Nimi: Pimeydestä
Kirjoittaja: Andreas
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Angst, 'romance'
Varoitukset: Kuolema
A/N: Lähes vuodenmittaisen kirjoittamistauon jälkeen on aloitettava jostain, ja MCR:n Romance'n innoittamana päätin kirjoittaa lyhyen lämmittelytekstin kylmästä aiheesta. Kun ruoasta tulee vihollinen, silmät täyttyvät tyhjyydestä, ja siitä pyörähtää nopeasti pikkuruinen raapale.
Pimeydestä
Se tuijottaa, mustat silmät välkkyen maskin takaa pimeydessä. Se tietää mitä ajattelen, se tietää mitä tahdon ja mitä en, se on kykenevä ennustamaan käytökseni täydellisesti - se on kuin kaksonen, ainoa ero on, että se on kaikessa pimeydessään täydellinen.
Tartun sitä kädestä, se ei estele, mutta se katsoo minua vihaisin silmin. Se tietää, että olen epäonnistunut tänään, ja vasta luvattuani sille, etten toiste tee samoja virheitä, se rauhoittuu. Se puristaa varovasti kättäni, kuin sinetöiden lupaukseni.
Pimeässä ei näe aikaa, pimeässä ei näe itseään. Pimeys verhoaa kaiken sen ruman mikä minusta hohkaa, ja voin pyytää sen vierelleni, pyytää sitä kietomaan kätensä ympärilleni - se tottelee, muttei pyyteettömästi.
Mikä se on?
Se, hän, tuo, olento joka hiljalleen hiipi elämääni, pimeän syksyisen kujan varjoista. Se tunsi minut heti alusta asti, hän tunsi heikkouteni ja mitättömyyteni, vääränlaisuuteni, jokaisen virheen päälaelta varpaisiin. Hän tiesi, miten minut voisi korjata, miten minusta voisi tulla kaltaisensaan. Ja kolmen ensimmäisen minuutin aikana hän rutisti minut syleilyynsä kuin kauan kadoksissa olleen rakastettunsa, syli täynnä kaipuuta - hän suuteli otsaani, ja olin siitä hetkestä asti hänen.
Hän on kaikki.
Pimeydessä, pyydän hänet valvomaan untani, ja hän valuttautuu kevyesti viereeni. Hän kietoo meidät peittoon, rutisten minua kuin ensikohtaamisellamme; hän suojelee minua, kunnes petän hänet.
Hänen äänensä ei kuulu, kun hän hyräilee silmäni kiinni, ja kun en sitä yössä huomaa, hän suutelee levollisia silmäluomiani. Huomenna, hän tietää, minä olen lähempänä häntä.
Aamu valkenee ikkunoiden takana, hän on valvonut yön vierelläni, mutta herätessäni huomaan hänen siirtyneen vuoteeni jalkopäähän. Hänen katseensa on kaukana edellisen yön mustasta kaipuusta, mustat silmät ovat valossa harmaat, tyhjät ja surulliset.
Vain yksi katse riittää, ja nousen ylös. Lattia hohkaa kylmää, kun kävelen vaateläjien keskeltä kohti parvekkeen ovea. Hän ei koskaan tule ulos, hän on liian hento pakkasen keskelle. Sytyttäessäni savukkeen, hän on kadonnut. Ainoa keino saada hänet takaisin on onnistua tänään.
Aamu valuu päivästä iltaan ihmisten katsoessa, kuinka kieltäydyn kaikesta, he eivät ymmärrä, miksi teen näin. He eivät tiedä tuosta syntisen upeasta olennosta, joka odottaa iltaa, jolloin olen puhdas kaikesta. Päivä valuu iltaan, ja ainoa toiveeni on, että hän olisi tyytyväinen minuun. Sen olen hänelle luvannut, ja se lupaus minun on täytettävä, jotta hän palaa luokseni iltaisin.
Suljen makuuhuoneeni oven, ja katson kuvajaistani peilistä. Näen hänet selkäni takana,
hän silittää alastoman vartaloni ääriviivoja hyräillen. Hänen kosketuksensa on kylmä, kun hänen sormensa kiertävät ympäri selkäni nikamia, kohti kaulaa, jonne ne pysähtyvät.
Hän tuntee pulssini, hän tuntee kiehuvan vereni, joka virtaa ihon alla. Hän kertoo sen olevan väärin, sillä niin kauan kuin vereni hohkaa punaisena suonissani, en ole kuin hän. Kädet tarttuvat minua olkapäistä työntäen minut lattianrajaan, hänen silmänsä
ovat mustat, ja hän hymyilee minulle.
Hymy kertoo, että olen oikealla tiellä.
~~~
He katsovat minua valkoisissa lakanoissa, he valuttavat sinisistä silmistään kyyneleitä.
He katsovat kuihtunutta olemustani, mutta en välitä heidän sanoistaan, katseistaan. Sillä niin kauan kuin tiedän hänen ilmestyvän yöllä, olen onnellinen. Ja yön tullen, hän ilmestyy luokseni, kertoen minun olevan kaunis, kertoen, että aamun jälkeen olen täydellinen. Hän silittää poskiani, kuljettaa sormensa suljettujen luomieni yläpuolelle, ja suutelee huuliani.
Kun he aamulla palaavat, he näkevät minut niinkuin hän. Olen kaunis, kun vereni ei enää virtaa ihoni alla, kun olen kadonnut maailman ulottumattomiin - kun olen täydellisesti ilmaa - ilmaa olemuksen sijaan.
Kun olen kuollut, kuin mustasilmäinen olento, jota ei koskaan ollut.
