paritus on aina ollut yksi mun suosikeistani, sen takia tämän sun listauksesta nappasinkin. Jotenkin mua on aina säälittänyt näiden kahden epäonnistunut rakkaustarina, josta olisi voinut saada niin paljon aikaan.

 Severus oli tässä oikein oma itsensä, samoin Lily. Jäin kuitenkin kaipaamaan tähän pieniä selityksiä, missä vaiheessa Lily on antanut Seville anteeksi sen kuraveriseksi haukkumisen, ehkäpä jotain takauma pätkää.

 

Samassa nainen heittäytyi hänen syliinsä. Kalkaros haki hetken tasapainoa, mutta onnistui pysymään pystyssä. Hän sulki hitaasti ulko-oven. Ei hän pystynyt tätä itkevää naista käännyttämään pois. Eikä oikeastaan edes halunnut. Severus tiesi, ettei hetki tulisi kestämään, Lily palaisi Jamesin luo. Hän ei kuitenkaan voinut itselleen mitään. Hän ei vain pystynyt ajamaan Lilya pois.

Mua vähän hämää toi mutta tuolla, koska itse kirjoittaisin ton kohdan näin: Kalkaros haki hetken tasapainoa ja onnistui pysymään pystyssä eli siis ja - sana mutta - sanan kohdalle.

 

Äkisti Lily oli painanut huulensa Severuksen huulille. Silmien polte oli siirtynyt huulille ja huulet hakivat Severuksen huulista sellaista lohdutusta, mitä hän ei sanoillaan ollut kyennyt antamaan. Huulet painautuivat vaativina Severuksen huulia vasten. Severus ei kyennyt vastustamaan Lilyä, eikä edes halunnut. Hän vastasi Lilyn nälkäisten huulten suudelmaan.

Tästä kohdasta tykkäsin! Tykkään sun kuvailutyylistä, sijoitat juuri oikeita sanoja juuri oikeisiin kohtiin tosi mahtavalla ja kadehdittavalla tavalla Esim. Silmien polte oli siirtynyt huulille ja huulet hakivat Severuksen huulista sellaista lohdutusta, mitä hän ei sanoillaan ollut kyennyt antamaan. - tosta lauseesta tykkäsin erittäin paljon ja se on lempilauseeni koko tässä ficissä!

 Eipä mulla tämän enempää, kiitos tästä! Jatka toki kirjoittamista ja kirjoita etenkin tästä parituksesta lisää, jooko?

 <3: Lily

[Mariaxoxo]

Lily-Rose: Suurkiitokset kommentista! Itse pidin tavallaan ihan tarkoituksella tämän ficin hieman "salaperäisenä", mikä jättää muutamia asioita ihan vain jokaisen oman mielikuvituksen varaan. Nyt rupesin miettimään tota sun lainausta ja ehdottamaasi sanamuutosta ja luen ja luen sitä uudestaan ja uudestaan läpi, mutten vaan meinaa tajuta tota (tyhmä mikä tyhmä), taitaa siis jäädä tämä alkuperäiseen muotoonsa.