Paritus/Hahmot: KidaxMikado (Kida Masaomi & Mikado Ryuugamine)
Vastuuvapaus: Hahmot eivät ole omiani, enkä ota vastaan minkäänlaista maksua tästä kirjoitelmasta.
Tiivistelmä - Kun vilkaiset minuun suloisilla silmilläsi, sydämeni tuntuu jättävän yhden lyönnin välistä. Tai no, se tuntuu, että siellä olisi jotain ylimääräistä. Jotain mitä en ole aikaisemmin tuntenut. Se tuntuu huutavan nimeäsi.
Kun olet noin lähellä, en tunne kaupausta, muttakun menet kauemmas, sydämen huudot vain voimistuvat. Etkö kuule niitä? Sydämessäni ei ole ketään muuta, kuin sinä.
Tuoksut aina niin hyvälle ja olet lämmin. Miksi olet aina yhtä suloinen, painautuessasi minuun?
Pysyn aivan hiljaa vain miettien miksi päädyin tähän. Rakastan sinua enemmän kuin mitään, mutta miksi sinä et rakasta minua?
Sinä kutsut sitä diiliksi, minä kutsun sitä rakkaudeksi. . .
---------------------------------------------------------------------------------------
Ärsyttävä kopina kantautuu korviini. Kuulen junan kiljuvan, kun se pysähtyy. Rautatieasema on aivan vieressä, mutta minä olen vain ohikulku matkalla. Olen menossa kouluun, se alkaa jo kahdeksalta. Haukottelen, mutta se jää lyhyeksi, kun takerrut jo minuun.
"Kida ei nyt" tuhahdan nopeasti, kun kiehnäät minussa. Yritän työntää sinua poispäin, mutta lopulta päädyn silittelemään blondeja hiuksiasi. Kun vilkaiset minuun suloisilla silmilläsi, sydämeni tuntuu jättävän yhden lyönnin välistä. Tai no, se tuntuu, että siellä olisi jotain ylimääräistä. Jotain mitä en ole aikaisemmin tuntenut. Se tuntuu huutavan nimeäsi.
Kun olet noin lähellä, en tunne kaupausta, muttakun menet kauemmas, sydämen huudot vain voimistuvat. Etkö kuule niitä? Sydämessäni ei ole ketään muuta, kuin sinä.
Tuoksut aina niin hyvälle ja olet lämmin. Miksi olet aina yhtä suloinen, painautuessasi minuun?
Pysyn aivan hiljaa vain miettien miksi päädyin tähän. Rakastan sinua enemmän kuin mitään, mutta miksi sinä et rakasta minua?
***
Kävelet edestakaisin edessäni. Kenkäsi aiheuttavat kopinaa koulun lattiaa vasten, mutta se ei häiritse minua. Kaikkialla on ihan hiljaista - lukuunottamatta kenkiesi kaikuvaa kopinaa. Mietin mitä asiaa sinulla mahtoi olla, kun kutsuit minut koulun jälkeen tänne portaiden luokse. Minä istun portailla ja sinä kävelet ympäriinsä.
Avaan suuni, että sanoisin jotain, mutta juuri silloin sinä käännyt ja osoitat minua sormellasi.
"Mikado! Nyt minä keksin sen, miten saamme ne huhut pysäytettyä!" Viime kuussa on levinnyt huhuja Ikebukurossa siitä, että Kida olisi korviaan myöten rakastunut Izaya Oriharaan. Siihen mustahiuksiseen piruun, joka on aika itsepäinen ja rohkea.
"Hä? O-oliko se asiasi?" Kysyn hämmentyneenä, tuijottaen vain sinua. Pysyn aivan hiljaa. Silmäni ovat ainakin parin Ramen lautasen kokoiset ja suuni on raollaan.
"Kyllä! Mikado! Sinusta tulee poikaystäväni!" Luulin, ettei silmäni voisi enää suurentua, mutta olin väärässä. Nyt ne ovat ainakin parin kymmenen Samonin tekemän sushin kokoiset. Minulla menee hetki, ennenkuin tajuan mitä sanoit, sitten punastun täysin, pudistaen päätäni täysin.
"E-eihän se käy! Sitten minustakin liikkuisi huhu!"
"Onhan se nyt parempi kuin Izaya. Tämä on vain pieni diili Mikado pieni~~" Sanot oikein vihjaavalla äänellä ja myhäilet tyytyväisesti. Minä puristan laukkuani vasten rintakehää yhtä punaisena, kuin laskeva aurinko. Tuleeko minusta sinun rakastettusi? Ehkä opit joskus oikeasti rakastamaan minua samalla tavalla, kuin minä rakastan sinua...
***
Näin kaikki siis alkoi. Meidän suhteemme.
Et tunnu tahtovan kouluun. Hän ei yleensä lintsaa ja toivon, ettei tästä tule ensimmäinen kerta.
"Mikado~ Miksi olet noin surullinen? Et sinä ole yksin, ajattele minuakin! En jaksa kokoaikaa jos vain angstaat jossain nurkassa" valitat minulle. En ole allapäin, minä vain mietin milloin kertoisin sinulle oikeat tunteeni. Voisin pyytää sinua sulkemaan silmäsi ja näkemään kaiken. Rakkauteni, minut ja sen, että unelmissasi voit lentää, kuin tähdet.
Huokaan nopeasti ja pudistan päätäni. Hymähdän tyytyväisenä sinulle.
"En minä ole surullinen. Unohda suruni ja naura niinkuin aina!" Käsken nopeasti, yrittäen piristyä hieman. Päästät minusta viimein irti ja juokset eteeni. Virnistät sillä omalla, rakastettavalla tyylilläsi ja vinkkaat silmää.
"Meidän kuuluu nauraa niin kauan, kunnes itkemme!" Huudahdat ja minä pudistan päätäni. Ei meidän kuulu itkeä. Otan sinua kädestä, lähtin viemää kohti koulua, vaikket siitä pidäkkään. Kun saan koskettaa sinua, tunnen itseni eläväksi. Mutta elän silti yhä unelmissani. Unelmissani, missä olisi vain sinä ja minä.
Yhtäkkiä käännyt ja näytät kieltäsi minulle. Hämmenyn niin, että pysähdyn. Mistähän tuokin tuli?
"Mikado. Olemmehan me aina yhdessä? Minä ja sinä?" Punastun. Näytän varmasti yhtä punaiselta kuin. . . Ei mikään ole niin punaista kuin minä nyt. Tämä tuli sinulta hieman äkkiä, mutta lopulta en voi kuin hymyillä. Hymyillä ja nyökätä. Ensimmäistä kertaa saan olla kanssasi niin, etten pelkää menettäväni sinua. . .
